Juhla alkoi Sibeliuksen musiikilla, olihan tänään Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä. Sen jälkeen katseltiin hellyyttävän suloisten peikkoasuihin pukeutuneiden Hipsuvarpaiden ja Naavatassujen (päiväkodin pienimmät ryhmät) videoita metsäretkeltä.
Avajaissanat lausuimme (tai jutustelimme) päiväkodinjohtaja Kirsin kanssa yhdessä. Puheessamme korostui yhteistyö ja yhdessä tekeminen jo juhlan suunnittelusta lähtien. Yhteistyöllä ymmärrämme sen lisäksi paikallisen, veikkolalaisen yhteistyön (Koti- ja kouluyhdistys, kyläyhdistys, seurakunta, urheiluseurat jne.) ja toisaalta laajemman yhteistyön aina globaaliin yhteistyöhön saakka. Erityisesti halusin korostaa sitä, että opetuksen ja kasvatuksen tehtävänä on aina katsoa eteenpäin: jatko-opintoihin ja työelämään saakka. Tästä konkreettisena osoituksena paikalla oli kahden yliopiston edustus. Aalto -yliopiston kanssa olemme jo tehneet hyvää yhteistyötä Sitran Elinvoima -foorumin puitteissa. Lisäksi juhlapuhujana meillä oli Helsingin yliopiston vararehtori, professori Hannele Niemi, jonka kanssa on suunnitelmissa aloittaa uudenlainen tutkimusyhteistyö. Mitä se tulee pitämään sisällään, kerron siitä myöhemmin.
Ohjelma alkoi Giegin Vuorenkuninkaan luolassa -teokseen tehdyllä eskarien ja ekaluokkalaisten tanssilla, jossa vuorenpeikot saivat kuulla, että heidän kotimetsäänsä suunnitellaan koulua. Pikkupeikot olivat hyvin surullisia siitä, että metsän valtaisivat kohta puskutraktorit -eiväthän he tienneet, mitä koulu tulisi olemaan.
Seuraavaksi peikkoäiti lohdutteli pikkupeikkoja Peikkoäidin kehtolaululla. Laulun esittivät kolmasluokkalaiset. Sitten tulivat kuitenkin traktorit ja kuultiin 5. -luokkalaisten Ammatit -laulu.
Metsä jäi autioksi ja tyhjäksi kun kaikki oli raivattu. Vain yksi pieni päivänsäde sinnitteli vielä hengissä. 4. luokan oppilaat esittivät laulun Päivänsäde ja menninkäinen, jonka jälkeen rakennus oli kohonnut jo niin, että oli uuden koulun avajaisten vuoro. Nauha leikattiin ja kuuntelimme juhlapuheen.
Hannele Niemi puhui kauniisti siitä, mitä hyvään oppimiseen ja hyvään kouluun tarvitaan. "Tarvitaan halu oppia, ripaus sinnikkyyttä ja paljon hyvää yhteistyötä", puhui prof. Niemi suoraan juhlaväen sydämiin. Puhe oli erinomaisesti suunnattu lapsille sekä kielensä, että sanomansa puolesta.
Puheen jälkeen pienet peikot olivat jo päässeet kouluun ja opiskelivat innokkaasti vokaaleja Vokaalilaulun tahdissa. Esitys päättyi riehakkaisiin sambarytmeihin, joka enteili tulevaa.
Riehakkaasti lähtivät omaa puhettaan pitämään myös opetustoimenjohtaja Jukka Pietinen ja varhaiskasvatuksen johtaja Raili Santavuorikin. He olivat kirjoittaneet upean Laulun Vuorenmäelle vanhaan karjalaiseen säveleen. Musiikinopettajakoulutuksen saanut opetustoimenjohtajamme Jukka Pietinen soitti kannelta ja yhdessä he toimivat esilaulajina ja laulattivat myös yleisöä vuorolauluna seuraavan laulun sanoin:
”Hei kuules tyttö
hei kuules poika
kerro mulle mistä tämä kaikki alko”
”Strategiassahan on kerrottuna lapsen yhtenäisest´oppimisen tiestä”
”Mitähän se sitten
tarkoittaa täällä
leikissä ja arjen työssä”
”Sitä, että kaikki kantaa vastuun sekä
arvostaa myös toisen työtä.”
”Yhteiset on hyvä
myöskin olla arvot
sekä arjen pelisäännöt”
”Kasvunkumppaneina toimiminen tuo
ilon, turvan Vuorenmäkehenkin”
”Vaka, esiops
sekä perusops
niissä on se
oppimisen juoni”
”Niissä tavoitellaan oppimahan sekä olemahan ihmisiksi”
”Sekä, että jokainen
voi tulla itseksi ja
yhteiskunnan jäseneksi”
”Onnea ja menestystä teidän työlle,
sekä leikkiin että oppimiseen”
Yhteisen juhlamme ohjelmallinen osuus päättyi Milli Menninkäisen lauluun -ja raikuviin aplodeihin.
Päällimmäisenä tunteena jäi suuri kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että olemme yhdessä saaneet juhlan aikaiseksi, kaikki meni hyvin ja että pidimme tiukasti kiinni siitä, että jokainen lapsi on jollakin tavoin juhlassa osallinen. Juhla oli kuitenkin ennen kaikkea LASTEN JUHLA.