Joustava koulupäivä - vaikea yhtälö

 Ylöjärven opetuspäällikkö Leena Pöntynen kirjoitti innostavan postauksen OPS:ia etsimässä -blogissaan aiheesta Koulujen työ- ja loma-ajat uusiksi. Twitterissä tulin luvanneeksi Pöntyselle jatkaa aihetta koulupäivän rakenteella. Kiitos aiheeseen kannustuksesta myös Opetushallituksen opetusneuvos Marjaana Manniselle. Jo heti aihetta pyöriteltyäni huomasin luvanneeni aika paljon. Aihe ei olekaan ihan helppo, vaan vaikeampi yhtälö kun äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Lähden liikkeelle siitä, mistä koulupäivän rakenteen uudistamisen ympärillä käytävä keskustelu on nyt viime vuosina lähtenyt.

Tulevaisuuden peruskoulu -raportti viitoitti jokin aika sitten tulevaisuuden suuntaviivoja peruskoululle. Raportti on erinomaisesti kirjoitettu ja siinä on paljon hyviä ajatuksia, vaikka julkiseen keskusteluun nousikin ainoastaan ajatus koulupäivän aloittamisesta aikaisintaan klo 9.00. Tämäkään ehdotus ei löydy itse raportista, vaan on todennäköisesti heitetty ilmoille lehdistötilaisuudessa, josta toimittajat ovat tarttuneet aiheeseen.

Raportin yksi yhdeksästä tavoitteesta on kyllä "koulun toimintakulttuurin ja koulupäivän rakenteen kehittäminen". Tämän tavoitteen alla puhutaan kuitenkin lähinnä oppilaan oppimisesta, hyvinvoinnista ja osallisuudesta. Sivulla 109 mainitaan myös koulun aloitusaika yhdessä lauseessa.

"Koulupäivän rakennetta, aloitusaikaa ja pituutta toteutetaan uusilla, erilaisilla tavoilla." 

Nykyinen järjestelmä on kehitetty aikaan, jolloin elettiin maatalousyhteiskunnassa. Ajatuksena on varmasti ollut herättää ajatuksia siitä, toimiiko klo 8 alkava koulu enää parhaalla mahdollisella tavalla. Muutosta on eri raporteissa perusteltu milloin vanhempien työvuoroilla ja elämän rytmin yleisillä muutoksilla kuin myös pedagogisilla perusteilla.

On muistettava, että yhä edelleen on ammattiryhmiä, jotka aloittavat työt jo klo 7 tai aiemminkin (esim. rakennussektori) sekä vuorotyössä käyviä, joiden työvuorot vaihtelevat viikoittain. Elämän rytmi ei siis ihan kaikilla perheillä ole muuttunut klo 9 aloitusta tukevaksi.

Oppilaiden oppimiskykyyn ja luonnolliseen elämänrytmiin liittyvät perustelut toimivat sikäli paremmin. Aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin Tiede -lehti ja Tekniikka ja talous. Myös Yle on käsitellyt aihetta puolesta ja vastaan. Uusi Suomi ja Hesari kantoivat myös kortensa kekoon. Lähes kaikissa artikkeleissa on haastateltu unitutkija Markku Partista.

Joustava koulupäivä - millainen se voisi olla?

Opetushallitus saattoi jokunen vuosi sitten alkuun Joustava koulupäivä -nimisen hankkeen, jonka tavoitteena oli pilotoida kerhotoiminnan integroimista osaksi koulupäivän rakennetta. Aiheesta kirjoitti myös professori, emerita Lea Pulkkinen OKM:n pyynnöstä raportin Innostava koulupäivä - Ehdotus joustavan koulupäivän rakenteen vakiinnuttamiseksi. Raportin keskeisenä ajatuksena oli tarjota koulupäivään jokaiselle oppilaalle vähintään tunti valinnaista ja vapaaehtoista kerhotoimintaa. Samalla ehdotettiin aamu- ja iltapäivätoiminnan uudelleenjärjestelyä tukemaan tätä mallia. Innostava koulupäivä -raportti (toisin kuin Tulevaisuuden peruskoulu -raportti) ehdotti ihan kirjaimellisesti koulupäivän aloituksen siirtämistä klo 9.00. Ajatusta perusteltiin seuraavasti:

"Suomalaisen koulun nykyinen tavanomainen päivärytmi varhaisine aloitusaikoineen on peräisin maatalousvaltaiselta ajalta. Elämän rytmi on monessa suhteessa ja monista syistä nykyisin erilainen kuin tuolloin. Oppituntien aloitusajan myöhentäminen osoittaisi koulun sopeutumista yhteiskunnan muutokseen ja tietoon lapsen biologisen rytmin ja oppimisen välisistä yhteyksistä."

Raportti esittelee myös koulupäivän rakenteen malleja, joissa kerhotoimintaa on sijoitettu osaksi koulupäivää (s. 61).

Blogikirjoituksia aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin viime vuoden vuoden luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell ja ainakin osittain aihetta sivuten myös rehtori, emeritus Martti Hellström.

Perusteet joustavalle koulupäivälle ovat hyvät. Suomalaiset koululaiset ovat kouluviihtyvyyden osalta OECD -maiden vertailussa häntäpäässä. Mukavan yhteisen tekemisen liittäminen koulupäivään auttaisi varmasti sekä viihtymisen että jaksamisen kannalta.

Ideaali vai utopia?

Itse näkisin ideaalisena mallina sellaisen, jossa koulupäivän rytmi olisi järjestetty niin, että se tukisi pidempiä kuin 45 minuutin työskentelyjaksoja. Meillä Vuorenmäessä on saatu yksi tällainen jakso toteutettua klo 9.00-10.30. Ruokailun (klo 10.30-11.15 ja klo 11.45-12.15) jälkeen siirrymme taas naapurimme Veikkolan koulun kanssa samaan rytmiin (selitän myöhemmin, miksi tämä on oleellista).

OPS2016 edellyttää ns. monialaisten oppimiskokonaisuuksien tarjoamista oppilaille. Näen hyvin hankalana toteuttaa tällaista opetusta 45 minuutin sykleissä. Juuri kun ollaan päästy työn alkuun pitäisi lähteä välitunnille.

Ideaaliini kuuluisi myös vapaamuotoisempaa kerhotoimintaa keskellä koulupäivää joko vapaavalintaisten opintojen tai kerhotuntien puitteissa. Muistan kaiholla Espoon Aarnivalkean koulussa 90 -luvun puolessa välissä toteutettuja vapaavalintaisten kurssien kokonaisuuksia. Siellä tuntijakoon oli sisällytetty vapaavalintaisia opintoja, jotka olivat mitä mielikuvituksellisimpia. Itse muistan pitäneeni ainakin sarjakuvakurssia ja tietokoneavusteisen musiikin kurssia. Mukana oli myös korun tekemistä, näyttelemistä tai vaikkapa leivontaa. Koko koulun oppilaat isoista pieniin toimivat erikseen muodostetuissa teemallisissa ryhmissään, jotka muodostettiin jokaiselle jaksolle uudestaan kunkin oppilaan kiinnostuksen ja oman valinnan mukaan. Siinä toteutui todellinen vapaavalintaisuus. Valintamahdollisuuksia oli niin paljon, että jokaiselle löytyi mieluinen vaihtoehto.

Ideaalissani näitä kerho- tai vapaavalintaisia tunteja olisivat mukana toteuttamassa myös vapaa-ajan harrastusten toimijat urheiluseuroista musiikkiopistoon ja kuvataidekouluun tai teatteriin (Veikkolassa Kartanoteatteri). Meillä on jo ollut huikeita kokemuksia paikallisten toimijoiden kanssa yhteisistä liikuntapäivistä. Parhaimmillaan pitkästi toistakymmentä paikallista urheiluseuraa on ollut toteuttamassa liikuntapäiväämme.

Yhteistyö on mahdollista, mutta se vaatii paljon vaivannäköä, aikatauluttamista ja ennen kaikkea tahtoa!

Haasteita

Kuten jo alussa sanoin, joustavan koulupäivän toteuttamisessa on myös omat haasteensa. Ainakin näin paikallisesta näkökulmasta näen seuraavia haasteita:

1) Monien koulujen toiminta perustuu yhteisten opettajien käyttämiseen tai yhteisten tilojen käyttöön (esim. tekninen työ tai liikunta). Vuorenmäen ja Veikkolan koulujen rytmi on niin kiinteästi sidottu toisiinsa, että toisen muutokset vaatisivat myös toista muuttumaan. Meillä toteutetaan esim. A2 -kielet ja osa katsomusaineiden opetuksesta yhteisesti. Tämä ei toimi jos koulujen työajat poikkeavat merkittävästi toisistaan.Ratkaisu voisi löytyä rehtoreiden välisellä neuvottelulla. Toisaalta Veikkolan koulu on yhtenäiskoulu ja yläkoulun aikataulut jaksoineen ovat ihan oma tieteenlajinsa, joista minä en ymmärrä riittävästi ottaakseni vahvasti kantaa.

2) Lea Pulkkisen Innostava koulupäivä -raportissa oli esitelty työpäivän rytmitystä uudella tavalla. Kummassakin mallissa oli ainoastaan yksi ruokailu. Tämä onnistuu harvassa koulussa. Veikkolan alueella kummassakin koulussa ruokalan kapasiteetti vaatii useampia ruokailuvuoroja ja vahvaa porrastusta.

3) Kerhotuntien sijaoittaminen osaksi koulupäivää jo sinällään pidentää koulupäivää. Koulunaloituksen lykkääminen klo 9.00 veisi vielä yhden tunnin aamusta ja siirtäisi sen iltapäivään eli koulu loppuisi alakoulussakin jopa klo 16.00. Jos koulu taas alkaa nyt portaittain klo 8-10, alkaisiko se silloin portaittain klo 9-11? Se, että kaikki aloittavat koulun samaan aikaan klo 9.00 joka päivä on käytännön mahdottomuus lukujärjestyksen kannalta tai vähintäänkin se leikkaisi jakotunteja.

4) Joustavan koulupäivän mallilla on pyritty ratkaisemaan aamu- ja iltapäivien "tyhjiötä", mutta pelkkä koulunaloituksen siirtäminen ilman kerhoja aiheuttaisi pienimmillekin oppilaille pitkiä aamuja kotona, koska suurimmassa osassa kuntia aamupäivähoitoa ei ole järjestetty. Kun koulu alkaa aiemmin, lapsi pääsee iltapäivällä heti koulun päätyttyä ip -kerhoon.

5) Koulun ulkopuolelta tulee myös haasteita. Kuinka moni urheiluseura olisi valmis tinkimään lajikohtaisesta harjoittelusta? Jos koulu loppuisi myöhemmin johtuen myöhäisemmästä aloituksesta, se siirtäisi käytännössä monen urheilulajin treenejä myöhemmäksi iltaan tai aikaisemmaksi aamuun. Tässä tapauksessa lapset tulisivat kouluun valmiiksi väsyneinä aamutreenien tai hyvin myöhäisten iltatreenien jälkeen. Olisimme siis taas lähtöpisteessä. Olisiko tämä mahdollista ratkaista edellä esittämälläni seurojen mukaan tulolla?

6) Vielä lopuksi muistutan niistä muista tavoitteista, joita Tulevaisuuden peruskoulu -raportista ei olla nostettu suuriin otsikoihin. Yksi näistä oli opettajien työaikamallien kehittäminen. Koulun toiminnan kannalta olisi tietysti ihan kiinnostavaa nähdä, miten myöhempi opetuksen aloitus vaikuttaisi opettajien yhteissuunniteluun. Aamuunhan jäisi silloin yksi lisätunti hyvää aikaa tehdä yhdessä suunnittelua ja kehittää koulun toimintakulttuuria. Erilaisille pedagogisille tiimeille jäisi aikaa kokoontua. Ihan toinen juttu olisi sitten esim. iltapäiväkokousten järjestäminen alkaen klo 15 tai 16 tai ns. veso -päivien sijoittuminen ilta-aikaan. Haasteen tähän tuo myös OAJ, joka tuntuu lähes järjestäen vastustavan kaikkea koulun kehittämistä, kuten esim. joustavan koulupäivän toteuttamista.

Mikä neuvoksi?

Joustavan koulupäivän toteuttaminen vaatii toimiakseen joustoa hyvin monesta suunnasta ja toisaalta hyvää yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Uskon, että hyvään ratkaisuun päästään jos halua on. Halua vaan pitää olla kaikilla - niin huoltajilla, oppilailla, opettajilla, rehtorilla, opetustoimella, kuljetusyrittäjillä, ruokapalvelulla, urheiluseuroilla, musiikkiopistolla, kuvataidekoululla yms vapaa-ajan harrasteilla, lainsäätäjillä, ammattiyhdistyksellä jne. Ihan kaikilla. Olemmeko valmiita joustoihin ja yhteistyöhön? Koulun muuttuminen vaatii paitsi ideoita, myös hyvää tahtoa.

Verkostoitumassa

Jokin aika sitten sain mielenkiintoisen kutsun sähköpostilla. Helsingin yliopiston opettajainkouluttaja ja professori Leena Krokfors kutsui minut ja neljä muuta rehtoria pohtimaan koulun ja oppimisympäristöjen muutosta. Kutsuttujen rehtorien joukko oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Etukäteen tunsin hyvin Mikko Jordmanin ja Martti Hellströmin lisäksi tunsin hyvin Koulumestarin koulun Espoosta, josta paikalle oli kutsuttu apulaisrehtori Tiina Korhonen. Oli hauska päästä keskeustelemaan itselle tärkeistä teemoista ihmisten kanssa, joiden ammatillisuutta kunnioittaa suuresti.

Itse iltaan oli tullut myös suuri joukko tuttuja. Vihtiläisiä kollegoita oli useita -olimmehan Mikko Jordmanin kanssa entisiä vihtiläisreksejä. Vihdin rehtoreilla on aivan erityinen yhteys keskenään. Kannustuksen henki on käsin kosketeltava. Paikalla oli myös muita tuttuja reksejä vuosien varrelta. Olipa paikalla yksi kirkkonummelainenkin rehtori -Marjo Rantanen Kartanonrannan koulusta.

Prof. Krokfors avasi tilaisuuden lyhyellä esittelyllä. Hän puhui siitä, miten koulun tulisi muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana ja pohti sitä, voisiko koulu jopa muuttaa yhteiskuntaa, kuten yhteiskunta haastaa koulun muuttumaan. Hyvä kysymys!

Jokainen rehtoreista oli saanut lähettää etukäteen prof. Krokforsille teemoja, jotka ovat pinnalla omassa koulussa tällä hetkellä. Olin itsekin lähettänyt listan, jonka teemat liikkuivat aina robotisaatiosta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pelillisyyden kautta opettajien yhteistyöhön, koulun toimintakulttuurin muutokseen ja käynnissä oleviin YT -neuvotteluihin. Koulun arjessa pohditaan monenlaisia teemoja.

Mikko Jordman aloitti reksien vastaukset. Hän maalaili visioita maailmasta, jossa me koulussa pohdimme matematiikan oppimistulosten paranemista samaan aikaan kun nuoret ovat aidosti huolissaan maailman tilasta. Hän haastoi meitä koulujen johtajia ja opettajia maalaamaan nuortemme eteen tulevaisuuden kuvan, joka olisi houkutteleva, jonka eteen kannattaisi tehdä töitä.

Vastausvuoron tullessa omalle kohdalleni puheenjohtajan kysymys liittyi jotenkin juuri robotisaatioon, toimintakulttuurin muuttumiseen ja pelillisyyteen. Yritin ottaa koppia omista ajatuksistani, jotka joku muu oli pureksinut minulle tuntemattomaan muotoon. Toisaalta, viikossa oli ehtinyt maailma mennä jo niin paljon eteenpäin, että jos olisin nyt tehnyt listan se olisi näyttänyt ihan toiselta. Nyt päällimmäisenä olisi varmaankin ollut opettajan työaika ja yhteistyö opettajien välillä.

Kuittasin vastauksessani robotisaation lähinnä sillä, että olemme yhtenä kouluna mukana Euroopan Robottiviikon vietossa. Vierelläni seisonut apulaisrehtori Tiina Korhonen ja Koulumestarin koulu ovat myös mukana hankkeessa. Pohdin hetken keinoälyä ja robotiikan mahdollisuuksia koulumaailmassa tai, mitä jos yksi opettajatiimin jäsen olisikin robotti? Myönsin itsekin, että nämä ovat kaukaisia visioita, mutta meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä koulu voi olla 20 vuoden päästä.

Pääosan vastauksestani omistin tieto- ja viestintätekniikan käytölle koulussa ja pelillisyydelle. Olen usein blogissanikin kirjoittanut pelillisyydestä. Meidän tulee ottaa vakavasti se, että peleissä tehdään monia asioita oikein. Eivät ne muuten koukuttaisi lapsia viettämään niiden parissa tunteja ja pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja päästä pelissä eteenpäin. Miksei oppiminenkin voisi olla houkuttelevaa, jopa koukuttavaa?

Pelien koukuttavat elementit ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Peleissä on selkeitä tavoitteita, osatavoitteita ja tasoja. Pelit antavat koko ajan pelaajalle kannustavaa palautetta. Pelien maailmassa ongemat ovat myös mielenkiintoisia. Ne haastavat pelaajan aidosti. Haasteen voittaminen on palkitsevaa.

Tiina Korhonen esitteli omassa puheenvuorossaan Koulumestarin koulun Oppimiskeskus Innokkaan toimintaa ja muistutti, että hyvät hankkeet eivät saa jäädä vain hankkeiksi. On keksittävä keinoja, joilla hyvät käytänteet jäävät elämään koulun kulttuuriin.

Martti Hellström puhui koulun hengestä ja yhdessä tekemisen meiningistä, josta Auroran koulu on tunnettu. Auroran koulussa on 25 vuotta toteutettu joka vuosi opettajien ja oppilaiden yhteinen suuri näytelmällinen produktio, joka luo yhdessä tekemisen kulttuuria ja tekee siitä näkyvää koulun arjessa.

Rehtori Ethel Mattila Fiskarin koulusta kertoi, miten koulu on ottanut paikallisen taiteilijayhteisön koulun arkeen mukaan siten, että vuosittain toteutetaan yhteisiä hankkeita eri vuosiluokilla. Nämä hankkeet ylittävät rohkeasti oppiainerajoja ja sitovat erilaisia aihepiirejä kokonaisuuksiksi.

Puheenvuorojen jälkeen syötiin hyvän salaattipöydän antimia ja käytiin vilkasta keskustelua pöydissä päivän aiheista. Lopuksi pöytäkeskustelujen saldoa koottiin vielä yhteiselle näytölle Flinga -järjestelmän avulla. Kukin sai esittää kysymyksiä, teesejä tai ratkaisuja kysymyksiin. Yhteisen tuottamisen kautta syntyi hyviä ajatuksia, jotka toivottavasti jäivät elämään vielä tilaisuudesta lähdettäessäkin.

Ilta oli mukava. Kiitos siitä Leena Krokforsille ja Olli Vesteriselle ja kaikille muille järjestäjille sekä ennen kaikkea aktiivisille rehtoreille, jotka jakoivat kanssamme ajatuksiaan.

Visiota pohtimassa

Pidimme tänään opettajien kanssa ns. puolikkaan veson (=3h virkaehtosopimukseen kirjattu koulutus). Veson aiheena oli koulun visio. Olemme nyt toimineet kaksi vuotta. Olemme käyneet hyvän arvokeskustelun ja koulumme arvot löytyvätkin jokaisen luokan ja opettajainhuoneenkin seinältä. Olemme myös kirjanneet toiminta-ajatuksemme.

Tänään pohdimme visiota. Aloitin yhteisen iltapäivämme Kirsti Longan viisailla sanoilla seuraavan videon avulla:



Videon jälkeen kävin melko tiukkaan tahtiin muutamia viimeaikaisia julkaisuja ja tutkimuksia läpi, jotka jollain tavalla viittaavat siihen, mihin maailma on menossa. Kaikkia tutkimuksia en edes yrittänyt referoida tarkasti vaan olin tehnyt selkeää valintaa, jotta kaikki aika ei kulu siihen, että minä puhun. Oheiset diat tein esitykseni tueksi.

Mihin olemme menossa from Esa Kukkasniemi

Sitten oli vuorossa pieni yllätys. Halusin ravistella ajatteluamme. Halusin karistaa työpäivän tomut niskasta ja viedä aivot uudelle tasolle ;-) Olin varannut vesomme piristykseksi näyttelijä Anna Rannan vetämään meille improvisaatioharjoituksia. Ranta tiesi vesokoulutuksemme aiheen ja oli valmistanut harjoitukset sen mukaan. Kaikkeen improvisaatioon kuuluu ensin muutamia "lämmittelyjä", helppoja improvisaatioharjoituksia, jolla porukka saadaan rentoutumaan. Niin nytkin. Olimme aluksi samuraita, joiden tuli toimia tietyn kaavan mukaan ja päästää tiettyjä ääniä kun vuoro osui omalle kohdalle.

Varsinaiset työskentelyt olivat hyvinkin herätteleviä. Teimme stillkuva -patsaita esim. siitä, millainen olisi kauhuskenaario tulevaisuuden koulusta. Samoin pohdimme sitä, millainen olisi unelma tulevaisuuden koulusta. Esille nousi erittäin hyviä ajatuksia. Kauhuskenaarioissa korostuikin esim. välinpitämättömyys, innottomuus oppimista kohtaan, resurssien sijaan. Samoin unelmien koulussa korostuivat loputtomien resurssien sijaan mm. joustavat ratkaisut, muunneltavat opetustilat ja etäoppiminen.

Improvisaation jälkeen kokosimme muutamia havaintojamme muistiin. Kävimme erittäin hyvän keskustelun siitä, millaista koulua kohti haluamme olla menossa. Lähes poikkeuksetta noissa unelmissa korostui yhteistyö sen kaikissa muodoissa: luokkien välillä, oppilaiden välillä, opettajien välillä, opettajien ja oppilaiden välinen yhteistyö, kodin ja koulun välinen yhteistyö jne. Monesti nostettiin esille myös ympäröivän yhteiskunnan pitäminen mukana, jotta koulu ei jää erilliseksi saarekkeeksi, joka ei linkity todelliseen elämään.

Iltapäivä oli hyvä aloitus visiotyölle. Visio ei ole vielä valmis. Sen sanoin jo heti aluksi, että se ei ole edes tavoite. Kaikkein hirvittävin tilanne olisi jos visio pitäisi väkisin keksiä kolmessa tunnissa ja sitten siihen pitäisi sitoutua, vaikka kukaan ei olisi siihen tyytyväinen.

Uskon vahvasti siihen, että visiomme kirkastuu vielä. Uskon myös siihen, että visioon sitoutuminen on huomattavasti vahvempaa kun kaikki ovat sitä olleet työstämässä kuin silloin jos olisin kertonut opettajille, mikä on koulumme visio. Kävimme hyvän keskustelun, jota jatkamme tiimeissä. Visio tullaan esittelemään tällä foorumilla, kun se on valmis. Sinäkin voit osallistua visiotyöhön ja kertoa, millaisessa koulussa toivoisit, että lapsesi opiskelee. Ideoita ja ajatuksia voit kirjata tämän blogin kommentteihin -nimellä tai nimettömänä.

Päätimme yhteisen iltapäivämme käyttämällä kaikki koulumme uusia iPadeja. Olin tehnyt pienen tietovisan Kahoot -sivustolla. Olimme puhuneet myös pelillisyyden nousevasta trendistä opetuksessa. Halusin antaa yhden esimerkin siitä, mitä se voisi olla läksyjen kuulusteluna, kertauksena tai ihan vaan päivän piristyksenä. Olin yrittänyt keksiä kysymyksiä monipuolisesti eri aihealueilta, jotta opettajat näkisivät, mihin kaikkeen Kahoot taipuu. Kyselyn voit pelata vaikka oman perheen kesken täältä.

Toiminnallinen vanhempainilta

Viime maanantaina pidimme koululla perinteisen lukuvuoden aloitukseen liittyvän vanhempainillan -tai ei ihan perinteisen. Ilta oli tällä kertaa suunniteltu teemalla "pönötyksen aika on ohi" ;-) Toteutimme illan sitten, että vanhempainilta oli kuin messutapahtuma. Kouluun oli rakennettu erilaisia pisteitä, joissa sai tutustua koulun eri toimintoihin, ottaa kantaa, pohtia omaa suhdettaan kouluun tms.

Koska koulussamme on 383 oppilasta ja noin tuplamäärä huoltajia, kukaan ei oikein osannut varmaksi sanoa, kuinka suuri yleisöryntäys on tulossa, vai tuleeko ketään? Lopulta ilta veti koululle suunnilleen normaalin vanhempainillan verran ihmisiä. Lukuvuoden ensimmäinen vanhempainilta on nykyään lähes ainoa ilta joka vetää tuvan täyteen. Monissa teemallisissa illoissa (koulun arvot tai lasten netin käyttö) ihmisiä on ollut kourallinen vaikka illassa olisi ollut vieraileva asiantuntijakin.

Muuten pisteet oli toteutettu omin voimin, mutta vanhempainyhdistyksen ja kirjaston pisteellä oli "vierastyövoimaa". Yksi illan hienoja puolia olikin, että se loi hyvät mahdollisuudet verkostoitumiselle ja luonnolliselle yhteistyölle yhteistyötahojen kanssa. Vanhempainyhdistyksen pisteellä sai mm. täyttää käynnissä olevan kyselyn kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä ja kirjaston pisteellä kirjaston johtaja antoi hyviä lukuvinkkejä lapsille.

Kunkin pisteen oli toteuttanut noin 2-3 opettajaa yhdessä. Yhdessä pisteistä pohdittiin sitä, millaisia erilaisia oppijoita on. Joku oppii näkemällä, toinen kuulemalla ja kolmas tekemällä. Pisteellä soi linnunlaulua samalla kun opettajien kanssa käytiin keskustelua teemasta. Tällä pisteellä toiminnallinen osuus oli se, että seinälle sai lapuilla laittaa vinkkejä kahdesta teemasta 1) tämä toimii meillä kokeisiin valmistautuessa 2) tämä toimii meillä kotitehtäviä tehdessä.

Yhdellä pisteellä pohdittiin perheen yhteistä aikaa. Pisteellä sai täyttää oman ajankäytön arvion ja tutkia sitä, mihin perheen aika oikein kuluu? Paljonko jää yhteistä aikaa? Olisiko jostain hyvää löysätä tai toisaalta kiristää? Toisella pisteellä huoltajat saivat kirjoittaa suurille pahveille ideoitaan siitä, mistä syntyy hyvinvoiva koulu tai mitä tarvitaan siihen, että lapsi voi hyvin?

Erityisopettajat ja esi- ja alkuopetuksen tiimivastaava olivat yläkerran aulassa esittelemässä erilaisia oppimispelejä ja -välineitä. Pisteellä pohdittiin oppimisvaikeuksia ja sitä, mikä avuksi jos oppiminen ei suju? Erilaisia välineitä ja pelejä sai kokeilla ja pisteellä olikin jonoa koko ajan.

Oppimisen vaikeuksiin keskityttiin myös osaltaan oppilashuollon pisteellä, jossa koulupsykologi, koulukuraattori ja terveydenhoitaja olivat tavattavissa. Kynnys ottaa yhteyttä madaltui varmasti kun kasvot ja ihminen tulivat tutuksi leppoisassa ilmapiirissä.

Muutamalla pisteellä nähtiin myös oppilaita. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä olivat esittelemässä koulumme uunituoreet digiassarit. Digiassareista voit lukea lisää myös heinäkuun MB -lehdestä. Lehti teki kahdeksan sivun upean jutun koulumme tieto- ja viestintätekniikan käytöstä. 

Toinen piste, jossa oli mukana oppilaita oli turvallinen koulu -piste. Tällä pisteellä esiteltiin koulumme kiusaamisen vastaista työtä ja paikalla olikin koulumme vertaissovittelijoita sekä KiVa -tiimiläisiä.

Myös kieltenopetuksella oli oma pisteensä, jossa englannin opettajat ja A2 -kielen opettaja olivat esittelemässä materiaaleja ja kertomassa kielen opiskelun erityispiirteistä.

Päällimmäisenä illasta jäi erittäin hyvä mieli. Kohtaamisia tuli aivan eri tavalla kuin perinteisissä rehtorin kalvosulkeisissa. Asiat tuli kuitenkin esiteltyä ja kaupan päälle huoltajat saivat konkreettisesti kokeilla monia asioita itse. Positiivista palautetta onkin tullut ennätysmäärä. Siitä olemme tavattoman kiitollisia!

Korjaavaakin palautetta on tullut ja sekin on huomioitu. Mm. opastuksiin on puututtu, yhteistä aloitusta toivoi joku, opettajille selkeämpää yhtenäistä ilmettä, jotta opettajan erottaa, puffettiakin toivottiin jne. Yritämme seuraavalla kerralla vielä parantaa. Alku oli kuitenkin kannustava.

Toiminnallinen osuus kesti tunnin. Illan päätteeksi pidettiin luokissa vielä ihan perinteiset luokkakohtaiset vanhempainillat.

Johtamisopissa

Johtaminen on luonteeltaan sellaista, että siihen ei oikein koskaan valmistu -parhaimmillaankin vain kypsyy johtajana. Maailma muuttuu koko ajan ja myös johtamisen on reagoitava tähän muutokseen. Toisaalta hyvä johtaja myös tunnistaa (ja tunnustaa) oman keskeneräisyytensä, oppii olemaan sinut sen kanssa ja oppii, miten omat heikkoudet, eivät liikaa vaikuta johtamistyöhön. Yksi tärkeä keino reflektoida omaa johtamistaan ja päivittää osaamistaan, on kouluttautuminen.

Olen itse nyt 8 vuotta rehtorina toimittuani vihdoin päässyt JEAT (tai JET) -koulutukseen (Johtamisen erikoisammattitutkinto). Tämän koulutuksen järjestää Omnia oppisopimuskoulutuksena ja kouluttavana yhteistyökumppanina on Haaga-Helia. Viime viikon torstai ja perjantai olivat ensimmäiset ns. lähipäivät, jolloin tapasimme ensimmäistä kertaa tuon Kauniaisten ja Kirkkonummen esimiehistä koostuvan ryhmän.

JEAT -koulutukseen pääsemisen ehtona on periaatteessa useiden vuosien johtamiskokemus, mutta sain perusteltua meillä myös apulaisrehtorin kouluttautumisen. Apulaisrehtori on niin keskeinen osa koulun johtamisjärjestelmää, että pidän erittäin tärkeänä sitä, että myös apulaisrehtoreiden johtamisosaamiseen panostetaan. Niinpä siis aloitamme 1½ vuoden urakan Mervin kanssa yhdessä.

Kun esimiehiä koulutetaan, otetaan koko työyhteisö prosessiin mukaan. Ensi viikkojen aikana työyhteisömme arvioi meidän kahden johtamista ja antaa siitä palautetta kirjallisesti. Tuo palaute on osaltaan vaikuttamassa siihen, mitä johtamisen osa-alueita erityisesti lähdetään kehittämään. Ne, joille ei kuulu suoraa esimiesvastuuta, eivät voi valita kehittymisalueekseen henkilöstöjohtamista, mutta muut vaihtoehdot ovat käytettävissä. Näitä ovat mm. asiakkuuksien johtaminen, tuotannon johtaminen tai toiminnan (prosessien) johtaminen ja organisointi.

Jo ensimmäiset päivät tuntuivat antoisilta vaikka olen aika monta pidempääkin koulutusta käynyt (viimeisenä Palmenian Kehittyvä rehtori 30 op.). Koulutuksissa aina tärkeimmäksi ei nousekaan itse opetus, vaan vertaiskeskustelut ja yhteinen jakaminen kollegoiden kanssa. Myös viime viikon lopulla nautin erityisesti siitä, että sai tavata ja vaihtaa ajatuksia muiden esimiesten kanssa. Tulee tuuletettua omaa ajatteluaan.

Omalla koulullamme tapahtuu nyt monella saralla. Olen itsekin mukana myös Digiajan opettaja -koulutuksessa, jonka tavoitteena on viedä koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun tieto- ja viestintätekniikan käytön suuntaan, antaa tvt -valmiuksia koko työyhteisölle ja ennen kaikkea luoda innostavaa ilmapiiriä, jotta asioita tapahtuu. Toisaalta tämä oma JEATini nivoutuu varmasti myös osaksi tuota Digiajan opettaja -koulutusta. Myös toimintakulttuurin muutos kun vaatii johtamista. Näin siis, en koe käyväni kahta erillistä koulutusta, vaan kaikki liittyy kaikkeen.

JEAT on kova rutistus. Varmasti tulee vielä hetkiä, jolloin usko meinaa loppua, mutta noita hetkiä varten onkin hyvä, että meitä on kaksi tuossa koulutuksessa. Toisaalta jokaisella on myös oma ns. työpaikkaohjaaja omasta kunnasta. Omana ohjaajanani on kokenut rehtori ja juuri nimityksen ruotsinkielisen puolen opetustoimenjohtajaksi saanut Mikael Flemmich. Uskon, että tuo yhteistyö myös tuo paljon uutta omaan ajatteluuni.

Vielä ei ole mitään suurta ja mullistavaa päivitettävää, mutta on lupa odottaa suuriakin. Yritän välillä aina ehtiä päivittää myös opintokuulumisiani tähän blogiin. Jää seuraamaan.

Digiajan opettaja

Lokakuussa juuri syysloman aikaan sain sähköpostiini viestin Palmenian järjestämästä Digiajan opettaja -koulutuksesta. Koulutus on osa ns. KuumaTVT -yhteistyötä, jossa pääkaupunkiseudun kehyskunnat tekevät yhteistyötä mm. opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen kehittämiseksi. Nyt alkavan koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään parantaa opettajien tvt -taitoja vaan myös kehittää koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun suuntaan.

Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.

Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.

Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.

Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.

Toimintakulttuurin rakentaminen johtamisen haasteena

Sain tänään iltapäivällä olla kouluttamassa taas uusia rehtoreita Palmenian koulutuksessa Helsingissä. Tänään aiheeni oli Toimintakulttuurin rakentaminen johtamisen haasteena. Otsikko oli kieltämättä myös haasteellinen näillä kilometreillä ;-) Lähestyin aihetta valmentavan johtamisen pohjalta ja toimintakulttuurin perusteista arvoista, visiosta, strategian ja toiminta-ajatuksen näkökulmasta.

Koulutuksessa oli ennen minua ollut puhumassa jaettua johtamista tutkinut väitöstutkija Anne Karikoski, joka on tutkinut väitöstutkimuksessaan jaettua johtajuutta. Väitöstutkimuksen otsikko Aika hyvä rehtoriksi -Selviääkö koulun johtamisesta hengissä? on rehtoritutkimusten klassikkoja. Olen itsekin useasti lainannut kyseistä tutkimusta -muistaakseni jopa tässä blogissakin aiemmin.

Toimintakulttuurin rakentaminen from Esa Kukkasniemi

Jaettu johtajuus loi kuitenkin omalle esitykselleni suotuisan pohjan. Toimintakulttuurin rakentaminen kun ei voi rakentua sille, että yksi sanoo ja muut vikisevät. Tai tietenkin voi, mutten oikein usko sillä saavutettavan hyvää lopputulosta pitkällä tähtäimellä. Nyt voi joku tietenkin sanoa, että eipä teillä Vuorenmäessäkään kaikki vielä kunnossa ole -eikä olekaan. Toimintakulttuurin rakentamiseen menee aikaa, varsinkin kun esim. omassa koulussamme oppilaat tulevat jo jostakin toimintakulttuurista ja joutuvat nyt tottumaan uuteen. Pienimmät koululaisemme ovatkin kaikkein aidoimpia vuorenmäkeläisiä -heillä kun ei ole tietoa muusta.

Miksi aloitin koulutuksen puhumalla valmentavasta johtamisesta? Siksi, että uskon, että toimintakulttuurin rakentamisen näkökulmasta valmentava johtamisote yksinkertaisesti toimii parhaiten. Yleensä ihmisen on helpompi sitoutua uuteen, kun hän saa itse myös vaikuttaa asioihin, pääsee keskustelemaan ja jakamaan ajatuksiaan.

Monissa johtamisoppaissa puhutaan siitä, että johtaja määrittää arvot, vision ja strategian. Olen itse halunnut toimia hieman toisin. Meillä arvoista, visiosta ja strategiasta on puhuttu yhdessä. Linjoja olen vetänyt mutta on  niitä vedetty myös yhdessä opettajien kanssa keskustellen ja myös huoltajia kuullen. Työ on edelleen käynnissä ja mm. ensi viikonloppuna puhumme näistä asioista opettajakunnan ns. vesokoulutuksessa.

Keskityin tänään rehtoreille puhuessani perusasioihin, koska uskon, että työ on aloitettava niistä. Vuorenmäessä aloitimme arvoista. Arvot ovat kompassi, josta voimme aina tarkistaa suuntamme. Toimimmeko niin, että turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus toteutuvat? Siihen ainakin pyrimme.

Pohdimme koulutuksessa myös koulujen ja kuntien visioita ja strategioita. Tehtävänä oli ollut ottaa oman koulun ja kunnan visio ja strategiapapereita mukaan. Pyrimme etsimään koulujen ja kunnan visioiden väliltä yhteyksiä. Jonkinlainen yhteys olisi mielestäni hyvä löytyä. Jos kunnalle tai kunnan opetustoimelle on määritelty visio ja strategia, ei ole mielestäni kovin viisasta, että koulun visio ja strategia eivät olisi linjassa näiden kanssa tai eivät huomioisi jollain tasolla näitä "ylemmän" tason suunnitelmia.

Keskustelu koulutuksessa oli vilkasta ja uskon, että jotain pohdittavaa jäi kotiinkin. Yksi opiskelijoista tuli luennon jälkeen sanomaan minulle, että suhtautui otsikkoon hyvin epäilevästi "mutta tulihan tässä ihan oikeasti täyttä asiaa." Mukava kuulla, ettei päivä mennyt ihan hukkaan ;-)Kiitos!

Koulun johtoryhmäpäivien antia

Viime keväänä kävin esimieheni, opetustoimenjohtaja Jukka Pietisen, kanssa kehityskeskustelun, kuten kaikki muutkin rehtorit. Linjasimme siinä samassa myös tulevia tavoitteita työlleni. Laitoin itselleni ykköstavoitteeksi saada koulumme johtoryhmätyöskenetely paremmin käyntiin ja siinä samalla myös tiimien työ pitäisi uudelleen organisoida. Viime vuonna tiimit toimivat kyllä, mutteivät niin tavoitteellisesti kuin olisin halunnut. Syyn otan omalle kontolleni. Se oli organisoinnin ja johtamisen puutetta, ei tiimien vika.

Tänä vuonna moni asia on lähtenyt käyntiin helpommin kuin viime vuonna. Olihan viime lukuvuoden aloitus eräänlainen aloitus tyhjältä pöydältä. Mitään ei vielä ollut -paitsi seinät, opettajat ja oppilaat. Nyt moni asia on pantu käyntiin ja monia asioita jatketaan viime lukuvuonna luoduilla askelmerkeillä. On siis aikaa taas uuden luomiseen.

Viime viikon torstain ja perjantain olimme apulaisrehtorin kanssa koulun johtoryhmäpäivillä. Olimme jo aiemmin yrittäneet päästä tähän työseminaariin, muttemme mahtuneet mukaan. Odotukset olivat korkealla. Eikä turhaan.

Kouluttajana oli KM Ulla Rasimus Pro koulutus ja konsultointi Oy:stä. Koulutuksessa oli suuri määrä rehtoreita, apulaisrehtoreita ja koulujen johtoryhmien jäseniä. Jaettu johtajuus on trendikästä nykyään ja hyvä niin. Ei oikein ole tämän päivän tapa toimia siten, että yksi johtaa joukkoja edestä autoritäärisellä otteella. Jaetun johtajuuden ajatus oli alusta lähtien yksi koulumme johtavia teemoja. Painotin alusta lähtien, kuinka työyhteisömme on asiantuntijayhteisö, jossa jokainen osaa työnsä. Kaikkea ei tarvitse kierrättää rehtorin kautta. Tämä näkyi hienosti myös koulumme työtyytyväisyyskyselyn tuloksissa. Väitteeseen "Lähiesimieheni luottaa kykyyni tehdä itsenäisiä ratkaisuja" saimme täydet 5 pistettä eli jokainen koki näin. Olin tästä tavattoman ylpeä, koska siihen olimme pyrkineetkin.

Vaikka joukko olisi kuinka taitava ja asiantunteva, johtamista tarvitaan siltikin. Vähintäänkin koulussa täytyy olla yksi, joka kantaa tositilanteen tullen vastuun. Toisaalta asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä asioista. Jonkun täytyy päättää yhteisestä linjasta siinäkin tilanteessa, kun yhteistä linjaa ei löydy. Se, joka yhteisestä linjasta päättää on se sama, joka myös kantaa vastuun. Toki johtamista tarvitaan arjessa monessa, monessa muussakin tilanteessa.

Koulun johtoryhmä on yksi koulun jaetun johtajuuden "välineistä". Koulun johtoryhmä voi parhaimmillaan toimia paitsi peilinä rehtorille, myös innovaatioryhmänä, työrukkasena ja tukena vaikeita päätöksiä tehtäessä. Vastuuta rehtori ei voi paeta, mutta näkemyksiä voidaan vaihtaa ja yrittää yhdessä keksiä parempia ratkaisuja kuin yksi johtaja.

Torstaina aloitimme työskentelyn pohtimalla yhdessä yhteisöllistä koulua. Mitä siihen kuuluu? Mitä se pitää sisällään?

1. Ensinnäkin yhteisöllistä koulua ohjaavat yhdessä laaditut tavoitteet, näky, arvot ja visio. Näitä asioita myös arvioidaan ja seurataan aika ajoin.
2. Toiseksi yhteisöllistä koulua ohjaavat yhteiset käytänteet. Dokumentointi, rakenteet, sopimukset, normit ja organisointi on mietitty ja kaikkien tiedossa. Kaikki myös toimivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Tätä kenttää voisi kutsua vaikkapa ammatillisen orientaation kentäksi.
3. Kolmanneksi yhteisöllisessä koulussa on sellaista sosiaalista pääomaa, joka pitää yllä yhteisöllisyyttä. Tähän kuuluuvat sekä ammatillinen että inhimillinen välittäminen. Myös työntekijöiden välinen vuorovaikutus ja kommunikointi kuuluvat sosiaalisen pääoman kenttään. Lopulta kyse on myös asenteesta. Miten minä voin omalta osaltani viedä yhteisiä tavoitteita eteenpäin?

Lyhyesti voisi kai puhua rakenteista, tavoitteista ja sosiaalisesta pääomasta.

On hyvin persoonakohtaista, mitä kautta kukin hahmottaa koulun kulttuuria. Aika moni rehtoreista oli orientoitunut hyvin voimakkaasti rakenteisiin ja organisoinnin tasolle. Moni pitkäänkin johtanut pohti vielä koulun visiota ja arvoja.

Itse lähdin ihan toisesta päästä liikkeelle reilu vuosi sitten. Pyrin ensin hahmottamaan kaikille kristallin kirkkaaksi sen, mihin suuntaan olemme menossa? Kävimme arvokeskustelua, pohdimme suuria ja loimme unelmia. Siinä sivussa rakenteet koko ajan valmistuivat, mutta näin tarpeelliseksi sen, että kaikilla on yhteinen näky siitä, mihin suuntaan koulu kulkee? Tänä syksynä ilahduin suunnattomaksi, kun aloitimme lukuvuotta yhdessä ja kävimme pienen kalamaljatyöskentelyn yhdessä, jonka tavoitteena oli kertoa uusille opettajille, millainen on Vuorenmäen koulu. Keskustelussa nousivat juuri ne teemat pinnalle, joista viime vuonna olimme puhuneet: yhteistyö, jaettu asiantuntijuus, rohkea kokeileminen, lupa toimia eri tavalla, lupa tehdä myös virheitä jne.

Myöhemmin pohdimme koulun toimintakulttuuria kolmen tason mallilla.

1. Sisimmällä kehällä ovat sanomattomat normit, arvot ja myytit.
2. Keskimmäisellä kehällä ääneen lausutut arvot, tavoitteet ja toimintatavat.
3. Ja uloimmalla kehällä ulkoiset tunnusmerkit.

Pohdinta oli mielenkiintoista. Oli myös hauska huomata, miten uutena kouluna olemme vielä pystyneet välttymään aika hyvin tuon sisimmän kehän kirouksilta. Meillä ei ole vakipaikkoja opettajainhuoneessa, eikä muitakaan ääneen sanomattomia normeja, jotka kangistaisivat toimintaamme tai ajatteluamme. Hyvä esimerkki on viime viikolta, kun pääluottamusmies Sari Manninen tuli kylään koulullemme. Hän kysyi varovasti, voiko istua tähän. Opettaja ei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ja sanoi, että tottakai, mihin vaan missä on tilaa.

Varsinaisesta johtoryhmätyöstä pohdimme mm. tiiminvetäjien roolia johtoryhmän jäseninä, johtoryhmätyön organisointia, vuosikelloa, aiheiden tuomista johtoryhmään, johtoryhmän suhdetta muuhun koulun kenttään (oppilashuoltoryhmä, tiimit, oppilaskunnan hallitus, opettajainkokous jne.) Työskentely oli erittäin hedelmällistä ja saimme Mervin kanssa paljon aikaan parissa päivässä.

Vaikka monet asiat olivat koulussa jo käytössä ja kaikki ei ollenkaan ollut uutta, antoi koulutus varmuuden siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tuntui hyvältä hetkeksi pysähtyä ja arvioida sekä mennyttä, että tulevaa. Tähän on koulun hektisessä arjessa aivan liian harvoin aikaa.

Kevätjuhla kokeilun hengessä

Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.

Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.

Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.

Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)

Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.

Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.

Paluu blogin ääreen

Muistan joskus edellisessä työpaikassani sanoneeni, että kyllä isonkin koulun rehtori ehtii blogia kirjoittaa. Olen edelleen samaa mieltä -osittain. Siitä huolimatta nyt on ollut pakko tunnustaa, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja se ei riitä ihan kaikkeen. Eikä kouluni edes ole ihan hirveän iso, pikemminkin keskikokoinen.

Tällä hetkellä koulussa on lähinnä neljä asiaa, jotka työllistävät 1) uuden koulun perustamisvaihe (toimintakulttuurin ja käytänteiden luominen yhdessä muiden kanssa, erilaisten suunnitelmien kirjaaminen jne.) 2) tämän lukuvuoden päätöskiireet (tilaukset, arviointi, juhlajärjestelyt jne.) 3) seuraavan vuoden suunnittelu (lukujärjestys, luokkajaot, rekrytointi, lukuvuosisuunnitelma jne.) ja 4) oppilashuollolliset asiat.

Koen kyllä olevani edelleen etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla luomassa jotain täysin uutta. Uuden koulun toimintakulttuurin luominen on pitkä ja hidas prosessi, tavattoman haastava, mutta innostava. Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten osa tänä vuonna puhutuista asioista on jo hyvin juurtunut toiminnan rakenteisiin. Olemme puhuneet mm. jaetusta asiantuntijuudesta, rohkeudesta tehdä asioita uudella tavalla, siitä, että olemme yksi yhtenäinen oppimiskeskus (päiväkoti ja koulu) ja kaikki "yhtä suurta perhettä" jne.

Ilahdun aina kun kuulen opettajien puhuvan näistä asioista. Silloin tällöin kuulen keskustelussa nousevan em. termejä esiin. "Tehdään tämä näin jaetun asiantuntijuuden näkökulmasta." Kaikkein eniten iloitsen siitä, kun nämä asiat saavat aikaan uudenlaista toimintaa. Esimerkiksi käy nyt suunnitteilla oleva kevätjuhla. Tulemme toteuttamaan toiminnallisen kevätjuhlan, jossa myös vieraat osallistuvat. Siitä voi tulla ennennäkemättömän hauskaa tai on mahdollista, että se ei onnistukaan ihan sillä tavoin kun olemme ajatelleet. Siitäkin olemme puhuneet tänä vuonna. Luvasta epäonnistua. Mitään uutta ja hienoa ei voida saavuttaa ottamalla varman päälle -tekemällä siten kun on aina ennenkin tehty.

Ensi viikon "kuuma peruna" on rekrytointi. Meillä on ollut haussa kaksi luokanopettajan paikkaa ja englannin opettajan paikka. Englannin opettajaksi hakevat haastattelen torstaina ja perjantaina haastattelemme apulaisrehtorin kanssa yhdessä luokanopettajakandidaatit. Näillä näkymin rekrytointi ei lopu vielä tähän. Tulemme saamaan ns. POP -rahaa (perusopetus paremmaksi), jonka avulla voimme vielä palkata kenties yhden tai kaksi opettajaa. Se mahdollistaa ainakin sen, ettei mitään luokkia tarvitse yhdistää. Toiveena olisi myös se, että saisimme hieman samanaikaisresurssia. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luokassa olisikin yhden sijasta kaksi opettajaa.

Yksi ikävä asia on myös työllistänyt erityisesti minua, vahtimestaria ja huoltomiestä tänä keväänä. Koulumme ruokasalin ikkuna on rikottu neljä kertaa tämän kevään aikana. Tällainen tahallinen ilkivalta on tullut melko suurena yllätyksenä meille kaikille. Oppilaatkin ovat jo kyselleet: "Kuka haluaa pahaa meidän koulullemme?" Oppilaiden ihmetys tuntuu aika koskettavalta. Meidän henkilökunnan näkökulmasta tämä tuntuu turhauttavalta. Ihan kuin muutakin hommaa ei olisi. Pidetään silmät auki. Olemme kiitollisia kaikista vihjeistä.

Kysyntää on -onko sanottavaa?

Viime päivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyjä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Viimeinen pyyntö tuli tänään Opetushallituksesta, josta opetusneuvos Kristina Kaihari pyysi puhumaan 19.-20.3. Kansallisille peruskoulupäiville aiheesta Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin luominen. Aihe on tärkeä. Pidän osallisuuden kokemusta koulussa tärkeänä. Omassakin koulussamme on jo heti perustettu oppilaskunta, aloitettu verso -toiminta ja ainakin puhuttu osallisuudesta. Kovin alussa vielä olemme ja paljon on varmasti vielä töitä.

Osallisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin mm. Opetushallituksen julkaisuun. Tuon kirjoituksen keskeisin sanoma oli siinä, että osallisuus toteutuu vasta silloin kun me koulun aikuiset alamme aidosti luottaa siihen, että lapsissa on voima:

"Suurin este osallisuutta luovalle toimintakulttuurille on se, että asiassa edetään liian opettajajohtoisesti ja että oppilaisiin ei luoteta. Vain luottamusta osoittamalla, koulun aikuiset voivat saada aikaiseksi luottamusta tukevaa kulttuuria. On hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia ja että toimintakulttuurin muutos vie aikansa. Meillä opettajilla on usein niin suuri tarve pitää kaikki langat omissa käsissämme, että unohdamme sen, miksi osallisuutta tukevaa toimintaa järjestetään. Siinä lapsi on toiminnan keskiössä, keskeneräisenäkin."

Edellinen puhujakysely tuli yllättävästä suunnasta. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu pitää Haikon kartanossa 20.4. perusopetuksen opettajille seminaarin, jossa pohditaan osaamisen jakamista. Olen omassa koulussamme alusta asti pitänyt ääntä siitä, että kaikki osaaminen täytyy olla kaikkien käytössä. Mielestäni omassa koulussamme onkin hyvä jakamisen ilmapiiri. Usein opettajainhuoneen pöydille kertyykin jonkun opettajan aloitteesta materiaalia erilaisista teemoista: sanomalehtiviikko, osallisuuden tukeminen, yhteistoiminnallinen oppiminen jne.

Erityisopetuksen tiimimme on myös ansiokkaasti laittanut osaamisensa yhteiseen jakoon. Neuvoja on aina ollut tarjolla kun niitä on kysynyt. Kummatkin erityisopettajat ovat myös osallistuneet monenlaisiin neuvotteluihin ja asiakirjojen laadintaan ihan yli omien toimenkuviensa. Samoin koulumme oppimisryhmät toimivat hyvin avoimesti ja joustavasti jne. jne. Kaikki tämä kertoo siitä, että yhdessä halutaan toimia lapsen parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Olen siitä tavattoman ylpeä.

Ensi viikolla olen menossa 15.3. puhumaan Palmenian rehtorin työhön valmistavaan koulutukseen pedagogisesta johtamisesta. Tai ehkei pitäisi puhua puhumisesta. Menen ennemminkin alustamaan keskustelua ja pitämään eräänlaista työpajaa aiheesta. Aihe on erityisen tärkeä ja innostava. Nykykoulussa kun pedagogiselle johtamiselle jää yhä vain vähemmän aikaa kaiken ylimääräisen työn keskellä. Rehtorien kalenterit täyttyvät mitä moninaisimmista tehtävistä aina kiinteistönhuollosta erilaisiin hallintoasioihin. Monesti tuntuu, että sille kaikkein keskeisimmälle asialle, pedagogialle, jää aivan liian vähän aikaa.

Lopulta vielä huhtikuun ITK -päiville pitäisi mennä puhumaan mediakasvatuksen mahdollisuuksista osallisuuden tukemisessa. Osallistuin syksyllä Opetushallituksen aihetta käsittelevään työryhmään. Kirjoitin aiheesta tässä blogissakin.

Monenlaista asiaa pitäisi suoltaa. Eräs kollegani kysyikin minulta tänään, onko minulla oikeasti noista kaikista aiheista jotain annettavaa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti on. Mikään ei ole niin piinallista kuin istua seminaarissa, jossa joku puhuu jostain aiheesta lämpimikseen. Yritän välttää sitä.