tiistai 4. syyskuuta 2012

Tervetullut vieras

Tänä aamuna saimme koulullemme käymään kunnan uuden TVT -koordinaattorin, Antti Sankalan. Hänen tehtävänään on toimia Kuuma -kuntien KuumaTVT -hankkeen yhdysmiehenä kunnassamme ja kehittää kunnan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä. Tervetullut tehtävä Kirkkonummella!

Antti esitteli aluksi KuumaTVT -hanketta ja kertoi sitten hankkeen koulutustarjonnasta opettajille. Koulutustarjonnassa on montakin hyvää asiaa. Ensinnäkin koulutus on kouluille ja kunnille ilmaista ("ilmaisia lounaita" ei ole, mutta hankkeen kustantamaa kuitenkin ;-). Toiseksi koulutukset on varsin tarkkaan räätälöitävissä kunnille, kouluille tai jopa yksittäisille opettajille/opettajaryhmille. Kolmanneksi koulutukset ovat erittäin ajankohtaisia. Neljänneksi ne on suunniteltu niin, etteivät ne ole laitekantasidonnaisia esim. älytaulujen pedagoginen käyttö (eikä esim. SmartBoardien pedagoginen käyttö).

Oman koulumme kohdalta löydän vielä yhden erittäin tervetulleen asian. Sain tänään käsiini koulumme työhyvinvointiselvityksen tulokset. Tulokset olivat kauttaaltaan erinomaisia, mutta muutama asia pisti silmääni. Yksi niistä oli se, että kohtaan Olen saanut riittävästi työvälineiden käyttökoulutusta, saimme pistemääräksi 2,90 (max. 5) ja Kehitän ammattitaitoani jatkuvasti 4,00 (max.5). Ensimmäinen luku on sikäli ymmärrettävä, että koulu on uusi ja laitekanta samoin. Sovimme laitetoimittajan kanssa, että koska asennus meni niin myöhään, otamme koulutuksen vasta tälle vuodelle. Toisaalta ns. 21. vuosisadan taitoihin kuuluvat myös työvälineiden käyttötaidot. Maailma muuttuu niin nopeasti, että enää ei ole itsestäänselvää, että pysymme edes laitteiden kehityksessä mukana, saati sitten pedagogisessa käytössä. Jälkimmäinen tuntuu kovalta luvulta ja onkin sitä, mutta jää silti kunnan keskiarvosta. Opettajan työnkuva ja työympäristö muuttuu niin huimaa vauhtia, että päivitystä tarvitaan koko ajan. KuumaTVT -hanke vastaa tähän erinomaisesti tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osalta.

Melkein kaikki on siis kunnossa. Ei kuitenkaan aivan. Opettajien kouluttautumista rajoittaa osaltaan se, että sijaisia on tällä hetkellä erittäin vaikea saada. Näin ollen, jokainen koulutus rasittaa omaa työntekijävarantoamme (avustajien työpanosta tai resurssiopettajan työpanosta).

Kouluttautuminen on kuitenkin niin merkittävä asia, että pyrimme kaikin tavoin tukemaan sitä. Meillä on tällä hetkellä kolme pitkää koulutusta menossa, joihin on sidottu 8 opettajaa. Samaan aikaan pyörii lukuisia lyhyitä  1-2 päivän koulutuksia. Olen erityisen iloinen siitä, että olemme saaneet uusia innokkaita kouluttautujia. Osa opettajista ehdottaa jo itse itselleen sopivia koulutuksia ja osalle minä ehdotan sellaisia, joista olemme kehityskeskusteluissa sopineet. Uskon, että tulevissa mittauksissa em. luvutkin ovat parantuneet entisestään.

2 kommenttia:

  1. Nämä suppealla asteikkolla esim. 1-5 tehtävät itsearviot ovat niin tavattoman herkkiä sille, millaista "sisäistä" aseikkoa itse kukin käyttää. En tiedä oliko kunnassanne tai koulussanne pohdittu yhdessä skaalaa. Usein koulut, joissa on totuttu avoimeen jopa kriittiseen oman toiminnan pohtimiseen, käyttävät myös kriittisemmin asteikkoa. Oleellista on käydä porukan kanssa läpi, onko aihetta huoleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ajatuksistasi, Martti. Tutkimuksen oli tehnyt ulkopuolinen yritys ja se tehtiin kunnan kaikissa yksiköissä. Asteikko oli tutkimuksen tehneeltä yritykseltä ja mielestäni oikein hyvin avattu tutkimuksessa.

    Tutkimuksen tulos oli koulumme kohdalta todella mairitteleva, joka osittain voi selittyä tietenkin alkuhypellä. Nuo esiin nostamani epäkohdat olivat niitä harvoja, joissa skarppausta vaadittaisiin. Muuten näyttäisi siltä, että pelkän tämän tason ylläpitäminen on jo aika kova työ. Yritän ehtiä avata tutkimusta myöhemmin blogissani.

    VastaaPoista