maanantai 23. maaliskuuta 2020

Etäopetus -miten olemme onnistuneet?

Koulut joutuivat hyvin lyhyellä varoitusajalla aivan uudenlaiseen tilanteeseen kun valtioneuvoston 16.3.2020 antaman suosituksen mukaan kouluissa siirryttiin pääsääntöisesti etäopetukseen ke 18.3.2020 alkaen. Etäopetukseen ei oltu ainakaan perusopetuksessa liiemmälti päästy tutustumaan. Monelle luokanopettajalle (ja aineenopettajallekin) sähköiset oppimisympäristöt ovat kyllä tuttuja. On kuitenkin ihan eri asia, että pitäisi opettaa etänä -siis olla jollakin tavoin itse läsnä ja neuvomassa oppilaita sähköisesti. Pelkkä Wilmassa tehtävien välittäminen ei mielestäni täytä opetuksen määritelmää.

Omassa koulussani teimme heti maanantaina nopean päätöksen siitä, että tiistai käytettiin hyvin tiiviisti opettajien täydennyskoulutukseen. Onneksi meillä varsin moni oli jo aika hyvin perillä sähköisitä alustoista. Teimme työaikajärjestelyjä ja irrotimme kaksi verkko-opetukseen perehtynyttä opettajaamme ainoastaan antamaan koulutusta. Kaikki halukkaat saivat tukea Google Classroomin käytössä, joka valittiin koulumme pääasialliseksi alustaksi. osa käytti myös Qridiä ja osa aluksi myös tuota tehtävät-Wilmassa -periaatetta kaikkein pienimpien kohdalla. Olen tavattoman ylpeä, miten hienolla asenteella opettajat tähän haasteeseen tarttuivat ja hieman ehkä yllättynytkin, kuinka nopeasti myös ne, joilla kokemusta sähköisitä järjestelmistä ei hirveästi ollut, saatiin prosessiin mukaan.

Yksi iso kysymys etäopetuksen järjestämisessä oli laitekannan varmistaminen. Oppilaille on tähän päivään mennessä jaettu hieman alle 50 Chromebookia etäopetukseen osallistumisen mahdollistamiseksi. Kaikki koneet on kirjattu tarkasti. Kyselyjä uusien koneiden perään tulee edelleen ja koneita luovutetaan niin kauan kuin tavaraa riittää.

Ihan alusta asti annoin selkeän ohjeen siitä, että jokainen opettaja opettaa pääsääntöisesti oman lukujärjestyksensä mukaan, on läsnä/saatavilla lukujärjestyksensä mukaan ja vastaa oppilaiden kysymyksiin kun niitä tulee. Muutaman ensimmäisen päivän aikana huomasimme, että oli järkevämpää hieman tuunata vuosiluokkien 1-3 lukujärjestyksiä, jossa oppilaita oli myös lähiopetuksessa (n. 10).

Perjantai-iltapäivänä olimme saaneet kolme päivää kokemusta järjestelmiemme toiminnasta ja etäopetuksesta. Palautetta tuli paljon -niin huoltajilta kuin opettajiltakin. Linjoja oli aika vaikea vetää, kun palaute oli osittain ristiriitaistakin. Päätin hyvin nopealla aikataululla, että nyt olisi oiva paikka kysyä palautetta ja tehdä korjausliikkeitä saadun palautteen pohjalta. On helpompi perustaa päätöksensä johonkin, kun on numeraalista dataa pohjana, järkeilin. Tein kymmenkohtaisen kyselyn ja jaoin sen jo perjantai-iltapäivänä huoltajille. Tuloksia alkoi vyöryä todella nopeasti. Jo perjantain aikana saimme yli sata vastausta. Tällä hetkellä vastauksia on kertynyt 134. Toisin sanoen näiden nyt esittelemieni tulosten n=134.

Ensimmäisessä kysymyksessä kartoitettiin luokkatasoa, jolla palautteen antajan lapset ovat. Mahdollisuus oli valita useampikin vaihtoehto jos perheessä oli monta lasta eri luokkatasoilla. Tämän kysymyksen kautta näimme kuitenkin hieman, mihin ikäryhmiin palautteet ehkä painottuisivat. Lopulta vastauksia tuli hyvin tasaisesti vuosiluokilta 1, 3 ja 4. Ja taas edellisiä vähemmän, mutta keskenään tasaisesti vuosiluokilta 2, 5 ja 6. Eniten vastauksia tuli neljännen luokan huoltajilta (40 vastausta).

Vaihtoehtoisia alustoja oli valittavana kolme 1) Google Classroom 2) Qridi ja 3) Wilma. Google Classromia käytti kaikkiaan 81% vastaajista ja lähes kaikki loput Wilmaa. Toivon, että viikon päästä Wilman käytön prosenttiosuus on entisestään pienentynyt, sillä Wilma ei anna mahdollisuutta interaktiiviseen opetukseen, jossa opettaja olisi oikeasti oppilaiden saatavilla oppituntien aikana. Varsinkin nyt kun perheen aikuisetkin ovat suurelta osin etätöissä kotonaan, on vanhempien antama tuki työpäivän aikaan rajallista ja silloin opettaja täytyy saada kiinni. Hyvässä yhteistyössä olemme haasteet saaneet ratkaistua.

Yleisarvosanaksi etäopetuksen ensimmäisistä päivistä saimme arvosanan 3.92 (max. 5), jota pidän suorastaan erinomaisena. Väitteeseen "opettaja on ollut läsnä sovittuna aikana", huoltajista 70% vastasi "kyllä" ja kahta vastaajaa lukuun ottamatta loput vastasivat "en osaa sanoa", mikä on ymmärrettävää, koska myös huoltajat ovat pääsääntöisesti töissä päivät. Hyvin harvalla kuitenkin oli siis se kokemus, että opettaja ei olisi ollut saatavilla.

Yksi tärkeimpiä syitä tämän kyselyn tekemiselle oli se, että kodeista tuli hyvin ristiriitaista viestiä tehtävien määrästä. Osan mielestä olisi pitänyt olla enemmän tehtäviä ja osan mielestä oli aivan liikaa. Sain muutaman hyvin tunnepitoisenkin viestin, joissa ihmeteltiin, miten tämä arki pitäisi järjestää kun itsekin pitäisi töitä tehdä ja lapsella on tehtäviä ihan tolkuttomasti. Osittain voi olla, että kokemus oli tottakin. Pitää muistaa, että myös opettajat harjoittelivat uutta työtapaa, eikä sopivaa tehtävien määrää ollut ihan helppo arvioida. Osalla oppilaista tekniseen säätöön meni kauemmin kuin toisilla jne.

Olin yllättynyt siitä, kuinka pienestä ongelmasta kuitenkin lopulta oli kyse. Selvästi yli puolet vastaajista vastasi, että tehtäviä on sopivasti. Niitä, joilla tehtäviä oli oikeasti aivan liikaa, oli vain alle 4% vastaajista! Hieman alle neljäsosalla tehtäviä oli jonkin verran liikaa ja lopulla n. 14% tehtäviä olisi saanut olla enemmänkin. On ihan selvää, että lapselle, joka muutenkin tarvitsee tukea oppimiseensa, voi tulla tilanne, että tehtävämäärä tuntuu suurelta. Onneksi Google Classroom järjestelmänä antaa myös hyvät mahdollisuudet eriyttää opetusta. Nyt pitää vain ottaa eriyttäminen haltuun myös verkossa.

Väitteeseen "koen, että lapseni on saanut opettajalta tukea koulutehtävissään" saimme pisteet 3.66 (max. 5). Siinä on vielä vähän parantamisen varaa, mutta ottaen huomioon, että kysely tehtiin ensimmäisen kolmen päivän jälkeen, tulosta voidaan pitää ihan kohtuullisena. Nyt tällä viikolla, monella opettajalla on jo tarkoitus ottaa Hang Outit ja Meetit käyttöön, jotta lapsi myös näkee opettajansa, ja mikä parasta, myös luokkakavereitaan. Olen ihan vakuuttunut, että tämäkin asia siis korjaantuu huomattavasti lähipäivinä.

Koulun rehtorin toiminta koulun järjestelyissä ja tiedotuksen osalta arvioitiin pisteillä 4.28 (max. 5). Tosin, on pakko sanoa, että myös opetustoimenjohtaja on antanut valmista materiaalia kouluille tiedotusta varten, mutta tästäkin huolimatta tiedottaminen on ollut päivittäistä myös meillä rehtoreilla niin arkena kuin viikonloppunakin. Ihan heti kun siirryimme etäopetukseen, tein pitkän ja seikkaperäisen selvityksen kodeille mm. käyettävistä järjestelmistä, opettajien läsnäolosta ja esim. laitteiden lainaamisesta etäopetusta varten.

Kaiken kaikkiaan, voimme mielestäni olla varsin tyytyväisiä etäopetuksen alkuun. Kyselyn perusteella, tein opettajille muutamia uusia linjauksia ja ohjeistuksia. Koulutus jatkuu edelleen. Mm. koulunkäyntiavustajia koulutetaan parhaillaan myös Google Classroomin saloihin. Moni on tämän jo ennen minua ääneen lausunutkin, mutta usein "pakko on paras opettaja". Se kauan odotettu digiloikka suomalaisissa kouluissa on nyt tehty -tai ainakin loikkaajien ilmalento on hyvässä vauhdissa.


4 kommenttia:

  1. Tilanteeseen, jossa opettajan antamia tehtäviä on ollut "liian vähän", on meidän kolmasluokkalaisten kotikoulussa auttanut Bingel, josta on löytynyt tarpeen mukaan lisätehtäviä.

    Bingel on myös auttanut keskittymään tehtäviin, sillä sitä on saanut käyttää vain, jos opettajan antamat tehtävät on jo tehty.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä vinkistä kaikille niille, jotka kamppailevat saman haasteen kanssa. Tarvittaessa opettaja voi varmasti myös antaa lisätehtäviä.

    Myös siinä tapauksessa kannattaa olla opettajaan suoraan yhteydessä, että tehtäviä tulee liikaa.

    VastaaPoista
  3. Tehtäisiinkö tarkempi juttu opettajan ja vaikka oppilaan näkökulmasta? Tosi tärkeää pohdintaa ja upeaa reagointia Esa. Ilo lukea tällaista!! Tiina Koivisto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Jostain syystä kommenttisi oli näissä koronakiireissä jäänyt huomiotta. Pahoittelen. Nythän tämä juttu ja myös kuntatason kartoitus on tässä välissä ehditty tehdä jo ;-) Kiitos palautteesta.

      Poista