Pelillisyys oppimisen tukena

Pelillisyys on yksi opetuksen ja oppimisen suuria megatrendejä. Pelillisyys nousee esille vahvasti myös tänään eduskunnalle luovutetussa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa (8/2013) Uusi oppiminen. FT, tutkija Lauri Järvilehto kirjoittaa raportin opetusteknologiaa koskevassa luvussa alaluvun oppimispeleistä. Järvilehto nostaa selkeästi esille motivaation oppimisen edllytyksenä. Hän viittaa Ryanin ja Decin tutkimuksiin, joissa he nostavat oppimisen kolmeksi keskeiseksi motivaatiotekijäksi
1) vapauden,
2) kompetenssin eli kyvykkyyden ja
3) relationaalisuuden eli suhteen toisiin ihmisiin.

"Deci et. al. esittävät, että sisäisesti motivoituneet oppijat oppivat paremmin ja kehittävät syvällisempää käsitteellistä ymmärrystä kuin oppijat, joiden päämääränä on pärjätä kokeessa. Kirsti Lonka ja Elina Ketonen puolestaan osoittavat tutkimuksessaan, että innostus, kyvykkyyden tunne ja itseopiskeluun käytetty aika korreloivat positiivisesti yliopistokurssin arvosanan kanssa."

"Vapaus, kyvykkyys ja yhteys toisiin ovat keskeiset inhimillisen toiminnan motivaattorit. Ne ovat myös avainrooleissa kestävälle oppimiselle. Kaikkein olennaisin tekijä oppimisen kannalta on näistä kolmesta kyvykkyys, ja siinä vielä erityisesti oppimisen ja tekemisen optimitila, flow- eli virtauskokemus."

Hyvin suunniteltu peli pitää pelaajan tehokkaasti flow -tilassa. Pelien koukuttavuuden mekanismeihin viittasin jo aiemmassa postauksessani "Tulevaisuuden koulu", jossa kerroin tulevaisuustutkija Ilkka Halavan ajatuksia siitä, mitä peleistä voitaisiin suoraan siirtää työelämään.

Omassa koulussamme on viimeisten viikkojen aikana myös nostettu pelillisyyttä esille. Puhuimme asiasta mm. viime tiistain vesossa. Monet luokat ovat kokeilleet innolla KuumaTVT -hankkeen yhteydessä tuotettua oppimispeliä Saarella, jonka tarkoituksena on kehittää pelaajien yhteistyötaitoja. Noora Malkavaaran 4C -luokassa on menestyksellä kokeiltu luokan omaa rahayksikköä, masua. Nooran postauksen aiheesta löydät täältä. Olen lisäksi monistanut opettajainhuoneen pöydälle muutaman nipun Sonja Ängeslevän erinomaista julkaisua Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Kaiken kukkuraksi tein eilen vielä pienen opetusvideon Kahootista. Olen käyttänyt hyvällä menestyksellä Kahootia monen luokan kanssa. Eilen myös Eeva Tanttinen(2B) kertoi kokeilleensa Kahootia oppilaiden kanssa. Jos kiinnostuksesi heräsi, katso oheinen video ja vie oppilaasi pelimaailmaan ja flow -tilaan.

Socrative vs. Kahoot!

My endless resource of new ideas for the last five years has been Twitter. There are so many brilliant teachers, principals, other school administratives and companys sharing their best links, ideas, blog posts etc. And because Twitter is global, it goes on 24/7. Every morning I wake up I check my Twitter feed. Many times it gives me something new to try out at school.

Last week I found a new, interesting site called GetKahoot.com. Kahoot is a student response system much like the Socrative is. Teacher can make quizzes, start web discussions or make surveys. This far these two are almost identical.

The main difference between these two platforms is that the gamification element of Kahoot is much stronger. The solution is really simple. They've added points to the game. After each question you'll get the scoreboard on the whiteboard and you'll also recieve personal feedback like: "Congratulations Joe! You have 5230 points. You're at the 5th place right after Jill at the 4th place." So simple and yet so clever!

It's incredible how the pupils' engagement grows 200% when there is this competition element included. I didn't believe my eyes when there was this sports-like celebration after every question "Yes", "Wohooo", "Ooooh my my". The kids where having a PlayStation-moment during a normal history lesson. They actually wanted to play the game THREE times. I've never seen this happen in a classroom.

This class of 5th graders is really good in history. We are doing a project on ancient Greece history at the moment. They are doing it in groups. Each group has to produce some kind of media production. Some groups use Prezi, some do Padlet and some do a quiz with Socrative. I like Socrative too. It's great. But just like the children I'm a little sorry I found Kahoot only a week ago and didn't introduce it to the class before today.

In every good game there are three basic elements that make the game so engaging that you don't want to quit playing. First, there has to be a goal to achieve, something to go for. Second, the game usually gives you instant positive feedback. And finally third, it has to give you enough of a challenge to keep the motivation strong.

Kahoot pretty much has these all. The goal is to be the winner of your class. Kahoot gives you instant feedback after every single question. It even gives you personal instant feedback. It was so funny to look at these children smile when they saw their name and points on the screen of their own mobile device or school laptop.

Kahoot doesn't give the price for free for teacher. Teachers are still needed to produce the right questions for the class... or are they? Why can't you just let your pupils log in and start producing their own Kahoots. Because "great learning starts by asking great questions".

ps. I have to say that I don't get any profit from Kahoot for this blog or myself but I suggest you try it yourself and you'll understand why am I so enthusiastic about it. And I'm not saying that a simple quiz machine solves the problems of learning. No! It's just that every now and then you'll have to have some fun in the classroom. Today we definately had lots of fun. I'm really sorry that I can't publish the great video of the class today. I want to respect the will of the parents of these children and not to show their faces on a public internet site, like my blog is. But I promise you'll get the exact same results if you just give Kahoot a shot. It was amazingly easy to do the quiz.

ps2. If you want to play my first Kahoot, you'll find it here. Unfortunately it's in Finnish.

Huikea kiinnitys Robottiviikolle

Vuorenmäen koulu sai viime keväänä kutsun osallistua European Robotics Week:iin, johon Suomi osallistuu nyt ensimmäistä kertaa. Olimme ensimmäisiä kouluja, joita pyydettiin mukaan. Twitter -tuttuni Christina Andersson on Robottiviikon järjestäjiä ja heitti haasteen, johon heti tartuin.

Koulussamme on nyt hyvä "pöhinä" tieto- ja viestintätekniikan ympärillä. Onnistuneilla rekrytoinneilla, olemme saaneet vahvistettua alan osaamista. Noora ja Sami ovat ottaneet eturivin paikat koulumme tieto- ja viestintätekniikan kehitystyössä. Löfgrenin Sami on nimetty koulumme tvt:n opetuskäytön pedagogiseksi vastaavaksi ja Noora Malkavaara taas on jo legenda sosiaalisessa mediassa. Nooran osaaminen ja kyky ottaa haltuun uusia sovelluksia on ilmiömäinen.

Koulumme jaetun johtamisen malli ei ole kovin byrokraattinen. Koulussamme toimii selkeä työnjako rehtorin ja apulaisrehtorin välillä. Meillä on kehitetty tiimirakennetta kahden ensimmäisen vuoden aikana ja nyt kolmantena vuonna on selkiytetty tiimien toimenkuvia ja tavoitteita. En silti näe jaettua johtajuutta kovin rakenteelliseksi jaoksi. Jakelen vastuita ja tehtäviä pitkälti osaamisen mukaan ja sen mukaan, kuka pystyy ja haluaa ottaa vastuuta. Noora on selkeästi osoittanut kykyä ja halua ottaa vastuuta asioista, niinpä Noora vastaa koulumme Robottiviikon ohjelmasta. Nooran ydinosaaminen ja kiinnostus osuu juuri tälle alueelle.

Pidimme tänään lyhyen mutta tehokkaan palaverin Nooran kanssa aiheesta ja löimme perusrakenteen kuntoon. Avaamme viikon maanantaina 25.11. huikealla aloitustapahtumalla. Halusin mukaan jonkun kovan nimen. Niinpä tartuin tänään kesken palaverin puhelimeen ja soitin Suomen johtavan robotiikkayrityksen ZenRoboticsin Jufo Peltomaalle (ex-Raptori -muusikko). Jufo kertoi, että itse asiassa presidentti on toivonut hänen tekevän koulukeikkoja. Niinpä tämä pyyntö osui suoraan kohteeseen. Jufo suostui empimättä ja jopa perui yhden palaverin, jotta saimme aloitustapahtuman haluamaamme aikaan. Tunne oli kieltämättä kuin voittajalla. Olimme saaneet juuri sen jota olimme tavoitelleetkin -kovan nimen, joka on lisäksi katu-uskottava lasten silmissä. Ei mikään robotiikkainsinööri vaan aito rasta!

Robottiviikolle päätimme ottaa joka päivälle oman yläotsikon, jonka puitteissa luokissa työskennellään. Perusrunko noudattaa seuraavaa kaavaa:

maanantai

• klo 10 Aloitustapahtuma, äänessä Jufo Peltomaa, mahdollisuus oppilaiden kysymyksille.

tiistai

• Miten robotiikka voisi olla apuna koulussa/opiskelussa?

keskiviikko

• Robotiikan edut

torstai

• Robotiikan haitat/uhat

perjantai

• Hupipäivä

Vielä on paljon tekemistä. Haluamme koululle ihan aitoja robotteja. ZenRoboticsin kierrätysmateriaaleja erottelevat teollisuusrobotit painavat kuulemma 25 000 kiloa/kpl. Niiden tuominen koululle on paitsi raskasta, myös mahdotonta ;-) Emme silti ole heittäneet toivoamme. Aiomme vielä saada aitoja robotteja Robottiviikolle. Jos Sinulla on ideoita, kirjoita ne blogini kommentteihin.

Monenlaista olen ollut tekemässä, mutta tämä on aika kova juttu. On erittäin hienoa, että meidät on kutsuttu mukaan. Jatkamme Robottiviikon puitteissa yhteistyötä myös Aalto -yliopiston kanssa. Heidänkin MIND! -tutkimusryhmänsä on mukana viikon tapahtumissa. Verkot ovat vesillä. Uskomme Pietarin kalansaaliiseen.

Ryhmätyö 2.0

Intohimoisena pedagogina ja rehtorina usein tuntuu, että opetus jää hallinnon jalkoihin. Minulla on 10 tuntia opetusta viikossa. Aina lukuvuoden alussa mietin, että "voi niitä ryhmiä, jotka joutuvat minun oppilaikseni". Tämä ei johdu siitä, että pitäisin itseäni huonona opettajana. Rehtorin arki vaan on sellaista, että tuntien suunnitteluun ei jää ihan hirveästi aikaa ja toisaalta rehtori on poissa TODELLA paljon. Tänä vuonna koen, että erityisesti 6C:n historian ryhmä on joutunut jälkimmäisestä kärsimään.

Vaikka aika suunnittelulle on rajallista, voi silti joskus pienessäkin ajassa saada hyviä ideoita. Tänään koin jonkinasteisen "HEUREKAN" leikatessani nurmikkoa kotipihassani. Viime viikolla ehdin jo 5A:n historian ryhmälle kertoa, että teemme antiikin Kreikkaan liittyvän jakson aikana ryhmissä töitä. Ajatus oli tehdä ihan perinteisiä ryhmätöitä, niitä samoja joita sinäkin olet koulussa tehnyt.

Ruohonleikkuu kuitenkin stimuloi pedagogista aivolohkoani siihen malliin, että pistin koko paketin uusiksi. Onneksi emme vielä ehtineet aloittaa ;-) Ensi viikolla aloitamme siis ryhmissä antiikin Kreikan tutkimisen. Jo viime viikon ryhmätöiden "kick-offissa" kävimme läpi tiedonhankinnan tapoja. Yllytin oppilaita ylittämään rajoja ja käyttämään esim. apuna asiantuntijoita. Sanoin, ettei nykyteknologiaa hyödyntäen ole mikään juttu ottaa yhteyttä sähköpostilla, Skypellä tms. vaikka yliopiston tutkijaan. Kävimme läpi myös eri tiedonhankintakeinojen sudenkuoppia. Oppilaat osasivat todella hyvin pohtia sitä, missä voi mennä vikaan wikien, kirjojen tai vaikkapa asiantuntijoiden käytössä.

Mutta ensi viikolla siis aloitamme antiikin Kreikan ihmeelliseen maailmaan tutustumisen. Tarkoitus on, että kukin ryhmä hakee aiheeseen oman näkökulmansa. Ryhmä etsii tietoa tuosta omasta näkökulmastaan (vaikkapa antiikin Kreikan taide) ja lopulta raportoi löydöksensä käyttäen jotain mediavälinettä. Ryhmän tuotos voi olla esim. video, animaatio, Power Point, Prezi tai vaikkapa Socrativella toteutettu tietokilpailu. Oleellista on, että tuotoksesta löytyy hyviä, ehkä uusiakin, näkökulmia ryhmän valitsemaan aiheeseen. Tekninen toteutus on sivuseikka. Tärkeintä on, että ryhmä löytää oleellisia näkökulmia, käyttää uusia, luovia tapoja käyttää ja etsiä tietoa ja lopulta raportoi ajatuksensa käyttäen jotain mediavälinettä.

Ainakin nyt ajattelen, että jaksosta ei pidetä perinteistä koetta, vaan arvioin ryhmien tuotokset. Ryhmät saavat myös arvioida toinen toistensa tuotokset. Koska jokainen ryhmä perehtyy vain hyvin kapeaan näkökulmaan aiheesta, teemme kotitehtävinä kirjan tehtäviä jakson aikana.

Toivon ryhmän vilpitöntä innostusta ja uusia, luovia tapoja toteuttaa varsin vapaa tehtävänanto. Lupaan raportoida lopputuloksista tässä blogissa. Katsotaan, mitä syntyy kun oppilaille antaa vapaat kädet ;-)

EduCreations -pientä kokeilua

Tein ensimmäiset EduCreations -kokeiluni viime keväänä. Tein videon 5. -luokkalaisille helpottamaan kokeisiin kertaamista. Tänä vuonna jatkoin kokeiluani ja vein jutun uudelle tasolle. Kokeilin tällä kertaa nimittäin EduCreationsia englannin opetuksen tukena.

Tein pienen videopätkän, jolla voi harjoitella juuri oppimiamme lemmikkieläinsanoja. Idea on yksinkertainen. Minä piirrän ja oppilaan tehtävä on kirjoittaa eläimen nimi vihkoon heti kun arvaa sen. Lopuksi tietysti annan myös oikean vastauksen ja oppilas näkee myös oikean kirjoitusasun sekä kuulee myös (osapuilleen) oikean ääntämisen ;-)



Kun kerran pääsin alkuun en malttanut lopettaa vaan tein toisenkin videon: tällä kertaa historian opetukseen. Ideana on opettaa perusasioita käsitteestä korkeakulttuuri. Videon suurin haaste oli varmasti löytää luvallisesti käytettävä kartta alueesta. Creative Commons lisenssillä varustettujen kuvien joukosta löytyi myös yksi kartta, jota uskalsin käyttää.



Sitten vaan äänittämään. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että täytyi melkein kuiskata, etteivät lapset herää, mutta video tuli tehtyä. Omana ideanani toin korkeakulttuurit myös nykyaikaan ottamalla videolle yhden lomakuvani New Yorkin Rockefeller Centerin Top of the Rockista. Kuvassa näkyy hyvin, miten nykyaikaisetkin suurkaupungit usein sijoittuvat vesistöjen (esim. jokien) äärelle -aivan samalla tavalla kuin Kaksoisvirran maassakin aikanaan. Eikä Manhattankaan aina ole ollut täynnä pilvenpiirtäjiä. Varmasti ensimmäiset asukkaat myös löysivät alueelta hyvän viljelysmaan. Manhattanista on muuten tehty aivan huikea historiallinen projekti The Mannahatta Project, joka tarjoaa näkymiä muinaiseen Manhattaniin.

Lopuksi hyödynsin kirjantekijän (Historian tuulet I, Otava) tehtäväideaa. Annoin oppilaille tehtäväksi pohtia korkeakulttuureille ominaisten keksintöjen tärkeysjärjestystä. Perustelut ovat tietysti tärkeä osa tehtävää.

TVT tuhoaa syvällisen lukemisen taidon?

YLE:n tuoreen uutisen mukaan OAJ on huolissaan siitä, että lasten kyky syventyä tekstiin heikkenee kun hakukoneet sylkevät vastaukset kysymyksiin sekunneissa. Uutisessa on tosin haastateltu vain yhtä OAJ:n erityisasiantuntijaa, joten on vaikea sanoa, onko uutinen toimittajan keksimä vai OAJ:n mobilisoima. OAJ:n tuoreimmista tiedotteista en ainakaan tällaista löytänyt.

Ensimmäisenä uutisesta nousee kysymys, mitä on se tieto, jonka saa sekunneissa googlaamaalla. Ei välttämättä kovin syvällistä. Syvällisen tiedon saaminen, googlaamallakin, vaatii usein useiden eri lähteiden tietojen yhdistämistä kokonaisuudeksi, joka onkin ihan eri asia kuin pintatiedon googlaaminen. Googlata voi vuosiluvun, maan presidentin tai hallitusmuodon, mutta vähänkin laajemman kokonaisuuden googlaaminen vaatiikin usein jo enemmän töitä ja kykyä yhdistellä eri lähteitä. Ensimmäinen oivallus pitäisikin olla, että kysymys on väärin aseteltu, jos vastauksen voi googlata sekunneissa.

Hyvän tieto- ja viestintätekniikan käytön pitäisikin tukea juuri tutkivaa otetta oppimiseen. Hakukoneiden ja yleensä tieto- ja viestintätekniikan tulo jokaisen taskuun on muuttanut mielekkään tiedon luonnetta. Tieto- ja viestintätekniikka on oivallinen apu pyrittäessä yhä syvällisempään ilmiöiden ymmärtämiseen. Osaava opettaja osaa johdatella oppimisprosessia niin, että muutaman sekunnin googlailu muuttuukin parhaimmillaan elämän mittaiseksi tutkimusretkeksi tiedon maailmaan. Tässä maailmassa on paljon oleellisempaa osata asettaa oikeanlaisia kysymyksiä kuin osata vastata kysymyksiin, joiden vastaukset löytyvät sekunneissa googlaamalla.

Onko OAJ:n huoli sitten turha? Ei välttämättä! Mind the gap -tutkimushanke kartoittaa parhaillaan mm. tämän ns. diginatiivisukupolven aivojen kehitystä neljän vuoden pitkittäistutkimuksella. Näitä em. uutisen kaltaisia arvailuja onkin esitetty aiemminkin. Ongelmana on, ettei meillä ole vielä riittävän syvällistä tutkimustietoa aiheesta.

Oli niin tai näin, nykynuorten nopeatempoiseen kulttuuriin voidaan hyvällä kouluopetuksella puuttua. Nuoria voidaan ohjata heidän oppimisessaan. Se vaan vaatii sen, että olemme valmiita luopumaan siitä ajattelusta, että se, mikä meidän aikanamme koulussa oli oleellista, olisi sitä tänäkin päivänä.

Koulu on yhä yleissivistävä koulu. Koulun tehtävänä on tiedon lisäksi antaa myös riittävät taidot, joilla pärjätä tulevaisuuden yhteiskunnassa. Ja kun sanon tulevaisuuden yhteiskunnassa, tarkoitan juuri sitä. Meidän tulee aina muistaa se, että näiden nyt alakoulua käyvien nuorten täytyy koulusta saada taidot siihen, että he pärjäävät ehkä 15-20 vuoden päästä työelämässä. Meidän on hyvin vaikea ennustaa, millainen yhteiskunta on 15-20 vuoden päästä. Mutta siitä olen melko varma -me emme ole menossa taaksepäin ja palaamassa siihen, jolloin merkittävää oli osata Sebedeuksen poikien nimet tai Suomenlahteen laskevien jokien nimet järjestyksessä.

Tulevaisuuden taitoja on tutkittu useassa eri hankkeessa ympäri maailman. Oman tulevan opetussuunnitelmamme (2016) pohjana toimivat ATC21S -hankeen määrittämät 2000 -luvun taidot. Näitä ovat:

1. TAPA AJATELLA
• luovuus ja innovatiivisuus
• kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu
• oppimaan oppiminen
2. TAPA TEHDÄ TYÖTÄ
• kommunikaatio
• yhteistyö
3. TYÖVÄLINEIDEN HALLINTA
• informaation lukutaito
• tvt -taidot ja verkko-oppiminen
4. KANSALAISENA MAAILMASSA
• globaali ja paikallinen kansalaisuus
• elämä ja työura
• kulttuuritietoisuus ja sosiaalinen vastuu

Jos näemme tulevaisuuden tästä näkökulmasta, on tuskin kovinkaan suuri ongelma, pystyykö oppilas googlaamaan vastauksen sekunneissa. Intohimoisena lukemisen harrastajana, pidän tietenkin tärkeänä myös sitä, että koulu johdattaa lapsia hyvän kirjallisuuden pariin. Se vaatii myös keskittynyttä lukemista. Mutta hyvään kirjallisuuteenkin pitäisi johdatella niin, että se olisi tutkimusretki. Jokaisen tulisi itse saada löytää kirjasta se, mikä siinä on merkityksellistä.

Yksi hyvän opettajan kriteeri voisikin olla seuraava:

"The best teachers are those who show you where to look, but don't tell you what to see." 

-Alexandra K. Trenfor

Kännykät ja oppiminen

Alppilan koulun tapaus on kirvoittanut keskustelua kännyköiden käytöstä koulussa. Opettaja -lehden lukijapalstalla on nyt jo muutamana viikkona ollut kirjoituksia siitä, kuinka kännykät tulisi koulussa kieltää. Keskustelun aloitti ylivieskalainen luokanopettaja Timo Karjalainen, joka kertoi Kiviojan koulun kieltäneen kännyköiden päällä pitämisen koulussa. Perusteena oli mm. oppilaiden suojaaminen langattomien verkkojen säteilyltä. Viime perjantain lehdessä nurmijärveläinen kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) komppasi Karjalaista ja kannatti kännykät koulussa kieltävän lain kirjaamista. Perusteena Niinistöllä oli kännykkäkiusaaminen ja työrauha. Kummallakin herralla perusteena on oppilaiden (ja opettajienkin) suojaaminen. Perusteet ovat oikein hyviä ja tärkeitä.

Twiittasin Twitterissä eilen Niinistön kirjoitukseen vievän linkin. Tuo yksittäinen twiitti kirvoitti erittäin vilkkaan keskustelun verkossa aiheesta. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan. Pääasiassa kannatettiin Niinistön näkemystä, jossa ehdotettiin lakiin kirjaamista muodossa "tarpeen niin vaatiessa". Katri Kytöpuu jatkoi keskustelua vielä omassa blogissaan.

Ylen uutisten verkkosivuilla julkaistiin pari päivää sitten myös uutinen aiheesta: Älypuhelin muuttuu kielletystä lelusta oppimisvälineeksi kouluissa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, halusimme sitä tai emme. Ratkaisu ei voi olla se, että koulu rimpuilee vastaan väistämätöntä ja työntää päänsä pensaaseen. Koulun tulisi tässä tilanteessa mielestäni elää ajassa ja nähdä kehitys mahdollisuutena. Minun on vaikea ajatella kovin montaa perustelua sille, miksi se ei olisi mahdollisuus. Jos lähes jokaisella alakoululaisellakin on taskussaan pääsy kaikkeen maailman tietoon, onko se paha asia?

Oppiminen on uusien opetussuunnitelmien kautta muuttumassa yhä enemmän kohti taitoja, erilaisia kompetensseja. Tällaisia ovat mm. 1) ajattelun taidot 2) työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot 3) käden ja ilmaisun taidot 4) osallistumisen ja vaikuttamisen taidot ja 5) itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Melbourne yliopiston ACT21S -hankkeessa nuo taidot on tiivistetty neljään luokkaan 1) Ways of Thinking 2) Ways of Working 3) Tools for Working ja 4) Skills for Living in the World.

Tuo ihmeellinen älypuhelin ja muu mobiiliteknologia on vienyt maailman tilanteeseen, jossa on aivan turha opetella ulkoa Suomenlahteen laskevien jokien nimiä jos ne on saatavissa muutamassa sekunnissa selville puhelimella. Olennaisempaa on ymmärtää esim. se, mikä merkitys noilla samoilla joilla on suomalaisille vaikkapa energiateollisuuden kannalta tai miten jokien valjastaminen vaikuttaa ympäristöön tai miten yleensä jatkuva taloudellinen kasvu ja energiantarve vaikuttaa jne. Opettajan on turha kysyä asioita, jotka voi googlata hetkessä. Nykymaailmassa oikeiden/oleellisten kysymysten tekeminen nouseekin jo merkittävämmäksi taidoksi kuin oikeiden vastausten antaminen.

Edellä kuvaamieni kompetenssien saavuttaminen voi hyvinkin mahdollistua puhelimen avulla. Jos opettaja ei kysykään enää googlattavia asioita, ajattelun taidot kehittyvät varmasti. Parhaimmillaan myös työskentelyn, yhteistyön ja vuorovaikutuksen taidot kehittyvät jos oikeita vastauksia voidaan tuottaa yhteisöllisesti esim. tutkivan verkko-oppimisen kautta. Englannin kielinen "tools for working" on usein käännetty myös työvälineiden käyttötaidot. Muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että osataan käyttää niitä välineitä, jotka mahdollistavat parhaan lopputuloksen. Joskus se voi olla älypuhelin.

Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja voidaan myös opiskella helposti puhelimen ja erilaisten sosiaalisten yhteisöjen avulla. Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa niin, että maailmaa muutetaan, ja jopa hallituksia kaadetaan, verkossa. Ja mm. edellisen lauseeni takia myös nuo itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot ovat verkossa tärkeitä.

Puhelimen käyttö opetuksessa voi myös parhaimmillaan lisätä motivaatiota, oppilaan sitoutumista opittavaan asiaan, oppilaan osallisuuden kokemusta ja vuorovaikutusta oppimistapahtumaan. Tärkeimpänä kaikesta älypuhelin voi mahdollistaa menetelmät, jotka vievät fokuksen opettamisesta oppimiseen. Me opettajat (minä mukaan lukien), liian usein uskomme omaan kaikkivoipaisuuteemme ja kykyymme opettaa oppilaat fiksuiksi. Opettajajohtoisen opetuksen sijaan, älypuhelimen järkevä käyttö voi viedä opetusta oppijalähtöisiin menetelmiin.

Nykylasten tapa oppia ei enää välttämättä ole sama kuin se oli 70 -luvulla -kirjasta lukemalla. En tiedä oliko se silloinkaan tehokasta, mutta nykylasten lukutaito ei enää ole lineaarista. Nykylapset ovat tottuneet erilaisiin mediateksteihin, jollaiseksi lasketaan myös videot. Lastemme yleisimmin käytetty hakukone ei enää ole Google vaan You Tube. Kun halutaan oppia joku taito, etsitään video, jonka avulla sen voi oppia.

Olen ylpeä koulumme opettajista, joista moni on jo rohkeasti ottanut kännykät osaksi oppimista. Yksi on käyttänyt Todaysmeetia, toinen tehnyt oppimisvideoita puhelimella, kolmas keksinyt innovatiivisen tavan kerätä rasteja suunnistuksessa ottamalla kuva suunnistusparista rastilla ja neljäs on pyytänyt oppilaita kuvaamaan kevään merkkejä puhelimella ja lataamaan kuvat luokan kevätseurantablogiin.

Ymmärrän myös kriittiset kommentit. Ketä tahansa ärsyttää puhelimen käyttö väärässä tilanteessa tai se jos puhelin on taukoamatta käsissä. Tiedän, että tämä on äärimmäistä provosointia, enkä itsekään ole varma ajatuksen viisaudesta, mutta olen valmis myös pohtimaan sitä, voisiko tuo puhelimen räplääminen jopa edistää oppimista. Nykylapset ovat jatkuvasti online. Maailma vain on sellainen. Heidän aivonsa ovat tottuneet "moniajoon". Monelle oppilaalle on jo vuosia annettu joku "stressilelu" räplättäväksi, koska paikallaan istuminen on niin tuskallista ja tarve toiminnalle purkautuu "häiriökäyttäytymisenä". Jos puhelin voisikin korvata tuon "stressilelun" tai vielä paremmin, jos koulu voisikin muuttua siihen suuntaan, että oppimistapahtuma ei olisikaan niin staattinen ja yhdensuuntainen vaan puhelin voisi lisätä interaktiivisuutta Socrativen, Flingan jne. kaltaisten välineiden kautta.

Tiedän, että provosoin. Tiedän myös, että moneen kirjoitukseni asiaan on helppo lausua kritiikkiä. On helppo sanoa, että nykylasten levottomuus johtuu juuri em. asioista. Mutta jos rohkeutta on, pyytäisin kuitenkin uhraamaan hetken ihan aidolle pohdinnalle siitä, mitä älypuhelimen käyttö oppimisessa voisi mahdollistaa. On väistämätön tosiasia, että ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät vuonna 2016. On väistämätöntä, että töitä tehdään yhä enemmän yhteisöllisesti verkossa. On väistämätöntä, että maailma on päivä päivältä mobiilimpi. Onko koululla varaa jättäytyä ulos? Vuorenmäen koululla ei ole! Siksi olemme kirjanneet järjestyssääntöihin mahdollisuuden opettajan luvalla käyttää puhelinta opiskeluvälineenä. Jos puhelin häiritsee oppimistilannetta, kehotan opettajiamme kieltämään puhelimen käytön siinä tilanteessa. Luotan sekä opettajiimme että oppilaisiimme ja uskon, että hyvällä yhteistyöllä selviämme näin mitättömästä asiasta ilman mitään uutta lakia.

jk: Aiheesta löytyy myös tuore Minna Cowellin pro gradu -tutkielma Opettajien käsityksiä mobiiliteknologian hyödyntämisestä perusopetuksessa.

jk2: Aihe jatkui myös pari päivää myöhemmin Jussi Niinistön Uuden Suomen blogissa.

Työelämän muutos haasteena koululle

Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.

Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.

Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:

"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteis­kunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa. 

Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteis­kuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."

Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.

Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.

Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).

Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.

Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.

Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.

Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.

EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:

1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla

1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.

2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.

3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.

4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.

5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.

Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.

En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.

Kokeilua valkotauluappsilla -mitä opin?

Olen tämän vuoden opettanut mm. 5A luokalle historiaa. 5. luokan historian opinnoissa usein käy niin (kuten nytkin), että alkuun oppilaiden on vaikea mieltää sitä, miten uutta oppiainetta tulisi opiskella. Historia on luonteeltaan kovin toisenlaista, kuin mihin 4. luokkaan mennessä on totuttu. Koealueetkin ovat monesti pitkiä ja vaativia. Käsitteet eivät ole tuttuja, eikä kausaalisuhteiden muodostaminen ole vielä tuttua.

Olemme viimeisten kuukausien aikana tutustuneet antiikin Roomaan omaehtoisen projektityön kautta. Tuo projektityö piti palauttaa ennen hiihtolomaa (osalle annettiin viikko lisäaikaa). Nyt hiihtoloman jälkeen olemme siirtyneet aikaan Rooman valtakauden ja keskiajan alun välillä (kansainvaellukset, Bysantti ja islamilaisen maailman synty).

Nyt tulevana perjantaina on aiheesta tulossa koe. Yritin miettiä sopivaa tapaa kerrata aluetta. Päädyin ajatukseen kertausvideosta, jonka toteutin iPadin Educreations -appsilla. Educreations on hyvin yksinkertainen "interaktiivinen valkotaulu", jolle voi tuoda kuvia oman kameran rullalta tai netistä, ottaa kuvia itse, kirjoittaa tekstiä näppäimistöllä, lisätä esitykseen sivuja, piirtää tai kirjoittaa (eri värein) sormella tai iPadin stylus -kynällä. Sitten voi vielä äänittää omaa puhettaan esitykseen. Ei oikeastaan muuta. On olemassa kehittyneempiäkin versioita, kuten Explain everything ja muutama muu. Päädyin kuitenkin käyttämään Educreationsia juuri sen yksinkertaisuuden takia. Sen ominaisuudet riittivät tähän ja ensimmäiseksi kokeiluksi (oikeastaan toiseksi) tämä helpompi versio sai riittää.



Mitä opin tehdessäni tätä? Ainakin sen, että hyvä käsikirjoitus nopeuttaisi prosessia. Nyt jätin tahallani kaikki sanoissa sekoamiset mukaan. Halusin saada valmista, en täydellistä. Toiseksi opin sen, että kannattaa aloittaa helpolla appsilla. Liikkuvia osia on tuossakin appsissa ihan riittävästi. Vaikka olen työskennellyt radioissa ja tehnyt suoraa lähetystä, johon tuota voi verrata, tuhansia tunteja, ei uuden tekniikan opettelu koskaan aluksi suju, vaikka sovellus olisi kuinka helppo tahansa. Kolmanneksi opin, että siitä, mitä sanoin edellisissä lauseissa ei kannata pelästyä, koska Educreationsin tallenne on vain tallenne. Se ei tule julkiseksi, ennen kuin julkaiset sen. Jos siis aikaa on ja hermot kestävät, voit tehdä täydellisen oppitunnin jos haluat. Neljänneksi opin, että juuri em. syystä, kannattaa tehdä tunti paloissa. Itse tein ensin kaikki sivut mahdollisimman valmiiksi. Hain kuvat valmiiksi ja kirjoitin tekstit. Periaatteessa vain puhuin näiden kalvojen päälle, vaihdoin kalvoa ja piirsin muutaman nuolen. Hyvä suunnittelu siis auttaa, tai auttaisi ;-)

Tämän tyyppiset appsit ovat oiva tapa toteuttaa Flipped Classroomia, joka on nyt kuuminta hottia. Ideana on kääntää luokkahuoneen vuorovaikutussuhteet toisin päin eli opettaja siirtyy luennoitsijasta työskentelyn ohjaajaksi tai coachiksi. Tämän nyt voi tietenkin toteuttaa muullakin tavoin kuin videon avulla, eikä kai nykykoulu ole muutenkaan enää yksi-puhuu-ja-muut-kuuntelevat -tyyppistä. Flipped Classroomissa oppilaat opiskelevat opiskeltavan asian ensin kotona esim. videon avulla ja koulussa jää sitten aikaa opitun työstämiselle, keskusteluille ja opettajan henkilökohtaiselle ohjaukselle.

Tämä on nyt kokeilu. En tiedä, mitä tästä seuraa. On mielenkiintoista kuulla, miten oppilaat ovat videokertauksen kokeneet ja vaikuttaako se esim. kokeen tuloksiin parantavasti. Toisaalta kokeilukulttuuriin kuuluu se ajatus, että joku juttu voi mennä myös pieleen. Sitten korjataan ja kehitetään "tuotetta" seuraavaksi paremmaksi. Kenenkään koko historian jakso ei kuitenkaan seiso tämän videon varassa. Tämä on vain kertaus kokeeseen. Itse opiskelu on tehty jo edellisten viikkojen aikana. Miksen siis kokeilisi nyt jotain uutta?

ps. Videon tekeminen vei aikaa n. 45 minuuttia. Tein sen siinä ajassa kahteen kertaan kun tajusin jossain vaiheessa, että ääniraitaa ei voi korjata tai poistaa edellistä ottoa, vaan työ täytyy aloittaa alusta, jos haluaa korjata. Tuon videon olisi tehnyt puolessa ajassa, kun olisi tehnyt pienemmissä pätkissä. Pitkiä pätkiä tehdessä ajatus karkaa (kuten joskus tunnillakin) ja tallenteella sellainen omien puheiden korjailu, joka ei tunnilla tunnu missään, vaikuttaa typerältä.

Johtamisopissa

Johtaminen on luonteeltaan sellaista, että siihen ei oikein koskaan valmistu -parhaimmillaankin vain kypsyy johtajana. Maailma muuttuu koko ajan ja myös johtamisen on reagoitava tähän muutokseen. Toisaalta hyvä johtaja myös tunnistaa (ja tunnustaa) oman keskeneräisyytensä, oppii olemaan sinut sen kanssa ja oppii, miten omat heikkoudet, eivät liikaa vaikuta johtamistyöhön. Yksi tärkeä keino reflektoida omaa johtamistaan ja päivittää osaamistaan, on kouluttautuminen.

Olen itse nyt 8 vuotta rehtorina toimittuani vihdoin päässyt JEAT (tai JET) -koulutukseen (Johtamisen erikoisammattitutkinto). Tämän koulutuksen järjestää Omnia oppisopimuskoulutuksena ja kouluttavana yhteistyökumppanina on Haaga-Helia. Viime viikon torstai ja perjantai olivat ensimmäiset ns. lähipäivät, jolloin tapasimme ensimmäistä kertaa tuon Kauniaisten ja Kirkkonummen esimiehistä koostuvan ryhmän.

JEAT -koulutukseen pääsemisen ehtona on periaatteessa useiden vuosien johtamiskokemus, mutta sain perusteltua meillä myös apulaisrehtorin kouluttautumisen. Apulaisrehtori on niin keskeinen osa koulun johtamisjärjestelmää, että pidän erittäin tärkeänä sitä, että myös apulaisrehtoreiden johtamisosaamiseen panostetaan. Niinpä siis aloitamme 1½ vuoden urakan Mervin kanssa yhdessä.

Kun esimiehiä koulutetaan, otetaan koko työyhteisö prosessiin mukaan. Ensi viikkojen aikana työyhteisömme arvioi meidän kahden johtamista ja antaa siitä palautetta kirjallisesti. Tuo palaute on osaltaan vaikuttamassa siihen, mitä johtamisen osa-alueita erityisesti lähdetään kehittämään. Ne, joille ei kuulu suoraa esimiesvastuuta, eivät voi valita kehittymisalueekseen henkilöstöjohtamista, mutta muut vaihtoehdot ovat käytettävissä. Näitä ovat mm. asiakkuuksien johtaminen, tuotannon johtaminen tai toiminnan (prosessien) johtaminen ja organisointi.

Jo ensimmäiset päivät tuntuivat antoisilta vaikka olen aika monta pidempääkin koulutusta käynyt (viimeisenä Palmenian Kehittyvä rehtori 30 op.). Koulutuksissa aina tärkeimmäksi ei nousekaan itse opetus, vaan vertaiskeskustelut ja yhteinen jakaminen kollegoiden kanssa. Myös viime viikon lopulla nautin erityisesti siitä, että sai tavata ja vaihtaa ajatuksia muiden esimiesten kanssa. Tulee tuuletettua omaa ajatteluaan.

Omalla koulullamme tapahtuu nyt monella saralla. Olen itsekin mukana myös Digiajan opettaja -koulutuksessa, jonka tavoitteena on viedä koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun tieto- ja viestintätekniikan käytön suuntaan, antaa tvt -valmiuksia koko työyhteisölle ja ennen kaikkea luoda innostavaa ilmapiiriä, jotta asioita tapahtuu. Toisaalta tämä oma JEATini nivoutuu varmasti myös osaksi tuota Digiajan opettaja -koulutusta. Myös toimintakulttuurin muutos kun vaatii johtamista. Näin siis, en koe käyväni kahta erillistä koulutusta, vaan kaikki liittyy kaikkeen.

JEAT on kova rutistus. Varmasti tulee vielä hetkiä, jolloin usko meinaa loppua, mutta noita hetkiä varten onkin hyvä, että meitä on kaksi tuossa koulutuksessa. Toisaalta jokaisella on myös oma ns. työpaikkaohjaaja omasta kunnasta. Omana ohjaajanani on kokenut rehtori ja juuri nimityksen ruotsinkielisen puolen opetustoimenjohtajaksi saanut Mikael Flemmich. Uskon, että tuo yhteistyö myös tuo paljon uutta omaan ajatteluuni.

Vielä ei ole mitään suurta ja mullistavaa päivitettävää, mutta on lupa odottaa suuriakin. Yritän välillä aina ehtiä päivittää myös opintokuulumisiani tähän blogiin. Jää seuraamaan.

TVT -pöhinää

"Kun on alkuun päässyt niin antaa mennä vaan", lauletaan vanhassa iskelmässä. Siispä minäkin pitkän kirjoittamattoman kauden jälkeen näpytän nyt oikein kunnolla.



Koulumme on tämän lukuvuoden aluksi osallistunut Cicero Learning Centerin koordinoimaan kansainväliseen FinnABLE 2020 -hankkeeseen. Hanketta johtaa professori Hannele Niemi, joka piti reilu vuosi sitten koulumme avajaispuheen. Hankkeen oppilastyöt tehtiin jo syksyllä. Oppilaat tekivät digitaalista tarinankerrontaa jakamalla videoita hankkeeseen kehitetyn MoViE (MOtivating VIdeo Experience) -videoalustan avulla. Tuon syksyn kuukauden jakson jälkeen, FinnABLE 2020 -hankkeen kotimaiset ja ulkomaiset tutkijat ovat käyneet haastattelemassa niin opettajia kuin oppilaitakin.



Viime viikolla saatiin ensimmäisiä, alustavia, tuloksia hankkeesta. Olin Helsingissä kuuntelemassa tuloksia ja tapaamassa hankkeen tutkijoita ja vetäjiä. Saimme hyvin myönteistä palautetta siitä, että hanke vedettiin kunnialla loppuun saakka ja siitä, että hankkeen vaikutukset ovat hienosti uineet koulumme toimintaan.

Itse näen FinnABLE 2020 -hankkeen vaikutukset koulullamme mm. seuraavalla tavalla:

-hanke madalsi uuden tekniikan käyttöönoton kynnystä
-hanke toi tvt -terminologiaa tutuksi
-toimintakulttuurin muutos saatiin alkuun, moni opettaja innostui ja rohkaistui
-em. seurauksena nyt 6 opettajaa on mukana Digiajan opettaja -koulutuksessa
-hanke on ollut vaikuttamassa siihen, että oppimisen kaikkiallisuus tulee nyt kirjattua myös koulumme opetussuunnitelmaan

KuumaTVT -hankkeen tarjoama Digiajan opettaja -koulutus on ollut todella virkistävä ja voimaannuttava kokemus. On ollut hienoa nähdä se into, jolla opettajamme ovat tähän muutokseen lähteneet. Nyt täytyy muistaa, että muutos ei vielä koske kuin kolmasosaa opettajista, mutta ajatuksena on, että nämä 6 mukana olevaa opettajaa vievät nyt uutta ajattelua koulussa eteenpäin. Koulussamme on nyt myös tvt -opetusta kehittävä tiimi, jonka pääasiallisena tehtävänä on kehittää, etsiä ja jalkauttaa käytäntöön uusia käytänteitä ja ideoita.



Toistaiseksi voimme vasta sanoa, olevamme alussa, mutta olemme HYVÄSSÄ alussa. Digiajan opettaja -koulutukseen kuuluu myös se, että jokainen opettaja kehittää oman opettajuutensa rinnalla myös koko koulun hanketta. Oman koulumme hankkeen ajatuksena on osallistaa oppilaat mukaan muutokseen. Alamme kouluttaa digitutoreita, joita opettajat voisivat sitten pyytää avukseen luokkaan, kun on tarvetta saada lisää osaamista. Malli on vielä alkutekijöissään, mutta siinä on paljon niitä ajatuksia, joita saimme apulaisrehtorin kanssa jo vuosi sitten vieraillessamme Lahden Renkomäen koulussa. Kiitos siis teille, Jukka ja Karoliina. Nyt alkaa tapahtua!

Takaisin blogin ääreen

Nyt on jälleen ollut sellainen aika, että kirjoittaminen on ollut se viimeinen asia, joka on tullut mieleen illalla kun on tullut kotiin. Alkuvuosi on alkanut melkoisella sairausepidemialla ja pahimmillaan koulussa onkin ollut jopa 7 opettajaa yhtäaikaa poissa. Olen yrittänyt paikata puuttuvia sijaisia sitten itse ja ollutkin huomattavasti enemmän oppitunneilla. Se taas tarkoittaa sitä, että omat työt siirtyvät koulupäivän jälkeiseen aikaan ja illat venyvät.

Tammikuussa pari iltaa venyi budjettia laskiessa. Koulujen budjetit olivat tänä vuonna käyneet läpi melkoisen leikkurin. Oman koulumme kohdalla käyttömäärärahat olivat pudonneet lähes 40% viime vuodesta. Rahamääränä se tarkoittaa koko sitä summaa, joka budjetistamme on jäänyt kirjatilausten jälkeen. Jos siis kirjoja tilattaisiin saman verran kuin viime vuonna, ei voitaisi ottaa yhtään kopiota, ei soitettaisi yhtään puhelua, ei ostettaisi wc -paperia tai käsipyyhkeitä, ei kyniä, kumeja, viivottimia jne. Tämä on tietysti mahdotonta, joten leikkauksia täytyy tehdä sieltä, mistä voi. Koska wc -paperia, pesuaineita, käsipyyhkeitä jne. täytyy joka tapauksessa ostaa, leikkaus kohdistuu ilman muuta suurimpiin menoeriin, kirjoihin ja koulutarvikkeisiin. Säästäminen on sikäli hankalaa, että ensi vuonna koulussamme on jo kolme kuudetta luokkaa ja yhdellä niistä ei ole ainuttakaan kirjaa, koska kirjoja on tähän asti tilattu vain kahdelle luokalle. Jostain nuo puuttuvat oppikirjat täytyy siis tilata. Toisaalta suurin osa niistä kirjoista, joilla aloitimme oli Veikkolan koulun poistoja ja jo valmiiksi huonossa kunnossa. Niitäkin pitäisi pystyä uusimaan. Yhtälö ei ole helppo.

Vuoden vaihteessa myös koulujen johtokunnat lakkasivat olemasta. Byrokratian väheneminen on tietenkin aina hyvä asia, mutta johtokunnilla oli myös oma tärkeä tehtävänsä kaiken tuon virallisen hallinnon ulkopuolellakin. Johtokunnat koostuivat luottamushenkilöistä, joista suuri osa vaikutti myös muualla kunnan päätöksenteossa. Johtokuntien jäsenet tunsivat koulujen asiat melko hyvin. Näin keskusteluyhteys päätöksenteon ja koulujen välillä säilyi. Tässä tilanteessa kaipaisin kovasti tuota keskusteluyhteyttä. Nyt budjettiin tehdyt leikkaukset ovat niin merkittäviä, että koulun pyörittäminen tuolla rahasummalla on äärimmäisen vaikeaa, jos ollenkaan mahdollista.

Alkuvuodessa on kuitenkin ollut erittäin hyviäkin asioita. Olemme saaneet 2 uutta luokanopettajan virkaa, yhden englannin lehtorin viran ja Veikkolan alueelle saatiin myös yksi uusi alueellinen erityisluokanopettajan virka. Näillä resurssein saamme paikattua pahasti vinoutuneen virkarakenteemme kohtuulliseen kuntoon. Meillehän tuli aloitusvaiheessa virkoja sen oppilasmäärän mukaan, millä aloitimme. Kun oppilaita nyt toisena toimintavuonna on 70 enemmän kuin edellisenä, eikä virkoja tätä ennen tullut, tarkoitti se sitä, että puuttuvat virat on tehty erilaisin määräaikaisjärjestelyin. Eikä siinäkään mitään kummallista ole, mutta pysyvä ratkaisuhan se ei voi olla. Sen kieltää jo lakikin. Turha määräaikaisuuksien ketjuttaminen kun on kiellettyä. Nyt ketjua ei pääse syntymään, kun virat saadaan auki ensi elokuun alusta.

Uusien virkojen hakuaika on jo ohi ja kiinnostus kouluamme kohtaan on ollut entisen laista. Hakemuksia on tullut mielettömästi. Rekrytointi on aina mielenkiintoista, mutta se myös työllistää melkoisesti. Viran täyttö ei ole mikään läpihuutojuttu vaan prosessi täytyy mennä oikein.

Virkojen lisäksi toisena suurena ilonaiheena opetustoimessa on ollut merkittävä 650 000 euron tvt -investointimääräraha koulujen tvt -hankintojen saattamiseksi ajan tasalle. Oman koulumme tilanne on tietenkin moneen muuhun verrattuna varsin hyvä, vaikka missään 1:1 tilanteessa emme todellakaan ole. Laitekantamme on kuitenkin uutta ja nykyaikaista. Jännityksellä odotamme, tuoko tuo raha meille mahdollisuutta johonkin uuteen vai meneekö raha kokonaan antiikin uusimiseen muilla kouluilla.

Mobiililaitteita (lähinnä tabletteja) meillä on toivottu erittäin paljon. Tällä hetkellä meillä on vain kaksi iPadia, jotka alunperin hankittiin erityisopetuksen tarpeisiin pilottina, mutta nykyään nuo koneet harvoin ovat opettajainhuoneen pöydällä. Niitä käyttävät nyt jo lähes kaikki. Alkuvuodesta teimme 4. ja 5. luokan oppilaiden kanssa croquis'ta kuvistunnilla iPadin Paper by FiftyThree -appsilla. Kun muut piirsivät hiilellä paperille, kaksi kerrallaan sai kokeilla tabletilla piirtämistä.

Yhtenä keskustelunaiheena tällä hetkellä on myös BYOD (Bring Your Own Device) ajattelun tuominen kouluihin. Koulut eivät pysty 1:1 periaatteeseen (1 kone / 1 oppilas) ja ratkaisuksi on esitetty BYODia. Ajatus on erittäin oikean suuntainen, vaikkakin haasteitakin on. Sopimusten kodin ja koulun välillä täytyy olla kunnossa, tietoturva-asiat ja verkkojen kantokyky täytyy varmistaa, opettajien osaamista tulee vahvistaa, jotta pärjätään yhä monimuotoistuvan laitekannan kanssa, oppilaiden yhdenvertaisuudesta täytyy pystyä huolehtimaan jne.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kouluissa törmää myös aina uusiin lupakysymyksiin: lisenssit, tekijänoikeudet jne. Aika erikoinen tilanne esim. on, että koululaisten yleisimmin käyttämän hakukoneen, videopalvelu You Tuben, opetuskäyttö kaatuu jatkuvasti tekijänoikeuskysymyksiin. Videosukupolven tapa oppia ei enää suinkaan perustu pelkkään luettuun tietoon vaan videot ovat merkittävä oppimisen lähde. Kouluihin ei kuitenkaan tunnuta saavan asiallista lisenssiä, joka kattaisi You Tuben käytön. Kysymys on monisäikeinen, enkä aio siihen tässä sen enempää perehtyä. Ihmettelen vain sitä, miltä nuorista näyttää se, että koulu ei voi käyttää niitä välineitä, jotka ovat nuorille arkipäivää ja kaikkein ominta.


Hyvää, jo kauan sitten, alkanutta vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja tervetuloa takaisin blogini pariin!

Digiajan opettaja

Lokakuussa juuri syysloman aikaan sain sähköpostiini viestin Palmenian järjestämästä Digiajan opettaja -koulutuksesta. Koulutus on osa ns. KuumaTVT -yhteistyötä, jossa pääkaupunkiseudun kehyskunnat tekevät yhteistyötä mm. opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen kehittämiseksi. Nyt alkavan koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään parantaa opettajien tvt -taitoja vaan myös kehittää koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun suuntaan.

Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.

Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.

Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.

Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.

Kiireinen tiistai

Tiistait ovat minulle viikon hektisimmät päivät. Neljä tuntia opetusta, tiimiaika ja YT -kokous asettavat tiukat raamit päivälle. Tänään bonuksena oli vielä poistumisharjoitus.

Aloitin päivän koulumme johtoryhmän kanssa, jossa analysoimme pari viikkoa sitten työyhteisössä läpi käytyä työhyvinvointikartoitusta. Saimme kartoituksessa ihan huippupisteet, mutta toisaalta kartoitus oli tehty viime keväänä ja talossa on tapahtunut paljon uudistuksia sitten viime kevään. Suurimpana muutoksena se, että työntekijäkunta ja koulu on kasvanut.

Työhyvinvointikartoituksesta oli tarkoitus löytää kehittämisen paikkoja ja tehdä sen pohjalta koulun työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma. Kuten sanoin, päällisin puolin kaikki oli tutkimuksessa erittäin hyvin. Se näkyi myös vastauksissa. Suurin tarve työhyvinvoinnin näkökulmasta liittyi yhteistyöhön opettajien välillä. Melko positiivinen ongelma.

Koulun arki on kuitenkin nopeatempoista ja aikaa yhteistyölle ei aina ole riittävästi. Tätä haluamme ehdottomasti olla kehittämässä. Kun Vuorenmäen koulua perustettiin reilu vuosi sitten tämä halu tehdä yhteistyötä näkyi kaikessa. Hienoja luokkien välisiä projekteja on ollutkin. Yhteistyö päiväkotienkin kanssa on saatu hyvälle alulle. Tänä syksynä teemme töitä myös Veikkolan koulun ja oman koulumme yhteistyön eteen. Paljon on siis kehitteillä jo nyt.

Toinen mielenkiintoinen tulos tutkimuksessa oli se, että opettajat kokivat saaneensa myönteistä palautetta minulta (4,8 kun maksimi oli 5). Sen sijaan palautteen antaminen työtoverille ei ollut yhtä yleistä. Pohdimme tätä yhdessä. Moni piti yhtenä syynä kiirettä. Kiireessä ei vain aina tule mieleen sanoa rohkaisun sanoja. Kehittämiskohde numero 2! Kannusta kaveria ;-)

Perehdyttämisen osalta koettiin myös vielä tarvetta jalostukselle. Olemmekin jo aloittaneet mentoritoiminnan koulussa uusien opettajien perehdyttämiseksi. Siinäkin asiassa on siis edistytty. Mielenkiinnolla odotan uusien opettajiemme kanssa käytäviä kehityskeskusteluja. Perehdytys nostetaan varmasti yhdeksi teemaksi.

Heti johtoryhmän jälkeen saimme vieraaksemme turvallisuuskouluttaja Timo Leväsen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Kävimme yhdessä läpi päiväkodinjohtajan, huoltomiehen ja turvallisuuskouluttajan kanssa kohta alkavaaa poistumisharjoitusta. Saimme paljon oleellista uutta tietoa.

Itse poistuminen meni hyvin ja ripeästi. Suojelujohtajana sain myös luokkien ja henkilöstön luvut nopeasti tietooni ja pääsimme jatkamaan päivää normaalin päivärutiinin mukaan.

Harjoituksen lopuksi pidimme vielä pienen kokouksen samalla porukalla, jolla aloitimmekin harjoituksen. Timo Levänen veti yhteen harjoituksen kulkua, nosti esiin ongelmakohtia ja pohdimme ratkaisuja. Jälleen kerran sain olla ylpeä niin oppilaista kuin henkilökunnastakin. Saimme runsaasti kehuja. Kiitokset siitä kaikille.

Iltapäivällä meillä oli vielä kaikille opettajille pakollinen laitekoulutus koskien koulun uutta interaktiivista teknologiaa. Saimme aluksi rautaisannoksen tietoa ja opetusta, jonka jälkeen jalkauduimme luokkiin kokeilemaan oppimaamme. Koulumme jokainen luokka on varustettu samalla laitteistolla: dokumenttikamera, Hitachin interaktiivinen projektori ja sen älykäs pedagoginen ohjelmisto sekä kaiuttimet. Oli huikeaa nähdä, mitä kaikkea tuosta laitteistosta saa irti kun vaan uskaltaa lähteä kokeilemaan ja rohkeasti tekemään. Uskon, että opettajamme ottavat uudet opit pian haltuunsa ja käyttöön.

Saimme myös pienen opastuksen siitä, miten koulumme iPadit saa kytkettyä laitteistoon niin, että iPadin kuva ja ääni saadaan myös heijastettua taululle. Olen viime päivinä ladannut tabletteihin uusia sovelluksia mm. animaation, videon leikkaamisen ja kuvankäsittelyn saralla. Itse olen jo pitkään ollut innostunut iPadin moniraituriohjelmasta Garage Band, jolla saa helposti tuotettua varsin kohtuullista jälkeä esim. musiikin opetuksen tueksi.

Jos päivä olikin kiireinen, oli se myös erittäin antoisa. Tällaisena päivänä on kuitenkin turha toivoa, että sähköpostia ehtisi purkaa tai Helmi -ohjelmiston viestejä ehtisi lukea. Se ilo odottaa minua huomenna ;-)

Rehtorit digiajassa

Olin tänään jälleen koulutuksessa. Koulutus oli ns. KuumaTVT -hankkeen järjestämää täydennyskoulutusta rehtoreille tieto- ja viestintätekniikasta. Tarkemmin sanottuna tavoitteet ovat seuraavat:

"Rehtorit digiajassa -koulutuksen tavoitteena on kehittää koulun johtamisen kannalta tarpeellisia valmiuksia tietotekniikan käyttöön. Koulutuksessa luodaan kokonaiskuvaa koulutuksen tietoyhteiskuntakehittämisen merkityksestä ja tarpeesta sekä tuetaan muutosprosessien suunnittelun ja johtamisen taitoja. Tavoitteena on löytää tietotekniikan rooli sisältönä ja välineenä käytännön johtamistyössä sekä osana opetussuunnitelmaa arjen koulutyössä."

Kouluttajana toimi Liisa Ilomäki Helsingin yliopistolta. Kokenut kouluttaja ja tutkija siis. Usein koulutuksissa kuitenkin käy niin, että kouluttajasta huolimatta, koulutus alkaa nostaa mieleen ihan omia teemojaan, jotka elävät omaa elämäänsä. Niin kävi nytkin. Paljon sain irti ihan puhtaasti opetuksestakin, mutta kaikkein parhaimmat prosessit lähtivät liikkeelle, kun kerrankin oli luvan kanssa aikaa pohtia ja joku osasi ohjata pohdintaa oikeaan suuntaan.

Koulutuksen yksi tavoite oli myös kartoittaa kunkin koulun tvt -osaamisen ja resurssien nykytilaa ja pohtia tulevia tavoitteita. Asioita pohdittiin kuudesta eri näkökulmasta:

1) koulun tavoitetaso (visio, kehittymishalu jne.)
2) johtajuus (rehtorin rooli, rehtorin verkostoituminen ja jaettu johtajuus)
3) opettajayhteisön työtavat (osaamisen jakaminen, kehittämiskäytännöt ja opettajien verkostoituminen)
4) digitaalinen teknologia (teknologian tarkoituksenmukaisuus, opettajien ja oppilaiden digitaalinen kompetenssi, tekninen ja pedagoginen tuki jne.)
5) koulun tietotyökäytännöt (yhteiset käytänteet ja kehittämishankkeet, oppilaiden osallistaminen jne.)
6) pedagogiset käytännöt (käsitykset teknologian pedagogisesta käytöstä ja käyttö opetuksessa)

Omassa koulussamme laitteistot ovat kunnossa, on interaktiivista esitystekniikkaa, läppäreitä, muutama iPadikin jne. Opettajatkin ovat innostuneita ja motivoituneita uuden teknologian käyttöön. Rehtori vahvasti verkostoitunut ja innostunut asiasta. Moni asia on siis oikein hyvin. Haasteinamme ovat mm. yhteisen jakamisen lisääminen ja siirtäminen myös verkkoon, osaamisen kehittäminen ja digitaalisen teknologian todellinen pedagoginen käyttö.

Olen aiemminkin kirjoittanut sosiaalisen median, digitaalisten oppimisalustojen ja muun digitaalisen teknologian pedagogisesta käytöstä. Huolenani oli silloin ja on edelleen, ettei verkossa tehdä asioita, jotka edistäisivät yhteistyötä ja jakamisen kulttuuria. Juuri nämä kaksi taikasanaa ovat ne, jotka tekevät verkosta niin mahtavan. Tietenkin verkossa työskentely myös irrottaa opiskelijan työskentelyn ajasta ja paikasta riippumattomaksi, mutta juuri yhteistyö ja jakaminen ovat ne asiat, jotka eniten tällä hetkellä muuttavat maailmaa. Olikin erittäin huolestuttavaa, että kouluttajamme Liisa Ilomäki kertoi saaneensa yhdessä tutkimuksessa sen suuntaisia tuloksia, että suomalaiset lukiolaiset eivät kokeneet perusopetuksen antaneen yhteistyötaitoja tai tvt -taitoja. Koulu ei saa olla vain paikka, jossa tietoa siirretään opettajalta oppilaalle. Koulun täytyy myös opettaa elämässä tarpeellisia taitoja, prosessoimaan tietoa, syvällistä tiedon tulkintaa jne.

Koulutus jatkuu vielä kolmen lähipäivän verran tänä syksynä. Odotan niitä jo nyt suurella innolla. Sillä välin teemme töitä verkossa. Koulutukseen kuuluu olennaisena osana rehtoreiden keskinäinen yhteistyö ja jakaminen -missäs muualla kuin - VERKOSSA!

Why build a personal learning environment

Social networks are changing the world more rapidly than it has changed probably ever before. Is the school changing as fast too? Probably not, but we still have hope. More and more educators are building their own personal learning environments in the internet. These, so to say, "connected educators" are sharing, collaborating, coaching and consulting eachother over the net.

Just today I found the most amazing visualization of the things I tried to describe above. Check it out and see:



The whole thing above is not a dream or a fairytale. I know dozens of educators who work just like that. In our school we are taking steps to that direction too.

At the moment we have the FinnABLE 2020 -project that is trying to re-invent the classroom. The project is all about the new learning environment, sharing and collaboration. The other project that helps to build the learning in a new direction is KuumaTVT -project. This project is trying to give tools for the teachers for the 21st century teaching. KuumaTVT project provides further education in the ICT skills for the teachers.

But no project or further education can change the attitude more than your own experience. That is why a 21st century teacher should take the first step into the social networks and start to learn, share and collaborate with other educators. One of the greatest tools for building your own personal learning environment is Twitter. While Facebook tends to be more focused on people's personal life Twitter is more professional.

A few ideas to get started, you'll find in this presentation I did a while ago. See if it helps and start SHARING:

Twitter how i use it from Esa Kukkasniemi

Tervetullut vieras

Tänä aamuna saimme koulullemme käymään kunnan uuden TVT -koordinaattorin, Antti Sankalan. Hänen tehtävänään on toimia Kuuma -kuntien KuumaTVT -hankkeen yhdysmiehenä kunnassamme ja kehittää kunnan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä. Tervetullut tehtävä Kirkkonummella!

Antti esitteli aluksi KuumaTVT -hanketta ja kertoi sitten hankkeen koulutustarjonnasta opettajille. Koulutustarjonnassa on montakin hyvää asiaa. Ensinnäkin koulutus on kouluille ja kunnille ilmaista ("ilmaisia lounaita" ei ole, mutta hankkeen kustantamaa kuitenkin ;-). Toiseksi koulutukset on varsin tarkkaan räätälöitävissä kunnille, kouluille tai jopa yksittäisille opettajille/opettajaryhmille. Kolmanneksi koulutukset ovat erittäin ajankohtaisia. Neljänneksi ne on suunniteltu niin, etteivät ne ole laitekantasidonnaisia esim. älytaulujen pedagoginen käyttö (eikä esim. SmartBoardien pedagoginen käyttö).

Oman koulumme kohdalta löydän vielä yhden erittäin tervetulleen asian. Sain tänään käsiini koulumme työhyvinvointiselvityksen tulokset. Tulokset olivat kauttaaltaan erinomaisia, mutta muutama asia pisti silmääni. Yksi niistä oli se, että kohtaan Olen saanut riittävästi työvälineiden käyttökoulutusta, saimme pistemääräksi 2,90 (max. 5) ja Kehitän ammattitaitoani jatkuvasti 4,00 (max.5). Ensimmäinen luku on sikäli ymmärrettävä, että koulu on uusi ja laitekanta samoin. Sovimme laitetoimittajan kanssa, että koska asennus meni niin myöhään, otamme koulutuksen vasta tälle vuodelle. Toisaalta ns. 21. vuosisadan taitoihin kuuluvat myös työvälineiden käyttötaidot. Maailma muuttuu niin nopeasti, että enää ei ole itsestäänselvää, että pysymme edes laitteiden kehityksessä mukana, saati sitten pedagogisessa käytössä. Jälkimmäinen tuntuu kovalta luvulta ja onkin sitä, mutta jää silti kunnan keskiarvosta. Opettajan työnkuva ja työympäristö muuttuu niin huimaa vauhtia, että päivitystä tarvitaan koko ajan. KuumaTVT -hanke vastaa tähän erinomaisesti tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osalta.

Melkein kaikki on siis kunnossa. Ei kuitenkaan aivan. Opettajien kouluttautumista rajoittaa osaltaan se, että sijaisia on tällä hetkellä erittäin vaikea saada. Näin ollen, jokainen koulutus rasittaa omaa työntekijävarantoamme (avustajien työpanosta tai resurssiopettajan työpanosta).

Kouluttautuminen on kuitenkin niin merkittävä asia, että pyrimme kaikin tavoin tukemaan sitä. Meillä on tällä hetkellä kolme pitkää koulutusta menossa, joihin on sidottu 8 opettajaa. Samaan aikaan pyörii lukuisia lyhyitä  1-2 päivän koulutuksia. Olen erityisen iloinen siitä, että olemme saaneet uusia innokkaita kouluttautujia. Osa opettajista ehdottaa jo itse itselleen sopivia koulutuksia ja osalle minä ehdotan sellaisia, joista olemme kehityskeskusteluissa sopineet. Uskon, että tulevissa mittauksissa em. luvutkin ovat parantuneet entisestään.

FinnABLE 2020 -a meet with a Greek

Last March the municipality of Kirkkonummi enrolled in FinnABLE 2020 - a project that aims to create new methods and tools for sharing knowledge and experiences using new technology and advancing 21st century skills, especially problem solving and creativity. I personally took part in the kick off -meeting two months ago at the University of Helsinki. The athmosphere was inspiring.

The project is managed by professor Hannele Niemi and director Jari Multisilta from the Cicero Learning Center. The project is funded by Tekes together with universities (University of Helsinki and the Tampere University of Technology) companies and municipalities. Kirkkonummi is one of those municipalities. There are 12 schools involved with the project from Finland and many partner schools also from around the world.

Today we had a meeting at the Upper Secondary School of Kirkkonummi with two researchers (Jari Honkala / Helsinki and Marianna Vivitsou from Greece)one business partner and the principal of the school Mr. Matti Autero. The Upper Secondary School of Kirkkonummi is going to be one of the schools that will take part in this project. The Vuorenmäki School will also be involved.

Finn able 2020 5.6.2012

View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi

I presented our plan for the project for the researchers. The plan is what I call version 1.0. Hopefully we still have time to work with the details in August. Anyway, we got good feedback. Our plan supports sharing, collaboration and problem solving. They are all important issues at the project. The researchers encouraged us to stick with a simple plan. The whole FinnABLE -project consists of many small projects and it's not necessary that the projects are very big. The idea is also that these projects would not end after FinnABLE 2020 but would last and change the school culture for good.

I thank you, Jari, Heikki, Matti and Marianna. It was a good meeting today! I'm especially thankful to Marianna who promised to organize a partner school for us from Greece. So, maybe in the near future also the pupils and the teachers of the Vuorenmäki School will have A MEET WITH A GREEK!

Koulujen TVT -hypeä Heurekassa

Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.

Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?

Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?

Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?

Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?

Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!

Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!

Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.

Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.

ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?

Verkko-oppimisalusta vai avoin verkko?

Kirjoitin edellisen kirjoitukseni avoimuudesta ja jakamisen hienoudesta lähinnä koskien opettajia ja opetusalan toimintakulttuurin muutosta. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön puutuin muutama viikko sitten. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö on noussut erittäin ajankohtaiseksi teemaksi monessa muussakin blogissa. Mm. sosiaalisen median opetuskäytön pioneerit Harto Pönkä ja Anne Rongas ovat käsitelleet aihetta omissa blogeissaan.

Tämä kirjoitus on osittain vastausta tuohon verkossa virinneeseen keskusteluun. Harto Pönkä oli turhautunut prosessin hitauteen suomalaisissa kouluissa. Aiheesta on puhuttu vuosia, mutta tulokset ovat edelleen vain hyvin harvojen aktiivisten tekijöiden saavutuksia. Edelleen tvt:n käyttöä pidetään tulevaisuuden oppimisena, kuten H.Pönkä kirjoittaa:

"Pääongelma on, että nykyaikaisia tieto- ja viestintätekniikan välineitä kutsutaan Suomessa tulevaisuuden välineiksi ja ympäristöiksi, ja niiden käyttöä kutsutaan tulevaisuuden oppimiseksi. Siis niitä, jotka ovat olleet maailmalla käytössä jo vuosia. Näitä ovat esimerkiksi blogit, wikit, käsitekarttatyökalut ja monet muut yhteistyötä ja oppimista tukevat palvelut."

Olen Harton kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että puhe tulevaisuuden oppimisesta pitäisi lopettaa. On päivän selvää, että nämä välineet tulisivat olla koulujen aktiivisessa käytössä 2000 -luvun Suomessa. Olisi pitänyt olla jo pitkän aikaa!

Se mistä olen Harto Pönkän kanssa eri mieltä liittyy välineisiin. Harto Pönkä kirjoittaa:

"Pakettiratkaisujen sijasta kannattaa valita kuhunkin tarpeeseen sopivimmat sosiaalisen median palvelut. Yhteistyötä wikissä, oppimispäiväkirjaa blogeissa, käsitteellistä hahmottamista käsitekarttatyökaluilla jne. Näin jokainen työkalu tukee paremmin nimenomaan sitä käyttötarkoitusta, jota varten ne on tehty – so. parempi tuki oppimiselle, vuorovaikutukselle ja tiedonrakentelulle."

Idea on sinänsä oikeansuuntainen. Juuri näin pitäisikin tehdä jos eläisimme täydellisessä maailmassa. Alakoulun rehtorin näkökulmasta ongelmana ovat kuitenkin em. välineiden hyvin monenlaiset käyttöehdot ja ikärajat. Monien palveluiden ikärajana on 13 vuotta. Oheisiin palveluihin rekisteröityminen vaatisi lisäksi alle 18 -vuotiaan kohdalta luvan huoltajalta. Kaikilta ei tuota lupaa varmasti heltiäisi jos koulu on vähänkin suurempi. Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen tulisi kuitenkin koskea kaikkia oppilaita tasapuolisesti.

Hyvä kompromissiratkaisu tässä tilanteessa on pedagoginen oppimisalusta. Vaikka olen Harto Pönkän kanssa samaa mieltä Moodlesta, vaihtoehtoja on muitakin. Oleellista on, että tällaisen verkko-oppimisalustan "suojissa" päästään käyttämään parhaassa tapauksessa samoja sosiaalisen median tekniikoita kuin "oikeassa elämässäkin" (lue: avoimessa verkossa). Oppimisalustan käyttöön ei kuitenkaan tarvitse kysellä lupia. Se on oppimisympäristö muiden joukossa. Sen julkisuutta voi säädellä helpommin kuin monen avoimen sosiaalisen median välineen. Tämä taas luo käyttöön kaivattua turvallisuutta. Päästään harjoittelemaan tutussa ja turvallisesti rajatussa ympäristössä. Eihän autokoululaisiakaan laiteta suoraan moottoritielle. Olen itse ainakin ajellut ensimmäiset huterat kytkimen nostoni Otaniemen teekkarikylän parkkipaikalla.

Tärkeintä on opettajan halu käyttää verkon mahdollisuuksia opetuksessaan. On mielestäni melko yhdentekevää, mikä tuo valittu väline on, jos se tarjoaa monipuolisen repertuaarin erilaisia vaihtoehtoja. Tärkeää on, että verkko-oppimisalustaa ei nähdä vain työkirjana verkossa. Se ei mielestäni täytä nykyaikaisen verkko-oppimisen kriteerejä. Nykyaikaiseen verkko-oppimiseen kuuluu tiedon rakentelu, uuden tiedon luominen, jakaminen jne. -vaikka sitten tutussa ja hieman rajatussa ympäristössä.