torstai 15. marraskuuta 2012

Mitä blogissa tapahtuu hiljaisina aikoina?

On mielenkiintoista katsella oman bloginsa tilastoja. Erityisesti nyt, kun en moneen viikkoon ole ehtinyt tuottaa uutta sisältöä. Lukijoita on silti riittänyt ja hyvinkin vanhat tekstit ovat nousseet uuteen lentoon.

Viimeisen viikon aikana 5.11. ja 9.11. ovat olleet sellaisia päiviä, että pari vanhaa tekstiäni ovat nousseet suosituiksi 1) Milloin TVT edistää oppimista ja 2) Jakamalla maailma tulee paremmaksi. Lukijoita on noina päivinä ollut useita kymmeniä, jälkimmäisenä jopa 55. Äkkiä tulisi mieleen, että jossain koulutuksessa tekstit on nostettu esille sillä kummatkin koskevat suunnilleen samaa aihetta: tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opettajan työssä.

Viimeisen kuukauden kestosuosikki on ollut Twitter rehtorin työvälineenä. Sen on viimeisen kuukauden aikana lukenut 99 lukijaa. Mukava huomata, että aihe kiinnostaa. Tänään viimeksi sain opetustoimenjohtajalta pyynnön puhua aiheesta oman kuntamme rehtoreille ensi tammikuussa, kun meillä on koko päivän koulutuspäivä. Samana päivänä saamme myös käyttökoulutuksen uusiin iPadeihimme. Kaikille rehtoreille on tulossa uudet iPadit vuoden loppuun mennossa. Tämä on selkeä strateginen valinta ja askel siihen suuntaan, mihin myös Rehtorit digiajassa -koulutus tähtää. Ensi viikon tiistaina meillä on koulutuksen viimeinen lähipäivä.

Kiitos, että olet käynyt lukemassa blogiani. Huhut blogini loppumisesta ovat vahvasti liioiteltuja ;-) Välillä vaan ei ehdi ihan samaan tahtiin tuottamaan kuin taas toiste.

2 kommenttia:

  1. Nyt väliaikatietoja:
    Olen tutustunut Twitteriin! Kiitos hyvien ohjeittesi ja linkkien, sain jopa jonkinlaisen käsityksen tuosta sykkivästä maailmasta.
    En kyllä ole ihan päässyt fiiliksiin Twitterin sielunelämästä. En vielä luovuta, mutta tahti tuntuisi olevan supertwiittaajia varten ja twiittien etsiminen vie kovasti aikaa, jos haluaa katsoa muutakin kuin ihan viimeisimmät. Loistavia linkkejä olen kyllä löytänyt ja siihen twiitit lienevätkin liki parhaita!
    Mutta kiinnostava ja kommentoimaan provosoiva twiittaaminen? En hallitse sitä vielä juurikaan.
    Facebook on jotenkin helpompi eikä niin hektinen. mutta katsotaan katsotaan. Ehkä innostun, kun löydän itseni oikeasta viitekehyksestä :)

    PS. olen ihan kade padeillenne... ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi, Sirkka. Kiva jos olen onnistunut edes pienen Twitter -kipinän herättämään.

    Ota askel kerrallaan vaan. Ei kiirettä. Olet ihan hyvässä vauhdissa ja jokainen voi tietysti käyttää niitä sovelluksia, jotka kokee omikseen. Facebookistakin löytyy paljon opetusalan ryhmiä ja keskustelua.

    VastaaPoista