torstai 19. syyskuuta 2013

Ritarit videolla

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, meitä rehtoreita kiikutetaan vähän väliä jos jonkinlaisiin koulutuksiin ja kokouksiin. Toiset ovat ihan hyödyllisiäkin. Osan jättäisi suosiolla väliin. Hankalaksi valinnan tekee, kun koskaan ei etukäteen tiedä, mikä koulutuksen/kokouksen anti on. Tänä syksynä on tuntunut siltä, että näitä koulutusvelvoitteita on ollut ennätysmäisen paljon.

Turhien koulutusten ja kokousten ongelmana ei ole ainoastaan se, että omat hallinnolliset työt kasautuvat, vaan myös se, että olen melko usein poissa opetuksesta. Minulla on kuitenkin 10 tuntia viikossa opetusta. Tänä syksynä jostakin syystä monet menot ovat sijoittuneet loppuviikkoon. Usein ovat jääneet pitämätää samojen luokkien tunnit. Onhan siellä sijainen luokassa, mutta ei se ole sama, vaikka hyvä sijainen yleensä onkin.

Eilen illalla sain päähäni, että jotain kivaa pitäisi keksiä 6C:n historian ryhmälle, jolle en ole montaa tuntia ehtinyt tänä syksynä pitää. Koin huonoa omaa tuntoa ja päätin keksiä jotain kivaa tälle päivälle. Aiheena oli ritarit. Mahtava teema, ajattelin. Kävin ryöstöretkellä poikani huoneessa ja vein IKEA -kassillisen hänen lelujaan ja kirjojaan. Isovanhemmat ovat aikanaan keränneet hänelle mielettömän hienoa Schleich -merkkistä linnaa. Tuon linnan pakkasin kassiin ja ritarit myös hevosineen ja tykötarpeineen.



Ideani oli, että teemme iPadin EduCreations -työkalulla videon ritareista. Oikeastaan ideani ei ollut Power Pointia kummempi, mutta iPad houkutti yksinkertaisuudellaan. Samalla työkalulla saisi sekä kuvat, että tekstin ja tuon kaiken videoksi. Kuutoset ostivat ideani muitta mutkitta ja ryhdyimme toimeen. Tein pikaisen luokan jakamisen ryhmiin ja annoin ryhmille tehtävät. Jokainen ryhmä teki ranskalaisin viiruin pienet muistiinpanot jostain aiheesta. Yhdessä nuo muistiinpanot muodostivat oheisen videon pohjan.

Hauskinta oppilaista oli tietysti linnalla ja ritareilla leikkiminen. Poikia ei meinannut saada irti leluista millään. Kumin palaset lentelivät katapulteilla, kun videota tehtiin. Lopputulos on kuitenkin mielestäni varsin hyvä, ottaen huomioon, että aikaa kului n. 60 minuuttia! Oppilaat toimivat ryhmissä hyvin ja saivat kaikki omat tehtävänsä hoidettua. Ilman heidän kovaa työtään video ei olisi valmistunut. Itse nimittäin toimin lähinnä teknisenä neuvonantajana. Video on pakko "äänittää" EduCreationsilla, sikäli äänetön video olisi kannattanut tehdä Power Pointtina, mutta nyt säästimme kuvien lataamiseen kuluvan ajan, siksi video hieman suhisee ;-)

2 kommenttia:

  1. Hieno video... Ja varmasti asiat meni perille ihan eri tavalla kuin kuuntelemalla opettajan synkkää yksinpuhelua... Terveisin historiafriikki Uumajasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Osaaminen tässä asiassa todella näkyi kokeessa. Kahta oppilasta lukuunottamatta, kaikki saivat ritarikysymyksestä täydet pisteet. Ja aikaa asian käsittelyyn kului tunnilla yksi tunti. Tosin olihan tunti aika tiukkaan valmisteltu, jotta aikataulu piti. Uskon, että suurin syy on siinä, että videota on katseltu ylpeänä monta kertaa myös jälkeenpäin.

      Poista