Opettajat pistivät itsensä likoon

Aloitimme päivän tänään yhteisellä tilaisuudella koulun salissa. Tapahtuma oli lähtölaukaus hyvän käytöksen kuukaudelle, jota syyskuussa vietämme. Jo suunnittelupäivänä ennen koulujen alkua, päätimme yhdessä, että kokeilemme jotain uutta. Päätimme tehdä opettajien kanssa näytelmiä liittyen hyvään ja huonoon käytökseen.

Opettajat olivat tehneet 3 hyvin erilaista näytelmää. Itse asiassa yksi näistä oli video. Opettajat olivat oppilaille täysin uusissa rooleissa ja tekivät jotain yllättävää. Temppu selvästi puri. Oppilaat elivät näytelmissä vahvasti mukana ja jokainen näytelmä sai raikuvat suosionosoitukset.

Harmi, ettei kameraa ollut mukana. Tilaisuus pisti väkisinkin miettimään, miksei tällaista voisi tehdä enemmän. Ja sitäkin, että oppilaat ja opettajat tekisivät yhteisen projektin. Se vasta kivaa olisikin ja vahvistaisi koulun yhteisöllisyyttä. Minulla on jo muutama käsikirjoitus mielessä. Jotain saatetaan nähdä jo tänä vuonna.

Joskus menneinä vuosina, nuorena ja innokkaana opettajana, olin toteuttamassa Espoossa muutamaakin koululaismusikaalia yhdessä oppilaiden kanssa. Ne ovat varmasti edelleenkin yhdet opettajan urani kohokohdista. Kaikilla oli kivaa ja lopputuloskin oli hyvä.

Kaikkien aikojen kauneimman palautteeni opettajan työstäni sain noista projekteista vuosien jälkeen, kun eräs entisistä oppilaistani kirjoitti minulle kauniin ja koskettavan sähköpostin, jossa hän kertoi noiden projektien saaneen hänet uskomaan itseensä. Parhaimmillaan koulu voi antaa sellaisiakin kokemuksia. Liian usein tyydymme helppoihin ratkaisuihin. Vuorenmäessä olemme luvanneet kokeilla jotain erilaista. Siitä muistutuksena opettajat saivat Aalto -yliopistosta lisenssit toimia eri tavalla. Tänään saimme kutsun Aalto -yliopiston seminaariin puhumaan aiheesta. Niin me. Myös oppilaat. 20.9. meiltä on varmasti lähdössä jonkinlainen ryhmä julistamaan kokeilemisen ilosanomaa muille kouluille. Siitä nautimme tänäänkin. Kannatti kokeilla.

Onnistumisia

Joskus riskinotto kannattaa. "Jos et veikkaa, et voi voittaa", sanoi vanha mainoslause. Tänään vietimme koulullamme hieman erilaista kevätjuhlaa. Näin jälkeen päin voin myöntää, ettei prosessi ollut itselleni ihan helppo. Minulla oli huono kokemus vastaavasta juhlasta ja se väritti omaa mielikuvaani. Opettajat vakuuttelivat minulle, että kannattaa KOKEILLA. Kokeilukulttuurista on meillä puhuttu koko vuosi. Aalto yliopiston MIND! -tutkimusryhmä on ollut mukana. Olisin puhunut omia periaatteitani vastaan jos en olisi antanut kokeilla.

Juhla oli toiminnallinen kokonaisuus, joka perustui kolmeen erilaiseen toimintapisteeseen. Ulkona oli luontopolku, sisällä salissa ns. Tähtien ilta ja luokissa erilaisia toimintapisteitä. Koteihin oli etukäteen lähetetty kutsut, joissa oli alueen kartta ja kiertosuunta, jotta valtava huoltaja- ja oppilasmäärä saatiin kulkemaan järjestyksessä.

Ilta aloitettiin yhteisesti pihalta, jossa toivotin aluksi kaikki tervetulleeksi. Sen jälkeen Aalto yliopiston Jussi Ekqvist ja Henna Kärkkäinen luovuttivat koulullemme virallisen lisenssin toimia eri tavalla. B0 -kokoinen (1000 x 1414) lisenssi saa kunniapaikan koulumme seinältä. Tämän jälkeen pidin itse lyhyen puheen. Halusin nostaa esiin kolme asiaa. 1. Nykykoulussa on ennen kaikkea kyse omien unelmien löytämisestä. Koulua täytyy käydä niin, etteivät arvosanat nouse omien unelmien tielle. Oli unelma sitten tulla astronautiksi, kirjastonhoitajaksi tai poliisiksi, on tärkeää opiskella niin, että opiskelu ei estä omia unelmia. 2. Kouluun tullaan oppimaan, ei osaamaan. Tästä kirjoitin edellisessäkin blogilastussani. Painotamme elinikäistä oppimista, jossa emme koskaan valmistu. Aina on uutta opittavaa. Oppiminen on hieno asia ja sitä kannattaa vaalia. Juuri tästä syystä haluamme pitää jo alakoulussa hyvät yhteydet aina yliopistomaailmaan saakka. Haluamme näyttää, että opintie on hieno tie. Eräs pieni koululainen kävikin tänään sanomassa Aalto yliopiston tutkijoille: "Minä menen suoraan alakoulusta yliopistoon." Tavoitteet kohdallaan ;-)3. Kolmanneksi kiitin huoltajia ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä ja ennen kaikkea tietysti oppilaita.

Olin itse vetämässä toiminnallista musiikkipajaa nimella Cotton Club Vuorenmäki. Pajassa esitettiin muutamia kappaleita oppilaiden soittamana ja muutamaan kappaleeseen otettiin yleisön joukosta "solisteja". Toteutimme oppilaiden kanssa saman ohjelman kuusi kertaa illan aikana. Olen tavattoman ylpeä oppilaista, että he jaksoivat. Illan solisteista moni jäi mieleen. Kuulimme uskomattomia suorituksia. Ihan heti alussa kävivät isä ja poika, Vertti ja Taavetti, soittamassa ihan uskomattoman hienosti. Moni solisteista vähintäänkin ylitti kynnyksen heittäytyä. Olimme tehneet asian helpoksi. Kaikki "väärät" sävelet oli xylofoneista noukittu pois. Riitti, että uskalsi kilkuttaa kun tuli oma vuoro. Nuotteja ei tarvinnut tuntea. Hauskaa oli. Yhtenä kappaleista soitimme legendaarisen Duke Ellingtonin kappaleen C-Jam Blues. Yksi isä kävi jälkeenpäin sanomassa, että: "En tiennyt, että rehtori on jazzmies." Tottakai olen. Olen parikymmentä vuotta sitten opiskellut Los Angelesin maineikkaassa Musicians' Institutessa Hollywoodissa. Jotain on jäänyt taskuun. Jos ei muuta niin rakkaus musiikkiin ja uskallus heittäytyä.

Muita pisteitä en ehtinyt itse nähdä, mutta vanhempien palaute oli järjestään hyvää. Olin tästä suunnattoman iloinen. Koulumme antoi muutenkin parastaan. Laitoshuoltajat olivat siivonneet koulun hyvään kuntoon ja opettajat olivat tehneet koko koulun yhdeksi suureksi taidenäyttelyksi. Laitan tähän loppuun vielä muutamia valikoituja otoksia. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille. Teimme yhdessä hienon juhlan.

Kevätjuhla kokeilun hengessä

Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.

Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.

Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.

Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)

Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.

Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.

Tulevaisuutta istuttamassa

Martti Lutherin kerrotaan sanoneen:

"Jos tietäisin, että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."

Vuorenmäen oppimiskeskuksessa vietettiin tänään kansainvälistä puidenistutuspäivää. Joensuun yliopiston ENO (Environment Online)-kestävän kehityksen kansainvälinen verkkokoulu, on Suomessa lanseerannut päivän suomalaiskouluille. Kestävän kehityksen suunnitelmaa on Vuorenmäessäkin tehty tämän kevään. Saimme koulun yhdestä huoltajasta, Niina Rossista, loistavan hankekoordinaattorin projektillemme. Niina tekee aiheeseen liittyviä opintoja ja löysimme toisistamme kumpaakin tukevan partner -suhteen. Win -win, kummatkin voittavat.

Vuorenmäen oppimiskeskuksen ns. keke -työryhmä on kevään ajan kehitellyt erilaisia pieniä uudistuksia. Nyt kevään päätteeksi saimme sitten hieman isomman voimannäytön, kun Vuorenmäki yhdisti voimansa Vihdin 4H:n toimelijaiden ammattilaisten kanssa. Vihdin 4H:n väki on tuttua minulle jo Vihdin ajoilta. Vihdissähän kestävän kehityksen toiminta on poikkeuksellisen ansiokasta -kaikilla kouluilla on mm. omat puutarhat. Jo viime syksynä sovimme toiminnanjohtaja Mirva Lindforsin kanssa, että jotain tehdään. Tänään sitten tehtiin: istutettiin tulevaisuutta!

Koulumme kaikki luokat saivat istuttaa puuntaimet koulun viereiseen rinteeseen. Luvat oli hoidettu kuntoon yhteistyössä kunnan yhdyskuntatekniikan kanssa. On erinomaista, ettei byrokratia tullut hyvän asian tielle. 4H hoiti paikalle istutuslapioita ja kastelukannuja sekä tarjosi omaa osaamistaan. Keke -ryhmä oli laatinut istutusaikataulun ja homma toimi sujuvasti. Aurinkoinen sääkin suosi istutustalkoita.

Istutusten lopuksi pidin itse vielä keskusradion kautta pienen rehtorin satutunnin. Luin Titta Kuisman ja Laila Nevakiven Sadun puusta, joka halusi muuttaa maalle (Minerva 2007). Osassa luokasta satuun oli varauduttu piirustuspaperein ja osa kuunteli muuten vain. Päiväkoti joutui välillä lähtemään syömään, mutta lainasi sadun käyttöönsä, jotta tarina kuultiin sielläkin loppuun.

Päivä oli erinomaisesti onnistunut. Oppilaat toimivat esimerkillisesti. Saimme hyvää palautetta myös vierailtamme 4H:sta. Tällaisia päiviä pitäisi vaan olla enemmänkin. Arjen kiireet liian usein vievät ajatukset muualle. Useammin pitäisi olla aikaa unelmoida suuria. Tänään sille oli aikaa. Siirsin itsekin monia töitäni huomiselle, jotta päivä onnistuisi. Kiitos ihan jokaiselle oppilaalle, opettajalle, koulunkäyntiavustajalle, 4H:lle, Niina Rossille ja kaikille, jotka ehkä unohdin.

Ainoa huolemme on se, mitä taimille tapahtuu. Saavatko ne kasvaa suuriksi puiksi, muistuttamaan koulun ensimmäisistä oppilaista vai revitäänkö ne irti rinteestä. Koulumme on hyvin julkisella paikalla ja ilkivaltaa on ollut käsittämättömän paljon. Toivon totisesti, että oppilaiden vaivalla istuttamat taimet saavat kasvaa rauhassa. Olisi hauska ajatella, että joskus 30 vuoden päästäkin koulumme ensimmäiset oppilaat voisivat kertoa omille lapsilleen, että tuon puun isi on itse istuttanut.

Koulujen TVT -hypeä Heurekassa

Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.

Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?

Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?

Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?

Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?

Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!

Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!

Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.

Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.

ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?

Isot unelmat, pienet kokeilut

Muutama viikko sitten sain soiton Aalto yliopistosta. Anssi Tuulenmäki pyysi kouluamme mukaan Sitran ja Aalto yliopiston yhteiseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää kokeilukulttuuria. Hankkeen yksi viidestä osa-alueesta on kokeilukulttuurin edistäminen peruskoulussa. Tänään pidettiin ensimmäinen ideointipalaveri hankkeen tiimoilta. Saimme vieraaksemme Lotta Hassin ja Jussi Ekqvistin Anssi Tuulenmäen tutkimusryhmästä.

Hahmottelimme ideoita oman koulumme tarpeista. Meillä on koululla yksi hyvin konkreettinen ja selkeä tarve: kun piha on uusi ja kivituhka ei vielä ole painunut ja kovettunut, hiekkaa tulee sisään aivan mielettömiä määriä siitäkin huolimatta, että kengät otetaan pois jo ovella. Tämä lisää laitoshuoltajien työtaakkaa. Ongelma on hyvin konkreettinen. Toisaalta tulokset ovat myös oppilaille näkyviä jos keksimme toimivan ratkaisun.

Toisena tavoitteena on tukea myös henkilökunnan yhteistyötä. Tällä hetkellä konkreettinen ongelma on se, että asioita on valtavan paljon ja aikaa rajallisesti. Lähdemme ratkomaan tätä ajankäytön ongelmaa uusin, tuorein ideoin. Olemme yhdessä määrittäneet yhdeksi kaikkein tärkeimmistä arvoistamme yhteistyön. Ongelman ratkaisu itsessään vaatii yhteistyötä, mutta se toisaalta myös mahdollistaa onnistuessaan entistä paremman yhteistyön jos yhteistä aikaa saadaan vapautettua.

Kolmanneksi ongelmaksi valitsimme luovat oppimisjärjestelyt. Resurssit ovat aina rajalliset ja odotukset ja tarpeet suuret. Uusin ja luovin ideoin, yritämme lähteä käyttämään olemassaolevaa resurssia tehokkaammin.

Mitä hankkeesta syntyy, on toistaiseksi vielä hämärän peitossa. Se kuuluu kokeilukulttuuriin. Tietty määrä epäonnistumisia on hyväksyttävä. Suomalaiselle kokeilukulttuurille on tyypillistä, että lähdetään ratkaisemaan suuria kokonaisuuksia kerralla. Kun suurten asioiden muuttaminen kokonaan kerralla harvoin onnistuu, on tyypillistä suomalaiselle kokeilevuudelle se, että todetaan "ei onnistunut, palataan vanhaan." Nyt on tarkoitus ratkaista konkreettisia pieniä asioita ja yrittää niiden kautta vaikuttaa kokonaisuuteen -vähän kerrallaan. Isot unelmat, pienet teot, kuten Jussi Ekqvist asian tänään viisaasti tiivisti.

Kokeilukulttuuri sopii erinomaisesti myös omaan ajatusmaailmaani. Jo opettajien ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa toukokuussa määrittelin kolme omaa ydinteesiäni tulevalle koululle. Ne olivat 1) jaettu asiantuntijuus (kaikki osaaminen yhteiseen käyttöön) 2) yhtä suurta perhettä (kaikkien työpanos lapsen hyvinvoinnin eteen on tärkeä!) ja 3) rohkeasti uutta kokeillen (jos ei uskalla epäonnistua, ei yleensä koe suuria onnistumisiakaan).

Suurella mielenkiinnolla odotan, mitä saamme kahdessa kuukaudessa aikaiseksi. Opettajien, oppilaiden, huoltajien, erilaisten sidosryhmien viisaat päät yhteen ja rohkeasti kokeilemaan. Ja jos/kun ei heti onnistu, säädetään ideaa ja tehdään se uudestaan PAREMMIN.