Uusi oppimiskäsitys muokkaa myös väistämättä käsitystämme siitä, mikä on hyvää oppimista tieto- ja viestintäteknisillä välineillä. Yhä edelleen tieto- ja viestintätekniikka tuo liian usein vain vähän uutta itse oppimisprosessiin. Vaaditaan kyllä viimeisintä tekniikkaa, mutta tekniikkaa käytetään sitten kuin työkirjaa. Se ei vielä muokkaa ajatteluamme oikeaan suuntaan. Se ei kehitä kykyämme oppia uutta, muokata tietoa tai rakentaa tiedon jyväsistä uusia kokonaisuuksia.
Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikan välineillä ei välttämättä olekaan helppo ratkaisu. Se ei mielestäni tarkoita sitä, että haetaan joku kiva pikku sovellus, jolla tehdään jotain toistoharjoituksia tai tutkitaan jonkun kirjantekijän valmiiksi tekemiä tehtäviä. Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen haastaa oppijan etsimään itse tietoa muualtakin kuin jonkun valmiin pohjan valmiista linkeistä. Se haastaa oppilaan tekemään oivalluksia löytämästään tiedosta ja jakamaan sitä muiden kanssa. Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen haastaa muun ryhmän ottamaan kantaa toisen muodostamaan uuteen tietoon ja kehittämään tuota teoriaa yhä eteenpäin niin, että yhdessä toimien, vähitellen, päästään yhä syvemmälle tutkittavassa aiheessa.
Edellä mainittu ei taas välttämättä vaadi muuta kuin toimivan verkkoyhteyden ja sopivan verkko-oppimisalustan. Se ei välttämättä vaadi viimeistä huutoa olevia älytauluja pedagogisine ohjelmistoineen. Se vaatii osaavan opettajan, joka kykenee ohjaamaan oppimisprosessia niin, että oppimisen into ja tiedon jano säilyy. Opettajan, joka tarvittaessa osaa ohjata tekemään uusia tulkintoja tai hakemaan tietoa uusista lähteistä.
Omaan kouluumme on näillä näkymin tulossa viimeistä tekniikkaa hyödyntäviä interaktiivisia tauluja. Mikäli hankkeemme toteutuu sellaisena, kun toivon, niissä on myös valmista pedagogista ohjelmistoa. Siitäkin huolimatta toivon, ettei mennä helpoimman kautta vaan haastetaan oppija esim. tutkivan oppimisen keinoin. Kaikkein pienimpien oppilaiden kohdalla havainnollistavat ohjelmistot toimivat hienosti. Iän karttuessa on tärkeää, ettei koulu tarjoa liian valmiita vastauksia vaan haastaa lapsen tutkimusretkelle, joka osallistaa hänet aktiiviseksi toimijaksi oppimisprosessissa. Silloin vasta toteutuu Kansallisen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelman visio: "osaava oppilas ja osallistava koulu."
Olet tärkeällä tiellä. Ja ihan mutkaton se ei ole. Tiedän, että koulusi ei hurahda päättömästi TVT:aan, niinkuin ei mihinkään muuhunjaan yhteen ismiin.
VastaaPoistaEhkä suurin haaste on saada vanhempien luottamus kuvaamallesi suurelle käänteelle tavassa ajatella opetusta ja toteuttaa sitä. Siitä huolimatta, että sille on paitsi valtiovallan siunaus myös paine.
Koululla on monta perustehtävää- taitojen opettamisen rinnalla. Yksi näistä on kvalifiointi, eli ikäluokan luokittelu jatko-opintoihin ja myöhemmin yhteiskunnan hierarkioihin. Usein pedagogiset uudistukset kaatuvat siksi että uudistus mullistaa menestymisen kriteerit.
Järjestetään opetus miten vain, aina osa oppilaista nousee menestyjiksi ja kaikki ikävä kyllä ei. Kun opetussysteemiä muutetaan perinteisestä radikaalisti uuteen suuntaan, vaihtuu usein ryhmä joka menestyy. Se voi pelottaa vanhempia, joiden lapsille vanha tapa on sopinut.
Olisi mielenkiintoista tietää, onko tästä teemasta tutkimustietoa.
Kiitos arvokkaasta kommentistasi, Martti. Opponentteja tarvitaan. Etenkin niitä opponentteja, jotka perustelevat mielipiteensä.
VastaaPoistaHaluan kuitenkin korostaa, että muutos on aina hidas, eikä tapahdu hetkessä. Muutos kuvaamani opetuksen suuntaan kun haastaa paitsi oppijan, myös opettajan. Tutussa on helppo pysyä, koska se osataan jo.
Enkä missään nimessä ole kiistämässä koulun yleissivistävää tehtävää. Edelleen täytyy oppia myös tietty määrä ihan konkreettisia tietoja. Siitäkin huolimatta koululle on tullut, kuten kuvasit, paineita muuttaa opetusta myös taitojen oppimiseen, koska maailma muuttuu niin huikeaa vauhtia. ATC21S -hankkeen kuvailemat 2000 -luvun kansalaistaidot (linkki) on lähes suoraan otettu oman Perusopetus 2020 mietinnön pohjaksi. Opetussuunnitelmia siis viedään kovaa vauhtia tähän suuntaan. Muutos on väistämätön.
Sekin on totta, että menestymisen kriteerit silloin muuttuvat. Onko se toisaalta väärin, kun maailmakin muuttuu. Vanhoilla resepteillä ei enää pärjää nykymaailmassa. Jos luit esitykseni Mitä meiltä odotetaan? muutama viikko sitten, myös työelämä haastaa meitä tähän suuntaan. Työn tekeminen on muuttunut yksinäisestä puurtamisesta yhteisölliseksi prosessiksi -myös opettajainhuoneissa.
Kiitos siis edelleen erinomaisten näkökulmien nostamisesta. Keskustelu jatkuu edelleen myös huoltajien kanssa kun pidämme oppimiskeskuksen suuren arvoillan syysloman jälkeen.
ps. Kirsti Lonka ja Kai Hakkarainen osaisivat varmasti vastata tuohon viimeiseen kysymykseesi. Sillä aikaa, lisätietoa löytyy oheisesta osoitteesta (jonka ikävä kyllä Bloggerissa joutuu kopioimaan selaimen osoiteriville):
http://mlab.uiah.fi/polut/Yhteisollinen/teoria_tutkiva_oppiminen.html
Ohessa yksi klassinen (tosin jo vanhahko 1999) tutkimus aiheesta:
VastaaPoistahttp://www.helsinki.fi/science/networkedlearning/texts/to_opas.pdf
Tässä toinen Hakkaraisen tutkimus:
http://utu.academia.edu/KaiHakkarainen/Papers/316576/Hakkarainen_K._1997_Tutkiva_oppiminen_ja_verkostopohjaiset_oppimisymparistot
Ohessa googlaamalla löydetty tutkimus:
http://joypub.joensuu.fi/publications/dissertations/hartikainen_oppimisprosessit/tiivistelma.html
Siinä ainakin jotakin tutkivaan oppimiseen keskittyvää.
Todella tärkeää asiaa! Tätä keskustelua ei koskaan ole liikaa. Tuo kansallinen tieto- ja viestintätekniikan suunnitelma on todella hyödyllinen, konkreettinen ja tiivis työkalu kaikille oppimisen kehittämisestä kiinnostuneille kouluille. Uskoisin, että sen avulla asiaa voi lähteä avaamaan myös vanhemmille. Itse näen asian siten, että tekniikka parhaimmillaan laventaa oppimisen mahdollisuuksia. Saatan olla väärässä, mutta luulen, että "perinteisessä koulussa" hyvin pärjänneet pärjäävät kyllä uudessakin, mutta heidän rinnallaan myös toisella tavalla tekijöillekin aukeaa mahdollisuus olla aidosti osallisia.
VastaaPoistaEdellä on ollut puhetta tutkivasta oppimisesta, mikä on yksi hyvä esimerkki menetelmästä (onkohan "menetelmä" tässä oikea käsite?), jossa tekniikalla on paljon annettavaa. Perinteisesti tutkivan oppimisen projektit/prosessit ovat usein pitkäkestoisia ja "isoja" juttuja. Otan tähän loppuun vähän toisen tyyppisen esimerkin.
Olen tällä hetkellä itse erityisen innostuntut erilaisista videohommista, mm. koska ne tarjoavat paremmat mahdollisuudet oppia ja osoittaa osaamistaan myös sellaisille oppilaille, joille perinteinen korostuneesti lukemiselle ja kirjoittamiselle perustuva systeemi aiheuttaa hankaluuksia.
Esimerkiksi Renkomäen koulu tekee todella hyvää työtä tällä saralla. Renkomäen koulun aakkosvideot ovat erinomainen esimerkki oivaltavasta ja oppimista palvelevasta tekniikan hyödyntämisestä. Positiivista on ensinnäkin se, että näitä videoita tehdessään oppilaat ovat saaneet irrottaa takapuolen pulpetistaan, mikä on monelle iso helpotus. Toisekseen näitä tehdessään oppilaat ovat harjoitelleet juuri monia kansallisessa tieto- ja viestintätekniikan suunnitelmissa mainittuja olennaisia taitoja. On myös helppo kuvitella, miten näitä tehdessä myös "erilaisille oppijoille" tarjoutuu aitoja ja tasaveroisia osallistumisen mahdollisuuksia ja osallisuuden kokemuksia. Ja vielä: on erityisen hienoa, että koulu julkaisee näitä videoita myös meitä muita inspiroimaan! http://www.youtube.com/user/Renkomaenkoulu#p/a/u/2/VV3--hiyggkovat
Tuo ajatus siitä, että nykylapsi ei opi enää ainoastaan lukemalla vaan esim. videokerronnan avulla löytyy myös tuosta kyseisestä Kansallisesta tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelmasta.
VastaaPoista"Lasten ja nuorten tavat oppia muuttuvat ja
pohjautuvat monen median yhteistyöhön –
videokerronta voi olla huomattavasti luontevampi tapa oppia kuin tekstin lukeminen." (s. 10)
Sama ajatus löytyy myös Sir Ken Robinsonin nerokkaasta videosta Changing Education Paradigms, joka löytyy täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=zDZFcDGpL4U
Sir Ken Robinsonin lausahdus "it's simply boring", joka viittaa perinteiseen opettajalähtöiseen opetukseen, on aika pysäyttävä tuossa kontekstissa, jossa vastapooliksi otetaan se maailma, jossa nuoret elävät. Koulu ei saa esittäytyä oppijalle museona.
Enkä edelleen tarkoita sitä, etteivätkö perinteiset arvot voi olla silti kunniassa. Esim. hyvä käytös ei ole ristiriidassa, uuden oppimisen kanssa.
Eipä tietenkään! Mutta niitäkin (käytöstapoja) voi oppia monin tavoin. Opettajan saarna ei aina ole tässäkään välttämättä se vaikuttavin keino :-)
VastaaPoistaOlen opiskellut pääaineenani kotimaista kirjallisuutta ja rakastan esimerkiksi perinteisiä, pölyisiä kirjoja ja niiden lukemista koko sydämestäni. Silti tervehdin myös uusia tekstimuotoja ilolla. Pieni konkreettinen esimerkki: Nuoren voiman liitto järjestää tänä vuonna ensimmäisen kerran runovideokilpailun http://www.teonsana.net/kirjoituskilpailuja/. Haluan mahdollisuuden ja välineet tutustuttaa oppilaanikin myös näihin uusiin ideoihin. Sitäpaitsi on niin, että monet "vanhat" asiat saavat aivan uutta virtaa, kun niitä lähestytyäänkin jostain totutusta poikkeasva näkökulmasta tai uusin välinein.
Connected Principals jenkkiblogissa oli joku aika sitten asiallinen kysymys: miksi koulu TUKEE niitä, joilla on vaikeuksia oppimisessa, mutta RANKAISEE niitä, joiden haasteet ovat käytöksen saralla? "Jokaisella on vuorensa!"
VastaaPoistaIhan hyvä näkökulma, mielestäni.
Kyllä, hyvä pointti! Olen työssäni tavannut paljon käytösongelmaisia, joiden käytös koulussa johtuu paljolti siitä, että he eivät näe paljoakaan järkeä koulunkäynnissä. Ja täytyy sanoa, että ymmärrän usein hyvin, miksi he ajattelevat näin. Iloitsen tekniikasta juuri siksikin, että tekniikka olennaisesti usein helpottaa sitä, mitä vanhastaan on kutsuttu opetuksen "eriyttämiseksi". Siitä hyötyvät yleensä ihan kaikki. Aivan erityisesti silloin, kun kyse on juuri sellaisesta tekniikan pedagogisesta hyödyntämisestä, josta postauksessasi kirjoitit, eikä vaikkapa pronominiluokkien tms. drillaamisesta "tietokoneavusteisesti" :-)
VastaaPoistaKäsittääkseni uuden erityisopetuksen strategian ja KELPO-hankkeenkin keskeisenä ajatuksena on kehittää mahdollisimman laadukasta perusopetusta aivan kaikille.
Tuossa, mitä esität, on kyse juuri siitä, mitä sir Ken Robinson tuossa aiemmassa linkissä esittää. Generation D tai diginatiivit yksinkertaisesti turhautuvat monesti koulussa.
VastaaPoistaMeillä on saatu aika lupaavia ja innostavia ensikokemuksia tablettien käytöstä opetuksessa. Palaan varmaan niihin kun saadaan vähän laajempi joukko kokeilemaan niitä.
Ja mitä tuohon "tietokoneavusteisuuteen" tulee, se on juuri koko blogipostini pointti. Ei ole yksinkertaisesti MITÄÄN JÄRKEÄ siirtää työkirjaa verkkoon. Verkon täytyy tuoda lisäarvoa! Verkon tulee tuoda opetukseen verkonomaisia toimintatapoja esimerkiksi vuorovaikutteisuuden muodossa. Ja nyt en puhu siitä, että taulu mukamas on interaktiivinen, vaan, että ihmiset ovat vuorovaikutuksessa jonkun teknisen välineen kautta ja luovat uusia merkityksellisiä sisältöjä yhdessä, yhteisöllisesti. Silloin voidaan mielestäni puhua interaktiivisuudesta.
WARNING Älä lue tätä kommenttia liian tosikkomaisesti WARNING
VastaaPoistaKasvatuksen historiaa harrastavalla IT-pedagogiikasta käytävän keskustelun seuranta on herkkua. On ehkä syntymässä jokin aivan uusi opetuksen genre?
Vanhimmassa genressä (Esim Pythagoras) opettaja tiesi totuuden ja oppilas seuraa hiiljaa, kuunteli, painoi hiljaa salaopin mieleensä
Hieman tuoreemmassa genressä (Comenius, jesuiitat, Pestalozzi esim.) opettaja oikein opetti, painotti, jäsensi, havainnollisti ja syötti lapsille sovitetun tiedon heidän päähänsä. Opettaja tiesi. ja Opetuksen jälkeen oppilaskin.
Vielä tuoreemmassa genressä (Rousseau, Locke..)opettaja ja oppilas yhdessä tekivät havaintoja keskustellen ja käsitteellistäen ilmiöitä. Opettaja lakkasi kertomasta, mitä tiesi (vaikka tiesi) ja pani lapsen opettelemaan asioita itse kokemalla.
1900-luvulla teki läpimurron genre (Maria Montessor, Käis), jossa opettaja vetäytyi ja antoi lapsille kehittäviä tehtäviä ja välineitä, joiden avulla opittiin asioita omatoimisesti. Opettaja tiesi ja ohjasi oppilaita oppimaan "oikean" tiedon joko kirjoista tai luonnosta,
Juuri toisen maailmansodan alla syntyi taas uusi genre, jossa oppilaat itse ryhmissä rakensivat tietoa mm kartokeettien ja kirapainojen avulla (Freinet) - kuitenkin yhä opsin rajoissa. Opettaja tiesi edelleen, mutta antoi oppilaiden auttaa toisiaan tietämään, mitä he tutkimalla asioita ovat oppineet tietämään. Oppilaat eivät vain ottaaneet tietoa haltuun, he myös levittivät sitä- opettajan ohjauksesa.
Jos oikein ymmärrän, maailmalla on syntymässä uusi genre, jossa luovutaan ns. oikean tiedon ihanteesta, ja pääpaino siirtyy oman tietämyksen konstruointiin. Kaikki sopii. Yhdysvalloissa- näin viikolla kuulin- on valtavia paineita luopua julkisista kouluista ja perinteisestä opettajankoulutuksesta. Opetus halutaan ymmärtää omatoimiseksi opiskeluksi, tai ei edes tavoitteelliseksi opiskeluksi, vaan edutainmentiksi, jossa oppiminen seuraa viihdyttäviä toimintja kuten pelaamista.
Uudessa genressä halutaan eroon opettamisesta ja koulumaisesta opiskelusta. Opettajan ammatti muuttuu. Opettajan ei tarvitse enää tietää, koska ei ole totuutta, tai siis pikemminkin kaikki kokemukset ja näkemykset ovat yhtä tosia. Opettajan ammattiin ei tarvita akateemista koulutusta. Pikakoulutus riittää itsenäisesti toimivien opiskelijoiden ohjaukseen. Opettajan ammatti paaa pätkätyöksi. Testeillä pidetään sitten huolta, että äidinkielli ja matematiikkaa opitaan.
Uuden genren keskeinen mahdollistaja on uusi tekniikka. Opetusta halutaan vimmatusti siirtyy vekkoihin. Kun koulua käydään kotoa tai kirjastosta käsin, ei tarvita myöskään koulukiinteistöjä eikä kuljetksua. Virtuaaliopetuksesta odotetaan kuulema seuraavaa suurta business-aluetta.
Olemmeko noin 3000 vuoden aikana päätyneet alkuperäisen opetus-genren täydelliseen vastakohtaan. Ennen opettajalla oli oma salatietonsa. Hän tiesi. Nyt oppilas tietää. Hänellä on oma tietämyksensä. Ennen opettaja puhui ja toimi. Oppilaat eivät puhuneet opettajalle eivätkä keskenään. Nyt puhuvat ja toimivat oppilaat, yhdessä ja keskenään. Ennen opettaja toi tiedon opetukseen. Nyt sen tuovat oppilaat. Ennen oppilas seurasi opetusta. Nyt opetusta seuraa opettaja. Ennen tieto oli salaista, pyhää. Nyt kaikki on avointa.
Ken elää, se näkee.
Onneksi mainitsit, että tätä ei tule lukea liian tosikkomaisesti. En oikein tiedä, pitääkö osittain pakinaa edes kommentoida.
VastaaPoistaSe kai on selvää, etten ole koulua tähän suuntaan viemässä. Edelleen opettajalla on paljon tietoa ja tuon tiedon varassa hän voi opetusta ohjata. Nykyoppimiskäsitys kuitenkin, kuten hyvin tiedät, luottaa siihen, että itse toimimalla ja osallistumalla (myös ajatuksen tasolla) tieto jää parhaiten mieleen.
Toisaalta, edelleen on siis tietoa, jota tulee hallita ja toisaalta on olemassa taitoja, joita tuon tiedon OHELLA täytyy hallita. Näitä taitoja ovat esimerkiksi medialukutaito, tiedon käsittelyn taito, aktiivisen kansalaisuuden taito, kokonaisuuksien muodostaminen jne. Näiden taitojen opiskeluun tvt antaa paljon työkaluja. Se ei kuitenkaan edelleenkään ole ainoa tapa opettaa näitäkään taitoja.
Pointtini alkuperäisessä kirjoituksessa EI kuitenkaan ollut se, että kaikki oppiminen pitäisi viedä verkkoon (toivottavasti niin ei ihan heti käy) vaan se, että älytaulun käyttö vaatii myös pedagogisesti älykkään opettajan. Itse väline ei ratkaise yhtään oppimisen ongelmaa automaattisesti.
KIva, kuitenkin että kommentoit. En kirjoittanrt pakinaa kristisoidakseni mitään. Olen vain näkevinäni punaisen langan. Voi olla että näen väärin.
VastaaPoistaMartti viisastelee ihan viisaita. Voisi kuitenkin kysyä, miten kirja edistää oppimista jne. Mikä on koulun missio tänään ja huomenna? Tarvitaanko siihen kirjoja tai tvt: tä?
VastaaPoistaSuurkiitokset Ninalle, Martille ja Mikolle!
VastaaPoistaIhan hyvä keskustelu tästä ainakin saatiin, vaikkei ehkä vieläkään mitään varsinaista lopputulosta.
Se ainakin on todettava, että maailma on kovassa muutoksessa ja koulu ja oppiminen siinä mukana.
Martti päätti oman länsimaisen pedagogiikan historiansa toteamukseen " Ennen tieto oli salaista, pyhää. Nyt kaikki on avointa." Tämä on kai yksi tämän päivän megatrendejä. Sen huomasi Ollilan johtama maabrändityöryhmäkin kehottaessaan opettajia perustamaan opetuksensa avoimeen tietoon, oppikirjojen sijaan.
Jos tälle tielle lähdetään (missä on paljon viisastakin), vaatii sekin TAITOJA - ainakin täytyy ymmärtää jotain lähdekritiikistä ja kriittisestä medialukutaidosta.
Mikko taas kyseli koulun mission perään. On koululla toivottavasti edelleen jollakin lailla sivistävä missio. Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä heitti tuoreessa Opettaja -lehdessä kouluille aika kovan haasteen:
"Ihmiskunnan ainoa toivo on niissä nuorissa, joilla on omatunto. Ovatko he kyllin rohkeita kestääkseen itsekkyyden, roskaviihteen ja kulutushysterian tainnuttaman ihmismassan pilkan ja maailmanparantajan leiman, toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta?
Koulut voisivat herätellä nuoria ymmärtämään, mihin olemme matkalla, mutta niillä taitaa olla tärkeämpääkin tekemistä."
Koko Uusikylän kolumni löytyy osoitteesta:
http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2011_38/162976.htm
Nina kirjoitti: "Olen työssäni tavannut paljon käytösongelmaisia, joiden käytös koulussa johtuu paljolti siitä, että he eivät näe paljoakaan järkeä koulunkäynnissä."
VastaaPoistaPieni offtopic: miksi termiä "käytösongelmainen" käytetään vain koululaisista, eikä koskaan vaikkapa puolisosta, pomosta, opettajasta tai kollegasta :-).
Minun mielestäni tuo pronominien drillaaminen tietokoneavusteisesti on aliarvioitu juttu. Vieraiden kielien sanojen, kertotaulun tai vaikkapa liikennesääntöjen opettelussa hyvin suunnitellusta drillausohjelmasta on varmasti enemmän apua kuin siitä, että otetaan työkirjasta se pari kolme tehtävää, tehdään ne ja kumitetaan.
VastaaPoistaTietokone mahdollistaa helposti esimerkiksi oman osaamisen kehittymisen seurannan. "Tällä kertaa osasit sanoista 95 % - hienoa - eilinen luku oli vain 70 %! Haluatko, että lähetän viikon päästä linkin uuteen testiin, niin katsotaan, miten sanat ovat mielessä viikon päästä?"
Vaikka kaikenlainen soveltaminen, informaatiolukutaito sun muut ovat nykyaikana erittäin tärkeää, myös tiettyjen asioiden ulkoa osaaminen (esim. vieraan kielen sanojen) on tärkeää, vaikka tätä harvoin nykyään uskalletaan korostaa.
Tämä ei siis poissulje sitä, etteikö tietotekniikalla ole muita tärkeitä sovelluksia. Esimerkiksi mainitsemasi verkostojen luominen on mainio juttu. On hienoa, että koulut tekevät Youtube-videoita ja kommentoivat toisten videoita ja näin jakavat asiantuntemustaan.
Kiitos, Vesa. Toit tärkeitä uusia asioita keskusteluun. Tämä blogikeskustelukin on hyvä osoitus siitä, kuinka yhteisöllisesti voidaan muodostaa monipuolinen kuva jostakin ilmiöstä -vaikkapa oppimisesta.
VastaaPoistaSen verran on pakko viilata omaa tekstiänikin, että drilliharjoituksista olen osin samaa mieltä Vesan kanssa. Tietokone on väsymätön harjoituttaja ja palkitsija. Tenniksen pallotykki on myös väsymätön, muttei palkitse millään.
Vaikka tietyt asiat vaativat "drillausta" eli lukuisia toistoja (erityisesti kertotaulut ja vieraan kielen sanat) ei se ole mielestäni tieto- ja viestintätekniikan innovatiivisinta käyttöä. Siinä tvt tuo apua asiaan, jossa ihminen ehtii kyllästyä ennen kuin kone.
Ajattelun kehittämiseen yhteisöllinen tapa tuottaa tietoa, koneen kanssa tai ilman, sen sijaan on hyvä harjoituttaja. Nykyiset sosiaalisen median välineet vain tarjoavat helpomman tavan käydä tuota prosessia kuin Post-it -lappujen liimailu.
Keskustelua on nyt käyty ehkä turhankin voimakkaasti jakaen, joko tai. Tietokoneavusteisesti vai ilman. Kun oikea vastaus on varmaan sekä että. Moni asia selviää edelleen ilman tietokonetta ja älytaulua paljon helpommin kuin niiden avulla. Toisaalta nyky-yhteiskunnassa kone tuo korvaamattoman avun moneen asiaan: niin toistoharjoituksiin kuin yhteisölliseen oppimiseenkin.
Tulipa tästä mielenkiintoinen ketju! Tässä ollaan niin isojen asioiden äärellä, että mikä tahansa kommentti jää väistämättä pintaraapaisuksi ja moni tärkeä asia jää kokonaan kommentoimatta.
VastaaPoistaMartti: Kiitos aivan erinomaisesta oppihistoriallisesta tiivistelmästä! Nykyisen tilanteen voi mielestäni kuitenkin nähdä myös eräänlaisena paluuna alkuun - jos alkuun asettaa Pythagoraan sijaan sokraattisen menetelmän, jossa tavoitteena ei ole siirtää tietoa opettajalta oppilaalle sellaisenaan, vaan ennen kaikkea opettaa oppilas ajattelemaan itse. Kun tilanne nykyisin on se, halusimmepa tai emme, että tiedon määrä lisääntyy eksponentiaalisesti ja tiedot ovat usein keskenään ristiriitaisia, on aivan erityisen olennaista opettaa oppilaat sekä sietämään tätä epävarmuutta että ajattelemaan omilla aivoillaan.
Ja vielä viitaten Martin kommenttiin: kuten olettekin jo varmaan huomanneet, tervehdin monia nykytrendejä ilolla. Esimerkiksi ajatus tiedon avoimuudesta on kerta kaikkiaan komea. Ajatus siitä, että tieto kuuluu kaikille, herättää maailmanparantajan minussa :) Silti en toivo, että Suomen koulusta koskaan tulee "Amerikkaa". Ja vielä: ehdottomasti vastustan kaikkea opettajien koulutuksen rapauttamista. Vähintään ylempi korkeakoulututkinto on todella tarpeen jatkossakin.
Vesa: osui ja uppos! Myönnän heittäneeni tuolla yllä lapsen pesuveden mukana. Oma kielteinen kantani juontuu siitä, että väistämättä katson asiaa eli drilliharjoituksia oman oppiaineeni näkökulmasta. Ilman muuta myönnän, että esim. kertotauluja tai vieraan kielen sanoja opiskellessa drillaaminen on tarpeellista, mutta pronomiluokkien drillaaminen ei silti ole, koska niiden ulkoaosaamisesta ei oikeastaan kenellekään ole yhtään mitään hyötyä, tai ainakin hyöty on mitätön suhteessa niiden äärellä vietettyyn aikaan ja vaivaan. Sama pätee suurimpaan osaan (mutta ei aivan kaikkeen) siitä äikän "kieliopista", jolla oppilaita peruskoulussa kiusataan. Tiedän olevani kerettiläinen ja suututtavani tällä kommentillani 99% äikänopettajista ja kaikki ne, joiden mielestä sanaluokkatehtävät olivat kivoja. (Ja varmuuden vuoksi: kielenhuolto on sitten asia erikseen)
Täältähän löytyi mielenkiintoinen keskustelu. Monta hyvää asiaa on tullut esille kommenteissa. Tvt pitää mielestäni olla mukana oppimisessa paitsi siksi, että se tarjoaa tukea erilaisille oppimistyyleille myös oppilaiden tasa-arvon takia. Jokaisella pitää olla oikeus saada perustaidot tvt:n hyödyntämisestä jo koulussa. Viihdekäyttö saatetaan oppia muualla, mutta hyötykäyttöön jää useimmiten unholaan. Koulun tulee varmistaa, että kaikki saavat nämä taidot.
VastaaPoistaTvt:llä on myös iso merkitys koulun yhteisöllisyyden kehittämisessä. Siihen tosin tarvitaan muutakin, kuten osaava rehtori. Vuorenmäen koululla ainakin tuntuu olevan.
En malta olla kommentoimatta, vaikka näitä kommentteja alkaa olla jo aikamoinen määrä. Se toisaalta kertoo blogikirjoituksen erinomaisuudesta :-) Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, ettei tieto- ja viestintätekniikan opetuksen ongelmia ratkaista välinehankinnoilla. Olen kirjoittanut samasta asiasta myös blogiin esim. Onko tulevaisuudessa kouluja? Kuitenkin myös laitehankinnat saattavat vaikuttaa positiivisella tavalla. Omassa koulussamme SmartBoard:it saivat muutaman vuoden kuluessa opettajat kiinnostumaan TVT:n käytöstä opetuksessa aivan uudella tavalla. Jotkut luokista ovat jopa olleet virtuaalisesti yhteyksissä toisiin kouluihin muissa maissa.
VastaaPoistaSe, että opettajuus muuttuu oppiaineen hallinnasta kohti pedagogiikan asiantuntijuutta, on mielestäni vain hyvä asia. Opettajan merkitys saattaa jopa kasvaa, kun oppiminen ei rajoitu enää koulun neljän seinän sisälle, vaan muuttuu 3D, 360° ja 24/7 oppimiseksi Opettajasta tulee tiedon "kätilö" Sokratesta lainatakseni.
Minua on jo pitkään kiehtonut Platonin anamnesis-teoria, jonka mukaan oppiminen olisikin sisältä ulospäin tapahtuvaa. Opettajan tehtävänä olisi toimia kätilönä, joka tuon tiedon auttaa esille. Oppimisen ohjaaja, joka osaa mukauttaa omaa toimintaansa niin, että se vastaa oppijan oppimisen tarpeisiin.
Kiitoksia hyvästä kysymyksestä - Milloin TVT edistää oppimista?
VastaaPoistaTVT edistää oppimista:
1) Tilanteissa, joissa oppijalla on mahdollisuus itse tuottaa uutta sisältöä liittyen annettuun teemaan. Opettajan kyvykkyys ohjata auttaa, mutta ei onneksi ole oppimisen este.
2) Tilanteissa, joissa TVT:n avulla tekemisen prosessista jää jälkeen "todennettu tuotos, jota voidaan kommentoida ja jatkojalostaa". Itse pidän käsitteestä "Making learnig visible". Tuotos voi olla muistitikulla, paperilla, DVD:llä tai "pilvessä". Olennaista on aika-ajoin todentaa yhdessä mitä ollaan opittu. Opettajan rooli on tässä tärkeä, mutta vertaisten antama palaute ja vanhempien kiinnostus motivoi.
3) Tilanteissa, joissa "ope-ismit" eivät ohjaa TVT:n käyttöä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa hyödyntää TVT:tä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa pedagista näkökulmaa. Otetaan luovuus ja näkemys käteen ja laitetaan asioita eteenpäin :-)
Suomessa TVT:n opetuskäytön esteinä ovat usein ns. pedagogiset ismit. Meillä on väkilukuun nähden mm. eniten verkkopedagogeja maailmassa (vitsi, vitsi) mutta silti hyödynnämme verkon mahdollisuuksia todella vähän.
Martti: Virtuaaliopetus ei ole seuraava suuri business-alue. Se on itse asiassa TVT:n hyödyntäminen oppimisen ja muuttuvien tavoitteiden hallinnassa. Siinä o saumaa.
Oikealla alalla ollaan :-)
Kiitos Kaisalle, Terolle ja Markulle loistavista kommenteista.
VastaaPoistaItsellänikin on kokemuksia kansainvälisestä toiminnasta tvt:n avulla (Teron kommentti). Sosiaalinen media mahdollistaa helpolla tavalla yhteydet ympäri maailmaa.
Markulle: pidän itsekin juuri tuosta mainitsemastasi "making learning visible" ajatuksesta. Pitkäkin "tuotantoprosessi" näkyy verkossa jälkeenpäin ja opettaja näkee koko ajatteluketjun.
Myös Kaisalle kiitokset hyvistä ajatuksista ja kauniista sanoistasi ;-)
Mikolle. Itse asiassa kun nyt työstä seuraava kirjaa "100 suurta kasvattajaa" käytän lähteinä sekä nettiä että oikeita kirjoja. Ostan oikeita kirjoja huutonetistä. Oikeita aarteita, Kuten Rousseaun "Emilen".´Koitapa löytää se netistä :-)
VastaaPoistaTerolle. Samoin kuin Sokrates myös hänen oppilaansa Platon uskoi sielunvaellukseen. Jos emme jaa tuota perusolettamusta, meidän on oltava varovaisia teorian sovelluksessa.
VastaaPoistaMarkulle: siteerasin nettikouluasiassa Diane Ravitchiä.
VastaaPoistaMinusta kentällä on havaittavissa innokkuutta lisätä tvt:n käyttöä arjen koulutyössä. Varsinkin, jos aluksi tarjolla on pedagogista tukea kollegalta. Valitettavasti into saadaan hyvinkin helposti nujerrettua sillä, että ainoat tietokoneet on sijoitettu koulun atk-luokkaan, joissa voi vierailla kerran viikossa yhden tunnin ajan. Tai koulun järjestyssäännöt kieltävät mobiililaitteiden käytön koulupäivän aikana. Joskus taas törmää siihen, että töitä ei voi laittaa verkkoon, kun vanhemmat kieltävät sen suojeluun vedoten. Ehkä kuitenkin suurin este tvt:n levittäytymiseen on liian hyvät opettajaoppaat ja oppikirjat, joihin opettajat nojaavat kaiken opetuksensa.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Lea. Hyviä näkökulmia nämäkin.
VastaaPoistaTuo järjestyssääntöasia on mielenkiintoinen ja nousee keskusteluun aina aika ajoin. Tulevaisuus on varmasti sen suuntainen, että mobiililaitteiden käyttö täytyy sallia koulupäivän aikana jo siitäkin syystä, että kuntien tietotekninen varustelu ei pysy millään kehityksen kelkassa. Oppilaiden omat puhelimet ovat jo nopeampia kuin kuntien hitaat ja vanhanaikaiset laitteet.