torstai 9. helmikuuta 2017

Vierailubloggaajana TAT:in Opetin.fi -blogissa

Sain ennen joulua pyynnön TAT:ista, josko olisin innokas bloggaamaan heidän upeaan Opetin.fihttp://www.opetin.fi/blogi/ -blogiinsa. Tietysti olin. Ainoa ongelma oli se, mistä löytää kirjoittamiselle rauhallinen aika kun edes omaa blogia ei enää saa päivitettyä. Milloin elämä muuttui tällaiseksi?

Nyt tammikuussa puristin eräänä viikonloppuna itsestäni väkisin kirjoituksen aiheesta Kännykkä -koulun pahin vihollinen? Kännykän käyttö on puhuttanut paljon myös omassa koulussani. Siitä puhuvat sekä oppilaat, huoltajat että opettajatkin. Se tunnutaan näkevän vain hyvin negatiivisena asiana; se vähentää liikkumista, aiheuttaa niska-hartia -vaivoja, häiritsee keskittymistä, se on koko ajan esillä jne.

Postausta kirjoittaessani tein myös aikamatkan omiin kouluaikoihini, jolloin tietokoneet olivat talon kokoisia ja niistä tuli ulos reikänauhaa. Mietin, miten 70 -luvun koulussa olisi suhtauduttu jos yhtäkkiä ne talon kokoiset tietokoneet olisivat mahtuneet taskuun ja niihin olisi tullut kaikki nykypäivän herkut. Olisiko Niittykummun koulussa käsketty minua pitämään tietokoneeni repussa? Vai olisiko silloin nähty kännykän suomat mahdollisuudet opetukselle?

Ajatusleikkiin emme tietysti enää saa oikeaa vastausta, koska nuo ajat on jo eletty ja takaisin ei päästä. Tässä nykypäivän kännykän demonisoinnissa voisi kuitenkin joskus yrittää nähdä myös niitä mahdollisuuksia, mitä se tarjoaa. Omassa koulussamme eivät tietokoneet riittäisi millään uuden OPS:in toteuttamiseen, jollei välillä käytettäisi myös oppilaan omia puhelimia. Ja, kuinka kätevän kokoinen puhelin on luontoretkellä? Sillä taltioidaan kevään ensimmäinen leskenlehti luokan kevätseurantablogiin tai kansioon.

Taistellaan yhdessä positiivisessa hengessä liiallista puhelimen käyttöä vastaan. Annetaan lapsille vaihtoehtoja. Tarjotaan itse mallia liikkuvasta elämäntyylistä. Laitetaan koulussa välituntiliikuttajat hommiin, pidetään taukojumppia, rakennetaan seisomatyöpisteitä tai kiipeilyseinä koulun käytävälle, kuten omassa koulussani. Ja annetaan kännykälle mahdollisuus. Annetaan mahdollisuus näyttää, mihin kaikkeen se koulussa taipuu.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulujuhlapuhe 2016


Hyvät juhlavieraat

Opetussuunnitelman mukaan ”demokraattisessa yhteiskunnassa tulisi periaatteessa jokaisen saada itse asettaa tavoitteensa. – Esim. lyhyehkön ajanjakson työn suunnittelussa menettelytapa- ja oppiainesvalinnoista, peruskoulun alimpienkin luokkien oppilaiden toivomukset voidaan mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Varttuessaan oppilaiden on yhä enemmän saatava osallistua päämäärää koskeviin ratkaisuihin. Nuoremmat voivat tehdä valintoja vaihtoehtojen kesken, vanhemmat taas kauaskantoisempia ja peruuttamattomampia ratkaisuja. Näin oppilas voi harjaantua itsenäisen tavoitteellisen toiminnan vastuuseen.


Tässä vaiheessa puhettani veikkaan, että oppilaisiin edellä mainittu teksti uppoaa täysin. Uskoisin, että kovin moni huoltaja tai opettajakaan ei huomaa juuri mitään kummallista, niin tutulta tuo teksti kuulostaa ja istuu erinomaisesti tähän päivään. Tekstikatkelma on kuitenkin 46 vuoden takaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnöstä vuodelta 1970. Suurin osa koulumme opettajista ei ollut vielä syntynytkään tuolloin.



Samainen mietintö linjaa myös: ”Koulua ei voida suunnitella vain yhteiskunnan tämänhetkisten tarpeiden varaan, vaan on otettava huomioon tulevaisuus. Tällöin on vaikeutena se, ettei ole kovinkaan suurta yksimielisyyttä siitä yhteiskunnasta, johon meidän tulisi pyrkiä, tai jollainen meillä tulee olemaan esimerkiksi vuoteen 2000 mennessä.”


Vuodesta 2000:kin on kulunut jo niin kauan, ettei sitä ole päässyt kokemaan tässä salissa ketkään muut kuin salin aikuiset. Kuitenkin opetussuunnitelmatyön ongelmat olivat ihan samat vuonna 1970 kuin vuonna 2014, jolloin nyt voimassa olevat opetussuunnitelman perusteet kirjoitettiin. Opetussuunnitelman tulisi pystyä antamaan eväitä tulevaisuuden yhteiskuntaa varten, eikä kukaan meistä vielä tiedä, millainen maailma on vuonna 2025 kun oletettavasti seuraavan kerran perusteita jälleen uudistetaan.


Se, mikä teki vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteet aivan erityiseksi, on se, että ne olivat kaikkien aikojen ensimmäiset peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen siirryttiin vähitellen 1970 –luvulla pohjoisesta etelää kohden siten, että Kirkkonummi siirtyi perusopetuksen piiriin vuonna 1976 eli tasan 40 vuotta sitten ihan viimeisten kuntien joukossa. Samana vuonna peruskoulujärjestelmään siirryttiin mm. itäisessä naapurissamme Espoossa.



Näin jälkeenpäin on hauska katsoa, kuinka edistyksellisiä ja edelleen hienoja ajatuksia tuo vuoden 1970 opetussuunnitelmakomitean mietintö sisältää. Se sisälsi oppilaiden omien tavoitteiden asettelun lisäksi mm. sellaisia uusia ajatuksia kuin opetuksen eheyttäminen, tietotekniikan huomioiminen opetuksessa tai oppilaan terveydentilan vaikutus oppimiselle ja hyvinvoinnille.
 

Monet asiat ovat toki muuttuneetkin vuosien varrella, mutta on myös jotain pysyvää. Jo tuolloin vuonna 1976 ja vuosikymmeniä sitä ennenkin paimenet ovat kylpytakeissaan vaeltaneet kohti tähteä onnittelemaan juuri syntynyttä Jeesus –lasta. Samoin ovat tutut joululaulut raikuneet koulujen kuusijuhlissa. Rehtorit ovat pitäneet puheitaan juhlissa ja juhlan jälkeen vieraat eivät ole muistaneet niistä juurikaan mitään.


Mutta jotain noista juhlista on aina jäänyt mieliin. Joku kutsuu sitä joulun tunnelmaksi. Toinen puhuu joulun salaisuudesta. Lapset tuntevat sen lisääntyvänä jännityksenä vatsanpohjassa ja aikuisetkin kiireen hellittämisenä hetkeksi kesken arkihuolien. Joulu on lähellä. Hyvää joulua kaikille!