Arviointia, yhteistyötä ja työn imua

Opettajien virka- ja työehtosopimus OVTES velvoittaa opettajat osallistumaan "opinto- ja suunnittelutyöhön" vuosittain työajan ulkopuolella kolmen päivän ajan (ns. opettajatyöpäivät tai opettajaslangissa "vesot"). Kunnista riippuen, joku osa tuosta ajasta käytetään yleensä työnantajan osoittamaan koulutukseen jostain tärkeästä aiheesta (esim. tietosuoja ja salassapito opetustoimessa tai vaikkapa viime päivinä puhututtanut opettajan oikeudet ja vastuut). Yksi näistä päivistä käytetään useissa kouluissa lukuvuoden yhteiseen suunnitteluun. Jäljelle jäävät päivät/tunnit käytetään usein koulun sisäiseen kehittämiseen tms. Yhden näistä päivistä voi puolittaa käytäväksi esim. kahtena iltapäivänä ja pääsääntöisesti nämä vesopäivät eivät saisi sijoittua lauantaille. Meillä yksi näistä päivistä sijoittui syksyllä lauantaille, muut on pidetty arkena.

Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative

Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.

Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)

Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria

Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.

Kokeilukulttuuria ja riskinottoa

Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.

Pientä kehitettävää

Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.

Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!

Yhteistyöllä työn imua

Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.

Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.

Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.

Salaisuuksia kaverin selän takana

Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!

Koulun johtoryhmäpäivien antia III: Teoriasta käytäntöön

Tämä blogi on alunperin perustettu kertomaan koulun arjesta. Huomaan kuitenkin kirjoittavani useimmiten jostain muusta kuin varsinaisesti oppilaiden arjesta. Minun arkeni täyttyy liian usein muista asioista -ikävä kyllä. Toisaalta tämän blogin toinen tarkoitus on keskittyä koulun johtamiseen. Sitä teen työkseni ja mielestäni julkisessa hallinnossa asiakkaalla on oikeus tietää, miten häntä tai hänen lastaan koskevia päätöksiä tehdään. Sikäli ollaan kai aika ytimessä.

Tänään tosin olin erityisen paljon myös oppilaiden kanssa. Pidin neljä liikuntatuntia aurinkoisessa syyssäässä. Se tuntuu melkoiselta etuoikeudelta. Odottakaapa vain marraskuuta ;-) No, silloin voinemme siirtyä sisälle. Meillä on upea sali käytössämme. Sikälikin olemme etuoikeutettuja.

Tänään pidimme aamulla myös ensimmäisen koulun johtoryhmän kokouksen. Johtoryhmäämme kuuluvat rehtori, apulaisrehtori, 1-2 luokkien tiiminvetäjä Tarja Dillström, 3-4 luokkien tiiminvetäjä Kai Pajukangas sekä 5-6 luokkien tiiminvetäjä Tiina Kataila. Johtoryhmässä vedimme tiiminjohtajien kanssa yhteen tiimien arviot koulumme opetusjärjestelyistä. Tämä on osa perusopetuksen laatukriteereihin perustuvaa laatutyötä, jota teemme kouluissa. Koulun tehtävä on myös arvioida omaa toimintaansa. Se on kaiken kehityksen edellytys.

Opetusjärjestely -otsikon alle kuuluvat mm. koulun tilat ja niiden käyttö, opetusvälineiden käyttö, opetusmenetelmät, ryhmäjaot, oppimisryhmät jne. Laatukriteerien arviointiskaala on sellainen, että kovin hyviä pisteitä ei näillä kilometreillä pitäisi tulla, koska korkeimpiin pistemääriin kuuluu se, että toimintatapa on käytössä, sitä arvioidaan säännöllisesti ja kehitystyötä tehdään tuon arvioinnin pohjalta. Vuodessa ei vielä kovin säännöllistä arviointia voi olla, eikä varsinkaan sen pohjalta tehtyä kehitystyötä. Tästäkin huolimatta, totesimme melko monen asian olevan vähintäänkin menossa oikeaan suuntaan ja että kehitystyötä tehdään koko ajan. 

Selkeästi heikoin tilanne koulullamme on, yllättävää kyllä, tilojen suhteen. Koulu on uusi ja tilat kauniit ja nykyaikaiset, mutta tilanahtaus on tällä hetkellä sellaista, että opetuksen eriyttämiseen ei juuri tahdo löytyä tiloja. Pääasiassa käytävät toimivat tiloina ryhmien jakamista varten. Eriyttämistä voi toki tehdä muutenkin kuin ryhmiä jakamalla, mutta jos kovin moni ryhmä tekee täysin eri asiaa samassa tilassa, ei se välttämättä ole kaikkein mielekkäin vaihtoehto.

Puhuimme johtoryhmässä myös johtoryhmän jäsenten roolista. Tästä puhumme myös seuraavassa opettajainkokouksessa kaikkien opettajien kanssa. Kuten eilen kirjoitin, tarkoitus ei ole luoda järjestelmää, jossa osa tuntee olevansa toisen luokan kansalaisia. Jokaisen opettajan ja avustajan työpanos on äärimmäisen tärkeä. Tämän kokoisessa koulussa tiimeihin jakaantuminen yksinkertaisesti helpottaa sitä, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Opettajainkokouksissa ei ole aikaa kovin pitkille keskusteluille. Tiimien vetäjät edustavat tiimejään ja huolehtivat siitä, että jokaisen ääni kuuluu myös johtoryhmässä. Toisaalta tiiminvetäjät pitävät tiimin työskentelyn oikeassa asiassa ja huolehtivat siitä, että luokka-astetiimeille delegoidut asiat saadaan valmiiksi aikataulussa.

Johtoryhmämme on sopivan pieni, jotta keskustelu on mahdollista. Keskustellessa asiat tulevat monipuolisesti tutkittua ennen päätöksiä. Johtoryhmässä saa siis tuoda eriävän mielipiteensä esille. Toisaalta sitten kun johonkin ratkaisuun päädytään, toimitaan sen mukaan. Ihmisillä on asioista aina monenlaisia mielipiteitä. Kuitenkin jokin suunta on valittava.

Koulumme arvot turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus sekä "huippuarvomme" luovuus ja kokeileminen pidetään mielessä päätöksiä tehdessä. Silloin emme voi mennä pahasti vikaan. Yhdessä opettajien, oppilaiden ja huoltajien kanssa keskustellut arvot toimivat eräänlaisena merikorttina kun "koululaivaa" luotsataan kohti uusia seikkailuja.

Ja välissä on kesä

Ensimmäinen lukuvuosi uudessa Vuorenmäen koulussa on pian takana. Tässä vaiheessa vuotta usein katsoo taaksepäin ja pohtii, mitä olemme saaneet vuoden aikana aikaiseksi ja mitä on jäänyt tekemättä. Rehtorin työ on luonteeltaan sellaista, että aina jää jotain kesken. Työ on jatkuvaa priorisointia. Asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen ja hoidetaan kiireellisyyden mukaan. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi. Kesäkuussa osan asioista saa suoraan pistää silppuriin. Tärkeimmät asiat on kuitenkin aina hoidettu.

Lukuvuoden lopussa olemme myös saaneet aiempaa enemmän palautetta. Kiitos siitä. Kun jotain saadaan päätökseen, on palautteen aika. Niinhän koulussakin tehdään -annetaan lukuvuositodistukset. Lukuvuositodistuksia lukiessa on hyvä muistaa, että ne todellakin ovat arvio koko lukuvuoden työstä, eivät siis keväästä. Tämä näkyy aivan erityisesti käsityön kohdalla, jonka arviointia juuri koulussamme pohdittiin. Opetussuunnitelma tuntee vain yhden oppiaineen, käsityön. Oppilaat kuitenkin käyvät Kirkkonummella 5. luokalle asti puolet vuodesta teknisessä työssä ja puolet tekstiilityössä. Nämä ovat kuin kaksi eri oppiainetta, vaikka arvio tulee yhdestä.

Lukuvuositodistuksessa on 5. luokalta lähtien myös numerot. Numeroarviointi on viimepäivinä noussut kovasti keskusteluun Hesarin eilisen artikkelin myötä. Olen artikkelin kirjoittajan kanssa harvinaisen samaa mieltä. Numerot ohjaavat koulutyötä helposti ulkoa opettelun suuntaan. Numero ei myöskään kerro, missä olisi vielä parannettavaa. Se kertoo ainoastaan, osaat tämän verran. Jotta suoritustaan pystyisi parantamaan, täytyisi saada myös palautetta siitä, mitä voisin tehdä toisin tai mitä minun tulisi kehittää. Onneksi on arviointikeskustelut. Omassa koulussamme olemme kirjanneet koulun vähitellen valmistuvaan opetussuunnitelmaan arvioinnin osalta, että kutsumme syksyllä vanhemmille tarjottavia keskusteluja vanhempainvarteiksi, koska niissä tavataan vain vanhemmat. Tammikuussa käymme ns. tavoitekeskustelut, joihin huoltajan ja opettajan lisäksi osallistuu myös oppilas. Näissä tavoitekeskusteluissa oppilaan pitäisi olla se, joka on eniten äänessä. Hän pohtii omaa osaamistaan ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Näin arviointi ei jää ainoastaan numeroiden varaan.

On myös hyvä muistaa, että nykykoulussa kaikki eivät saa kymppejä tai ysejä. Hyvän oppimisen kriteerit on opetussuunnitelmassa asetettu kahdeksikon tasolle. Kahdeksan on siis hyvä numero. Kun kaikki sujuu ja tavoitteet on saavutettu, numero pitäisi olla 8. Kiitettävään vaaditaan jo jotain enemmän. Toisaalta skaalan alapäätäkin olen kannustanut käyttämään. Ei ole mitään mieltä siinä, että kaikki numerot puristettaisiin 7 ja 8 välille kun meillä on skaala nelosesta kymppiin.

Koulussa opitaan elämää varten, sanoo vanha sanonta. Tänään viimeksi korostin oppilaille, että kouluun ei tulla osaamaan vaan oppimaan. Se on lohdullinen näkökulma. Elämä on jatkuvaa uuden oppimista. Puhutaankin elinikäisestä oppimisesta. Elokuussa kun aloittelimme koulua lauloimme vanhan tutun laulun "Minun ystäväni", jossa tiivistyy tämä elinikäisen oppimisen ajatus hienosti: "että oppimasta koskaan lakkais en." Ensi syksynä alkaa taas uusi lukuvuosi joka antaa jälleen uuden mahdollisuuden parantaa. Mutta ensin, välissä on ansaittu kesäloma.

Oleellisen äärellä

Tänään oli kevään ensimmäinen opekokous ja tiimitkin pääsivät jälleen kokoontumaan. Opekokous kaikessa perinteisyydessään toi kaivattua rakennetta ja rytmiä taas syksyn hektisyyden jälkeen. Muutostilanteessa (kuten uuden koulun perustamisvaiheessa) tutut ja pysyvät rakenteet tuovat jämäkkyyttä ja tuttuutta arkeen.

Päivällä pidimme pienen yhteisen aloitustilaisuuden myös oppilaiden kanssa. Kertailimme syksyn onnistuneita juhlia ja kiittelin syksyn työstä. Samalla kerrattiin myös oppilaiden kannalta tärkeitä yhteisiä asioita, jotka nousivat suoraan arvoistamme: turvallisuus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus. Puhuimme kiusaamisen vastaisesta työstä koululla, yhteisten tilojen siistinä pitämisestä, välituntileikkien turvallisuudesta talvella ja monesta muusta tärkeästä asiasta. Haastoin koko koulun myös leikkimieliseen kisaan ruokalan saattamisesta entistä viihtyisämmäksi: rauhallinen käytös, hyvät ruokatavat, hiljainen keskustelu jne.

Iltapäivällä myös luokka-astetiimit pääsivät töihin. Opettajat pohtivat koulumme visiota, strategiaa ja toiminta-ajatusta. Ei ihan pieniä asioita päivän päätteeksi. Porukka oli kuitenkin tehokasta ja sai paljon aikaan. Valmista ei ollut tarkoituskaan saada vaan päästä hyvään alkuun.

Samalla sain kirkastettua keskeisimpiä arvojamme taas mieliin (edellä mainittujen lisäksi mm. kasvatuskumppanuus, kokeileminen ja elämyksellisyys). Olemme paljon tehneet tätä pohdintaa, mutta siitäkin huolimatta focus joskus katoaa arjessa. Vaikka itse koen tekeväni melko paljonkin tätä arvotyötä koulussamme, silti joudun välillä palaamaan "lähtöpisteeseen" ja palauttamaan mieleeni, mikä meille on keskeistä. Jos tämä on minulle vielä työlästä, kuinka selvää se sitten voisi olla opettajille. Huomasin, että näitä asioita ei voi liikaa korostaa. Koulumme arvot viitoittavat meille tien. Ne ovat kuin merimerkkejä, ettemme eksy reitiltä.

Kasvatuskumppanuuden hengessä laitoin vielä illalla opettajille ohjeet tammi-helmikuun arviointikeskustelujen järjestämisestä. En pidä arviointikeskustelusanasta, mutta emme ole vielä käyneet keskustelua siitä, miksi noita keskusteluja tulisi kutsua. Lapselle sana arviointikeskustelu viestittää helposti, että kaksi tai kolme aikuista arvioi häntä. Ei varmasti tunnu kovin miellyttävältä. Korostin ohjeistuksessani sitä, että keskiössä pitää olla lapsen kuuleminen. Jos lapsi on mukana keskustelussa, aikuiset eivät saa puhua hänen ohitseen. Tätä varten laadimme apulaisrehtorimme kanssa keskusteluihin tavoitepohjan, jota apuna käyttäen, pienikin lapsi osaa kertoa omia ajatuksiaan koulunkäytniinsä liittyen. Se toimii "karttana", jonka avulla keskustelua on helppo käydä lapsen tasolla, lapsen kanssa.

Toinen asia, jota korostin on se, että keskustelujen tulee suuntautua tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Tästä syystä, näemme nämä keskustelut enemmän tavoitekeskusteluina kuin arviointikeskusteluina. En näe mitään järkeä siinä, että keskustelussa pohdittaisiin vain kulunutta syksyä. Katse täytyy olla jo tulevaisuuteen päin. Opettajillekin tekemäni esityksen otsikko oli "uusi vuosi, uusi mahdollisuus". Sama oikeus täytyy olla myös oppilailla.

Toivotan kaikille menestyksellistä alkanutta vuotta 2012!