lauantai 1. kesäkuuta 2013

Puhe

Ohessa tänään pitämäni kevätjuhlapuhe koulumme kevätjuhlassa:

Hyvät juhlavieraat

Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.

Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.

Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.

Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.



Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.

Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:

Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.

Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.

Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!

Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.

Hyvää kesälomaa kaikille!

(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)

4 kommenttia:

  1. Esa...en löydä sitä logoanne, kiinnostaisi kovasti nähdä...

    VastaaPoista
  2. Hyvä huomio! Pitikin mainita, että lisään logon heti kun saan siitä sähköisen version. Pian on tulossa.

    Esa

    VastaaPoista
  3. Kiitos hienosta juhlasta! Olisi hienoa saada lasten tekemät videot johonkin nähtäville sillä niistä on kerrottu ahkerasti mummoille ja kummeillekin mutta on harmi, kun niitä ei pysty näyttämään mistään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista palautteesta. Ikävä kyllä emme voi noita videoita julkaista ilman KAIKKIEN huoltajien lupaa.

    Olemme halunneet pitää siitä kiinni, että kaikki oppilaat olisivat jollakin tavalla juhlassa mukana. 375 lapsen kanssa se on iso haaste. Videoilla saimme suuren osan mukaan edes hetkellisesti. Niihin oli panostettu ja ne olivat kokonaan oppilaiden tekemiä. Pauliina -ope oli tosin tehnyt ison työn niiden koostamisessa. Siitä iso kiitos hänelle!

    Vaikka olemme järjestäneet viime aikoina kaksi juhlaa, koulun salin kapasiteetti ja paloturvallisuussäädökset asettavat tiukat rajoitteet vieraiden määrälle. On kurjaa, että vieraiden määrää joutuu joka vuosi rajoittamaan. Ehkä joskus saamme Vuorenmäki II:sen, jossa olisi suurempi sali ;-) Tarvettahan olisi nyt jo!

    Pahoittelen, että joudun "myymään eioota" mutta olemme koulussa tarkkoja lasten yksityisyyden suojasta ja pyrimme noudattamaan huoltajan toivetta jokaisen lapsen kohdalla.

    VastaaPoista