Kokeilua valkotauluappsilla -mitä opin?

Olen tämän vuoden opettanut mm. 5A luokalle historiaa. 5. luokan historian opinnoissa usein käy niin (kuten nytkin), että alkuun oppilaiden on vaikea mieltää sitä, miten uutta oppiainetta tulisi opiskella. Historia on luonteeltaan kovin toisenlaista, kuin mihin 4. luokkaan mennessä on totuttu. Koealueetkin ovat monesti pitkiä ja vaativia. Käsitteet eivät ole tuttuja, eikä kausaalisuhteiden muodostaminen ole vielä tuttua.

Olemme viimeisten kuukausien aikana tutustuneet antiikin Roomaan omaehtoisen projektityön kautta. Tuo projektityö piti palauttaa ennen hiihtolomaa (osalle annettiin viikko lisäaikaa). Nyt hiihtoloman jälkeen olemme siirtyneet aikaan Rooman valtakauden ja keskiajan alun välillä (kansainvaellukset, Bysantti ja islamilaisen maailman synty).

Nyt tulevana perjantaina on aiheesta tulossa koe. Yritin miettiä sopivaa tapaa kerrata aluetta. Päädyin ajatukseen kertausvideosta, jonka toteutin iPadin Educreations -appsilla. Educreations on hyvin yksinkertainen "interaktiivinen valkotaulu", jolle voi tuoda kuvia oman kameran rullalta tai netistä, ottaa kuvia itse, kirjoittaa tekstiä näppäimistöllä, lisätä esitykseen sivuja, piirtää tai kirjoittaa (eri värein) sormella tai iPadin stylus -kynällä. Sitten voi vielä äänittää omaa puhettaan esitykseen. Ei oikeastaan muuta. On olemassa kehittyneempiäkin versioita, kuten Explain everything ja muutama muu. Päädyin kuitenkin käyttämään Educreationsia juuri sen yksinkertaisuuden takia. Sen ominaisuudet riittivät tähän ja ensimmäiseksi kokeiluksi (oikeastaan toiseksi) tämä helpompi versio sai riittää.



Mitä opin tehdessäni tätä? Ainakin sen, että hyvä käsikirjoitus nopeuttaisi prosessia. Nyt jätin tahallani kaikki sanoissa sekoamiset mukaan. Halusin saada valmista, en täydellistä. Toiseksi opin sen, että kannattaa aloittaa helpolla appsilla. Liikkuvia osia on tuossakin appsissa ihan riittävästi. Vaikka olen työskennellyt radioissa ja tehnyt suoraa lähetystä, johon tuota voi verrata, tuhansia tunteja, ei uuden tekniikan opettelu koskaan aluksi suju, vaikka sovellus olisi kuinka helppo tahansa. Kolmanneksi opin, että siitä, mitä sanoin edellisissä lauseissa ei kannata pelästyä, koska Educreationsin tallenne on vain tallenne. Se ei tule julkiseksi, ennen kuin julkaiset sen. Jos siis aikaa on ja hermot kestävät, voit tehdä täydellisen oppitunnin jos haluat. Neljänneksi opin, että juuri em. syystä, kannattaa tehdä tunti paloissa. Itse tein ensin kaikki sivut mahdollisimman valmiiksi. Hain kuvat valmiiksi ja kirjoitin tekstit. Periaatteessa vain puhuin näiden kalvojen päälle, vaihdoin kalvoa ja piirsin muutaman nuolen. Hyvä suunnittelu siis auttaa, tai auttaisi ;-)

Tämän tyyppiset appsit ovat oiva tapa toteuttaa Flipped Classroomia, joka on nyt kuuminta hottia. Ideana on kääntää luokkahuoneen vuorovaikutussuhteet toisin päin eli opettaja siirtyy luennoitsijasta työskentelyn ohjaajaksi tai coachiksi. Tämän nyt voi tietenkin toteuttaa muullakin tavoin kuin videon avulla, eikä kai nykykoulu ole muutenkaan enää yksi-puhuu-ja-muut-kuuntelevat -tyyppistä. Flipped Classroomissa oppilaat opiskelevat opiskeltavan asian ensin kotona esim. videon avulla ja koulussa jää sitten aikaa opitun työstämiselle, keskusteluille ja opettajan henkilökohtaiselle ohjaukselle.

Tämä on nyt kokeilu. En tiedä, mitä tästä seuraa. On mielenkiintoista kuulla, miten oppilaat ovat videokertauksen kokeneet ja vaikuttaako se esim. kokeen tuloksiin parantavasti. Toisaalta kokeilukulttuuriin kuuluu se ajatus, että joku juttu voi mennä myös pieleen. Sitten korjataan ja kehitetään "tuotetta" seuraavaksi paremmaksi. Kenenkään koko historian jakso ei kuitenkaan seiso tämän videon varassa. Tämä on vain kertaus kokeeseen. Itse opiskelu on tehty jo edellisten viikkojen aikana. Miksen siis kokeilisi nyt jotain uutta?

ps. Videon tekeminen vei aikaa n. 45 minuuttia. Tein sen siinä ajassa kahteen kertaan kun tajusin jossain vaiheessa, että ääniraitaa ei voi korjata tai poistaa edellistä ottoa, vaan työ täytyy aloittaa alusta, jos haluaa korjata. Tuon videon olisi tehnyt puolessa ajassa, kun olisi tehnyt pienemmissä pätkissä. Pitkiä pätkiä tehdessä ajatus karkaa (kuten joskus tunnillakin) ja tallenteella sellainen omien puheiden korjailu, joka ei tunnilla tunnu missään, vaikuttaa typerältä.

MIND! -seminaari

Koulumme oli viime vuonna Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeessa, jossa pyrittiin edistämään kokeilukulttuurin leviämistä. Mitä oikein on kokeilukulttuuri? Kokeilukulttuuri on vastavoima suunnittelukulttuurille, jossa kaikkia ratkaisuja varten pidetään kokouksia, tehdään komiteamietintöjä ja 5 -vuotissuunnitelmia ennen kuin uskalletaan mennä käytäntöön.

Tänään Sitra twiittasi Twitterissä linkin videoon, joka kiteyttää kokeilukulttuurin ajatuksen hyvin. Twiitin teksti oli:

"Kokeilukulttuuri kannustaa uusien ratkaisujen luomiseen ja haastaa suunnittelusta tekemiseen"

Ja video näytti tältä:



Kokeilukulttuuri on jäänyt tuon Sitran ja Aalto -yliopiston hankkeen jälkeen elämään Vuorenmäen kouluun. Kokeileminen on myös yksi arvoistamme. Näemme kokeilemisen hyvin lähellä luovuutta ja innovatiivisuutta. Nuo kaksi sanaa vilisevät jokaisen itseään kunnioittavan firman arvoissa. Me halusimme nostaa tilalle suomalaisen sanan, joka edustaisi jotain samaa.

Syyskuun alussa saimme Aalto -yliopiston MIND! -tutkimusryhmän Jussi Ekqvistiltä kutsun lähteä mukaan MIND! -seminaariin, joka pidettiin tänään. Seminaaripaikkana toimi Aalto -yliopiston kauppakorkeakoulun Nokia -sali Runebergintiellä. Paikalla oli arvovaltaista väkeä. Kouluamme edustivat 5. luokan Mea, Inka ja Kalle yhdessä Eeva -open kanssa. Oppilaat olivat Eevan ohjauksessa tehneet hienon Power Pointin hankkeestamme.

Klo 13.07 sain Eevalta innostuneen tekstiviestin:

"Meidän oppilaat saivat isot isot aplodit! Ja paljon oli kysymyksiä oppilaille. Hyvä Vuorenmäki! Jee."

Ihan niin kuin arvokisoissakin mitalistit saavat valtionjohdon onnittelut, päätin minäkin soittaa oppilaille ja onnitella hyvästä työstä. Tunnelma taksissa paluumatkalla oli selvästi innostunut. Päivä oli ollut onnistunut.

Kun puhutaan oppilaiden osallisuudesta, se tarkoittaa konkreettisesti tätä. Sitä, että lapsiin luotetaan, heille annetaan vastuuta, kannustetaan ylittämään rajoja ja onnistumaan. Veikkaan, että jos olisin itse ollut esittelemässä hankettamme, koko hanke olisi hukkunut muiden aikuisten puheenvuorojen sekaan. Hieno työ, Mea, Inka ja Kalle! Kiitos Teille!

Opettajat pistivät itsensä likoon

Aloitimme päivän tänään yhteisellä tilaisuudella koulun salissa. Tapahtuma oli lähtölaukaus hyvän käytöksen kuukaudelle, jota syyskuussa vietämme. Jo suunnittelupäivänä ennen koulujen alkua, päätimme yhdessä, että kokeilemme jotain uutta. Päätimme tehdä opettajien kanssa näytelmiä liittyen hyvään ja huonoon käytökseen.

Opettajat olivat tehneet 3 hyvin erilaista näytelmää. Itse asiassa yksi näistä oli video. Opettajat olivat oppilaille täysin uusissa rooleissa ja tekivät jotain yllättävää. Temppu selvästi puri. Oppilaat elivät näytelmissä vahvasti mukana ja jokainen näytelmä sai raikuvat suosionosoitukset.

Harmi, ettei kameraa ollut mukana. Tilaisuus pisti väkisinkin miettimään, miksei tällaista voisi tehdä enemmän. Ja sitäkin, että oppilaat ja opettajat tekisivät yhteisen projektin. Se vasta kivaa olisikin ja vahvistaisi koulun yhteisöllisyyttä. Minulla on jo muutama käsikirjoitus mielessä. Jotain saatetaan nähdä jo tänä vuonna.

Joskus menneinä vuosina, nuorena ja innokkaana opettajana, olin toteuttamassa Espoossa muutamaakin koululaismusikaalia yhdessä oppilaiden kanssa. Ne ovat varmasti edelleenkin yhdet opettajan urani kohokohdista. Kaikilla oli kivaa ja lopputuloskin oli hyvä.

Kaikkien aikojen kauneimman palautteeni opettajan työstäni sain noista projekteista vuosien jälkeen, kun eräs entisistä oppilaistani kirjoitti minulle kauniin ja koskettavan sähköpostin, jossa hän kertoi noiden projektien saaneen hänet uskomaan itseensä. Parhaimmillaan koulu voi antaa sellaisiakin kokemuksia. Liian usein tyydymme helppoihin ratkaisuihin. Vuorenmäessä olemme luvanneet kokeilla jotain erilaista. Siitä muistutuksena opettajat saivat Aalto -yliopistosta lisenssit toimia eri tavalla. Tänään saimme kutsun Aalto -yliopiston seminaariin puhumaan aiheesta. Niin me. Myös oppilaat. 20.9. meiltä on varmasti lähdössä jonkinlainen ryhmä julistamaan kokeilemisen ilosanomaa muille kouluille. Siitä nautimme tänäänkin. Kannatti kokeilla.

Onnistumisia

Joskus riskinotto kannattaa. "Jos et veikkaa, et voi voittaa", sanoi vanha mainoslause. Tänään vietimme koulullamme hieman erilaista kevätjuhlaa. Näin jälkeen päin voin myöntää, ettei prosessi ollut itselleni ihan helppo. Minulla oli huono kokemus vastaavasta juhlasta ja se väritti omaa mielikuvaani. Opettajat vakuuttelivat minulle, että kannattaa KOKEILLA. Kokeilukulttuurista on meillä puhuttu koko vuosi. Aalto yliopiston MIND! -tutkimusryhmä on ollut mukana. Olisin puhunut omia periaatteitani vastaan jos en olisi antanut kokeilla.

Juhla oli toiminnallinen kokonaisuus, joka perustui kolmeen erilaiseen toimintapisteeseen. Ulkona oli luontopolku, sisällä salissa ns. Tähtien ilta ja luokissa erilaisia toimintapisteitä. Koteihin oli etukäteen lähetetty kutsut, joissa oli alueen kartta ja kiertosuunta, jotta valtava huoltaja- ja oppilasmäärä saatiin kulkemaan järjestyksessä.

Ilta aloitettiin yhteisesti pihalta, jossa toivotin aluksi kaikki tervetulleeksi. Sen jälkeen Aalto yliopiston Jussi Ekqvist ja Henna Kärkkäinen luovuttivat koulullemme virallisen lisenssin toimia eri tavalla. B0 -kokoinen (1000 x 1414) lisenssi saa kunniapaikan koulumme seinältä. Tämän jälkeen pidin itse lyhyen puheen. Halusin nostaa esiin kolme asiaa. 1. Nykykoulussa on ennen kaikkea kyse omien unelmien löytämisestä. Koulua täytyy käydä niin, etteivät arvosanat nouse omien unelmien tielle. Oli unelma sitten tulla astronautiksi, kirjastonhoitajaksi tai poliisiksi, on tärkeää opiskella niin, että opiskelu ei estä omia unelmia. 2. Kouluun tullaan oppimaan, ei osaamaan. Tästä kirjoitin edellisessäkin blogilastussani. Painotamme elinikäistä oppimista, jossa emme koskaan valmistu. Aina on uutta opittavaa. Oppiminen on hieno asia ja sitä kannattaa vaalia. Juuri tästä syystä haluamme pitää jo alakoulussa hyvät yhteydet aina yliopistomaailmaan saakka. Haluamme näyttää, että opintie on hieno tie. Eräs pieni koululainen kävikin tänään sanomassa Aalto yliopiston tutkijoille: "Minä menen suoraan alakoulusta yliopistoon." Tavoitteet kohdallaan ;-)3. Kolmanneksi kiitin huoltajia ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä ja ennen kaikkea tietysti oppilaita.

Olin itse vetämässä toiminnallista musiikkipajaa nimella Cotton Club Vuorenmäki. Pajassa esitettiin muutamia kappaleita oppilaiden soittamana ja muutamaan kappaleeseen otettiin yleisön joukosta "solisteja". Toteutimme oppilaiden kanssa saman ohjelman kuusi kertaa illan aikana. Olen tavattoman ylpeä oppilaista, että he jaksoivat. Illan solisteista moni jäi mieleen. Kuulimme uskomattomia suorituksia. Ihan heti alussa kävivät isä ja poika, Vertti ja Taavetti, soittamassa ihan uskomattoman hienosti. Moni solisteista vähintäänkin ylitti kynnyksen heittäytyä. Olimme tehneet asian helpoksi. Kaikki "väärät" sävelet oli xylofoneista noukittu pois. Riitti, että uskalsi kilkuttaa kun tuli oma vuoro. Nuotteja ei tarvinnut tuntea. Hauskaa oli. Yhtenä kappaleista soitimme legendaarisen Duke Ellingtonin kappaleen C-Jam Blues. Yksi isä kävi jälkeenpäin sanomassa, että: "En tiennyt, että rehtori on jazzmies." Tottakai olen. Olen parikymmentä vuotta sitten opiskellut Los Angelesin maineikkaassa Musicians' Institutessa Hollywoodissa. Jotain on jäänyt taskuun. Jos ei muuta niin rakkaus musiikkiin ja uskallus heittäytyä.

Muita pisteitä en ehtinyt itse nähdä, mutta vanhempien palaute oli järjestään hyvää. Olin tästä suunnattoman iloinen. Koulumme antoi muutenkin parastaan. Laitoshuoltajat olivat siivonneet koulun hyvään kuntoon ja opettajat olivat tehneet koko koulun yhdeksi suureksi taidenäyttelyksi. Laitan tähän loppuun vielä muutamia valikoituja otoksia. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille. Teimme yhdessä hienon juhlan.

Kevätjuhla kokeilun hengessä

Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.

Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.

Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.

Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)

Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.

Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.

Epäonnistumisen hienoudesta

Tänään vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Päivän järjestäjien manifesti kuuluu seuraavasti:

Suomi tarvitsee kulttuurin, joka kannustaa epäonnistumaan. Tarvitsemme ilmapiirin, joka tukee kansakuntamme riskinottajia.

Minun on hyvin helppo yhtyä ilolla tämän päivän viettoon sillä pidän epäonnistumista välttämättömänä onnistumiselle. Olen jo aiemminkin tässä blogissa viitannut Mikael Granlundin ilmaveiviin ja siihen kuinka monta toistoa onnistunut suoritus on vaatinut. Ilman epäonnistuneita suorituksia emme kenties koskaan olisi nähneet tuota yhtä huippusuoritusta. Samasta aiheesta puhuu myös maailman (ehkä) kaikkien aikojen paras koripalloilija Michael Jordan:



Myös koulussa pitää olla lupa epäonnistua. Huippusuorituksiin kuuluu tietty määrä epäonnistumisia. Ehkei pitäisi edes puhua epäonnistumisista vaan harjoituskerroista. Thomas Alva Edisonin kerrotaan todenneen, kun hän vihdoin sai sähkölampun toimimaan: "En ole epäonnistunut edeltäviä kertoja vaan keksinyt usean kerran, miten lamppu ei toimi." Epäonnistuminen pitäisikin nähdä enemmän Edisonin näkökulmasta. Esim. koulussa ns. "väärä vastaus" johdattaa meidät oleellisen äärelle: mikä vastauksessa ei toimi? Se pakottaa ihmisen miettimään ja tekemään tulkintoja kun taas oikea vastaus menisi helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Väärät vastaukset ovat siis hyvin pedagogisesti perusteltuja. Tämä ei tietysti ole perustelu sille, ettei tee kotitehtäviään, mutta se toimii kyllä perusteluna sille, ettei ns. väärää vastausta tule pelätä.

Koulun kulttuuri tukee liian helposti vain onnistuneiden suoritusten hakemiseen. Me mittaamme suorituksia kokeilla ja annamme arvosanoja. Ei silloin palkita siitä, että "olipa hieno väärä vastaus." Tämä on ongelma toisenlaisen kulttuurin oppimisen kannalta. Olisi tärkeää, että lapsi oppisi näkemään epäonnistumisen välttämättömänä. Ei ole onnistumista ilman epäonnistumista tai jos onkin, se on suurella todennäköisyydellä tuuria.

Olemme harjoitelleet epäonnistumista koulussamme myös Aalto -yliopiston kokeilukulttuurihankkeessa. Olemme tehneet useita kokeiluja. Osa toimi ja osa ei. Kaikissa kokeiluissa oli vielä parantamisen varaa. Emme kuitenkaan olisi saaneet näitäkään vastauksia, jos olisimme vain surkutelleet, että "onpa vaikea ongelma". Nyt olemme päässeet asiassa eteenpäin.

Nämä harjoitukset ovat toimineet myös opettajille hyvinä asenteen muokkaajina. Me opettajat (olen siis itsekin opettaja) olemme hyvin tottuneet edellä kuvailemaani koulun kulttuuriin ja oppilaan epäonnistuminen koetaan usein myös opettajan epäonnistumisena. Amerikkalaiset ovat vieneet tämän taiteenlajin ehkä kaikkein pisimmälle. Siellä käy helposti niin, että opettaja, jonka oppilaat eivät menesty, saa potkut. Tämä ei ainakaan tue kokeilemaan tai ylittämään raja-aitoja vaan kulkemaan kiltisti vain tuttuja polkuja, joita on jo vuosikymmenet koeteltu. Näin nopeasti muuttuvassa maailmassa se ei ehkä aina ole kaikkein paras ratkaisu.

Hyvää epäonnistumisen päivää, Sinulle!

ps. Aiheesta lisää myös täältä.