Kevätjuhlapuhe 2020

Hyvät kuulijani, arvoisat oppilaat ja huoltajat,

Kun aloitimme tämän lukuvuoden elokuussa ensimmäisen kerran, maailma oli kovin toisenlainen kuin nyt. Teimme tavalliseen tapaan suunnitelmia lukuvuotta varten yhdessä. Vietimme opettajien ja koulunkäynnin ohjaajien kanssa yhden päivän Nuuksiossa ihan vain tutustumassa toisiimme. Halasimme toisiamme, kun tapasimme toisemme taas pitkästä aikaa. Istuimme ringissä nuotiolla lähekkäin.  Söimme Haltiassa upeasta seisovasta pöydästä. 

Kirjoitimme myös jokainen itsellemme kirjeen, jonka olemme eilen saaneet avata. Kirjeeseen kirjoitimme tavoitteita juuri alkavalle lukuvuodelle. Haaveita, joita kukin meistä halusi toteuttaa. Unelmia yhteisistä projekteista ja yhteistyöstä.

Jälleennäkemisen riemu oli suuri myös, kun oppilaat tulivat kouluun. Monella oli ollut ikävä kavereita ja joillakin varmasti myös opettajaa. Osalla oli uusi opettaja, johon sai tutustua. Yhteiset jutut alkoivat vähitellen taas kehittyä. Koulun yksi tärkeimpiä kasvatuksellisia tehtäviä onkin kasvattaa tekemään yhteistyötä.

Teimme kaikki koko syksyn kovasti töitä ja yhdessä valmistimme meille myös upean syksyn päätöksen -yhteisen joulujuhlan. Sali täyttyi iloisista juhlijoista -niin pienistä kuin vähän suuremmistakin. Juhlan teemana oli valo. Elimme vuoden pimeintä aikaa, mutta yhdessä suureen ääneen lauletut joululaulut ja joulunodotus täyttivät mielemme toivosta. Vaikka syksy oli ollut pitkä ja raskas, valo löysi tiensä jokaisen juhlijan sydämeen. Onhan joulu perheiden ja yhdessäolon aikaa.

Joulun jälkeen tammikuussa aloitimme innolla kevätlukukauden. Joulujuhla oli enää muisto, mutta valo, juhlan teema, lisääntyi nyt konkreettisesti ympärillämme. Pitkä syksy ja kaamos alkoi väistyä. Vaikka lunta ei juuri ollut, valo lisääntyi päivä päivältä. Aamuisin oli joka kerta helpompi lähteä kouluun. Pimeys oli väistymässä. Lapissa oli havaittu Suomen ensimmäinen koronavirukseen sairastunut ihminen - ulkomainen turisti.

Hiihtoloma meni iloisissa merkeissä, vaikka lunta ei ollut, lapset, ja aikuisetkin, saivat hetken hengähtää ja levätä. Elämä oli kuitenkin melko tavallista. Leikittiin ja pelattiin. Tavattiin kavereita ja ulkoiltiin. Käytiin tapaamassa isovanhempia ja ehkä muitakin sukulaisia. Elämä oli mallillaan.

Kun aloitimme lukuvuoden toisen kerran, koronavirus oli levinnyt jo Etelä-Suomeen. Muutamasta koulustakin oli jo tavattu koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneita. Valtioneuvosto oli ottanut valmiuslait käyttöön ja julistanut, että koulut siirtyvät etäopetukseen. Maailma oli muuttunut melkein yhdessä yössä.

Opettajat ja koulunkäynnin ohjaajat koulutettiin nopeasti erilaisten digitaalisten alustojen ja etäopetuksen ja -ohjauksen asiantuntijoiksi. Tilanne jännitti ja ehkä ahdistikin. Myös oppilaille tilanne oli täysin uusi, vaikka heille erilaiset laitteet ja vempaimet ovatkin enemmän arkipäivää, kuin meille vanhemmille. Ehkä kaikkein haastavin tilanne oli kotona työtään tekeville vanhemmille, jotka samalla yrittivät neuvoa lapsiaan koulutehtävissä. Ja olihan niitä lapsia opettajillakin… Toisten lapsia opetettiin ruudun takaa ja omia toisella kädellä siinä sivussa.

Nopeasti kuitenkin arki saatiin pyörimään ja Meetit ja Hang Outit tulivat tutuiksi. Luokka tapasi nyt toisiaan uudella tavalla. Kavereita oli silti kiva nähdä -vaikka sitten ruudulta, kun ei kerran muuten saanut tavata. Etäkoulussa löytyi uusia menestyjiä. Osalla koulu saattoi jopa sujua paremmin kuin luokkahuoneessa. Mutta toisenlaisiakin tarinoita oli.

Ja siksi lukuvuosi aloitettiin kolmannen kerran toukokuussa. Koulut oli päätetty avata kahdeksi viikoksi. Nyt paine oli meillä rehtoreilla. Etäisyyksistä kiinni pitäminen jo muutenkin ahtaissa tiloissa tuntui aluksi utopialta. Kovalla suunnittelulla ja ohjeistuksella kaikki saatiin kuitenkin toimimaan. Käsienpesusta joka käänteessä tuli uusi normaali. Ja kevätjuhlakin järjestettiin ensimmäistä kertaa ihan uudella tavalla.

Olisin valtavasti halunnut tavata teidät kaikki vielä lukuvuoden päätteeksi. Olisin halunnut kiittää teitä jokaista ihan erikseen, kätellä ja toivottaa teidät tervetulleeksi yhteiseen juhlaamme. Se ei nyt tässä tilanteessa ole mahdollista ja joudun lausumaan kiitokseni teille kaikille – niin juuri, etänä.

Professori Hannele Niemi lausui Vuorenmäen koulun avajaisissa kuolemattomat sanat: ”Hyvä koulu syntyy yhteisestä työstä”. Tämä lause on tullut lihaksi ja vereksi tänä keväänä. Olemme selviytyneet tästä kaikesta hyvällä yhteistyöllä -yhdessä. Siksi en halua erikseen luetella kiitoksia kenellekään vaan haluan sanoa, että me teimme tämän yhdessä. Me selvisimme. Me pidimme yllä toivoa. Me ymmärsimme, annoimme anteeksi sen, että kaikki ei mennyt täydellisesti. Me tuimme toinen toistamme. Koti ja koulu yhdessä.

Ja juuri siksi me onnistuimme.

Hyvää kesää meille kaikille!

Kevätjuhlapuhe 2019

Hyvät juhlavieraat

”Navigare necesse est, vivere non est necesse”, sanoivat tarinan mukaan entisaikojen foinikialaiset, suuri merenkulkukansa. Suomalainen lauluntekijä ja muusikko Lasse Mårtensson mukaili sanontaa myöhemmin laulussaan ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”. Ehkä kesälomalla näin voidaankin ajatella, mutta maailma on sen verran muuttunut foinikialaisten ajoista, ja jopa Lasse Mårtensonin ajoista, että nykymaailmassa tarvitaan usein muitakin taitoja kuin purjehdustaitoa.

Jos nykypäivänä julkisuudessa käytävästä koulukeskustelusta muokkaisi samanlaisen sloganin, se kuulostaisi tältä: ”Kaikki paitsi matematiikka on turhaa.” Sen verran voimakkaasti luonnontieteelliset aineet ja matematiikka painottuvat tällä hetkellä ainakin yliopistojen pääsykriteereiden pisteytyksessä ja julkisessa keskustelussa.

Onneksi meillä on jääkiekko, joka pitää arvomme edelleen myös muissa asioissa kuin pelkissä numeroissa. Leijonilta olemme viime päivinä saaneet julkiseen keskusteluun paljon pohdittavaa elämäntaitoihin liittyen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin kiinnitti huomiota puheessaan Leijonille yhden pelaajan, Jere Sallisen, sanomana. Presidentti siteerasi Sallista näin: ”Sanoit, että kentällä oli sellainen tunne, että kaverit halusivat, että minäkin onnistun. Jos koko joukkueella on sellainen tunne, se on joukkue hirmuisen isolla J:llä”, Niinistö sanoi.

Tällaisen joukkueen rakentaminen vaatii vahvaa yhteistä näkemystä, visiota. Niin selkeää näkemystä, että se on kirkkaana joukkueen kaikilla tasoilla joukkueenjohtajasta hierojaan ja 1. ketjusta 4. ketjuun saakka. Kerrotaan, että Yhdysvaltain entinen presidentti John F. Kennedy oli kysynyt vieraillessaan NASA:ssa eräältä siivoojalta, mitä hän tekee työkseen. Siivooja oli vastannut lennättävänsä miehiä kuuhun. Tämä tapahtui ennen kuin yksikään ihminen oli käynyt kuussa.

Hyvät kuudesluokkalaiset, kaikki on elämässä mahdollista. Älkää kuunnelko niitä, jotka eivät teihin usko. Kuunnelkaa silloin vaikka jääkiekkomaalivahti Kevin Lankista, joka kehotti kaikkia uskomaan unelmiinsa, pelaamaan pihapelejä ja unelmoimaan suuria. Kevin Lankiselta voidaan oppia muuten myös toinen tärkeä taito, vähintään yhtä tärkeä taito, kuin tuo aiemmin mainittu matematiikka. Lankinen on nimittäin kova poika lukemaan kirjoja. Suosittelen ihan kaikille teille sitä, että otatte myös kirjallisuuden tosissaan. Hyviä vinkkejä saa, paitsi Kevin Lankiselta, niin myös Veikkolan kirjastosta. On tärkeää, että löytää itselleen sopivaa luettavaa. Vaikka osa teistä lukikin Esko Valtaojaa jo kuudennella luokalla, kaikkien ei kannata aloittaa siitä. Eikä äänikirjakaan ole huono vaihtoehto ollenkaan. Se ei ehkä kehitä lukutaitoa, mutta kirjallisuuden maailmaan pääsee hyvin sitäkin kautta.

Ennen kaikkea toivon teille, että kuuntelette itseänne herkällä korvalla, uskotte itseenne ja tavoittelette unelmianne.

Tänä keväänä jokainen koulumme oppilas saa todistuksen, jolla haluamme kertoa teille, että olette tärkeitä. Tällä ns. Kympin todistuksella, haluamme kertoa, että teidän arvoanne ei määrittele se, minkälaisia arvosanoja saatte tai edes se, saavutatteko lopulta unelmanne vai ette. Teidän arvonne määrittyy siitä, että olette KAIKKI ihmisinä yhtä arvokkaita. Täysiä kymppejä.

Toivotan teille kaikille oikein hyvää kesää! Täyden kympin kesää!

Kevätjuhlapuhe 2.0 / 2018

-Hyvät juhlavieraat, rehtori sanoi ja aloitti vuotuisen kevätjuhlapuheensa ihan samoilla sanoilla kuin joka vuosi.

-Eikö juhlapuhetta voi aloittaa millään muilla sanoin, ykkösluokkalainen Ahti kuiskasi opettajalleen ja tuuppasi tätä samalla kyynärpäällään. Ennen kuin nuori naisopettaja ehti kieltää Ahtia höpisemästä turhia rehtorin puheen aikana, Ahti ehti jo jatkaa:

-Sen voisi aloittaa vaikkapa näin ’Hyvät maailmanparhaat-ensiluokkaiset-taitavat-ja-hyvinkäyttäytyvät Vuorenmäen koulun oppilaat ja heidän viehättävät ja ah niin nuorekkaat vanhempansa’. Siinä olisi sentään jotain persoonallista, Ahti tokaisi.

Siinä välissä nuori naisopettajakin oli jo ehtinyt toipua ensijärkytyksestään ja veti Ahdin tiukasti lähemmäs itseään ja kuiskasi:

-Anna nyt vaan rehtorin puhua. Kuuntele. Voit vaikka oppia jotain, ystävällinen nuori naisopettaja kuiskasi ja vinkkasi Ahdille silmää.

-Kouluretkien maksuttomuus on viime viikkoina puhuttanut kovasti mediassa ja me täällä Vuorenmäen koulussa olemme myös pohtineet asiaa uudelleen, rehtori jatkoi yksitoikkoisella äänellä kevätjuhlapuhettaan, joka ei näyttänyt edes takarivin arvokkaan näköistä herraa kiinnostavan. Vaikka olikin opetusneuvos - ja Lillin ukki.  Siksi hän täälläkin oli. Ei siis opetusneuvoksena, vaan pojan tyttärensä ukkina.

-Ei luulisi olevan mahdotonta edes vähän uudistaa myös kevätjuhlapuheen formaattia kun opetussuunnitelmiakin uudistetaan niin usein, etteivät opettajat ehdi edelliseen tottua kun jo seuraavaa puuhataan, Lillin ukki, opetusneuvos, kuiskasi Lillin isälle.

-Jaa mitä sanoit? Lillin isä katsahti ukkiin ja irrotti hetkeksi silmänsä uudesta älypuhelimestaan. Lillin isän vieressä istuva tiukkailmeinen rouva loi Lillin isään kiukkuisen katseen.

-Kännyköiden käyttö pitäisi laissa kieltää ja ainakin koulussa –ja koulun kevätjuhlassa, rouva mietti itsekseen.

-Niin sanoin vaan, että on se kumma, että koulujen kevätjuhlapuheet ovat vuodesta toiseen kuin toistensa kopioita, Lillin ukki toisti jo aiemmin sanomansa.

-Mmph… murahti Lillin isä, joka oli taas uppoutunut kännykkänsä pelimaailmaan.

-Mitä sinä sanoisit, jos sinulle annettaisiin tällainen määrä yleisöä? kyseli Lillin ukki Lillin isältä.

-Maailma on pelastettu! Lillin isä sanoi.

-No, sinähän se varsinainen saarnamies olisit, ukki naurahti.

-Ei kun pelastin maailman tässä pelissä. Fortnitessa.

-Kuules nyt hyvä herra, ’koulutus on maailman tehokkain ase, jos haluat muuttaa maailmaa’, sanoi jo ukko Mandela aikanaan. Pistäs nyt se puhelin pois. Täällä on sinun lapsesi kevätjuhla, etkä sinä muista kotona siitä mitään kun Lilli kysyy sinulta kirkkain silmin, että ’Iskä näitkö sä mut siellä lavalla. Enkö ollutkin ihana?’ Mitäs silloin vastaat?

-Ja nyt hyvä juhlayleisö, rehtori julisti samaan aikaan lavalta ja pelasti Lillin isän tiukasta paikasta, on kuudesluokkalaisten kukituksen aika.

Kuudesluokkalaiset marssivat lavalle juhlapuvuissaan. Lilli oli jonossa kolmantena. Hän katsoi yleisön joukkoon ja etsi katseellaan isää ja ukkia. Sali oli sen verran hämärä, ettei takariviin asti nähnyt. Lillistä tuntui haikealta. Viimeinen kerta kun hän katseli tätä salia tältä lavalta tämän koulun oppilaana. Veikkolan koulu tuossa naapurissa tuntui Lillistä suurelta, mutta hän oli jo tutustunut muutamaan mukavaan Veikkolan koulun kutoseen samassa valinnaisessa robotiikkaryhmässä. Nyt tuo suuri naapuri ei enää ollut yhtään pelottava. Itse asiassa Lilli odotti pääsyä Veikkolan kouluun 7. luokalle.

-Jos minä jotain toivoisin, että teille olisi tästä koulusta jäänyt mieleen niin toivoisin, että teille on jäänyt mieleen se, että teistä on pidetty huolta, teitä on kuunneltu ja teistä on välitetty, lausui rehtori juhlallisesti kuudesluokkalaisille.

Lilli kuunteli rehtorin puhetta ja mietti noita sanoja. Kaikki opettajat katsoivat kuudesluokkalaisia. Koko juhlayleisö tuijotti kuudesluokkalaisia.

-Sinä olet maailman ihanin tyttö, Lilli! Lillin isä sanoi hiljaa. ’Niin minä sanoisin tälle juhlayleisölle jos minulle annettaisiin tuo lava ja tämä yleisö’ Lillin isä niiskutti ja pyyhkäisi kyynelen poskeltaan.

-Ehkä on parempi, ettet sano sitä tuolta lavalta, mutta voit kertoa sen kotona Lillille, viisas opetusneuvos, Lillin ukki, sanoi pojalleen.

Joulujuhlapuhe 2016

Hyvät juhlavieraat

Opetussuunnitelman mukaan ”demokraattisessa yhteiskunnassa tulisi periaatteessa jokaisen saada itse asettaa tavoitteensa. – Esim. lyhyehkön ajanjakson työn suunnittelussa menettelytapa- ja oppiainesvalinnoista, peruskoulun alimpienkin luokkien oppilaiden toivomukset voidaan mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Varttuessaan oppilaiden on yhä enemmän saatava osallistua päämäärää koskeviin ratkaisuihin. Nuoremmat voivat tehdä valintoja vaihtoehtojen kesken, vanhemmat taas kauaskantoisempia ja peruuttamattomampia ratkaisuja. Näin oppilas voi harjaantua itsenäisen tavoitteellisen toiminnan vastuuseen.”

Tässä vaiheessa puhettani veikkaan, että oppilaisiin edellä mainittu teksti uppoaa täysin. Uskoisin, että kovin moni huoltaja tai opettajakaan ei huomaa juuri mitään kummallista, niin tutulta tuo teksti kuulostaa ja istuu erinomaisesti tähän päivään. Tekstikatkelma on kuitenkin 46 vuoden takaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnöstä vuodelta 1970. Suurin osa koulumme opettajista ei ollut vielä syntynytkään tuolloin.

Samainen mietintö linjaa myös: ”Koulua ei voida suunnitella vain yhteiskunnan tämänhetkisten tarpeiden varaan, vaan on otettava huomioon tulevaisuus. Tällöin on vaikeutena se, ettei ole kovinkaan suurta yksimielisyyttä siitä yhteiskunnasta, johon meidän tulisi pyrkiä, tai jollainen meillä tulee olemaan esimerkiksi vuoteen 2000 mennessä.”

Vuodesta 2000:kin on kulunut jo niin kauan, ettei sitä ole päässyt kokemaan tässä salissa ketkään muut kuin salin aikuiset. Kuitenkin opetussuunnitelmatyön ongelmat olivat ihan samat vuonna 1970 kuin vuonna 2014, jolloin nyt voimassa olevat opetussuunnitelman perusteet kirjoitettiin. Opetussuunnitelman tulisi pystyä antamaan eväitä tulevaisuuden yhteiskuntaa varten, eikä kukaan meistä vielä tiedä, millainen maailma on vuonna 2025 kun oletettavasti seuraavan kerran perusteita jälleen uudistetaan.

Se, mikä teki vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteet aivan erityiseksi, on se, että ne olivat kaikkien aikojen ensimmäiset peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen siirryttiin vähitellen 1970 –luvulla pohjoisesta etelää kohden siten, että Kirkkonummi siirtyi perusopetuksen piiriin vuonna 1976 eli tasan 40 vuotta sitten ihan viimeisten kuntien joukossa. Samana vuonna peruskoulujärjestelmään siirryttiin mm. itäisessä naapurissamme Espoossa.

Näin jälkeenpäin on hauska katsoa, kuinka edistyksellisiä ja edelleen hienoja ajatuksia tuo vuoden 1970 opetussuunnitelmakomitean mietintö sisältää. Se sisälsi oppilaiden omien tavoitteiden asettelun lisäksi mm. sellaisia uusia ajatuksia kuin opetuksen eheyttäminen, tietotekniikan huomioiminen opetuksessa tai oppilaan terveydentilan vaikutus oppimiselle ja hyvinvoinnille.

 

Monet asiat ovat toki muuttuneetkin vuosien varrella, mutta on myös jotain pysyvää. Jo tuolloin vuonna 1976 ja vuosikymmeniä sitä ennenkin paimenet ovat kylpytakeissaan vaeltaneet kohti tähteä onnittelemaan juuri syntynyttä Jeesus –lasta. Samoin ovat tutut joululaulut raikuneet koulujen kuusijuhlissa. Rehtorit ovat pitäneet puheitaan juhlissa ja juhlan jälkeen vieraat eivät ole muistaneet niistä juurikaan mitään.

Mutta jotain noista juhlista on aina jäänyt mieliin. Joku kutsuu sitä joulun tunnelmaksi. Toinen puhuu joulun salaisuudesta. Lapset tuntevat sen lisääntyvänä jännityksenä vatsanpohjassa ja aikuisetkin kiireen hellittämisenä hetkeksi kesken arkihuolien. Joulu on lähellä. Hyvää joulua kaikille!