Kirjoitin viime keväänä blogiini lukujärjestyksen tekemisestä edelleen mielestäni varsin oivan postauksen otsikolla Shakkimestari (kannattaa kesälukemiseksi vähintäänkin käydä hakemassa postauksen kirjavinkki ;-)
Tänä vuonna lukujärjestystä tehdessäni twiittasin päivittäin hashtagilla #lukujärjestys. Tuota hashtagia seuraamalla saa varsin hyvän kuvan siitä, miten prosessi eteni. On siellä toki muidenkin lukujärjestystwiittejä samassa jonossa ;-)
Tänä vuonna olen erityisen tyytyväinen lukujärjestykseen. Aina joutuu tekemään isoja kompromisseja, jotta koko paletin saa toimimaan, mutta nyt mielestäni lukujärjestystä ohjaa pedagogiikka paremmin kuin aiemmin. Olen yrittänyt entistä rohkeammin käyttää opettajien vahvuuksia hyödyksi. Tämä näkyy erityisesti liikunnan, käsityön ja musiikin kohdalla. Viime vuonna saimme erittäin paljon kannustavaa palautetta siitä, että pienessä määrin tätä ryhmittelyä oli tehty jo viime vuonna. Ensi lukuvuonna kaikki 3-6 luokkien liikunnat ovat alan huippuosaajilla. 5-6 luokkien musiikit on laitettu niille opettajille, joilla on osaamista bändisoitosta ja muut musiikit muuten vaan hyville soittajille.
Käsityön opetus oli tänä vuonna erityisen haasteellinen sijoitettava. Koulussamme on jo 12 käsityön ryhmää sekä tekstiilityössä, että teknisessä työssä. Se tarkoittaa sitä, että helpoimmat sijoituspaikat eli päivien alut ja loput eivät riitä koska kouluviikossa on vain 5 aamua ja 5 iltapäivää. Kun tilojakin on vain yhdet kumpaakin, täytyy väkisin käyttää myös keskipäiviä. Keskipäivällä taas kaikki opettajat ovat tunneilla, mutta koska tn ja ts vaativat kummatkin samaan aikaan yhden opettajan eli yhteensä kaksi opettajaa, tarvitaan yksi ylimääräinen opettaja. Käytännössä Vuorenmäessä tuo ylimääräinen opettaja, joka vapauttaa jonkun muun opettajan oman luokan opetuksesta siksi aikaa kun opettaa käsityötä jollekin muulle, on joko rehtori tai englannin lehtori. Englannin lehtorikin voi vapauttaa opettajan ainoastaan silloin kun hän opettaa koko ryhmää, ei puolta luokkaa. Sijoittelu menee monesti haastavaksi, kuten tänäkin vuonna.
Viime vuoden lukujärjestyksen sijoittelua helpotti suuresti se, että saimme POP -rahalla palkattua ns. resurssiopettajan, joka pystyi muutamalla tunnilla olemaan apuna noissa hankalissa sijoituksissa. Tulevana lukuvuonna meillä on rahoitus resurssiopettajaan vain tammikuun loppuun asti. Näin ollen resurssiopettajan varaan ei voi laskea, koska resurssi loppuu kesken lukuvuoden.
Yhtään tuota lukujärjestystyötä ei helpota se, että palkkarahoja on budjetissa laskettu vain opettajan opetusvelvollisuuden mukaan. Ylitunnit siis venyttävät budjetin melkein väkisinkin yli. Tein tänä vuonna laskelmia ja laskin, että oman koulumme opetuksen järjestäminen vaatii 532 tuntia viikossa, jotta kaikkien opettajien opetusvelvollisuus saadaan täyteen. Tuo on siis laskennallinen minimi. Minimillä lukujärjestyksen tekeminen ei aina ole mahdollista, koska jokainen palanen ei vaan osu ihan mihin vaan kohtaan tuossa palapelissä. Oman kouluni lukujärjestyksessäni noita ylitunteja tuli yhteensä kaikkiaan 16. Suurin osa selittyy sillä, että koulussamme on vain yksi englannin lehtori, jonka opetusvelvollisuus kattaa noin puolet tarpeesta. Ylitunteja tulee siis englannin opetuksen takia väkisin. Opetusta on pakko jakaa myös luokanopettajille, koska yksi lehtori ei pysty kaikkea opettamaan. Koska opettajien palkat on kuitenkin laskettu opetusvelvollisuuden mukaan, yhtälö on hyvin haastava. Em. seikat saavat minut väkisinkin kaipaamaan monien kuntien käyttämää tuntikehysmallia, jolloin koulu saa tietyn laskennallisen määrän tunteja ja sillä on pärjättävä.
Kokonaan oma lukunsa lukujärjestystyössä ovat kuljetusten aiheuttamat raja-arvot. Koulumme 395 oppilaasta yli kolmannes (140 lasta) kulkee bussilla tai taksilla koulumatkansa.Näiden lasten koulupäivä täytyy aina alkaa viimeistään klo 9.00. Koulupäivän loppumisessa on enemmän pelivaraa. Aamulla bussit ja taksit eivät kulje kuitenkaan enää klo 10. Oman koulumme kuljetusoppilaat on pyritty sijoittamaan keskitetysti tietyille luokille, jotta hallinnointi ja lukujärjestystyö olisi helpompaa. Vuosien varrella uusia muuttajia on tullut, eikä kuljetusluokkia voi kasvattaa loputtomasti, niinpä meillä on myös luokkatasoja, joilla on kaikilla kolmella rinnakkaisella luokalla kuljetettavia.
Lukujärjestyksen kiemuroista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Nyt on kuitenkin juhlan aika! Lukujärjestys on jälleen kerran valmis! Kun viikon pakertaa vain yhtä asiaa, tekee ylipitkiä päiviä ja joskus öitäkin, aloittaa muutaman kerran alusta jonkun umpikujan takia ja kuitenkin vihdoin saa viimeisen palan sijoitettua, tunne on kieltämättä hyvä. Lukujärjestys kun on kuin käänteinen palapeli. Yleensä palapelit helpottuvat loppua kohden, kun palat vähenevät. Lukujärjestyksen tekeminen taas vaikeutuu koko ajan, mitä vähemmän paloja on jäljellä. Monesti sen yhden viimeisen tunnin sijoitus kestää saman verran kun kolmen ensimmäisen luokkatason sijoitukset yhteensä.
Nyt lukujärjestys on kuitenkin jo lähtenyt eteenpäin kunnan kuljetusvastaavalle kuljetusten järjestämistä varten. Se onkin oma shownsa, mutta sen hoitavat sen alan osaajat. Minä saan nyt keskittyä niihin muihin rehtorin kesätöihin ja hiljalleen alkaa siivota mennyttä lukuvuotta pois pöydältä ja laskeutua kohti viikon päästä alkavaa lomaa ;-)
Ps. Lopuksi haluan vielä lausua kiitokset. Tänä vuonna kiitokset menevät erityisesti Nurmijärven yhteiskoulun rehtori Mikko Jordmanille, joka jälleen sparrasi alkuun Kissi -ohjelman käytössä. Toiset kiitokset menevät loistavalle lounasseuralleni, Leilalle, naapurikoulun erinomaiselle rehtorille ja hyvälle kollegalle. Kollegiaalinen tuki on tärkeää kun tekee sitä vuoden kovinta rypistystä -rehtorin vuoden "lopputyötä".
Ps2. Myös Auroran koulun rehtori Martti Hellström on kirjoittanut tänä keväänä omasta lukujärjestystyöstään. Löydät postauksen täältä.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kirjastosta kahdeksi luokaksi
Jo alusta asti on ollut selvää, että kaksi vuotta sitten valmistunut kaunis koulumme on alunperinkin tehty liian pieneksi. Ensi lukuvuonna luokkatilojen puute olisi jo vaatinut ns. paviljonkien (lue: parakkien) tuomisen pihaan ellei nyt parhaillaan käynnissä olevaa remonttia olisi aloitettu.
Koulumme ns. kirjasto, jota ei koskaan ehditty ottaa kirjastokäyttöön, remontoidaan nyt kahdeksi erilliseksi luokkatilaksi. Tilojen välille tulee tilat yhdistävä väliovi turvallisuuden ja yhteistyön lisäämiseksi. Olisin mielelläni nähnyt tuon tilan yhtenäisenä suuropetustilanakin, mutta tuntui siltä, että yleinen toive oli enemmänkin jakaa kuin säilyttää. Koska ratkaisun kanssa täytyy elää pitkään, päädyin kuitenkin tähän konservatiiviseen malliin, jossa yhdestä isosta tilasta tehtiin kaksi ns. OT3 -kokoista tilaa (á 55m2).
Tilojen aulan puoleinen sinä jää edelleen lasiseinäksi. Tilana nuo kaksi luokkaa ovat todella kivan näköiset juuri tuon lasiseinän takia. Hieman se saattaa olla haaste niille lapsille, joiden keskittyminen häiriytyy helposti. Pystylamelliverhoja harkitaan parhaillaan. Kaikessa on tietenkin kyse myös rahasta.
Koska tuo tila on jo kaksi vuotta (=alusta asti) toiminut opetustilana, on remontti enemmän kuin toivottu. Nyt tilan sähkö- ja vesijärjestelyt tehdään asianmukaisiksi. Luokkiin tulee kiinteät kaapistot ja lavuaarit. Interaktiivinen tekniikka tulee kumpaankin luokkaan samanlaisena kuin muissakin luokissa.
Upouusiin luokkatiloihin siirtyvät syksyllä luokat 4B ja 4C. On mielenkiintoista nähdä, miten tilojen käytettävyys käytännössä toimii. Suunnitelmat ainakin ovat hyvät. Käytäntö osoittaa, ovatko suunnitelmat oikeasti toimivat.
Koulumme ns. kirjasto, jota ei koskaan ehditty ottaa kirjastokäyttöön, remontoidaan nyt kahdeksi erilliseksi luokkatilaksi. Tilojen välille tulee tilat yhdistävä väliovi turvallisuuden ja yhteistyön lisäämiseksi. Olisin mielelläni nähnyt tuon tilan yhtenäisenä suuropetustilanakin, mutta tuntui siltä, että yleinen toive oli enemmänkin jakaa kuin säilyttää. Koska ratkaisun kanssa täytyy elää pitkään, päädyin kuitenkin tähän konservatiiviseen malliin, jossa yhdestä isosta tilasta tehtiin kaksi ns. OT3 -kokoista tilaa (á 55m2).
Tilojen aulan puoleinen sinä jää edelleen lasiseinäksi. Tilana nuo kaksi luokkaa ovat todella kivan näköiset juuri tuon lasiseinän takia. Hieman se saattaa olla haaste niille lapsille, joiden keskittyminen häiriytyy helposti. Pystylamelliverhoja harkitaan parhaillaan. Kaikessa on tietenkin kyse myös rahasta.
Koska tuo tila on jo kaksi vuotta (=alusta asti) toiminut opetustilana, on remontti enemmän kuin toivottu. Nyt tilan sähkö- ja vesijärjestelyt tehdään asianmukaisiksi. Luokkiin tulee kiinteät kaapistot ja lavuaarit. Interaktiivinen tekniikka tulee kumpaankin luokkaan samanlaisena kuin muissakin luokissa.
Upouusiin luokkatiloihin siirtyvät syksyllä luokat 4B ja 4C. On mielenkiintoista nähdä, miten tilojen käytettävyys käytännössä toimii. Suunnitelmat ainakin ovat hyvät. Käytäntö osoittaa, ovatko suunnitelmat oikeasti toimivat.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Puhe
Ohessa tänään pitämäni kevätjuhlapuhe koulumme kevätjuhlassa:
Hyvät juhlavieraat
Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.
Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.
Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.
Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.
Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.
Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:
Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.
Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.
Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!
Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.
Hyvää kesälomaa kaikille!
(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)
Hyvät juhlavieraat
Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.
Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.
Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.
Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.
Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.
Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:
Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.
Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.
Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!
Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.
Hyvää kesälomaa kaikille!
(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)
lauantai 18. toukokuuta 2013
Kännykät ja oppiminen
Alppilan koulun tapaus on kirvoittanut keskustelua kännyköiden käytöstä koulussa. Opettaja -lehden lukijapalstalla on nyt jo muutamana viikkona ollut kirjoituksia siitä, kuinka kännykät tulisi koulussa kieltää. Keskustelun aloitti ylivieskalainen luokanopettaja Timo Karjalainen, joka kertoi Kiviojan koulun kieltäneen kännyköiden päällä pitämisen koulussa. Perusteena oli mm. oppilaiden suojaaminen langattomien verkkojen säteilyltä. Viime perjantain lehdessä nurmijärveläinen kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) komppasi Karjalaista ja kannatti kännykät koulussa kieltävän lain kirjaamista. Perusteena Niinistöllä oli kännykkäkiusaaminen ja työrauha. Kummallakin herralla perusteena on oppilaiden (ja opettajienkin) suojaaminen. Perusteet ovat oikein hyviä ja tärkeitä.
Twiittasin Twitterissä eilen Niinistön kirjoitukseen vievän linkin. Tuo yksittäinen twiitti kirvoitti erittäin vilkkaan keskustelun verkossa aiheesta. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan. Pääasiassa kannatettiin Niinistön näkemystä, jossa ehdotettiin lakiin kirjaamista muodossa "tarpeen niin vaatiessa". Katri Kytöpuu jatkoi keskustelua vielä omassa blogissaan.
Ylen uutisten verkkosivuilla julkaistiin pari päivää sitten myös uutinen aiheesta: Älypuhelin muuttuu kielletystä lelusta oppimisvälineeksi kouluissa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, halusimme sitä tai emme. Ratkaisu ei voi olla se, että koulu rimpuilee vastaan väistämätöntä ja työntää päänsä pensaaseen. Koulun tulisi tässä tilanteessa mielestäni elää ajassa ja nähdä kehitys mahdollisuutena. Minun on vaikea ajatella kovin montaa perustelua sille, miksi se ei olisi mahdollisuus. Jos lähes jokaisella alakoululaisellakin on taskussaan pääsy kaikkeen maailman tietoon, onko se paha asia?
Oppiminen on uusien opetussuunnitelmien kautta muuttumassa yhä enemmän kohti taitoja, erilaisia kompetensseja. Tällaisia ovat mm. 1) ajattelun taidot 2) työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot 3) käden ja ilmaisun taidot 4) osallistumisen ja vaikuttamisen taidot ja 5) itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Melbourne yliopiston ACT21S -hankkeessa nuo taidot on tiivistetty neljään luokkaan 1) Ways of Thinking 2) Ways of Working 3) Tools for Working ja 4) Skills for Living in the World.
Tuo ihmeellinen älypuhelin ja muu mobiiliteknologia on vienyt maailman tilanteeseen, jossa on aivan turha opetella ulkoa Suomenlahteen laskevien jokien nimiä jos ne on saatavissa muutamassa sekunnissa selville puhelimella. Olennaisempaa on ymmärtää esim. se, mikä merkitys noilla samoilla joilla on suomalaisille vaikkapa energiateollisuuden kannalta tai miten jokien valjastaminen vaikuttaa ympäristöön tai miten yleensä jatkuva taloudellinen kasvu ja energiantarve vaikuttaa jne. Opettajan on turha kysyä asioita, jotka voi googlata hetkessä. Nykymaailmassa oikeiden/oleellisten kysymysten tekeminen nouseekin jo merkittävämmäksi taidoksi kuin oikeiden vastausten antaminen.
Edellä kuvaamieni kompetenssien saavuttaminen voi hyvinkin mahdollistua puhelimen avulla. Jos opettaja ei kysykään enää googlattavia asioita, ajattelun taidot kehittyvät varmasti. Parhaimmillaan myös työskentelyn, yhteistyön ja vuorovaikutuksen taidot kehittyvät jos oikeita vastauksia voidaan tuottaa yhteisöllisesti esim. tutkivan verkko-oppimisen kautta. Englannin kielinen "tools for working" on usein käännetty myös työvälineiden käyttötaidot. Muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että osataan käyttää niitä välineitä, jotka mahdollistavat parhaan lopputuloksen. Joskus se voi olla älypuhelin.
Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja voidaan myös opiskella helposti puhelimen ja erilaisten sosiaalisten yhteisöjen avulla. Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa niin, että maailmaa muutetaan, ja jopa hallituksia kaadetaan, verkossa. Ja mm. edellisen lauseeni takia myös nuo itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot ovat verkossa tärkeitä.
Puhelimen käyttö opetuksessa voi myös parhaimmillaan lisätä motivaatiota, oppilaan sitoutumista opittavaan asiaan, oppilaan osallisuuden kokemusta ja vuorovaikutusta oppimistapahtumaan. Tärkeimpänä kaikesta älypuhelin voi mahdollistaa menetelmät, jotka vievät fokuksen opettamisesta oppimiseen. Me opettajat (minä mukaan lukien), liian usein uskomme omaan kaikkivoipaisuuteemme ja kykyymme opettaa oppilaat fiksuiksi. Opettajajohtoisen opetuksen sijaan, älypuhelimen järkevä käyttö voi viedä opetusta oppijalähtöisiin menetelmiin.
Nykylasten tapa oppia ei enää välttämättä ole sama kuin se oli 70 -luvulla -kirjasta lukemalla. En tiedä oliko se silloinkaan tehokasta, mutta nykylasten lukutaito ei enää ole lineaarista. Nykylapset ovat tottuneet erilaisiin mediateksteihin, jollaiseksi lasketaan myös videot. Lastemme yleisimmin käytetty hakukone ei enää ole Google vaan You Tube. Kun halutaan oppia joku taito, etsitään video, jonka avulla sen voi oppia.
Olen ylpeä koulumme opettajista, joista moni on jo rohkeasti ottanut kännykät osaksi oppimista. Yksi on käyttänyt Todaysmeetia, toinen tehnyt oppimisvideoita puhelimella, kolmas keksinyt innovatiivisen tavan kerätä rasteja suunnistuksessa ottamalla kuva suunnistusparista rastilla ja neljäs on pyytänyt oppilaita kuvaamaan kevään merkkejä puhelimella ja lataamaan kuvat luokan kevätseurantablogiin.
Ymmärrän myös kriittiset kommentit. Ketä tahansa ärsyttää puhelimen käyttö väärässä tilanteessa tai se jos puhelin on taukoamatta käsissä. Tiedän, että tämä on äärimmäistä provosointia, enkä itsekään ole varma ajatuksen viisaudesta, mutta olen valmis myös pohtimaan sitä, voisiko tuo puhelimen räplääminen jopa edistää oppimista. Nykylapset ovat jatkuvasti online. Maailma vain on sellainen. Heidän aivonsa ovat tottuneet "moniajoon". Monelle oppilaalle on jo vuosia annettu joku "stressilelu" räplättäväksi, koska paikallaan istuminen on niin tuskallista ja tarve toiminnalle purkautuu "häiriökäyttäytymisenä". Jos puhelin voisikin korvata tuon "stressilelun" tai vielä paremmin, jos koulu voisikin muuttua siihen suuntaan, että oppimistapahtuma ei olisikaan niin staattinen ja yhdensuuntainen vaan puhelin voisi lisätä interaktiivisuutta Socrativen, Flingan jne. kaltaisten välineiden kautta.
Tiedän, että provosoin. Tiedän myös, että moneen kirjoitukseni asiaan on helppo lausua kritiikkiä. On helppo sanoa, että nykylasten levottomuus johtuu juuri em. asioista. Mutta jos rohkeutta on, pyytäisin kuitenkin uhraamaan hetken ihan aidolle pohdinnalle siitä, mitä älypuhelimen käyttö oppimisessa voisi mahdollistaa. On väistämätön tosiasia, että ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät vuonna 2016. On väistämätöntä, että töitä tehdään yhä enemmän yhteisöllisesti verkossa. On väistämätöntä, että maailma on päivä päivältä mobiilimpi. Onko koululla varaa jättäytyä ulos? Vuorenmäen koululla ei ole! Siksi olemme kirjanneet järjestyssääntöihin mahdollisuuden opettajan luvalla käyttää puhelinta opiskeluvälineenä. Jos puhelin häiritsee oppimistilannetta, kehotan opettajiamme kieltämään puhelimen käytön siinä tilanteessa. Luotan sekä opettajiimme että oppilaisiimme ja uskon, että hyvällä yhteistyöllä selviämme näin mitättömästä asiasta ilman mitään uutta lakia.
jk: Aiheesta löytyy myös tuore Minna Cowellin pro gradu -tutkielma Opettajien käsityksiä mobiiliteknologian hyödyntämisestä perusopetuksessa.
jk2: Aihe jatkui myös pari päivää myöhemmin Jussi Niinistön Uuden Suomen blogissa.
Twiittasin Twitterissä eilen Niinistön kirjoitukseen vievän linkin. Tuo yksittäinen twiitti kirvoitti erittäin vilkkaan keskustelun verkossa aiheesta. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan. Pääasiassa kannatettiin Niinistön näkemystä, jossa ehdotettiin lakiin kirjaamista muodossa "tarpeen niin vaatiessa". Katri Kytöpuu jatkoi keskustelua vielä omassa blogissaan.
Ylen uutisten verkkosivuilla julkaistiin pari päivää sitten myös uutinen aiheesta: Älypuhelin muuttuu kielletystä lelusta oppimisvälineeksi kouluissa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, halusimme sitä tai emme. Ratkaisu ei voi olla se, että koulu rimpuilee vastaan väistämätöntä ja työntää päänsä pensaaseen. Koulun tulisi tässä tilanteessa mielestäni elää ajassa ja nähdä kehitys mahdollisuutena. Minun on vaikea ajatella kovin montaa perustelua sille, miksi se ei olisi mahdollisuus. Jos lähes jokaisella alakoululaisellakin on taskussaan pääsy kaikkeen maailman tietoon, onko se paha asia?
Oppiminen on uusien opetussuunnitelmien kautta muuttumassa yhä enemmän kohti taitoja, erilaisia kompetensseja. Tällaisia ovat mm. 1) ajattelun taidot 2) työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot 3) käden ja ilmaisun taidot 4) osallistumisen ja vaikuttamisen taidot ja 5) itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Melbourne yliopiston ACT21S -hankkeessa nuo taidot on tiivistetty neljään luokkaan 1) Ways of Thinking 2) Ways of Working 3) Tools for Working ja 4) Skills for Living in the World.
Tuo ihmeellinen älypuhelin ja muu mobiiliteknologia on vienyt maailman tilanteeseen, jossa on aivan turha opetella ulkoa Suomenlahteen laskevien jokien nimiä jos ne on saatavissa muutamassa sekunnissa selville puhelimella. Olennaisempaa on ymmärtää esim. se, mikä merkitys noilla samoilla joilla on suomalaisille vaikkapa energiateollisuuden kannalta tai miten jokien valjastaminen vaikuttaa ympäristöön tai miten yleensä jatkuva taloudellinen kasvu ja energiantarve vaikuttaa jne. Opettajan on turha kysyä asioita, jotka voi googlata hetkessä. Nykymaailmassa oikeiden/oleellisten kysymysten tekeminen nouseekin jo merkittävämmäksi taidoksi kuin oikeiden vastausten antaminen.
Edellä kuvaamieni kompetenssien saavuttaminen voi hyvinkin mahdollistua puhelimen avulla. Jos opettaja ei kysykään enää googlattavia asioita, ajattelun taidot kehittyvät varmasti. Parhaimmillaan myös työskentelyn, yhteistyön ja vuorovaikutuksen taidot kehittyvät jos oikeita vastauksia voidaan tuottaa yhteisöllisesti esim. tutkivan verkko-oppimisen kautta. Englannin kielinen "tools for working" on usein käännetty myös työvälineiden käyttötaidot. Muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että osataan käyttää niitä välineitä, jotka mahdollistavat parhaan lopputuloksen. Joskus se voi olla älypuhelin.
Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja voidaan myös opiskella helposti puhelimen ja erilaisten sosiaalisten yhteisöjen avulla. Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa niin, että maailmaa muutetaan, ja jopa hallituksia kaadetaan, verkossa. Ja mm. edellisen lauseeni takia myös nuo itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot ovat verkossa tärkeitä.
Puhelimen käyttö opetuksessa voi myös parhaimmillaan lisätä motivaatiota, oppilaan sitoutumista opittavaan asiaan, oppilaan osallisuuden kokemusta ja vuorovaikutusta oppimistapahtumaan. Tärkeimpänä kaikesta älypuhelin voi mahdollistaa menetelmät, jotka vievät fokuksen opettamisesta oppimiseen. Me opettajat (minä mukaan lukien), liian usein uskomme omaan kaikkivoipaisuuteemme ja kykyymme opettaa oppilaat fiksuiksi. Opettajajohtoisen opetuksen sijaan, älypuhelimen järkevä käyttö voi viedä opetusta oppijalähtöisiin menetelmiin.
Nykylasten tapa oppia ei enää välttämättä ole sama kuin se oli 70 -luvulla -kirjasta lukemalla. En tiedä oliko se silloinkaan tehokasta, mutta nykylasten lukutaito ei enää ole lineaarista. Nykylapset ovat tottuneet erilaisiin mediateksteihin, jollaiseksi lasketaan myös videot. Lastemme yleisimmin käytetty hakukone ei enää ole Google vaan You Tube. Kun halutaan oppia joku taito, etsitään video, jonka avulla sen voi oppia.
Olen ylpeä koulumme opettajista, joista moni on jo rohkeasti ottanut kännykät osaksi oppimista. Yksi on käyttänyt Todaysmeetia, toinen tehnyt oppimisvideoita puhelimella, kolmas keksinyt innovatiivisen tavan kerätä rasteja suunnistuksessa ottamalla kuva suunnistusparista rastilla ja neljäs on pyytänyt oppilaita kuvaamaan kevään merkkejä puhelimella ja lataamaan kuvat luokan kevätseurantablogiin.
Ymmärrän myös kriittiset kommentit. Ketä tahansa ärsyttää puhelimen käyttö väärässä tilanteessa tai se jos puhelin on taukoamatta käsissä. Tiedän, että tämä on äärimmäistä provosointia, enkä itsekään ole varma ajatuksen viisaudesta, mutta olen valmis myös pohtimaan sitä, voisiko tuo puhelimen räplääminen jopa edistää oppimista. Nykylapset ovat jatkuvasti online. Maailma vain on sellainen. Heidän aivonsa ovat tottuneet "moniajoon". Monelle oppilaalle on jo vuosia annettu joku "stressilelu" räplättäväksi, koska paikallaan istuminen on niin tuskallista ja tarve toiminnalle purkautuu "häiriökäyttäytymisenä". Jos puhelin voisikin korvata tuon "stressilelun" tai vielä paremmin, jos koulu voisikin muuttua siihen suuntaan, että oppimistapahtuma ei olisikaan niin staattinen ja yhdensuuntainen vaan puhelin voisi lisätä interaktiivisuutta Socrativen, Flingan jne. kaltaisten välineiden kautta.
Tiedän, että provosoin. Tiedän myös, että moneen kirjoitukseni asiaan on helppo lausua kritiikkiä. On helppo sanoa, että nykylasten levottomuus johtuu juuri em. asioista. Mutta jos rohkeutta on, pyytäisin kuitenkin uhraamaan hetken ihan aidolle pohdinnalle siitä, mitä älypuhelimen käyttö oppimisessa voisi mahdollistaa. On väistämätön tosiasia, että ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät vuonna 2016. On väistämätöntä, että töitä tehdään yhä enemmän yhteisöllisesti verkossa. On väistämätöntä, että maailma on päivä päivältä mobiilimpi. Onko koululla varaa jättäytyä ulos? Vuorenmäen koululla ei ole! Siksi olemme kirjanneet järjestyssääntöihin mahdollisuuden opettajan luvalla käyttää puhelinta opiskeluvälineenä. Jos puhelin häiritsee oppimistilannetta, kehotan opettajiamme kieltämään puhelimen käytön siinä tilanteessa. Luotan sekä opettajiimme että oppilaisiimme ja uskon, että hyvällä yhteistyöllä selviämme näin mitättömästä asiasta ilman mitään uutta lakia.
jk: Aiheesta löytyy myös tuore Minna Cowellin pro gradu -tutkielma Opettajien käsityksiä mobiiliteknologian hyödyntämisestä perusopetuksessa.
jk2: Aihe jatkui myös pari päivää myöhemmin Jussi Niinistön Uuden Suomen blogissa.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Arviointia, yhteistyötä ja työn imua
Opettajien virka- ja työehtosopimus OVTES velvoittaa opettajat osallistumaan "opinto- ja suunnittelutyöhön" vuosittain työajan ulkopuolella kolmen päivän ajan (ns. opettajatyöpäivät tai opettajaslangissa "vesot"). Kunnista riippuen, joku osa tuosta ajasta käytetään yleensä työnantajan osoittamaan koulutukseen jostain tärkeästä aiheesta (esim. tietosuoja ja salassapito opetustoimessa tai vaikkapa viime päivinä puhututtanut opettajan oikeudet ja vastuut). Yksi näistä päivistä käytetään useissa kouluissa lukuvuoden yhteiseen suunnitteluun. Jäljelle jäävät päivät/tunnit käytetään usein koulun sisäiseen kehittämiseen tms. Yhden näistä päivistä voi puolittaa käytäväksi esim. kahtena iltapäivänä ja pääsääntöisesti nämä vesopäivät eivät saisi sijoittua lauantaille. Meillä yksi näistä päivistä sijoittui syksyllä lauantaille, muut on pidetty arkena.
Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative
Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.
Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)
Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria
Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.
Kokeilukulttuuria ja riskinottoa
Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.
Pientä kehitettävää
Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.
Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!
Yhteistyöllä työn imua
Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.
Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.
Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.
Salaisuuksia kaverin selän takana
Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!
Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative
Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.
Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)
Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria
Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.
Kokeilukulttuuria ja riskinottoa
Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.
Pientä kehitettävää
Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.
Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!
Yhteistyöllä työn imua
Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.
Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.
Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.
Salaisuuksia kaverin selän takana
Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Työelämän muutos haasteena koululle
Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.
Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.
Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:
Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.
Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.
Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).
Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.
Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.
Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.
Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.
EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:
1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.
2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.
3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.
4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.
5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.
Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.
En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.
Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.
Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:
"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteiskunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa.
Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteiskuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."
Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.
Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.
Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).
Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.
Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.
Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.
Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.
EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:
1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla
1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.
2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.
3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.
4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.
5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.
Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.
En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Visuaalisuus vahvisti oppimista
Kirjoitin edellisen postauksen siitä, kuinka kokeilin iPadin valkotauluappsin mahdollisuuksia historian kokeeseen kertaamisessa. Tein yksinkertaisen kertausvideon, johon olin koonnut reiluun kahdeksaan minuuttiin koealueen keskeisimmät asiat. Videosta voi olla montaa mieltä. Sitä voisi varmasti vielä paljonkin kehittää erityisesti visuaalisuuden osalta, mutta temppu selvästi toimi.
5. luokan historia on aina jokseenkin haasteellinen oppilaille. Historia on oppiaineena uusi, melko työläs luettava ja aineksessa on paljon sellaisia asioita, joita ei muissa aineissa tule vastaan. Historia edellyttää myös kausaalisuhteiden ymmärtämistä. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.
Olemme tämän vuoden aikana opiskelleet historiaa monella eri tavalla. Teimme aluksi pienimuotoisen historiallisen tutkimuksen ja pyrimme selvittämään Tollundin miehen arvoituksen. Oppilaat saivat vihjeitä pienissä erissä ja joutuivat tekemään niistä päätelmiä. Mitä suoruumiille oli tapahtunut? Työ lähenteli televisiosarja CSI:n legendaaristen rikospaikkatutkijoiden työtä. Oppilaat pitivät tehtävästä.
Sen jälkeen tutustuimme antiikin Kreikkaan varsin perinteisin menetelmin. Opetus oli välillä liiankin opettajakeskeistä, muistiinpanoja tehtiin ja oppilaat saivat perinteisiä kotitehtäviä. Koe ei mennyt erityisen hyvin juuri keneltäkään. Syitä voi olla monia. Oppiaine ja opiskelutekniikka oli tietenkin uusi. Oli vaikea hahmottaa, mikä on keskeistä ja mikä ei.
En lannistunut, vaan muutin suunnitelmaa. Kokeilin seuraavaksi itsenäistä projektityötä. Aiheena oli antiikin Rooma. Annoin tarkat ohjeet oman projektin sisällölle sisällysluetteloa myöten. Myös työn ulkoasusta, lähdemerkinnöistä jne. annettiin tarkat ohjeet. Kuvat piti piirtää itse. Valmiita nettikuvia ei saanut käyttää tekijänoikeussyistä. Suorat lainaukset piti merkitä lainausmerkeillä. Tarkoitus oli muokata tietoa ja tuottaa omaa tekstiä. Työ oli vaativa ja siihen olikin varattu 1½ kuukautta. Työn tulokset yllättivät. Suurin osa paransi menestystään edelliseen kokeeseen verrattuna huimasti. Oppilaat myös kokivat oppineensa paljon tekiessään tutkielmiaan. En pitänyt erillistä koetta. Se olisi ollut tarpeetonta. Tosin olisi ollut erittäin kiinnostavaa tietää, mitä oppilaat olisivat saaneet numeroiksi kokeesta ihan pelkän projektin tekemisen perusteella. Uskon, että arvosanat olisivat olleet parempia kuin edellisessä kokeessa.
Seuraava jakso käsitteli aikaa Rooman hajoamisesta keskiajan alkuun. Jakso oli melko lyhyt, mutta asiaa oli silti melko paljon. Olin muutaman tunnin poissa ja opetuksesta vastasi sijainen. Olin hieman epävarma, mitä oppilaille oli jäänyt mieleen, koska en ollut itse ollut opettamassa koko jaksoa. Päätin tehdä pienen kertausvideon. Korjasin kokeet viikonloppuna. Tulokset olivat erittäin rohkaisevia. Visuaalisuus oli selvästi vahvistanut oppimista. Oppilaat osasivat erittäin hyvin kuvata jopa haasteelisia syy - seuraussuhteita esim. koskien kansainvaelluksia.
Tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi videoksi. Videosukupolvi on tottunut oppimaan asioita televisiosta, You Tubesta jne. Video näytti voimansa. Oppilaat antoivat varauksetta hyvää palautetta videon kautta opiskelusta. Se on heidän tapansa. Visuaalisuus. Video. Liikkuva kuva. Itsekin opin melkoisesti videota tehdessäni. Videon voit katsoa edellisestä postauksestani.
5. luokan historia on aina jokseenkin haasteellinen oppilaille. Historia on oppiaineena uusi, melko työläs luettava ja aineksessa on paljon sellaisia asioita, joita ei muissa aineissa tule vastaan. Historia edellyttää myös kausaalisuhteiden ymmärtämistä. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.
Olemme tämän vuoden aikana opiskelleet historiaa monella eri tavalla. Teimme aluksi pienimuotoisen historiallisen tutkimuksen ja pyrimme selvittämään Tollundin miehen arvoituksen. Oppilaat saivat vihjeitä pienissä erissä ja joutuivat tekemään niistä päätelmiä. Mitä suoruumiille oli tapahtunut? Työ lähenteli televisiosarja CSI:n legendaaristen rikospaikkatutkijoiden työtä. Oppilaat pitivät tehtävästä.
Sen jälkeen tutustuimme antiikin Kreikkaan varsin perinteisin menetelmin. Opetus oli välillä liiankin opettajakeskeistä, muistiinpanoja tehtiin ja oppilaat saivat perinteisiä kotitehtäviä. Koe ei mennyt erityisen hyvin juuri keneltäkään. Syitä voi olla monia. Oppiaine ja opiskelutekniikka oli tietenkin uusi. Oli vaikea hahmottaa, mikä on keskeistä ja mikä ei.
En lannistunut, vaan muutin suunnitelmaa. Kokeilin seuraavaksi itsenäistä projektityötä. Aiheena oli antiikin Rooma. Annoin tarkat ohjeet oman projektin sisällölle sisällysluetteloa myöten. Myös työn ulkoasusta, lähdemerkinnöistä jne. annettiin tarkat ohjeet. Kuvat piti piirtää itse. Valmiita nettikuvia ei saanut käyttää tekijänoikeussyistä. Suorat lainaukset piti merkitä lainausmerkeillä. Tarkoitus oli muokata tietoa ja tuottaa omaa tekstiä. Työ oli vaativa ja siihen olikin varattu 1½ kuukautta. Työn tulokset yllättivät. Suurin osa paransi menestystään edelliseen kokeeseen verrattuna huimasti. Oppilaat myös kokivat oppineensa paljon tekiessään tutkielmiaan. En pitänyt erillistä koetta. Se olisi ollut tarpeetonta. Tosin olisi ollut erittäin kiinnostavaa tietää, mitä oppilaat olisivat saaneet numeroiksi kokeesta ihan pelkän projektin tekemisen perusteella. Uskon, että arvosanat olisivat olleet parempia kuin edellisessä kokeessa.
Seuraava jakso käsitteli aikaa Rooman hajoamisesta keskiajan alkuun. Jakso oli melko lyhyt, mutta asiaa oli silti melko paljon. Olin muutaman tunnin poissa ja opetuksesta vastasi sijainen. Olin hieman epävarma, mitä oppilaille oli jäänyt mieleen, koska en ollut itse ollut opettamassa koko jaksoa. Päätin tehdä pienen kertausvideon. Korjasin kokeet viikonloppuna. Tulokset olivat erittäin rohkaisevia. Visuaalisuus oli selvästi vahvistanut oppimista. Oppilaat osasivat erittäin hyvin kuvata jopa haasteelisia syy - seuraussuhteita esim. koskien kansainvaelluksia.
Tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi videoksi. Videosukupolvi on tottunut oppimaan asioita televisiosta, You Tubesta jne. Video näytti voimansa. Oppilaat antoivat varauksetta hyvää palautetta videon kautta opiskelusta. Se on heidän tapansa. Visuaalisuus. Video. Liikkuva kuva. Itsekin opin melkoisesti videota tehdessäni. Videon voit katsoa edellisestä postauksestani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)