torstai 23. tammikuuta 2014

Tiimejä kehittämässä

Vuorenmäen koulun tiimirakenne uusittiin tasan vuosi sitten. Kaikki nämä kolme toimintavuotta koulussamme on toiminut kahdenlaisia tiimejä 1) luokka-astetiimejä ja 2) aihetiimejä. Luokka-astetiimit ovat pysyneet ideologialtaan samanlaisina kuluneet kolme vuotta. Niiden keskeisenä tavoitteena on ollut kehittää luokka-asteiden välistä ja sisäistä yhteistyötä.

Vuosi sitten tiivistimme useat teemalliset tiimit laajempiin aihekokonaisuuksiin keskittyviksi aihetiimeiksi. Koulumme aihetiimit keskittyvät nykyisellään seuraaviin asioihin:

  • OPS -työ ja arviointi
  • Oppilaan osallisuus koulun arjessa
  • Digitaaliset oppimisympäristöt ja käytänteet
  • Johtaminen (johtoryhmä)
Kun koulunkäyntiavustajaresurssi leikattiin noin puoleen lukuvuodelle 2013-2014 verrattuna edelliseen vuoteen, luovuimme pitkin hampain omasta innovaatiostamme -tukitiimistä. Pilotoimme koko kevään 2013 tiimimallia, jossa koulumme laaja-alainen erityisopettaja veti tiimiä, johon hänen lisäkseen kuuluivat resurssiopettaja ja kaikki koulumme avustajat. Tiimi toimi arjessa toimivana koulutusryhmänä, jolla lisättiin oppilaan tuen kanssa kiinteästi työskentelevien ihmisten ammattitaitoa, kehitettiin uusia tuen toteuttamisen muotoja, vaihdettiin kokemuksia ja saatiin vertaistukea.

Lukuvuoden 2013-2014 alussa kaikkien aihetiimien tavoitteet määriteltiin yhdessä. Koulun johtoryhmä nimesi kullekin tiimille kaksi tavoitetta ja tiimit itse keksivät 1-2 tavoitetta lisää. Tällä pyrittiin lisäämään keskittymistä oikeisiin asioihin, kun aikaa on käytössä rajallisesti.

Vuoden 2013 lopulla päätin aloittaa kevään 2014 kehityskeskustelut tiimien ryhmäkehityskeskusteluilla. Ainakin aluksi olen aloittanut luokka-astetiimien ryhmäkekeistä. Tämä valinta siitä syystä, että aihetiimien tavoitteet on selkeästi määritelty ja toimenkuva selkeämpi. Luokka-asteyhteistyö taas on syystä tai toisesta lähtenyt hieman vaisusti käyntiin. Tarkoituksena oli mm. kartoittaa pullonkauloja ja selvittää, mitä voisimme tehdä toisin.

Olen nyt käynyt keskustelut kaikkien luokka-astetiimien kanssa. Ensi torstaina pidän tiimikeken vielä avustajien kanssa. Jo nyt voin sanoa, että ajatus ryhmäkehityskeskusteluiden pitämisestä on ollut erinomainen.

Lähdin keskusteluihin kolmella yksinkertaisella kysymyksellä. Tämä siitä syystä, että tiimeissä on 6-7 jäsentä. Jos kaikille meinataan tunnin aikana antaa edes hetki suunvuoroa, ei edes teoriassa ole mahdollista lähteä keskustelemaan kovin monesta teemasta.

Kysymykseni olivat seuraavat:
  1. Missä olemme onnistuneet?
  2. Mitä haasteita olemme kohdanneet?
  3. Miten minä tiimin jäsenenä, voisin toimia toisin, jotta yhteistyö mahdollistuisi paremmin?
Pyrimme siis löytämään hyviä käytänteitä (best practices) ja raivaamaan yhteistyön esteitä pois. 

Yhteistyön suurimmiksi esteiksi nousi kaikissa tiimeissä kiire ja se, että tiimiaika kuluu johonkin muuhun kuin yhteistyön kehittämiseen. Jälkimmäinen syy voi tuntua oudolta. Pieni opastus opettajan työaikamalliin aukaisee ongelman ydintä. Opettajan työaika koostuu opetustunneista ja 3 ns. yt -tunnista. Tottakai opettajan työhön liittyy paljon muutakin kuten tuntien valmistelua, kokeiden korjausta ja uusien asioiden oppimista ja haltuunottoa.

Monessa koulussa opettajan kolmesta ns. yt -tunnista on merkitty lukujärjestykseen yksi ja loput kaksi tuntia voi käyttää esim. kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja yhteydenpitoon, opettajien väliseen yhteistyöhön, erilaisten lomakkeiden täyttämiseen jne. Vuorenmäen koulussa opettajan lukujärjestykseen on palkitettu kaksi näistä kolmesta tunnista. Toinen luokka-asteyhteistyöhön ja toinen teemalliseen aihetiimien työskentelyyn.

Työaikamalli on auttamattomasti vanhentunut, eikä missään määrin tue uuden työn tarpeita. Uusi työ on luonteeltaan purskeista -joskus tehdään enemmän kun on tarve tai on draivi päällä ja joskus hieman vähemmän kun on hiljaisempaa tai ideoita ei tunnu syntyvän. Opettaja tekee lukujärjestyksen mukaan, samalla tavalla kuin oppilas, riippumatta siitä onko flow päällä vai ei. Tietenkin työn tekeminen riippuu opettajasta itsestään, mutta malli toimii periaatteessa näin.

Jos noista yt -tunneista halutaan pitää orjallisesti kiinni, käy helposti niin, että muut määrittelevät, mitä koulussa tehdään. Kunnan hallinnosta tulee niin paljon jo pelkkiä pakollisia vuosittaisia tehtäviä (riskikartoitukset, laatukyselyt, erilaiset osaamiskartoitukset, lausunnot erilaisiin asioihin jne.), että osa ajasta kuluu niihin. Koulun sisältä nousee lisäksi lisää samantyyppisiä teemoja (turvallisuussuunnitelman läpikäynti ja kehittäminen, OPS:iin liittyvä yhteinen keskustelu, juhlien ja teemapäivien järjestelyt ja suunnittelu jne.) Aika kuluu tällä mallilla pakollisten asioiden hoitoon. Tämä johtaa siihen, että opettaja kokee työnsä epämotivoivana ja pakkopullana. Opettaja ei koskaan pääse innostumaan, heittäytymään ja innovoimaan.

On päivän selvää, että innostumiselle täytyy löytyä aikaa. Ei kukaan voi tehdä vuodesta toiseen ulkoa ohjautuvaa työtä, kun on saanut akateemisen koulutuksen johon liittyy tutkijan mieli. Innostumista ja luovaa hulluutta syntyy kun on riittävästi aikaa, eikä pakko tai kiire paina päälle. Vai kuinka moni meistä pystyisi innostumaan joka tiistai kello 14.00-15.00 ja taas uudestaan torstaisin klo 8.00-9.00?

Tiimien kehityskeskusteluissa nousi hyviä ideoita yhteistyön järjestämiseen:
  • joku oli keksinyt mallin, jossa kaksi samaa luokkaa opettavaa opettajaa oli yhdistänyt voimansa siten, että pilveen kirjoitettu historian essee arvioitiin kahdesta näkökulmasta: luokanopettaja arvioi sen äidinkielen näkökulmasta ja historiaa opettava opettaja historian näkökulmasta, 
  • joku oli yhdistänyt samaan aikaan olevat kahden rinnakkaisen luokan jakotunnit siten, että kahdesta puolikkaasta ryhmästä tehtiin yksi kokonainen ryhmä, jolle saatiin tällä järjestelyllä kaksi opettajaa
  • yksi luokkataso oli pitänyt kerran viikossa toiminnallisen matematiikan tunnin niin, että sillä tunnilla kaikki rinnakkaisluokat sekoitettiin uusiksi ryhmiksi
  • syntyi myös idea kuudesluokkalaisten toimimisesta oppimaan oppimista ohjaavina "käytöskummeina" pienemmille 
  • jne.
Parasta näissä keskusteluissa oli se, että osaamista jaettiin. Ideat olivat lopulta hyvin arkisia, mutta se, että pienistäkin idean murusista yhdessä puhuttiin, loi puitteet sille, että ideat jalostuivat timanteiksi.

Tiimikehityskeskusteluiden jälkeen aloitan henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Uskon, että olemme virittäneet niitä varten hyviä teemoja. Mieli on näiden hyvien keskusteluiden jälkeen avoinna uudelle. Se on hyvä lähtökohta kehittymiselle.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pisa -menestys -siunaus vai kirous?

Suomi on 2000 -luvun alusta saanut paistatella kansainvälisten Pisa -mittausten mallimaana. Suomen rakettimainen nousu kärkimaiden joukkoon jo ensimmäisessä Pisa -mittauksessa, johon Suomi osallistui, toi kansainväliset "Pisa -turistit" Suomeen. Ympäri maailmaa alettiin kiinnostua ilmiöstä Suomen Pisa -menestyksen takana. Mikä on tämä pieni pohjoinen maa, jossa kouluun mennään vasta 7 vuotiaana, koulupäivät ovat poikkeuksellisen lyhyitä, standardoituja testejä ei käytetä ja kotitehtäviä ei anneta melkein ollenkaan? Miten tällainen maa voi menestyä lähes kaikilla osa-alueilla Pisa -testeissä?

Suomalaisen Pisa -menestyksen syitä on vuosien varrella selitetty yliopistotasoisella opetajankoulutuksella, opettajien pedagogisella autonomialla, hyvin laaditulla opetussuunnitelmalla, kaikille yhdenvertaista opetusta antavalla peruskoululla jne. Selittäviä syitä onkin varmasti monia. Suomi ei ole lähtenyt kansainvälisesti yleiseen testauskilpaan. Monet maat vannovat standardoitujen testien nimeen. Suomi ei koskaan ole laajamittaisesti testannut kokonaisia ikäluokkia. Ainoa laaja standardoitu testimme on vasta toisella asteella ylioppilaskokeen muodossa.

Tutkimuksissa on myös todettu, että eriarvoisuus ja suuret tuloerot korreloivat positiivisesti heikkojen oppimistulosten kanssa. Suomen yksi menestystekijä onkin ehdottomasti ollut ilmainen, kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoava peruskoulu. Suomen vahvuus on ollut siinä, että meillä ei ole koulupudokkaita. Pystymme vuodesta toiseen antamaan kokonaisille ikäluokille riittävän tasoisen koulutuksen. Tasaisuus onkin ollut varmasti yksi valtti Suomen Pisa -menestyksen takana.

Viimeisten kahden mittauksen tulokset ovat kuitenkin antaneet jo pieniä viitteitä siitä, että Suomen menestys ei kenties olekaan ikuista. Erityisesti Aasian valtiot (mm. Shanghai ja Hong Kong) ovat tehneet kovan nousun Pisa -mittausten kärkeen. Aluksi ilmiötä selitettiin aasialaisella työmoraalilla ja pitkillä koulupäivillä. Uskottiin, että menestys perustuu lähinnä kovaan työntekoon. Tunnettua oli, että monissa Aasian maissa koulupäivä jatkui yksityisopetuksella ja pitkällä läksysessiolla. Moni ei uskonut tämän tien olevan pysyvä tie menestykseen.

Em. seikat eivät kuitenkaan olleet ainoita selittäviä tekijöitä. Useissa Aasian maissa tehtiin laajamittaisia remontteja koulutusjärjestelmiin ja opettajankoulutukseen. Aasialaiset kävivät tekemässä Pisa -matkojaan Suomeen. He kirjasivat näkemänsä pieniin muistivihkoihin ja kuvasivat kaiken kameroilleen ja videolle. He palasivat kotimaahansa, analysoivat tulokset ja paransivat meidän luomaamme tuotetta. Ja menestyivät!

Kun Pisa -tulokset jälleen kerran julkaistaan tiistaina 3.12.2013 klo 11 Pariisin aikaa, on oletettavaa, että Suomen sijoitus on edelleen jonkin verran pudonnut ja Aasian valtiot pitävät kärkisijoja. Muutamat viimeaikaiset peruskoululaisten osaamista kartoittaneet tutkimukset ovat jopa antaneet viitteitä siitä, että Suomen sijoitus voisi pudota merkittävästikin. Lehdet ovat kirjoittaneet laiskoista suomalaislapsista ja pohtineet syitä Suomen kehnoon sijoittumiseen jo ennen tulosten julkistusta.

On muistettava, että jo sijoittuminen kansainväliseen kärkikymmenikköön on kova suoritus. Itse en pitäisi ollenkaan suurena katastrofina sitä, jos Suomi olisikin vaikka sijoilla 7.-10. Pisa -huuma on kieltämättä antanut nostetta suomalaiselle opettajuudelle. On ollut hienoa olla suomalainen opettaja ja suomalaisen koulun rehtori. Samalla Pisa -huuma on kuitenkin jäädyttänyt meidät paikoillemme. Olemme halunneet pysyä kärjessä vanhoin reseptein. Kaikki muistavat, mitä kävi Nokialle vanhoin reseptein. Ensin tyrittiin simpukkapuhelinmarkkinat ja sitten kosketusnäytöt ja lopulta ei enää ollut kansainvälisesti menestyvää suomalaisyritystä. Suomalaiselle peruskoululle voi käydä samalla tavalla jos emme ole valmiita myöntämään, että Pisa -menestys on voinut olla meille enemmän kirous kuin siunaus. Se on pysähdyttänyt kehityksen. Maailma muuttuu ympärillämme, mutta me pidämme tiukasti vuoden 2000 seiniä pystyssä.

Nyt jos tiistaina nuo tulokset jälleen pudottavat meitä kauemmas kansainvälisestä kärjestä, voi tuon kehityksen hyvänä puolena olla se, että vihdoin päästään avoimesti keskustelemaan siitä, mihin suomalaista peruskoulua tässä muuttuvassa maailmassa tulisi viedä. Se ainakin on tutkimuksin osoitettu todeksi, että meillä on maailman ehkä parhaat tietotekniset laitteet, joita me emme juurikaan käytä. Olisiko jo vihdoin aika kumota suomalaisten koulujen rakastamat kännykkäkiellot ja tuoda suomalainen koulu 2020 -luvulle? Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on rohkeasti mietittävä, millaiseen maailmaan olemme lapsiamme kasvattamassa? Mitä on se tulevaisuuden osaaminen, jota tarvitsemme vuonna 2030? Entä 2050?

Minä en osaa kaikkiin kysymyksiini antaa vastausta, mutta sen tiedän, että ratkaisu Pisa -kärkeen nousemiselle ei löydy koulun aloituksen varhentamisesta tai testaamisen ja kontrollin lisäämisestä. Jostain muualta ratkaisut on löydyttävä. Haastan meidät kaikki suomalaiset opetusalan ammattilaiset pohtimaan tätä yhdessä kotien ja lastemme kanssa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mahtava aloitus Robottiviikolle

Tänään oli kauan odotettu päivä. Saimme viime keväänä kutsun mukaan Euroopan Robottiviikon viettoon viikon suomalaisilta järjestäjiltä. Tartuin tietysti heti tilaisuuteen. Robotiikka on yksi vahva tämän ajan megatrendi ja Suomelle tärkeä uusi vientituote. Ajattelin sen myös innostavan erityisesti niitä poikia, jotka kaipaavat kouluun edes joskus vähän toimintaa ;-)

Koulumme Robottiviikon suunnittelutiimi on ollut pieni, mutta tehokas. Istuimme Noora Malkavaaran kanssa yhden iltapäivän opettajainhuoneessa ja löimme lukkoon viikon teemat. Niistä kirjoitin jo aiemmin. Tänään saimme nauttia tuloksista. Suomen yhden johtavan robotiikkastartupin yksi omistajista, Jufo Peltomaa, oli luvannut puhua koulumme Robottiviikon avajaisissa.



Koko koulu oli kokoontunut juhlasaliimme. Noora ja minä nousimme ensin lavalle ja kerroimme, mistä on kyse. On kyse koko Eurooppaa käsittävästä teemaviikosta, jossa saamme olla mukana! Esittelin aamun pääpuhujan: mies, joka on saanut tehtävänsä tasavallan presidentiltä! Jufo Peltomaa!

Jufo astui lavalle aloittamaan oman esityksensä raivoisien aplodien saattelemana.



Jufo aloitti oman esityksensä kertomalla hieman itsestään: koulukiusattu, hakattu, hieman erikoinen hippi. Myöhemmin Raptorin räppäri ja teollisuusrobotteja valmistavan yrityksen johtaja. Jufo painotti hienosti omassa puheessaan, kuinka koskaan ei saa uskoa kiusaajia. Pitää uskoa itseensä ja "jos tulee kiusatuksi, mennä kertomaan rehtorille."

Varsinaisesta esityksestä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. ZenRoboticsin trailerit on taidolla tehty. Koska trailerit ovat englanninkielisiä, Jufo ystävällisesti käänsi pienimmille tärkeimmät kohdat.



Trailereissa puhuttiin paljon menestyksestä, rahasta ja asiakkaista. Jufon viimeisen dian sanoma oli kuitenkin hyvin selkeä: tärkeää elämässä ei ole raha ja menestys vaan se, että pidämme huolta toisistamme.

Kiitos, Jufo! Aivan mahtava aloitus Robottiviikolle! Aalto yliopiston automaatio- ja systeemitekniikan laitokselta saimme lainaksi pari Lego -robottia ja yhden Wii -ohjaimella ohjattavan saippuakotelon ;-) Uskon, että luvassa on upea viikko. Huomenna pohditaan, mitä robotiikka voisi tuoda tulevaisuudessa koululaisen arkeen. Hyviä ehdotuksia voit kirjata vaikka blogini kommentteihin.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Verkostoitumassa

Jokin aika sitten sain mielenkiintoisen kutsun sähköpostilla. Helsingin yliopiston opettajainkouluttaja ja professori Leena Krokfors kutsui minut ja neljä muuta rehtoria pohtimaan koulun ja oppimisympäristöjen muutosta. Kutsuttujen rehtorien joukko oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Etukäteen tunsin hyvin Mikko Jordmanin ja Martti Hellströmin lisäksi tunsin hyvin Koulumestarin koulun Espoosta, josta paikalle oli kutsuttu apulaisrehtori Tiina Korhonen. Oli hauska päästä keskeustelemaan itselle tärkeistä teemoista ihmisten kanssa, joiden ammatillisuutta kunnioittaa suuresti.

Itse iltaan oli tullut myös suuri joukko tuttuja. Vihtiläisiä kollegoita oli useita -olimmehan Mikko Jordmanin kanssa entisiä vihtiläisreksejä. Vihdin rehtoreilla on aivan erityinen yhteys keskenään. Kannustuksen henki on käsin kosketeltava. Paikalla oli myös muita tuttuja reksejä vuosien varrelta. Olipa paikalla yksi kirkkonummelainenkin rehtori -Marjo Rantanen Kartanonrannan koulusta.

Prof. Krokfors avasi tilaisuuden lyhyellä esittelyllä. Hän puhui siitä, miten koulun tulisi muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana ja pohti sitä, voisiko koulu jopa muuttaa yhteiskuntaa, kuten yhteiskunta haastaa koulun muuttumaan. Hyvä kysymys!

Jokainen rehtoreista oli saanut lähettää etukäteen prof. Krokforsille teemoja, jotka ovat pinnalla omassa koulussa tällä hetkellä. Olin itsekin lähettänyt listan, jonka teemat liikkuivat aina robotisaatiosta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pelillisyyden kautta opettajien yhteistyöhön, koulun toimintakulttuurin muutokseen ja käynnissä oleviin YT -neuvotteluihin. Koulun arjessa pohditaan monenlaisia teemoja.

Mikko Jordman aloitti reksien vastaukset. Hän maalaili visioita maailmasta, jossa me koulussa pohdimme matematiikan oppimistulosten paranemista samaan aikaan kun nuoret ovat aidosti huolissaan maailman tilasta. Hän haastoi meitä koulujen johtajia ja opettajia maalaamaan nuortemme eteen tulevaisuuden kuvan, joka olisi houkutteleva, jonka eteen kannattaisi tehdä töitä.

Vastausvuoron tullessa omalle kohdalleni puheenjohtajan kysymys liittyi jotenkin juuri robotisaatioon, toimintakulttuurin muuttumiseen ja pelillisyyteen. Yritin ottaa koppia omista ajatuksistani, jotka joku muu oli pureksinut minulle tuntemattomaan muotoon. Toisaalta, viikossa oli ehtinyt maailma mennä jo niin paljon eteenpäin, että jos olisin nyt tehnyt listan se olisi näyttänyt ihan toiselta. Nyt päällimmäisenä olisi varmaankin ollut opettajan työaika ja yhteistyö opettajien välillä.

Kuittasin vastauksessani robotisaation lähinnä sillä, että olemme yhtenä kouluna mukana Euroopan Robottiviikon vietossa. Vierelläni seisonut apulaisrehtori Tiina Korhonen ja Koulumestarin koulu ovat myös mukana hankkeessa. Pohdin hetken keinoälyä ja robotiikan mahdollisuuksia koulumaailmassa tai, mitä jos yksi opettajatiimin jäsen olisikin robotti? Myönsin itsekin, että nämä ovat kaukaisia visioita, mutta meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä koulu voi olla 20 vuoden päästä.

Pääosan vastauksestani omistin tieto- ja viestintätekniikan käytölle koulussa ja pelillisyydelle. Olen usein blogissanikin kirjoittanut pelillisyydestä. Meidän tulee ottaa vakavasti se, että peleissä tehdään monia asioita oikein. Eivät ne muuten koukuttaisi lapsia viettämään niiden parissa tunteja ja pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja päästä pelissä eteenpäin. Miksei oppiminenkin voisi olla houkuttelevaa, jopa koukuttavaa?

Pelien koukuttavat elementit ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Peleissä on selkeitä tavoitteita, osatavoitteita ja tasoja. Pelit antavat koko ajan pelaajalle kannustavaa palautetta. Pelien maailmassa ongemat ovat myös mielenkiintoisia. Ne haastavat pelaajan aidosti. Haasteen voittaminen on palkitsevaa.

Tiina Korhonen esitteli omassa puheenvuorossaan Koulumestarin koulun Oppimiskeskus Innokkaan toimintaa ja muistutti, että hyvät hankkeet eivät saa jäädä vain hankkeiksi. On keksittävä keinoja, joilla hyvät käytänteet jäävät elämään koulun kulttuuriin.

Martti Hellström puhui koulun hengestä ja yhdessä tekemisen meiningistä, josta Auroran koulu on tunnettu. Auroran koulussa on 25 vuotta toteutettu joka vuosi opettajien ja oppilaiden yhteinen suuri näytelmällinen produktio, joka luo yhdessä tekemisen kulttuuria ja tekee siitä näkyvää koulun arjessa.

Rehtori Ethel Mattila Fiskarin koulusta kertoi, miten koulu on ottanut paikallisen taiteilijayhteisön koulun arkeen mukaan siten, että vuosittain toteutetaan yhteisiä hankkeita eri vuosiluokilla. Nämä hankkeet ylittävät rohkeasti oppiainerajoja ja sitovat erilaisia aihepiirejä kokonaisuuksiksi.

Puheenvuorojen jälkeen syötiin hyvän salaattipöydän antimia ja käytiin vilkasta keskustelua pöydissä päivän aiheista. Lopuksi pöytäkeskustelujen saldoa koottiin vielä yhteiselle näytölle Flinga -järjestelmän avulla. Kukin sai esittää kysymyksiä, teesejä tai ratkaisuja kysymyksiin. Yhteisen tuottamisen kautta syntyi hyviä ajatuksia, jotka toivottavasti jäivät elämään vielä tilaisuudesta lähdettäessäkin.

Ilta oli mukava. Kiitos siitä Leena Krokforsille ja Olli Vesteriselle ja kaikille muille järjestäjille sekä ennen kaikkea aktiivisille rehtoreille, jotka jakoivat kanssamme ajatuksiaan.




torstai 14. marraskuuta 2013

Pelillisyys oppimisen tukena

Pelillisyys on yksi opetuksen ja oppimisen suuria megatrendejä. Pelillisyys nousee esille vahvasti myös tänään eduskunnalle luovutetussa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa (8/2013) Uusi oppiminen. FT, tutkija Lauri Järvilehto kirjoittaa raportin opetusteknologiaa koskevassa luvussa alaluvun oppimispeleistä. Järvilehto nostaa selkeästi esille motivaation oppimisen edllytyksenä. Hän viittaa Ryanin ja Decin tutkimuksiin, joissa he nostavat oppimisen kolmeksi keskeiseksi motivaatiotekijäksi
1) vapauden,
2) kompetenssin eli kyvykkyyden ja
3) relationaalisuuden eli suhteen toisiin ihmisiin.

"Deci et. al. esittävät, että sisäisesti motivoituneet oppijat oppivat paremmin ja kehittävät syvällisempää käsitteellistä ymmärrystä kuin oppijat, joiden päämääränä on pärjätä kokeessa. Kirsti Lonka ja Elina Ketonen puolestaan osoittavat tutkimuksessaan, että innostus, kyvykkyyden tunne ja itseopiskeluun käytetty aika korreloivat positiivisesti yliopistokurssin arvosanan kanssa."

"Vapaus, kyvykkyys ja yhteys toisiin ovat keskeiset inhimillisen toiminnan motivaattorit. Ne ovat myös avainrooleissa kestävälle oppimiselle. Kaikkein olennaisin tekijä oppimisen kannalta on näistä kolmesta kyvykkyys, ja siinä vielä erityisesti oppimisen ja tekemisen optimitila, flow- eli virtauskokemus."


Hyvin suunniteltu peli pitää pelaajan tehokkaasti flow -tilassa. Pelien koukuttavuuden mekanismeihin viittasin jo aiemmassa postauksessani "Tulevaisuuden koulu", jossa kerroin tulevaisuustutkija Ilkka Halavan ajatuksia siitä, mitä peleistä voitaisiin suoraan siirtää työelämään.

Omassa koulussamme on viimeisten viikkojen aikana myös nostettu pelillisyyttä esille. Puhuimme asiasta mm. viime tiistain vesossa. Monet luokat ovat kokeilleet innolla KuumaTVT -hankkeen yhteydessä tuotettua oppimispeliä Saarella, jonka tarkoituksena on kehittää pelaajien yhteistyötaitoja. Noora Malkavaaran 4C -luokassa on menestyksellä kokeiltu luokan omaa rahayksikköä, masua. Nooran postauksen aiheesta löydät täältä. Olen lisäksi monistanut opettajainhuoneen pöydälle muutaman nipun Sonja Ängeslevän erinomaista julkaisua Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Kaiken kukkuraksi tein eilen vielä pienen opetusvideon Kahootista. Olen käyttänyt hyvällä menestyksellä Kahootia monen luokan kanssa. Eilen myös Eeva Tanttinen(2B) kertoi kokeilleensa Kahootia oppilaiden kanssa. Jos kiinnostuksesi heräsi, katso oheinen video ja vie oppilaasi pelimaailmaan ja flow -tilaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Visiota pohtimassa

Pidimme tänään opettajien kanssa ns. puolikkaan veson (=3h virkaehtosopimukseen kirjattu koulutus). Veson aiheena oli koulun visio. Olemme nyt toimineet kaksi vuotta. Olemme käyneet hyvän arvokeskustelun ja koulumme arvot löytyvätkin jokaisen luokan ja opettajainhuoneenkin seinältä. Olemme myös kirjanneet toiminta-ajatuksemme.

Tänään pohdimme visiota. Aloitin yhteisen iltapäivämme Kirsti Longan viisailla sanoilla seuraavan videon avulla:



Videon jälkeen kävin melko tiukkaan tahtiin muutamia viimeaikaisia julkaisuja ja tutkimuksia läpi, jotka jollain tavalla viittaavat siihen, mihin maailma on menossa. Kaikkia tutkimuksia en edes yrittänyt referoida tarkasti vaan olin tehnyt selkeää valintaa, jotta kaikki aika ei kulu siihen, että minä puhun. Oheiset diat tein esitykseni tueksi.



Sitten oli vuorossa pieni yllätys. Halusin ravistella ajatteluamme. Halusin karistaa työpäivän tomut niskasta ja viedä aivot uudelle tasolle ;-) Olin varannut vesomme piristykseksi näyttelijä Anna Rannan vetämään meille improvisaatioharjoituksia. Ranta tiesi vesokoulutuksemme aiheen ja oli valmistanut harjoitukset sen mukaan. Kaikkeen improvisaatioon kuuluu ensin muutamia "lämmittelyjä", helppoja improvisaatioharjoituksia, jolla porukka saadaan rentoutumaan. Niin nytkin. Olimme aluksi samuraita, joiden tuli toimia tietyn kaavan mukaan ja päästää tiettyjä ääniä kun vuoro osui omalle kohdalle.

Varsinaiset työskentelyt olivat hyvinkin herätteleviä. Teimme stillkuva -patsaita esim. siitä, millainen olisi kauhuskenaario tulevaisuuden koulusta. Samoin pohdimme sitä, millainen olisi unelma tulevaisuuden koulusta. Esille nousi erittäin hyviä ajatuksia. Kauhuskenaarioissa korostuikin esim. välinpitämättömyys, innottomuus oppimista kohtaan, resurssien sijaan. Samoin unelmien koulussa korostuivat loputtomien resurssien sijaan mm. joustavat ratkaisut, muunneltavat opetustilat ja etäoppiminen.

Improvisaation jälkeen kokosimme muutamia havaintojamme muistiin. Kävimme erittäin hyvän keskustelun siitä, millaista koulua kohti haluamme olla menossa. Lähes poikkeuksetta noissa unelmissa korostui yhteistyö sen kaikissa muodoissa: luokkien välillä, oppilaiden välillä, opettajien välillä, opettajien ja oppilaiden välinen yhteistyö, kodin ja koulun välinen yhteistyö jne. Monesti nostettiin esille myös ympäröivän yhteiskunnan pitäminen mukana, jotta koulu ei jää erilliseksi saarekkeeksi, joka ei linkity todelliseen elämään.

Iltapäivä oli hyvä aloitus visiotyölle. Visio ei ole vielä valmis. Sen sanoin jo heti aluksi, että se ei ole edes tavoite. Kaikkein hirvittävin tilanne olisi jos visio pitäisi väkisin keksiä kolmessa tunnissa ja sitten siihen pitäisi sitoutua, vaikka kukaan ei olisi siihen tyytyväinen.

Uskon vahvasti siihen, että visiomme kirkastuu vielä. Uskon myös siihen, että visioon sitoutuminen on huomattavasti vahvempaa kun kaikki ovat sitä olleet työstämässä kuin silloin jos olisin kertonut opettajille, mikä on koulumme visio. Kävimme hyvän keskustelun, jota jatkamme tiimeissä. Visio tullaan esittelemään tällä foorumilla, kun se on valmis. Sinäkin voit osallistua visiotyöhön ja kertoa, millaisessa koulussa toivoisit, että lapsesi opiskelee. Ideoita ja ajatuksia voit kirjata tämän blogin kommentteihin -nimellä tai nimettömänä.

Päätimme yhteisen iltapäivämme käyttämällä kaikki koulumme uusia iPadeja. Olin tehnyt pienen tietovisan Kahoot -sivustolla. Olimme puhuneet myös pelillisyyden nousevasta trendistä opetuksessa. Halusin antaa yhden esimerkin siitä, mitä se voisi olla läksyjen kuulusteluna, kertauksena tai ihan vaan päivän piristyksenä. Olin yrittänyt keksiä kysymyksiä monipuolisesti eri aihealueilta, jotta opettajat näkisivät, mihin kaikkeen Kahoot taipuu. Kyselyn voit pelata vaikka oman perheen kesken täältä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Socrative vs. Kahoot!


My endless resource of new ideas for the last five years has been Twitter. There are so many brilliant teachers, principals, other school administratives and companys sharing their best links, ideas, blog posts etc. And because Twitter is global, it goes on 24/7. Every morning I wake up I check my Twitter feed. Many times it gives me something new to try out at school.

Last week I found a new, interesting site called GetKahoot.com. Kahoot is a student response system much like the Socrative is. Teacher can make quizzes, start web discussions or make surveys. This far these two are almost identical.

The main difference between these two platforms is that the gamification element of Kahoot is much stronger. The solution is really simple. They've added points to the game. After each question you'll get the scoreboard on the whiteboard and you'll also recieve personal feedback like: "Congratulations Joe! You have 5230 points. You're at the 5th place right after Jill at the 4th place." So simple and yet so clever!

It's incredible how the pupils' engagement grows 200% when there is this competition element included. I didn't believe my eyes when there was this sports-like celebration after every question "Yes", "Wohooo", "Ooooh my my". The kids where having a PlayStation-moment during a normal history lesson. They actually wanted to play the game THREE times. I've never seen this happen in a classroom.

This class of 5th graders is really good in history. We are doing a project on ancient Greece history at the moment. They are doing it in groups. Each group has to produce some kind of media production. Some groups use Prezi, some do Padlet and some do a quiz with Socrative. I like Socrative too. It's great. But just like the children I'm a little sorry I found Kahoot only a week ago and didn't introduce it to the class before today.

In every good game there are three basic elements that make the game so engaging that you don't want to quit playing. First, there has to be a goal to achieve, something to go for. Second, the game usually gives you instant positive feedback. And finally third, it has to give you enough of a challenge to keep the motivation strong.

Kahoot pretty much has these all. The goal is to be the winner of your class. Kahoot gives you instant feedback after every single question. It even gives you personal instant feedback. It was so funny to look at these children smile when they saw their name and points on the screen of their own mobile device or school laptop.

Kahoot doesn't give the price for free for teacher. Teachers are still needed to produce the right questions for the class... or are they? Why can't you just let your pupils log in and start producing their own Kahoots. Because "great learning starts by asking great questions".

ps. I have to say that I don't get any profit from Kahoot for this blog or myself but I suggest you try it yourself and you'll understand why am I so enthusiastic about it. And I'm not saying that a simple quiz machine solves the problems of learning. No! It's just that every now and then you'll have to have some fun in the classroom. Today we definately had lots of fun. I'm really sorry that I can't publish the great video of the class today. I want to respect the will of the parents of these children and not to show their faces on a public internet site, like my blog is. But I promise you'll get the exact same results if you just give Kahoot a shot. It was amazingly easy to do the quiz.

ps2. If you want to play my first Kahoot, you'll find it here. Unfortunately it's in Finnish.