keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kiitos kikyistä!

Opettajan työaika on ollut pitkään kovan keskustelun alla. Työaikamalli periytyy ajalta, jolloin maailma oli kovin toisenlainen. Lyhyesti voisi todeta asiaan vihkiytymättömille, että yksinkertaistettuna opettajan työaika perustuu opetusvelvollisuuteen ja sen päälle tuleviin YS -tunteihin ja muutamiin virkaehtosopimukseen kuuluviin koulutuspäiviin (ns. vesot). Tämä malli on hyvin yksinkertaistettu sillä opettajan työaikaan on myös laskettu mm. tuntien suunnittelua, kokeiden korjausta, erilaista hallintobyrokratiaa, arviointia yms. jotka kuuluvat virkatehtäviin ja niistä maksetaan osana palkkaa.

Opetusvelvollisuus olisi jo ihan yksistään toisen blogitekstin arvoinen asia. Eri opettajaryhmien opetusvelvollisuus kun vaihtelee hyvinkin merkittävästi vakanssista riippuen esim. luokanopettajan opv on 24h/vko, äidinkielen lehtorin 18h ja vaikkapa kielten lehtorin opv on 20h. Onko malli tällaisenaan enää nykykoulussa perusteltu voisi vaatia pohdintaa. Jätän sen jollekin muulle ;-)

Miksi sitten kiitän kikyistä eli hallituksen kilpailukykysopimukseen liittyvistä lisätyötunneista? Opettajillehan tuli työajan lisää 24h/lukuvuosi. Tuntimäärä saattaa monesta tuntua pieneltä, mutta sillä on saatu kouluissa ihmeitä aikaan. Opettajan työaika siirtyi kerralla askeleen lähemmäksi 2000 -lukua. Ei vielä ihan tälle vuosituhannelle, mutta lähemmäksi kuitenkin.

Ongelmana kouluissa on viime vuosina ollut se, että toisaalta opetussuunnitelma vaatii yhä enemmän yhteissuunnitelua, tiiviimpää yhteistyötä huoltajien kanssa, monialaisuutta, joka vaatii suunnittelua jne. ja toisaalta opettajan hyvin kankea työaikamalli on herättänyt jatkuvasti kysymyksiä siitä, millä ajalla tämä kaikki pitäisi tehdä. Kun vanhanaikaista työaikamallia tulkitaan tietynväristen silmälasien läpi, yhtälö näyttää mahdottomalta.

Tuo lukuvuoteen nyt lisätty 24h työvelvoite on tullut taivaan lahjana tähän ongelmaan. Ei se kaikkea ratkaise, mutta hyvin suunniteltuna, kikyillä saadaan paljon hyvää aikaan. Omassa koulussani mm. viime vuonna osallistuttiin monenlaiseen toimintakulttuurin kehittämiseen niin yhdessä suunnitellen kuin myös koulutuksista nauttien. Olemme mm. osallistuneet ensimmäisenä kouluna Suomessa Unicefin pilottiin, jolla pyrittiin rakentamaan lapsenoikeusperustaista koulumallia Suomeen. Pilotti on ollut laaja ja vaatinut paljon yhteistä työtä ja pohdintaa. Kiitoksena siitä, pilotin loppukartoituksessa kahden vuoden työn jälkeen 95% henkilökunnasta koki lapsenoikeusperustaisen toimintakulttuurin kehittämisen tärkeäksi.

Kiky-ajalla on lisäksi opittu vuorovaikutustaitoja, osallistuttu Suomen Mielenterveysseuran kaksipäiväiseen tunne- ja kaveritaitoihin liittyvään Hyvää mieltä yhdessä -koulutukseen jne. Koulutuksista saatu palaute on ollut erittäin myönteistä ja mikä parasta, anti on ollut sellaista, että opettajat ovat voineet suoraan viedä uusia ideoita luokkahuoneeseen -vaikka seuraavana päivänä. Moni on näin tehnytkin. Mielenterveysseuran koulutuksesta jokainen osallistuja sai lisäksi huikean hienot materiaalit, jossa lasten tunnekasvatus oli suoraan viety opetussuunnitelman tavoitteisiin.

Tuleva lukuvuosi näyttää ihan yhtä hyvältä. Luvassa on mm. Pikkuyrittäjät -koulutusta, koulutusta uusien älylaitteiden käytössä, ilmiöpohjaisuuteen perehtymistä jne. Uskon, että tarjonta vastaa jälleen hyvin kysyntää ja koulutusten anti tulee hyvään käyttöön.

Joku voisi nyt kysyä, miten tämä kaikki uusi on tuonut lisäaikaa niihin em. opetussuunnitelman velvoitteisiin. Nythän on vain haalittu kaikkea uutta vanhan lisäksi. Totta, mutta ennenkin on joka vuosi tehty kaikkea toimintakulttuurin kehittämiseen liittyvää työtä. Sitä on vain rajoittanut se, että kaikille niille opetussuunnitelman muille vaatimuksillekin on pitänyt jättää YS -aikaa. Nyt tuo mainittu YS -aika riittää ihan eri tavalla kun paljon koulun kehittämistyöstä voidaan tehdä kiky -ajalla. Tässä mielessä hallitus teki kiky -päätöksellään sen, mitä OAJ ei ole saanut valmiiksi vuosien vääntämisen jälkeen -laittoi opettajien työajan kerralla kuntoon.


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kevätjuhlapuhe 2.0 / 2018


-Hyvät juhlavieraat, rehtori sanoi ja aloitti vuotuisen kevätjuhlapuheensa ihan samoilla sanoilla kuin joka vuosi.
-Eikö juhlapuhetta voi aloittaa millään muilla sanoin, ykkösluokkalainen Ahti kuiskasi opettajalleen ja tuuppasi tätä samalla kyynärpäällään. Ennen kuin nuori naisopettaja ehti kieltää Ahtia höpisemästä turhia rehtorin puheen aikana, Ahti ehti jo jatkaa:
-Sen voisi aloittaa vaikkapa näin ’Hyvät maailmanparhaat-ensiluokkaiset-taitavat-ja-hyvinkäyttäytyvät Vuorenmäen koulun oppilaat ja heidän viehättävät ja ah niin nuorekkaat vanhempansa’. Siinä olisi sentään jotain persoonallista, Ahti tokaisi.
Siinä välissä nuori naisopettajakin oli jo ehtinyt toipua ensijärkytyksestään ja veti Ahdin tiukasti lähemmäs itseään ja kuiskasi:
-Anna nyt vaan rehtorin puhua. Kuuntele. Voit vaikka oppia jotain, ystävällinen nuori naisopettaja kuiskasi ja vinkkasi Ahdille silmää.
-Kouluretkien maksuttomuus on viime viikkoina puhuttanut kovasti mediassa ja me täällä Vuorenmäen koulussa olemme myös pohtineet asiaa uudelleen, rehtori jatkoi yksitoikkoisella äänellä kevätjuhlapuhettaan, joka ei näyttänyt edes takarivin arvokkaan näköistä herraa kiinnostavan. Vaikka olikin opetusneuvos - ja Lillin ukki.  Siksi hän täälläkin oli. Ei siis opetusneuvoksena, vaan pojan tyttärensä ukkina.
-Ei luulisi olevan mahdotonta edes vähän uudistaa myös kevätjuhlapuheen formaattia kun opetussuunnitelmiakin uudistetaan niin usein, etteivät opettajat ehdi edelliseen tottua kun jo seuraavaa puuhataan, Lillin ukki, opetusneuvos, kuiskasi Lillin isälle.
-Jaa mitä sanoit? Lillin isä katsahti ukkiin ja irrotti hetkeksi silmänsä uudesta älypuhelimestaan. Lillin isän vieressä istuva tiukkailmeinen rouva loi Lillin isään kiukkuisen katseen.
-Kännyköiden käyttö pitäisi laissa kieltää ja ainakin koulussa –ja koulun kevätjuhlassa, rouva mietti itsekseen.
-Niin sanoin vaan, että on se kumma, että koulujen kevätjuhlapuheet ovat vuodesta toiseen kuin toistensa kopioita, Lillin ukki toisti jo aiemmin sanomansa.
-Mmph… murahti Lillin isä, joka oli taas uppoutunut kännykkänsä pelimaailmaan.
-Mitä sinä sanoisit, jos sinulle annettaisiin tällainen määrä yleisöä? kyseli Lillin ukki Lillin isältä.
-Maailma on pelastettu! Lillin isä sanoi.
-No, sinähän se varsinainen saarnamies olisit, ukki naurahti.
-Ei kun pelastin maailman tässä pelissä. Fortnitessa.
-Kuules nyt hyvä herra, ’koulutus on maailman tehokkain ase, jos haluat muuttaa maailmaa’, sanoi jo ukko Mandela aikanaan. Pistäs nyt se puhelin pois. Täällä on sinun lapsesi kevätjuhla, etkä sinä muista kotona siitä mitään kun Lilli kysyy sinulta kirkkain silmin, että ’Iskä näitkö sä mut siellä lavalla. Enkö ollutkin ihana?’ Mitäs silloin vastaat?

-Ja nyt hyvä juhlayleisö, rehtori julisti samaan aikaan lavalta ja pelasti Lillin isän tiukasta paikasta, on kuudesluokkalaisten kukituksen aika.
Kuudesluokkalaiset marssivat lavalle juhlapuvuissaan. Lilli oli jonossa kolmantena. Hän katsoi yleisön joukkoon ja etsi katseellaan isää ja ukkia. Sali oli sen verran hämärä, ettei takariviin asti nähnyt. Lillistä tuntui haikealta. Viimeinen kerta kun hän katseli tätä salia tältä lavalta tämän koulun oppilaana. Veikkolan koulu tuossa naapurissa tuntui Lillistä suurelta, mutta hän oli jo tutustunut muutamaan mukavaan Veikkolan koulun kutoseen samassa valinnaisessa robotiikkaryhmässä. Nyt tuo suuri naapuri ei enää ollut yhtään pelottava. Itse asiassa Lilli odotti pääsyä Veikkolan kouluun 7. luokalle.

-Jos minä jotain toivoisin, että teille olisi tästä koulusta jäänyt mieleen niin toivoisin, että teille on jäänyt mieleen se, että teistä on pidetty huolta, teitä on kuunneltu ja teistä on välitetty, lausui rehtori juhlallisesti kuudesluokkalaisille.
Lilli kuunteli rehtorin puhetta ja mietti noita sanoja. Kaikki opettajat katsoivat kuudesluokkalaisia. Koko juhlayleisö tuijotti kuudesluokkalaisia.

-Sinä olet maailman ihanin tyttö, Lilli! Lillin isä sanoi hiljaa. ’Niin minä sanoisin tälle juhlayleisölle jos minulle annettaisiin tuo lava ja tämä yleisö’ Lillin isä niiskutti ja pyyhkäisi kyynelen poskeltaan.
-Ehkä on parempi, ettet sano sitä tuolta lavalta, mutta voit kertoa sen kotona Lillille, viisas opetusneuvos, Lillin ukki, sanoi pojalleen.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kirkkonummen kuntalähettiläät

Toukokuun 15. päivä sain kunnan sivistystoimen toimistosihteeriltä postia (kuten muutkin Kirkkonummen rehtorit), että kunnassa aloitetaan uusi mielenkiintoinen kokeilu, kuntalähettiläät. Kuntalähettiläiksi haettiin 4-6 alle 30 -vuotiasta nuorta, jotka olisivat menestyneet jollakin elämän alalla ja olisivat halukkaita edustamaan kuntaansa ns. kuntalähettiläänä. Kuntalähettiläille maksetaan kohtuullinen korvaustkin työstä joka kuukausi.

Jaoin postin kaikille koulumme opettajille ja esittelin idean myös omille 5. luokan yhteiskuntaopin ryhmilleni, joiden kanssa juuri sopivasti harjoittelimme CV:n ja työjakemuksen tekemistä. Myös yksi koulumme opettajista näki hakemuksessa jotain kiinnostavaa oman lapsensa, koulumme 6. luokan oppilaan, näkökulmasta. Hän esitteli idean tyttärelleen ja tytär teki hakemuksen.

Pyysin Venla Pajukangasta (joka nyt on jo siirtynyt 7. luokalle Veikkolan kouluun)  kertomaan, millaista on toimia kuntalähettiläänä. Ohessa Venlan vieraspostaus blogissani, olkaa hyvät. Kiitokset Venlalle ja tsemppiä edustustehtäviin!

"Vähän aikaa sitten, istuskellessani aamutakissa sohvalla tietokone sylissä, isäni tuli innostuneena luokseni kännykkä kädessä. “Hei katso. Tässä ois tällänen kuntajuttu johon ne hakee nuoria. Tää vois olla hyvä sulle. Kiinnostaako?” Tutkin isän näyttämää nettisivua pitkään. “Joo. Mä kirjotan hakemuksen.”

Ja niin, muutaman sähköpostiviestin sekä tapaamisen jälkeen minusta tuli kuntalähettiläs.

Meidän kuntalähettiläiden - minun, sekä neljän kollegani, tehtäviin kuuluu niin somettaminen  kuin tilaisuuksissa edustaminenkin. Ensimmäinen edustustehtävämme koittaakin vajaan kuukauden päästä, kun juonnamme PopUp Kirkkonummi- ruoka ja musiikkitapahtumassa. (Tulkaa paikalle, torilla tavataan!)

Me kuntalähettiläät edustamme kaikki omaa osaamisen aluettamme, ja päätehtävämme on kehittyä siinä. Oma aiheeni on bloggaaminen, sillä olen viime maalliskuusta asti pitänyt yhdessä äitini kanssa Sulassa Sovussa- blogia Kodin Kuvalehdessä. Muiden lähettiläiden aloina ovat musiikki, yrittäminen ja urheilu.

Kuntalähettiläs- projekti jatkuu aina vuoden 2018 loppuun saakka. Odotan innolla uusia asioita, tapahtumia, ihmisiä ja tilaisuuksia. Mitähän kaikkea työ tuokaan tullessaan?

Jos sinulle heräsi kysymyksiä blogiini tai kuntalähettilyyteen (Huh, olipas pitkä sana!) liittyen, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan erittäin mielelläni."
Ohessa vielä Venlan linkit:


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kevätjuhlapuheet 2017

Syy siihen, miksi postaukseni otsikko on monikossa, juontaa juurensa muutaman kuukauden taakse, kun Kirkkonummen oppilaskuntien oppilasedustajat ohjaavine opettajineen oli kutsuttu kunnantalolle tapaamaan valtuutettuja. Joukosta erottui myönteisesti yksi vuorenmäkeläinen poika, joka pisti valtuutettuja nasevilla kysymyksillään ja kommenteillaan ahtaalle. Moni ihmetteli näitä nerokkaita oivalluksia ja letkautuksia.

Minulla syntyi silloin idea. Usein ylioppilasjuhlissa on uuden ylioppilaan puhe ylioppilaille. Miksei siis yhtä hyvin meillä voisi olla kuudesluokkalaisen puhe kuutosille? Kysyin Ilmarin kiinnostusta asiaan ja tänään saimme kuulla ensimmäisen kuudesluokkalaisen puheen kuudesluokkalaisille. Uskon, että tästä syntyy meille perinne. Alku oli ainakin lupaava.

Vuorenmäen koulussa on perinteisesti kaksi juhlaa, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Ensimmäisessä juhlassa oli pääasiassa huoltajia ja toisessa juhlassa pääosa oppilaita ja vain kuutosten huoltajat, koska kuutoset kukitettiin tässä juhlassa.

Julkaisen siis järjestyksessä nyt ensin oman puheeni ensimmäisessä juhlassa, sitten Ilmarin puheen kuutosille ja viimeisenä oman puheeni kuutosille.



KEVÄTJUHLAPUHE 3.6.2017

Vuorenmäen koulu
1.-5. luokkien juhla

Hyvät juhlavieraat,



”En ihmettelisi, vaikka huomenna sataisi rakeita”, sanoi Ihaa. ”Tai kukaties saamme lumimyrskyn tai ties mitä. Se, että tänään on kaunista Ei Merkitse Mitään. Säätä ei voi enteillä, vai miten sitä sanotaan? Ei voi kuitenkaan. Se on pelkkää ilmaa.”



Kesäloma on pian alkamassa –vaikkei uskoisi. Ennen kesälomaa on hyvä vielä hetkeksi suunnata katse menneeseen ja tutkiskella mennyttä lukuvuotta.



Ensimmäinen lukuvuosi uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta on nyt takana. Muuttuiko mikään? Itselläni on sellainen käsitys, että kyllä muuttui. Konkreettisesti se näkyy nyt tänään jaettavissa lukuvuositodistuksissa. Sanallisen arvioinnin tuomisella myös 5. luokille on haettu kannustavuutta, joka on yksi keskeinen uuden opetussuunnitelman johtolankoja. Tänään koulunsa meillä päättävät kuudesluokkalaiset saavat vielä perinteiset numerotodistukset. Näin Kirkkonummella linjattiin, vaikka opetussuunnitelman perusteet olisi antanut mahdollisuuksia jatkaa sanallista arviointia jopa seitsemännelle luokalle.



Vuosi on myös osoittanut, että uusi opetussuunnitelma vaatii ehkä kuitenkin enemmän totuttelemista oppilailta kuin opettajilta. Monialaisuus on jäänyt osalle hieman hämäräksi. Aika usein on kuultu kysyttävän ”siis minkä aineen tunti meillä nyt oikein on”. Ja pakko on myös meidän opettajien osalta myöntää, että tämä ensimmäinen vuosi on ollut jonkinlainen askel uuden opetussuunnitelman suuntaan, mutta paljon voimme mekin vielä oppia uutta ja syventää ymmärrystämme siitä, mitä uusi opetussuunnitelma syvimmiltään on.



Jos jotain voisin toivoa niin toivoisin, että nuo paljon puhutut vahvuudet nostettaisiin vielä entistä enemmän pinnalle niin, että jokainen lapsi osaisi jo ensimmäisen kouluvuoden jälkeen kertoa, missä minä olen hyvä. Osa käyttää näistä ns. luonteenvahvuuksista nimitystä hyveet. Suomalainen teologi Jaakko Heinimäki on usein puhunut yhden hyveen puolesta, jota ei löydy näistä koulujen käyttämistä listoista. Kyseessä on kuitenkin hyve, jota tarvitsette erityisesti nyt kesällä. Puhun nimittäin joutilaisuuden hyveestä.



Kesällä on hyvä joskus laittaa aivot narikkaan ja olla tekemättä yhtään mitään. Tiedätkö, miten tehdään ”ei mitään?” Minäpä kerron. Joudun pyytämään apua yhdeltä viisaalta pikkupojalta, Risto Reippaalta.



”Mukavinta on Ei Mikään”, Risto Reipas sanoi.

”Miten tehdään Ei Mitään?” kysyi Puh pohdittuaan aikansa.

”No kun on juuri menossa ja joku tulee kysymään ’Mitäs Risto Reipas?’ ja minä vastaan ’En mitään’ ja sitten menen”

”Ai jaa”, sanoi Puh.

”Tämä mitä nyt teemme on sitä Ei Mitään”

”Ai jaa”, sanoi Puh taas.

”Me vain kuljeksimme ja kuuntelemme kaikkea mitä kuuluu tekemättä mitään.”

”Ai”, sanoi Puh.



Toivon sinun kesääsi paljon tällaisia hetkiä, jolloin vain kuljeksit ja kuuntelet kaikkea, mitä kuuluu tekemättä mitään. Silloin aivosi lepäävät ja kaikki vuoden aikana oppimasi vähitellen kuin itsestään jäsentyy mielessäsi. Ja mikä parasta, jaksat taas jatkaa opintojasi ensi elokuussa.



Mutta siihen on vielä niin pitkä aika, että ensin on paljon aikaa tehdä Ei Mitään.



Hyvää kesää kaikille!

KUUDESLUOKKALAISEN PUHE KUUDESLUOKKALAISILLE


Vuorenmäen koulu
Ilmari Orenius 6B 

Hyvät koulutoverit, opettajat ja vanhemmat!

Vuonna 1916 naparetkeilijä Ernest Shackleton oli mahdottoman tehtävän edessä. Hänen tuli purjehtia maailman myrskyisimmällä merellä miehistönsä tähden. Schackletonin retkikunta oli haaksirikkoutunut epäonnistuneella tutkimusmatkalla. Miehistöä odotti varma kuolema autiolla Elefanttisaarella. Lähin apu oli yli tuhannen kilometrin päässä valaanpyyntiasemalla. Matka oli lähes mahdoton pienellä pelastusveneellä. 

Kannattiko Schackletonin edes yrittää? Kannatti. Vuodet, jotka olen Vuorenmäen koulussa viettänyt ovat vaatineet samanlaista tahdonvoimaa kuin tämän miehen matka vaati yli sata vuotta sitten. Nämä kuusi vuotta on kenties elämäni tärkein kokemus myötä- ja vastoinkäymisistä.

Näinä vuosina me kaikki olemme joutuneet osoittamaan taitomme, mutta myös luottamuksemme ja reiluutemme. Joka arkipäivä me kuuden vuoden ajan olemme tulleet tänne oppimaan, koska se, että me saimme käydä koulua, on etuoikeus, jota ei kaikilla maailmassa ole. Koulu on maailmalla tie pois rikoksista ja slummeista.

Me olemme kuuden vuoden aikana päässeet nauttimaan ainakin 11 oman luokkamme opettajasta. Näiden lisäksi meitä ovat opettaneet kielten, käsitöiden ja liikunnan opettajat. Valtava määrä tietoa ja taitoa on heidän ansiostaan karttunut.

Koulussa on tietyt säännöt ja rajat, joita ei saisi ylittää. Ajoittain olemme olleet eri mieltä siitä, missä raja kulkee. Mitään ei ole kuitenkaan jäänyt hampaankoloon. Kaikenlaista on näiden kuuden vuoden ajan sattunut. Olemme oppineet paljon maailmasta, toisistamme ja itsestämme.

Nyt vielä hetkeksi Etelämantereen hyisille vesille. Schackleton pääsi kuin pääsikin Etelä-Georgian saarelle, jossa apu odotti. Mutta hänellä oli edessään vielä rankka matka yli vuorten. Hän selvitti senkin ja saapui valaanpyyntiasemalle. Schackleton sai laivan ja pelasti miehistönsä. Sinnikkyys ja rohkeus oli palkittu. 

Nyt myös meidän kuusivuotinen yhteinen matkamme on saapunut päätökseen. Haluan lopuksi vielä kiittää Vuorenmäen koulun opettajia, henkilökuntaa ja oppilastovereitani. Omasta puolestani haluan sanoa: "I did it my way."

REHTORIN PUHE KUUTOSILLE


Vuorenmäen koulu 
6. luokkien juhla


Hyvät juhlavieraat,



Keväällä 2017 rehtori Esa Kukkasniemi oli mahdottoman tehtävän edessä. Hänen tuli pitää puhe juhlavieraille kuudesluokkalaisen Ilmari Oreniuksen nerokkaan puheen jälkeen. Kannattiko rehtorin edes yrittää? Kannatti.


Vuorenmäen koulu aloitti toimintansa elokuussa 2011. Ensimmäisenä koulupäivänä uuden koulumme pihalla odotteli n. 60 koulunsa aloittavaa ekaluokkalaista ja suuri joukko muita oppilaita ja heidän vanhempiaan. Minua jännitti ihan yhtä paljon kuin noita vasta noin metrin pituisia ykkösluokkalaisia. Olihan Vuorenmäen koulu aloittamassa ensimmäistä toimintavuottaan.



Jo heti toisena koulumme toimintavuotena pääsin itse tutustumaan lähemmin kahteen näistä luokista, koska opetin koko lukuvuoden uskontoa silloiselle 2A:lle ja liikuntaa 2C:lle. Tänä vuonna ympyrä sulkeutui kun sain koko vuoden opettaa historiaa nykyiselle 6A:lle, jossa on siis oppilaita alkuperäisiltä A ja B luokilta. Tämän vuoden kuudensista luokista olen kuullut tämän kuuden vuoden aikana monenlaista palautetta. Aika usein olemme joutuneet vähän harjoittelemaan elämän perusasioita. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ”mitään ei ole jäänyt hampaankoloon” –ainakaan Ilmarille. Voin vilpittömästi sanoa, ettei minullekaan ole jäänyt. Tämä on hieno porukka, jonka voi ihan ylpeänä päästää täältä jatkamaan matkaansa kohti uusia haasteita.



Tämän joukon erityispiirteenä on kyky käydä keskustelua meidän aikuisten kanssa. Jos jotain on joskus hölmöilty, on myös kannettu vastuu. Sillä lailla elämässä pärjää. Päällimmäisenä minulle jää kuitenkin mieleen huumori ja loistava työmoraali. Jouduin oikeasti miettimään, voiko näin montaa kiitettävää antaa historiasta. Onneksi Gaussin käyrä on jo aikoja sitten hylätty ja totesin, että ”kyllä voi”.



Joka ikinen kerta on ollut kiva mennä opettamaan näitä nuoria. Yhdessä on naurettu monet jutut. Sokerina pohjalla oli kuudensien ja opettajien välinen jalkapallo-ottelu, jonka kuutoset niukasti voittivat. Edes armottomalla filmaamisella en saanut meille rankkaria. Tästä on tosin protesti jo vireillä.



Rakkaat kuutoset, en aio päättää puhettani mihinkään latteaan aforismiin vaan tällä kertaa aion siteerata todellista suurta suomalaista filosofia, Matti Nykästä, ja muistutan teille vain, että ”elämä on ihmisen parasta aikaa.”



Hyvää kesää kaikille!

torstai 9. helmikuuta 2017

Vierailubloggaajana TAT:in Opetin.fi -blogissa

Sain ennen joulua pyynnön TAT:ista, josko olisin innokas bloggaamaan heidän upeaan Opetin.fihttp://www.opetin.fi/blogi/ -blogiinsa. Tietysti olin. Ainoa ongelma oli se, mistä löytää kirjoittamiselle rauhallinen aika kun edes omaa blogia ei enää saa päivitettyä. Milloin elämä muuttui tällaiseksi?

Nyt tammikuussa puristin eräänä viikonloppuna itsestäni väkisin kirjoituksen aiheesta Kännykkä -koulun pahin vihollinen? Kännykän käyttö on puhuttanut paljon myös omassa koulussani. Siitä puhuvat sekä oppilaat, huoltajat että opettajatkin. Se tunnutaan näkevän vain hyvin negatiivisena asiana; se vähentää liikkumista, aiheuttaa niska-hartia -vaivoja, häiritsee keskittymistä, se on koko ajan esillä jne.

Postausta kirjoittaessani tein myös aikamatkan omiin kouluaikoihini, jolloin tietokoneet olivat talon kokoisia ja niistä tuli ulos reikänauhaa. Mietin, miten 70 -luvun koulussa olisi suhtauduttu jos yhtäkkiä ne talon kokoiset tietokoneet olisivat mahtuneet taskuun ja niihin olisi tullut kaikki nykypäivän herkut. Olisiko Niittykummun koulussa käsketty minua pitämään tietokoneeni repussa? Vai olisiko silloin nähty kännykän suomat mahdollisuudet opetukselle?

Ajatusleikkiin emme tietysti enää saa oikeaa vastausta, koska nuo ajat on jo eletty ja takaisin ei päästä. Tässä nykypäivän kännykän demonisoinnissa voisi kuitenkin joskus yrittää nähdä myös niitä mahdollisuuksia, mitä se tarjoaa. Omassa koulussamme eivät tietokoneet riittäisi millään uuden OPS:in toteuttamiseen, jollei välillä käytettäisi myös oppilaan omia puhelimia. Ja, kuinka kätevän kokoinen puhelin on luontoretkellä? Sillä taltioidaan kevään ensimmäinen leskenlehti luokan kevätseurantablogiin tai kansioon.

Taistellaan yhdessä positiivisessa hengessä liiallista puhelimen käyttöä vastaan. Annetaan lapsille vaihtoehtoja. Tarjotaan itse mallia liikkuvasta elämäntyylistä. Laitetaan koulussa välituntiliikuttajat hommiin, pidetään taukojumppia, rakennetaan seisomatyöpisteitä tai kiipeilyseinä koulun käytävälle, kuten omassa koulussani. Ja annetaan kännykälle mahdollisuus. Annetaan mahdollisuus näyttää, mihin kaikkeen se koulussa taipuu.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulujuhlapuhe 2016


Hyvät juhlavieraat

Opetussuunnitelman mukaan ”demokraattisessa yhteiskunnassa tulisi periaatteessa jokaisen saada itse asettaa tavoitteensa. – Esim. lyhyehkön ajanjakson työn suunnittelussa menettelytapa- ja oppiainesvalinnoista, peruskoulun alimpienkin luokkien oppilaiden toivomukset voidaan mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Varttuessaan oppilaiden on yhä enemmän saatava osallistua päämäärää koskeviin ratkaisuihin. Nuoremmat voivat tehdä valintoja vaihtoehtojen kesken, vanhemmat taas kauaskantoisempia ja peruuttamattomampia ratkaisuja. Näin oppilas voi harjaantua itsenäisen tavoitteellisen toiminnan vastuuseen.


Tässä vaiheessa puhettani veikkaan, että oppilaisiin edellä mainittu teksti uppoaa täysin. Uskoisin, että kovin moni huoltaja tai opettajakaan ei huomaa juuri mitään kummallista, niin tutulta tuo teksti kuulostaa ja istuu erinomaisesti tähän päivään. Tekstikatkelma on kuitenkin 46 vuoden takaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietinnöstä vuodelta 1970. Suurin osa koulumme opettajista ei ollut vielä syntynytkään tuolloin.



Samainen mietintö linjaa myös: ”Koulua ei voida suunnitella vain yhteiskunnan tämänhetkisten tarpeiden varaan, vaan on otettava huomioon tulevaisuus. Tällöin on vaikeutena se, ettei ole kovinkaan suurta yksimielisyyttä siitä yhteiskunnasta, johon meidän tulisi pyrkiä, tai jollainen meillä tulee olemaan esimerkiksi vuoteen 2000 mennessä.”


Vuodesta 2000:kin on kulunut jo niin kauan, ettei sitä ole päässyt kokemaan tässä salissa ketkään muut kuin salin aikuiset. Kuitenkin opetussuunnitelmatyön ongelmat olivat ihan samat vuonna 1970 kuin vuonna 2014, jolloin nyt voimassa olevat opetussuunnitelman perusteet kirjoitettiin. Opetussuunnitelman tulisi pystyä antamaan eväitä tulevaisuuden yhteiskuntaa varten, eikä kukaan meistä vielä tiedä, millainen maailma on vuonna 2025 kun oletettavasti seuraavan kerran perusteita jälleen uudistetaan.


Se, mikä teki vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteet aivan erityiseksi, on se, että ne olivat kaikkien aikojen ensimmäiset peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. Perusopetukseen siirryttiin vähitellen 1970 –luvulla pohjoisesta etelää kohden siten, että Kirkkonummi siirtyi perusopetuksen piiriin vuonna 1976 eli tasan 40 vuotta sitten ihan viimeisten kuntien joukossa. Samana vuonna peruskoulujärjestelmään siirryttiin mm. itäisessä naapurissamme Espoossa.



Näin jälkeenpäin on hauska katsoa, kuinka edistyksellisiä ja edelleen hienoja ajatuksia tuo vuoden 1970 opetussuunnitelmakomitean mietintö sisältää. Se sisälsi oppilaiden omien tavoitteiden asettelun lisäksi mm. sellaisia uusia ajatuksia kuin opetuksen eheyttäminen, tietotekniikan huomioiminen opetuksessa tai oppilaan terveydentilan vaikutus oppimiselle ja hyvinvoinnille.
 

Monet asiat ovat toki muuttuneetkin vuosien varrella, mutta on myös jotain pysyvää. Jo tuolloin vuonna 1976 ja vuosikymmeniä sitä ennenkin paimenet ovat kylpytakeissaan vaeltaneet kohti tähteä onnittelemaan juuri syntynyttä Jeesus –lasta. Samoin ovat tutut joululaulut raikuneet koulujen kuusijuhlissa. Rehtorit ovat pitäneet puheitaan juhlissa ja juhlan jälkeen vieraat eivät ole muistaneet niistä juurikaan mitään.


Mutta jotain noista juhlista on aina jäänyt mieliin. Joku kutsuu sitä joulun tunnelmaksi. Toinen puhuu joulun salaisuudesta. Lapset tuntevat sen lisääntyvänä jännityksenä vatsanpohjassa ja aikuisetkin kiireen hellittämisenä hetkeksi kesken arkihuolien. Joulu on lähellä. Hyvää joulua kaikille!