tiistai 30. elokuuta 2011

Laadukasta yhteistyötä


Pidimme tänään Vuorenmäen koulun ensimmäisen vanhempainillan. Vanhempainilta on eräänlainen koulun käyntikortti. Uudelle koululle ensimmäinen vanhempainilta on vielä suurempi asia, kun kaikki eivät vielä tunne toisiaan. Vanhempainilta määrittää hyvin paljon siitä, millä mielellä koululla ollaan suhteessa koteihin.

Olen itse aina pitänyt hyvää yhteistyötä kotien kanssa tärkeänä. En osaa itse arvioida, olenko aina tehnyt sitä, mutta yritys on ainakin ollut kova. Pidän yhteistyötä suuressa arvossa, kuten edellisistä blogiposteista voi lukea ja yhteistyö huoltajien kanssa on yksi kaikkein tärkeimmistä koulun yhteistyön muodoista. Kun puhumme Kirkkonummella kasvatuskumppanuudesta, meidän on myös osoitettava, että nuo sanat ovat totta.

Suurin jännitys illan aluksi varmasti kohdistui siihen, että tekniikka toimii. Meillä on koululla kaiken maailman avaruusteknologiaa, jota kukaan ei vielä osaa käyttää. Olin vanhana bändiläisenä viritellyt ihan perinteiset mikserikuviot kuntoon tosin sillä erotuksella, että nyt minulla oli sellainen hieno langaton "uutismikrofoni" johon puhuin. Ja minähän puhuin. Tosin yllätin itsenikin puhumalla 10 minuuttia vähemmän kun olin suunnitellut. Se oli tietysti pelkästään positiivista. Jäipähän luokkiin enemmän aikaa keskustelulle. Opettajat jatkavat nimittäin parhaillaan luokissa.


Jälkihuomautus:
Diaesityksessä puhutaan tahtotilastamme tehdä yhteistyötä "hieman paremmin, hieman henkilökohtaisemmin ja hieman monipuolisemmin". Korostan, että kyse on omasta tahtotilastamme -ei missään nimessä siitä, että pyrkisimme vertaamaan itseämme muihin.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttava sali. Kuvasta ei ihan näe, onko siinä Tasalattia?

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä vanhempainillasta! Ensimmäistä kertaa tuntui, että vanhempainillassa puhuttuva asia oli mietitty kunnolla etukäteen eikä vain teemalla: "Kaikki on netissä, katsokaa sieltä". Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.

    Toivottavasti esittelemäsi "kaikille se opetus, tuki ja apu yksilöllisesti, mitä he tarvitsevat" toteutuu myös käytännön tasolla.

    VastaaPoista
  3. Hei Martti

    En ole ihan varma, tarkoitatko jotain tiettyä tuotemerkkiä, mutta lattia on sellaista 2cm paksua joustavaa mattoa, joka ilahduttavasti kesti myös vanhempainillan ;-) Tervetuloa tutustumaan.

    t. Esa

    VastaaPoista
  4. Hyvä vanhempi,

    Olen iloinen jos viihdyit vanhempainillassamme ja koit asian tärkeäksi. Kuten sanoin, pyrimme yksilölliseen palveluun. Jotkut resurssit meilläkin kuitenkin on ja niiden puitteissa toimimme. Usein toimiva ratkaisu ei kuitenkaan ole ainoastaan resursseista kiinni, vaan myös toimivista toimintamalleista. Yritämme kehittää oppilashuoltoamme aktiivisesti hyvään suuntaan.

    Ystävällisin terveisin,

    Esa

    VastaaPoista