Kysyntää on -onko sanottavaa?

Viime päivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyjä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Viimeinen pyyntö tuli tänään Opetushallituksesta, josta opetusneuvos Kristina Kaihari pyysi puhumaan 19.-20.3. Kansallisille peruskoulupäiville aiheesta Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin luominen. Aihe on tärkeä. Pidän osallisuuden kokemusta koulussa tärkeänä. Omassakin koulussamme on jo heti perustettu oppilaskunta, aloitettu verso -toiminta ja ainakin puhuttu osallisuudesta. Kovin alussa vielä olemme ja paljon on varmasti vielä töitä.

Osallisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin mm. Opetushallituksen julkaisuun. Tuon kirjoituksen keskeisin sanoma oli siinä, että osallisuus toteutuu vasta silloin kun me koulun aikuiset alamme aidosti luottaa siihen, että lapsissa on voima:

"Suurin este osallisuutta luovalle toimintakulttuurille on se, että asiassa edetään liian opettajajohtoisesti ja että oppilaisiin ei luoteta. Vain luottamusta osoittamalla, koulun aikuiset voivat saada aikaiseksi luottamusta tukevaa kulttuuria. On hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia ja että toimintakulttuurin muutos vie aikansa. Meillä opettajilla on usein niin suuri tarve pitää kaikki langat omissa käsissämme, että unohdamme sen, miksi osallisuutta tukevaa toimintaa järjestetään. Siinä lapsi on toiminnan keskiössä, keskeneräisenäkin."

Edellinen puhujakysely tuli yllättävästä suunnasta. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu pitää Haikon kartanossa 20.4. perusopetuksen opettajille seminaarin, jossa pohditaan osaamisen jakamista. Olen omassa koulussamme alusta asti pitänyt ääntä siitä, että kaikki osaaminen täytyy olla kaikkien käytössä. Mielestäni omassa koulussamme onkin hyvä jakamisen ilmapiiri. Usein opettajainhuoneen pöydille kertyykin jonkun opettajan aloitteesta materiaalia erilaisista teemoista: sanomalehtiviikko, osallisuuden tukeminen, yhteistoiminnallinen oppiminen jne.

Erityisopetuksen tiimimme on myös ansiokkaasti laittanut osaamisensa yhteiseen jakoon. Neuvoja on aina ollut tarjolla kun niitä on kysynyt. Kummatkin erityisopettajat ovat myös osallistuneet monenlaisiin neuvotteluihin ja asiakirjojen laadintaan ihan yli omien toimenkuviensa. Samoin koulumme oppimisryhmät toimivat hyvin avoimesti ja joustavasti jne. jne. Kaikki tämä kertoo siitä, että yhdessä halutaan toimia lapsen parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Olen siitä tavattoman ylpeä.

Ensi viikolla olen menossa 15.3. puhumaan Palmenian rehtorin työhön valmistavaan koulutukseen pedagogisesta johtamisesta. Tai ehkei pitäisi puhua puhumisesta. Menen ennemminkin alustamaan keskustelua ja pitämään eräänlaista työpajaa aiheesta. Aihe on erityisen tärkeä ja innostava. Nykykoulussa kun pedagogiselle johtamiselle jää yhä vain vähemmän aikaa kaiken ylimääräisen työn keskellä. Rehtorien kalenterit täyttyvät mitä moninaisimmista tehtävistä aina kiinteistönhuollosta erilaisiin hallintoasioihin. Monesti tuntuu, että sille kaikkein keskeisimmälle asialle, pedagogialle, jää aivan liian vähän aikaa.

Lopulta vielä huhtikuun ITK -päiville pitäisi mennä puhumaan mediakasvatuksen mahdollisuuksista osallisuuden tukemisessa. Osallistuin syksyllä Opetushallituksen aihetta käsittelevään työryhmään. Kirjoitin aiheesta tässä blogissakin.

Monenlaista asiaa pitäisi suoltaa. Eräs kollegani kysyikin minulta tänään, onko minulla oikeasti noista kaikista aiheista jotain annettavaa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti on. Mikään ei ole niin piinallista kuin istua seminaarissa, jossa joku puhuu jostain aiheesta lämpimikseen. Yritän välttää sitä.