Työelämän muutos haasteena koululle

Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.

Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.

Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:

"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteis­kunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa. 

Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteis­kuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."

Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.

Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.

Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).

Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.

Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.

Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.

Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.

EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:

1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla

1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.

2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.

3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.

4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.

5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.

Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.

En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.

Koulun johtoryhmäpäivien antia II: Tiimien tehtävänkuvat uusiksi

Kirjoitin eilen viime viikon Koulun johtoryhmäpäivistä. Huomasin kirjoittaneeni aika paljon muusta kuin varsinaisesta johtoryhmätyöstä. Noistakin asioista puhuttiin, mutta eivät ne välttämättä suoraan liity johtoryhmätyöskentelyyn.

Johtoryhmäpäivillä pistimme tiimien tehtävänkuvat apulaisrehtorin kanssa uusiksi. Meillä on koulussa nyt kahdenlaisia tiimejä:

1. Luokka-astetiimejä (1-2 lk, 3-4 lk ja 5-6 lk. tiimit)
2. Aihetiimejä 
• Keke -tiimi (kestävä kehitys)
• Finnable -tiimi (toimii Finnable -hankkeen ajan ja sen jälkeen opettajat jalkautuvat muihin tiimeihin)
• KiVa ja Verso -tiimi (kiusaamisen ehkäisy)
• Tukitiimi (oppimisen tukeminen)
• Yhteistyötiimi (kehittelee opettajien välistä yhteistyötä)

Koulun johtoryhmä on tietysti myös yksi tiimeistä. Johtoryhmään kuuluvat rehtorin ja apulaisrehtorin lisäksi tiimien vetäjät. Kukin tiimi on valinnut keskuudestaan yhden vastaavan, joka huolehtii siitä, että pysytään asiassa ja, että asiat toteutuvat. Tämä tiimin vetäjä istuu siis myös koulun johtoryhmässä.

Luokka-astetiimit kokoontuvat kerran viikossa. Aihetiimit vain kerran kuussa, samaan aikaan kuin johtoryhmäkin. Luokka-astetiimeissä työstetään koulun tason opetussuunnitelmaa, tehdään perusopetuksen laatukriteereihin liittyvää laatutyötä ja tehdään luokka-astekohtaista yhteissuunnittelua. Aihetiimien tehtävät näkyvät yllä.

Toistaiseksi tämän vuoden tiimien organisointi on tuntunut erittäin hyvältä. Yhteistyötä tulee opettajien välille luonnostaan tiimien kautta. Toisaalta tiimit toimivat nyt tehokkaasti ja hoitavat monipuolisesti erilaisia niille annettuja tehtäviä. On tietenkin edelleen mahdollista (ehkä jopa todennäköistä), että tiimien työtä viilataan vielä jollakin lailla. Vähän aikaa täytyy kuitenkin antaa ajan kulua, jotta saadaan riittävästi kokemuksia. Rutiinien syntyminen vie aina oman aikansa. Ja puhun nyt positiivisista rutiineista -sellaisista, jotka jättävät energiaa itse asialle.

Huomenna kokoontuu koulun uusi johtoryhmä ensimmäistä kertaa. Johtoryhmätyö on johtoryhmän jäsenille uutta. Siihenkin täytyy perehdyttää. Tarkoitus ei missään nimessä ole tehdä kouluun kahden kerroksen väkeä. Olen alusta asti sanonut, että vältämme turhia hierarkioita ja että hierarkiat ovat koulussamme ennen kaikkea toiminnallisia hierarkioita. Tarkoitus on saada tehokkuutta työskentelyyn. Tiimeissä työstetään jo etukäteen asioita yhteiseen pohdintaan tai johtoryhmälle. YT -kokouksessa tai johtoryhmässä sitten nuijitaan yhteisiä päätöksiä. Näin kaikki saavat äänensä kuuluviin.

Kirjoitin jo eilen siitä, että luotan joukkooni. En halua olla päsmäröimässä joka paikassa -enkä toisaalta onneksi ehdikään. Turhat valtarakenteet tappavat luovuuden. Näin uskon. Luovuutta ja uusia innovaatioita voi syntyä vain sellaisessa ilmapiirissä, jossa uskalletaan mennä epämukavuusalueelle ilman, että täytyy pelätä, mitä joku tästä sanoo. Vastuuton ei saa olla, mutta pitää uskaltaa ylittää liian helppouden raja.

Yhteistyössä ja jakamisen kulttuurissa meillä on vielä paljon opittavaa, etenkin asennepuolella. Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että joku pistäisi vastaan, vaan sitä, että näemme sen vaivan, että jaamme osaamistamme, pistämme hyvän kiertämään ja muistamme kehua toistemme hienoja saavutuksia. Silloin alkaa tapahtua suuria. Hyvässä vauhdissa olemme jo! Siitä iso kiitos ennakkoluulottomalle porukalle. Työhyvinvointikyselyn kohdassa, jossa oli väite "työyhteisömme toiminnan kehittämisessä olemme avoimia uusille ideoille ja toimintatavoille", saimme pisteiksi 4,80 (max. 5). Se on reilusti yli pisteen parempi keskiarvo kun kunnan keskiarvo. Ihan hirveän kaavoihin kangistuneen porukan kanssa emme siis ole tekemisissä. On siis lupa odottaa suuria.

Kevätjuhla kokeilun hengessä

Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.

Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.

Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.

Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)

Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.

Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.

Koulujen TVT -hypeä Heurekassa

Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.

Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?

Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?

Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?

Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?

Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!

Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!

Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.

Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.

ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?

Kehittymisen meininki

Olen ollut kaksi viimeistä päivää koulutuksessa. Jo Vihdin aikoinani aloitin Palmenian järjestämän Kehittyvä rehtori -oppisopimustyyppisen koulutuksen. Uusi esimieheni Kirkkonummella näki järkeväksi jatkaa koulutusta, joka oli jo hyvässä vauhdissa, vaikka työnantaja matkalla vaihtuikin. Opinnot muodostavat yhteensä peräti 30 op kokonaisuuden vuoden aikana.

Eilen keskityimme sisäiseen yrittäjyyteen ja tekemisen meininkiin. Kummatkin teemat sopivat erinomaisesti uuden koulun aloittamiseen. Siinä on pakko olla "tekemisen meininkiä", eikä sisäinen yrittäjyyskään olisi pahitteeksi. Mistä oikein on kyse?

Turun kauppakorkeakoulun professori Jarna Heinonen pisti ryhmämme pohtimaan tekemisen meiningin tunnusmerkkejä. Löysimme mm. seuraavia:

-vuorovaikutus
-osallisuus
-tavoittellisuus, jonka kautta saadaan organisaatiolle lisäarvoa
-vapaaehtoisuus
-tulevaisuusorientaatio, eteenpäin katsominen
-virheet luvallisia

Oheinen lista on hyvin lähellä sitä, miten työ- ja elinkeinoministeriö muutaman vuoden takaisessa erinomaisessa raportissaan (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa) määrittelee innovatiivisen työyhteisön tunnusmerkkejä. Niitä ovat seuraavat:

1) Organisaatio vastaa välittömästi pyyntöihin työolojen parantamisesta
2) Salli virheitä
3) Luo tietty päämäärä ja tapa arvioida suorituksia
4) Laajenna työnkuvia
5) Siirrä ihmisiä eri tehtäviin
6) Palkitse ryhmiä, älä yksittäisiä työntekijöitä
7) Tee hierarkia niin merkityksettömäksi kuin mahdollista
8) Hajota toiminnallisia yksiköitä
9) Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto
10) Tuo esiin ja kerro toimivista innovaatioista

Kummatkin listat tukevat hyvin samanlaisia arvoja. Oleellista on ilmapiiri, jossa hyväksytään virheet pakollisina etappeina matkalla kohti parempaa, kehittyneempää toimintaa. Osittain ollaan aika lähellä myös sitä, mitä Sitran ja Aalto yliopiston hankekin meille on tuomassa "kokeilukulttuurin edistämistä". Siinäkin on oleellista, että hyväksytään se fakta, ettei huipputuotetta synny ilman haparointia ja useita toistoja. Ei Mikael Granlundkaan veivannut kuuluisaa ilmaveiviään ensimmäistä kertaa MM -kisoissa 2011. Onnistunut suoritus oli vaatinut "verta, hikeä ja kyyneleitä".

Hyvä on myös muistaa, että virheiden salliminen koskee myös oppilasta. Usein virheellinen vastaus on opetuksen kannalta arvokkaampikin kuin oikea. Se antaa mahdollisuuden pohtia, mikä vastauksessa ei toimi ja näin päästä kysymyksen alkulähteille, ytimeen. Oikea vastaus menee usein ohi, eikä synnytä samalla tavoin sitoutumista. Siinä mielessä erehtyminen on jopa suotavaa.

Edellä mainitunlaisin arvoin on mahdollista saavuttaa hyvä "tekemisen meininki" ja sen kautta yhteisön yhteinen flow -tila, jossa uusia innovaatioita syntyy.

Edellä kuvattu kasvattaa yhteisössä myös sisäistä yrittäjyyttä, jossa jokainen työntekijä tekee työnsä kuin yrittäjä itse. Ei kysellä "kuka hoitaa" vaan jos joku huomaa epäkohdan, korjaa sen itse. Sisäinen yrittäjyys on kokonaisuuden näkemistä sen vastakohtana, että tarkastelisi asioita vain omasta näkökulmastaan. Rehtorina se tarkoittaa sitä, että suhtautuu koulun rahoihin yhtä suurella vakavuudella kuin omiinsa ja jokaiseen lapseen kuin omaansa.

Jotta sisäinen yrittäjyys olisi mahdollista, täytyy olla tietysti selkeät päämäärät, mihin ollaan menossa. Yhteinen visio ja strategia antavat turvalliset raamit, joiden puitteissa on LUPA TOIMIA. Opettajakunnan kanssa olemme määritelleet omia arvojamme. Strategiamme on kuitenkin vielä torso, kunnes saamme siihen myös huoltajien näkemyksen. Seuraavat viikot opettajilla kuluvat vanhempia tavatessa henkilökohtaisten keskusteluiden puitteissa. Syysloman jälkeen järjestämme uuden vanhempainillan. Silloin pohditaan yhdessä Vuorenmäen koulun arvoja, jotta varmistamme, että tekemisen meininki on oikean suuntaista myös kotien näkökulmasta.