keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kännykät ja oppiminen -tasa-arvokysymys?

Tämän blogin selkeästi luetuin teksti (tällä hetkellä n. 1800 lukukertaa) on ollut vuoden takainen postaus Kännykät ja oppiminen. Syykin on varmaan selvä -otsikossa on kaksi koulumaailmassa paljon tunteita herättävää sanaa yhdessä otsikossa. Suuri osa opettajista pitää kännyköitä edelleen lähinnä häiriötekijänä luokassa. Kännykät koetaan jopa niin uhkaavaksi, että piti säätää oikein laki, jonka nojalla opettaja saa ottaa oppilaalta opetusta häiritsevän kännykän pois.

Tässä postauksessa en pureudu ensisijaisesti sen enempää opetukseen kuin kännyköiden häiritsevyyteenkään. Edellisen kännyköihin liittyvän postaukseni kommenteissa nousi kuitenkin esiin usein lausuttu argumentti siitä, kuinka oppilaiden omien kännyköiden käyttäminen opetuksessa aiheuttaa tasa-arvo-ongelman. Espoolaisen Auroran koulun rehtori Martti Hellström kommentoi:
"Toivotaan, että löytyy ratkaisu, jolla jokaiselle oppilaalle voidaan järjestää älypuhelin, jos se valitaan keskeiseksi opetusvälineeksi.

Yhteisessä peruskoulussa ei voida sallia, että osalla opetus on luxusta ja osalla karvalakkimallista."
Kommentoin jo lyhyesti asiaa jo heti postauksen kommenttiosioon, mutta ajattelin hieman vielä laajentaa näkökulmaa. Rehtori Hellströmin kommenttihan kohdistui suoraan nykyään niin paljon puhuttuun BYOD -periaatteeseen (Bring Your Own Device).

Olen ehdottomasti maksuttoman perusopetuksen kannattaja ja pidän tärkeänä sitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Tämä on yksi suomalaisen koululaitoksen ehdottomia vahvuuksia suhteessa muihin maihin. Koulun tulee pääsääntöisesti tarjota ne välineet, joilla koulussa opitaan. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut kun tarkemmin ajatellaan.

Koulu ei millään voi tarjota esim. suksia, monoja ja luistimia jokaiselle oppilaalle. Tämähän vaatisi, että koululla olisi suunnattoman suuri varasto, jossa olisi useita samaa kokoa olevia monoja ja luistimia niin tytöille kuin pojillekin. Sama juttu suksien kanssa jne. Ei! Kouluun on perinteisesti tuotu omat sukset, monot ja luistimet BYOD -periaatteella. Jos jollakin ei sellaisia ole, koulu ei voi velvoittaa niitä hankkimaan vaan koulun tulisi tarjota varusteet niile, joilta ne puuttuvat. Vaan, kuinka usein tarjoaa?

Kuinka monella koululla on niin paljon lainasuksia, -monoja ja -luistimia kuin nykyään on tarvetta. Nykypäivän lapset hiihtävät niin vähän, että yhä useampi perhe jättää kalliit varusteet hankkimatta. Koulujen varastot eivät pysy perässä tässä kehityksessä. Em. urheilulajit ovat kuitenkin suomalaisille hyvin perinteisiä talviurheilulajeja, joiden opetuksesta mainitaan myös opetussuunnitelmassa.

Kännykän käytöstä varmaan aika harvan koulun opetussuunnitelmassa mitään mainitaan -järjestyssäännöissä sen sijaan sitäkin useammin. Kuitenkin kouluilla on useimmiten huomattavasti paremmat mobiililaitteet antaa lainaksi niille, joilta kännykkä, tabletti tai muu mobiililaite puuttuu, kuin esim. sukset tai monot. Eikö huomattavasti karmaisevampi vääryys ole se, kuinka heikosti kouluilla on tarjota suksia lainaksi kuin se, millaisen mobiililaitteen oppilas saa koulusta?

Mielestäni enemmän kuin tähän melko näennäiseen tasa-arvokysymykseen, tulisi meidän opetuksen ammattilaisten keskittyä siihen, kuinka kännykkää voisi opetuksessa hyödyntää. Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka oman kouluni innovatiiviset opettajat ovat ottaneet haasteen vastaan ja keksineet järkevää käyttöä noille lähes jokaisen taskusta löytyville päätelaitteille. On ladattu pdf -lukijaohjelmia ja e -kirjoja, käytetty QR -koodeja, tehty videoita, käyetty karttasovellusta suunnistuksessa ja otettu suunnistusparista kuvaa rastilla jne. Lista on ihan loputon.

Oppilaan elämän ja elinikäisen oppimisen kannalta on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että koulu voi opettaa älypuhelimen hyötykäyttöä oppilaille kaiken tuon viihdekäytön rinnalle, jonka he kyllä osaavat. Älypuhelin on kuitenkin niin uskomaton kapistus, että harva käyttää sen ominaisuuksista puoliakaan. Onhan työvälineiden käyttötaidot mainittu myös yhtenä 2000 -luvun kansalaistaitona.

Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien tulisi nyt varustaa pilttinsä älypuhelimella jo pienestä pitäen. Kuten sanoin, koulu kyllä tarjoaa välineet niille, joilta ne puuttuvat. Sen sijaan, jos jotain haluaa lapselleen ostaa koulua varten, ehdotan, että syksyllä hankitaan taas sopivat monot, sukset ja luistimet. Niille toivottavasti tulee jo ensi vuonna käyttöä. Tänä vuonna jäi aika vähälle ;-) sattuneesta syystä.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Anna valta pois

Kulunut kevät on kulunut kuin siivillä, enkä juuri ole bloggaillut. Paljon kirjoittamisen arvoista on kuitenkin tapahtunut, joten tartun kevään aiheisiin vaikka sitten jälkeen päin.

Keväällä sain kutsun puhumaan huhtikuussa Seinäjoella järjestettyyn Liikkuva koulu -seminaariin. Tapahtuman järjestäjät etsivät puhujaa liittyen oppilaan osallisuuteen liittyviin asioihin koulussa. He olivat kuulemma törmänneet dioihini aiheesta netissä. Olin muutama vuosi sitten puhumassa aiheesta OPH:n Kristina Kaiharin pyynnöstä kansallisilla perusopetuspäivillä. Jotain valmista ajatusta minulla siis oli aiheesta.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen myös omassa koulussani. Päätin tarttua haasteeseen ja lähdin Seinäjoelle. Minulle oli varattu aikaa 40 minuuttia. Tein lyhyen setin dioja, jotta pysyn aikataulussa, koska tarkoitus oli ehtiä myös keskustella aiheesta.



Tärkein viestini oli se, että jos ihan oikeasti halutaan lisätä oppilaan vaikuttamisen mahdollisuuksia ja osallisuuden tunnetta koulussa, on meidän aikuisten annettava lapsille myös todellista valtaa päättää asioista. On näennäisdemokratiaa, että aikuiset määrittelevät aiheet, joista lapset saavat puhua aikuisten määrittelemissä rajoissa ja ainakin siinä vaiheessa kun lapset jostain innostuvat, nousee jonkun sormi pystyyn ja "mutta..."

Postaukseni otsikko on tietoisesti provosoiva, mutta on taivaan tosi, että suurin osa suomalaisissa kouluissa tapahtuvasta oppilaan osallisuudesta on opettajajohtoista ja lasten todellinen mahdollisuus vaikuttaa on melko näennäistä. En kannata sitä, että annetaan homman lähteä täysin lapasesta, mutta melko paljon siitä meille opettajille niin rakkaasta hallinnan tunteesta on pakko menettää, jotta jotain oikeasti voi tapahtua oppilasjohtoisesti. Lapset ovat paljon viisaampia, kuin me aikuiset monesti uskomme. Jos pidämme kiinni tuosta hallinnasta, saavutamme vain niitä asioita, joita opettaja osaa. Kun annamme pallon oppilaille ja hyödynnämme ryhmän potentiaalia, alkaa syntyä uusia asioita.

Hyvänä esimerkkinä tästä on esim. yrittäjyyskasvatus. Kun oppilaisiin oikeasti luotetaan ja annetaan heidän toteuttaa omia visioitaan, voi syntyä vaikka sellaista jälkeä kuin naapurikoulullamme Veikkolassa. Siellä yrittäjyyskurssilaiset ovat oikeasti perustaneet yrityksiä ja pyörittävät nyt omaa liiketoimintaansa -itsenäisesti.

Myös meillä Vuorenmäessä on tietenkin edistetty oppilaan osallisuuden kokemusta ja pyritty mahdollistamaan kaikkea sitä, mikä edistää oppilaan osallistumista koulun toiminnassa. Ohessa linkki niihin kirjoituksiin tässä blogissa, jotka jollakin tavoin sivuavat osallisuuden teemaa. Lisäksi julkaisen tässä myös videon, jossa nuori, innovatiivinen ja innokas opettajamme Noora Malkavaara kertoo koulumme digiassaritoiminnasta.



Haastan tulevana lukuvuonna kaikki meidät opettajat edes kerran antamaan vallan pois, oppilaille. Kokeile, mitä tapahtuu. Jos homma lähtee täysin lapasesta, muista, että sinä olet aikuinen ja voit koska tahansa viheltää pelin poikki. Uskon kuitenkin ennemmin siihen, että yllätyt. Vastuullista toimintaa syntyy vain sitä kautta, että luotetaan.

Oman esitykseni jälkeen minua haastateltiin myös hetken Liikkuvan koulun You Tube -kanavalle. Video on ohessa:



Myös mediamoguli Pauli Aalto -Setälä puhui osittain aihetta sivuten muutama vuosi sitten opettajille tehdyssä Campus -seminaarissa Savoy -teatterissa. Tuo video löytyy täältä:

Campus: Pauli Aalto-Setälä from Campus on Vimeo.

Lukujärjestys - vaikeuksien kautta voittoon

Olen saanut jälleen valmiiksi ensi lukuvuoden lukujärjestyksen. Lukujärjestys 2014-2015 on neljäs, jonka tein Vuorenmäen koulun rehtorina. Ensimmäisenä vuotena lukujärjestys syntyi excelillä -ilman varsinaista lukujärjestysohjelmaa. Koulu oli silloin pienempi (vain vuosiluokat 1-5), mutta silti ihmettelen edelleen, miten tuo 14 perusopetusryhmän ja yhden pienluokan lukkari valmistui. Kun kaikki mahdolliset päällekkäisyydet ja virheet ovat vain omassa päässä, virheiden mahdollisuus on suuri. Jotenkin se kuitenkin valmistui ja vuosi elettiin niillä lukujärjestyksillä.

Vuodesta 2012 olen käyttänyt KISSI (Keep It Simple Stupid Idiot ;-) -nimistä ohjelmaa, jonka on luonut Mauri Leppälä niminen rehtori. Idea on todellakin nimensä mukainen. Tarkoitus on tehdä asiat mahdollisimman yksinkertaisesti. Ohjelmaan voi syöttää oppilastasoisetkin tiedot ja näin saada jokaiselle oppilaalle henkilökohtaiset lukujärjestykset. Alakoululla tämä ei kuitenkaan ole erityisen tarpeellista kun erilaisia ryhmiä on vain vähän (jakoryhmät, katsomusaineet, A2 -kielet ja vapaavalintaiset opinnot).



Tänä vuonna haasteita oli tavallista enemmän. Koulumme määräaikaisten opettajien haku jäi hyvin loppukevääseen. Tämä johtui taas siitä, että emme voi hakea opettajaa ennen kuin paikka on auki eli virkavapaus on haettu (oli syy sitten mikä tahansa: äitiysloma, opintovapaa, sairasloma jne.) tai ihminen on irtisanonut itsensä. Lähes kaikissa em. mahdollisuuksissa mahdollisuus hakea virkavapaata on rajattu tiettyyn päivään: äitiyslomissa tiettyjen raskausviikkojen jälkeen saatavaan raskaustodistukseen, opintovapaa usein opiskelupaikkaan, sairausloma sairausloman saamiseen jne. Lukujärjestystyön alkaessa kolme hakua oli juuri sulkeutunut ja haastattelut kesken. Tein siis lukujärjestyksiä ihmisille, joita en tuntenut, enkä tiennyt, kenet heistä saan kouluumme. Silloin on viisainta ottaa varman päälle ja jättää näille sijoittamatta esim. musiikkia, jonka opettamisessa soittotaito on melko välttämätön. Oma riskinsä on muissakin taito- ja taideaineissa. Esim. kuudennen luokan käsityön opetussuunnitelma on jo sen verran vaativa, etteivät kaikki mielellään sitä opeta. Toisaalta on oppilaan etu, että kutakin ainetta opettaa opettaja, joka tuntee osaavansa sen, mitä opettaa.

Toinen haaste muodostui siitä, että naapuritalossa haluttiin A2 -kielten tuntien paikkaa vaihtaa toiseen jaksoon eli keväälle. Periaatteessa asia on yksinkertainen kun sen tietää etukäteen, mutta hankalaksi sen tekee se, että tuolle kevään sijoituspaikalle ei voi syksylle sijoittaa tunteja, jottei tule päällekkäisyyksiä. Näin kultaakin arvokkaammat lukujärjestystyön peruspilarit, päivien loput ja alut, joihin on helppo sijoittaa esim. muiden kuin oman luokan opettajan pitämiä tunteja, vähenivät entisestään.

Tänä vuonna kolmannen haasteen toi kielten opetus. Viime vuonna Noora opetti englantia 3. luokalle ja minä yhdelle ryhmälle nelosella. Tulevana vuonna Noora ei ole käytettävissä ja minun piti keksiä uusia englannin opettajia. Aikaisempaa enkun kokemusta omaavat löytyivät 1-2 luokan opettajista. 1-2 luokilla pyrin kuitenkin siihen, että oma opettaja opettaisi mahdollisimman paljon oman luokan tunteja. Jaoin siis kolmannen luokan englannit kahdelle opettajalle. Onneksi osaavia löytyi omasta talosta. Englannin lehtori Riikka opettaa ensi vuonna kaikki englannit vuosiluokille 4-6.

Myös A2 -ruotsin opetus loi uuden haasteen. Oman koulumme A2 -ruotsit edellisinä vuosina opettanut Tiina siirtyy toiseen kuntaan töihin ja jättää samalla aukon ruotsin opetukseen. Koska ensi vuonna ruotsin ryhmiä on talossamme jo 4. ja 6. luokalla, täytyi näillekin ryhmille löytyä opettajat. Hyviä vaihtoehtoja oli onneksi tarjolla ja tämäkin asia ratkesi.

Ehkä kaikkein suurimman haasteen lukujärjestystyölle loi se, että eri katsomusaineita opiskelevia oppilaita on koulussamme hyvin monilla luokilla. Koska koulussamme ei opiskella kuin neljää eri katsomusainetta, en ole tähän asti pitänyt tätä hajontaa suurena ongelmana. Nyt noita uskonnon mukaan palkitettavia luokkia on kuitenkin jo 11 ja se alkaa olla 17 perusopetusryhmän koulussa paljon. Järkevää tietysti olisi, että ev.lut. uskonnosta poikkeavat katsomusaineet olisi keskitetty yhdelle luokalle/luokkataso. Nyt kun naapurikoulu määrittää ortodoksien opetuksen tuntien paikat, määräytyy samalla myös kaikkien muiden näiden 11 luokan uskontotuntien paikat. Ongelma on sama kuin edellä mainitsemani ongelma A2 -tuntien kanssa -nämä tunnit vievät arvokkaita iltapäivätunteja, jonne ne sijoitetaan, jotta ortodoksien (joita opetetaan Veikkolan koulussa) ei tarvitsisi enää palata takaisin oman tuntinsa jälkeen Vuorenmäen kouluun esim. yhdeksi tunniksi klo 13-14.

Lukujärjestys oli jo keskiviikkona yhtä tuntia vaille valmis. Saattaa kuulostaa hullulta, että, miksen sijoittanut tuota yhtä tuntia. Syykin on selvä: en löytänyt sille paikkaa. Tiesin, että pystyisin asian ratkaisemaan vaikka saman tien, mutten halunnut tehdä itselleni epämieluista kompromissia eli jakaa 6B:n äidinkielen opetusta yhden tunnin verran toiselle opettajalle. Aikaa deadlineen oli vielä pari päivää, joten päätin yrittää ratkaista asian muuta kautta. Torstaina sain kuin sainkin pyöriteltyä tunteja niin, että tuo paikka vapautui -aluksi tosin niin, että ongelma siirtyi toiselle luokkatasolle ;-) Vähitellen sain kaikki tunnit sijoiteltua niin, että kukin opettaja opettaa koko tietyn luokan tietyn oppiaineen oppimäärän. Samassa kierrätyksessä sain myös viimeisetkin kolmen tunnin päivät pois lukujärjestyksestä. Ei niille mitään laillista estettä ole, mutta lähinnä ne ovat "kosmeettinen" haitta ja pidentävät toisaalta päiviä jostain muualta.

Viimeinen haaste syntyi omasta ajatusvirheestäni. Olin alusta asti varannut ruotsin A2 -kielen edellä kuvatulle tunnin paikan vaihdolle paikan lukujärjestykseen niin, etten sijoita siihen tuon luokan tunteja, koska ne eivät voisi olla siinä keväällä. En kuitenkaan huomannut tehdä samaa varausta opettajalle. Viimeisenä työnäni lukujärjestyksen parissa kuvittelin helposti kopioivani syksyn lukujärjestyksen keväälle ja tekeväni nuo muutamat tarvittavat siirrot keväälle. Kaikki sujui kuin Strömsössä kunnes... koitti viimeisen siirron aika. Ohjelma hälytti, että opettaja opettaa toista luokkaa samaan aikaan. AAAARGH! karjaisin. Onneksi kilauttaminen kaverille (naapuritalon rehtori) auttoi. Hän muistutteli, että koska ruotsin ryhmä on meidän talon oma, ei se ole riippuvainen Veikkolan koulun A2 -kielten paikoista. Riittää, että saksan ja ranskan kielen A2 -tunnit voidaan kevääksi muuttaa. Helpotus. Näin siis teinkin. Irrotin ruotsin A2 -kielen tuosta kielipalkista ja jätin sen syksyltä tutulle paikalle.

Perjantaina, kun kaikki oli jo valmista löysin vielä monia pieniä "virheitä" tai paremminkin asioita, jotka pystyi helposti järjestämään paremminkin. Tein siis vielä pientä hienosäätöä ja lähetin lukujärjestykset eteenpäin kuntamme kuljetusvastaavalle kuljetusjärjestelyjä varten. Koulumme oppilaista noin 140 on kuljetuksessa ja tämä asia määrittää lukujärjestysten tekoa todella paljon sillä kuljetukset eivät kulje mihin aikaan vain. Ensi syksynä siirrymme pääsääntöisesti käyttämään koulukuljetuksissa julkista liikennettä (HSL) ja tilanne sikäli vähän helpottuu, kun linjoja tulee lisää. Taksit sen sijaan pyritään järjestämään keskitetysti tiettyihin aikoihin.

Lukujärjestys on siis vihdoin saatettu vaikeuksien kautta voittoon. Prosessin työläyttä kuvaavaa on, että tallensin ensimmäisen onnistuneen version nimellä "halleluja" ;-) Lukujärjestys on (kuten olen aiemminkin todennut) aina kompromissi -tai oikeammin kompromissien suma. Monia muita tässä mainitsematta jättämiäni raja-arvoja lukujärjestyksen tekemiselle olen kuvannut vuoden 2012-2013 lukkariprosessia kuvaavassa postauksessani "Shakkimestari" ja vuoden 2013-2014 lukkariprosessia kuvaavassa postauksessani "Lukujärjestys 2013-2014 - hyvä kompromissi". Ensimmäisestä lukkariprosessista Vuorenmäessä ei ikävä kyllä ole jäänyt muuta muistoa kuin muutama excel -taulukko.

Lukujärjestykset julkaistaan tuttuun tapaan syksyllä kun koulut alkavat. Tämä johtuu siitä, että kuljetusjärjestelyt voivat vielä aiheuttaa muutoksia lukujärjestykseen. Koitetaan siis malttaa syksyyn ja nauttia yksi ihana kesä tässä välissä.

ps. Lukujärjestystyössä saamastani avusta, kannustuksesta ja tuesta haluan jälleen kerran kiittää kokeneita kollegoitani: 1) aina yhtä avuliasta Nurmijärven yhteiskoulun rehtoria Mikko Jordmania, 2) naapurikoulun rehtoria Leila Kurkea sekä 3) Mäntsälän Riihenmäen koulun rehtoria Saija Hellströmiä. Olette kaikki kolme potkineet eteenpäin kun seinä on jossakin kohtaa noussut vastaan. Kiitos kollegiaalisesta tuesta, ystävät.

Hyvää kesää kaikille!

torstai 23. tammikuuta 2014

Tiimejä kehittämässä

Vuorenmäen koulun tiimirakenne uusittiin tasan vuosi sitten. Kaikki nämä kolme toimintavuotta koulussamme on toiminut kahdenlaisia tiimejä 1) luokka-astetiimejä ja 2) aihetiimejä. Luokka-astetiimit ovat pysyneet ideologialtaan samanlaisina kuluneet kolme vuotta. Niiden keskeisenä tavoitteena on ollut kehittää luokka-asteiden välistä ja sisäistä yhteistyötä.

Vuosi sitten tiivistimme useat teemalliset tiimit laajempiin aihekokonaisuuksiin keskittyviksi aihetiimeiksi. Koulumme aihetiimit keskittyvät nykyisellään seuraaviin asioihin:

  • OPS -työ ja arviointi
  • Oppilaan osallisuus koulun arjessa
  • Digitaaliset oppimisympäristöt ja käytänteet
  • Johtaminen (johtoryhmä)
Kun koulunkäyntiavustajaresurssi leikattiin noin puoleen lukuvuodelle 2013-2014 verrattuna edelliseen vuoteen, luovuimme pitkin hampain omasta innovaatiostamme -tukitiimistä. Pilotoimme koko kevään 2013 tiimimallia, jossa koulumme laaja-alainen erityisopettaja veti tiimiä, johon hänen lisäkseen kuuluivat resurssiopettaja ja kaikki koulumme avustajat. Tiimi toimi arjessa toimivana koulutusryhmänä, jolla lisättiin oppilaan tuen kanssa kiinteästi työskentelevien ihmisten ammattitaitoa, kehitettiin uusia tuen toteuttamisen muotoja, vaihdettiin kokemuksia ja saatiin vertaistukea.

Lukuvuoden 2013-2014 alussa kaikkien aihetiimien tavoitteet määriteltiin yhdessä. Koulun johtoryhmä nimesi kullekin tiimille kaksi tavoitetta ja tiimit itse keksivät 1-2 tavoitetta lisää. Tällä pyrittiin lisäämään keskittymistä oikeisiin asioihin, kun aikaa on käytössä rajallisesti.

Vuoden 2013 lopulla päätin aloittaa kevään 2014 kehityskeskustelut tiimien ryhmäkehityskeskusteluilla. Ainakin aluksi olen aloittanut luokka-astetiimien ryhmäkekeistä. Tämä valinta siitä syystä, että aihetiimien tavoitteet on selkeästi määritelty ja toimenkuva selkeämpi. Luokka-asteyhteistyö taas on syystä tai toisesta lähtenyt hieman vaisusti käyntiin. Tarkoituksena oli mm. kartoittaa pullonkauloja ja selvittää, mitä voisimme tehdä toisin.

Olen nyt käynyt keskustelut kaikkien luokka-astetiimien kanssa. Ensi torstaina pidän tiimikeken vielä avustajien kanssa. Jo nyt voin sanoa, että ajatus ryhmäkehityskeskusteluiden pitämisestä on ollut erinomainen.

Lähdin keskusteluihin kolmella yksinkertaisella kysymyksellä. Tämä siitä syystä, että tiimeissä on 6-7 jäsentä. Jos kaikille meinataan tunnin aikana antaa edes hetki suunvuoroa, ei edes teoriassa ole mahdollista lähteä keskustelemaan kovin monesta teemasta.

Kysymykseni olivat seuraavat:
  1. Missä olemme onnistuneet?
  2. Mitä haasteita olemme kohdanneet?
  3. Miten minä tiimin jäsenenä, voisin toimia toisin, jotta yhteistyö mahdollistuisi paremmin?
Pyrimme siis löytämään hyviä käytänteitä (best practices) ja raivaamaan yhteistyön esteitä pois. 

Yhteistyön suurimmiksi esteiksi nousi kaikissa tiimeissä kiire ja se, että tiimiaika kuluu johonkin muuhun kuin yhteistyön kehittämiseen. Jälkimmäinen syy voi tuntua oudolta. Pieni opastus opettajan työaikamalliin aukaisee ongelman ydintä. Opettajan työaika koostuu opetustunneista ja 3 ns. yt -tunnista. Tottakai opettajan työhön liittyy paljon muutakin kuten tuntien valmistelua, kokeiden korjausta ja uusien asioiden oppimista ja haltuunottoa.

Monessa koulussa opettajan kolmesta ns. yt -tunnista on merkitty lukujärjestykseen yksi ja loput kaksi tuntia voi käyttää esim. kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön ja yhteydenpitoon, opettajien väliseen yhteistyöhön, erilaisten lomakkeiden täyttämiseen jne. Vuorenmäen koulussa opettajan lukujärjestykseen on palkitettu kaksi näistä kolmesta tunnista. Toinen luokka-asteyhteistyöhön ja toinen teemalliseen aihetiimien työskentelyyn.

Työaikamalli on auttamattomasti vanhentunut, eikä missään määrin tue uuden työn tarpeita. Uusi työ on luonteeltaan purskeista -joskus tehdään enemmän kun on tarve tai on draivi päällä ja joskus hieman vähemmän kun on hiljaisempaa tai ideoita ei tunnu syntyvän. Opettaja tekee lukujärjestyksen mukaan, samalla tavalla kuin oppilas, riippumatta siitä onko flow päällä vai ei. Tietenkin työn tekeminen riippuu opettajasta itsestään, mutta malli toimii periaatteessa näin.

Jos noista yt -tunneista halutaan pitää orjallisesti kiinni, käy helposti niin, että muut määrittelevät, mitä koulussa tehdään. Kunnan hallinnosta tulee niin paljon jo pelkkiä pakollisia vuosittaisia tehtäviä (riskikartoitukset, laatukyselyt, erilaiset osaamiskartoitukset, lausunnot erilaisiin asioihin jne.), että osa ajasta kuluu niihin. Koulun sisältä nousee lisäksi lisää samantyyppisiä teemoja (turvallisuussuunnitelman läpikäynti ja kehittäminen, OPS:iin liittyvä yhteinen keskustelu, juhlien ja teemapäivien järjestelyt ja suunnittelu jne.) Aika kuluu tällä mallilla pakollisten asioiden hoitoon. Tämä johtaa siihen, että opettaja kokee työnsä epämotivoivana ja pakkopullana. Opettaja ei koskaan pääse innostumaan, heittäytymään ja innovoimaan.

On päivän selvää, että innostumiselle täytyy löytyä aikaa. Ei kukaan voi tehdä vuodesta toiseen ulkoa ohjautuvaa työtä, kun on saanut akateemisen koulutuksen johon liittyy tutkijan mieli. Innostumista ja luovaa hulluutta syntyy kun on riittävästi aikaa, eikä pakko tai kiire paina päälle. Vai kuinka moni meistä pystyisi innostumaan joka tiistai kello 14.00-15.00 ja taas uudestaan torstaisin klo 8.00-9.00?

Tiimien kehityskeskusteluissa nousi hyviä ideoita yhteistyön järjestämiseen:
  • joku oli keksinyt mallin, jossa kaksi samaa luokkaa opettavaa opettajaa oli yhdistänyt voimansa siten, että pilveen kirjoitettu historian essee arvioitiin kahdesta näkökulmasta: luokanopettaja arvioi sen äidinkielen näkökulmasta ja historiaa opettava opettaja historian näkökulmasta, 
  • joku oli yhdistänyt samaan aikaan olevat kahden rinnakkaisen luokan jakotunnit siten, että kahdesta puolikkaasta ryhmästä tehtiin yksi kokonainen ryhmä, jolle saatiin tällä järjestelyllä kaksi opettajaa
  • yksi luokkataso oli pitänyt kerran viikossa toiminnallisen matematiikan tunnin niin, että sillä tunnilla kaikki rinnakkaisluokat sekoitettiin uusiksi ryhmiksi
  • syntyi myös idea kuudesluokkalaisten toimimisesta oppimaan oppimista ohjaavina "käytöskummeina" pienemmille 
  • jne.
Parasta näissä keskusteluissa oli se, että osaamista jaettiin. Ideat olivat lopulta hyvin arkisia, mutta se, että pienistäkin idean murusista yhdessä puhuttiin, loi puitteet sille, että ideat jalostuivat timanteiksi.

Tiimikehityskeskusteluiden jälkeen aloitan henkilökohtaiset kehityskeskustelut. Uskon, että olemme virittäneet niitä varten hyviä teemoja. Mieli on näiden hyvien keskusteluiden jälkeen avoinna uudelle. Se on hyvä lähtökohta kehittymiselle.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pisa -menestys -siunaus vai kirous?

Suomi on 2000 -luvun alusta saanut paistatella kansainvälisten Pisa -mittausten mallimaana. Suomen rakettimainen nousu kärkimaiden joukkoon jo ensimmäisessä Pisa -mittauksessa, johon Suomi osallistui, toi kansainväliset "Pisa -turistit" Suomeen. Ympäri maailmaa alettiin kiinnostua ilmiöstä Suomen Pisa -menestyksen takana. Mikä on tämä pieni pohjoinen maa, jossa kouluun mennään vasta 7 vuotiaana, koulupäivät ovat poikkeuksellisen lyhyitä, standardoituja testejä ei käytetä ja kotitehtäviä ei anneta melkein ollenkaan? Miten tällainen maa voi menestyä lähes kaikilla osa-alueilla Pisa -testeissä?

Suomalaisen Pisa -menestyksen syitä on vuosien varrella selitetty yliopistotasoisella opetajankoulutuksella, opettajien pedagogisella autonomialla, hyvin laaditulla opetussuunnitelmalla, kaikille yhdenvertaista opetusta antavalla peruskoululla jne. Selittäviä syitä onkin varmasti monia. Suomi ei ole lähtenyt kansainvälisesti yleiseen testauskilpaan. Monet maat vannovat standardoitujen testien nimeen. Suomi ei koskaan ole laajamittaisesti testannut kokonaisia ikäluokkia. Ainoa laaja standardoitu testimme on vasta toisella asteella ylioppilaskokeen muodossa.

Tutkimuksissa on myös todettu, että eriarvoisuus ja suuret tuloerot korreloivat positiivisesti heikkojen oppimistulosten kanssa. Suomen yksi menestystekijä onkin ehdottomasti ollut ilmainen, kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoava peruskoulu. Suomen vahvuus on ollut siinä, että meillä ei ole koulupudokkaita. Pystymme vuodesta toiseen antamaan kokonaisille ikäluokille riittävän tasoisen koulutuksen. Tasaisuus onkin ollut varmasti yksi valtti Suomen Pisa -menestyksen takana.

Viimeisten kahden mittauksen tulokset ovat kuitenkin antaneet jo pieniä viitteitä siitä, että Suomen menestys ei kenties olekaan ikuista. Erityisesti Aasian valtiot (mm. Shanghai ja Hong Kong) ovat tehneet kovan nousun Pisa -mittausten kärkeen. Aluksi ilmiötä selitettiin aasialaisella työmoraalilla ja pitkillä koulupäivillä. Uskottiin, että menestys perustuu lähinnä kovaan työntekoon. Tunnettua oli, että monissa Aasian maissa koulupäivä jatkui yksityisopetuksella ja pitkällä läksysessiolla. Moni ei uskonut tämän tien olevan pysyvä tie menestykseen.

Em. seikat eivät kuitenkaan olleet ainoita selittäviä tekijöitä. Useissa Aasian maissa tehtiin laajamittaisia remontteja koulutusjärjestelmiin ja opettajankoulutukseen. Aasialaiset kävivät tekemässä Pisa -matkojaan Suomeen. He kirjasivat näkemänsä pieniin muistivihkoihin ja kuvasivat kaiken kameroilleen ja videolle. He palasivat kotimaahansa, analysoivat tulokset ja paransivat meidän luomaamme tuotetta. Ja menestyivät!

Kun Pisa -tulokset jälleen kerran julkaistaan tiistaina 3.12.2013 klo 11 Pariisin aikaa, on oletettavaa, että Suomen sijoitus on edelleen jonkin verran pudonnut ja Aasian valtiot pitävät kärkisijoja. Muutamat viimeaikaiset peruskoululaisten osaamista kartoittaneet tutkimukset ovat jopa antaneet viitteitä siitä, että Suomen sijoitus voisi pudota merkittävästikin. Lehdet ovat kirjoittaneet laiskoista suomalaislapsista ja pohtineet syitä Suomen kehnoon sijoittumiseen jo ennen tulosten julkistusta.

On muistettava, että jo sijoittuminen kansainväliseen kärkikymmenikköön on kova suoritus. Itse en pitäisi ollenkaan suurena katastrofina sitä, jos Suomi olisikin vaikka sijoilla 7.-10. Pisa -huuma on kieltämättä antanut nostetta suomalaiselle opettajuudelle. On ollut hienoa olla suomalainen opettaja ja suomalaisen koulun rehtori. Samalla Pisa -huuma on kuitenkin jäädyttänyt meidät paikoillemme. Olemme halunneet pysyä kärjessä vanhoin reseptein. Kaikki muistavat, mitä kävi Nokialle vanhoin reseptein. Ensin tyrittiin simpukkapuhelinmarkkinat ja sitten kosketusnäytöt ja lopulta ei enää ollut kansainvälisesti menestyvää suomalaisyritystä. Suomalaiselle peruskoululle voi käydä samalla tavalla jos emme ole valmiita myöntämään, että Pisa -menestys on voinut olla meille enemmän kirous kuin siunaus. Se on pysähdyttänyt kehityksen. Maailma muuttuu ympärillämme, mutta me pidämme tiukasti vuoden 2000 seiniä pystyssä.

Nyt jos tiistaina nuo tulokset jälleen pudottavat meitä kauemmas kansainvälisestä kärjestä, voi tuon kehityksen hyvänä puolena olla se, että vihdoin päästään avoimesti keskustelemaan siitä, mihin suomalaista peruskoulua tässä muuttuvassa maailmassa tulisi viedä. Se ainakin on tutkimuksin osoitettu todeksi, että meillä on maailman ehkä parhaat tietotekniset laitteet, joita me emme juurikaan käytä. Olisiko jo vihdoin aika kumota suomalaisten koulujen rakastamat kännykkäkiellot ja tuoda suomalainen koulu 2020 -luvulle? Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on rohkeasti mietittävä, millaiseen maailmaan olemme lapsiamme kasvattamassa? Mitä on se tulevaisuuden osaaminen, jota tarvitsemme vuonna 2030? Entä 2050?

Minä en osaa kaikkiin kysymyksiini antaa vastausta, mutta sen tiedän, että ratkaisu Pisa -kärkeen nousemiselle ei löydy koulun aloituksen varhentamisesta tai testaamisen ja kontrollin lisäämisestä. Jostain muualta ratkaisut on löydyttävä. Haastan meidät kaikki suomalaiset opetusalan ammattilaiset pohtimaan tätä yhdessä kotien ja lastemme kanssa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mahtava aloitus Robottiviikolle

Tänään oli kauan odotettu päivä. Saimme viime keväänä kutsun mukaan Euroopan Robottiviikon viettoon viikon suomalaisilta järjestäjiltä. Tartuin tietysti heti tilaisuuteen. Robotiikka on yksi vahva tämän ajan megatrendi ja Suomelle tärkeä uusi vientituote. Ajattelin sen myös innostavan erityisesti niitä poikia, jotka kaipaavat kouluun edes joskus vähän toimintaa ;-)

Koulumme Robottiviikon suunnittelutiimi on ollut pieni, mutta tehokas. Istuimme Noora Malkavaaran kanssa yhden iltapäivän opettajainhuoneessa ja löimme lukkoon viikon teemat. Niistä kirjoitin jo aiemmin. Tänään saimme nauttia tuloksista. Suomen yhden johtavan robotiikkastartupin yksi omistajista, Jufo Peltomaa, oli luvannut puhua koulumme Robottiviikon avajaisissa.



Koko koulu oli kokoontunut juhlasaliimme. Noora ja minä nousimme ensin lavalle ja kerroimme, mistä on kyse. On kyse koko Eurooppaa käsittävästä teemaviikosta, jossa saamme olla mukana! Esittelin aamun pääpuhujan: mies, joka on saanut tehtävänsä tasavallan presidentiltä! Jufo Peltomaa!

Jufo astui lavalle aloittamaan oman esityksensä raivoisien aplodien saattelemana.



Jufo aloitti oman esityksensä kertomalla hieman itsestään: koulukiusattu, hakattu, hieman erikoinen hippi. Myöhemmin Raptorin räppäri ja teollisuusrobotteja valmistavan yrityksen johtaja. Jufo painotti hienosti omassa puheessaan, kuinka koskaan ei saa uskoa kiusaajia. Pitää uskoa itseensä ja "jos tulee kiusatuksi, mennä kertomaan rehtorille."

Varsinaisesta esityksestä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. ZenRoboticsin trailerit on taidolla tehty. Koska trailerit ovat englanninkielisiä, Jufo ystävällisesti käänsi pienimmille tärkeimmät kohdat.



Trailereissa puhuttiin paljon menestyksestä, rahasta ja asiakkaista. Jufon viimeisen dian sanoma oli kuitenkin hyvin selkeä: tärkeää elämässä ei ole raha ja menestys vaan se, että pidämme huolta toisistamme.

Kiitos, Jufo! Aivan mahtava aloitus Robottiviikolle! Aalto yliopiston automaatio- ja systeemitekniikan laitokselta saimme lainaksi pari Lego -robottia ja yhden Wii -ohjaimella ohjattavan saippuakotelon ;-) Uskon, että luvassa on upea viikko. Huomenna pohditaan, mitä robotiikka voisi tuoda tulevaisuudessa koululaisen arkeen. Hyviä ehdotuksia voit kirjata vaikka blogini kommentteihin.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Verkostoitumassa

Jokin aika sitten sain mielenkiintoisen kutsun sähköpostilla. Helsingin yliopiston opettajainkouluttaja ja professori Leena Krokfors kutsui minut ja neljä muuta rehtoria pohtimaan koulun ja oppimisympäristöjen muutosta. Kutsuttujen rehtorien joukko oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Etukäteen tunsin hyvin Mikko Jordmanin ja Martti Hellströmin lisäksi tunsin hyvin Koulumestarin koulun Espoosta, josta paikalle oli kutsuttu apulaisrehtori Tiina Korhonen. Oli hauska päästä keskeustelemaan itselle tärkeistä teemoista ihmisten kanssa, joiden ammatillisuutta kunnioittaa suuresti.

Itse iltaan oli tullut myös suuri joukko tuttuja. Vihtiläisiä kollegoita oli useita -olimmehan Mikko Jordmanin kanssa entisiä vihtiläisreksejä. Vihdin rehtoreilla on aivan erityinen yhteys keskenään. Kannustuksen henki on käsin kosketeltava. Paikalla oli myös muita tuttuja reksejä vuosien varrelta. Olipa paikalla yksi kirkkonummelainenkin rehtori -Marjo Rantanen Kartanonrannan koulusta.

Prof. Krokfors avasi tilaisuuden lyhyellä esittelyllä. Hän puhui siitä, miten koulun tulisi muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana ja pohti sitä, voisiko koulu jopa muuttaa yhteiskuntaa, kuten yhteiskunta haastaa koulun muuttumaan. Hyvä kysymys!

Jokainen rehtoreista oli saanut lähettää etukäteen prof. Krokforsille teemoja, jotka ovat pinnalla omassa koulussa tällä hetkellä. Olin itsekin lähettänyt listan, jonka teemat liikkuivat aina robotisaatiosta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pelillisyyden kautta opettajien yhteistyöhön, koulun toimintakulttuurin muutokseen ja käynnissä oleviin YT -neuvotteluihin. Koulun arjessa pohditaan monenlaisia teemoja.

Mikko Jordman aloitti reksien vastaukset. Hän maalaili visioita maailmasta, jossa me koulussa pohdimme matematiikan oppimistulosten paranemista samaan aikaan kun nuoret ovat aidosti huolissaan maailman tilasta. Hän haastoi meitä koulujen johtajia ja opettajia maalaamaan nuortemme eteen tulevaisuuden kuvan, joka olisi houkutteleva, jonka eteen kannattaisi tehdä töitä.

Vastausvuoron tullessa omalle kohdalleni puheenjohtajan kysymys liittyi jotenkin juuri robotisaatioon, toimintakulttuurin muuttumiseen ja pelillisyyteen. Yritin ottaa koppia omista ajatuksistani, jotka joku muu oli pureksinut minulle tuntemattomaan muotoon. Toisaalta, viikossa oli ehtinyt maailma mennä jo niin paljon eteenpäin, että jos olisin nyt tehnyt listan se olisi näyttänyt ihan toiselta. Nyt päällimmäisenä olisi varmaankin ollut opettajan työaika ja yhteistyö opettajien välillä.

Kuittasin vastauksessani robotisaation lähinnä sillä, että olemme yhtenä kouluna mukana Euroopan Robottiviikon vietossa. Vierelläni seisonut apulaisrehtori Tiina Korhonen ja Koulumestarin koulu ovat myös mukana hankkeessa. Pohdin hetken keinoälyä ja robotiikan mahdollisuuksia koulumaailmassa tai, mitä jos yksi opettajatiimin jäsen olisikin robotti? Myönsin itsekin, että nämä ovat kaukaisia visioita, mutta meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä koulu voi olla 20 vuoden päästä.

Pääosan vastauksestani omistin tieto- ja viestintätekniikan käytölle koulussa ja pelillisyydelle. Olen usein blogissanikin kirjoittanut pelillisyydestä. Meidän tulee ottaa vakavasti se, että peleissä tehdään monia asioita oikein. Eivät ne muuten koukuttaisi lapsia viettämään niiden parissa tunteja ja pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja päästä pelissä eteenpäin. Miksei oppiminenkin voisi olla houkuttelevaa, jopa koukuttavaa?

Pelien koukuttavat elementit ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Peleissä on selkeitä tavoitteita, osatavoitteita ja tasoja. Pelit antavat koko ajan pelaajalle kannustavaa palautetta. Pelien maailmassa ongemat ovat myös mielenkiintoisia. Ne haastavat pelaajan aidosti. Haasteen voittaminen on palkitsevaa.

Tiina Korhonen esitteli omassa puheenvuorossaan Koulumestarin koulun Oppimiskeskus Innokkaan toimintaa ja muistutti, että hyvät hankkeet eivät saa jäädä vain hankkeiksi. On keksittävä keinoja, joilla hyvät käytänteet jäävät elämään koulun kulttuuriin.

Martti Hellström puhui koulun hengestä ja yhdessä tekemisen meiningistä, josta Auroran koulu on tunnettu. Auroran koulussa on 25 vuotta toteutettu joka vuosi opettajien ja oppilaiden yhteinen suuri näytelmällinen produktio, joka luo yhdessä tekemisen kulttuuria ja tekee siitä näkyvää koulun arjessa.

Rehtori Ethel Mattila Fiskarin koulusta kertoi, miten koulu on ottanut paikallisen taiteilijayhteisön koulun arkeen mukaan siten, että vuosittain toteutetaan yhteisiä hankkeita eri vuosiluokilla. Nämä hankkeet ylittävät rohkeasti oppiainerajoja ja sitovat erilaisia aihepiirejä kokonaisuuksiksi.

Puheenvuorojen jälkeen syötiin hyvän salaattipöydän antimia ja käytiin vilkasta keskustelua pöydissä päivän aiheista. Lopuksi pöytäkeskustelujen saldoa koottiin vielä yhteiselle näytölle Flinga -järjestelmän avulla. Kukin sai esittää kysymyksiä, teesejä tai ratkaisuja kysymyksiin. Yhteisen tuottamisen kautta syntyi hyviä ajatuksia, jotka toivottavasti jäivät elämään vielä tilaisuudesta lähdettäessäkin.

Ilta oli mukava. Kiitos siitä Leena Krokforsille ja Olli Vesteriselle ja kaikille muille järjestäjille sekä ennen kaikkea aktiivisille rehtoreille, jotka jakoivat kanssamme ajatuksiaan.