perjantai 16. syyskuuta 2011

Kodin ja koulun päivästä hyvä kokemus

Tänään vietettiin valtakunnallisesti ensimmäistä Kodin ja koulun päivää. Mukaan oli osallistunut lähes 400 koulua. Hankkeen takana ovat Opetushallitus, Suomen Vanhempainliitto, Suomen Rehtorit ry sekä ruotsinkielinen Förbundet Hem och Skola i Finland. Päivän teemana oli lapsen vahva tuki. Voiko olla mitään merkittävämpää kuin koti ja koulu yhdessä tekemässä töitä lapsen hyvinvoinnin eteen. Tähän myös Kirkkonummen kunta on sitoutunut nostamalla kasvatuskumppanuuden yhdeksi johtavaksi arvokseen varhaiskasvatuksen ja opetuksen saralla.

Oma päivämme koostui avointen ovien päivästä, jolloin huoltajat, mummit ja vaarit pääsivät tutustumaan koulun arkeen. Luokissa sai kierrellä ja osallistua tunneille. Itsekin pidin tänään neljännen luokan uskonnon tunnin, jossa pari huoltajaa oli mukana. Kokemus oli erinomainen.

On kuitenkin muistettava, että opettajan reviiri on perinteisesti ollut melko suojattu. Vaikka koulu onkin julkinen paikka ja opetukseen voi tulla tutustumaan periaatteessa koska vaan, on perinteisesti luokan ovet pidetty kiinni. Meillä Vuorenmäessä on jo toimintakulttuurin tasolla kannustettu pitämään ovia auki. Tänään ihan konkreettisesti luokkien ovet olivat auki. Kenelle tahansa meistä on haasteellinen tilanne se, että joku seuraa jokaista sanaasi ja elettäsi. Olenkin erittäin ylpeä opettajistamme, jotka lähtivät avoimin mielin pitämään ovia auki. ISO kiitos heille.

Toinen tapahtuma, jolla päivää juhlistettiin oli kodin ja koulun ilta. Veikkolan Koti ja Koulu -yhdistys tarjoili erinomaista iltapalaa paahtopaisteineen kaikkineen koulun ruokasalissa ja ilta päätettiin kylän oman näyttelijäsuuruuden ja koulun hyvän yhteistyökumppanin Eija Ahvon ja Kartanoteatterin Vahtikoiran vapaapäivä -konserttiin. Show oli upea ja koulun uusi sali pääsi oikeuksiinsa valoineen kaikkineen. Suurkiitokset Eijalle ja hänen hienolle tiimilleen.

Päivä oli erinomaisen onnistunut. Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan tulevaa kodin ja koulun yhteistyötä. Olen luvannut, että kodin ja koulun laadukkaan yhteistyön suunnitelma tullaan tekemään aikanaan ja sen pohjaksi käydään Vuorenmäen oppimiskeskuksen arvokeskustelu. Päiväkotikin on sitoutunut mukaan hankkeeseen.

Meillä on hieno koulu, taitavat opettajat, upeat oppilaat ja toimeliaat vanhemmat. Tästä ei voi syntyä kuin hyvää jälkeä. Kiitokset kaikille. Illan aikana meitä taisi vierailla hieman yli 300 ihmistä ja illan konserttiinkin jäi vielä yli 200. Komeita lukuja.

2 kommenttia:

  1. Todella vaikuttavaa. Hienoa Te! Ja tapaamisiin torstaina.

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, että näin pikaisella aikataululla tekaistuna oli kyllä aika näyttävä voimannäyte niin vanhemmilta kuin koulultakin. Erityiskiitos monille talkoolaisille.

    Esa

    VastaaPoista