Vaikka eilen meinasin jo heittää toivoni lukujärjestyksen valmistumisen suhteen, tein sen tänään kuitenkin puoleen päivään mennessä jo valmiiksi. Virkeät aivot toimivat paremmin, väittävät aivotutkijat. Kiti Müller kumppaneineen taitaa olla oikeassa! Nuo pienet ongelmat, jotka eilen vielä olivat vuoren kokoisia, olivat tänään muuttuneet muutaman klikkauksen kokoisiksi.
Lukujärjestys on aina sarja kompromisseja. Kuten eilen kiittelemäni kollega, Mikko Jordman, asian ilmaisi: "Sun täytyy, Esa, nyt vaan päättää, mistä asioista sä olet valmis tinkimään ja mistä et. Sitten pidät määrätietoisesti kiinni siitä, minkä linjan valitset." Näin toimin ja lopputulos ei ole ainakaan huono. Ei rehtori koskaan lukujärjestykseen varmasti täysin tyytyväinen ole. Niin paljon siinä joutuu periaatteitaan myymään ja itse sen parhaiten tietää, mitkä periaatteet on matkalla heitetty roskiin. Nyt menivät mm. ei-klo-10-alkavia-aamuja -periaate ja ei-oppilaille-kolmen-tunnin-päiviä -periaate. Näistä voi luvallisesti tinkiä, mutta esim. opettajan opetusvelvollisuudesta ei, vaikka mielummin priorisoinkin toisin. Ulkopuolelta tulevia raja-arvoja on liikaa, kuten eilisessä blogissani kirjoitin.
Lukujärjestys on kuitenkin aikataulussa valmis ja kuljetukset päästään kilpailuttamaan ajoissa. Tai ainakaan Vuorenmäen koulu ei sitä jarruta.
Muitakin hyviä asioita on tapahtunut kuin lukujärjestyksen valmistuminen. Meille on myönnetty jo aiemmin myönnetyn 85 avustajatunnin päälle 31 tunnin lisämääräraha. Se tarkoittaa sitä, että ensi vuonnakin saamme palkata 5 avustajaa (kun muutama tekee töitä hieman pienemmällä tuntimäärällä). Entiset avustajat jatkavat yhtä lukuun ottamatta, joka siirtyi lähemmäs kotiaan töihin. Tuon viimeisen paikan laitamme auki vasta syksyllä, jotta kesä ja lomat eivät verota hakijoiden määrää.
Oppilaiden kannalta päätös on aivan erinomainen! Koko Suomi on puhunut kuluneen kevään avustajatuntien leikkauksista ja nyt Kirkkonummella päädytään tilanteeseen, jossa viime kevään taso säilyy. Ainahan lisäresurssi olisi tarpeen, mutta nykytason säilyttäminenkin on parempi kuin leikkaus.
Kolmas hieno asia on se, että olen tänään rekrytoinut viimeiset kaksi opettajaa koulullemme. Pia -ope jatkaa ensi vuonna 3B -luokan opettajana. Uskon, että tämä on luokan kannalta aivan erinomainen ratkaisu. Lapsen kannalta pysyvyys on aina hyvä asia ja Pia on lisäksi luotsannut luokkaansa määrätietoisin ottein.
Uutena opettajana koulussamme aloittaa Pauliina Ruokokoski, joka toimii koulumme ns. resurssiopettajana. Pauliinalla ei siis ole omaa luokkaa vaan hän toimii pääasiassa ns. samanaikaisopettajana luokanopettajan rinnalla. Luokassa voi siis ensi lukuvuonna ollakin yhden sijasta kaksi opettajaa. Tämän lisäksi hyödynnämme hieman Pauliinan kuvismaikan taitoja koulun kuviksen opetuksessa. Pauliinalla on kaksoispätevyys eli hän on sekä luokanopettaja, että aineenopettaja.
Näillä vahvistuksilla pääsemme siis aloittamaan lukuvuotta 2012-2013. Sanomattakin on selvää, että olen erittäin ylpeä joukostani. Ensi vuonna jalostetaan vuorenmäkeläistä koulutuotetta taas aimoharppaus eteenpäin.
perjantai 15. kesäkuuta 2012
torstai 14. kesäkuuta 2012
Shakkimestari
Luin joskus vuosia sitten kiehtovan Arturo Pérez-Reverten kirjoittaman kirjan nimeltä Flaamilainen taulu (Like 1997). Murhamysteeri hyödyntää oivallisella tavalla shakkia. Ratkaistakseen murhan, kirjan päähenkilön on pelattava vanhassa flaamilaisessa taulussa olevaa shakkiottelua takaperin, jotta ehtisi murhaajan edelle. En koskaan ole ollut mikään shakin pelaaja, mutta tuo kirja sai minut kiinnostumaan lajista.
Viimepäivät olen pelannut omaa "shakkiotteluani" eli tehnyt lukujärjestystä ensi vuodeksi. Lukujärjestys on eräänlainen rehtorin vuosittainen lopputyö. Se tehdään usein lukuvuoden päätyttyä kun koulu hiljenee ja saa keskittyä pitkäjänteisesti vain yhteen asiaan. Voi sen toki tehdä toisinkin. Muutama kollegani on tehnyt lukujärjestystä koulun johtoryhmän kanssa pitkin vuotta. Omassa koulussani ensimmäisen vuoden kiireitä on riittänyt niin kroonisesti, että tähän ei ikävä kyllä ole päästy.
Otin tänä vuonna ensimmäistä kertaa avukseni tähän työhön erityisesti suunnitellun tietokoneohjelman. Ohjelmaan syötetään tietty määrä taustamuuttujia (koulun opetustilat, opetusryhmät, opettajat, tuntikehys jne.) Näiden tietojen pohjalta ohjelma osaa varoittaa tietyistä päällekkäisyyksistä ja muista virheistä esim. siitä, että sama opettaja ei voi opettaa kahta luokkaa yhtä aikaa tai samaa tilaa ei voi käyttää kaksi ryhmää yhtä aikaa. Luulisi, että homma on melko helppoa. Niin onkin -tiettyyn rajaan asti ;-)
Koko paletti ei olisi kummoinenkaan ongelma ratkaista jos jokainen opettaja opettaisi mitä tahansa ainetta. Lukujärjestyksen suunnittelussa rehtori pyrkii kuitenkin yleensä ottamaan huomioon opettajien vahvuudet ja hyödyntämään niitä. On varmasti oppilaiden edun mukaista, että musiikin opettaja esim. osaa soittaa jotakin instrumenttia tai että käsityön opettaja osaa itsekin kutoa.
Tämän kokoisessa koulussa (18 opettajaa) noita erilaisia toiveita alkaa jo olla sen verran, että ihan kaikkia niistä ei voi toteuttaa. Kun näiden toiveiden lisäksi lisätään sellaisia raja-arvoja kuin opettajien ns. opetusvelvollisuudet (=minimimäärä, joka opettajalla täytyy olla tunteja), naapurikoulun määrittelemät A2 -kielten tuntien paikat, erilaiset katsomukselliset aineet ja niiden paikat lukujärjestyksessä, kuljetukset, koulupäivien sopivat alkamis- ja päättymisajat, koulupäivien sopivat pituudet jne. alkaa erilaisia muuttujia olla jo niin paljon, että jossain vaiheessa projekti menee väistämättä vaikeaksi ja rehtori joutuu tekemään kompromisseja.
Tämä on kahdeksas lukujärjestys, jonka teen. Toinen tässä koulussa. Joka kerta se on ollut yhtä haasteellista. Ei oikeastaan ole merkitystä edes koulun koolla. Pienelläkin koululla on omat ongelmansa, jos resurssi on niukka. Ja vaikka resurssi olisi isompikin, vähäinen tekijöiden määrä luo omat rajoitteensa.
Joka vuosi lukujärjestys kuitenkin syntyy. Aina siinä on tehty joitakin kompromissejakin. Aina kaikki pedagogiset visiot eivät toteudu. Lukujärjestyksen tekeminen on selkeästi pedagogista johtamista. Toisaalta, kun ollaan realisteja, se on myös paljon puhdasta matematiikkaa -shakkiottelu, joka täytyy voittaa.
ps. On hauska huomata, että muutamat muutkin rehtorit ovat blogganneet lukujärjestyksen tekemisestä. Ohessa muutama esimerkki:
Patastenmäen rehtorin blogiposti Jumissa
Auroran koulun rehtorin blogiposti Rexin ammattitaidon työnäyte: lukujärjestys
ps. Lukujärjestyksen teossa olen saanut myös konsultaatioapua muutamilta kokeneilta rehtoreilta. Erityisesti haluan kiittää Otalammen koululta ensi syksyksi Nurmijärvelle siirtyvää Mikko Jordmania, joka on antanut merkittävää apua Kissi -ohjelman käytössä. Toiset kiitokset menevät Kartanonrannan koulun rehtorille Marjo Rantaselle, joka saatteli minut alkuun ohjelman käytössä.
Teille kahdelle kiitokseksi tämä.
Viimepäivät olen pelannut omaa "shakkiotteluani" eli tehnyt lukujärjestystä ensi vuodeksi. Lukujärjestys on eräänlainen rehtorin vuosittainen lopputyö. Se tehdään usein lukuvuoden päätyttyä kun koulu hiljenee ja saa keskittyä pitkäjänteisesti vain yhteen asiaan. Voi sen toki tehdä toisinkin. Muutama kollegani on tehnyt lukujärjestystä koulun johtoryhmän kanssa pitkin vuotta. Omassa koulussani ensimmäisen vuoden kiireitä on riittänyt niin kroonisesti, että tähän ei ikävä kyllä ole päästy.
Otin tänä vuonna ensimmäistä kertaa avukseni tähän työhön erityisesti suunnitellun tietokoneohjelman. Ohjelmaan syötetään tietty määrä taustamuuttujia (koulun opetustilat, opetusryhmät, opettajat, tuntikehys jne.) Näiden tietojen pohjalta ohjelma osaa varoittaa tietyistä päällekkäisyyksistä ja muista virheistä esim. siitä, että sama opettaja ei voi opettaa kahta luokkaa yhtä aikaa tai samaa tilaa ei voi käyttää kaksi ryhmää yhtä aikaa. Luulisi, että homma on melko helppoa. Niin onkin -tiettyyn rajaan asti ;-)
Koko paletti ei olisi kummoinenkaan ongelma ratkaista jos jokainen opettaja opettaisi mitä tahansa ainetta. Lukujärjestyksen suunnittelussa rehtori pyrkii kuitenkin yleensä ottamaan huomioon opettajien vahvuudet ja hyödyntämään niitä. On varmasti oppilaiden edun mukaista, että musiikin opettaja esim. osaa soittaa jotakin instrumenttia tai että käsityön opettaja osaa itsekin kutoa.
Tämän kokoisessa koulussa (18 opettajaa) noita erilaisia toiveita alkaa jo olla sen verran, että ihan kaikkia niistä ei voi toteuttaa. Kun näiden toiveiden lisäksi lisätään sellaisia raja-arvoja kuin opettajien ns. opetusvelvollisuudet (=minimimäärä, joka opettajalla täytyy olla tunteja), naapurikoulun määrittelemät A2 -kielten tuntien paikat, erilaiset katsomukselliset aineet ja niiden paikat lukujärjestyksessä, kuljetukset, koulupäivien sopivat alkamis- ja päättymisajat, koulupäivien sopivat pituudet jne. alkaa erilaisia muuttujia olla jo niin paljon, että jossain vaiheessa projekti menee väistämättä vaikeaksi ja rehtori joutuu tekemään kompromisseja.
Tämä on kahdeksas lukujärjestys, jonka teen. Toinen tässä koulussa. Joka kerta se on ollut yhtä haasteellista. Ei oikeastaan ole merkitystä edes koulun koolla. Pienelläkin koululla on omat ongelmansa, jos resurssi on niukka. Ja vaikka resurssi olisi isompikin, vähäinen tekijöiden määrä luo omat rajoitteensa.
Joka vuosi lukujärjestys kuitenkin syntyy. Aina siinä on tehty joitakin kompromissejakin. Aina kaikki pedagogiset visiot eivät toteudu. Lukujärjestyksen tekeminen on selkeästi pedagogista johtamista. Toisaalta, kun ollaan realisteja, se on myös paljon puhdasta matematiikkaa -shakkiottelu, joka täytyy voittaa.
ps. On hauska huomata, että muutamat muutkin rehtorit ovat blogganneet lukujärjestyksen tekemisestä. Ohessa muutama esimerkki:
Patastenmäen rehtorin blogiposti Jumissa
Auroran koulun rehtorin blogiposti Rexin ammattitaidon työnäyte: lukujärjestys
ps. Lukujärjestyksen teossa olen saanut myös konsultaatioapua muutamilta kokeneilta rehtoreilta. Erityisesti haluan kiittää Otalammen koululta ensi syksyksi Nurmijärvelle siirtyvää Mikko Jordmania, joka on antanut merkittävää apua Kissi -ohjelman käytössä. Toiset kiitokset menevät Kartanonrannan koulun rehtorille Marjo Rantaselle, joka saatteli minut alkuun ohjelman käytössä.
Teille kahdelle kiitokseksi tämä.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
FinnABLE 2020 -a meet with a Greek
Last March the municipality of Kirkkonummi enrolled in FinnABLE 2020 - a project that aims to create new methods and tools for sharing knowledge and experiences using new technology and advancing 21st century skills, especially problem solving and creativity. I personally took part in the kick off -meeting two months ago at the University of Helsinki. The athmosphere was inspiring.
The project is managed by professor Hannele Niemi and director Jari Multisilta from the Cicero Learning Center. The project is funded by Tekes together with universities (University of Helsinki and the Tampere University of Technology) companies and municipalities. Kirkkonummi is one of those municipalities. There are 12 schools involved with the project from Finland and many partner schools also from around the world.
Today we had a meeting at the Upper Secondary School of Kirkkonummi with two researchers (Jari Honkala / Helsinki and Marianna Vivitsou from Greece)one business partner and the principal of the school Mr. Matti Autero. The Upper Secondary School of Kirkkonummi is going to be one of the schools that will take part in this project. The Vuorenmäki School will also be involved.
I thank you, Jari, Heikki, Matti and Marianna. It was a good meeting today! I'm especially thankful to Marianna who promised to organize a partner school for us from Greece. So, maybe in the near future also the pupils and the teachers of the Vuorenmäki School will have A MEET WITH A GREEK!
The project is managed by professor Hannele Niemi and director Jari Multisilta from the Cicero Learning Center. The project is funded by Tekes together with universities (University of Helsinki and the Tampere University of Technology) companies and municipalities. Kirkkonummi is one of those municipalities. There are 12 schools involved with the project from Finland and many partner schools also from around the world.
Today we had a meeting at the Upper Secondary School of Kirkkonummi with two researchers (Jari Honkala / Helsinki and Marianna Vivitsou from Greece)one business partner and the principal of the school Mr. Matti Autero. The Upper Secondary School of Kirkkonummi is going to be one of the schools that will take part in this project. The Vuorenmäki School will also be involved.
Finn able 2020 5.6.2012
I presented our plan for the project for the researchers. The plan is what I call version 1.0. Hopefully we still have time to work with the details in August. Anyway, we got good feedback. Our plan supports sharing, collaboration and problem solving. They are all important issues at the project. The researchers encouraged us to stick with a simple plan. The whole FinnABLE -project consists of many small projects and it's not necessary that the projects are very big. The idea is also that these projects would not end after FinnABLE 2020 but would last and change the school culture for good.
View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi
I thank you, Jari, Heikki, Matti and Marianna. It was a good meeting today! I'm especially thankful to Marianna who promised to organize a partner school for us from Greece. So, maybe in the near future also the pupils and the teachers of the Vuorenmäki School will have A MEET WITH A GREEK!
torstai 31. toukokuuta 2012
Onnistumisia
Joskus riskinotto kannattaa. "Jos et veikkaa, et voi voittaa", sanoi vanha mainoslause. Tänään vietimme koulullamme hieman erilaista kevätjuhlaa. Näin jälkeen päin voin myöntää, ettei prosessi ollut itselleni ihan helppo. Minulla oli huono kokemus vastaavasta juhlasta ja se väritti omaa mielikuvaani. Opettajat vakuuttelivat minulle, että kannattaa KOKEILLA. Kokeilukulttuurista on meillä puhuttu koko vuosi. Aalto yliopiston MIND! -tutkimusryhmä on ollut mukana. Olisin puhunut omia periaatteitani vastaan jos en olisi antanut kokeilla.
Juhla oli toiminnallinen kokonaisuus, joka perustui kolmeen erilaiseen toimintapisteeseen. Ulkona oli luontopolku, sisällä salissa ns. Tähtien ilta ja luokissa erilaisia toimintapisteitä. Koteihin oli etukäteen lähetetty kutsut, joissa oli alueen kartta ja kiertosuunta, jotta valtava huoltaja- ja oppilasmäärä saatiin kulkemaan järjestyksessä.
Ilta aloitettiin yhteisesti pihalta, jossa toivotin aluksi kaikki tervetulleeksi. Sen jälkeen Aalto yliopiston Jussi Ekqvist ja Henna Kärkkäinen luovuttivat koulullemme virallisen lisenssin toimia eri tavalla. B0 -kokoinen (1000 x 1414) lisenssi saa kunniapaikan koulumme seinältä. Tämän jälkeen pidin itse lyhyen puheen. Halusin nostaa esiin kolme asiaa. 1. Nykykoulussa on ennen kaikkea kyse omien unelmien löytämisestä. Koulua täytyy käydä niin, etteivät arvosanat nouse omien unelmien tielle. Oli unelma sitten tulla astronautiksi, kirjastonhoitajaksi tai poliisiksi, on tärkeää opiskella niin, että opiskelu ei estä omia unelmia. 2. Kouluun tullaan oppimaan, ei osaamaan. Tästä kirjoitin edellisessäkin blogilastussani. Painotamme elinikäistä oppimista, jossa emme koskaan valmistu. Aina on uutta opittavaa. Oppiminen on hieno asia ja sitä kannattaa vaalia. Juuri tästä syystä haluamme pitää jo alakoulussa hyvät yhteydet aina yliopistomaailmaan saakka. Haluamme näyttää, että opintie on hieno tie. Eräs pieni koululainen kävikin tänään sanomassa Aalto yliopiston tutkijoille: "Minä menen suoraan alakoulusta yliopistoon." Tavoitteet kohdallaan ;-)3. Kolmanneksi kiitin huoltajia ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä ja ennen kaikkea tietysti oppilaita.
Olin itse vetämässä toiminnallista musiikkipajaa nimella Cotton Club Vuorenmäki. Pajassa esitettiin muutamia kappaleita oppilaiden soittamana ja muutamaan kappaleeseen otettiin yleisön joukosta "solisteja". Toteutimme oppilaiden kanssa saman ohjelman kuusi kertaa illan aikana. Olen tavattoman ylpeä oppilaista, että he jaksoivat. Illan solisteista moni jäi mieleen. Kuulimme uskomattomia suorituksia. Ihan heti alussa kävivät isä ja poika, Vertti ja Taavetti, soittamassa ihan uskomattoman hienosti. Moni solisteista vähintäänkin ylitti kynnyksen heittäytyä. Olimme tehneet asian helpoksi. Kaikki "väärät" sävelet oli xylofoneista noukittu pois. Riitti, että uskalsi kilkuttaa kun tuli oma vuoro. Nuotteja ei tarvinnut tuntea. Hauskaa oli. Yhtenä kappaleista soitimme legendaarisen Duke Ellingtonin kappaleen C-Jam Blues. Yksi isä kävi jälkeenpäin sanomassa, että: "En tiennyt, että rehtori on jazzmies." Tottakai olen. Olen parikymmentä vuotta sitten opiskellut Los Angelesin maineikkaassa Musicians' Institutessa Hollywoodissa. Jotain on jäänyt taskuun. Jos ei muuta niin rakkaus musiikkiin ja uskallus heittäytyä.
Muita pisteitä en ehtinyt itse nähdä, mutta vanhempien palaute oli järjestään hyvää. Olin tästä suunnattoman iloinen. Koulumme antoi muutenkin parastaan. Laitoshuoltajat olivat siivonneet koulun hyvään kuntoon ja opettajat olivat tehneet koko koulun yhdeksi suureksi taidenäyttelyksi. Laitan tähän loppuun vielä muutamia valikoituja otoksia. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille. Teimme yhdessä hienon juhlan.
Juhla oli toiminnallinen kokonaisuus, joka perustui kolmeen erilaiseen toimintapisteeseen. Ulkona oli luontopolku, sisällä salissa ns. Tähtien ilta ja luokissa erilaisia toimintapisteitä. Koteihin oli etukäteen lähetetty kutsut, joissa oli alueen kartta ja kiertosuunta, jotta valtava huoltaja- ja oppilasmäärä saatiin kulkemaan järjestyksessä.
Ilta aloitettiin yhteisesti pihalta, jossa toivotin aluksi kaikki tervetulleeksi. Sen jälkeen Aalto yliopiston Jussi Ekqvist ja Henna Kärkkäinen luovuttivat koulullemme virallisen lisenssin toimia eri tavalla. B0 -kokoinen (1000 x 1414) lisenssi saa kunniapaikan koulumme seinältä. Tämän jälkeen pidin itse lyhyen puheen. Halusin nostaa esiin kolme asiaa. 1. Nykykoulussa on ennen kaikkea kyse omien unelmien löytämisestä. Koulua täytyy käydä niin, etteivät arvosanat nouse omien unelmien tielle. Oli unelma sitten tulla astronautiksi, kirjastonhoitajaksi tai poliisiksi, on tärkeää opiskella niin, että opiskelu ei estä omia unelmia. 2. Kouluun tullaan oppimaan, ei osaamaan. Tästä kirjoitin edellisessäkin blogilastussani. Painotamme elinikäistä oppimista, jossa emme koskaan valmistu. Aina on uutta opittavaa. Oppiminen on hieno asia ja sitä kannattaa vaalia. Juuri tästä syystä haluamme pitää jo alakoulussa hyvät yhteydet aina yliopistomaailmaan saakka. Haluamme näyttää, että opintie on hieno tie. Eräs pieni koululainen kävikin tänään sanomassa Aalto yliopiston tutkijoille: "Minä menen suoraan alakoulusta yliopistoon." Tavoitteet kohdallaan ;-)3. Kolmanneksi kiitin huoltajia ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä ja ennen kaikkea tietysti oppilaita.
Muita pisteitä en ehtinyt itse nähdä, mutta vanhempien palaute oli järjestään hyvää. Olin tästä suunnattoman iloinen. Koulumme antoi muutenkin parastaan. Laitoshuoltajat olivat siivonneet koulun hyvään kuntoon ja opettajat olivat tehneet koko koulun yhdeksi suureksi taidenäyttelyksi. Laitan tähän loppuun vielä muutamia valikoituja otoksia. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille. Teimme yhdessä hienon juhlan.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Ja välissä on kesä
Ensimmäinen lukuvuosi uudessa Vuorenmäen koulussa on pian takana. Tässä vaiheessa vuotta usein katsoo taaksepäin ja pohtii, mitä olemme saaneet vuoden aikana aikaiseksi ja mitä on jäänyt tekemättä. Rehtorin työ on luonteeltaan sellaista, että aina jää jotain kesken. Työ on jatkuvaa priorisointia. Asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen ja hoidetaan kiireellisyyden mukaan. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi. Kesäkuussa osan asioista saa suoraan pistää silppuriin. Tärkeimmät asiat on kuitenkin aina hoidettu.
Lukuvuoden lopussa olemme myös saaneet aiempaa enemmän palautetta. Kiitos siitä. Kun jotain saadaan päätökseen, on palautteen aika. Niinhän koulussakin tehdään -annetaan lukuvuositodistukset. Lukuvuositodistuksia lukiessa on hyvä muistaa, että ne todellakin ovat arvio koko lukuvuoden työstä, eivät siis keväästä. Tämä näkyy aivan erityisesti käsityön kohdalla, jonka arviointia juuri koulussamme pohdittiin. Opetussuunnitelma tuntee vain yhden oppiaineen, käsityön. Oppilaat kuitenkin käyvät Kirkkonummella 5. luokalle asti puolet vuodesta teknisessä työssä ja puolet tekstiilityössä. Nämä ovat kuin kaksi eri oppiainetta, vaikka arvio tulee yhdestä.
Lukuvuositodistuksessa on 5. luokalta lähtien myös numerot. Numeroarviointi on viimepäivinä noussut kovasti keskusteluun Hesarin eilisen artikkelin myötä. Olen artikkelin kirjoittajan kanssa harvinaisen samaa mieltä. Numerot ohjaavat koulutyötä helposti ulkoa opettelun suuntaan. Numero ei myöskään kerro, missä olisi vielä parannettavaa. Se kertoo ainoastaan, osaat tämän verran. Jotta suoritustaan pystyisi parantamaan, täytyisi saada myös palautetta siitä, mitä voisin tehdä toisin tai mitä minun tulisi kehittää. Onneksi on arviointikeskustelut. Omassa koulussamme olemme kirjanneet koulun vähitellen valmistuvaan opetussuunnitelmaan arvioinnin osalta, että kutsumme syksyllä vanhemmille tarjottavia keskusteluja vanhempainvarteiksi, koska niissä tavataan vain vanhemmat. Tammikuussa käymme ns. tavoitekeskustelut, joihin huoltajan ja opettajan lisäksi osallistuu myös oppilas. Näissä tavoitekeskusteluissa oppilaan pitäisi olla se, joka on eniten äänessä. Hän pohtii omaa osaamistaan ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Näin arviointi ei jää ainoastaan numeroiden varaan.
On myös hyvä muistaa, että nykykoulussa kaikki eivät saa kymppejä tai ysejä. Hyvän oppimisen kriteerit on opetussuunnitelmassa asetettu kahdeksikon tasolle. Kahdeksan on siis hyvä numero. Kun kaikki sujuu ja tavoitteet on saavutettu, numero pitäisi olla 8. Kiitettävään vaaditaan jo jotain enemmän. Toisaalta skaalan alapäätäkin olen kannustanut käyttämään. Ei ole mitään mieltä siinä, että kaikki numerot puristettaisiin 7 ja 8 välille kun meillä on skaala nelosesta kymppiin.
Koulussa opitaan elämää varten, sanoo vanha sanonta. Tänään viimeksi korostin oppilaille, että kouluun ei tulla osaamaan vaan oppimaan. Se on lohdullinen näkökulma. Elämä on jatkuvaa uuden oppimista. Puhutaankin elinikäisestä oppimisesta. Elokuussa kun aloittelimme koulua lauloimme vanhan tutun laulun "Minun ystäväni", jossa tiivistyy tämä elinikäisen oppimisen ajatus hienosti: "että oppimasta koskaan lakkais en." Ensi syksynä alkaa taas uusi lukuvuosi joka antaa jälleen uuden mahdollisuuden parantaa. Mutta ensin, välissä on ansaittu kesäloma.
Lukuvuoden lopussa olemme myös saaneet aiempaa enemmän palautetta. Kiitos siitä. Kun jotain saadaan päätökseen, on palautteen aika. Niinhän koulussakin tehdään -annetaan lukuvuositodistukset. Lukuvuositodistuksia lukiessa on hyvä muistaa, että ne todellakin ovat arvio koko lukuvuoden työstä, eivät siis keväästä. Tämä näkyy aivan erityisesti käsityön kohdalla, jonka arviointia juuri koulussamme pohdittiin. Opetussuunnitelma tuntee vain yhden oppiaineen, käsityön. Oppilaat kuitenkin käyvät Kirkkonummella 5. luokalle asti puolet vuodesta teknisessä työssä ja puolet tekstiilityössä. Nämä ovat kuin kaksi eri oppiainetta, vaikka arvio tulee yhdestä.
Lukuvuositodistuksessa on 5. luokalta lähtien myös numerot. Numeroarviointi on viimepäivinä noussut kovasti keskusteluun Hesarin eilisen artikkelin myötä. Olen artikkelin kirjoittajan kanssa harvinaisen samaa mieltä. Numerot ohjaavat koulutyötä helposti ulkoa opettelun suuntaan. Numero ei myöskään kerro, missä olisi vielä parannettavaa. Se kertoo ainoastaan, osaat tämän verran. Jotta suoritustaan pystyisi parantamaan, täytyisi saada myös palautetta siitä, mitä voisin tehdä toisin tai mitä minun tulisi kehittää. Onneksi on arviointikeskustelut. Omassa koulussamme olemme kirjanneet koulun vähitellen valmistuvaan opetussuunnitelmaan arvioinnin osalta, että kutsumme syksyllä vanhemmille tarjottavia keskusteluja vanhempainvarteiksi, koska niissä tavataan vain vanhemmat. Tammikuussa käymme ns. tavoitekeskustelut, joihin huoltajan ja opettajan lisäksi osallistuu myös oppilas. Näissä tavoitekeskusteluissa oppilaan pitäisi olla se, joka on eniten äänessä. Hän pohtii omaa osaamistaan ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Näin arviointi ei jää ainoastaan numeroiden varaan.
On myös hyvä muistaa, että nykykoulussa kaikki eivät saa kymppejä tai ysejä. Hyvän oppimisen kriteerit on opetussuunnitelmassa asetettu kahdeksikon tasolle. Kahdeksan on siis hyvä numero. Kun kaikki sujuu ja tavoitteet on saavutettu, numero pitäisi olla 8. Kiitettävään vaaditaan jo jotain enemmän. Toisaalta skaalan alapäätäkin olen kannustanut käyttämään. Ei ole mitään mieltä siinä, että kaikki numerot puristettaisiin 7 ja 8 välille kun meillä on skaala nelosesta kymppiin.
Koulussa opitaan elämää varten, sanoo vanha sanonta. Tänään viimeksi korostin oppilaille, että kouluun ei tulla osaamaan vaan oppimaan. Se on lohdullinen näkökulma. Elämä on jatkuvaa uuden oppimista. Puhutaankin elinikäisestä oppimisesta. Elokuussa kun aloittelimme koulua lauloimme vanhan tutun laulun "Minun ystäväni", jossa tiivistyy tämä elinikäisen oppimisen ajatus hienosti: "että oppimasta koskaan lakkais en." Ensi syksynä alkaa taas uusi lukuvuosi joka antaa jälleen uuden mahdollisuuden parantaa. Mutta ensin, välissä on ansaittu kesäloma.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Kevätjuhla kokeilun hengessä
Kirjoitin pari päivää sitten KUUMA -kuntien tvt -seminaarista, jossa yhtenä puhujana oli Anssi Tuulenmäki Aalto -yliopistosta. Tuulenmäen MIND! -tutkimusryhmä pitää yhtenä tavoitteenaan edistää pieniä kokeiluja. Filosofiaan kuuluu ajatus siitä, ettei pidä hylätä hurjiakaan ideoita kokeilematta niitä ensin.
Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.
Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.
Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)
Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.
Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.
Vuorenmäen koulu on tehnyt yhteistyötä MIND! -tutkimusryhmän kanssa viime syksystä lähtien. Teimme syksyllä omia pieniä kokeilujamme. Osallisina olivat sekä oppilaat että opettajat. Kokemus jäi elämään ja yhä edelleen kuulen välillä viittauksia siihen, että "eikö asia olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen?" Näin on käynyt myös kevätjuhlamme kanssa. Olemme unelmoineet kevätjuhlasta, joka olisi toiminnallinen ja johon ei tarvitsisi laittaa osallistujamäärälle rajoitteita. Koulun saliin kun mahtuu yhtä aikaa rajallinen määrä ihmisiä.
Lähdimme ideoimaan kevätjuhlaa, joka tapahtuisi koulussa ja koulun lähiympäristössä toimintapisteittäin. Tänään juhlaa harjoiteltiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena. Vielä riittää säätämistä, mutta olemme vakaassa uskossa, että homma saadaan vielä toimimaan.
Olen itse lupautunut vetämään n. 15 oppilaan kanssa ns. improvisaatiopajan, jossa vieraamme pääsevät kokeilemaan jazzimprovisaatiota turvallisessa ympäristössä. Ketään ei heti viedä Cotton Clubin lavalle tai edes Pori Jazziin vaan soolosoittimista (xylofonit) poistetaan kaikki ne äänet, jotka eivät istu harmoniaan, joten sooloa on lähes mahdoton soittaa väärin. Ei tehtävä siltikään ihan yksinkertainen ole, onhan musiikissa rytmikin, mutta jazzissa voi vapaasti muunnella rytmisiäkin ideoita ;-)
Yhteen pajaan saamme vieraita myös Aalto -yliopistosta. MIND! -tutkimusryhmä tulee toteuttamaan Vuorenmäen koululle kokeilevan pajan, jossa asetetaan luovuus koetukselle. Olen erittäin iloinen siitä, että koulumme yhteistyö yliopistomaailman kanssa on lähtenyt näin hienosti käyntiin. Olen jo avajaissanoissa sanonut, että pyrimme tekemään aitoa yhteistyötä myös tiedeyhteisön kanssa. Tavoitteenamme on luoda silta päiväkodista eskarin ja koulun kautta aina jatko-opintoihin saakka. Elinikäinen oppiminen ei saa olla vain tyhjä hokema, vaan yritämme tuoda sen käytäntöön osoittamalla, mitä kaikkea elämässä voikaan opiskella.
Juhla on sen verran riskialtis hanke, että on mahdollista, että joku menee pieleen tai että jopa koko juhla jossain määrin epäonnistuu. Luotamme kuitenkin siihen, että mitään hyvää ei voida saavuttaa, jos ei ole valmis tekemään myös virheitä. Meillä on yhdessä halu kokeilla tätä siinä hengessä, kuin olemme tämän vuodenkin toteuttaneet. Kokeilujen henki on osa meitä ja siitä yritämme pitääkin kiinni. Omassa pajassani ei tämän päivän harjoituksissa mikään mennyt pieleen. Ehkä pahinta, mitä meille siellä voisi sattua olisi, että kukaan ei haluaisi rohkeasti kokeilla uraansa jazzmuusikkona. Se olisi kurjaa. Ei sen kamalampaa.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Tulevaisuutta istuttamassa
Martti Lutherin kerrotaan sanoneen:
Vuorenmäen oppimiskeskuksessa vietettiin tänään kansainvälistä puidenistutuspäivää. Joensuun yliopiston ENO (Environment Online)-kestävän kehityksen kansainvälinen verkkokoulu, on Suomessa lanseerannut päivän suomalaiskouluille. Kestävän kehityksen suunnitelmaa on Vuorenmäessäkin tehty tämän kevään. Saimme koulun yhdestä huoltajasta, Niina Rossista, loistavan hankekoordinaattorin projektillemme. Niina tekee aiheeseen liittyviä opintoja ja löysimme toisistamme kumpaakin tukevan partner -suhteen. Win -win, kummatkin voittavat.
Vuorenmäen oppimiskeskuksen ns. keke -työryhmä on kevään ajan kehitellyt erilaisia pieniä uudistuksia. Nyt kevään päätteeksi saimme sitten hieman isomman voimannäytön, kun Vuorenmäki yhdisti voimansa Vihdin 4H:n toimelijaiden ammattilaisten kanssa. Vihdin 4H:n väki on tuttua minulle jo Vihdin ajoilta. Vihdissähän kestävän kehityksen toiminta on poikkeuksellisen ansiokasta -kaikilla kouluilla on mm. omat puutarhat. Jo viime syksynä sovimme toiminnanjohtaja Mirva Lindforsin kanssa, että jotain tehdään. Tänään sitten tehtiin: istutettiin tulevaisuutta!
Koulumme kaikki luokat saivat istuttaa puuntaimet koulun viereiseen rinteeseen. Luvat oli hoidettu kuntoon yhteistyössä kunnan yhdyskuntatekniikan kanssa. On erinomaista, ettei byrokratia tullut hyvän asian tielle. 4H hoiti paikalle istutuslapioita ja kastelukannuja sekä tarjosi omaa osaamistaan. Keke -ryhmä oli laatinut istutusaikataulun ja homma toimi sujuvasti. Aurinkoinen sääkin suosi istutustalkoita.
Istutusten lopuksi pidin itse vielä keskusradion kautta pienen rehtorin satutunnin. Luin Titta Kuisman ja Laila Nevakiven Sadun puusta, joka halusi muuttaa maalle (Minerva 2007). Osassa luokasta satuun oli varauduttu piirustuspaperein ja osa kuunteli muuten vain. Päiväkoti joutui välillä lähtemään syömään, mutta lainasi sadun käyttöönsä, jotta tarina kuultiin sielläkin loppuun.
Päivä oli erinomaisesti onnistunut. Oppilaat toimivat esimerkillisesti. Saimme hyvää palautetta myös vierailtamme 4H:sta. Tällaisia päiviä pitäisi vaan olla enemmänkin. Arjen kiireet liian usein vievät ajatukset muualle. Useammin pitäisi olla aikaa unelmoida suuria. Tänään sille oli aikaa. Siirsin itsekin monia töitäni huomiselle, jotta päivä onnistuisi. Kiitos ihan jokaiselle oppilaalle, opettajalle, koulunkäyntiavustajalle, 4H:lle, Niina Rossille ja kaikille, jotka ehkä unohdin.
Ainoa huolemme on se, mitä taimille tapahtuu. Saavatko ne kasvaa suuriksi puiksi, muistuttamaan koulun ensimmäisistä oppilaista vai revitäänkö ne irti rinteestä. Koulumme on hyvin julkisella paikalla ja ilkivaltaa on ollut käsittämättömän paljon. Toivon totisesti, että oppilaiden vaivalla istuttamat taimet saavat kasvaa rauhassa. Olisi hauska ajatella, että joskus 30 vuoden päästäkin koulumme ensimmäiset oppilaat voisivat kertoa omille lapsilleen, että tuon puun isi on itse istuttanut.
"Jos tietäisin, että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."
Vuorenmäen oppimiskeskuksessa vietettiin tänään kansainvälistä puidenistutuspäivää. Joensuun yliopiston ENO (Environment Online)-kestävän kehityksen kansainvälinen verkkokoulu, on Suomessa lanseerannut päivän suomalaiskouluille. Kestävän kehityksen suunnitelmaa on Vuorenmäessäkin tehty tämän kevään. Saimme koulun yhdestä huoltajasta, Niina Rossista, loistavan hankekoordinaattorin projektillemme. Niina tekee aiheeseen liittyviä opintoja ja löysimme toisistamme kumpaakin tukevan partner -suhteen. Win -win, kummatkin voittavat.
Koulumme kaikki luokat saivat istuttaa puuntaimet koulun viereiseen rinteeseen. Luvat oli hoidettu kuntoon yhteistyössä kunnan yhdyskuntatekniikan kanssa. On erinomaista, ettei byrokratia tullut hyvän asian tielle. 4H hoiti paikalle istutuslapioita ja kastelukannuja sekä tarjosi omaa osaamistaan. Keke -ryhmä oli laatinut istutusaikataulun ja homma toimi sujuvasti. Aurinkoinen sääkin suosi istutustalkoita.
Päivä oli erinomaisesti onnistunut. Oppilaat toimivat esimerkillisesti. Saimme hyvää palautetta myös vierailtamme 4H:sta. Tällaisia päiviä pitäisi vaan olla enemmänkin. Arjen kiireet liian usein vievät ajatukset muualle. Useammin pitäisi olla aikaa unelmoida suuria. Tänään sille oli aikaa. Siirsin itsekin monia töitäni huomiselle, jotta päivä onnistuisi. Kiitos ihan jokaiselle oppilaalle, opettajalle, koulunkäyntiavustajalle, 4H:lle, Niina Rossille ja kaikille, jotka ehkä unohdin.
Ainoa huolemme on se, mitä taimille tapahtuu. Saavatko ne kasvaa suuriksi puiksi, muistuttamaan koulun ensimmäisistä oppilaista vai revitäänkö ne irti rinteestä. Koulumme on hyvin julkisella paikalla ja ilkivaltaa on ollut käsittämättömän paljon. Toivon totisesti, että oppilaiden vaivalla istuttamat taimet saavat kasvaa rauhassa. Olisi hauska ajatella, että joskus 30 vuoden päästäkin koulumme ensimmäiset oppilaat voisivat kertoa omille lapsilleen, että tuon puun isi on itse istuttanut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)