Kevätjuhlapuhe 2022

Hyvät juhlavieraat,

Muutama viikko sitten luokseni tuli neljä kuudesluokkalaista ja heillä oli idea. He halusivat jotenkin konkreettisesti jättää pysyvän jälkensä Vuorenmäen koululle. Näille neljälle lapselle oli jäänyt mieleen, että muutama vuosi sitten koulumme yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä ideoitiin kouluun sisälle muraalia -seinämaalausta. Voisimmeko me tehdä sellaisen yhdessä? Jokainen saisi maalata siihen jotakin itselleen tärkeää.

Monesti sanotaan, että meidän aikuisten tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä. Pettymysten kautta opitaan hiljalleen sietämään sitä, että kaikki ei aina mene niin kuin minä haluan. Ei varmasti mennyt nytkään. Minun rehtorin mieleni alkoi heti keksiä erilaisia syitä, mitä haasteita idean toteuttamiselle on. Emme voi joka vuosi tarjota kaikille muille kuudensille luokille samaa mahdollisuutta. Seinät loppuisivat äkkiä kesken. Mitähän tilahallintokin sanoisi? Mehän olemme vain vuokralla tilahallinnon tiloissa.

Koulun tehtävä on kuitenkin kannustaa ja rohkaista. Nostaa onnistumisia esille. Vahvistaa itsetuntoa ja antaa luottoa omiin kykyihin. Teinkö niin? En tainnut tehdä. Toimin kuten kunnon byrokraatti toimii -torpedoin hyvän idean.

Onneksi pysyvät jäljet, joista nämä mahtavat kuudesluokkalaisetkin haaveilivat, eivät ole ainoastaan konkreettisia. Seinät voi maalata uudestaan tai niitä voi jopa kaataa. Seinälle maalattu jälki häipyy silloin historiaan ja pian sitä ei kukaan muista. Sen sijaan sydämeen jätetty jälki säilyy.

Jokainen teistä on jättänyt jäljen minun, ja varmasti muidenkin opettajien, sydämeen. Muistan sen, kun A ja N opettivat minulle, miten heidät (kaksoset) erottaa toisistaan. (En taida vieläkään olla siinä kovin hyvä). Muistan sen, kun E edusti meitä upeasti Educa-messuilla. Muistan sen, kun M:n kanssa liikuntatunnilla lankutettiin kilpaa ja M taisi voittaa minut lähes kahdella minuutilla.

Vastaavia muistoja minulla on ihan teistä jokaisesta. Ja kuudesluokkalaisista ennen teitä. Ja varmasti syntyy lisää vielä tulevinakin vuosina. Se juuri on tässä työssä parasta. Lähtemättömiä muistoja syntyy joka ainut päivä. Harva tätä työtä hallintotöiden takia tekee. Ei. Tärkein syy olla opettaja, rehtori tai koulunkäynninohjaaja olette te, hyvät oppilaat. Te, jotka päivittäin tatuoitte itsenne meidän sydämiimme.

Ja hyvät kuudesluokkalaiset, kun te täältä nyt lähdette tuonne suureen maailmaan, älkää tekään täysin unohtako meitä. Minulla on tapana tuossa Eerikinkartanontiellä aina tervehtiä entisiä oppilaitamme aamuisin. Jotkut tervehtivät takaisin. Toiset katsovat muualle tai näyttävät siltä, kuin eivät lainkaan tunnistaisi, kuka tuo pappa on.

Jos todella haluatte jättää pysyvän jäljen tänne Vuorenmäkeen, teette sen omalla käytöksellänne. Olkaa te se ikäluokka, joka vielä myöhemminkin tavatessamme, tervehtii aina iloisesti ja vastaa hymyyn hymyllä. Sellainen muraali ei haalistu, eikä se häviä, vaikka koko seinä kaadettaisiin.

Haluan kiittää teitä lämpimästi näistä vuosista, hyvät kuudesluokkalaiset, ja toivottaa teille hyvää matkaa tästä eteenpäin.

Huom. Oppilaiden nimet on blogissa muutettu kirjaimiksi oppilaiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Anna valta pois

Kulunut kevät on kulunut kuin siivillä, enkä juuri ole bloggaillut. Paljon kirjoittamisen arvoista on kuitenkin tapahtunut, joten tartun kevään aiheisiin vaikka sitten jälkeen päin.

Keväällä sain kutsun puhumaan huhtikuussa Seinäjoella järjestettyyn Liikkuva koulu -seminaariin. Tapahtuman järjestäjät etsivät puhujaa liittyen oppilaan osallisuuteen liittyviin asioihin koulussa. He olivat kuulemma törmänneet dioihini aiheesta netissä. Olin muutama vuosi sitten puhumassa aiheesta OPH:n Kristina Kaiharin pyynnöstä kansallisilla perusopetuspäivillä. Jotain valmista ajatusta minulla siis oli aiheesta.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen myös omassa koulussani. Päätin tarttua haasteeseen ja lähdin Seinäjoelle. Minulle oli varattu aikaa 40 minuuttia. Tein lyhyen setin dioja, jotta pysyn aikataulussa, koska tarkoitus oli ehtiä myös keskustella aiheesta.

Liikkuva koulu -seminaari from Esa Kukkasniemi

Tärkein viestini oli se, että jos ihan oikeasti halutaan lisätä oppilaan vaikuttamisen mahdollisuuksia ja osallisuuden tunnetta koulussa, on meidän aikuisten annettava lapsille myös todellista valtaa päättää asioista. On näennäisdemokratiaa, että aikuiset määrittelevät aiheet, joista lapset saavat puhua aikuisten määrittelemissä rajoissa ja ainakin siinä vaiheessa kun lapset jostain innostuvat, nousee jonkun sormi pystyyn ja "mutta..."

Postaukseni otsikko on tietoisesti provosoiva, mutta on taivaan tosi, että suurin osa suomalaisissa kouluissa tapahtuvasta oppilaan osallisuudesta on opettajajohtoista ja lasten todellinen mahdollisuus vaikuttaa on melko näennäistä. En kannata sitä, että annetaan homman lähteä täysin lapasesta, mutta melko paljon siitä meille opettajille niin rakkaasta hallinnan tunteesta on pakko menettää, jotta jotain oikeasti voi tapahtua oppilasjohtoisesti. Lapset ovat paljon viisaampia, kuin me aikuiset monesti uskomme. Jos pidämme kiinni tuosta hallinnasta, saavutamme vain niitä asioita, joita opettaja osaa. Kun annamme pallon oppilaille ja hyödynnämme ryhmän potentiaalia, alkaa syntyä uusia asioita.

Hyvänä esimerkkinä tästä on esim. yrittäjyyskasvatus. Kun oppilaisiin oikeasti luotetaan ja annetaan heidän toteuttaa omia visioitaan, voi syntyä vaikka sellaista jälkeä kuin naapurikoulullamme Veikkolassa. Siellä yrittäjyyskurssilaiset ovat oikeasti perustaneet yrityksiä ja pyörittävät nyt omaa liiketoimintaansa -itsenäisesti.

Myös meillä Vuorenmäessä on tietenkin edistetty oppilaan osallisuuden kokemusta ja pyritty mahdollistamaan kaikkea sitä, mikä edistää oppilaan osallistumista koulun toiminnassa. Ohessa linkki niihin kirjoituksiin tässä blogissa, jotka jollakin tavoin sivuavat osallisuuden teemaa. Lisäksi julkaisen tässä myös videon, jossa nuori, innovatiivinen ja innokas opettajamme Noora Malkavaara kertoo koulumme digiassaritoiminnasta.



Haastan tulevana lukuvuonna kaikki meidät opettajat edes kerran antamaan vallan pois, oppilaille. Kokeile, mitä tapahtuu. Jos homma lähtee täysin lapasesta, muista, että sinä olet aikuinen ja voit koska tahansa viheltää pelin poikki. Uskon kuitenkin ennemmin siihen, että yllätyt. Vastuullista toimintaa syntyy vain sitä kautta, että luotetaan.

Oman esitykseni jälkeen minua haastateltiin myös hetken Liikkuvan koulun You Tube -kanavalle. Video on ohessa:



Myös mediamoguli Pauli Aalto -Setälä puhui osittain aihetta sivuten muutama vuosi sitten opettajille tehdyssä Campus -seminaarissa Savoy -teatterissa. Tuo video löytyy täältä:

Campus: Pauli Aalto-Setälä from Campus on Vimeo.

Kaikki alkaa olla valmista

Joulu on lähellä ja Vuorenmäen koulussakin on valmisteltu joulujuhlaa jo pitkään. Joulujuhla on suomalaisen kolulaitoksen ikiaikainen perinne. Siihen liittyy paljon muistoja, odotuksia, tunteita ja toiveita. Myös koulussa käydään juhlien alla usein vilkasta keskustelua juhlakulttuurista ja siitä, miten juhlat tulisi järjestää.

Olen pitänyt aina tärkeänä sitä, että juhlassa kaikki pääsisivät esiintymään ja osalliseksi juhlasta. Juhlien yksi tehtävä on antaa esiintymistilaisuuksia lapsille. Toisaalta myös kotiväki näkee vain harvoin omaa lastaan esiintymässä. Juhlat ovat siis tärkeitä sekä lapselle itselleen, että myös hänen vanhemmilleen. Tästä syystä olen aina puolustanut kaikkien lasten oikeutta olla jossain roolissa koulun juhlissa. Se rooli voi olla osa kuoroa tai olla osa suurta enkelijoukkoa, mutta joku osa olisi jokaisella hyvä olla. Näin jokainen saa kokea osallisuutta yhteisessä juhlassa.

Tämän periaatteen noudattaminen on koulun kasvaessa kuitenkin yhä vaikeampaa. Yksi ongelma on tilan puute. Koulun salissa saa paloturvallisuussäädösten mukaan olla yhtä aikaa 421 ihmistä. Tämä tarkka luku määräytyy salin neliöiden mukaan. Kun koulussa on 375 oppilasta, ei tuon rajan pitäminen ole kovin helppoa -ainakaan jos juhla halutaan pitää avoimena myös juhlavieraille.

Olemme tänä vuona lähteneet ratkaisemaan tuota ongelmaa sillä, että juhlia on kaksi. Toisessa esiintyvät kaikki A -luokat ja osa C -luokista sekä pienluokka ja toisessa taas B -luokat ja loput C -luokista. Juhlien ohjelma on haluttu pitää identtisenä, joten juhlaa on harjoiteltu kahdella miehityksellä. Tässä on se hyvä puoli, että jonkun sairastuessa tuuraaja on helppo löytää toisesta juhlasta, mutta periaate asettaa myös rajoitteita. Juhlien harjoitteluun tarvitaan mm. kaksinkertainen määrä aikaa kun kummankin ryhmän täytyy harjoitella sama ohjelma.Tämä taas vaatii monenlaisia järjestelyjä harjoitusten mahdollistamiseksi.

Juhlat ovat kuitenkin tärkeä osa koulun toimintaa. Ne ovat verrattomia oppimistilanteita. Missä muussa tilanteessa päästään harjoittelemaan juhlakäyttäytymistä kuin juhlassa ja sen harjoituksissa. Juhlat myös antavat lapsille selkeän viestin siitä, että heidän tekemisisään arvostetaan. Muutkin haluavat tulla heidän tuotoksiaan katsomaan.

Opettajille ja oppilaille juhla on aina kova ponnistus. Suunnittelu on tänäkin vuonna aloitettu jo marraskuun alussa ja harjoittelu näinä viimeisinä viikkoina on jokapäiväistä. Musiikista vastaavat ovat tehneet sovituksia, harjoittaneet solisteja, kuoroa ja bändiä. Lavasteista vastaavat ovat tehneet monenlaista rakentamista. Puvustuksen loihtiminen on erityisen työlästä, kun esiintyjä on satoja. Talkoilla on tehty lampaiden korvia, enkelien asuja ja paljon muuta.

Jossain vaiheessa juhlan harjoittelua tulee aina tunne, että tämä ei tule onnistumaan. Sitten pidetään uusia kokouksia, ratkotaan ongelmallisia kohtia (pelkästään usean sadan lapsen liikuttelu on hyvin haastavaa) ja kokeillaan taas uusia ratkaisuja.

Tänään kävin taas katsomassa harjoituksia ja sain ilokseni todeta, että kaikki alkaa olla valmista. Antaa joulun tulla. Antaa juhlan tulla. Juhlan jossa kaikki ovat osallisia.

Yhteistyön viikko Veikkolan campuksella

Kuluva viikko on ollut poikkeuksellisen kiireinen, mutta myös poikkeuksellisen hyvä. Päivät ovat venyneet pitkiksi, mutta loistavia asioita on tapahtunut.

 Viikon ensimmäinen kohokohta oli Veikkolan alueen Koti ja koulu -yhdistyksen kokous maanatai-iltana. Olen muutaman kerran vieraillut kokouksessa, mutta aina vain kertomassa jotain kouluun liittyvää asiaa. Nyt istuin lähes koko illan, tasavertaisena jäsenenä, kommentoiden ja tuoden oman asiantuntemukseni käyttöön. Tähän pitäisi enemmän olla aikaa. Kokous oli hyvin antoisa.

Veikkolan Koti ja koulu -yhdistys on toiminut pitkään. Perinteisenä toimintamuotona on ollut rahan kerääminen koulun kerhoja varten. Tästä toiminnosta luovuttiin vuosi sitten. Työ oli työlästä ja tekijöitä vähän. Tänä vuonna tekijöitä on ilmaantunut lisää ja työ on lähtenyt uuteen nousuun. Ihan selvää tässä muutostilanteessa ei ole ollut se, mikä olisi yhdistyksen missio kerhojen jälkeen? Tuohon kysymykseen lähdimme yhdessä ideoimaan vastausta.

Vähitellen keskustelussa alkoi yhä useammin vilkkua sellaisia asioita kuin osallisuus, syrjäytymisen ehkäisy, perheiden tukeminen, kasvatuskumppanuus. Koulumme yhteysopettaja, Eeva, oli juuri seuraavana päivänä menossa kasvatuskumppanuuskoulutukseen ja aihe oli ajankohtainen. Kasvatuskumppanuuden ajatus löytyy myös kunnan strategiasta. Se on keskeisintä aluetta varhaiskasvatuksen ja opetuksen saralla. Tästä syystä olinkin suunnattoman iloinen keskustelusta ja siitä, että keskustelun päätteeksi formuloimme yhdistyksen tulevaisuuden tavoitteeksi "kasvatuskumppanuuden tukemisen". Hieno tavoite ja silti ihan konkreettinen.

Ideoimme jo hienoja yhteistyökuvioitakin koulujen välille. Puhuimme kestävän kehityksen messuista, jotka yhdistäisivät koulut, koulujen oppilaat, opettajat ja huoltajat. Ideana oli, että messut järjestettäisiin siten, että kukin luokka toteuttaisi yhden standin, mutta myös huoltajat ottaisivat vastuuta tapahtumasta. Huoltajien tehtävänä olisi olla mukana tapahtumassa esittelemässä oppilaiden tuotoksia lasten kanssa. Näin opettajia ei välttämättä edes velvoitettaisi enää illalla tapahtumaan. Heidän työnsä olisi tehdä työ koulussa.

Idea on Vihdin Kuoppanummen koululta, joka järjesti vastaavat messut tänä syksynä. Luin tänä syksynä myös helsinkiläisten koulujen some -messuista (sosiaalisen median messut), joissa oppilaat esittelivät huoltajille erilaisia sosiaalisen median sovelluksia. Tapahtumassa oli esillä myös sosiaalisen median opetuskäyttö. Tässäkin on hyvä idea.

Tänään tehtiin taas Veikkolassa hyvää yhteistyötä koulujen (Veikkolan koulu ja Vuorenmäen koulu) välillä. Olimme ideoineet Veikkolan aluetiimissä (kummankin koulun rehtorit ja apulaisrehtorit) ns. puolikkaan veson (=3 tunnin virkaehtosopimuksen velvoittaman koulutuksen). Opettajat olivat jo etukäteen saaneet valita oppiaineryhmän mihin he menivät. Ryhmissä sitten pohdittiin yhteistyön merkitystä koulujen välillä, nivelvaiheiden sujumista (eskari-1lk., 6.lk.-7.lk.), aineopettajien odotuksia luokanopettajien opetukselle 1-6 luokilla jne. Tärkeimpänä tehtävänä illan aikana oli ideoida yksi konkreettinen yhteistyöidea koulujen välille kussakin ryhmässä. Idea tuli liittyä kunkin ryhmän oppiainekokonaisuuteen ja opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin.

Ryhmiltä tuli huikeita ideoita. Kaikki ideat olivat suoraan arkeen vietävissä. Opettajat olivat selvästi innoissaan yhteistyöstä kollegoiden kanssa ja ryhmissä oli aistittavissa hyvää pöhinää. Tilaisuuden jälkeen nousikin ajatuksia siitä, että tästä tehtäisiin jokavuotinen perinne Veikkolan campukselle. Lanseerasin itse tuon viimeisen termin -Veikkolan campus. Veikkolan yhtenäiskoulu ja Vuorenmäen koulu vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan muodostavat lähes yhtenäisen campusalueen, jonka osaaminen oli tänään hyvässä käytössä. Päätimme myös pitää yhteisiä opinpajoja, joissa opettajat opettaisivat toisiaan. Kukin saisi opettaa omaa erityisosaamisaluettaan. Näin Kirkkonummen kunnan ajatus oppimiskeskuksista muutuisikin ajatukseksi osaamiskeskuksista. Veikkolan campuksen osaamiskeskuksen väki oli tänään parhaimmillaan. Kiitos siitä ihan jokaiselle.

MIND! -seminaari

Koulumme oli viime vuonna Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeessa, jossa pyrittiin edistämään kokeilukulttuurin leviämistä. Mitä oikein on kokeilukulttuuri? Kokeilukulttuuri on vastavoima suunnittelukulttuurille, jossa kaikkia ratkaisuja varten pidetään kokouksia, tehdään komiteamietintöjä ja 5 -vuotissuunnitelmia ennen kuin uskalletaan mennä käytäntöön.

Tänään Sitra twiittasi Twitterissä linkin videoon, joka kiteyttää kokeilukulttuurin ajatuksen hyvin. Twiitin teksti oli:

"Kokeilukulttuuri kannustaa uusien ratkaisujen luomiseen ja haastaa suunnittelusta tekemiseen"

Ja video näytti tältä:



Kokeilukulttuuri on jäänyt tuon Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeen jälkeen elämään Vuorenmäen kouluun. Kokeileminen on myös yksi arvoistamme. Näemme kokeilemisen hyvin lähellä luovuutta ja innovatiivisuutta. Nuo kaksi sanaa vilisevät jokaisen itseään kunnioittavan firman arvoissa. Me halusimme nostaa tilalle suomalaisen sanan, joka edustaisi jotain samaa.

Syyskuun alussa saimme Aalto -yliopiston MIND! -tutkimusryhmän Jussi Ekqvistiltä kutsun lähteä mukaan MIND! -seminaariin, joka pidettiin tänään. Seminaaripaikkana toimi Aalto -yliopiston kauppakorkeakoulun Nokia -sali Runebergintiellä. Paikalla oli arvovaltaista väkeä. Kouluamme edustivat 5. luokan Mea, Inka ja Kalle yhdessä Eeva -open kanssa. Oppilaat olivat Eevan ohjauksessa tehneet hienon Power Pointin hankkeestamme.

Klo 13.07 sain Eevalta innostuneen tekstiviestin:

"Meidän oppilaat saivat isot isot aplodit! Ja paljon oli kysymyksiä oppilaille. Hyvä Vuorenmäki! Jee."

Ihan niin kuin arvokisoissakin mitalistit saavat valtionjohdon onnittelut, päätin minäkin soittaa oppilaille ja onnitella hyvästä työstä. Tunnelma taksissa paluumatkalla oli selvästi innostunut. Päivä oli ollut onnistunut.

Kun puhutaan oppilaiden osallisuudesta, se tarkoittaa konkreettisesti tätä. Sitä, että lapsiin luotetaan, heille annetaan vastuuta, kannustetaan ylittämään rajoja ja onnistumaan. Veikkaan, että jos olisin itse ollut esittelemässä hankettamme, koko hanke olisi hukkunut muiden aikuisten puheenvuorojen sekaan. Hieno työ, Mea, Inka ja Kalle! Kiitos Teille!

Koulun johtoryhmäpäivien antia

Viime keväänä kävin esimieheni, opetustoimenjohtaja Jukka Pietisen, kanssa kehityskeskustelun, kuten kaikki muutkin rehtorit. Linjasimme siinä samassa myös tulevia tavoitteita työlleni. Laitoin itselleni ykköstavoitteeksi saada koulumme johtoryhmätyöskenetely paremmin käyntiin ja siinä samalla myös tiimien työ pitäisi uudelleen organisoida. Viime vuonna tiimit toimivat kyllä, mutteivät niin tavoitteellisesti kuin olisin halunnut. Syyn otan omalle kontolleni. Se oli organisoinnin ja johtamisen puutetta, ei tiimien vika.

Tänä vuonna moni asia on lähtenyt käyntiin helpommin kuin viime vuonna. Olihan viime lukuvuoden aloitus eräänlainen aloitus tyhjältä pöydältä. Mitään ei vielä ollut -paitsi seinät, opettajat ja oppilaat. Nyt moni asia on pantu käyntiin ja monia asioita jatketaan viime lukuvuonna luoduilla askelmerkeillä. On siis aikaa taas uuden luomiseen.

Viime viikon torstain ja perjantain olimme apulaisrehtorin kanssa koulun johtoryhmäpäivillä. Olimme jo aiemmin yrittäneet päästä tähän työseminaariin, muttemme mahtuneet mukaan. Odotukset olivat korkealla. Eikä turhaan.

Kouluttajana oli KM Ulla Rasimus Pro koulutus ja konsultointi Oy:stä. Koulutuksessa oli suuri määrä rehtoreita, apulaisrehtoreita ja koulujen johtoryhmien jäseniä. Jaettu johtajuus on trendikästä nykyään ja hyvä niin. Ei oikein ole tämän päivän tapa toimia siten, että yksi johtaa joukkoja edestä autoritäärisellä otteella. Jaetun johtajuuden ajatus oli alusta lähtien yksi koulumme johtavia teemoja. Painotin alusta lähtien, kuinka työyhteisömme on asiantuntijayhteisö, jossa jokainen osaa työnsä. Kaikkea ei tarvitse kierrättää rehtorin kautta. Tämä näkyi hienosti myös koulumme työtyytyväisyyskyselyn tuloksissa. Väitteeseen "Lähiesimieheni luottaa kykyyni tehdä itsenäisiä ratkaisuja" saimme täydet 5 pistettä eli jokainen koki näin. Olin tästä tavattoman ylpeä, koska siihen olimme pyrkineetkin.

Vaikka joukko olisi kuinka taitava ja asiantunteva, johtamista tarvitaan siltikin. Vähintäänkin koulussa täytyy olla yksi, joka kantaa tositilanteen tullen vastuun. Toisaalta asiantuntijoillakin on erilaisia näkemyksiä asioista. Jonkun täytyy päättää yhteisestä linjasta siinäkin tilanteessa, kun yhteistä linjaa ei löydy. Se, joka yhteisestä linjasta päättää on se sama, joka myös kantaa vastuun. Toki johtamista tarvitaan arjessa monessa, monessa muussakin tilanteessa.

Koulun johtoryhmä on yksi koulun jaetun johtajuuden "välineistä". Koulun johtoryhmä voi parhaimmillaan toimia paitsi peilinä rehtorille, myös innovaatioryhmänä, työrukkasena ja tukena vaikeita päätöksiä tehtäessä. Vastuuta rehtori ei voi paeta, mutta näkemyksiä voidaan vaihtaa ja yrittää yhdessä keksiä parempia ratkaisuja kuin yksi johtaja.

Torstaina aloitimme työskentelyn pohtimalla yhdessä yhteisöllistä koulua. Mitä siihen kuuluu? Mitä se pitää sisällään?

1. Ensinnäkin yhteisöllistä koulua ohjaavat yhdessä laaditut tavoitteet, näky, arvot ja visio. Näitä asioita myös arvioidaan ja seurataan aika ajoin.
2. Toiseksi yhteisöllistä koulua ohjaavat yhteiset käytänteet. Dokumentointi, rakenteet, sopimukset, normit ja organisointi on mietitty ja kaikkien tiedossa. Kaikki myös toimivat yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Tätä kenttää voisi kutsua vaikkapa ammatillisen orientaation kentäksi.
3. Kolmanneksi yhteisöllisessä koulussa on sellaista sosiaalista pääomaa, joka pitää yllä yhteisöllisyyttä. Tähän kuuluuvat sekä ammatillinen että inhimillinen välittäminen. Myös työntekijöiden välinen vuorovaikutus ja kommunikointi kuuluvat sosiaalisen pääoman kenttään. Lopulta kyse on myös asenteesta. Miten minä voin omalta osaltani viedä yhteisiä tavoitteita eteenpäin?

Lyhyesti voisi kai puhua rakenteista, tavoitteista ja sosiaalisesta pääomasta.

On hyvin persoonakohtaista, mitä kautta kukin hahmottaa koulun kulttuuria. Aika moni rehtoreista oli orientoitunut hyvin voimakkaasti rakenteisiin ja organisoinnin tasolle. Moni pitkäänkin johtanut pohti vielä koulun visiota ja arvoja.

Itse lähdin ihan toisesta päästä liikkeelle reilu vuosi sitten. Pyrin ensin hahmottamaan kaikille kristallin kirkkaaksi sen, mihin suuntaan olemme menossa? Kävimme arvokeskustelua, pohdimme suuria ja loimme unelmia. Siinä sivussa rakenteet koko ajan valmistuivat, mutta näin tarpeelliseksi sen, että kaikilla on yhteinen näky siitä, mihin suuntaan koulu kulkee? Tänä syksynä ilahduin suunnattomaksi, kun aloitimme lukuvuotta yhdessä ja kävimme pienen kalamaljatyöskentelyn yhdessä, jonka tavoitteena oli kertoa uusille opettajille, millainen on Vuorenmäen koulu. Keskustelussa nousivat juuri ne teemat pinnalle, joista viime vuonna olimme puhuneet: yhteistyö, jaettu asiantuntijuus, rohkea kokeileminen, lupa toimia eri tavalla, lupa tehdä myös virheitä jne.

Myöhemmin pohdimme koulun toimintakulttuuria kolmen tason mallilla.

1. Sisimmällä kehällä ovat sanomattomat normit, arvot ja myytit.
2. Keskimmäisellä kehällä ääneen lausutut arvot, tavoitteet ja toimintatavat.
3. Ja uloimmalla kehällä ulkoiset tunnusmerkit.

Pohdinta oli mielenkiintoista. Oli myös hauska huomata, miten uutena kouluna olemme vielä pystyneet välttymään aika hyvin tuon sisimmän kehän kirouksilta. Meillä ei ole vakipaikkoja opettajainhuoneessa, eikä muitakaan ääneen sanomattomia normeja, jotka kangistaisivat toimintaamme tai ajatteluamme. Hyvä esimerkki on viime viikolta, kun pääluottamusmies Sari Manninen tuli kylään koulullemme. Hän kysyi varovasti, voiko istua tähän. Opettaja ei oikein ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ja sanoi, että tottakai, mihin vaan missä on tilaa.

Varsinaisesta johtoryhmätyöstä pohdimme mm. tiiminvetäjien roolia johtoryhmän jäseninä, johtoryhmätyön organisointia, vuosikelloa, aiheiden tuomista johtoryhmään, johtoryhmän suhdetta muuhun koulun kenttään (oppilashuoltoryhmä, tiimit, oppilaskunnan hallitus, opettajainkokous jne.) Työskentely oli erittäin hedelmällistä ja saimme Mervin kanssa paljon aikaan parissa päivässä.

Vaikka monet asiat olivat koulussa jo käytössä ja kaikki ei ollenkaan ollut uutta, antoi koulutus varmuuden siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Tuntui hyvältä hetkeksi pysähtyä ja arvioida sekä mennyttä, että tulevaa. Tähän on koulun hektisessä arjessa aivan liian harvoin aikaa.

Kevätjuhla kokeilun hengessä

Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.

Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.

Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.

Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)

Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.

Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.

Oppilaan osallisuutta edistävä koulu

Olen alkavan viikon maanantain ja tiistain puhumassa Kansallisilla peruskoulupäivillä hotelli Scandic Continentalissa osallisuutta tukevan toimintakulttuurin rakentamisesta. Kaikenlainen toimintakulttuurin rakentaminen on hidasta. Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin rekentaminen ei tee tässä poikkeusta. Oleellista kuitenkin on, että luodaan rakenteet ja henki, jossa osallisuuden toteutumiselle on hyvä maaperä. Rehtori on tässä varmasti avainroolissa.

Omalla koulullani olen pyrkinyt alusta asti tukemaan kaikkea sitä, mikä lisää oppilaan osallisuuden tunnetta. Olemme heti aloittaneet oppilaskuntatoiminnan ja vertaissovittelun. Kaksi opettajaamme kävi syksyllä Opetushallituksen koulutuksessa, joka painottui osallisuuden tukemiseen alaluokilla.

Tulevaisuudessa tulemme varmaankin aloittamaan myös ns. TUKEVA -toiminnan, josta myös huomenna puhun. TUKEVA on Vihdin yhteiskoulun luoma malli, jolla tuodaan kaikki oppilaan osallisuutta tukevat toiminnot samaan kokoukseen. Ohessa olevista dioista näkee, keitä kaikkia on VYK:in TUKEVA -kokouksissa. Oleellista on myös se, että vanhempainyhdistys on mukana. Monesti koulun moniammatillisissa ryhmissä on kyllä paljon koulun yhteistyökumppaneita, mutta huoltajat, yhteys kotiin, jää pienelle huomiolle.

Oppilaan osallisuutta edistävä koulu

View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi

Toinen loistava toimintamuoto, johon tutustuimme apulaisrehtorin kanssa, on Renkomäen koululla aloitettu assaritoiminta. Assarit ovat koulun oppilaita, joilla joko on joku erityistaito tai heidät koulutetaan jonkin alan eksperteiksi. Kun joku muu oppilas tarvitsee apua vaikkapa digikameran käytössä, kuvan muokkauksessa, bändisoittimien kanssa, koululehden toimittamisessa jne. assarioppilaat ovat valmiita auttamaan. Näin opettajan resurssia säästyy johonkin muualle. Renkomäen koulu rehtori, Jukka Manninen, kutsuikin assareita nimityksellä järjestäjät 2.0 -eräänlainen päivitetty versio vanhoista kunnon järjestäjistä.

Esittelen peruskoulupäivillä myös osallisuuden portaat. Niiden avulla koulun on hyvä tutkiskella omaa toimintaansa ja miettiä, miten pitkälle voisimme osallisuutta viedä? Aika moni koulu on ja myös usein jää, portaalle 2. Tällöin aikuiset ovat vielä hyvin kiinteästi toimintaa ohjaavina mukana. Mitä kaikkea koulussa voitaisiinkaan saada aikaiseksi, jos me aikuiset yhä rohkeammin olisimme valmiita luottamaan lapsiin?

Kuten sanoin, toimintakulttuurin muutokset ovat hitaita prosesseja. Annetaan itsellemme aikaa. Uskon ainakin oman kouluni kohdalla, että ihan vilpitön halu on viedä toimintoja siihen suuntaan, että oppilas voisi kokea yhä syvempää osallisuutta kouluyhteisöömme. Ja muistutan vielä, että osallisuus ei tarkoita samaa kuin osallistuminen. Osallisuutta voi kokea, vaikkei kovin aktiivinen toimija olisikaan. Se on tärkeä huomioida tai muuten jätetään melko suuri osa koulun oppilaista osattomiksi. Sitä tuskin kukaan toivoo. Ei anneta sen tapahtua myöskään vahingossa. Kun eron tiedostaa, on hyvät mahdollisuudet onnistua!

Kysyntää on -onko sanottavaa?

Viime päivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyjä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Viimeinen pyyntö tuli tänään Opetushallituksesta, josta opetusneuvos Kristina Kaihari pyysi puhumaan 19.-20.3. Kansallisille peruskoulupäiville aiheesta Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin luominen. Aihe on tärkeä. Pidän osallisuuden kokemusta koulussa tärkeänä. Omassakin koulussamme on jo heti perustettu oppilaskunta, aloitettu verso -toiminta ja ainakin puhuttu osallisuudesta. Kovin alussa vielä olemme ja paljon on varmasti vielä töitä.

Osallisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin mm. Opetushallituksen julkaisuun. Tuon kirjoituksen keskeisin sanoma oli siinä, että osallisuus toteutuu vasta silloin kun me koulun aikuiset alamme aidosti luottaa siihen, että lapsissa on voima:

"Suurin este osallisuutta luovalle toimintakulttuurille on se, että asiassa edetään liian opettajajohtoisesti ja että oppilaisiin ei luoteta. Vain luottamusta osoittamalla, koulun aikuiset voivat saada aikaiseksi luottamusta tukevaa kulttuuria. On hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia ja että toimintakulttuurin muutos vie aikansa. Meillä opettajilla on usein niin suuri tarve pitää kaikki langat omissa käsissämme, että unohdamme sen, miksi osallisuutta tukevaa toimintaa järjestetään. Siinä lapsi on toiminnan keskiössä, keskeneräisenäkin."

Edellinen puhujakysely tuli yllättävästä suunnasta. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu pitää Haikon kartanossa 20.4. perusopetuksen opettajille seminaarin, jossa pohditaan osaamisen jakamista. Olen omassa koulussamme alusta asti pitänyt ääntä siitä, että kaikki osaaminen täytyy olla kaikkien käytössä. Mielestäni omassa koulussamme onkin hyvä jakamisen ilmapiiri. Usein opettajainhuoneen pöydille kertyykin jonkun opettajan aloitteesta materiaalia erilaisista teemoista: sanomalehtiviikko, osallisuuden tukeminen, yhteistoiminnallinen oppiminen jne.

Erityisopetuksen tiimimme on myös ansiokkaasti laittanut osaamisensa yhteiseen jakoon. Neuvoja on aina ollut tarjolla kun niitä on kysynyt. Kummatkin erityisopettajat ovat myös osallistuneet monenlaisiin neuvotteluihin ja asiakirjojen laadintaan ihan yli omien toimenkuviensa. Samoin koulumme oppimisryhmät toimivat hyvin avoimesti ja joustavasti jne. jne. Kaikki tämä kertoo siitä, että yhdessä halutaan toimia lapsen parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Olen siitä tavattoman ylpeä.

Ensi viikolla olen menossa 15.3. puhumaan Palmenian rehtorin työhön valmistavaan koulutukseen pedagogisesta johtamisesta. Tai ehkei pitäisi puhua puhumisesta. Menen ennemminkin alustamaan keskustelua ja pitämään eräänlaista työpajaa aiheesta. Aihe on erityisen tärkeä ja innostava. Nykykoulussa kun pedagogiselle johtamiselle jää yhä vain vähemmän aikaa kaiken ylimääräisen työn keskellä. Rehtorien kalenterit täyttyvät mitä moninaisimmista tehtävistä aina kiinteistönhuollosta erilaisiin hallintoasioihin. Monesti tuntuu, että sille kaikkein keskeisimmälle asialle, pedagogialle, jää aivan liian vähän aikaa.

Lopulta vielä huhtikuun ITK -päiville pitäisi mennä puhumaan mediakasvatuksen mahdollisuuksista osallisuuden tukemisessa. Osallistuin syksyllä Opetushallituksen aihetta käsittelevään työryhmään. Kirjoitin aiheesta tässä blogissakin.

Monenlaista asiaa pitäisi suoltaa. Eräs kollegani kysyikin minulta tänään, onko minulla oikeasti noista kaikista aiheista jotain annettavaa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti on. Mikään ei ole niin piinallista kuin istua seminaarissa, jossa joku puhuu jostain aiheesta lämpimikseen. Yritän välttää sitä.

Radio Vuorenmäki

Tällä viikolla olemme viettäneet ystävänpäivää Vuorenmäen oppimiskeskuksessa oikein urakalla. Jo maanantaina osa luokista alkoi tehdä tervehdyksiä toisille ja tiistai oli kokonaan pyhitetty ystävänpäivälle. Luokat saivat oviensa eteen postilaatikot, johon voi käydä laittamassa tervehdyksiä hyvän ystävyyden merkeissä. Luokat kirjoittivat terveisiä myös keskiviikon Radio Vuorenmäen ensimmäiseen lähetykseen.

Olen aina sanonut, että jos vaan on mahdollisuus mokata itsensä, tilaisuus kannattaa käyttää ;-) Niin toimin nytkin. Päiväkodin ja koulun henkilöstö oli valinnut minut juontamaan ensimmäistä lähetystä ystävänpäiväksi. Kukaan ei vaan oikein tiennyt, onnistuuko tämä teknisesti. Koulun keskusradiota kun ei ole tehty radiolähetystä, vaan lähinnä kuulutuksia varten.

Hieman kömpelö tuo laitteisto olikin, varsinkin kun tein lähes koko "lähetyksen" yksin. Apulaisrehtori riensi onneksi avuksi toiselle tunnille, kun sadat terveiset ja kymmenet levyt alkoivat jo olla hieman sekaisin. Minulla oli onneksi joidenkin vuosien radiokokemus taustalla, joten taisin pysyä melko rauhallisena vaikka "studiossa" härdelli olikin kova.

Chisut, brunomarsit ja erinit vuorottelivat cd -soittimessa sulassa sovussa munamiesten ja herraheinämäkien kanssa. Varsinaista formaattia ei siis ollut, eikä soittolistoista tietoakaan. Hauskaa kuitenkin oli, ainakin luokissa, ja loppujen lopuksi minullakin kun asiaan ei oikein voinut suhtautua kuin suurella huumorilla.

Kokemus oli kuitenkin niin hauska, että jäin pohtimaan sitä, miten tuon kokemuksen voisi siirtää oppilaille? Voisivatko oppilaat tulevaisuudessa toteuttaa itse tuollaisen shown? Koulun keskusradiosta voisi melko pienellä tuunaamisella (pari cd-soitinta ja pieni mikseri + kuulokkeet) toteuttaa ihan kohtuullisen studion. Meillä olisi erittäin hyvä tilakin valmiina. Oppilaatkin saisivat kokemusta esiintymisestä ja olisihan tuollainen toiminta toiminnallista mediakasvatusta parhaimmillaan. Taidankin ottaa puhelun laitevalmistajalle heti...

Milloin TVT edistää oppimista?

Olen kaiken muun kiireen keskellä tällä viikolla tehnyt melko suuria kouluamme koskevia tieto- ja viestintäteknisiä linjauksia. Tieto- ja viestintätekniikka (TVT) on Kirkkonummella muutenkin tällä hetkellä suurennuslasin alla sillä Porkkalan lukion entinen rehtori on nyt kunnalla projektitöissä valmistelemassa koko kunnan tieto- ja viestintätekniikan strategiaa. Myös valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan strategia, "Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma", on julkaistu noin vuosi sitten.

Raportti painottaa erittäin voimallisesti 2000 -luvun taitoja ja niiden oppimista tieto- ja viestintätekniikan viimeisiä saavutuksia hyödyntäen. Enää ei panosteta samalla tavalla yksittäisiin tiedonjyväsiin vaan taitoihin. Oppimaan oppimisen taidot nostetaan raportissa keskiöön. Kun tieto lisääntyy eksponentaalisesti, ei enää riitä, että opitaan erilaisia asioita vaan meidän on opittava käsittelemään tietoa, suodattamaan siitä oleellinen, muokkaamaan tietoa ja kokoamaan siitä uusia kokonaisuuksia.

Uusi oppimiskäsitys muokkaa myös väistämättä käsitystämme siitä, mikä on hyvää oppimista tieto- ja viestintäteknisillä välineillä. Yhä edelleen tieto- ja viestintätekniikka tuo liian usein vain vähän uutta itse oppimisprosessiin. Vaaditaan kyllä viimeisintä tekniikkaa, mutta tekniikkaa käytetään sitten kuin työkirjaa. Se ei vielä muokkaa ajatteluamme oikeaan suuntaan. Se ei kehitä kykyämme oppia uutta, muokata tietoa tai rakentaa tiedon jyväsistä uusia kokonaisuuksia.

Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikan välineillä ei välttämättä olekaan helppo ratkaisu. Se ei mielestäni tarkoita sitä, että haetaan joku kiva pikku sovellus, jolla tehdään jotain toistoharjoituksia tai tutkitaan jonkun kirjantekijän valmiiksi tekemiä tehtäviä. Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen haastaa oppijan etsimään itse tietoa muualtakin kuin jonkun valmiin pohjan valmiista linkeistä. Se haastaa oppilaan tekemään oivalluksia löytämästään tiedosta ja jakamaan sitä muiden kanssa. Hyvä oppiminen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen haastaa muun ryhmän ottamaan kantaa toisen muodostamaan uuteen tietoon ja kehittämään tuota teoriaa yhä eteenpäin niin, että yhdessä toimien, vähitellen, päästään yhä syvemmälle tutkittavassa aiheessa.

Edellä mainittu ei taas välttämättä vaadi muuta kuin toimivan verkkoyhteyden ja sopivan verkko-oppimisalustan. Se ei välttämättä vaadi viimeistä huutoa olevia älytauluja pedagogisine ohjelmistoineen. Se vaatii osaavan opettajan, joka kykenee ohjaamaan oppimisprosessia niin, että oppimisen into ja tiedon jano säilyy. Opettajan, joka tarvittaessa osaa ohjata tekemään uusia tulkintoja tai hakemaan tietoa uusista lähteistä.

Omaan kouluumme on näillä näkymin tulossa viimeistä tekniikkaa hyödyntäviä interaktiivisia tauluja. Mikäli hankkeemme toteutuu sellaisena, kun toivon, niissä on myös valmista pedagogista ohjelmistoa. Siitäkin huolimatta toivon, ettei mennä helpoimman kautta vaan haastetaan oppija esim. tutkivan oppimisen keinoin. Kaikkein pienimpien oppilaiden kohdalla havainnollistavat ohjelmistot toimivat hienosti. Iän karttuessa on tärkeää, ettei koulu tarjoa liian valmiita vastauksia vaan haastaa lapsen tutkimusretkelle, joka osallistaa hänet aktiiviseksi toimijaksi oppimisprosessissa. Silloin vasta toteutuu Kansallisen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelman visio: "osaava oppilas ja osallistava koulu."

Millainen mediakasvatus tukee osallisuutta?

Sain muutama viikko sitten kutsun Opetushallituksen työryhmään, jonka tarkoitus on pohtia osallistavaa tai osallisuutta tukevaa mediakasvatusta. Työryhmän vetäjinä toimivat Pirjo Sinko, Kristina Kaihari ja Ritva Järvinen Opetushallituksesta. Meitä ryhmäläisiä oli sitten pyydetty erilaisten projektien tiimoilta. Tapaamisessa oli hieman "vanha jengi koolla taas" -tyyppistä nostalgiaa. Monet meistä olimme olleet aiemminkin ristiin samoissa työryhmissä.

Hauska erikoisuus oli, että Kirkkonummelta oli peräti kolme edustajaa. Päivähoidon suunnittelija Tarja Kotamäki sivistyskeskuksesta oli ryhmässä medialeikin asiantuntijana. Kirkkonummi on medialeikin uranuurtajia erityisesti varhaiskasvatuksen saralla. Toisena oli Leena Pentikäinen Kirkkonummen kuvataidekoulusta. Leena taas on ollut tuottamassa mm. Mediametkaa -materiaaleja sekä Kulkuri -äidinkielen kirjasarjan medialisämateriaalia. Minä olin sitten tuo kolmas kirkkonummelaismediakasvattaja. Omaan historiaani kuuluu paitsi mediakasvatuspainotteisen koulun johtaminen Vihdissä, myös mm. Kerhokeskuksen mediakasvatusmateriaalien tuottamista. Ryhmän muutkin jäsenet olivat kovia alan osaajia mm. vuoden mediakasvattajaksikin valittu Lea Olli.

Aloitimme pohtimalla, mitä tuo osallisuutta tukeva mediakasvatus oikein pitää sisällään? Millaisia osallistavan mediakasvatuksen käytänteitä olimme itse kukin jo kouluillamme käyttäneet? Miksi osallistavaa mediakasvatusta tulisi nyt vahvistaa toimintaohjelmalla? Keskustelu oli vilkasta.

Itse miellän asian jotenkin niin, että mediakasvatus on nyt jo juurtunut suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Nyt on aika ottaa askelia eteenpäin. Enää ei ainoastaan mediakasvateta mediakasvatuksen itsensä takia. Nyt mediakasvatus on myös väline saavuttaa muita tavoitteita.

Oppilaan osallisuuden tukeminen lähtee YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Osallisuus on yksi tämän päivän megatrendeistä. Aihe on huomioitu jopa tuoreessa hallitusohjelmassa. Omassa koulussammekin olemme valinneet tuon oppilaan osallisuuden tukemisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Oppilasta pyritään kuulemaan ja tukemaan hänen oikeuttaan osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon.

Sain itse tehtäväkseni kirjoittaa visioita oppilaskuntatyöstä osallistavan mediakasvatuksen keinoin. Aihe on haastava ja innostava. Oppilaskuntatyö on alakouluissa vielä nuorta ja uusia välineitä kaivataan, jotta demokratiakasvatus kouluissa edelleen kehittyy. Aika usein oppilaskuntatyö on kouluissa muutenkin aktiivisten toimijoiden "erityisoikeus". Voisiko verkko tarjota jotain muidenkin osallisuutta tukevaa? Miten myös muut kuin oppilaskunnan hallituksen jäsenet osallistettaisiin työhön mukaan median keinoin?

Uskon, että tämä prosessi tulee tukemaan myös Vuorenmäen koulun toimintaa. Oman koulumme prosessi on vasta alullaan. Kontaktit alan muihin toimijoihin tuovat aina uutta ajateltavaa ja vauhdittavat siten myös omia suunnitelmiamme.