tiistai 22. marraskuuta 2011

Elinvoima -foorumin antia

Päivät ovat niin loputtoman täynnä asiaa, että aivan liian harvoin ehdin enää kirjoittaa. Asiaakin olisi ollut jo moneen otteeseen ja nytkin tämä tulee auttamattoman myöhässä. Tätäkö on uusi työ? Enkä nyt siis tarkoita omaa uutta työpaikkaani vaan ns. uutta työtä, jota olin pohtimassa viime torstaina Sitran Elinvoima -foorumin ensimmäisen jakson päätösseminaarissa.

Sitran Elinvoima -foorumi pyrki pureutumaan uudenlaiseen luovuuteen, tekemiseen ja innostumiseen ja siihen, miten tulevaisuudessa hyvinvointia tuotetaan. Hankkeen keskiössä oli kolme aihetta:

1. Maahanmuuttajien työskentely Suomessa
2. Nuoret ja työ
3. Mitä kokonaan uusia töitä voisi olla?

Hankkeessa oli yhteensä 16 aihealuetta, joista koulumme osallistui Aalto -yliopiston johdolla kokeilukulttuurin edistämiseen kouluissa. Aiheesta olen bloggannut aiemminkin, joten en nyt perehdy omaan hankkeeseemme, vaan siihen, mitä muuta seminaari antoi. Toki olen ylpeä siitä, että sain olla yksi niistä erittäin harvoista (3) joita tilaisuudessa haastateltiin. Oli hieno huomata, että koululaisten hanketta arvostettiin "isoissa ympyröissä".

Vaikka asiat olivat osittain tuttujakin, monesta esityksestä sai paljon irti. Oli myös hyvä huomata, kuinka oikeisiin asioihin olimme itse pureutuneet oman opettajakuntamme kanssa aloitusvesossamme, kun pohdimme tulevaisuuden yhteiskunnan odotuksia koululle.

Työhän on muuttunut monella tavalla. Työn merkitys ihmisille on muuttunut radikaalisti. Työ on nyt itsessään jo sisältö, ei enää väline toimeentulolle. Työurat ovat muuttuneet. Kun ennen käytiin koulua, opiskeltiin ja mentiin töihin, nykyään käydään koulua, opiskellaan, tehdään yhtä työtä, vaihdetaan työpaikkaa, opiskellaan taas, jäädään vuorotteluvapaalle, tehdään töitä sekä julkisella, että yksityisellä puolella jne. Olen itse tyyppiesimerkki uuden työn tekijästä. Olen sukkuloinut yksityisen (radio) ja julkisen (koulu) työn välillä useita kertoja. Olen opiskellut lähes koko ajan työn ohessa. Työllä on lisäksi minulle suuri arvo. Työ itsessään antaa minulle paljon.

Kävin myös mielenkiintoisia keskusteluja tilaisuudessa itseäni viisaampien ihmisten kanssa. Yhden mielenkiintoisimmista keskusteluistani kävin yrittäjä Taneli Tikan kanssa. Visioimme mahdollisuutta muuttaa koulua siihen suuntaan, ettei aina etsittäisi vain oikeaa vastausta (kuten koulussa liian usein) vaan joskus myös oikeaa kysymystä -tai kenties oikeaa analyysia suuresta aineistosta.

Annan esimerkin: Monessa ammatissa (poliisi, lääkäri, yrityskonsultti) joutuu tekemään päätelmiä epämääräisen aineiston pohjalta. Täytyy luoda silmäys saatavilla olevaan tietoon, eikä varmuutta oikeasta vastauksesta aina ole. Kuinka koulu voisi tukea tällaista päätöksentekoa? Voisiko koe joskus mennäkin toisinpäin? Ei siis niin, että oppilas lukee (ulkoa) asioita ja vastaa opettajan tai kirjantekijän laatimiin, enemmän tai vähemmän oikeisiin, kysymyksiin. Mitä jos oppilaalla olisikin kaikki materiaali (kirjat, netti jne.) käytössä kyseisestä ilmiöstä, mutta hänen tulisikin löytää oikea tai oleellinen kysymys? Kysymyksen löydettyään, hän vastaisi itse laatimaansa kysymykseen.

Ammattitaitoinen opettaja voisi aivan yhtä hyvin arvioida oppilasta tällaisen kokeen perusteella kuin perinteisenkin kokeen perusteella. On aivan yhtä helppoa tai vaikeaa arvioida, onko oppilas löytänyt oleelliset asiat opettajan keksimään kysymykseen kuin sekin, onko oppilas löytänyt aineistosta keskeisen kysymyksen. Mielenkiintoinen visio.

Alakoulun oppilas on usein taipuvainen menemään siitä, mistä aita on matalin. Haaste tällaisessa työskentelyssä olisi herättää oppilaan mielenkiinto käsiteltävään aiheeseen niin, että hän ihan oikeasti kokisi jonkinlaista intohimoa käsiteltävään aiheeseen ja haluaisi löytää muitakin kuin itsestäänselviä kysymyksiä tai kehäpäätelmiä.

Kun koko Elinvoima -hankkeemmekin pyrki edistämään kokeilukulttuuria, voisi tässäkin olla vähintään kokeilemisen arvoinen asia.

7 kommenttia:

  1. Olen käynyt erään kouluni opettajan kanssa useita keskusteluja tänä syksynä siitä, miten arviointi ohjaa opetusta. Hänen mielestään arviointi rajoittaa liikaa hänen opetustaan. Olen kannustanut häntä tekemään erilaisia ratkaisuja, ainakin osassa opetustaan. Oppilaat (5.lk) voivat halutessaan korvata "tavalliset" tehtävät tekemällä esim. näytelmän, animaation tai tutkimuksen, jos em. tavat sisältävät riittävästi opeiskeltavan asian sisätöjä tai tavoitteet tulevat saavutetuksi.

    Ehdottomasti olen sitä mieltä, että koulussa olisi päästävä eroon siitä ajatuksesta, että kaikki tekevät samoja asioita ja vieläpä samassa ajassa. Lapset tekevät asioita eri tahtiin ja ajattelevat eri tavoin. Niinhän me aikuisetkin teemme.

    Sitoutuminen oppikirjaan ja kirjanvalmistajan tekemiin kokeisiin on helppoa ja turvallista. Erilaisten kokeiden tai arvioinnin tekeminen haastaa opettajan pois mukavuusalueelta. Esittämäsi "käänteinen" koe, jossa oppilas keksii kysymyksen ja vastaa siihen on hyvin mielenkiintoinen. Kokeilemisen arvoinen.

    Hienoa, että toivot kouluun lisää mielenkiintoa ja intohimoa. Haluan puhaltaa tuota myös meihin opettajiin. Vielä, kun tuohon lisätään hauskuus, niin uskon, että motivaatio- ja kouluviihtyvyyskäyrät lähtevät nousuun. Niin oppilailla kuin opettajillakin!

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti Aikanaan 1970-luvulla professori Peep Koort ideoi, kuinka tentteihin kannattaisi lukea. Hänen neuvonsa oli: Lue tekstiä kpl kerrallaan ja keksi kysymys johon kappale vastaa. Kysy se sitten itseltäsi ja tsekkaa, osasitko vastata. Kirjaa miinus jollet osannut. Jatka eteenpäin. Kertaa erityisesti niitä, joita et osannut.

    Kysymys on huikea juttu. Uusi idea se ei silti ole nyt, eikä edes 1970-luvulla. Koko Herbartin 1800-luvulla luoma järjestelmä tähtäsi siihen, että tunnin lopulla pystytään tiivistämään opittu lauseeksi (mistä siis oli tällä tunnilla syvimmältään kysymys).

    VastaaPoista
  3. Kiitos kummallekin, arvon rehtorikollegat Jukka ja Martti. Ajatus ei tosiaan ole lähtökohtaisesti uusi, mutta aika harvoin kokeiltu nykykoulussa, luulisin.

    Oleellista tuollaisessa kokeessa mielestäni on myös se, että ihan oikeasti elämässä joudumme monesti tekemään ratkaisuja juuri näin päin, laajasta aineistosta löytämään oleellisen kysymyksen. Elämässä kun harvoin on yhtä oikeaa vastausta, kuten koulussa melko usein. Ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  4. Tämä on välillä varsinainen kultasuoni. Tämä ei väheksy blogin ansiokkuutta läpeensä, vaan korostan sitä, miten Esa saa muut kirjoittamaan omiin hienoihin kirjoituksiinsa yhtä hienoja kommentteja.

    Vaikka kahlaa twitteriä ja blogeja ympäri maailmaa, tällaista löytyy vain täältä. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Airi Sundvall-Huhtinen24. marraskuuta 2011 klo 21.27

    Mitä oli nuorten elämässä ennen tietokonepelejä tai Facebookia?
    Tätä mietin usein opo-tuntieni alkupuolella, sillä pidän 9. luokkien tunnit nykyään atk-luokassa.
    Näkisittepä, miten ahnaasti oppilaat singahtavat koneille heti luokan oven auettua! FB, yksinkertaiselta näyttävät pelit... hiirenhiljaisuus, täydellinen keskittyminen... kunnes sanon päivän aiheen: Nyt menemme yhteishaun demoversioon tai opiskelijaksi.net -sivustolle.
    Joku menee, joku pysyy magneetin lailla siellä omassa valinnassaan.
    Netti vetää, koukuttaa.
    Kysymys kuuluu, miten saamme upotettua kaiken tulevaisuudessa tarvittavan opin niille kiinnostaville sivuille.
    Tähän kysymykseen löytyi vastaus yhdeltä 7.-luokkalaiselta: "Tehdään sotapeli, missä ammutaan vokaaleja".

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Mikko. Aika paljon sanottu lyhyessä kommentissa. Olen onnekas siinä, että monet itseäni viisaammat ihmiset seuraavat blogiani. Se mahdollistaa nämä viisaat kommentit.

    VastaaPoista
  7. Airi, oppilaat jaksavat yllättää viisaudellaan päivästä toiseen. Se juuri tekee tästä työstä niin hienoa. Loistava idea 7. -luokkalaiselta ;-) Vokaalipeli tyyliin Angry Birds. "Haluatko ampua vokaalin?"

    Kirjoitin aiemmin tänä syksynä tuosta koukuttavuudesta tai pelillisyydestä(gamification) jos kiinnostaa. Juttu löytyy syyskuulta tästä blogista otsikolla Campus Helsinki 2011 -mitä jäi käteen?

    VastaaPoista