Takaisin blogin ääreen

Nyt on jälleen ollut sellainen aika, että kirjoittaminen on ollut se viimeinen asia, joka on tullut mieleen illalla kun on tullut kotiin. Alkuvuosi on alkanut melkoisella sairausepidemialla ja pahimmillaan koulussa onkin ollut jopa 7 opettajaa yhtäaikaa poissa. Olen yrittänyt paikata puuttuvia sijaisia sitten itse ja ollutkin huomattavasti enemmän oppitunneilla. Se taas tarkoittaa sitä, että omat työt siirtyvät koulupäivän jälkeiseen aikaan ja illat venyvät.

Tammikuussa pari iltaa venyi budjettia laskiessa. Koulujen budjetit olivat tänä vuonna käyneet läpi melkoisen leikkurin. Oman koulumme kohdalla käyttömäärärahat olivat pudonneet lähes 40% viime vuodesta. Rahamääränä se tarkoittaa koko sitä summaa, joka budjetistamme on jäänyt kirjatilausten jälkeen. Jos siis kirjoja tilattaisiin saman verran kuin viime vuonna, ei voitaisi ottaa yhtään kopiota, ei soitettaisi yhtään puhelua, ei ostettaisi wc -paperia tai käsipyyhkeitä, ei kyniä, kumeja, viivottimia jne. Tämä on tietysti mahdotonta, joten leikkauksia täytyy tehdä sieltä, mistä voi. Koska wc -paperia, pesuaineita, käsipyyhkeitä jne. täytyy joka tapauksessa ostaa, leikkaus kohdistuu ilman muuta suurimpiin menoeriin, kirjoihin ja koulutarvikkeisiin. Säästäminen on sikäli hankalaa, että ensi vuonna koulussamme on jo kolme kuudetta luokkaa ja yhdellä niistä ei ole ainuttakaan kirjaa, koska kirjoja on tähän asti tilattu vain kahdelle luokalle. Jostain nuo puuttuvat oppikirjat täytyy siis tilata. Toisaalta suurin osa niistä kirjoista, joilla aloitimme oli Veikkolan koulun poistoja ja jo valmiiksi huonossa kunnossa. Niitäkin pitäisi pystyä uusimaan. Yhtälö ei ole helppo.

Vuoden vaihteessa myös koulujen johtokunnat lakkasivat olemasta. Byrokratian väheneminen on tietenkin aina hyvä asia, mutta johtokunnilla oli myös oma tärkeä tehtävänsä kaiken tuon virallisen hallinnon ulkopuolellakin. Johtokunnat koostuivat luottamushenkilöistä, joista suuri osa vaikutti myös muualla kunnan päätöksenteossa. Johtokuntien jäsenet tunsivat koulujen asiat melko hyvin. Näin keskusteluyhteys päätöksenteon ja koulujen välillä säilyi. Tässä tilanteessa kaipaisin kovasti tuota keskusteluyhteyttä. Nyt budjettiin tehdyt leikkaukset ovat niin merkittäviä, että koulun pyörittäminen tuolla rahasummalla on äärimmäisen vaikeaa, jos ollenkaan mahdollista.

Alkuvuodessa on kuitenkin ollut erittäin hyviäkin asioita. Olemme saaneet 2 uutta luokanopettajan virkaa, yhden englannin lehtorin viran ja Veikkolan alueelle saatiin myös yksi uusi alueellinen erityisluokanopettajan virka. Näillä resurssein saamme paikattua pahasti vinoutuneen virkarakenteemme kohtuulliseen kuntoon. Meillehän tuli aloitusvaiheessa virkoja sen oppilasmäärän mukaan, millä aloitimme. Kun oppilaita nyt toisena toimintavuonna on 70 enemmän kuin edellisenä, eikä virkoja tätä ennen tullut, tarkoitti se sitä, että puuttuvat virat on tehty erilaisin määräaikaisjärjestelyin. Eikä siinäkään mitään kummallista ole, mutta pysyvä ratkaisuhan se ei voi olla. Sen kieltää jo lakikin. Turha määräaikaisuuksien ketjuttaminen kun on kiellettyä. Nyt ketjua ei pääse syntymään, kun virat saadaan auki ensi elokuun alusta.

Uusien virkojen hakuaika on jo ohi ja kiinnostus kouluamme kohtaan on ollut entisen laista. Hakemuksia on tullut mielettömästi. Rekrytointi on aina mielenkiintoista, mutta se myös työllistää melkoisesti. Viran täyttö ei ole mikään läpihuutojuttu vaan prosessi täytyy mennä oikein.

Virkojen lisäksi toisena suurena ilonaiheena opetustoimessa on ollut merkittävä 650 000 euron tvt -investointimääräraha koulujen tvt -hankintojen saattamiseksi ajan tasalle. Oman koulumme tilanne on tietenkin moneen muuhun verrattuna varsin hyvä, vaikka missään 1:1 tilanteessa emme todellakaan ole. Laitekantamme on kuitenkin uutta ja nykyaikaista. Jännityksellä odotamme, tuoko tuo raha meille mahdollisuutta johonkin uuteen vai meneekö raha kokonaan antiikin uusimiseen muilla kouluilla.

Mobiililaitteita (lähinnä tabletteja) meillä on toivottu erittäin paljon. Tällä hetkellä meillä on vain kaksi iPadia, jotka alunperin hankittiin erityisopetuksen tarpeisiin pilottina, mutta nykyään nuo koneet harvoin ovat opettajainhuoneen pöydällä. Niitä käyttävät nyt jo lähes kaikki. Alkuvuodesta teimme 4. ja 5. luokan oppilaiden kanssa croquis'ta kuvistunnilla iPadin Paper by FiftyThree -appsilla. Kun muut piirsivät hiilellä paperille, kaksi kerrallaan sai kokeilla tabletilla piirtämistä.

Yhtenä keskustelunaiheena tällä hetkellä on myös BYOD (Bring Your Own Device) ajattelun tuominen kouluihin. Koulut eivät pysty 1:1 periaatteeseen (1 kone / 1 oppilas) ja ratkaisuksi on esitetty BYODia. Ajatus on erittäin oikean suuntainen, vaikkakin haasteitakin on. Sopimusten kodin ja koulun välillä täytyy olla kunnossa, tietoturva-asiat ja verkkojen kantokyky täytyy varmistaa, opettajien osaamista tulee vahvistaa, jotta pärjätään yhä monimuotoistuvan laitekannan kanssa, oppilaiden yhdenvertaisuudesta täytyy pystyä huolehtimaan jne.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kouluissa törmää myös aina uusiin lupakysymyksiin: lisenssit, tekijänoikeudet jne. Aika erikoinen tilanne esim. on, että koululaisten yleisimmin käyttämän hakukoneen, videopalvelu You Tuben, opetuskäyttö kaatuu jatkuvasti tekijänoikeuskysymyksiin. Videosukupolven tapa oppia ei enää suinkaan perustu pelkkään luettuun tietoon vaan videot ovat merkittävä oppimisen lähde. Kouluihin ei kuitenkaan tunnuta saavan asiallista lisenssiä, joka kattaisi You Tuben käytön. Kysymys on monisäikeinen, enkä aio siihen tässä sen enempää perehtyä. Ihmettelen vain sitä, miltä nuorista näyttää se, että koulu ei voi käyttää niitä välineitä, jotka ovat nuorille arkipäivää ja kaikkein ominta.


Hyvää, jo kauan sitten, alkanutta vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja tervetuloa takaisin blogini pariin!

Kaikki alkaa olla valmista

Joulu on lähellä ja Vuorenmäen koulussakin on valmisteltu joulujuhlaa jo pitkään. Joulujuhla on suomalaisen kolulaitoksen ikiaikainen perinne. Siihen liittyy paljon muistoja, odotuksia, tunteita ja toiveita. Myös koulussa käydään juhlien alla usein vilkasta keskustelua juhlakulttuurista ja siitä, miten juhlat tulisi järjestää.

Olen pitänyt aina tärkeänä sitä, että juhlassa kaikki pääsisivät esiintymään ja osalliseksi juhlasta. Juhlien yksi tehtävä on antaa esiintymistilaisuuksia lapsille. Toisaalta myös kotiväki näkee vain harvoin omaa lastaan esiintymässä. Juhlat ovat siis tärkeitä sekä lapselle itselleen, että myös hänen vanhemmilleen. Tästä syystä olen aina puolustanut kaikkien lasten oikeutta olla jossain roolissa koulun juhlissa. Se rooli voi olla osa kuoroa tai olla osa suurta enkelijoukkoa, mutta joku osa olisi jokaisella hyvä olla. Näin jokainen saa kokea osallisuutta yhteisessä juhlassa.

Tämän periaatteen noudattaminen on koulun kasvaessa kuitenkin yhä vaikeampaa. Yksi ongelma on tilan puute. Koulun salissa saa paloturvallisuussäädösten mukaan olla yhtä aikaa 421 ihmistä. Tämä tarkka luku määräytyy salin neliöiden mukaan. Kun koulussa on 375 oppilasta, ei tuon rajan pitäminen ole kovin helppoa -ainakaan jos juhla halutaan pitää avoimena myös juhlavieraille.

Olemme tänä vuona lähteneet ratkaisemaan tuota ongelmaa sillä, että juhlia on kaksi. Toisessa esiintyvät kaikki A -luokat ja osa C -luokista sekä pienluokka ja toisessa taas B -luokat ja loput C -luokista. Juhlien ohjelma on haluttu pitää identtisenä, joten juhlaa on harjoiteltu kahdella miehityksellä. Tässä on se hyvä puoli, että jonkun sairastuessa tuuraaja on helppo löytää toisesta juhlasta, mutta periaate asettaa myös rajoitteita. Juhlien harjoitteluun tarvitaan mm. kaksinkertainen määrä aikaa kun kummankin ryhmän täytyy harjoitella sama ohjelma.Tämä taas vaatii monenlaisia järjestelyjä harjoitusten mahdollistamiseksi.

Juhlat ovat kuitenkin tärkeä osa koulun toimintaa. Ne ovat verrattomia oppimistilanteita. Missä muussa tilanteessa päästään harjoittelemaan juhlakäyttäytymistä kuin juhlassa ja sen harjoituksissa. Juhlat myös antavat lapsille selkeän viestin siitä, että heidän tekemisisään arvostetaan. Muutkin haluavat tulla heidän tuotoksiaan katsomaan.

Opettajille ja oppilaille juhla on aina kova ponnistus. Suunnittelu on tänäkin vuonna aloitettu jo marraskuun alussa ja harjoittelu näinä viimeisinä viikkoina on jokapäiväistä. Musiikista vastaavat ovat tehneet sovituksia, harjoittaneet solisteja, kuoroa ja bändiä. Lavasteista vastaavat ovat tehneet monenlaista rakentamista. Puvustuksen loihtiminen on erityisen työlästä, kun esiintyjä on satoja. Talkoilla on tehty lampaiden korvia, enkelien asuja ja paljon muuta.

Jossain vaiheessa juhlan harjoittelua tulee aina tunne, että tämä ei tule onnistumaan. Sitten pidetään uusia kokouksia, ratkotaan ongelmallisia kohtia (pelkästään usean sadan lapsen liikuttelu on hyvin haastavaa) ja kokeillaan taas uusia ratkaisuja.

Tänään kävin taas katsomassa harjoituksia ja sain ilokseni todeta, että kaikki alkaa olla valmista. Antaa joulun tulla. Antaa juhlan tulla. Juhlan jossa kaikki ovat osallisia.

From Russia with Love

I had a chance to host a group of Russian principals today at my school. Finnish furniture company Martela had brought 18 principals from Russia to visit Finland and asked me to host their stay in Finland.

We had a nice afternoon together. I thought they wanted me to show them around our new school but they had a million questions instead. What is the secret of the Finnish school system? How many hours a week an average child goes to school in Finland? What about homework? What is the average salary for a teacher in Finland? Why do Finnish people want to be teacher when they only get an average income? What about the budget for your school? How can you arrange only half of the class for some lessons? Does every child have the same teaching despite of the town or municipality he/she lives in? Do the teaching methods vary from 3rd grade to 6th grade? How can you teach pupils with special needs in the same class as everyone else?

Hard questions for anyone ;-) I tried my best to give proper answers. Then we made a small tour around the school. We saw a 6th grade doing their knitting and we saw a 1st grade playing a computer game about emotions with an interactive smartboard. We visited our gym that everyone thought was beautiful and we had a cup of Finnish Christmas speciality, glögi, and some ginger bread at the teachers' room.

After the visit I had most wonderful Russian presents. Russian hospitality is something that we are not used to in Finland. They are always carrying their little artcrafts and pins and all. We changed our business cards and then I walked them to their bus. Oh, how I wish I could make one day a trip to their town and see their schools. Looking forward to that.

Digiajan opettaja

Lokakuussa juuri syysloman aikaan sain sähköpostiini viestin Palmenian järjestämästä Digiajan opettaja -koulutuksesta. Koulutus on osa ns. KuumaTVT -yhteistyötä, jossa pääkaupunkiseudun kehyskunnat tekevät yhteistyötä mm. opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen kehittämiseksi. Nyt alkavan koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään parantaa opettajien tvt -taitoja vaan myös kehittää koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun suuntaan.

Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.

Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.

Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.

Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.

Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.

Lucian päivä

Kirkkonummi on selkeästi kaksikielinen kunta, jonka asukkaista 18,5% puhuu kotikielenään ruotsia. Veikkolan alueella prosentti ei ole näin korkea, vaan luku on keskiarvo. Tätä taustaa vasten, on helppo ymmärtää, että Lucian päivän juhlallakin on oma paikkansa Kirkkonummella. Viime vuonna ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin lapset järjestivät Lucia -kulkueen Vuorenmäessä. Jostain syystä asia ei noussut tänä vuonna keskusteluun alkuvuodesta ja päätimmekin järjestää oman juhlan -olihan meilläkin ruotsia A2 kielenä lukevia oppilaita, joille järjestyi ensimmäistä kertaa jopa oma ryhmä omalle koulullemme.

Tiina -ope otti siis haasteen vastaan ja lupasi, että A2 -ruotsin lukijat järjestäisivät jotain. Tänään saimme nauttia tuon lupauksen satoa. Tilaisuus alkoi Sami -open ja Tiina -open kauniista sello-/pianoesityksestä. Oppilaat saapuivat juhlaan hiljaisuuden vallitessa kaunista musiikkia kuunnellen. Tämän jälkeen 13 innokasta neljäsluokkalaista kertoivat Pyhän Lucian taustoja. Saimme kuulla Lucia -pyhimyksen legendasta kolme mielenkiintoista versiota. Oppilaat myös lauloivat ruotsiksi tutun laulun.

Juhla oli hieno osoitus siitä, miten kouluopiskelu oli integroitu osaksi yhteistä juhlaprojektia. A2 -opiskelijoilla oli varmasti tapahtunut paljon oppimista ruotsinkielisestä kulttuurista. Toisaalta taas muu koulu sai nauttia kauniisti toteutetusta juhlasta. Kummatkin voittivat -jälleen kerran. Kyse on vain siitä, että on tahtoa ottaa vastuuta ja antaa vastuuta oppilaille. Kyse on siitä, että on uskallusta ottaa pieni riski siitä, että juhla ei onnistuisikaan tai sitä ei saataisikaan kasaan. Mitä sitten? Ei se niin vakavaa olisi. Lucian päivä on ensi vuonnakin.

Suuret kiitokset Tiinalle ja upeille oppilaille!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Eilen koimme Vuorenmäen koululla vahvan näytön hyvästä alueellisesta yhteistyöstä. Jo elokuussa kuluvan lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaa opettajien kanssa suunnitellessamme, saimme hienon idean yhdistetystä Sibeliuksen päivän ja itsenäisyyspäivän juhlasta. Juhlassa olisi vahva isänmaallinen vire ryhditettynä Sibeliuksen musiikilla.

Otin yhteyttä Kirkkonummen musiikkiopiston rehtoriin, Nina Rissaseen. Hän oli jo edelliseltä lukuvuodelta tuttu, järjestäähän musiikkiopisto joka viikko koulullamme opetusta. Olemme Rissasen kanssa näissä merkeissä olleet siis säännöllisesti yhteydessä. Rissanen tarttui ideaamme heti innolla. Hän lupasi selvittää mahdollisuutta saada soittajia koulullemme joulukuuksi.

Jonkin viikon jälkeen sain uuden yhteydenoton ja yllätykseni oli suuri, kun puhuttiin jo musiikkiopiston kamariorkesterista, soittajien lukumäärä hipoi jo 30, osa olisi solisteja ja osa orkesterin soittajia. Löimme päivämäärän kiinni ja sovimme, että koulu hankkii soittajille kuljetuksen ja tarjoaa ruuat.

Järjestelyjä tehtiin pitkin syksyä. Milloin sovittiin näyttämölle asetettavien tuolien määrää, milloin ohjelmistoa tai vahtimestarin työaikoja. Kaikki asiat saimme järjestymään hyvässä yhteistyössä.

Hienossa juhlassa täytyy tietenkin myös olla hienoja juhlavieraita. Lähetimme koteihin viestin, jossa toivoimme juhlavaa pukeutumista. Opettajia ohjeistettiin puhumaan konserttikäyttäytymisestä. Oppilaille painotettiin tilaisuuden juhlavuutta niin salissa kun ruokailussakin. Ei ihan jokainen nykykoululainen välttämätää ole ollut klassisen musiikin konsertissa. Konsertti olisi siis myös oppimistilanne -kuten juhlat aina ovat.

Keskiviikkona 5.12. klo 9.00 kaikki oli valmista koko koulun yhteiseen lipunnostoon. 6B:n oppilaat olivat saaneet kunniatehtävän nostaa lippu. Lippu nostettiin melko kipakassa pakkasessa. Sen jälkeen siirryttiin sisälle ja oppilaat veivät ulkovaatteet luokkien naulakoihin. Saliin saavuttiin järjestyksessä ensimmäisistä luokista lähtien. Paikat oli merkitty tuoleihin edellisenä päivänä (kiitos, Tarja ja Niko). Saliin saapuminen oli jo juhlava tapahtuma. Oppilaat oli erittäin kauniisti puettu juhlavaatteisiin (kiitos koteihin juhla-avusta ;-) ja lapset saapuivat hiiren hiljaa saliin.

Konsertti oli varmasti kaikille huikea elämys. Ainakin itse oli liikuttunut jo alkutahdeista lähtien. Ohjelmisto oli sopivasti tuttua Sibeliusta. Oppilaat istuivat kauniisti ja hiljaa koko 40 minuutin konsertin, johon 4C:n luokanopettaja Seppo Hiltunen oli tehnyt kivat juonnot, joissa käytiin ohjelmistoa läpi. 4C:n oppilaat olivat tehneet myös kauniin, minimalistisen Suomen lipuista koostuvan koristelun. Kaikki oli erinomaisen tyylikästä. Konsertin tunnelman tiivisti hienosti yksi toisluokkalainen, joka totesi: "Se oli niin kaunista, että minulla tuli ihan kyyneleet silmiin."

Suuret kiitokset Nina Rissaselle ja Kirkkonummen musiikkiopistolle, hienoille Vuorenmäen koulun oppilaille ja opettajille sekä koulunkäyntiavustajille. Kiitokset vahtimestarille, keittiön väelle, kodeille ja kaikille jotka unohdin mainita. Kirkkonummen Sanomien toimittaja kysyi, tuleeko tästä perinne? Mielellään tietenkin tekisimme tästä perinteen, mutta veikkaan, että musiikkiopiston kamariorkesterilla tämän jälkeen keikkaa pukkaa myös muille kouluille.

Ohessa vielä konsertin ohjelmisto:


Sibelius: Romanssi op. 78
              Jousiyhtye, säestää Mika Lilius, piano

 Sibelius: Valsette op. 40 nro 1
                Katariina Rinne, piano

Sibelius: Vesipisaroita
               Impromptu              
               Kamariorkesteri, johtaa Juhani Lamminmäki

Sibelius: Souvenir op. 99 nro 3
              Nyyti Rahkonen, piano

Sibelius: Kuusi op. 75/5
              Roosa Ahonen, piano

Sibelius: Nocturne musiikista näytelmään Belsazarin pidot  
               Davis Sorenson, huilu ja Kamariorkesteri johtaa Juhani Lamminmäki  
                                        
Sibelius: Andante festivo
               Kamariorkesteri, johtaa Juhani Lamminmäki

Koulumetsä Vuorenmäkeen

Eilisen Hesarissa oli kiva juttu Meri-Rastilan koulun koulumetsästä. Koulumetsä on koulua lähellä oleva metsä, joka on koululle erityisellä tavalla tärkeä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on kuluneena syksynä kerännyt kilpailutöitä kouluilta otsikolla Tämä metsä on meille tärkeä. Harmillista, että kisa osui silmiini vasta nyut kun aika on mennyt jo umpeen.

Vuorenmäen oppimiskeskuksella on poikkeuksellisen hieno metsä vieressään. Erityisesti päiväkotilaiset ovat hyödyntäneet metsää paljonkin. Koululaisetkin ovat suunnistaneet, kävelleet Unicef -kävelyn, tehneet retkiä, istuneet nuotiolla ja tarkkailleet läheisen metsän luontoa.

Vuorenmäen koulu on saanut nimensäkin tuon metsän keskellä olevasta "vuoresta", Vuorenmäestä. Tuo kohta metsässä on poikkeuksellisen komea ja näköalat ovat huikeat. Toisella puolella vuorta ovat jylhät kalliot ja toisella puolella kaunista metsää. Eräs veikkolalainen väitti taannoin, että tuo vuori olisi koko Kirkkonummen korkein kohta. Paljon mahdollista. En ole asiaa tarkistanut.

Tein itse pienen retken tuohon metsään aika alkuvaiheessa rehtorikauttani Vuorenmäessä. Maisemat hurmasivat eräelämään mieltyneen rehtorin heti. Monet arjen kiireet ovat pitäneet minut muuten liian paljon poissa tuosta komeasta metsästä, mutta metsä on siellä edelleen. Metsä ei ole unohtanut minua -eikä meitä.

Mielestäni tuo metsä, jos joku, tulisi julistaa koulumetsäksi, jotta sen alueelle ei vahingossakaan kaavoitettaisi mitään metsän luontoarvoja loukkaavaa. Melko usein (viimeksi viime viikolla) saan kuulla kadehtivia lausuntoja siitä, kuinka hienolla paikalla koulumme on. Palvelut ovat lähellä, mutta siitä huolimatta myös metsä, urheilukenttä, uusi jalkapallokenttä jne.

Meidän tehtävämme on suojella metsää, pitää siitä hyvää huolta, mutta samalla myös nauttia siitä: retkeillä, sienestää, kerätä marjoja, ihailla maisemia, suunnistaa, ulkoiluttaa koiraa, viedä lapset retkelle. Sitä varten metsät ovat olemassa. Ne nauttivat siitä, kun niiden ikiaikaisia polkuja kuljetaan. Kunhan teemme sen metsää kunnioittaen. Meillä on huikean hieno koulumetsä!