torstai 13. joulukuuta 2012

Lucian päivä

Kirkkonummi on selkeästi kaksikielinen kunta, jonka asukkaista 18,5% puhuu kotikielenään ruotsia. Veikkolan alueella prosentti ei ole näin korkea, vaan luku on keskiarvo. Tätä taustaa vasten, on helppo ymmärtää, että Lucian päivän juhlallakin on oma paikkansa Kirkkonummella. Viime vuonna ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin lapset järjestivät Lucia -kulkueen Vuorenmäessä. Jostain syystä asia ei noussut tänä vuonna keskusteluun alkuvuodesta ja päätimmekin järjestää oman juhlan -olihan meilläkin ruotsia A2 kielenä lukevia oppilaita, joille järjestyi ensimmäistä kertaa jopa oma ryhmä omalle koulullemme.

Tiina -ope otti siis haasteen vastaan ja lupasi, että A2 -ruotsin lukijat järjestäisivät jotain. Tänään saimme nauttia tuon lupauksen satoa. Tilaisuus alkoi Sami -open ja Tiina -open kauniista sello-/pianoesityksestä. Oppilaat saapuivat juhlaan hiljaisuuden vallitessa kaunista musiikkia kuunnellen. Tämän jälkeen 13 innokasta neljäsluokkalaista kertoivat Pyhän Lucian taustoja. Saimme kuulla Lucia -pyhimyksen legendasta kolme mielenkiintoista versiota. Oppilaat myös lauloivat ruotsiksi tutun laulun.

Juhla oli hieno osoitus siitä, miten kouluopiskelu oli integroitu osaksi yhteistä juhlaprojektia. A2 -opiskelijoilla oli varmasti tapahtunut paljon oppimista ruotsinkielisestä kulttuurista. Toisaalta taas muu koulu sai nauttia kauniisti toteutetusta juhlasta. Kummatkin voittivat -jälleen kerran. Kyse on vain siitä, että on tahtoa ottaa vastuuta ja antaa vastuuta oppilaille. Kyse on siitä, että on uskallusta ottaa pieni riski siitä, että juhla ei onnistuisikaan tai sitä ei saataisikaan kasaan. Mitä sitten? Ei se niin vakavaa olisi. Lucian päivä on ensi vuonnakin.

Suuret kiitokset Tiinalle ja upeille oppilaille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti