Joustava koulupäivä - vaikea yhtälö

 Ylöjärven opetuspäällikkö Leena Pöntynen kirjoitti innostavan postauksen OPS:ia etsimässä -blogissaan aiheesta Koulujen työ- ja loma-ajat uusiksi. Twitterissä tulin luvanneeksi Pöntyselle jatkaa aihetta koulupäivän rakenteella. Kiitos aiheeseen kannustuksesta myös Opetushallituksen opetusneuvos Marjaana Manniselle. Jo heti aihetta pyöriteltyäni huomasin luvanneeni aika paljon. Aihe ei olekaan ihan helppo, vaan vaikeampi yhtälö kun äkkiseltään tulisi ajatelleeksi. Lähden liikkeelle siitä, mistä koulupäivän rakenteen uudistamisen ympärillä käytävä keskustelu on nyt viime vuosina lähtenyt.

Tulevaisuuden peruskoulu -raportti viitoitti jokin aika sitten tulevaisuuden suuntaviivoja peruskoululle. Raportti on erinomaisesti kirjoitettu ja siinä on paljon hyviä ajatuksia, vaikka julkiseen keskusteluun nousikin ainoastaan ajatus koulupäivän aloittamisesta aikaisintaan klo 9.00. Tämäkään ehdotus ei löydy itse raportista, vaan on todennäköisesti heitetty ilmoille lehdistötilaisuudessa, josta toimittajat ovat tarttuneet aiheeseen.

Raportin yksi yhdeksästä tavoitteesta on kyllä "koulun toimintakulttuurin ja koulupäivän rakenteen kehittäminen". Tämän tavoitteen alla puhutaan kuitenkin lähinnä oppilaan oppimisesta, hyvinvoinnista ja osallisuudesta. Sivulla 109 mainitaan myös koulun aloitusaika yhdessä lauseessa.

"Koulupäivän rakennetta, aloitusaikaa ja pituutta toteutetaan uusilla, erilaisilla tavoilla." 

Nykyinen järjestelmä on kehitetty aikaan, jolloin elettiin maatalousyhteiskunnassa. Ajatuksena on varmasti ollut herättää ajatuksia siitä, toimiiko klo 8 alkava koulu enää parhaalla mahdollisella tavalla. Muutosta on eri raporteissa perusteltu milloin vanhempien työvuoroilla ja elämän rytmin yleisillä muutoksilla kuin myös pedagogisilla perusteilla.

On muistettava, että yhä edelleen on ammattiryhmiä, jotka aloittavat työt jo klo 7 tai aiemminkin (esim. rakennussektori) sekä vuorotyössä käyviä, joiden työvuorot vaihtelevat viikoittain. Elämän rytmi ei siis ihan kaikilla perheillä ole muuttunut klo 9 aloitusta tukevaksi.

Oppilaiden oppimiskykyyn ja luonnolliseen elämänrytmiin liittyvät perustelut toimivat sikäli paremmin. Aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin Tiede -lehti ja Tekniikka ja talous. Myös Yle on käsitellyt aihetta puolesta ja vastaan. Uusi Suomi ja Hesari kantoivat myös kortensa kekoon. Lähes kaikissa artikkeleissa on haastateltu unitutkija Markku Partista.

Joustava koulupäivä - millainen se voisi olla?

Opetushallitus saattoi jokunen vuosi sitten alkuun Joustava koulupäivä -nimisen hankkeen, jonka tavoitteena oli pilotoida kerhotoiminnan integroimista osaksi koulupäivän rakennetta. Aiheesta kirjoitti myös professori, emerita Lea Pulkkinen OKM:n pyynnöstä raportin Innostava koulupäivä - Ehdotus joustavan koulupäivän rakenteen vakiinnuttamiseksi. Raportin keskeisenä ajatuksena oli tarjota koulupäivään jokaiselle oppilaalle vähintään tunti valinnaista ja vapaaehtoista kerhotoimintaa. Samalla ehdotettiin aamu- ja iltapäivätoiminnan uudelleenjärjestelyä tukemaan tätä mallia. Innostava koulupäivä -raportti (toisin kuin Tulevaisuuden peruskoulu -raportti) ehdotti ihan kirjaimellisesti koulupäivän aloituksen siirtämistä klo 9.00. Ajatusta perusteltiin seuraavasti:

"Suomalaisen koulun nykyinen tavanomainen päivärytmi varhaisine aloitusaikoineen on peräisin maatalousvaltaiselta ajalta. Elämän rytmi on monessa suhteessa ja monista syistä nykyisin erilainen kuin tuolloin. Oppituntien aloitusajan myöhentäminen osoittaisi koulun sopeutumista yhteiskunnan muutokseen ja tietoon lapsen biologisen rytmin ja oppimisen välisistä yhteyksistä."

Raportti esittelee myös koulupäivän rakenteen malleja, joissa kerhotoimintaa on sijoitettu osaksi koulupäivää (s. 61).

Blogikirjoituksia aiheesta ovat kirjoittaneet ainakin viime vuoden vuoden luokanopettajaksi valittu Kai-Ari Lundell ja ainakin osittain aihetta sivuten myös rehtori, emeritus Martti Hellström.

Perusteet joustavalle koulupäivälle ovat hyvät. Suomalaiset koululaiset ovat kouluviihtyvyyden osalta OECD -maiden vertailussa häntäpäässä. Mukavan yhteisen tekemisen liittäminen koulupäivään auttaisi varmasti sekä viihtymisen että jaksamisen kannalta.

Ideaali vai utopia?

Itse näkisin ideaalisena mallina sellaisen, jossa koulupäivän rytmi olisi järjestetty niin, että se tukisi pidempiä kuin 45 minuutin työskentelyjaksoja. Meillä Vuorenmäessä on saatu yksi tällainen jakso toteutettua klo 9.00-10.30. Ruokailun (klo 10.30-11.15 ja klo 11.45-12.15) jälkeen siirrymme taas naapurimme Veikkolan koulun kanssa samaan rytmiin (selitän myöhemmin, miksi tämä on oleellista).

OPS2016 edellyttää ns. monialaisten oppimiskokonaisuuksien tarjoamista oppilaille. Näen hyvin hankalana toteuttaa tällaista opetusta 45 minuutin sykleissä. Juuri kun ollaan päästy työn alkuun pitäisi lähteä välitunnille.

Ideaaliini kuuluisi myös vapaamuotoisempaa kerhotoimintaa keskellä koulupäivää joko vapaavalintaisten opintojen tai kerhotuntien puitteissa. Muistan kaiholla Espoon Aarnivalkean koulussa 90 -luvun puolessa välissä toteutettuja vapaavalintaisten kurssien kokonaisuuksia. Siellä tuntijakoon oli sisällytetty vapaavalintaisia opintoja, jotka olivat mitä mielikuvituksellisimpia. Itse muistan pitäneeni ainakin sarjakuvakurssia ja tietokoneavusteisen musiikin kurssia. Mukana oli myös korun tekemistä, näyttelemistä tai vaikkapa leivontaa. Koko koulun oppilaat isoista pieniin toimivat erikseen muodostetuissa teemallisissa ryhmissään, jotka muodostettiin jokaiselle jaksolle uudestaan kunkin oppilaan kiinnostuksen ja oman valinnan mukaan. Siinä toteutui todellinen vapaavalintaisuus. Valintamahdollisuuksia oli niin paljon, että jokaiselle löytyi mieluinen vaihtoehto.

Ideaalissani näitä kerho- tai vapaavalintaisia tunteja olisivat mukana toteuttamassa myös vapaa-ajan harrastusten toimijat urheiluseuroista musiikkiopistoon ja kuvataidekouluun tai teatteriin (Veikkolassa Kartanoteatteri). Meillä on jo ollut huikeita kokemuksia paikallisten toimijoiden kanssa yhteisistä liikuntapäivistä. Parhaimmillaan pitkästi toistakymmentä paikallista urheiluseuraa on ollut toteuttamassa liikuntapäiväämme.

Yhteistyö on mahdollista, mutta se vaatii paljon vaivannäköä, aikatauluttamista ja ennen kaikkea tahtoa!

Haasteita

Kuten jo alussa sanoin, joustavan koulupäivän toteuttamisessa on myös omat haasteensa. Ainakin näin paikallisesta näkökulmasta näen seuraavia haasteita:

1) Monien koulujen toiminta perustuu yhteisten opettajien käyttämiseen tai yhteisten tilojen käyttöön (esim. tekninen työ tai liikunta). Vuorenmäen ja Veikkolan koulujen rytmi on niin kiinteästi sidottu toisiinsa, että toisen muutokset vaatisivat myös toista muuttumaan. Meillä toteutetaan esim. A2 -kielet ja osa katsomusaineiden opetuksesta yhteisesti. Tämä ei toimi jos koulujen työajat poikkeavat merkittävästi toisistaan.Ratkaisu voisi löytyä rehtoreiden välisellä neuvottelulla. Toisaalta Veikkolan koulu on yhtenäiskoulu ja yläkoulun aikataulut jaksoineen ovat ihan oma tieteenlajinsa, joista minä en ymmärrä riittävästi ottaakseni vahvasti kantaa.

2) Lea Pulkkisen Innostava koulupäivä -raportissa oli esitelty työpäivän rytmitystä uudella tavalla. Kummassakin mallissa oli ainoastaan yksi ruokailu. Tämä onnistuu harvassa koulussa. Veikkolan alueella kummassakin koulussa ruokalan kapasiteetti vaatii useampia ruokailuvuoroja ja vahvaa porrastusta.

3) Kerhotuntien sijaoittaminen osaksi koulupäivää jo sinällään pidentää koulupäivää. Koulunaloituksen lykkääminen klo 9.00 veisi vielä yhden tunnin aamusta ja siirtäisi sen iltapäivään eli koulu loppuisi alakoulussakin jopa klo 16.00. Jos koulu taas alkaa nyt portaittain klo 8-10, alkaisiko se silloin portaittain klo 9-11? Se, että kaikki aloittavat koulun samaan aikaan klo 9.00 joka päivä on käytännön mahdottomuus lukujärjestyksen kannalta tai vähintäänkin se leikkaisi jakotunteja.

4) Joustavan koulupäivän mallilla on pyritty ratkaisemaan aamu- ja iltapäivien "tyhjiötä", mutta pelkkä koulunaloituksen siirtäminen ilman kerhoja aiheuttaisi pienimmillekin oppilaille pitkiä aamuja kotona, koska suurimmassa osassa kuntia aamupäivähoitoa ei ole järjestetty. Kun koulu alkaa aiemmin, lapsi pääsee iltapäivällä heti koulun päätyttyä ip -kerhoon.

5) Koulun ulkopuolelta tulee myös haasteita. Kuinka moni urheiluseura olisi valmis tinkimään lajikohtaisesta harjoittelusta? Jos koulu loppuisi myöhemmin johtuen myöhäisemmästä aloituksesta, se siirtäisi käytännössä monen urheilulajin treenejä myöhemmäksi iltaan tai aikaisemmaksi aamuun. Tässä tapauksessa lapset tulisivat kouluun valmiiksi väsyneinä aamutreenien tai hyvin myöhäisten iltatreenien jälkeen. Olisimme siis taas lähtöpisteessä. Olisiko tämä mahdollista ratkaista edellä esittämälläni seurojen mukaan tulolla?

6) Vielä lopuksi muistutan niistä muista tavoitteista, joita Tulevaisuuden peruskoulu -raportista ei olla nostettu suuriin otsikoihin. Yksi näistä oli opettajien työaikamallien kehittäminen. Koulun toiminnan kannalta olisi tietysti ihan kiinnostavaa nähdä, miten myöhempi opetuksen aloitus vaikuttaisi opettajien yhteissuunniteluun. Aamuunhan jäisi silloin yksi lisätunti hyvää aikaa tehdä yhdessä suunnittelua ja kehittää koulun toimintakulttuuria. Erilaisille pedagogisille tiimeille jäisi aikaa kokoontua. Ihan toinen juttu olisi sitten esim. iltapäiväkokousten järjestäminen alkaen klo 15 tai 16 tai ns. veso -päivien sijoittuminen ilta-aikaan. Haasteen tähän tuo myös OAJ, joka tuntuu lähes järjestäen vastustavan kaikkea koulun kehittämistä, kuten esim. joustavan koulupäivän toteuttamista.

Mikä neuvoksi?

Joustavan koulupäivän toteuttaminen vaatii toimiakseen joustoa hyvin monesta suunnasta ja toisaalta hyvää yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Uskon, että hyvään ratkaisuun päästään jos halua on. Halua vaan pitää olla kaikilla - niin huoltajilla, oppilailla, opettajilla, rehtorilla, opetustoimella, kuljetusyrittäjillä, ruokapalvelulla, urheiluseuroilla, musiikkiopistolla, kuvataidekoululla yms vapaa-ajan harrasteilla, lainsäätäjillä, ammattiyhdistyksellä jne. Ihan kaikilla. Olemmeko valmiita joustoihin ja yhteistyöhön? Koulun muuttuminen vaatii paitsi ideoita, myös hyvää tahtoa.

Tiimejä kehittämässä

Vuorenmäen koulun tiimirakenne uusittiin tasan vuosi sitten. Kaikki nämä kolme toimintavuotta koulussamme on toiminut kahdenlaisia tiimejä 1) luokka-astetiimejä ja 2) aihetiimejä. Luokka-astetiimit ovat pysyneet ideologialtaan samanlaisina kuluneet kolme vuotta. Niiden keskeisenä tavoitteena on ollut kehittää luokka-asteiden välistä ja sisäistä yhteistyötä.

Vuosi sitten tiivistimme useat teemalliset tiimit laajempiin aihekokonaisuuksiin keskittyviksi aihetiimeiksi. Koulumme aihetiimit keskittyvät nykyisellään seuraaviin asioihin:

• OPS -työ ja arviointi
• Oppilaan osallisuus koulun arjessa
• Digitaaliset oppimisympäristöt ja käytänteet
• Johtaminen (johtoryhmä)

Kun koulunkäyntiavustajaresurssi leikattiin noin puoleen lukuvuodelle 2013-2014 verrattuna edelliseen vuoteen, luovuimme pitkin hampain omasta innovaatiostamme -tukitiimistä. Pilotoimme koko kevään 2013 tiimimallia, jossa koulumme laaja-alainen erityisopettaja veti tiimiä, johon hänen lisäkseen kuuluivat resurssiopettaja ja kaikki koulumme avustajat. Tiimi toimi arjessa toimivana koulutusryhmänä, jolla lisättiin oppilaan tuen kanssa kiinteästi työskentelevien ihmisten ammattitaitoa, kehitettiin uusia tuen toteuttamisen muotoja, vaihdettiin kokemuksia ja saatiin vertaistukea.

Lukuvuoden 2013-2014 alussa kaikkien aihetiimien tavoitteet määriteltiin yhdessä. Koulun johtoryhmä nimesi kullekin tiimille kaksi tavoitetta ja tiimit itse keksivät 1-2 tavoitetta lisää. Tällä pyrittiin lisäämään keskittymistä oikeisiin asioihin, kun aikaa on käytössä rajallisesti.

Vuoden 2013 lopulla päätin aloittaa kevään 2014 kehityskeskustelut tiimien ryhmäkehityskeskusteluilla. Ainakin aluksi olen aloittanut luokka-astetiimien ryhmäkekeistä. Tämä valinta siitä syystä, että aihetiimien tavoitteet on selkeästi määritelty ja toimenkuva selkeämpi. Luokka-asteyhteistyö taas on syystä tai toisesta lähtenyt hieman vaisusti käyntiin. Tarkoituksena oli mm. kartoittaa pullonkauloja ja selvittää, mitä voisimme tehdä toisin.

Olen nyt käynyt keskustelut kaikkien luokka-astetiimien kanssa. Ensi torstaina pidän tiimikeken vielä avustajien kanssa. Jo nyt voin sanoa, että ajatus ryhmäkehityskeskusteluiden pitämisestä on ollut erinomainen.

Lähdin keskusteluihin kolmella yksinkertaisella kysymyksellä. Tämä siitä syystä, että tiimeissä on 6-7 jäsentä. Jos kaikille meinataan tunnin aikana antaa edes hetki suunvuoroa, ei edes teoriassa ole mahdollista lähteä keskustelemaan kovin monesta teemasta.

Kysymykseni olivat seuraavat:

1. Missä olemme onnistuneet?
2. Mitä haasteita olemme kohdanneet?
3. Miten minä tiimin jäsenenä, voisin toimia toisin, jotta yhteistyö mahdollistuisi paremmin?

Pyrimme siis löytämään hyviä käytänteitä (best practices) ja raivaamaan yhteistyön esteitä pois. 

Yhteistyön suurimmiksi esteiksi nousi kaikissa tiimeissä kiire ja se, että tiimiaika kuluu johonkin muuhun kuin yhteistyön kehittämiseen. Jälkimmäinen syy voi tuntua oudolta. Pieni opastus opettajan työaikamalliin aukaisee ongelman ydintä. Opettajan työaika koostuu opetustunneista ja 3 ns. yt -tunnista. Tottakai opettajan työhön liittyy paljon muutakin kuten tuntien valmistelua, kokeiden korjausta ja uusien asioiden oppimista ja haltuunottoa.

Monessa koulussa opettajan kolmesta ns. yt -tunnista on merkitty lukujärjestykseen yksi ja loput kaksi tuntia voi käyttää esim. kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja yhteydenpitoon, opettajien väliseen yhteistyöhön, erilaisten lomakkeiden täyttämiseen jne. Vuorenmäen koulussa opettajan lukujärjestykseen on palkitettu kaksi näistä kolmesta tunnista. Toinen luokka-asteyhteistyöhön ja toinen teemalliseen aihetiimien työskentelyyn.

Työaikamalli on auttamattomasti vanhentunut, eikä missään määrin tue uuden työn tarpeita. Uusi työ on luonteeltaan purskeista -joskus tehdään enemmän kun on tarve tai on draivi päällä ja joskus hieman vähemmän kun on hiljaisempaa tai ideoita ei tunnu syntyvän. Opettaja tekee lukujärjestyksen mukaan, samalla tavalla kuin oppilas, riippumatta siitä onko flow päällä vai ei. Tietenkin työn tekeminen riippuu opettajasta itsestään, mutta malli toimii periaatteessa näin.

Jos noista yt -tunneista halutaan pitää orjallisesti kiinni, käy helposti niin, että muut määrittelevät, mitä koulussa tehdään. Kunnan hallinnosta tulee niin paljon jo pelkkiä pakollisia vuosittaisia tehtäviä (riskikartoitukset, laatukyselyt, erilaiset osaamiskartoitukset, lausunnot erilaisiin asioihin jne.), että osa ajasta kuluu niihin. Koulun sisältä nousee lisäksi lisää samantyyppisiä teemoja (turvallisuussuunnitelman läpikäynti ja kehittäminen, OPS:iin liittyvä yhteinen keskustelu, juhlien ja teemapäivien järjestelyt ja suunnittelu jne.) Aika kuluu tällä mallilla pakollisten asioiden hoitoon. Tämä johtaa siihen, että opettaja kokee työnsä epämotivoivana ja pakkopullana. Opettaja ei koskaan pääse innostumaan, heittäytymään ja innovoimaan.

On päivän selvää, että innostumiselle täytyy löytyä aikaa. Ei kukaan voi tehdä vuodesta toiseen ulkoa ohjautuvaa työtä, kun on saanut akateemisen koulutuksen johon liittyy tutkijan mieli. Innostumista ja luovaa hulluutta syntyy kun on riittävästi aikaa, eikä pakko tai kiire paina päälle. Vai kuinka moni meistä pystyisi innostumaan joka tiistai kello 14.00-15.00 ja taas uudestaan torstaisin klo 8.00-9.00?

Tiimien kehityskeskusteluissa nousi hyviä ideoita yhteistyön järjestämiseen:

• joku oli keksinyt mallin, jossa kaksi samaa luokkaa opettavaa opettajaa oli yhdistänyt voimansa siten, että pilveen kirjoitettu historian essee arvioitiin kahdesta näkökulmasta: luokanopettaja arvioi sen äidinkielen näkökulmasta ja historiaa opettava opettaja historian näkökulmasta, 
• joku oli yhdistänyt samaan aikaan olevat kahden rinnakkaisen luokan jakotunnit siten, että kahdesta puolikkaasta ryhmästä tehtiin yksi kokonainen ryhmä, jolle saatiin tällä järjestelyllä kaksi opettajaa
• yksi luokkataso oli pitänyt kerran viikossa toiminnallisen matematiikan tunnin niin, että sillä tunnilla kaikki rinnakkaisluokat sekoitettiin uusiksi ryhmiksi
• syntyi myös idea kuudesluokkalaisten toimimisesta oppimaan oppimista ohjaavina "käytöskummeina" pienemmille 
• jne.

Parasta näissä keskusteluissa oli se, että osaamista jaettiin. Ideat olivat lopulta hyvin arkisia, mutta se, että pienistäkin idean murusista yhdessä puhuttiin, loi puitteet sille, että ideat jalostuivat timanteiksi.

Tiimikehityskeskusteluiden jälkeen aloitan henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Uskon, että olemme virittäneet niitä varten hyviä teemoja. Mieli on näiden hyvien keskusteluiden jälkeen avoinna uudelle. Se on hyvä lähtökohta kehittymiselle.