Koulun johtoryhmäpäivien antia

Viime keväänä kävin esimieheni, opetustoimenjohtaja Jukka Pietisen, kanssa kehityskeskustelun, kuten kaikki muutkin rehtorit. Linjasimme siinä samassa myös tulevia tavoitteita työlleni. Laitoin itselleni ykköstavoitteeksi saada koulumme johtoryhmätyöskenetely paremmin käyntiin ja siinä samalla myös tiimien työ pitäisi uudelleen organisoida. Viime vuonna tiimit toimivat kyllä, mutteivät niin tavoitteellisesti kuin olisin halunnut. Syyn otan omalle kontolleni. Se oli organisoinnin ja johtamisen puutetta, ei tiimien vika.

Tänä vuonna moni asia on lähtenyt käyntiin helpommin kuin viime vuonna. Olihan viime lukuvuoden aloitus eräänlainen aloitus tyhjältä pöydältä. Mitään ei vielä ollut -paitsi seinät, opettajat ja oppilaat. Nyt moni asia on pantu käyntiin ja monia asioita jatketaan viime lukuvuonna luoduilla askelmerkeillä. On siis aikaa taas uuden luomiseen.

Viime viikon torstain ja perjantain olimme apulaisrehtorin kanssa koulun johtoryhmäpäivillä. Olimme jo aiemmin yrittäneet päästä tähän työseminaariin, muttemme mahtuneet mukaan. Odotukset olivat korkealla. Eikä turhaan.

Kouluttajana oli KM Ulla Rasimus Pro koulutus ja konsultointi Oy:stä. Koulutuksessa oli suuri määrä rehtoreita, apulaisrehtoreita ja koulujen johtoryhmien jäseniä. Jaettu johtajuus on trendikästä nykyään ja hyvä niin. Ei oikein ole tämän päivän tapa toimia siten, että yksi johtaa joukkoja edestä autoritäärisellä otteella. Jaetun johtajuuden ajatus oli alusta lähtien yksi koulumme johtavia teemoja. Painotin alusta lähtien, kuinka työyhteisömme on asiantuntijayhteisö, jossa jokainen osaa työnsä. Kaikkea ei tarvitse kierrättää rehtorin kautta. Tämä näkyi hienosti myös koulumme työtyytyväisyyskyselyn tuloksissa. Väitteeseen "Lähiesimieheni luottaa kykyyni tehdä itsenäisiä ratkaisuja" saimme täydet 5 pistettä eli jokainen koki näin. Olin tästä tavattoman ylpeä, koska siihen olimme pyrkineetkin.

Vaikka joukko olisi kuinka taitava ja asiantunteva, johtamista tarvitaan siltikin. Vähintäänkin koulussa täytyy olla yksi, joka kantaa tositilanteen tullen vastuun. Toisaalta asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä asioista. Jonkun täytyy päättää yhteisestä linjasta siinäkin tilanteessa, kun yhteistä linjaa ei löydy. Se, joka yhteisestä linjasta päättää on se sama, joka myös kantaa vastuun. Toki johtamista tarvitaan arjessa monessa, monessa muussakin tilanteessa.

Koulun johtoryhmä on yksi koulun jaetun johtajuuden "välineistä". Koulun johtoryhmä voi parhaimmillaan toimia paitsi peilinä rehtorille, myös innovaatioryhmänä, työrukkasena ja tukena vaikeita päätöksiä tehtäessä. Vastuuta rehtori ei voi paeta, mutta näkemyksiä voidaan vaihtaa ja yrittää yhdessä keksiä parempia ratkaisuja kuin yksi johtaja.

Torstaina aloitimme työskentelyn pohtimalla yhdessä yhteisöllistä koulua. Mitä siihen kuuluu? Mitä se pitää sisällään?

1. Ensinnäkin yhteisöllistä koulua ohjaavat yhdessä laaditut tavoitteet, näky, arvot ja visio. Näitä asioita myös arvioidaan ja seurataan aika ajoin.
2. Toiseksi yhteisöllistä koulua ohjaavat yhteiset käytänteet. Dokumentointi, rakenteet, sopimukset, normit ja organisointi on mietitty ja kaikkien tiedossa. Kaikki myös toimivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Tätä kenttää voisi kutsua vaikkapa ammatillisen orientaation kentäksi.
3. Kolmanneksi yhteisöllisessä koulussa on sellaista sosiaalista pääomaa, joka pitää yllä yhteisöllisyyttä. Tähän kuuluuvat sekä ammatillinen että inhimillinen välittäminen. Myös työntekijöiden välinen vuorovaikutus ja kommunikointi kuuluvat sosiaalisen pääoman kenttään. Lopulta kyse on myös asenteesta. Miten minä voin omalta osaltani viedä yhteisiä tavoitteita eteenpäin?

Lyhyesti voisi kai puhua rakenteista, tavoitteista ja sosiaalisesta pääomasta.

On hyvin persoonakohtaista, mitä kautta kukin hahmottaa koulun kulttuuria. Aika moni rehtoreista oli orientoitunut hyvin voimakkaasti rakenteisiin ja organisoinnin tasolle. Moni pitkäänkin johtanut pohti vielä koulun visiota ja arvoja.

Itse lähdin ihan toisesta päästä liikkeelle reilu vuosi sitten. Pyrin ensin hahmottamaan kaikille kristallin kirkkaaksi sen, mihin suuntaan olemme menossa? Kävimme arvokeskustelua, pohdimme suuria ja loimme unelmia. Siinä sivussa rakenteet koko ajan valmistuivat, mutta näin tarpeelliseksi sen, että kaikilla on yhteinen näky siitä, mihin suuntaan koulu kulkee? Tänä syksynä ilahduin suunnattomaksi, kun aloitimme lukuvuotta yhdessä ja kävimme pienen kalamaljatyöskentelyn yhdessä, jonka tavoitteena oli kertoa uusille opettajille, millainen on Vuorenmäen koulu. Keskustelussa nousivat juuri ne teemat pinnalle, joista viime vuonna olimme puhuneet: yhteistyö, jaettu asiantuntijuus, rohkea kokeileminen, lupa toimia eri tavalla, lupa tehdä myös virheitä jne.

Myöhemmin pohdimme koulun toimintakulttuuria kolmen tason mallilla.

1. Sisimmällä kehällä ovat sanomattomat normit, arvot ja myytit.
2. Keskimmäisellä kehällä ääneen lausutut arvot, tavoitteet ja toimintatavat.
3. Ja uloimmalla kehällä ulkoiset tunnusmerkit.

Pohdinta oli mielenkiintoista. Oli myös hauska huomata, miten uutena kouluna olemme vielä pystyneet välttymään aika hyvin tuon sisimmän kehän kirouksilta. Meillä ei ole vakipaikkoja opettajainhuoneessa, eikä muitakaan ääneen sanomattomia normeja, jotka kangistaisivat toimintaamme tai ajatteluamme. Hyvä esimerkki on viime viikolta, kun pääluottamusmies Sari Manninen tuli kylään koulullemme. Hän kysyi varovasti, voiko istua tähän. Opettaja ei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ja sanoi, että tottakai, mihin vaan missä on tilaa.

Varsinaisesta johtoryhmätyöstä pohdimme mm. tiiminvetäjien roolia johtoryhmän jäseninä, johtoryhmätyön organisointia, vuosikelloa, aiheiden tuomista johtoryhmään, johtoryhmän suhdetta muuhun koulun kenttään (oppilashuoltoryhmä, tiimit, oppilaskunnan hallitus, opettajainkokous jne.) Työskentely oli erittäin hedelmällistä ja saimme Mervin kanssa paljon aikaan parissa päivässä.

Vaikka monet asiat olivat koulussa jo käytössä ja kaikki ei ollenkaan ollut uutta, antoi koulutus varmuuden siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tuntui hyvältä hetkeksi pysähtyä ja arvioida sekä mennyttä, että tulevaa. Tähän on koulun hektisessä arjessa aivan liian harvoin aikaa.

Oleellisen äärellä

Tänään oli kevään ensimmäinen opekokous ja tiimitkin pääsivät jälleen kokoontumaan. Opekokous kaikessa perinteisyydessään toi kaivattua rakennetta ja rytmiä taas syksyn hektisyyden jälkeen. Muutostilanteessa (kuten uuden koulun perustamisvaiheessa) tutut ja pysyvät rakenteet tuovat jämäkkyyttä ja tuttuutta arkeen.

Päivällä pidimme pienen yhteisen aloitustilaisuuden myös oppilaiden kanssa. Kertailimme syksyn onnistuneita juhlia ja kiittelin syksyn työstä. Samalla kerrattiin myös oppilaiden kannalta tärkeitä yhteisiä asioita, jotka nousivat suoraan arvoistamme: turvallisuus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus. Puhuimme kiusaamisen vastaisesta työstä koululla, yhteisten tilojen siistinä pitämisestä, välituntileikkien turvallisuudesta talvella ja monesta muusta tärkeästä asiasta. Haastoin koko koulun myös leikkimieliseen kisaan ruokalan saattamisesta entistä viihtyisämmäksi: rauhallinen käytös, hyvät ruokatavat, hiljainen keskustelu jne.

Iltapäivällä myös luokka-astetiimit pääsivät töihin. Opettajat pohtivat koulumme visiota, strategiaa ja toiminta-ajatusta. Ei ihan pieniä asioita päivän päätteeksi. Porukka oli kuitenkin tehokasta ja sai paljon aikaan. Valmista ei ollut tarkoituskaan saada vaan päästä hyvään alkuun.

Samalla sain kirkastettua keskeisimpiä arvojamme taas mieliin (edellä mainittujen lisäksi mm. kasvatuskumppanuus, kokeileminen ja elämyksellisyys). Olemme paljon tehneet tätä pohdintaa, mutta siitäkin huolimatta focus joskus katoaa arjessa. Vaikka itse koen tekeväni melko paljonkin tätä arvotyötä koulussamme, silti joudun välillä palaamaan "lähtöpisteeseen" ja palauttamaan mieleeni, mikä meille on keskeistä. Jos tämä on minulle vielä työlästä, kuinka selvää se sitten voisi olla opettajille. Huomasin, että näitä asioita ei voi liikaa korostaa. Koulumme arvot viitoittavat meille tien. Ne ovat kuin merimerkkejä, ettemme eksy reitiltä.

Kasvatuskumppanuuden hengessä laitoin vielä illalla opettajille ohjeet tammi-helmikuun arviointikeskustelujen järjestämisestä. En pidä arviointikeskustelusanasta, mutta emme ole vielä käyneet keskustelua siitä, miksi noita keskusteluja tulisi kutsua. Lapselle sana arviointikeskustelu viestittää helposti, että kaksi tai kolme aikuista arvioi häntä. Ei varmasti tunnu kovin miellyttävältä. Korostin ohjeistuksessani sitä, että keskiössä pitää olla lapsen kuuleminen. Jos lapsi on mukana keskustelussa, aikuiset eivät saa puhua hänen ohitseen. Tätä varten laadimme apulaisrehtorimme kanssa keskusteluihin tavoitepohjan, jota apuna käyttäen, pienikin lapsi osaa kertoa omia ajatuksiaan koulunkäytniinsä liittyen. Se toimii "karttana", jonka avulla keskustelua on helppo käydä lapsen tasolla, lapsen kanssa.

Toinen asia, jota korostin on se, että keskustelujen tulee suuntautua tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Tästä syystä, näemme nämä keskustelut enemmän tavoitekeskusteluina kuin arviointikeskusteluina. En näe mitään järkeä siinä, että keskustelussa pohdittaisiin vain kulunutta syksyä. Katse täytyy olla jo tulevaisuuteen päin. Opettajillekin tekemäni esityksen otsikko oli "uusi vuosi, uusi mahdollisuus". Sama oikeus täytyy olla myös oppilailla.

Toivotan kaikille menestyksellistä alkanutta vuotta 2012!