Seminaarin teema oli hyvin valittu. Teemana oli muutos. Muutos oli noussut teemaksi yhden kahvipöytäkeskustelun myötä, jossa Idealistin tuottajaguru Saku Tuominen oli ollut. Keskustelussa oli pohdittu maailman muutosta ja sitä, kuinka haastavaa olisi selittää tätä muutosta lapsille. "En haluaisi olla opettaja juuri nyt", oli joku tokaissut.
Seminaari oli rakennettu niin, että sen ei ollut tarkoitus antaa työvälineitä tai suoria vastauksia vaan enemmänkin herättää ajatuksia. Puhujia oli laidasta laitaan. Tilaisuuden aloitti valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Hänen tehtävänsä oli selittää globaali talous kymmenessä minuutissa. Hän otti avuksi kansanviisaudet. "Suu säkkiä myöten" "Niin makaa kuin petaa". Ministeri Urpilaisen puheenvuoron paras osuus keskittyi erilaisuuden hyväksymiseen, jota hän siivitti sanonnalla "raha ei ole päämäärä vaan väline". Urpilainen kehotti opettajia luottamaan tulevaisuuteen ja luomaan sitä uskoa myös lapsiin.
Seuraavaksi lavalle nousi tanssija-koreografi Jorma Uotinen, joka myös puhui erilaisuuden hyväksymisestä hyvin omakohtaisella tasolla. Uotista on aina ollut mukava kuunnella, eikä hän tuottanut pettymystä tälläkään kerralla.
Tutkija Laura Kirves avasi tuoretta tutkimustaan päiväkotilasten kiusaamisilmiöstä. Hänen jälkeensä lavalle saapasteli Aller Medioiden toimitusjohtaja, mediapersoona Pauli Aalto-Setälä, joka värikkäässä puheessaan antoi viisi ohjetta opettajille. Hän puhui mm. vallasta, dialogiin keskittymisestä, tunteen merkityksestä ja itsensä johtamisesta. Tärkeitä teemoja.
The Future Laboratorysta Britanniasta oli tuotu luennoitsijaksi Chris Sanderson, joka puhui Generation D:stä, josta me Suomessa puhumme diginatiiveina. He ovat syntyneet vuosina 1995-2002. Heillä ei ole aavistustakaan millaista elämä oli ennen internetiä, ennen mobiililaitteita, ennen sosiaalista mediaa tai Googlea. Nämä asiat ovat aina olleet heidän elämässään.
Roy Ackerman Jamie Oliverin tuotantoyhtiöstä kertoi television vaikutusmahdollisuuksista ja miten koulupudokkaat on saatu takaisin kouluun. Välillä kuunneltiin Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen ajatuksia ilmastonmuutoksesta ja lopuksi Työterveyslaitoksen tutkijaa Kiti Mülleriä ja eriarvoisuuden tutkijaa Fiona Bartels-Ellisiä.
Eniten minua herätteli Sonja Kankaan esitys peleistä. Esitys ei ollut illan vetovoimaisin ja asiakin oli minulle hyvin tuttua, mutta Sonja Kangas heitti uskomattoman kiehtovan kysymyksen ilmoille. Pohjustan hieman.
Meillä jokaisella on joku bonuskortti lompakossamme. Me aikuiset tavoittelemme hopeatason jälkeen kultatasoa tai platinatasoa asiakaskortissamme, jotta saisimme jotain etuja. Täysin samoja asioita, joita meidän lapsemmekin tavoittelevat pelimaailmassa. Tasot koukuttavat. On pakko päästä seuraavalle tasolle.
Niin, siis tuo oleellinen kysymys. Se oli niinkin häikäisevän yksinkertainen, kuin "miten koulusta voisi tehdä koukuttavan?" Mielenkiintoinen ajatus, jota kannattaa hetki pohtia, jos ei muuten niin kouluviihtyvyyden nimissä.
ps. Kaikki videot löydät täältä.
Missä oli pihvi?
VastaaPoistaMielestäni pihvi oli mm. juuri tuossa Sonja Kankaan kysymyksessä. Jokainen löytää pihvinsä eri asioista. Katso videot ja löydä omasi. Medium or well done?
VastaaPoistaKiitos paljon palautteesta ja hyvä, että herätti ajatuksia. Mä pallottelen mielelläni ajatuksia, jos asioita haluaa prosessoida eteenpäin kanssani. Olen tekemässä gamification-teeman kanssa töitä myös mm. Kansallisarkiston kanssa. t. Sonja Kangas
VastaaPoistaKiitos, Sonja! Taitaa olla ensimmäinen kerta kun blogini saa kommentin henkilöltä, josta kirjoitin.
VastaaPoistaAjatus on kieltämättä erittäin kiehtova ja jatkaisin mielelläni teemasta kanssasi joskus. Koulun tekeminen koukuttavaksi, ei lopulta ole kovin utopistista. Kyse on oikeastaan siitä, että keksii sopivan tavan palkita lasta. Miksei koulu voisi olla se juttu, jonka eteen lapsi haluaisi tehdä kaikkensa?
Vai koukuttaminen? Itse ilmiö on opetuksen keskeisimpiä. Herbartin mukaan kasvatuksen keskeinen tehtävä on sytyttää harrastus. Hollo puhui kasvatuksesta kipinöiden heittämisenä, jotka sytyttävät ikuisesti palavan liekin. Nuori Koskenniemi kehitti opettajia liiitymään oppilaiden herääviin tarpeisiin (kasvunaiheisiin). Tuorein sana samalle käsitteelle lienee tarjouma (miten lapsi käyttää koulun mahdollisuuksia ja päinvastoin)
VastaaPoistaSanat väsyvät ja kuormittuvat ja menettävät usein kykyään innostaa. Koukuttaminen kantaa minulla negatiivista kuormaa.
PS. En tunnista omakohtaisesti tuota bonuskorttikoukkua. Onko ilmiö yleinen?
Martti, hyvä. "Koukuttaminen" on tuolta pelimaailmasta lainattu sana. Se on juuri sitä, mistä Sonja Kangas puhuu englanninkielisellä termillä gamification (pelimäisiä ideoita/mekaaniikkoja käytetään pelimaailman ulkopuolella).
VastaaPoistaUskon, että Herbart (1776-1841), Hollo (1885-1967) ja Koskenniemi (1908-2001) olisivat nähneet nuo samat mahdollisuudet jos olisivat eläneet nyt. Kysehän on ihan samasta ilmiöstä kuin siitä, että "sytytetään harrastus" "ikuisesti palava liekki" tai "liitytään oppilaiden herääviin tarpeisiin". Saa olla eri mieltä, mutta näin ajattelen.
ps. Ei jokainen meistä ole yhtä altis manosmaailman koukuille, mutta ei noita järjestelmiä ylläpidettäisi jos ne eivät toimisi.
Olen itse käyttänyt termiä intohimo oppimiseen, sen sytyttäminen ja liekin ylläpitäminen haasteeksi koulussa. Onko tämä koukuttamista myös?
VastaaPoistaKiitos, Kaisa. Termejä on varmaan yhtä monta kuin termien esittäjiä. Intohimo on hyvä. Olen vaan itse jotenkin viehättynyt ajatuksesta, että lapsi olisi niin innoissaan koulusta, että vielä illalla pyytäisi vanhemmiltaan lupaa tehdä "vielä yksi tehtävä", ettei malttaisi lopettaa, koska koulu olisi niin palkitsevaa. Samalla tavoin kuin pelissä esim. tasolta toiselle pääseminen.
VastaaPoistaThis is how gamification works: Fun is the easiest way to change people's behaviour.
VastaaPoistaCheck out this:
http://www.youtube.com/watch?v=2lXh2n0aPyw
Tässä myös ihan hauska gamification -sovellus liittyen huippusuosittuun Angry Birdsiin:
VastaaPoistahttp://elevatedmath.com/blog/2011/09/07/angry-birds-can-teach-math/
Linkin joutuu ikävä kyllä kopioimaan Bloggerissa ja sijoittamaan selaimen uuteen ikkunaan.
Kyse on siis sytyttämisestä ja syttymisestä. Se on kasvattajan tärkein tehtävä. Ja se taas edellyttää, että kasvattaja itse palaa, kunen mm. Esa tekee.
VastaaPoistaKuinka saamme opetuksen iloa?
Ensiksi: kiitos hyvästä vinkistä! On mahdollista, etten olisi tullut kuunnelleeksi Campus-esitelmiä ilman sinun ja Teromakoteron blogipostauksia (http://teromakotero.blogspot.com/).
VastaaPoistaOlen kanssasi hyvin samaa mieltä siitä, että Sonja Kankaan esitys oli monella tavalla tärkeä ja kiinnostava. Siinä tuli hyvin tiiviissä paketissa esiin se, että pelimäisiä rakenteita, elementtejä ja mekanismeja hyödyntämällä on mahdollista monin tavoin rikastaa oppimista ja parantaa sen laatua.
Toiseksi: vaikka luulenkin ymmärtäväni pointtisi Esa ja tiedostan, että tämä saattaa kuulostaa saivartelulta, en malta olla sanomatta, että mikäli lapseni tulisi koulusta kotiin ja vielä illallakin pyytäisi minulta lupaa saada tehdä "vielä yhden koulutehtävän" huolestuisin todella. Olen toki sitä mieltä, että koulussa pitäisi puuhata nykyistä enemmän olennaisten taitojen äärellä, mutta silti soisin koulun olevan "vain" koulua jatkossakin.
Olen Sonja Kankaan tavoin harmistunut siitä, että lasten ja nuorten pelikulttuuria usein julkisuudessa demonisoidaan aiheetta. Silti on yhtä lailla mielestäni totta, että pelillisiä elementtejä voi käyttää hyödyllisiin tai haitallisiin tarkoituksiin. Ja kun yllä on ollut puhetta esim. kauppojen bonuskorteista, totean vielä lopuksi, että ne ovat hyvä esimerkki siitä, että pelillistä elementtiä käytetään haitallisella tavalla: niiden perimmäinen tarkoitus on saada meidät kuluttamaan enemmän ja enemmän ja me maksamme järjestelmien ylläpidosta esim. ruuan hinnassa tahdoimme tai emme.
Kiitos palautteesta, Nina. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi pelillisten elementtien (gamification) käyttämisestä hyödyllisiin tai haitallisiin tarkoituksiin. Silti en näe sitä haitallisena, että lapsi syttyisi oppimisesta samalla tavalla kuin pelaamisesta. Mikäli oikein ymmärsin, et Sinäkään siitä ollut huolissasi.
VastaaPoistaJa lopuksi vielä: se, mitä nuo "olennaiset taidot" ovat ei sisältynyt tämän blogin määrittelyihin. Ne on melko hyvin määritelty esim. perusopetus 2020 mietinnössä, jonka löytää täältä:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr01.pdf?lang=fi
Hienoa että Campus sai aikaan keskustelua, sitä tarvitaan!
VastaaPoistaPelillisistä mekaniikoista löytyy maailmalta mainioita esimerkkejä, myös koulumaailmasta.
Lentoyhtiöissä suuntaa näytti United Airlines, joka 80-luvulla kehitti United mileage plus-ohjelman. Pelimekaniikan avulla joka vuosi miljoonia käyttäjiä innostuu ”pelaamaan” Unitedin kehittämää kanta-asiakasjärjestelmää, joka on eräiden arvioiden mukaan noussut Unitedin arvokkaimmaksi liiketoiminta-alueeksi.
Autoteollisuudessa esim. Toyota Prius ja Ford Focus opettavat autoilijaa ympäristöystävällisempään ajotapaan tekemällä ajamisesta pelin, jossa palkitaan tavoitteiden (esim. polttoaineen säästämisen) mukaisesta toiminnasta.
Kouluissa todella huikeita esimerkkejä löytyy USA:n lisäksi Tanskasta, jossa Fyn koulu on ottanut pelillisyyden koulutuksen kantavaksi voimaksi. Koulussa ei ole perinteistä rakennetta vaan kaikki opitaan leikkien ja pelaamisen kautta. Tästä oli mainio dokumentti YLE:llä pari vuotta sitten:
http://yle.fi/ohjelmat/192425#lisatiedot
Kyseisen koulun päiväkoti ja ala-aste saivat aikaan parempia oppimistuloksia kuin vertailukoulut.
Campuksen keskeinen teema oli muutos. Peleillä on huikea mahdollisuus oppimisen edistämisessä. Missä vaiheessa PISA-Suomi todella herää muutokseen?
Terveisin Juha Väisänen
Opettaja, opetuspelien kehittäjä, peliyritys Fantastec Oy:n toimitusjohtaja
Hienoa keskustelua.
VastaaPoistaSitten vanha sedän kriittinen kommentti. Ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa. Kehitetään niitä kaikkia. Paljon voi oppia pelaamalla. Kaikkea ei kannata edes yrittää oppia niin.
Itse olen töissä huomannut sen, ettei oppilaita aina tarvitse edes koukuttaa asioihin. Koulussamme järjestetään joka vuosi ns. ylimääräinen valinnaisaineen kurssi, jonka nimenä on Maailmanmatkaaja. Kurssilta oppilas valitsee sellaisen valinnaisaineen, jonka tarjontaan ei muutoin ole ollut mahdollista osallistua, mutta usein valinta on myös jonkin valinnaisaineen painottamiseen liittyvä.
VastaaPoistaOlemme olleet kolmena viime vuonna mukana Salon kaupungin järjestämässä Polku-projektissa, joiden aiheet liittyvät aina jollain tavalla omaan ympäristöön, kotiseutuun tai luontoon. En olisi ikinä uskonut, että oppilaat innostuisivat maisematutkimuksesta niin paljon kuin viime vuonna. Koskaan aiemmin ei tässä mittakaavassa sellaista edes ollut ammatti-ihmisen johdolla tarjottu.
Pointti on siis se, ettei lapsia ja nuoria kannata aliarvioida. Heitä ei välttämättä tarvitse koukuttaa koulunkäyntiin, vaan ainoastaan tarjoilla mahdollisuuksia tehdä asioita toisin kuin on totuttu. Onneksi meillä on raudanlujat ammattilaiset tässä projektissa opettajien apuna! Kun opettajien tiedot/taidot loppuvat ovat eri alojen ammattilaiset tulleet avuksi.
Oppilaat innostuvat siis ihan mistä vain, kun opettaja on siitä innostunut ja antaa oman panoksensa siihen myös.