Tiimejä kehittämässä

Vuorenmäen koulun tiimirakenne uusittiin tasan vuosi sitten. Kaikki nämä kolme toimintavuotta koulussamme on toiminut kahdenlaisia tiimejä 1) luokka-astetiimejä ja 2) aihetiimejä. Luokka-astetiimit ovat pysyneet ideologialtaan samanlaisina kuluneet kolme vuotta. Niiden keskeisenä tavoitteena on ollut kehittää luokka-asteiden välistä ja sisäistä yhteistyötä.

Vuosi sitten tiivistimme useat teemalliset tiimit laajempiin aihekokonaisuuksiin keskittyviksi aihetiimeiksi. Koulumme aihetiimit keskittyvät nykyisellään seuraaviin asioihin:

• OPS -työ ja arviointi
• Oppilaan osallisuus koulun arjessa
• Digitaaliset oppimisympäristöt ja käytänteet
• Johtaminen (johtoryhmä)

Kun koulunkäyntiavustajaresurssi leikattiin noin puoleen lukuvuodelle 2013-2014 verrattuna edelliseen vuoteen, luovuimme pitkin hampain omasta innovaatiostamme -tukitiimistä. Pilotoimme koko kevään 2013 tiimimallia, jossa koulumme laaja-alainen erityisopettaja veti tiimiä, johon hänen lisäkseen kuuluivat resurssiopettaja ja kaikki koulumme avustajat. Tiimi toimi arjessa toimivana koulutusryhmänä, jolla lisättiin oppilaan tuen kanssa kiinteästi työskentelevien ihmisten ammattitaitoa, kehitettiin uusia tuen toteuttamisen muotoja, vaihdettiin kokemuksia ja saatiin vertaistukea.

Lukuvuoden 2013-2014 alussa kaikkien aihetiimien tavoitteet määriteltiin yhdessä. Koulun johtoryhmä nimesi kullekin tiimille kaksi tavoitetta ja tiimit itse keksivät 1-2 tavoitetta lisää. Tällä pyrittiin lisäämään keskittymistä oikeisiin asioihin, kun aikaa on käytössä rajallisesti.

Vuoden 2013 lopulla päätin aloittaa kevään 2014 kehityskeskustelut tiimien ryhmäkehityskeskusteluilla. Ainakin aluksi olen aloittanut luokka-astetiimien ryhmäkekeistä. Tämä valinta siitä syystä, että aihetiimien tavoitteet on selkeästi määritelty ja toimenkuva selkeämpi. Luokka-asteyhteistyö taas on syystä tai toisesta lähtenyt hieman vaisusti käyntiin. Tarkoituksena oli mm. kartoittaa pullonkauloja ja selvittää, mitä voisimme tehdä toisin.

Olen nyt käynyt keskustelut kaikkien luokka-astetiimien kanssa. Ensi torstaina pidän tiimikeken vielä avustajien kanssa. Jo nyt voin sanoa, että ajatus ryhmäkehityskeskusteluiden pitämisestä on ollut erinomainen.

Lähdin keskusteluihin kolmella yksinkertaisella kysymyksellä. Tämä siitä syystä, että tiimeissä on 6-7 jäsentä. Jos kaikille meinataan tunnin aikana antaa edes hetki suunvuoroa, ei edes teoriassa ole mahdollista lähteä keskustelemaan kovin monesta teemasta.

Kysymykseni olivat seuraavat:

1. Missä olemme onnistuneet?
2. Mitä haasteita olemme kohdanneet?
3. Miten minä tiimin jäsenenä, voisin toimia toisin, jotta yhteistyö mahdollistuisi paremmin?

Pyrimme siis löytämään hyviä käytänteitä (best practices) ja raivaamaan yhteistyön esteitä pois. 

Yhteistyön suurimmiksi esteiksi nousi kaikissa tiimeissä kiire ja se, että tiimiaika kuluu johonkin muuhun kuin yhteistyön kehittämiseen. Jälkimmäinen syy voi tuntua oudolta. Pieni opastus opettajan työaikamalliin aukaisee ongelman ydintä. Opettajan työaika koostuu opetustunneista ja 3 ns. yt -tunnista. Tottakai opettajan työhön liittyy paljon muutakin kuten tuntien valmistelua, kokeiden korjausta ja uusien asioiden oppimista ja haltuunottoa.

Monessa koulussa opettajan kolmesta ns. yt -tunnista on merkitty lukujärjestykseen yksi ja loput kaksi tuntia voi käyttää esim. kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja yhteydenpitoon, opettajien väliseen yhteistyöhön, erilaisten lomakkeiden täyttämiseen jne. Vuorenmäen koulussa opettajan lukujärjestykseen on palkitettu kaksi näistä kolmesta tunnista. Toinen luokka-asteyhteistyöhön ja toinen teemalliseen aihetiimien työskentelyyn.

Työaikamalli on auttamattomasti vanhentunut, eikä missään määrin tue uuden työn tarpeita. Uusi työ on luonteeltaan purskeista -joskus tehdään enemmän kun on tarve tai on draivi päällä ja joskus hieman vähemmän kun on hiljaisempaa tai ideoita ei tunnu syntyvän. Opettaja tekee lukujärjestyksen mukaan, samalla tavalla kuin oppilas, riippumatta siitä onko flow päällä vai ei. Tietenkin työn tekeminen riippuu opettajasta itsestään, mutta malli toimii periaatteessa näin.

Jos noista yt -tunneista halutaan pitää orjallisesti kiinni, käy helposti niin, että muut määrittelevät, mitä koulussa tehdään. Kunnan hallinnosta tulee niin paljon jo pelkkiä pakollisia vuosittaisia tehtäviä (riskikartoitukset, laatukyselyt, erilaiset osaamiskartoitukset, lausunnot erilaisiin asioihin jne.), että osa ajasta kuluu niihin. Koulun sisältä nousee lisäksi lisää samantyyppisiä teemoja (turvallisuussuunnitelman läpikäynti ja kehittäminen, OPS:iin liittyvä yhteinen keskustelu, juhlien ja teemapäivien järjestelyt ja suunnittelu jne.) Aika kuluu tällä mallilla pakollisten asioiden hoitoon. Tämä johtaa siihen, että opettaja kokee työnsä epämotivoivana ja pakkopullana. Opettaja ei koskaan pääse innostumaan, heittäytymään ja innovoimaan.

On päivän selvää, että innostumiselle täytyy löytyä aikaa. Ei kukaan voi tehdä vuodesta toiseen ulkoa ohjautuvaa työtä, kun on saanut akateemisen koulutuksen johon liittyy tutkijan mieli. Innostumista ja luovaa hulluutta syntyy kun on riittävästi aikaa, eikä pakko tai kiire paina päälle. Vai kuinka moni meistä pystyisi innostumaan joka tiistai kello 14.00-15.00 ja taas uudestaan torstaisin klo 8.00-9.00?

Tiimien kehityskeskusteluissa nousi hyviä ideoita yhteistyön järjestämiseen:

• joku oli keksinyt mallin, jossa kaksi samaa luokkaa opettavaa opettajaa oli yhdistänyt voimansa siten, että pilveen kirjoitettu historian essee arvioitiin kahdesta näkökulmasta: luokanopettaja arvioi sen äidinkielen näkökulmasta ja historiaa opettava opettaja historian näkökulmasta, 
• joku oli yhdistänyt samaan aikaan olevat kahden rinnakkaisen luokan jakotunnit siten, että kahdesta puolikkaasta ryhmästä tehtiin yksi kokonainen ryhmä, jolle saatiin tällä järjestelyllä kaksi opettajaa
• yksi luokkataso oli pitänyt kerran viikossa toiminnallisen matematiikan tunnin niin, että sillä tunnilla kaikki rinnakkaisluokat sekoitettiin uusiksi ryhmiksi
• syntyi myös idea kuudesluokkalaisten toimimisesta oppimaan oppimista ohjaavina "käytöskummeina" pienemmille 
• jne.

Parasta näissä keskusteluissa oli se, että osaamista jaettiin. Ideat olivat lopulta hyvin arkisia, mutta se, että pienistäkin idean murusista yhdessä puhuttiin, loi puitteet sille, että ideat jalostuivat timanteiksi.

Tiimikehityskeskusteluiden jälkeen aloitan henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Uskon, että olemme virittäneet niitä varten hyviä teemoja. Mieli on näiden hyvien keskusteluiden jälkeen avoinna uudelle. Se on hyvä lähtökohta kehittymiselle.

Arviointia, yhteistyötä ja työn imua

Opettajien virka- ja työehtosopimus OVTES velvoittaa opettajat osallistumaan "opinto- ja suunnittelutyöhön" vuosittain työajan ulkopuolella kolmen päivän ajan (ns. opettajatyöpäivät tai opettajaslangissa "vesot"). Kunnista riippuen, joku osa tuosta ajasta käytetään yleensä työnantajan osoittamaan koulutukseen jostain tärkeästä aiheesta (esim. tietosuoja ja salassapito opetustoimessa tai vaikkapa viime päivinä puhututtanut opettajan oikeudet ja vastuut). Yksi näistä päivistä käytetään useissa kouluissa lukuvuoden yhteiseen suunnitteluun. Jäljelle jäävät päivät/tunnit käytetään usein koulun sisäiseen kehittämiseen tms. Yhden näistä päivistä voi puolittaa käytäväksi esim. kahtena iltapäivänä ja pääsääntöisesti nämä vesopäivät eivät saisi sijoittua lauantaille. Meillä yksi näistä päivistä sijoittui syksyllä lauantaille, muut on pidetty arkena.

Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative

Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.

Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)

Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria

Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.

Kokeilukulttuuria ja riskinottoa

Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.

Pientä kehitettävää

Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.

Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!

Yhteistyöllä työn imua

Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.

Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.

Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.

Salaisuuksia kaverin selän takana

Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!

Työelämän muutos haasteena koululle

Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.

Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.

Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:

"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteis­kunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa. 

Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteis­kuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."

Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.

Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.

Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).

Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.

Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.

Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.

Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.

EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:

1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla

1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.

2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.

3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.

4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.

5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.

Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.

En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.

Älykästä vai älytöntä?

Ostin tänään koululle uusia älypelejä. Oman kokemukseni mukaan pelit ovat mielenkiintoisia, innovatiivisia ja oppilaita innostavia. Ne haastavat ajattelua uusille urille. Pelien ohjekirjoissa on monen tasoisia haasteita, joten sopivia haasteita löytyy niin ekaluokkalaisille kuin isommillekin - miksei myös opettajalle?

Hyvin nopeat, lahjakkaat oppilaat ovat suuri haaste opettajalle. Uusia, haastavia tehtäviä pitäisi olla koko ajan varastossa. Kaikissa luokissa on myös niitä, joiden oppiminen vaatii enemmän töitä ja ohjausta. Opettajan pitäisi pystyä tarjoamaan kummallekin ryhmälle oman tasoistaan haastetta. Ei mikään helppo tehtävä.

Oppimispelit haastavat kehittämään ajattelua kuin itsestään. Lapset motivoituvat niistä yleensä ilman sen suurempaa motivointia. Pelaaminen on lapselle luontaista ja kiinnostaa suurinta osaa lapsista. Oppimispeli ei tietysti voi olla patenttiratkaisu kaikkeen, mutta se voi olla esim. yksi eriyttämisen muoto, palkinto saavutetuista tavoitteista tai arkisten tehtävien lisä.

Nyt hankkimani pelit ovat logiikkapelit BendIt ja IQ Fit. Idea kummassakin on suunnilleen sama. Eri muotoiset tai väriset palaset täytyy saada aseteltua mallin antamaan muotoon. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta suosittelen kokeilemaan. Koululle ostin kumpaakin peliä kolme kappaletta. Pelejä saa lähes kaikista hyvin varustelluista kirjakaupoista.

Ihmettelen vaan, miksi Smart Games ei ole vielä tuonut peleistä tablettiversioita?

Tableteista puheen ollen, hankin myös koululle kirjan iPad - käyttäjän opas. Koululla on jo kaksi iPadia ja lisää on näillä näkymin tulossa ensi vuonna. Rehtorit saavat omansa vielä jouluun mennessä. Tabletti on se juttu, josta opetuksen saralla nyt kohkataan. Aina on joku uusi vimpain, joka "mullistaa" opetuksen. Nyt se on iPad.

Mikään tekninen laite tai sovellus ei kuitenkaan vielä ole mullistanut opetusta niin, etteikö edelleen kaivattaisi myös opettajaa ohjaamaan oppimisprosessia. Tabletit ovat tuoneet paljon uusia mahdollisuuksia, joiden soveltamisessa olemme vasta alussa. On kuitenkin muitakin mahdollisuuksia kuin iPad. Ihan pelkästään verkon kautta löytyvä opetukseen soveltuvan materiaalin kirjo on niin valtava, että moni jättää mahdollisuuden käyttämättä, koska ei jaksa tutustua siihen.

Jotta uusia, innovatiivisia sovelluksia saataisiin käyttöön, tarvitaan innokkaita, yrittäjähenkisiä opettajia, jotka eivät ajattele työtään ainoastaan velvollisuuksien näkökulmasta vaan myös kehittymisen ja oman oppimisen näkökulmasta. Siitä näkökulmasta, josta yrittäjä katsoo oman alansa uusia markkinoita, innovoi ja ideoi, jotta tuoton saisi maksimoitua. Opettajan "tuotto" on oppiminen. Jotta opettaja motivoituisi kehittämään se ei voi olla kokonaan ulkoa ohjattua. Palkitsemistakin tarvitaan. Mielessäni onkin jo muutama ajatus myös siitä, miten koulussamme palkitaan niitä, jotka tuovat uusia ideoita yhteiseen käyttöön. Nyt tarvitaan niitä, jotka uskaltavat astua epämukavuusalueelle ja kokeilemaan rohkeasti uutta.

Ensi vuoden alusta ajattelin aloittaa jokaisen opettajain kokouksen sillä, että joku esittelisi jonkun uuden oppimansa tai löytämänsä sovelluksen käyttöä muille. Näin opettajien tietämys lisääntyisi, kynnys käyttöön madaltuisi ja oppilaan näkökulmasta uudenlaiset tavat oppia saisivat jalansijaa luokassa, motivaatio oppimiseen kasvaisi ja oppiminen sen kautta lisääntyisi.

Älykästä vai älytöntä -sinä päätät.

Koulun johtoryhmäpäivien antia II: Tiimien tehtävänkuvat uusiksi

Kirjoitin eilen viime viikon Koulun johtoryhmäpäivistä. Huomasin kirjoittaneeni aika paljon muusta kuin varsinaisesta johtoryhmätyöstä. Noistakin asioista puhuttiin, mutta eivät ne välttämättä suoraan liity johtoryhmätyöskentelyyn.

Johtoryhmäpäivillä pistimme tiimien tehtävänkuvat apulaisrehtorin kanssa uusiksi. Meillä on koulussa nyt kahdenlaisia tiimejä:

1. Luokka-astetiimejä (1-2 lk, 3-4 lk ja 5-6 lk. tiimit)
2. Aihetiimejä 
• Keke -tiimi (kestävä kehitys)
• Finnable -tiimi (toimii Finnable -hankkeen ajan ja sen jälkeen opettajat jalkautuvat muihin tiimeihin)
• KiVa ja Verso -tiimi (kiusaamisen ehkäisy)
• Tukitiimi (oppimisen tukeminen)
• Yhteistyötiimi (kehittelee opettajien välistä yhteistyötä)

Koulun johtoryhmä on tietysti myös yksi tiimeistä. Johtoryhmään kuuluvat rehtorin ja apulaisrehtorin lisäksi tiimien vetäjät. Kukin tiimi on valinnut keskuudestaan yhden vastaavan, joka huolehtii siitä, että pysytään asiassa ja, että asiat toteutuvat. Tämä tiimin vetäjä istuu siis myös koulun johtoryhmässä.

Luokka-astetiimit kokoontuvat kerran viikossa. Aihetiimit vain kerran kuussa, samaan aikaan kuin johtoryhmäkin. Luokka-astetiimeissä työstetään koulun tason opetussuunnitelmaa, tehdään perusopetuksen laatukriteereihin liittyvää laatutyötä ja tehdään luokka-astekohtaista yhteissuunnittelua. Aihetiimien tehtävät näkyvät yllä.

Toistaiseksi tämän vuoden tiimien organisointi on tuntunut erittäin hyvältä. Yhteistyötä tulee opettajien välille luonnostaan tiimien kautta. Toisaalta tiimit toimivat nyt tehokkaasti ja hoitavat monipuolisesti erilaisia niille annettuja tehtäviä. On tietenkin edelleen mahdollista (ehkä jopa todennäköistä), että tiimien työtä viilataan vielä jollakin lailla. Vähän aikaa täytyy kuitenkin antaa ajan kulua, jotta saadaan riittävästi kokemuksia. Rutiinien syntyminen vie aina oman aikansa. Ja puhun nyt positiivisista rutiineista -sellaisista, jotka jättävät energiaa itse asialle.

Huomenna kokoontuu koulun uusi johtoryhmä ensimmäistä kertaa. Johtoryhmätyö on johtoryhmän jäsenille uutta. Siihenkin täytyy perehdyttää. Tarkoitus ei missään nimessä ole tehdä kouluun kahden kerroksen väkeä. Olen alusta asti sanonut, että vältämme turhia hierarkioita ja että hierarkiat ovat koulussamme ennen kaikkea toiminnallisia hierarkioita. Tarkoitus on saada tehokkuutta työskentelyyn. Tiimeissä työstetään jo etukäteen asioita yhteiseen pohdintaan tai johtoryhmälle. YT -kokouksessa tai johtoryhmässä sitten nuijitaan yhteisiä päätöksiä. Näin kaikki saavat äänensä kuuluviin.

Kirjoitin jo eilen siitä, että luotan joukkooni. En halua olla päsmäröimässä joka paikassa -enkä toisaalta onneksi ehdikään. Turhat valtarakenteet tappavat luovuuden. Näin uskon. Luovuutta ja uusia innovaatioita voi syntyä vain sellaisessa ilmapiirissä, jossa uskalletaan mennä epämukavuusalueelle ilman, että täytyy pelätä, mitä joku tästä sanoo. Vastuuton ei saa olla, mutta pitää uskaltaa ylittää liian helppouden raja.

Yhteistyössä ja jakamisen kulttuurissa meillä on vielä paljon opittavaa, etenkin asennepuolella. Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että joku pistäisi vastaan, vaan sitä, että näemme sen vaivan, että jaamme osaamistamme, pistämme hyvän kiertämään ja muistamme kehua toistemme hienoja saavutuksia. Silloin alkaa tapahtua suuria. Hyvässä vauhdissa olemme jo! Siitä iso kiitos ennakkoluulottomalle porukalle. Työhyvinvointikyselyn kohdassa, jossa oli väite "työyhteisömme toiminnan kehittämisessä olemme avoimia uusille ideoille ja toimintatavoille", saimme pisteiksi 4,80 (max. 5). Se on reilusti yli pisteen parempi keskiarvo kun kunnan keskiarvo. Ihan hirveän kaavoihin kangistuneen porukan kanssa emme siis ole tekemisissä. On siis lupa odottaa suuria.

Koulun johtoryhmäpäivien antia

Viime keväänä kävin esimieheni, opetustoimenjohtaja Jukka Pietisen, kanssa kehityskeskustelun, kuten kaikki muutkin rehtorit. Linjasimme siinä samassa myös tulevia tavoitteita työlleni. Laitoin itselleni ykköstavoitteeksi saada koulumme johtoryhmätyöskenetely paremmin käyntiin ja siinä samalla myös tiimien työ pitäisi uudelleen organisoida. Viime vuonna tiimit toimivat kyllä, mutteivät niin tavoitteellisesti kuin olisin halunnut. Syyn otan omalle kontolleni. Se oli organisoinnin ja johtamisen puutetta, ei tiimien vika.

Tänä vuonna moni asia on lähtenyt käyntiin helpommin kuin viime vuonna. Olihan viime lukuvuoden aloitus eräänlainen aloitus tyhjältä pöydältä. Mitään ei vielä ollut -paitsi seinät, opettajat ja oppilaat. Nyt moni asia on pantu käyntiin ja monia asioita jatketaan viime lukuvuonna luoduilla askelmerkeillä. On siis aikaa taas uuden luomiseen.

Viime viikon torstain ja perjantain olimme apulaisrehtorin kanssa koulun johtoryhmäpäivillä. Olimme jo aiemmin yrittäneet päästä tähän työseminaariin, muttemme mahtuneet mukaan. Odotukset olivat korkealla. Eikä turhaan.

Kouluttajana oli KM Ulla Rasimus Pro koulutus ja konsultointi Oy:stä. Koulutuksessa oli suuri määrä rehtoreita, apulaisrehtoreita ja koulujen johtoryhmien jäseniä. Jaettu johtajuus on trendikästä nykyään ja hyvä niin. Ei oikein ole tämän päivän tapa toimia siten, että yksi johtaa joukkoja edestä autoritäärisellä otteella. Jaetun johtajuuden ajatus oli alusta lähtien yksi koulumme johtavia teemoja. Painotin alusta lähtien, kuinka työyhteisömme on asiantuntijayhteisö, jossa jokainen osaa työnsä. Kaikkea ei tarvitse kierrättää rehtorin kautta. Tämä näkyi hienosti myös koulumme työtyytyväisyyskyselyn tuloksissa. Väitteeseen "Lähiesimieheni luottaa kykyyni tehdä itsenäisiä ratkaisuja" saimme täydet 5 pistettä eli jokainen koki näin. Olin tästä tavattoman ylpeä, koska siihen olimme pyrkineetkin.

Vaikka joukko olisi kuinka taitava ja asiantunteva, johtamista tarvitaan siltikin. Vähintäänkin koulussa täytyy olla yksi, joka kantaa tositilanteen tullen vastuun. Toisaalta asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä asioista. Jonkun täytyy päättää yhteisestä linjasta siinäkin tilanteessa, kun yhteistä linjaa ei löydy. Se, joka yhteisestä linjasta päättää on se sama, joka myös kantaa vastuun. Toki johtamista tarvitaan arjessa monessa, monessa muussakin tilanteessa.

Koulun johtoryhmä on yksi koulun jaetun johtajuuden "välineistä". Koulun johtoryhmä voi parhaimmillaan toimia paitsi peilinä rehtorille, myös innovaatioryhmänä, työrukkasena ja tukena vaikeita päätöksiä tehtäessä. Vastuuta rehtori ei voi paeta, mutta näkemyksiä voidaan vaihtaa ja yrittää yhdessä keksiä parempia ratkaisuja kuin yksi johtaja.

Torstaina aloitimme työskentelyn pohtimalla yhdessä yhteisöllistä koulua. Mitä siihen kuuluu? Mitä se pitää sisällään?

1. Ensinnäkin yhteisöllistä koulua ohjaavat yhdessä laaditut tavoitteet, näky, arvot ja visio. Näitä asioita myös arvioidaan ja seurataan aika ajoin.
2. Toiseksi yhteisöllistä koulua ohjaavat yhteiset käytänteet. Dokumentointi, rakenteet, sopimukset, normit ja organisointi on mietitty ja kaikkien tiedossa. Kaikki myös toimivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Tätä kenttää voisi kutsua vaikkapa ammatillisen orientaation kentäksi.
3. Kolmanneksi yhteisöllisessä koulussa on sellaista sosiaalista pääomaa, joka pitää yllä yhteisöllisyyttä. Tähän kuuluuvat sekä ammatillinen että inhimillinen välittäminen. Myös työntekijöiden välinen vuorovaikutus ja kommunikointi kuuluvat sosiaalisen pääoman kenttään. Lopulta kyse on myös asenteesta. Miten minä voin omalta osaltani viedä yhteisiä tavoitteita eteenpäin?

Lyhyesti voisi kai puhua rakenteista, tavoitteista ja sosiaalisesta pääomasta.

On hyvin persoonakohtaista, mitä kautta kukin hahmottaa koulun kulttuuria. Aika moni rehtoreista oli orientoitunut hyvin voimakkaasti rakenteisiin ja organisoinnin tasolle. Moni pitkäänkin johtanut pohti vielä koulun visiota ja arvoja.

Itse lähdin ihan toisesta päästä liikkeelle reilu vuosi sitten. Pyrin ensin hahmottamaan kaikille kristallin kirkkaaksi sen, mihin suuntaan olemme menossa? Kävimme arvokeskustelua, pohdimme suuria ja loimme unelmia. Siinä sivussa rakenteet koko ajan valmistuivat, mutta näin tarpeelliseksi sen, että kaikilla on yhteinen näky siitä, mihin suuntaan koulu kulkee? Tänä syksynä ilahduin suunnattomaksi, kun aloitimme lukuvuotta yhdessä ja kävimme pienen kalamaljatyöskentelyn yhdessä, jonka tavoitteena oli kertoa uusille opettajille, millainen on Vuorenmäen koulu. Keskustelussa nousivat juuri ne teemat pinnalle, joista viime vuonna olimme puhuneet: yhteistyö, jaettu asiantuntijuus, rohkea kokeileminen, lupa toimia eri tavalla, lupa tehdä myös virheitä jne.

Myöhemmin pohdimme koulun toimintakulttuuria kolmen tason mallilla.

1. Sisimmällä kehällä ovat sanomattomat normit, arvot ja myytit.
2. Keskimmäisellä kehällä ääneen lausutut arvot, tavoitteet ja toimintatavat.
3. Ja uloimmalla kehällä ulkoiset tunnusmerkit.

Pohdinta oli mielenkiintoista. Oli myös hauska huomata, miten uutena kouluna olemme vielä pystyneet välttymään aika hyvin tuon sisimmän kehän kirouksilta. Meillä ei ole vakipaikkoja opettajainhuoneessa, eikä muitakaan ääneen sanomattomia normeja, jotka kangistaisivat toimintaamme tai ajatteluamme. Hyvä esimerkki on viime viikolta, kun pääluottamusmies Sari Manninen tuli kylään koulullemme. Hän kysyi varovasti, voiko istua tähän. Opettaja ei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ja sanoi, että tottakai, mihin vaan missä on tilaa.

Varsinaisesta johtoryhmätyöstä pohdimme mm. tiiminvetäjien roolia johtoryhmän jäseninä, johtoryhmätyön organisointia, vuosikelloa, aiheiden tuomista johtoryhmään, johtoryhmän suhdetta muuhun koulun kenttään (oppilashuoltoryhmä, tiimit, oppilaskunnan hallitus, opettajainkokous jne.) Työskentely oli erittäin hedelmällistä ja saimme Mervin kanssa paljon aikaan parissa päivässä.

Vaikka monet asiat olivat koulussa jo käytössä ja kaikki ei ollenkaan ollut uutta, antoi koulutus varmuuden siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tuntui hyvältä hetkeksi pysähtyä ja arvioida sekä mennyttä, että tulevaa. Tähän on koulun hektisessä arjessa aivan liian harvoin aikaa.

Kysyntää on -onko sanottavaa?

Viime päivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyjä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Viimeinen pyyntö tuli tänään Opetushallituksesta, josta opetusneuvos Kristina Kaihari pyysi puhumaan 19.-20.3. Kansallisille peruskoulupäiville aiheesta Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin luominen. Aihe on tärkeä. Pidän osallisuuden kokemusta koulussa tärkeänä. Omassakin koulussamme on jo heti perustettu oppilaskunta, aloitettu verso -toiminta ja ainakin puhuttu osallisuudesta. Kovin alussa vielä olemme ja paljon on varmasti vielä töitä.

Osallisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin mm. Opetushallituksen julkaisuun. Tuon kirjoituksen keskeisin sanoma oli siinä, että osallisuus toteutuu vasta silloin kun me koulun aikuiset alamme aidosti luottaa siihen, että lapsissa on voima:

"Suurin este osallisuutta luovalle toimintakulttuurille on se, että asiassa edetään liian opettajajohtoisesti ja että oppilaisiin ei luoteta. Vain luottamusta osoittamalla, koulun aikuiset voivat saada aikaiseksi luottamusta tukevaa kulttuuria. On hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia ja että toimintakulttuurin muutos vie aikansa. Meillä opettajilla on usein niin suuri tarve pitää kaikki langat omissa käsissämme, että unohdamme sen, miksi osallisuutta tukevaa toimintaa järjestetään. Siinä lapsi on toiminnan keskiössä, keskeneräisenäkin."

Edellinen puhujakysely tuli yllättävästä suunnasta. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu pitää Haikon kartanossa 20.4. perusopetuksen opettajille seminaarin, jossa pohditaan osaamisen jakamista. Olen omassa koulussamme alusta asti pitänyt ääntä siitä, että kaikki osaaminen täytyy olla kaikkien käytössä. Mielestäni omassa koulussamme onkin hyvä jakamisen ilmapiiri. Usein opettajainhuoneen pöydille kertyykin jonkun opettajan aloitteesta materiaalia erilaisista teemoista: sanomalehtiviikko, osallisuuden tukeminen, yhteistoiminnallinen oppiminen jne.

Erityisopetuksen tiimimme on myös ansiokkaasti laittanut osaamisensa yhteiseen jakoon. Neuvoja on aina ollut tarjolla kun niitä on kysynyt. Kummatkin erityisopettajat ovat myös osallistuneet monenlaisiin neuvotteluihin ja asiakirjojen laadintaan ihan yli omien toimenkuviensa. Samoin koulumme oppimisryhmät toimivat hyvin avoimesti ja joustavasti jne. jne. Kaikki tämä kertoo siitä, että yhdessä halutaan toimia lapsen parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Olen siitä tavattoman ylpeä.

Ensi viikolla olen menossa 15.3. puhumaan Palmenian rehtorin työhön valmistavaan koulutukseen pedagogisesta johtamisesta. Tai ehkei pitäisi puhua puhumisesta. Menen ennemminkin alustamaan keskustelua ja pitämään eräänlaista työpajaa aiheesta. Aihe on erityisen tärkeä ja innostava. Nykykoulussa kun pedagogiselle johtamiselle jää yhä vain vähemmän aikaa kaiken ylimääräisen työn keskellä. Rehtorien kalenterit täyttyvät mitä moninaisimmista tehtävistä aina kiinteistönhuollosta erilaisiin hallintoasioihin. Monesti tuntuu, että sille kaikkein keskeisimmälle asialle, pedagogialle, jää aivan liian vähän aikaa.

Lopulta vielä huhtikuun ITK -päiville pitäisi mennä puhumaan mediakasvatuksen mahdollisuuksista osallisuuden tukemisessa. Osallistuin syksyllä Opetushallituksen aihetta käsittelevään työryhmään. Kirjoitin aiheesta tässä blogissakin.

Monenlaista asiaa pitäisi suoltaa. Eräs kollegani kysyikin minulta tänään, onko minulla oikeasti noista kaikista aiheista jotain annettavaa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti on. Mikään ei ole niin piinallista kuin istua seminaarissa, jossa joku puhuu jostain aiheesta lämpimikseen. Yritän välttää sitä.