Tulevaisuuden koulu

Olin tänään pitkästä aikaa aivan erinomaisessa koulutuksessa. Meitä rehtoreita koulutetaan aika paljon, mikä on tietysti lähtökohtaisesti hyvä asia. Juuri rehtorin pitäisi koulussa olla perillä siitä, missä koulutuksen saralla mennään. Eikä riitä, että rehtori tietää tämän hetken muotivirtaukset. Koulussa kasvatetaan tulevaisuuden yhteiskunnan osaajia ja rehtorin pitäisi olla selvillä myös siitä, mitä tietoja ja taitoja tulevaisuuden yhteiskunnassa selviytyminen vaatii.

Tämän päivän koulutus (Osaava -verkoston tarjoama) Tulevaisuuden koulu -oppimisen murros, vahvistuva opettajuus, oli erittäin ajatuksia herättävä. Silloin koulutus on mielestäni onnistunut (ja tämä koskee myös hyvää oppituntia)kun jotain liikahtaa omassa päässä. Tänään liikahti niin moni asia, että olisi ollut mukava jutella aiheesta koko ilta, mutta onneksi arkivelvoitteet kutsuivat ;-)

Kouluttajana toimi tulevaisuuden tutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halava. Hän aloitti ravistelemalla tukkua myyttejä, joihin me ihmiset sinnikkäästi uskomme. Uskomme siihen, että tulevaisuuden työpaikat ovat Kiinassa ja Intiassa. Uskomme myös siihen, että ennen oli kaikki paljon vaikeampaa -nykylapsilla kaikki on niin helppoa. Uskomme sankarimyytteihin jne.

Halava todisteli, kuinka tuore Etlan selvitys todistaa, että Latviassa on paljon halvempi tuottaa polkupyöriä, kuin Intiassa ja vielä Latviaakin halvempaa niitä on tuottaa Hangossa. Kun kaikki työvoiman sivukulut, logistiset kustannukset yms. lasketaan, näyttäisi siltä, että Hanko on oikein kilpailukykyinen paikka kahteen aiemmin mainittuun verrattuna. Ei kaikki työ suinkaan ulkomaille karkaa.

Toisen myytin purku alkoi siitä, kuinka me usein kerromme lapsillemme kuinka ennen kouluun kuljettiin 10 kilometrin matka, talvella umpihangessa susien ulvoessa kovassa pakkasessa -ja vain harva selvisi perille. Näillä tarinoillamme siitä, kuinka ennen kaikki oli niin raskasta, itse asiassa vahvistamme nykynuorten passiivisuutta. Mitä ajattelee nuori, joka kuulee tuollaisia tarinoita: "Jos kerran olet noin tottunut tekemään kovasti hommia, niin voisitko laittaa mulle yhden leivän kun katson sillä aikaa vähän telkkaria."

Ei nykylapsilla ole helppoa. Ennen muinoin työ oli sellaista, että kun menit töihin, tiesit mitä teet. Nykylapset eivät edes tiedä, millaisia uusia ammatteja taas aamulla on syntynyt. Suuri osa nyt kouluaan käyvistä tulee päätymään työhön, JOTA EI VIELÄ OLE. Kilpailu työmarkknoilla, opiskelussa yms. on yhä tiukempaa.

Työelämä on muuttunut purskeiseksi. Mitä sitten tarkoittaa työn purskeisuus? Kun entinen aikakäsitys oli lineaarinen -tietyt työt tehtiin tietyllä aikataululla ja tietyssä järjestyksessä, niin nykyinen aikakäsitys on purskeinen. Työt tehdään purskeisessa maailmassa siinä tahdissa kun hyvältä tuntuu. Jos on tiukkaa tehdään vähän enemmän ja pidempään jos ei ole kiirettä, voidaan ottaa iisimmin. Syödään silloin kun on nälkä, ei lounasta lounasaikaan, vaan ateria silloin kun tuntuu siltä, että tarvitsee energiaa.

Halava esitti, että ihmisen luontainen tapa tehdä töitä on purskeinen. Eihän kukaan meistä kotitöitä tehdessään tee lukujärjestyksiä siitä, miten ja missä järjestyksessä kotityöt tehdään. Me teemme joitakin töitä, sitten katsomme televisiota ja jatkamme kun jaksamme tai huvittaa. Työt tulevat kyllä hoidettua.

Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa meidän tuottajakansalaisten lapset alkavat olla työelämässä. Nämä kuluttajakansalaiset vaativat joustavuutta työpaikoille. Kuluttajakansalaisuuteen kuuluu myös se, että työ tulee vapaa-aikaan (kännykät, tabletit, sähköposti jne.)"Hankalaksi homma menee siinä vaiheessa kun on tuottajakansalainen esimiehenä ja kuluttajakansalainen työntekijänä", sanoi Halava. Tämä kuluttajakansalainen ehdottaa, että voisi tehdä osan töistään etänä kotoa, saisi tehdä töitä joustavin työajoin, saisi vuorotteluvapaan tuohon ja opintovapaan tuohon ja lisäksi pitäisi saada kesäksi pitkä kesäloma, koska pitäisi päästä Tenolle kalaan. Tässä vaiheessa tuottajakansalaisuutta edustava esimies on vielä suu auki ensimmäisestä ehdotuksesta.

Näin rehtorin kannalta on ikävä todeta, että koulu edustaa instituutiona rakenteiltaan mitä suurimmassa määrin tuottajakansalaisuutta. Kuitenkin me ihmiset edustamme usein kuluttajakansalaisuutta. Me odotamme koululta sitä, että lapseni saa yksilöllistä opetusta, voimme pitää lomamme silloin kuin huvittaa tai saamme sellaista ja sellaista palvelua koululta. Ihan hyviä asioita, mutta pystyykö koulu instituutiona taipumaan tämän purskeisen maailman vaatimuksiin. Vaikka opettajat pystyisivätkin, koulun rakenteet tulevat monesti vastaan: lukujärjestys, 45 minuutin oppitunnit, lukuvuoden jaksotus jne. Halava kehottikin reippaasti designaamaan oppitunnin uusiksi. Millainen olisi purskeisen koulun oppitunti?

Halava puhui myös paljon pelioppimisesta. Pelillisyys (gamification) onkin yksi 2020 -luvun koulun suuria megatrendejä. Hän korosti, että pelaaminen ei ole työn vastakohta vaan tavoitteelista toimintaa. Hän ottikin muutamia esimerkkejä siitä, mitä peleissä on tehty oikein ja työelämässä väärin:

PALAUTE

1) Palautevirta peleissä on jatkuvaa.
2) Palaute on pääosin positiivista tai vähintään neutraalia, harvoin negatiivista.
3) Tuoreen tutkimuksen mukaan:

-saamme positiivista palautetta 365 päivän aikana reaalielämässä 10 minuuttia.
-negatiivista palautetta saamme noin 2000-3000 minuuttia vuodessa. Pahimmillan 5000 min.

TAVOITE

Peleissä on olemassa tasohyppelymalli, jolloin jos teet virheen, et joudu alkuun vaan voit tallentaa pelin sille tasolle jossa olet. Ikävä kyllä 3/4 suomalaisista ei ole koskaan saanut työlleen tavoitetta!

RISKINOTTOKYKY

Pelaamalla oppii, että a ja b -vaihtoehdot eivät välttämättä toimi. Joskus siis kannattaa kokeilla c tai d -vaihtoehtoja -tai rohkeasti jopa k -vaihtoehtoa.

En vielä osaa sanoa, mitä asioita illan koulutus tulee muuttamaan koulussamme. Olen kuitenkin iloinen siitä, että myös kaksi muuta koulumme opettajaa oli koulutuksessa paikalla. Uskon, että koulutus antoi ainakin hyviä eväitä vuoden 2016 opetussuunnitelmauudistuksen pohdintaan. Keskustelu tulee varmasti jatkumaan Vuorenmäen koulussa muodossa tai toisessa. Yritän pitää Sinut ajan tasalla.

TVT tuhoaa syvällisen lukemisen taidon?

YLE:n tuoreen uutisen mukaan OAJ on huolissaan siitä, että lasten kyky syventyä tekstiin heikkenee kun hakukoneet sylkevät vastaukset kysymyksiin sekunneissa. Uutisessa on tosin haastateltu vain yhtä OAJ:n erityisasiantuntijaa, joten on vaikea sanoa, onko uutinen toimittajan keksimä vai OAJ:n mobilisoima. OAJ:n tuoreimmista tiedotteista en ainakaan tällaista löytänyt.

Ensimmäisenä uutisesta nousee kysymys, mitä on se tieto, jonka saa sekunneissa googlaamaalla. Ei välttämättä kovin syvällistä. Syvällisen tiedon saaminen, googlaamallakin, vaatii usein useiden eri lähteiden tietojen yhdistämistä kokonaisuudeksi, joka onkin ihan eri asia kuin pintatiedon googlaaminen. Googlata voi vuosiluvun, maan presidentin tai hallitusmuodon, mutta vähänkin laajemman kokonaisuuden googlaaminen vaatiikin usein jo enemmän töitä ja kykyä yhdistellä eri lähteitä. Ensimmäinen oivallus pitäisikin olla, että kysymys on väärin aseteltu, jos vastauksen voi googlata sekunneissa.

Hyvän tieto- ja viestintätekniikan käytön pitäisikin tukea juuri tutkivaa otetta oppimiseen. Hakukoneiden ja yleensä tieto- ja viestintätekniikan tulo jokaisen taskuun on muuttanut mielekkään tiedon luonnetta. Tieto- ja viestintätekniikka on oivallinen apu pyrittäessä yhä syvällisempään ilmiöiden ymmärtämiseen. Osaava opettaja osaa johdatella oppimisprosessia niin, että muutaman sekunnin googlailu muuttuukin parhaimmillaan elämän mittaiseksi tutkimusretkeksi tiedon maailmaan. Tässä maailmassa on paljon oleellisempaa osata asettaa oikeanlaisia kysymyksiä kuin osata vastata kysymyksiin, joiden vastaukset löytyvät sekunneissa googlaamalla.

Onko OAJ:n huoli sitten turha? Ei välttämättä! Mind the gap -tutkimushanke kartoittaa parhaillaan mm. tämän ns. diginatiivisukupolven aivojen kehitystä neljän vuoden pitkittäistutkimuksella. Näitä em. uutisen kaltaisia arvailuja onkin esitetty aiemminkin. Ongelmana on, ettei meillä ole vielä riittävän syvällistä tutkimustietoa aiheesta.

Oli niin tai näin, nykynuorten nopeatempoiseen kulttuuriin voidaan hyvällä kouluopetuksella puuttua. Nuoria voidaan ohjata heidän oppimisessaan. Se vaan vaatii sen, että olemme valmiita luopumaan siitä ajattelusta, että se, mikä meidän aikanamme koulussa oli oleellista, olisi sitä tänäkin päivänä.

Koulu on yhä yleissivistävä koulu. Koulun tehtävänä on tiedon lisäksi antaa myös riittävät taidot, joilla pärjätä tulevaisuuden yhteiskunnassa. Ja kun sanon tulevaisuuden yhteiskunnassa, tarkoitan juuri sitä. Meidän tulee aina muistaa se, että näiden nyt alakoulua käyvien nuorten täytyy koulusta saada taidot siihen, että he pärjäävät ehkä 15-20 vuoden päästä työelämässä. Meidän on hyvin vaikea ennustaa, millainen yhteiskunta on 15-20 vuoden päästä. Mutta siitä olen melko varma -me emme ole menossa taaksepäin ja palaamassa siihen, jolloin merkittävää oli osata Sebedeuksen poikien nimet tai Suomenlahteen laskevien jokien nimet järjestyksessä.

Tulevaisuuden taitoja on tutkittu useassa eri hankkeessa ympäri maailman. Oman tulevan opetussuunnitelmamme (2016) pohjana toimivat ATC21S -hankeen määrittämät 2000 -luvun taidot. Näitä ovat:

1. TAPA AJATELLA
• luovuus ja innovatiivisuus
• kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu
• oppimaan oppiminen
2. TAPA TEHDÄ TYÖTÄ
• kommunikaatio
• yhteistyö
3. TYÖVÄLINEIDEN HALLINTA
• informaation lukutaito
• tvt -taidot ja verkko-oppiminen
4. KANSALAISENA MAAILMASSA
• globaali ja paikallinen kansalaisuus
• elämä ja työura
• kulttuuritietoisuus ja sosiaalinen vastuu

Jos näemme tulevaisuuden tästä näkökulmasta, on tuskin kovinkaan suuri ongelma, pystyykö oppilas googlaamaan vastauksen sekunneissa. Intohimoisena lukemisen harrastajana, pidän tietenkin tärkeänä myös sitä, että koulu johdattaa lapsia hyvän kirjallisuuden pariin. Se vaatii myös keskittynyttä lukemista. Mutta hyvään kirjallisuuteenkin pitäisi johdatella niin, että se olisi tutkimusretki. Jokaisen tulisi itse saada löytää kirjasta se, mikä siinä on merkityksellistä.

Yksi hyvän opettajan kriteeri voisikin olla seuraava:

"The best teachers are those who show you where to look, but don't tell you what to see." 

-Alexandra K. Trenfor

Elinvoima -foorumin antia

Päivät ovat niin loputtoman täynnä asiaa, että aivan liian harvoin ehdin enää kirjoittaa. Asiaakin olisi ollut jo moneen otteeseen ja nytkin tämä tulee auttamattoman myöhässä. Tätäkö on uusi työ? Enkä nyt siis tarkoita omaa uutta työpaikkaani vaan ns. uutta työtä, jota olin pohtimassa viime torstaina Sitran Elinvoima -foorumin ensimmäisen jakson päätösseminaarissa.

Sitran Elinvoima -foorumi pyrki pureutumaan uudenlaiseen luovuuteen, tekemiseen ja innostumiseen ja siihen, miten tulevaisuudessa hyvinvointia tuotetaan. Hankkeen keskiössä oli kolme aihetta:

1. Maahanmuuttajien työskentely Suomessa
2. Nuoret ja työ
3. Mitä kokonaan uusia töitä voisi olla?

Hankkeessa oli yhteensä 16 aihealuetta, joista koulumme osallistui Aalto -yliopiston johdolla kokeilukulttuurin edistämiseen kouluissa. Aiheesta olen bloggannut aiemminkin, joten en nyt perehdy omaan hankkeeseemme, vaan siihen, mitä muuta seminaari antoi. Toki olen ylpeä siitä, että sain olla yksi niistä erittäin harvoista (3) joita tilaisuudessa haastateltiin. Oli hieno huomata, että koululaisten hanketta arvostettiin "isoissa ympyröissä".

Vaikka asiat olivat osittain tuttujakin, monesta esityksestä sai paljon irti. Oli myös hyvä huomata, kuinka oikeisiin asioihin olimme itse pureutuneet oman opettajakuntamme kanssa aloitusvesossamme, kun pohdimme tulevaisuuden yhteiskunnan odotuksia koululle.

Työhän on muuttunut monella tavalla. Työn merkitys ihmisille on muuttunut radikaalisti. Työ on nyt itsessään jo sisältö, ei enää väline toimeentulolle. Työurat ovat muuttuneet. Kun ennen käytiin koulua, opiskeltiin ja mentiin töihin, nykyään käydään koulua, opiskellaan, tehdään yhtä työtä, vaihdetaan työpaikkaa, opiskellaan taas, jäädään vuorotteluvapaalle, tehdään töitä sekä julkisella, että yksityisellä puolella jne. Olen itse tyyppiesimerkki uuden työn tekijästä. Olen sukkuloinut yksityisen (radio) ja julkisen (koulu) työn välillä useita kertoja. Olen opiskellut lähes koko ajan työn ohessa. Työllä on lisäksi minulle suuri arvo. Työ itsessään antaa minulle paljon.

Kävin myös mielenkiintoisia keskusteluja tilaisuudessa itseäni viisaampien ihmisten kanssa. Yhden mielenkiintoisimmista keskusteluistani kävin yrittäjä Taneli Tikan kanssa. Visioimme mahdollisuutta muuttaa koulua siihen suuntaan, ettei aina etsittäisi vain oikeaa vastausta (kuten koulussa liian usein) vaan joskus myös oikeaa kysymystä -tai kenties oikeaa analyysia suuresta aineistosta.

Annan esimerkin: Monessa ammatissa (poliisi, lääkäri, yrityskonsultti) joutuu tekemään päätelmiä epämääräisen aineiston pohjalta. Täytyy luoda silmäys saatavilla olevaan tietoon, eikä varmuutta oikeasta vastauksesta aina ole. Kuinka koulu voisi tukea tällaista päätöksentekoa? Voisiko koe joskus mennäkin toisinpäin? Ei siis niin, että oppilas lukee (ulkoa) asioita ja vastaa opettajan tai kirjantekijän laatimiin, enemmän tai vähemmän oikeisiin, kysymyksiin. Mitä jos oppilaalla olisikin kaikki materiaali (kirjat, netti jne.) käytössä kyseisestä ilmiöstä, mutta hänen tulisikin löytää oikea tai oleellinen kysymys? Kysymyksen löydettyään, hän vastaisi itse laatimaansa kysymykseen.

Ammattitaitoinen opettaja voisi aivan yhtä hyvin arvioida oppilasta tällaisen kokeen perusteella kuin perinteisenkin kokeen perusteella. On aivan yhtä helppoa tai vaikeaa arvioida, onko oppilas löytänyt oleelliset asiat opettajan keksimään kysymykseen kuin sekin, onko oppilas löytänyt aineistosta keskeisen kysymyksen. Mielenkiintoinen visio.

Alakoulun oppilas on usein taipuvainen menemään siitä, mistä aita on matalin. Haaste tällaisessa työskentelyssä olisi herättää oppilaan mielenkiinto käsiteltävään aiheeseen niin, että hän ihan oikeasti kokisi jonkinlaista intohimoa käsiteltävään aiheeseen ja haluaisi löytää muitakin kuin itsestäänselviä kysymyksiä tai kehäpäätelmiä.

Kun koko Elinvoima -hankkeemmekin pyrki edistämään kokeilukulttuuria, voisi tässäkin olla vähintään kokeilemisen arvoinen asia.