Suomi on 2000 -luvun alusta saanut paistatella kansainvälisten Pisa -mittausten mallimaana. Suomen rakettimainen nousu kärkimaiden joukkoon jo ensimmäisessä Pisa -mittauksessa, johon Suomi osallistui, toi kansainväliset "Pisa -turistit" Suomeen. Ympäri maailmaa alettiin kiinnostua ilmiöstä Suomen Pisa -menestyksen takana. Mikä on tämä pieni pohjoinen maa, jossa kouluun mennään vasta 7 vuotiaana, koulupäivät ovat poikkeuksellisen lyhyitä, standardoituja testejä ei käytetä ja kotitehtäviä ei anneta melkein ollenkaan? Miten tällainen maa voi menestyä lähes kaikilla osa-alueilla Pisa -testeissä?
Suomalaisen Pisa -menestyksen syitä on vuosien varrella selitetty yliopistotasoisella opetajankoulutuksella, opettajien pedagogisella autonomialla, hyvin laaditulla opetussuunnitelmalla, kaikille yhdenvertaista opetusta antavalla peruskoululla jne. Selittäviä syitä onkin varmasti monia. Suomi ei ole lähtenyt kansainvälisesti yleiseen testauskilpaan. Monet maat vannovat standardoitujen testien nimeen. Suomi ei koskaan ole laajamittaisesti testannut kokonaisia ikäluokkia. Ainoa laaja standardoitu testimme on vasta toisella asteella ylioppilaskokeen muodossa.
Tutkimuksissa on myös todettu, että eriarvoisuus ja suuret tuloerot korreloivat positiivisesti heikkojen oppimistulosten kanssa. Suomen yksi menestystekijä onkin ehdottomasti ollut ilmainen, kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoava peruskoulu. Suomen vahvuus on ollut siinä, että meillä ei ole koulupudokkaita. Pystymme vuodesta toiseen antamaan kokonaisille ikäluokille riittävän tasoisen koulutuksen. Tasaisuus onkin ollut varmasti yksi valtti Suomen Pisa -menestyksen takana.
Viimeisten kahden mittauksen tulokset ovat kuitenkin antaneet jo pieniä viitteitä siitä, että Suomen menestys ei kenties olekaan ikuista. Erityisesti Aasian valtiot (mm. Shanghai ja Hong Kong) ovat tehneet kovan nousun Pisa -mittausten kärkeen. Aluksi ilmiötä selitettiin aasialaisella työmoraalilla ja pitkillä koulupäivillä. Uskottiin, että menestys perustuu lähinnä kovaan työntekoon. Tunnettua oli, että monissa Aasian maissa koulupäivä jatkui yksityisopetuksella ja pitkällä läksysessiolla. Moni ei uskonut tämän tien olevan pysyvä tie menestykseen.
Em. seikat eivät kuitenkaan olleet ainoita selittäviä tekijöitä. Useissa Aasian maissa tehtiin laajamittaisia remontteja koulutusjärjestelmiin ja opettajankoulutukseen. Aasialaiset kävivät tekemässä Pisa -matkojaan Suomeen. He kirjasivat näkemänsä pieniin muistivihkoihin ja kuvasivat kaiken kameroilleen ja videolle. He palasivat kotimaahansa, analysoivat tulokset ja paransivat meidän luomaamme tuotetta. Ja menestyivät!
Kun Pisa -tulokset jälleen kerran julkaistaan tiistaina 3.12.2013 klo 11 Pariisin aikaa, on oletettavaa, että Suomen sijoitus on edelleen jonkin verran pudonnut ja Aasian valtiot pitävät kärkisijoja. Muutamat viimeaikaiset peruskoululaisten osaamista kartoittaneet tutkimukset ovat jopa antaneet viitteitä siitä, että Suomen sijoitus voisi pudota merkittävästikin. Lehdet ovat kirjoittaneet laiskoista suomalaislapsista ja pohtineet syitä Suomen kehnoon sijoittumiseen jo ennen tulosten julkistusta.
On muistettava, että jo sijoittuminen kansainväliseen kärkikymmenikköön on kova suoritus. Itse en pitäisi ollenkaan suurena katastrofina sitä, jos Suomi olisikin vaikka sijoilla 7.-10. Pisa -huuma on kieltämättä antanut nostetta suomalaiselle opettajuudelle. On ollut hienoa olla suomalainen opettaja ja suomalaisen koulun rehtori. Samalla Pisa -huuma on kuitenkin jäädyttänyt meidät paikoillemme. Olemme halunneet pysyä kärjessä vanhoin reseptein. Kaikki muistavat, mitä kävi Nokialle vanhoin reseptein. Ensin tyrittiin simpukkapuhelinmarkkinat ja sitten kosketusnäytöt ja lopulta ei enää ollut kansainvälisesti menestyvää suomalaisyritystä. Suomalaiselle peruskoululle voi käydä samalla tavalla jos emme ole valmiita myöntämään, että Pisa -menestys on voinut olla meille enemmän kirous kuin siunaus. Se on pysähdyttänyt kehityksen. Maailma muuttuu ympärillämme, mutta me pidämme tiukasti vuoden 2000 seiniä pystyssä.
Nyt jos tiistaina nuo tulokset jälleen pudottavat meitä kauemmas kansainvälisestä kärjestä, voi tuon kehityksen hyvänä puolena olla se, että vihdoin päästään avoimesti keskustelemaan siitä, mihin suomalaista peruskoulua tässä muuttuvassa maailmassa tulisi viedä. Se ainakin on tutkimuksin osoitettu todeksi, että meillä on maailman ehkä parhaat tietotekniset laitteet, joita me emme juurikaan käytä. Olisiko jo vihdoin aika kumota suomalaisten koulujen rakastamat kännykkäkiellot ja tuoda suomalainen koulu 2020 -luvulle? Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on rohkeasti mietittävä, millaiseen maailmaan olemme lapsiamme kasvattamassa? Mitä on se tulevaisuuden osaaminen, jota tarvitsemme vuonna 2030? Entä 2050?
Minä en osaa kaikkiin kysymyksiini antaa vastausta, mutta sen tiedän, että ratkaisu Pisa -kärkeen nousemiselle ei löydy koulun aloituksen varhentamisesta tai testaamisen ja kontrollin lisäämisestä. Jostain muualta ratkaisut on löydyttävä. Haastan meidät kaikki suomalaiset opetusalan ammattilaiset pohtimaan tätä yhdessä kotien ja lastemme kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epäonnistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epäonnistuminen. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. joulukuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Puhe
Ohessa tänään pitämäni kevätjuhlapuhe koulumme kevätjuhlassa:
Hyvät juhlavieraat
Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.
Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.
Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.
Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.
Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.
Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:
Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.
Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.
Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!
Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.
Hyvää kesälomaa kaikille!
(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)
Hyvät juhlavieraat
Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.
Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.
Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.
Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.
Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.
Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:
Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.
Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.
Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!
Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.
Hyvää kesälomaa kaikille!
(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Arviointia, yhteistyötä ja työn imua
Opettajien virka- ja työehtosopimus OVTES velvoittaa opettajat osallistumaan "opinto- ja suunnittelutyöhön" vuosittain työajan ulkopuolella kolmen päivän ajan (ns. opettajatyöpäivät tai opettajaslangissa "vesot"). Kunnista riippuen, joku osa tuosta ajasta käytetään yleensä työnantajan osoittamaan koulutukseen jostain tärkeästä aiheesta (esim. tietosuoja ja salassapito opetustoimessa tai vaikkapa viime päivinä puhututtanut opettajan oikeudet ja vastuut). Yksi näistä päivistä käytetään useissa kouluissa lukuvuoden yhteiseen suunnitteluun. Jäljelle jäävät päivät/tunnit käytetään usein koulun sisäiseen kehittämiseen tms. Yhden näistä päivistä voi puolittaa käytäväksi esim. kahtena iltapäivänä ja pääsääntöisesti nämä vesopäivät eivät saisi sijoittua lauantaille. Meillä yksi näistä päivistä sijoittui syksyllä lauantaille, muut on pidetty arkena.
Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative
Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.
Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)
Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria
Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.
Kokeilukulttuuria ja riskinottoa
Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.
Pientä kehitettävää
Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.
Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!
Yhteistyöllä työn imua
Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.
Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.
Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.
Salaisuuksia kaverin selän takana
Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!
Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative
Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.
Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)
Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria
Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.
Kokeilukulttuuria ja riskinottoa
Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.
Pientä kehitettävää
Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.
Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!
Yhteistyöllä työn imua
Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.
Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.
Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.
Salaisuuksia kaverin selän takana
Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kokeilua valkotauluappsilla -mitä opin?
Olen tämän vuoden opettanut mm. 5A luokalle historiaa. 5. luokan historian opinnoissa usein käy niin (kuten nytkin), että alkuun oppilaiden on vaikea mieltää sitä, miten uutta oppiainetta tulisi opiskella. Historia on luonteeltaan kovin toisenlaista, kuin mihin 4. luokkaan mennessä on totuttu. Koealueetkin ovat monesti pitkiä ja vaativia. Käsitteet eivät ole tuttuja, eikä kausaalisuhteiden muodostaminen ole vielä tuttua.
Olemme viimeisten kuukausien aikana tutustuneet antiikin Roomaan omaehtoisen projektityön kautta. Tuo projektityö piti palauttaa ennen hiihtolomaa (osalle annettiin viikko lisäaikaa). Nyt hiihtoloman jälkeen olemme siirtyneet aikaan Rooman valtakauden ja keskiajan alun välillä (kansainvaellukset, Bysantti ja islamilaisen maailman synty).
Nyt tulevana perjantaina on aiheesta tulossa koe. Yritin miettiä sopivaa tapaa kerrata aluetta. Päädyin ajatukseen kertausvideosta, jonka toteutin iPadin Educreations -appsilla. Educreations on hyvin yksinkertainen "interaktiivinen valkotaulu", jolle voi tuoda kuvia oman kameran rullalta tai netistä, ottaa kuvia itse, kirjoittaa tekstiä näppäimistöllä, lisätä esitykseen sivuja, piirtää tai kirjoittaa (eri värein) sormella tai iPadin stylus -kynällä. Sitten voi vielä äänittää omaa puhettaan esitykseen. Ei oikeastaan muuta. On olemassa kehittyneempiäkin versioita, kuten Explain everything ja muutama muu. Päädyin kuitenkin käyttämään Educreationsia juuri sen yksinkertaisuuden takia. Sen ominaisuudet riittivät tähän ja ensimmäiseksi kokeiluksi (oikeastaan toiseksi) tämä helpompi versio sai riittää.
Mitä opin tehdessäni tätä? Ainakin sen, että hyvä käsikirjoitus nopeuttaisi prosessia. Nyt jätin tahallani kaikki sanoissa sekoamiset mukaan. Halusin saada valmista, en täydellistä. Toiseksi opin sen, että kannattaa aloittaa helpolla appsilla. Liikkuvia osia on tuossakin appsissa ihan riittävästi. Vaikka olen työskennellyt radioissa ja tehnyt suoraa lähetystä, johon tuota voi verrata, tuhansia tunteja, ei uuden tekniikan opettelu koskaan aluksi suju, vaikka sovellus olisi kuinka helppo tahansa. Kolmanneksi opin, että siitä, mitä sanoin edellisissä lauseissa ei kannata pelästyä, koska Educreationsin tallenne on vain tallenne. Se ei tule julkiseksi, ennen kuin julkaiset sen. Jos siis aikaa on ja hermot kestävät, voit tehdä täydellisen oppitunnin jos haluat. Neljänneksi opin, että juuri em. syystä, kannattaa tehdä tunti paloissa. Itse tein ensin kaikki sivut mahdollisimman valmiiksi. Hain kuvat valmiiksi ja kirjoitin tekstit. Periaatteessa vain puhuin näiden kalvojen päälle, vaihdoin kalvoa ja piirsin muutaman nuolen. Hyvä suunnittelu siis auttaa, tai auttaisi ;-)
Tämän tyyppiset appsit ovat oiva tapa toteuttaa Flipped Classroomia, joka on nyt kuuminta hottia. Ideana on kääntää luokkahuoneen vuorovaikutussuhteet toisin päin eli opettaja siirtyy luennoitsijasta työskentelyn ohjaajaksi tai coachiksi. Tämän nyt voi tietenkin toteuttaa muullakin tavoin kuin videon avulla, eikä kai nykykoulu ole muutenkaan enää yksi-puhuu-ja-muut-kuuntelevat -tyyppistä. Flipped Classroomissa oppilaat opiskelevat opiskeltavan asian ensin kotona esim. videon avulla ja koulussa jää sitten aikaa opitun työstämiselle, keskusteluille ja opettajan henkilökohtaiselle ohjaukselle.
Tämä on nyt kokeilu. En tiedä, mitä tästä seuraa. On mielenkiintoista kuulla, miten oppilaat ovat videokertauksen kokeneet ja vaikuttaako se esim. kokeen tuloksiin parantavasti. Toisaalta kokeilukulttuuriin kuuluu se ajatus, että joku juttu voi mennä myös pieleen. Sitten korjataan ja kehitetään "tuotetta" seuraavaksi paremmaksi. Kenenkään koko historian jakso ei kuitenkaan seiso tämän videon varassa. Tämä on vain kertaus kokeeseen. Itse opiskelu on tehty jo edellisten viikkojen aikana. Miksen siis kokeilisi nyt jotain uutta?
ps. Videon tekeminen vei aikaa n. 45 minuuttia. Tein sen siinä ajassa kahteen kertaan kun tajusin jossain vaiheessa, että ääniraitaa ei voi korjata tai poistaa edellistä ottoa, vaan työ täytyy aloittaa alusta, jos haluaa korjata. Tuon videon olisi tehnyt puolessa ajassa, kun olisi tehnyt pienemmissä pätkissä. Pitkiä pätkiä tehdessä ajatus karkaa (kuten joskus tunnillakin) ja tallenteella sellainen omien puheiden korjailu, joka ei tunnilla tunnu missään, vaikuttaa typerältä.
Olemme viimeisten kuukausien aikana tutustuneet antiikin Roomaan omaehtoisen projektityön kautta. Tuo projektityö piti palauttaa ennen hiihtolomaa (osalle annettiin viikko lisäaikaa). Nyt hiihtoloman jälkeen olemme siirtyneet aikaan Rooman valtakauden ja keskiajan alun välillä (kansainvaellukset, Bysantti ja islamilaisen maailman synty).
Nyt tulevana perjantaina on aiheesta tulossa koe. Yritin miettiä sopivaa tapaa kerrata aluetta. Päädyin ajatukseen kertausvideosta, jonka toteutin iPadin Educreations -appsilla. Educreations on hyvin yksinkertainen "interaktiivinen valkotaulu", jolle voi tuoda kuvia oman kameran rullalta tai netistä, ottaa kuvia itse, kirjoittaa tekstiä näppäimistöllä, lisätä esitykseen sivuja, piirtää tai kirjoittaa (eri värein) sormella tai iPadin stylus -kynällä. Sitten voi vielä äänittää omaa puhettaan esitykseen. Ei oikeastaan muuta. On olemassa kehittyneempiäkin versioita, kuten Explain everything ja muutama muu. Päädyin kuitenkin käyttämään Educreationsia juuri sen yksinkertaisuuden takia. Sen ominaisuudet riittivät tähän ja ensimmäiseksi kokeiluksi (oikeastaan toiseksi) tämä helpompi versio sai riittää.
Mitä opin tehdessäni tätä? Ainakin sen, että hyvä käsikirjoitus nopeuttaisi prosessia. Nyt jätin tahallani kaikki sanoissa sekoamiset mukaan. Halusin saada valmista, en täydellistä. Toiseksi opin sen, että kannattaa aloittaa helpolla appsilla. Liikkuvia osia on tuossakin appsissa ihan riittävästi. Vaikka olen työskennellyt radioissa ja tehnyt suoraa lähetystä, johon tuota voi verrata, tuhansia tunteja, ei uuden tekniikan opettelu koskaan aluksi suju, vaikka sovellus olisi kuinka helppo tahansa. Kolmanneksi opin, että siitä, mitä sanoin edellisissä lauseissa ei kannata pelästyä, koska Educreationsin tallenne on vain tallenne. Se ei tule julkiseksi, ennen kuin julkaiset sen. Jos siis aikaa on ja hermot kestävät, voit tehdä täydellisen oppitunnin jos haluat. Neljänneksi opin, että juuri em. syystä, kannattaa tehdä tunti paloissa. Itse tein ensin kaikki sivut mahdollisimman valmiiksi. Hain kuvat valmiiksi ja kirjoitin tekstit. Periaatteessa vain puhuin näiden kalvojen päälle, vaihdoin kalvoa ja piirsin muutaman nuolen. Hyvä suunnittelu siis auttaa, tai auttaisi ;-)
Tämän tyyppiset appsit ovat oiva tapa toteuttaa Flipped Classroomia, joka on nyt kuuminta hottia. Ideana on kääntää luokkahuoneen vuorovaikutussuhteet toisin päin eli opettaja siirtyy luennoitsijasta työskentelyn ohjaajaksi tai coachiksi. Tämän nyt voi tietenkin toteuttaa muullakin tavoin kuin videon avulla, eikä kai nykykoulu ole muutenkaan enää yksi-puhuu-ja-muut-kuuntelevat -tyyppistä. Flipped Classroomissa oppilaat opiskelevat opiskeltavan asian ensin kotona esim. videon avulla ja koulussa jää sitten aikaa opitun työstämiselle, keskusteluille ja opettajan henkilökohtaiselle ohjaukselle.
Tämä on nyt kokeilu. En tiedä, mitä tästä seuraa. On mielenkiintoista kuulla, miten oppilaat ovat videokertauksen kokeneet ja vaikuttaako se esim. kokeen tuloksiin parantavasti. Toisaalta kokeilukulttuuriin kuuluu se ajatus, että joku juttu voi mennä myös pieleen. Sitten korjataan ja kehitetään "tuotetta" seuraavaksi paremmaksi. Kenenkään koko historian jakso ei kuitenkaan seiso tämän videon varassa. Tämä on vain kertaus kokeeseen. Itse opiskelu on tehty jo edellisten viikkojen aikana. Miksen siis kokeilisi nyt jotain uutta?
ps. Videon tekeminen vei aikaa n. 45 minuuttia. Tein sen siinä ajassa kahteen kertaan kun tajusin jossain vaiheessa, että ääniraitaa ei voi korjata tai poistaa edellistä ottoa, vaan työ täytyy aloittaa alusta, jos haluaa korjata. Tuon videon olisi tehnyt puolessa ajassa, kun olisi tehnyt pienemmissä pätkissä. Pitkiä pätkiä tehdessä ajatus karkaa (kuten joskus tunnillakin) ja tallenteella sellainen omien puheiden korjailu, joka ei tunnilla tunnu missään, vaikuttaa typerältä.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Kevätjuhla kokeilun hengessä
Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.
Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.
Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.
Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)
Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.
Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.
Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.
Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.
Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)
Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.
Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Paluu blogin ääreen
Muistan joskus edellisessä työpaikassani sanoneeni, että kyllä isonkin koulun rehtori ehtii blogia kirjoittaa. Olen edelleen samaa mieltä -osittain. Siitä huolimatta nyt on ollut pakko tunnustaa, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja se ei riitä ihan kaikkeen. Eikä kouluni edes ole ihan hirveän iso, pikemminkin keskikokoinen.
Tällä hetkellä koulussa on lähinnä neljä asiaa, jotka työllistävät 1) uuden koulun perustamisvaihe (toimintakulttuurin ja käytänteiden luominen yhdessä muiden kanssa, erilaisten suunnitelmien kirjaaminen jne.) 2) tämän lukuvuoden päätöskiireet (tilaukset, arviointi, juhlajärjestelyt jne.) 3) seuraavan vuoden suunnittelu (lukujärjestys, luokkajaot, rekrytointi, lukuvuosisuunnitelma jne.) ja 4) oppilashuollolliset asiat.
Koen kyllä olevani edelleen etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla luomassa jotain täysin uutta. Uuden koulun toimintakulttuurin luominen on pitkä ja hidas prosessi, tavattoman haastava, mutta innostava. Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten osa tänä vuonna puhutuista asioista on jo hyvin juurtunut toiminnan rakenteisiin. Olemme puhuneet mm. jaetusta asiantuntijuudesta, rohkeudesta tehdä asioita uudella tavalla, siitä, että olemme yksi yhtenäinen oppimiskeskus (päiväkoti ja koulu) ja kaikki "yhtä suurta perhettä" jne.
Ilahdun aina kun kuulen opettajien puhuvan näistä asioista. Silloin tällöin kuulen keskustelussa nousevan em. termejä esiin. "Tehdään tämä näin jaetun asiantuntijuuden näkökulmasta." Kaikkein eniten iloitsen siitä, kun nämä asiat saavat aikaan uudenlaista toimintaa. Esimerkiksi käy nyt suunnitteilla oleva kevätjuhla. Tulemme toteuttamaan toiminnallisen kevätjuhlan, jossa myös vieraat osallistuvat. Siitä voi tulla ennennäkemättömän hauskaa tai on mahdollista, että se ei onnistukaan ihan sillä tavoin kun olemme ajatelleet. Siitäkin olemme puhuneet tänä vuonna. Luvasta epäonnistua. Mitään uutta ja hienoa ei voida saavuttaa ottamalla varman päälle -tekemällä siten kun on aina ennenkin tehty.
Ensi viikon "kuuma peruna" on rekrytointi. Meillä on ollut haussa kaksi luokanopettajan paikkaa ja englannin opettajan paikka. Englannin opettajaksi hakevat haastattelen torstaina ja perjantaina haastattelemme apulaisrehtorin kanssa yhdessä luokanopettajakandidaatit. Näillä näkymin rekrytointi ei lopu vielä tähän. Tulemme saamaan ns. POP -rahaa (perusopetus paremmaksi), jonka avulla voimme vielä palkata kenties yhden tai kaksi opettajaa. Se mahdollistaa ainakin sen, ettei mitään luokkia tarvitse yhdistää. Toiveena olisi myös se, että saisimme hieman samanaikaisresurssia. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luokassa olisikin yhden sijasta kaksi opettajaa.
Yksi ikävä asia on myös työllistänyt erityisesti minua, vahtimestaria ja huoltomiestä tänä keväänä. Koulumme ruokasalin ikkuna on rikottu neljä kertaa tämän kevään aikana. Tällainen tahallinen ilkivalta on tullut melko suurena yllätyksenä meille kaikille. Oppilaatkin ovat jo kyselleet: "Kuka haluaa pahaa meidän koulullemme?" Oppilaiden ihmetys tuntuu aika koskettavalta. Meidän henkilökunnan näkökulmasta tämä tuntuu turhauttavalta. Ihan kuin muutakin hommaa ei olisi. Pidetään silmät auki. Olemme kiitollisia kaikista vihjeistä.
Tällä hetkellä koulussa on lähinnä neljä asiaa, jotka työllistävät 1) uuden koulun perustamisvaihe (toimintakulttuurin ja käytänteiden luominen yhdessä muiden kanssa, erilaisten suunnitelmien kirjaaminen jne.) 2) tämän lukuvuoden päätöskiireet (tilaukset, arviointi, juhlajärjestelyt jne.) 3) seuraavan vuoden suunnittelu (lukujärjestys, luokkajaot, rekrytointi, lukuvuosisuunnitelma jne.) ja 4) oppilashuollolliset asiat.
Koen kyllä olevani edelleen etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla luomassa jotain täysin uutta. Uuden koulun toimintakulttuurin luominen on pitkä ja hidas prosessi, tavattoman haastava, mutta innostava. Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten osa tänä vuonna puhutuista asioista on jo hyvin juurtunut toiminnan rakenteisiin. Olemme puhuneet mm. jaetusta asiantuntijuudesta, rohkeudesta tehdä asioita uudella tavalla, siitä, että olemme yksi yhtenäinen oppimiskeskus (päiväkoti ja koulu) ja kaikki "yhtä suurta perhettä" jne.
Ilahdun aina kun kuulen opettajien puhuvan näistä asioista. Silloin tällöin kuulen keskustelussa nousevan em. termejä esiin. "Tehdään tämä näin jaetun asiantuntijuuden näkökulmasta." Kaikkein eniten iloitsen siitä, kun nämä asiat saavat aikaan uudenlaista toimintaa. Esimerkiksi käy nyt suunnitteilla oleva kevätjuhla. Tulemme toteuttamaan toiminnallisen kevätjuhlan, jossa myös vieraat osallistuvat. Siitä voi tulla ennennäkemättömän hauskaa tai on mahdollista, että se ei onnistukaan ihan sillä tavoin kun olemme ajatelleet. Siitäkin olemme puhuneet tänä vuonna. Luvasta epäonnistua. Mitään uutta ja hienoa ei voida saavuttaa ottamalla varman päälle -tekemällä siten kun on aina ennenkin tehty.
Ensi viikon "kuuma peruna" on rekrytointi. Meillä on ollut haussa kaksi luokanopettajan paikkaa ja englannin opettajan paikka. Englannin opettajaksi hakevat haastattelen torstaina ja perjantaina haastattelemme apulaisrehtorin kanssa yhdessä luokanopettajakandidaatit. Näillä näkymin rekrytointi ei lopu vielä tähän. Tulemme saamaan ns. POP -rahaa (perusopetus paremmaksi), jonka avulla voimme vielä palkata kenties yhden tai kaksi opettajaa. Se mahdollistaa ainakin sen, ettei mitään luokkia tarvitse yhdistää. Toiveena olisi myös se, että saisimme hieman samanaikaisresurssia. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luokassa olisikin yhden sijasta kaksi opettajaa.
Yksi ikävä asia on myös työllistänyt erityisesti minua, vahtimestaria ja huoltomiestä tänä keväänä. Koulumme ruokasalin ikkuna on rikottu neljä kertaa tämän kevään aikana. Tällainen tahallinen ilkivalta on tullut melko suurena yllätyksenä meille kaikille. Oppilaatkin ovat jo kyselleet: "Kuka haluaa pahaa meidän koulullemme?" Oppilaiden ihmetys tuntuu aika koskettavalta. Meidän henkilökunnan näkökulmasta tämä tuntuu turhauttavalta. Ihan kuin muutakin hommaa ei olisi. Pidetään silmät auki. Olemme kiitollisia kaikista vihjeistä.
torstai 13. lokakuuta 2011
Epäonnistumisen hienoudesta
Tänään vietetään kansallista epäonnistumisen päivää. Päivän järjestäjien manifesti kuuluu seuraavasti:
Minun on hyvin helppo yhtyä ilolla tämän päivän viettoon sillä pidän epäonnistumista välttämättömänä onnistumiselle. Olen jo aiemminkin tässä blogissa viitannut Mikael Granlundin ilmaveiviin ja siihen kuinka monta toistoa onnistunut suoritus on vaatinut. Ilman epäonnistuneita suorituksia emme kenties koskaan olisi nähneet tuota yhtä huippusuoritusta. Samasta aiheesta puhuu myös maailman (ehkä) kaikkien aikojen paras koripalloilija Michael Jordan:
Myös koulussa pitää olla lupa epäonnistua. Huippusuorituksiin kuuluu tietty määrä epäonnistumisia. Ehkei pitäisi edes puhua epäonnistumisista vaan harjoituskerroista. Thomas Alva Edisonin kerrotaan todenneen, kun hän vihdoin sai sähkölampun toimimaan: "En ole epäonnistunut edeltäviä kertoja vaan keksinyt usean kerran, miten lamppu ei toimi." Epäonnistuminen pitäisikin nähdä enemmän Edisonin näkökulmasta. Esim. koulussa ns. "väärä vastaus" johdattaa meidät oleellisen äärelle: mikä vastauksessa ei toimi? Se pakottaa ihmisen miettimään ja tekemään tulkintoja kun taas oikea vastaus menisi helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Väärät vastaukset ovat siis hyvin pedagogisesti perusteltuja. Tämä ei tietysti ole perustelu sille, ettei tee kotitehtäviään, mutta se toimii kyllä perusteluna sille, ettei ns. väärää vastausta tule pelätä.
Koulun kulttuuri tukee liian helposti vain onnistuneiden suoritusten hakemiseen. Me mittaamme suorituksia kokeilla ja annamme arvosanoja. Ei silloin palkita siitä, että "olipa hieno väärä vastaus." Tämä on ongelma toisenlaisen kulttuurin oppimisen kannalta. Olisi tärkeää, että lapsi oppisi näkemään epäonnistumisen välttämättömänä. Ei ole onnistumista ilman epäonnistumista tai jos onkin, se on suurella todennäköisyydellä tuuria.
Olemme harjoitelleet epäonnistumista koulussamme myös Aalto -yliopiston kokeilukulttuurihankkeessa. Olemme tehneet useita kokeiluja. Osa toimi ja osa ei. Kaikissa kokeiluissa oli vielä parantamisen varaa. Emme kuitenkaan olisi saaneet näitäkään vastauksia, jos olisimme vain surkutelleet, että "onpa vaikea ongelma". Nyt olemme päässeet asiassa eteenpäin.
Nämä harjoitukset ovat toimineet myös opettajille hyvinä asenteen muokkaajina. Me opettajat (olen siis itsekin opettaja) olemme hyvin tottuneet edellä kuvailemaani koulun kulttuuriin ja oppilaan epäonnistuminen koetaan usein myös opettajan epäonnistumisena. Amerikkalaiset ovat vieneet tämän taiteenlajin ehkä kaikkein pisimmälle. Siellä käy helposti niin, että opettaja, jonka oppilaat eivät menesty, saa potkut. Tämä ei ainakaan tue kokeilemaan tai ylittämään raja-aitoja vaan kulkemaan kiltisti vain tuttuja polkuja, joita on jo vuosikymmenet koeteltu. Näin nopeasti muuttuvassa maailmassa se ei ehkä aina ole kaikkein paras ratkaisu.
Hyvää epäonnistumisen päivää, Sinulle!
ps. Aiheesta lisää myös täältä.
Suomi tarvitsee kulttuurin, joka kannustaa epäonnistumaan. Tarvitsemme ilmapiirin, joka tukee kansakuntamme riskinottajia.
Minun on hyvin helppo yhtyä ilolla tämän päivän viettoon sillä pidän epäonnistumista välttämättömänä onnistumiselle. Olen jo aiemminkin tässä blogissa viitannut Mikael Granlundin ilmaveiviin ja siihen kuinka monta toistoa onnistunut suoritus on vaatinut. Ilman epäonnistuneita suorituksia emme kenties koskaan olisi nähneet tuota yhtä huippusuoritusta. Samasta aiheesta puhuu myös maailman (ehkä) kaikkien aikojen paras koripalloilija Michael Jordan:
Myös koulussa pitää olla lupa epäonnistua. Huippusuorituksiin kuuluu tietty määrä epäonnistumisia. Ehkei pitäisi edes puhua epäonnistumisista vaan harjoituskerroista. Thomas Alva Edisonin kerrotaan todenneen, kun hän vihdoin sai sähkölampun toimimaan: "En ole epäonnistunut edeltäviä kertoja vaan keksinyt usean kerran, miten lamppu ei toimi." Epäonnistuminen pitäisikin nähdä enemmän Edisonin näkökulmasta. Esim. koulussa ns. "väärä vastaus" johdattaa meidät oleellisen äärelle: mikä vastauksessa ei toimi? Se pakottaa ihmisen miettimään ja tekemään tulkintoja kun taas oikea vastaus menisi helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Väärät vastaukset ovat siis hyvin pedagogisesti perusteltuja. Tämä ei tietysti ole perustelu sille, ettei tee kotitehtäviään, mutta se toimii kyllä perusteluna sille, ettei ns. väärää vastausta tule pelätä.
Koulun kulttuuri tukee liian helposti vain onnistuneiden suoritusten hakemiseen. Me mittaamme suorituksia kokeilla ja annamme arvosanoja. Ei silloin palkita siitä, että "olipa hieno väärä vastaus." Tämä on ongelma toisenlaisen kulttuurin oppimisen kannalta. Olisi tärkeää, että lapsi oppisi näkemään epäonnistumisen välttämättömänä. Ei ole onnistumista ilman epäonnistumista tai jos onkin, se on suurella todennäköisyydellä tuuria.
Olemme harjoitelleet epäonnistumista koulussamme myös Aalto -yliopiston kokeilukulttuurihankkeessa. Olemme tehneet useita kokeiluja. Osa toimi ja osa ei. Kaikissa kokeiluissa oli vielä parantamisen varaa. Emme kuitenkaan olisi saaneet näitäkään vastauksia, jos olisimme vain surkutelleet, että "onpa vaikea ongelma". Nyt olemme päässeet asiassa eteenpäin.
Nämä harjoitukset ovat toimineet myös opettajille hyvinä asenteen muokkaajina. Me opettajat (olen siis itsekin opettaja) olemme hyvin tottuneet edellä kuvailemaani koulun kulttuuriin ja oppilaan epäonnistuminen koetaan usein myös opettajan epäonnistumisena. Amerikkalaiset ovat vieneet tämän taiteenlajin ehkä kaikkein pisimmälle. Siellä käy helposti niin, että opettaja, jonka oppilaat eivät menesty, saa potkut. Tämä ei ainakaan tue kokeilemaan tai ylittämään raja-aitoja vaan kulkemaan kiltisti vain tuttuja polkuja, joita on jo vuosikymmenet koeteltu. Näin nopeasti muuttuvassa maailmassa se ei ehkä aina ole kaikkein paras ratkaisu.
Hyvää epäonnistumisen päivää, Sinulle!
ps. Aiheesta lisää myös täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)