Jokin aika sitten sain mielenkiintoisen kutsun sähköpostilla. Helsingin yliopiston opettajainkouluttaja ja professori Leena Krokfors kutsui minut ja neljä muuta rehtoria pohtimaan koulun ja oppimisympäristöjen muutosta. Kutsuttujen rehtorien joukko oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Etukäteen tunsin hyvin Mikko Jordmanin ja Martti Hellströmin lisäksi tunsin hyvin Koulumestarin koulun Espoosta, josta paikalle oli kutsuttu apulaisrehtori Tiina Korhonen. Oli hauska päästä keskeustelemaan itselle tärkeistä teemoista ihmisten kanssa, joiden ammatillisuutta kunnioittaa suuresti.
Itse iltaan oli tullut myös suuri joukko tuttuja. Vihtiläisiä kollegoita oli useita -olimmehan Mikko Jordmanin kanssa entisiä vihtiläisreksejä. Vihdin rehtoreilla on aivan erityinen yhteys keskenään. Kannustuksen henki on käsin kosketeltava. Paikalla oli myös muita tuttuja reksejä vuosien varrelta. Olipa paikalla yksi kirkkonummelainenkin rehtori -Marjo Rantanen Kartanonrannan koulusta.
Prof. Krokfors avasi tilaisuuden lyhyellä esittelyllä. Hän puhui siitä, miten koulun tulisi muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana ja pohti sitä, voisiko koulu jopa muuttaa yhteiskuntaa, kuten yhteiskunta haastaa koulun muuttumaan. Hyvä kysymys!
Jokainen rehtoreista oli saanut lähettää etukäteen prof. Krokforsille teemoja, jotka ovat pinnalla omassa koulussa tällä hetkellä. Olin itsekin lähettänyt listan, jonka teemat liikkuivat aina robotisaatiosta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pelillisyyden kautta opettajien yhteistyöhön, koulun toimintakulttuurin muutokseen ja käynnissä oleviin YT -neuvotteluihin. Koulun arjessa pohditaan monenlaisia teemoja.
Mikko Jordman aloitti reksien vastaukset. Hän maalaili visioita maailmasta, jossa me koulussa pohdimme matematiikan oppimistulosten paranemista samaan aikaan kun nuoret ovat aidosti huolissaan maailman tilasta. Hän haastoi meitä koulujen johtajia ja opettajia maalaamaan nuortemme eteen tulevaisuuden kuvan, joka olisi houkutteleva, jonka eteen kannattaisi tehdä töitä.
Vastausvuoron tullessa omalle kohdalleni puheenjohtajan kysymys liittyi jotenkin juuri robotisaatioon, toimintakulttuurin muuttumiseen ja pelillisyyteen. Yritin ottaa koppia omista ajatuksistani, jotka joku muu oli pureksinut minulle tuntemattomaan muotoon. Toisaalta, viikossa oli ehtinyt maailma mennä jo niin paljon eteenpäin, että jos olisin nyt tehnyt listan se olisi näyttänyt ihan toiselta. Nyt päällimmäisenä olisi varmaankin ollut opettajan työaika ja yhteistyö opettajien välillä.
Kuittasin vastauksessani robotisaation lähinnä sillä, että olemme yhtenä kouluna mukana Euroopan Robottiviikon vietossa. Vierelläni seisonut apulaisrehtori Tiina Korhonen ja Koulumestarin koulu ovat myös mukana hankkeessa. Pohdin hetken keinoälyä ja robotiikan mahdollisuuksia koulumaailmassa tai, mitä jos yksi opettajatiimin jäsen olisikin robotti? Myönsin itsekin, että nämä ovat kaukaisia visioita, mutta meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä koulu voi olla 20 vuoden päästä.
Pääosan vastauksestani omistin tieto- ja viestintätekniikan käytölle koulussa ja pelillisyydelle. Olen usein blogissanikin kirjoittanut pelillisyydestä. Meidän tulee ottaa vakavasti se, että peleissä tehdään monia asioita oikein. Eivät ne muuten koukuttaisi lapsia viettämään niiden parissa tunteja ja pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja päästä pelissä eteenpäin. Miksei oppiminenkin voisi olla houkuttelevaa, jopa koukuttavaa?
Pelien koukuttavat elementit ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Peleissä on selkeitä tavoitteita, osatavoitteita ja tasoja. Pelit antavat koko ajan pelaajalle kannustavaa palautetta. Pelien maailmassa ongemat ovat myös mielenkiintoisia. Ne haastavat pelaajan aidosti. Haasteen voittaminen on palkitsevaa.
Tiina Korhonen esitteli omassa puheenvuorossaan Koulumestarin koulun Oppimiskeskus Innokkaan toimintaa ja muistutti, että hyvät hankkeet eivät saa jäädä vain hankkeiksi. On keksittävä keinoja, joilla hyvät käytänteet jäävät elämään koulun kulttuuriin.
Martti Hellström puhui koulun hengestä ja yhdessä tekemisen meiningistä, josta Auroran koulu on tunnettu. Auroran koulussa on 25 vuotta toteutettu joka vuosi opettajien ja oppilaiden yhteinen suuri näytelmällinen produktio, joka luo yhdessä tekemisen kulttuuria ja tekee siitä näkyvää koulun arjessa.
Rehtori Ethel Mattila Fiskarin koulusta kertoi, miten koulu on ottanut paikallisen taiteilijayhteisön koulun arkeen mukaan siten, että vuosittain toteutetaan yhteisiä hankkeita eri vuosiluokilla. Nämä hankkeet ylittävät rohkeasti oppiainerajoja ja sitovat erilaisia aihepiirejä kokonaisuuksiksi.
Puheenvuorojen jälkeen syötiin hyvän salaattipöydän antimia ja käytiin vilkasta keskustelua pöydissä päivän aiheista. Lopuksi pöytäkeskustelujen saldoa koottiin vielä yhteiselle näytölle Flinga -järjestelmän avulla. Kukin sai esittää kysymyksiä, teesejä tai ratkaisuja kysymyksiin. Yhteisen tuottamisen kautta syntyi hyviä ajatuksia, jotka toivottavasti jäivät elämään vielä tilaisuudesta lähdettäessäkin.
Ilta oli mukava. Kiitos siitä Leena Krokforsille ja Olli Vesteriselle ja kaikille muille järjestäjille sekä ennen kaikkea aktiivisille rehtoreille, jotka jakoivat kanssamme ajatuksiaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsingin yliopisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helsingin yliopisto. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. marraskuuta 2013
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Työelämän muutos haasteena koululle
Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.
Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.
Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:
Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.
Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.
Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).
Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.
Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.
Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.
Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.
EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:
1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.
2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.
3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.
4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.
5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.
Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.
En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.
Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.
Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:
"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteiskunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa.
Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteiskuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."
Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.
Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.
Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).
Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.
Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.
Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.
Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.
EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:
1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla
1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.
2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.
3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.
4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.
5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.
Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.
En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
TVT -pöhinää
"Kun on alkuun päässyt niin antaa mennä vaan", lauletaan vanhassa iskelmässä. Siispä minäkin pitkän kirjoittamattoman kauden jälkeen näpytän nyt oikein kunnolla.
Koulumme on tämän lukuvuoden aluksi osallistunut Cicero Learning Centerin koordinoimaan kansainväliseen FinnABLE 2020 -hankkeeseen. Hanketta johtaa professori Hannele Niemi, joka piti reilu vuosi sitten koulumme avajaispuheen. Hankkeen oppilastyöt tehtiin jo syksyllä. Oppilaat tekivät digitaalista tarinankerrontaa jakamalla videoita hankkeeseen kehitetyn MoViE (MOtivating VIdeo Experience) -videoalustan avulla. Tuon syksyn kuukauden jakson jälkeen, FinnABLE 2020 -hankkeen kotimaiset ja ulkomaiset tutkijat ovat käyneet haastattelemassa niin opettajia kuin oppilaitakin.
Viime viikolla saatiin ensimmäisiä, alustavia, tuloksia hankkeesta. Olin Helsingissä kuuntelemassa tuloksia ja tapaamassa hankkeen tutkijoita ja vetäjiä. Saimme hyvin myönteistä palautetta siitä, että hanke vedettiin kunnialla loppuun saakka ja siitä, että hankkeen vaikutukset ovat hienosti uineet koulumme toimintaan.
Itse näen FinnABLE 2020 -hankkeen vaikutukset koulullamme mm. seuraavalla tavalla:
KuumaTVT -hankkeen tarjoama Digiajan opettaja -koulutus on ollut todella virkistävä ja voimaannuttava kokemus. On ollut hienoa nähdä se into, jolla opettajamme ovat tähän muutokseen lähteneet. Nyt täytyy muistaa, että muutos ei vielä koske kuin kolmasosaa opettajista, mutta ajatuksena on, että nämä 6 mukana olevaa opettajaa vievät nyt uutta ajattelua koulussa eteenpäin. Koulussamme on nyt myös tvt -opetusta kehittävä tiimi, jonka pääasiallisena tehtävänä on kehittää, etsiä ja jalkauttaa käytäntöön uusia käytänteitä ja ideoita.
Toistaiseksi voimme vasta sanoa, olevamme alussa, mutta olemme HYVÄSSÄ alussa. Digiajan opettaja -koulutukseen kuuluu myös se, että jokainen opettaja kehittää oman opettajuutensa rinnalla myös koko koulun hanketta. Oman koulumme hankkeen ajatuksena on osallistaa oppilaat mukaan muutokseen. Alamme kouluttaa digitutoreita, joita opettajat voisivat sitten pyytää avukseen luokkaan, kun on tarvetta saada lisää osaamista. Malli on vielä alkutekijöissään, mutta siinä on paljon niitä ajatuksia, joita saimme apulaisrehtorin kanssa jo vuosi sitten vieraillessamme Lahden Renkomäen koulussa. Kiitos siis teille, Jukka ja Karoliina. Nyt alkaa tapahtua!
Koulumme on tämän lukuvuoden aluksi osallistunut Cicero Learning Centerin koordinoimaan kansainväliseen FinnABLE 2020 -hankkeeseen. Hanketta johtaa professori Hannele Niemi, joka piti reilu vuosi sitten koulumme avajaispuheen. Hankkeen oppilastyöt tehtiin jo syksyllä. Oppilaat tekivät digitaalista tarinankerrontaa jakamalla videoita hankkeeseen kehitetyn MoViE (MOtivating VIdeo Experience) -videoalustan avulla. Tuon syksyn kuukauden jakson jälkeen, FinnABLE 2020 -hankkeen kotimaiset ja ulkomaiset tutkijat ovat käyneet haastattelemassa niin opettajia kuin oppilaitakin.
Viime viikolla saatiin ensimmäisiä, alustavia, tuloksia hankkeesta. Olin Helsingissä kuuntelemassa tuloksia ja tapaamassa hankkeen tutkijoita ja vetäjiä. Saimme hyvin myönteistä palautetta siitä, että hanke vedettiin kunnialla loppuun saakka ja siitä, että hankkeen vaikutukset ovat hienosti uineet koulumme toimintaan.
Itse näen FinnABLE 2020 -hankkeen vaikutukset koulullamme mm. seuraavalla tavalla:
-hanke madalsi uuden tekniikan käyttöönoton kynnystä
-hanke toi tvt -terminologiaa tutuksi
-toimintakulttuurin muutos saatiin alkuun, moni opettaja innostui ja rohkaistui
-em. seurauksena nyt 6 opettajaa on mukana Digiajan opettaja -koulutuksessa
-hanke on ollut vaikuttamassa siihen, että oppimisen kaikkiallisuus tulee nyt kirjattua myös koulumme opetussuunnitelmaan
KuumaTVT -hankkeen tarjoama Digiajan opettaja -koulutus on ollut todella virkistävä ja voimaannuttava kokemus. On ollut hienoa nähdä se into, jolla opettajamme ovat tähän muutokseen lähteneet. Nyt täytyy muistaa, että muutos ei vielä koske kuin kolmasosaa opettajista, mutta ajatuksena on, että nämä 6 mukana olevaa opettajaa vievät nyt uutta ajattelua koulussa eteenpäin. Koulussamme on nyt myös tvt -opetusta kehittävä tiimi, jonka pääasiallisena tehtävänä on kehittää, etsiä ja jalkauttaa käytäntöön uusia käytänteitä ja ideoita.
Toistaiseksi voimme vasta sanoa, olevamme alussa, mutta olemme HYVÄSSÄ alussa. Digiajan opettaja -koulutukseen kuuluu myös se, että jokainen opettaja kehittää oman opettajuutensa rinnalla myös koko koulun hanketta. Oman koulumme hankkeen ajatuksena on osallistaa oppilaat mukaan muutokseen. Alamme kouluttaa digitutoreita, joita opettajat voisivat sitten pyytää avukseen luokkaan, kun on tarvetta saada lisää osaamista. Malli on vielä alkutekijöissään, mutta siinä on paljon niitä ajatuksia, joita saimme apulaisrehtorin kanssa jo vuosi sitten vieraillessamme Lahden Renkomäen koulussa. Kiitos siis teille, Jukka ja Karoliina. Nyt alkaa tapahtua!
perjantai 14. joulukuuta 2012
Digiajan opettaja
Lokakuussa juuri syysloman aikaan sain sähköpostiini viestin Palmenian järjestämästä Digiajan opettaja -koulutuksesta. Koulutus on osa ns. KuumaTVT -yhteistyötä, jossa pääkaupunkiseudun kehyskunnat tekevät yhteistyötä mm. opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitojen kehittämiseksi. Nyt alkavan koulutuksen tarkoitus ei ole pelkästään parantaa opettajien tvt -taitoja vaan myös kehittää koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun suuntaan.
Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.
Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.
Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.
Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.
Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.
Innostuin ideasta välittömästi ja varasin meille heti paikkoja koulutuksesta. Kirkkonummelta innostui myös 11 muuta koulua aiheesta. Nyt ensimmäisessä aallossa mukaan pääsevät Vuorenmäen, Veikkolan ja Kartanonrannan koulujen opettajat. Kun varasin koulutuksen en voinut vielä keskustella opettajien kanssa, sillä he olivat lomilla. Luotin intuitiooni ja uskoin, että porukka saadaan kasaan. Niin saatiinkin. Vuorenmäestä lähtee 7 opettajan lisäksi myös 1 lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja päiväkodin puolelta. Näin saamme koko oppimiskeskukselle hyvän alun toimintakulttuurin muutokselle. Kun vielä Veikkolan koulukin on mukana, tuo tvt -polku jatkuu yhtenäisenä myös 7. luokalta ylöspäin.
Koulutuksen taustalla on paitsi Palmenia, myös muita toimijoita kuten Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitos, HY:n mediakasvatuksen tutkimusryhmä, Cicero Learning -verkosto ja Itä
-Suomen yliopisto ja ISO -verstas. Finnable -hankkeemme kautta olemme jo tehneet aiemmin yhteistyötä Cicero Learning -verkoston kanssa. Cicero Learningin johtaja Hannele Niemihän piti myös koulumme avajaispuheen.
Olen tavattoman ylpeä opettajistamme, että he vielä kaiken tämän uuden koulun aloituksen keskellä jaksavat ottaa tällaisen haasteen vastaan ja pitävät sitä tärkeänä. Maailma muuttuu tavattoman nopeasti, eikä opettajaa voida jatkuvasti kouluttaa uusiin asioihin. Tämä koulutus pyrkiikin siihen, että opettaja oppisi itse päivittämään tietojaan ja taitojaan tieto- ja viestintätekniikan alalla. Nykyään puhutaan paljon henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä (PLE tai Personal Learning Environment). Tällaisena ympäristönä voi periaatteessa toimia mikä vaan sosiaalinen verkosto, josta tuoretta tietoa ammentaa. Itselleni tärkä verkosto on Twitter -verkosto. Kukin voi kuitenkin löytää oman tapansa ja fooruminsa. Oleellista on se, ettei jää odottamaan, että työnantaja kouluttaa. Sellaista työnantajaa ei olekaan, joka tämän maailman muutoksessa pystyisi kouluttamaan työntekijöitään riittävän nopeasti.
Toimintakulttuurin muutokselle tärkeää on tietenkin myös johdon tuki. Johto yksinään ei kuitenkaan voi toimintakulttuuria muuttaa. Tämän koulutuksen ajatuksena onkin se, että kun riittävän suuri määrä opettajia saadaan innostumaan asiasta, toimintakulttuuri alkaa muuttua. Ainakin mahdollisuudet ovat paremmat.
Jään mielenkiinnolla odottelemaan ensi kevättä ja syksyä ja sitä, mitä saamme yhdessä aikaiseksi. Koulumme tiimirakenteeseenkin tehdään pieni muutos tukemaan toimintakulttuurin muutosta. Perustamme kehitystiimin, jonka tehtävänä on mm. etsiä ja jalkauttaa hyviä, uusia ja innovatiivisia opetusratkaisuja muille. Hyvää värinää on ilmassa. On lupa odottaa hyviä asioita.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
FinnABLE 2020 -a meet with a Greek
Last March the municipality of Kirkkonummi enrolled in FinnABLE 2020 - a project that aims to create new methods and tools for sharing knowledge and experiences using new technology and advancing 21st century skills, especially problem solving and creativity. I personally took part in the kick off -meeting two months ago at the University of Helsinki. The athmosphere was inspiring.
The project is managed by professor Hannele Niemi and director Jari Multisilta from the Cicero Learning Center. The project is funded by Tekes together with universities (University of Helsinki and the Tampere University of Technology) companies and municipalities. Kirkkonummi is one of those municipalities. There are 12 schools involved with the project from Finland and many partner schools also from around the world.
Today we had a meeting at the Upper Secondary School of Kirkkonummi with two researchers (Jari Honkala / Helsinki and Marianna Vivitsou from Greece)one business partner and the principal of the school Mr. Matti Autero. The Upper Secondary School of Kirkkonummi is going to be one of the schools that will take part in this project. The Vuorenmäki School will also be involved.
I thank you, Jari, Heikki, Matti and Marianna. It was a good meeting today! I'm especially thankful to Marianna who promised to organize a partner school for us from Greece. So, maybe in the near future also the pupils and the teachers of the Vuorenmäki School will have A MEET WITH A GREEK!
The project is managed by professor Hannele Niemi and director Jari Multisilta from the Cicero Learning Center. The project is funded by Tekes together with universities (University of Helsinki and the Tampere University of Technology) companies and municipalities. Kirkkonummi is one of those municipalities. There are 12 schools involved with the project from Finland and many partner schools also from around the world.
Today we had a meeting at the Upper Secondary School of Kirkkonummi with two researchers (Jari Honkala / Helsinki and Marianna Vivitsou from Greece)one business partner and the principal of the school Mr. Matti Autero. The Upper Secondary School of Kirkkonummi is going to be one of the schools that will take part in this project. The Vuorenmäki School will also be involved.
Finn able 2020 5.6.2012
I presented our plan for the project for the researchers. The plan is what I call version 1.0. Hopefully we still have time to work with the details in August. Anyway, we got good feedback. Our plan supports sharing, collaboration and problem solving. They are all important issues at the project. The researchers encouraged us to stick with a simple plan. The whole FinnABLE -project consists of many small projects and it's not necessary that the projects are very big. The idea is also that these projects would not end after FinnABLE 2020 but would last and change the school culture for good.
View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi
I thank you, Jari, Heikki, Matti and Marianna. It was a good meeting today! I'm especially thankful to Marianna who promised to organize a partner school for us from Greece. So, maybe in the near future also the pupils and the teachers of the Vuorenmäki School will have A MEET WITH A GREEK!
maanantai 21. toukokuuta 2012
Koulujen TVT -hypeä Heurekassa
Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.
Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?
Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?
Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?
Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?
Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!
Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!
Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.
Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.
ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?
Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?
Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?
Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!
Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!
Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.
Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.
ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?
torstai 8. joulukuuta 2011
Avajaisjuhla - lasten juhla
Vuorenmäen oppimiskeskuksen virallisia avajaisia vietettiin tänään aamulla klo 9.15 hyvissä tunnelmissa. "Virallisuudesta" en tosin niin tiedä. Juhla eteni hyvin rennosti, paikoitellen jopa riehakkaasti.
Juhla alkoi Sibeliuksen musiikilla, olihan tänään Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä. Sen jälkeen katseltiin hellyyttävän suloisten peikkoasuihin pukeutuneiden Hipsuvarpaiden ja Naavatassujen (päiväkodin pienimmät ryhmät) videoita metsäretkeltä.
Avajaissanat lausuimme (tai jutustelimme) päiväkodinjohtaja Kirsin kanssa yhdessä. Puheessamme korostui yhteistyö ja yhdessä tekeminen jo juhlan suunnittelusta lähtien. Yhteistyöllä ymmärrämme sen lisäksi paikallisen, veikkolalaisen yhteistyön (Koti- ja kouluyhdistys, kyläyhdistys, seurakunta, urheiluseurat jne.) ja toisaalta laajemman yhteistyön aina globaaliin yhteistyöhön saakka. Erityisesti halusin korostaa sitä, että opetuksen ja kasvatuksen tehtävänä on aina katsoa eteenpäin: jatko-opintoihin ja työelämään saakka. Tästä konkreettisena osoituksena paikalla oli kahden yliopiston edustus. Aalto -yliopiston kanssa olemme jo tehneet hyvää yhteistyötä Sitran Elinvoima -foorumin puitteissa. Lisäksi juhlapuhujana meillä oli Helsingin yliopiston vararehtori, professori Hannele Niemi, jonka kanssa on suunnitelmissa aloittaa uudenlainen tutkimusyhteistyö. Mitä se tulee pitämään sisällään, kerron siitä myöhemmin.
Ohjelma alkoi Giegin Vuorenkuninkaan luolassa -teokseen tehdyllä eskarien ja ekaluokkalaisten tanssilla, jossa vuorenpeikot saivat kuulla, että heidän kotimetsäänsä suunnitellaan koulua. Pikkupeikot olivat hyvin surullisia siitä, että metsän valtaisivat kohta puskutraktorit -eiväthän he tienneet, mitä koulu tulisi olemaan.
Seuraavaksi peikkoäiti lohdutteli pikkupeikkoja Peikkoäidin kehtolaululla. Laulun esittivät kolmasluokkalaiset. Sitten tulivat kuitenkin traktorit ja kuultiin 5. -luokkalaisten Ammatit -laulu.
Metsä jäi autioksi ja tyhjäksi kun kaikki oli raivattu. Vain yksi pieni päivänsäde sinnitteli vielä hengissä. 4. luokan oppilaat esittivät laulun Päivänsäde ja menninkäinen, jonka jälkeen rakennus oli kohonnut jo niin, että oli uuden koulun avajaisten vuoro. Nauha leikattiin ja kuuntelimme juhlapuheen.
Hannele Niemi puhui kauniisti siitä, mitä hyvään oppimiseen ja hyvään kouluun tarvitaan. "Tarvitaan halu oppia, ripaus sinnikkyyttä ja paljon hyvää yhteistyötä", puhui prof. Niemi suoraan juhlaväen sydämiin. Puhe oli erinomaisesti suunnattu lapsille sekä kielensä, että sanomansa puolesta.
Puheen jälkeen pienet peikot olivat jo päässeet kouluun ja opiskelivat innokkaasti vokaaleja Vokaalilaulun tahdissa. Esitys päättyi riehakkaisiin sambarytmeihin, joka enteili tulevaa.
Riehakkaasti lähtivät omaa puhettaan pitämään myös opetustoimenjohtaja Jukka Pietinen ja varhaiskasvatuksen johtaja Raili Santavuorikin. He olivat kirjoittaneet upean Laulun Vuorenmäelle vanhaan karjalaiseen säveleen. Musiikinopettajakoulutuksen saanut opetustoimenjohtajamme Jukka Pietinen soitti kannelta ja yhdessä he toimivat esilaulajina ja laulattivat myös yleisöä vuorolauluna seuraavan laulun sanoin:
Yhteisen juhlamme ohjelmallinen osuus päättyi Milli Menninkäisen lauluun -ja raikuviin aplodeihin.
Päällimmäisenä tunteena jäi suuri kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että olemme yhdessä saaneet juhlan aikaiseksi, kaikki meni hyvin ja että pidimme tiukasti kiinni siitä, että jokainen lapsi on jollakin tavoin juhlassa osallinen. Juhla oli kuitenkin ennen kaikkea LASTEN JUHLA.
Juhla alkoi Sibeliuksen musiikilla, olihan tänään Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivä. Sen jälkeen katseltiin hellyyttävän suloisten peikkoasuihin pukeutuneiden Hipsuvarpaiden ja Naavatassujen (päiväkodin pienimmät ryhmät) videoita metsäretkeltä.
Avajaissanat lausuimme (tai jutustelimme) päiväkodinjohtaja Kirsin kanssa yhdessä. Puheessamme korostui yhteistyö ja yhdessä tekeminen jo juhlan suunnittelusta lähtien. Yhteistyöllä ymmärrämme sen lisäksi paikallisen, veikkolalaisen yhteistyön (Koti- ja kouluyhdistys, kyläyhdistys, seurakunta, urheiluseurat jne.) ja toisaalta laajemman yhteistyön aina globaaliin yhteistyöhön saakka. Erityisesti halusin korostaa sitä, että opetuksen ja kasvatuksen tehtävänä on aina katsoa eteenpäin: jatko-opintoihin ja työelämään saakka. Tästä konkreettisena osoituksena paikalla oli kahden yliopiston edustus. Aalto -yliopiston kanssa olemme jo tehneet hyvää yhteistyötä Sitran Elinvoima -foorumin puitteissa. Lisäksi juhlapuhujana meillä oli Helsingin yliopiston vararehtori, professori Hannele Niemi, jonka kanssa on suunnitelmissa aloittaa uudenlainen tutkimusyhteistyö. Mitä se tulee pitämään sisällään, kerron siitä myöhemmin.
Ohjelma alkoi Giegin Vuorenkuninkaan luolassa -teokseen tehdyllä eskarien ja ekaluokkalaisten tanssilla, jossa vuorenpeikot saivat kuulla, että heidän kotimetsäänsä suunnitellaan koulua. Pikkupeikot olivat hyvin surullisia siitä, että metsän valtaisivat kohta puskutraktorit -eiväthän he tienneet, mitä koulu tulisi olemaan.
Seuraavaksi peikkoäiti lohdutteli pikkupeikkoja Peikkoäidin kehtolaululla. Laulun esittivät kolmasluokkalaiset. Sitten tulivat kuitenkin traktorit ja kuultiin 5. -luokkalaisten Ammatit -laulu.
Metsä jäi autioksi ja tyhjäksi kun kaikki oli raivattu. Vain yksi pieni päivänsäde sinnitteli vielä hengissä. 4. luokan oppilaat esittivät laulun Päivänsäde ja menninkäinen, jonka jälkeen rakennus oli kohonnut jo niin, että oli uuden koulun avajaisten vuoro. Nauha leikattiin ja kuuntelimme juhlapuheen.
Hannele Niemi puhui kauniisti siitä, mitä hyvään oppimiseen ja hyvään kouluun tarvitaan. "Tarvitaan halu oppia, ripaus sinnikkyyttä ja paljon hyvää yhteistyötä", puhui prof. Niemi suoraan juhlaväen sydämiin. Puhe oli erinomaisesti suunnattu lapsille sekä kielensä, että sanomansa puolesta.
Puheen jälkeen pienet peikot olivat jo päässeet kouluun ja opiskelivat innokkaasti vokaaleja Vokaalilaulun tahdissa. Esitys päättyi riehakkaisiin sambarytmeihin, joka enteili tulevaa.
Riehakkaasti lähtivät omaa puhettaan pitämään myös opetustoimenjohtaja Jukka Pietinen ja varhaiskasvatuksen johtaja Raili Santavuorikin. He olivat kirjoittaneet upean Laulun Vuorenmäelle vanhaan karjalaiseen säveleen. Musiikinopettajakoulutuksen saanut opetustoimenjohtajamme Jukka Pietinen soitti kannelta ja yhdessä he toimivat esilaulajina ja laulattivat myös yleisöä vuorolauluna seuraavan laulun sanoin:
”Hei kuules tyttö
hei kuules poika
kerro mulle mistä tämä kaikki alko”
”Strategiassahan on kerrottuna lapsen yhtenäisest´oppimisen tiestä”
”Mitähän se sitten
tarkoittaa täällä
leikissä ja arjen työssä”
”Sitä, että kaikki kantaa vastuun sekä
arvostaa myös toisen työtä.”
”Yhteiset on hyvä
myöskin olla arvot
sekä arjen pelisäännöt”
”Kasvunkumppaneina toimiminen tuo
ilon, turvan Vuorenmäkehenkin”
”Vaka, esiops
sekä perusops
niissä on se
oppimisen juoni”
”Niissä tavoitellaan oppimahan sekä olemahan ihmisiksi”
”Sekä, että jokainen
voi tulla itseksi ja
yhteiskunnan jäseneksi”
”Onnea ja menestystä teidän työlle,
sekä leikkiin että oppimiseen”
Yhteisen juhlamme ohjelmallinen osuus päättyi Milli Menninkäisen lauluun -ja raikuviin aplodeihin.
Päällimmäisenä tunteena jäi suuri kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että olemme yhdessä saaneet juhlan aikaiseksi, kaikki meni hyvin ja että pidimme tiukasti kiinni siitä, että jokainen lapsi on jollakin tavoin juhlassa osallinen. Juhla oli kuitenkin ennen kaikkea LASTEN JUHLA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)