Pelillisyys oppimisen tukena

Pelillisyys on yksi opetuksen ja oppimisen suuria megatrendejä. Pelillisyys nousee esille vahvasti myös tänään eduskunnalle luovutetussa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa (8/2013) Uusi oppiminen. FT, tutkija Lauri Järvilehto kirjoittaa raportin opetusteknologiaa koskevassa luvussa alaluvun oppimispeleistä. Järvilehto nostaa selkeästi esille motivaation oppimisen edllytyksenä. Hän viittaa Ryanin ja Decin tutkimuksiin, joissa he nostavat oppimisen kolmeksi keskeiseksi motivaatiotekijäksi
1) vapauden,
2) kompetenssin eli kyvykkyyden ja
3) relationaalisuuden eli suhteen toisiin ihmisiin.

"Deci et. al. esittävät, että sisäisesti motivoituneet oppijat oppivat paremmin ja kehittävät syvällisempää käsitteellistä ymmärrystä kuin oppijat, joiden päämääränä on pärjätä kokeessa. Kirsti Lonka ja Elina Ketonen puolestaan osoittavat tutkimuksessaan, että innostus, kyvykkyyden tunne ja itseopiskeluun käytetty aika korreloivat positiivisesti yliopistokurssin arvosanan kanssa."

"Vapaus, kyvykkyys ja yhteys toisiin ovat keskeiset inhimillisen toiminnan motivaattorit. Ne ovat myös avainrooleissa kestävälle oppimiselle. Kaikkein olennaisin tekijä oppimisen kannalta on näistä kolmesta kyvykkyys, ja siinä vielä erityisesti oppimisen ja tekemisen optimitila, flow- eli virtauskokemus."

Hyvin suunniteltu peli pitää pelaajan tehokkaasti flow -tilassa. Pelien koukuttavuuden mekanismeihin viittasin jo aiemmassa postauksessani "Tulevaisuuden koulu", jossa kerroin tulevaisuustutkija Ilkka Halavan ajatuksia siitä, mitä peleistä voitaisiin suoraan siirtää työelämään.

Omassa koulussamme on viimeisten viikkojen aikana myös nostettu pelillisyyttä esille. Puhuimme asiasta mm. viime tiistain vesossa. Monet luokat ovat kokeilleet innolla KuumaTVT -hankkeen yhteydessä tuotettua oppimispeliä Saarella, jonka tarkoituksena on kehittää pelaajien yhteistyötaitoja. Noora Malkavaaran 4C -luokassa on menestyksellä kokeiltu luokan omaa rahayksikköä, masua. Nooran postauksen aiheesta löydät täältä. Olen lisäksi monistanut opettajainhuoneen pöydälle muutaman nipun Sonja Ängeslevän erinomaista julkaisua Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Kaiken kukkuraksi tein eilen vielä pienen opetusvideon Kahootista. Olen käyttänyt hyvällä menestyksellä Kahootia monen luokan kanssa. Eilen myös Eeva Tanttinen(2B) kertoi kokeilleensa Kahootia oppilaiden kanssa. Jos kiinnostuksesi heräsi, katso oheinen video ja vie oppilaasi pelimaailmaan ja flow -tilaan.

Socrative vs. Kahoot!

My endless resource of new ideas for the last five years has been Twitter. There are so many brilliant teachers, principals, other school administratives and companys sharing their best links, ideas, blog posts etc. And because Twitter is global, it goes on 24/7. Every morning I wake up I check my Twitter feed. Many times it gives me something new to try out at school.

Last week I found a new, interesting site called GetKahoot.com. Kahoot is a student response system much like the Socrative is. Teacher can make quizzes, start web discussions or make surveys. This far these two are almost identical.

The main difference between these two platforms is that the gamification element of Kahoot is much stronger. The solution is really simple. They've added points to the game. After each question you'll get the scoreboard on the whiteboard and you'll also recieve personal feedback like: "Congratulations Joe! You have 5230 points. You're at the 5th place right after Jill at the 4th place." So simple and yet so clever!

It's incredible how the pupils' engagement grows 200% when there is this competition element included. I didn't believe my eyes when there was this sports-like celebration after every question "Yes", "Wohooo", "Ooooh my my". The kids where having a PlayStation-moment during a normal history lesson. They actually wanted to play the game THREE times. I've never seen this happen in a classroom.

This class of 5th graders is really good in history. We are doing a project on ancient Greece history at the moment. They are doing it in groups. Each group has to produce some kind of media production. Some groups use Prezi, some do Padlet and some do a quiz with Socrative. I like Socrative too. It's great. But just like the children I'm a little sorry I found Kahoot only a week ago and didn't introduce it to the class before today.

In every good game there are three basic elements that make the game so engaging that you don't want to quit playing. First, there has to be a goal to achieve, something to go for. Second, the game usually gives you instant positive feedback. And finally third, it has to give you enough of a challenge to keep the motivation strong.

Kahoot pretty much has these all. The goal is to be the winner of your class. Kahoot gives you instant feedback after every single question. It even gives you personal instant feedback. It was so funny to look at these children smile when they saw their name and points on the screen of their own mobile device or school laptop.

Kahoot doesn't give the price for free for teacher. Teachers are still needed to produce the right questions for the class... or are they? Why can't you just let your pupils log in and start producing their own Kahoots. Because "great learning starts by asking great questions".

ps. I have to say that I don't get any profit from Kahoot for this blog or myself but I suggest you try it yourself and you'll understand why am I so enthusiastic about it. And I'm not saying that a simple quiz machine solves the problems of learning. No! It's just that every now and then you'll have to have some fun in the classroom. Today we definately had lots of fun. I'm really sorry that I can't publish the great video of the class today. I want to respect the will of the parents of these children and not to show their faces on a public internet site, like my blog is. But I promise you'll get the exact same results if you just give Kahoot a shot. It was amazingly easy to do the quiz.

ps2. If you want to play my first Kahoot, you'll find it here. Unfortunately it's in Finnish.

Campus Helsinki 2011 -mitä jäi käteen?

Viime keväänä alettiin eri reittejä yhtäkkiä mainostaa Campus Helsinki 2011 -seminaaria opettajille. Campuksen oli määrä olla ns. huippuseminaari, johon tulisi puhujia ympäri maailman. Kiinnostuin tietysti heti ja ilmoittauduin. Innostin myös apulaisrehtorimme mukaan ja niinpä toissapäivänä löysimmekin itsemme Helsingin Savoy -teatterin salista.

Seminaarin teema oli hyvin valittu. Teemana oli muutos. Muutos oli noussut teemaksi yhden kahvipöytäkeskustelun myötä, jossa Idealistin tuottajaguru Saku Tuominen oli ollut. Keskustelussa oli pohdittu maailman muutosta ja sitä, kuinka haastavaa olisi selittää tätä muutosta lapsille. "En haluaisi olla opettaja juuri nyt", oli joku tokaissut.

Seminaari oli rakennettu niin, että sen ei ollut tarkoitus antaa työvälineitä tai suoria vastauksia vaan enemmänkin herättää ajatuksia. Puhujia oli laidasta laitaan. Tilaisuuden aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hänen tehtävänsä oli selittää globaali talous kymmenessä minuutissa. Hän otti avuksi kansanviisaudet. "Suu säkkiä myöten" "Niin makaa kuin petaa". Ministeri Urpilaisen puheenvuoron paras osuus keskittyi erilaisuuden hyväksymiseen, jota hän siivitti sanonnalla "raha ei ole päämäärä vaan väline". Urpilainen kehotti opettajia luottamaan tulevaisuuteen ja luomaan sitä uskoa myös lapsiin.

Seuraavaksi lavalle nousi tanssija-koreografi Jorma Uotinen, joka myös puhui erilaisuuden hyväksymisestä hyvin omakohtaisella tasolla. Uotista on aina ollut mukava kuunnella, eikä hän tuottanut pettymystä tälläkään kerralla.

Tutkija Laura Kirves avasi tuoretta tutkimustaan päiväkotilasten kiusaamisilmiöstä. Hänen jälkeensä lavalle saapasteli Aller Medioiden toimitusjohtaja, mediapersoona Pauli Aalto-Setälä, joka värikkäässä puheessaan antoi viisi ohjetta opettajille. Hän puhui mm. vallasta, dialogiin keskittymisestä, tunteen merkityksestä ja itsensä johtamisesta. Tärkeitä teemoja.

The Future Laboratorysta Britanniasta oli tuotu luennoitsijaksi Chris Sanderson, joka puhui Generation D:stä, josta me Suomessa puhumme diginatiiveina. He ovat syntyneet vuosina 1995-2002. Heillä ei ole aavistustakaan millaista elämä oli ennen internetiä, ennen mobiililaitteita, ennen sosiaalista mediaa tai Googlea. Nämä asiat ovat aina olleet heidän elämässään.

Roy Ackerman Jamie Oliverin tuotantoyhtiöstä kertoi television vaikutusmahdollisuuksista ja miten koulupudokkaat on saatu takaisin kouluun. Välillä kuunneltiin Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen ajatuksia ilmastonmuutoksesta ja lopuksi Työterveyslaitoksen tutkijaa Kiti Mülleriä ja eriarvoisuuden tutkijaa Fiona Bartels-Ellisiä.

Eniten minua herätteli Sonja Kankaan esitys peleistä. Esitys ei ollut illan vetovoimaisin ja asiakin oli minulle hyvin tuttua, mutta Sonja Kangas heitti uskomattoman kiehtovan kysymyksen ilmoille. Pohjustan hieman.

Meillä jokaisella on joku bonuskortti lompakossamme. Me aikuiset tavoittelemme hopeatason jälkeen kultatasoa tai platinatasoa asiakaskortissamme, jotta saisimme jotain etuja. Täysin samoja asioita, joita meidän lapsemmekin tavoittelevat pelimaailmassa. Tasot koukuttavat. On pakko päästä seuraavalle tasolle.

Niin, siis tuo oleellinen kysymys. Se oli niinkin häikäisevän yksinkertainen, kuin "miten koulusta voisi tehdä koukuttavan?" Mielenkiintoinen ajatus, jota kannattaa hetki pohtia, jos ei muuten niin kouluviihtyvyyden nimissä.

ps. Kaikki videot löydät täältä.