Koulujen TVT -hypeä Heurekassa

Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.

Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?

Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?

Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?

Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?

Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!

Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!

Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.

Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.

ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?

Tervetuloa, uudet ekaluokkalaiset!

Tänään oli jännittävä päivä -sekä n. 70 uudelle ekaluokkalaiselle että myös heidän opettajilleen ja vanhemmilleen. Pidimme koulussamme ensi vuoden ekaluokkalaisten tutustumispäivän ja illalla vanhemmille vanhempainillan. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua päivällä kun uudet ekaluokkalaiset alkoivat kokoontua klo 12.30 koulumme pihalle. Osa tuli päiväkotiryhmiensä mukana ja osa vanhempiensa kanssa.

Luokkajaot jäivät tänä vuonna poikkeuksellisen viime tippaan, kun tänäänkin vielä tehtiin muutamia muutoksia luokkien koostumuksiin. Ilmoittautuminen kouluun tapahtui ensimmäistä kertaa Kirkkonummella tänä keväänä sähköisesti ja kaikki eivät olleet huomanneet merkitä kaveritoiveitaan ilmoittautumislomakkeeseen. Onneksi hyvällä yhteistyöllä päiväkotien kanssa luokista saatiin lopulta oikein hyvät kokonaisuudet. Ainakin toivon niin.

Luokkien muodostaminen on iso urakka, jossa täytyy huomioida hyvin monenlaisia asioita. Lasten näkökulmasta tietenkin kaverit ovat tärkeimpiä ja tietenkin pyrimmekin aina järjestämään jokaiselle edes yhden tutun kaverin samalle luokalle. Koulun näkökulmasta luokkien muodostaminen on myös ryhmädynamiikkaa, pedagogiikkaa, logistiikkaa (kuljetukset) jne. Tämän päivän luokista ei tullut kuin yksi muutospyyntö ja se oli täysin aiheellinen ja minun virheeni. Onneksi virhe oli helppo korjata.

Oli ilo huomata taas kerran, miten ammattitaitoisesti ekaluokkien opettajat ottivat pienet tulevat koululaiset vastaan. Olen tavattoman ylpeä tänäkin vuonna ykkösluokkien tiimistämme. Oma linjani on aina ollut se, että ensimmäisille luokille laitetaan aina pätevät ja vakinaiset opettajat, jos se suinkin vain on mahdollista. Niin toimimme tänäkin vuonna. Koulutielle täytyy saada hyvä startti. Se tukee koko oppimispolkua pitkälle jatko-opintoihin saakka. Vai voitko väittää, ettet muistaisi omaa ykkösluokan opettajaasi?

Illan vanhempainillassa pidin ensin n. puolen tunnin oman esityksen, jossa kävin läpi koulun tiettyjä tärkeitä toimintoja: kodin ja koulun välistä yhteistyötä, oppilashuoltoa ja mm. kiusaamisen vastaista työtä. Kaikkein tärkeimpänä viestinä halusin kuitenkin välittää sen, että onnellinen koululainen myös oppii parhaiten. Parasta, mitä äiti ja isä voivat lapselleen antaa on aikaa, huolenpitoa ja rakkautta. Pienen koululaisen elämässä moni asia muuttuu ja kouluun tulo on iso askel itsenäisyyteen. Lapsi saa omia tehtäviä, hänen täytyy kenties osata itse lähteä kotoa oikeaan aikaan, huolehtia välipalasta tms. Ei ole ihme jos hän on varsinkin syksyllä kovinkin väsynyt. Ihme pikemminkin olisi, jos ei olisi väsynyt. Tästä syystä perusasioista huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää: uni, ruoka ja riittävä ulkoilu ja liikunta. Niillä pärjää pitkälle.

Kävimme lopuksi vielä laaja-alaisen erityisopettajamme kanssa vierailemassa luokkien omissa vanhempainilloissa, jotka jatkuivat suoraan oman osuuteni jälkeen. Kerroimme hieman koulun tuen muodoista ja erityisopettajan työstä. Kaiken kaikkiaan itselleni jäi illasta tavattoman hyvä mieli. Ensimmäinen vuosi Vuorenmäen koulussa on ollut työntäyteinen ja moni asia on vielä kesken. Jopa moni sellainenkin asia, joka varmasti kaikilla mittareilla mitattuna, pitäisi olla jo valmis. Emme kuitenkaan elä valmiissa maailmassa ja monia asioita tehdään kovassa kiireessä. Siitä huolimatta oli tänään hienoa pysähtyä hetkeksi oleellisen äärelle -tätä työtä tehdään ihmisille. Tänään oli kohtaamisen vuoro. Kiitos kaikista kohtaamisista niin koulupäivän aikana lasten kanssa kuin illalla vanhempien kanssa.

"Hyvä koulu syntyy yhteisestä työstä!"

Paluu blogin ääreen

Muistan joskus edellisessä työpaikassani sanoneeni, että kyllä isonkin koulun rehtori ehtii blogia kirjoittaa. Olen edelleen samaa mieltä -osittain. Siitä huolimatta nyt on ollut pakko tunnustaa, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja se ei riitä ihan kaikkeen. Eikä kouluni edes ole ihan hirveän iso, pikemminkin keskikokoinen.

Tällä hetkellä koulussa on lähinnä neljä asiaa, jotka työllistävät 1) uuden koulun perustamisvaihe (toimintakulttuurin ja käytänteiden luominen yhdessä muiden kanssa, erilaisten suunnitelmien kirjaaminen jne.) 2) tämän lukuvuoden päätöskiireet (tilaukset, arviointi, juhlajärjestelyt jne.) 3) seuraavan vuoden suunnittelu (lukujärjestys, luokkajaot, rekrytointi, lukuvuosisuunnitelma jne.) ja 4) oppilashuollolliset asiat.

Koen kyllä olevani edelleen etuoikeutetussa asemassa, kun saan olla luomassa jotain täysin uutta. Uuden koulun toimintakulttuurin luominen on pitkä ja hidas prosessi, tavattoman haastava, mutta innostava. Olen iloinen ja ylpeä siitä, miten osa tänä vuonna puhutuista asioista on jo hyvin juurtunut toiminnan rakenteisiin. Olemme puhuneet mm. jaetusta asiantuntijuudesta, rohkeudesta tehdä asioita uudella tavalla, siitä, että olemme yksi yhtenäinen oppimiskeskus (päiväkoti ja koulu) ja kaikki "yhtä suurta perhettä" jne.

Ilahdun aina kun kuulen opettajien puhuvan näistä asioista. Silloin tällöin kuulen keskustelussa nousevan em. termejä esiin. "Tehdään tämä näin jaetun asiantuntijuuden näkökulmasta." Kaikkein eniten iloitsen siitä, kun nämä asiat saavat aikaan uudenlaista toimintaa. Esimerkiksi käy nyt suunnitteilla oleva kevätjuhla. Tulemme toteuttamaan toiminnallisen kevätjuhlan, jossa myös vieraat osallistuvat. Siitä voi tulla ennennäkemättömän hauskaa tai on mahdollista, että se ei onnistukaan ihan sillä tavoin kun olemme ajatelleet. Siitäkin olemme puhuneet tänä vuonna. Luvasta epäonnistua. Mitään uutta ja hienoa ei voida saavuttaa ottamalla varman päälle -tekemällä siten kun on aina ennenkin tehty.

Ensi viikon "kuuma peruna" on rekrytointi. Meillä on ollut haussa kaksi luokanopettajan paikkaa ja englannin opettajan paikka. Englannin opettajaksi hakevat haastattelen torstaina ja perjantaina haastattelemme apulaisrehtorin kanssa yhdessä luokanopettajakandidaatit. Näillä näkymin rekrytointi ei lopu vielä tähän. Tulemme saamaan ns. POP -rahaa (perusopetus paremmaksi), jonka avulla voimme vielä palkata kenties yhden tai kaksi opettajaa. Se mahdollistaa ainakin sen, ettei mitään luokkia tarvitse yhdistää. Toiveena olisi myös se, että saisimme hieman samanaikaisresurssia. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luokassa olisikin yhden sijasta kaksi opettajaa.

Yksi ikävä asia on myös työllistänyt erityisesti minua, vahtimestaria ja huoltomiestä tänä keväänä. Koulumme ruokasalin ikkuna on rikottu neljä kertaa tämän kevään aikana. Tällainen tahallinen ilkivalta on tullut melko suurena yllätyksenä meille kaikille. Oppilaatkin ovat jo kyselleet: "Kuka haluaa pahaa meidän koulullemme?" Oppilaiden ihmetys tuntuu aika koskettavalta. Meidän henkilökunnan näkökulmasta tämä tuntuu turhauttavalta. Ihan kuin muutakin hommaa ei olisi. Pidetään silmät auki. Olemme kiitollisia kaikista vihjeistä.

Earth Hour Vuorenmäki

Otimme tänään osaa lauantaina klo 20.30-21.30 Suomen aikaa vietettävään Earth Hour -ilmastotapahtumaan. Koska WWF:n Earth Hour sijoittuu aina lauantaille, päätimme ottaa varaslähdön koulussamme.

Uudessa koulussa tuon tapahtuman järjestäminen ei ollutkaan ihan helppoa. Suurin osa koulumme valoista ohjautuu nimittäin automaattisesti kunnan keskusvalvomosta. Olin etukäteen ohjeistanut valvomoa sammuttamaan valot koko oppimiskeskuksesta klo 9.15-10.15 väliseksi ajaksi. Hieman jännitti, onnistuuko kaikki kuten oli tarkoitus. Kellon ollessa 9.15 valot kuitenkin sammuivat aivan käsikirjoituksen mukaan.

Oppilaat valittelivat jälkeenpäin, että tunti oli liian lyhyt aika. Hämärässä työskentely oli kuulemma jännää. Kävin itse kurkkaamassa pimeään liikuntasaliin, joka todella oli melko pimeä. Sielläkin toiminta jatkui kuitenkin normaalisti.

Earth Hour on nyt jo täysin maailmanlaajuinen tapahtuma. Asiakin on tärkeä: herättää ihmiset huomaamaan ilmastonmuutoksen vaikutukset ja se, miten voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa muutokseen.

Koululaiset ovat nyt ottaneet tempaukseen osaa. Kannustammekin myös koteja sammuttamaan valot lauantaina klo 20.30-21.30. Earth Hourista on helppo tehdä mukava tapahtuma joko oman perheen tai ystävien kesken. Kynttilät luovat tunnelmaa ja tapahtuma on perheen pienimmillekin jännä kokemus. Mikään ei estä myöskään keksimään jotain sopivaa tarjottavaa juhlistamaan tuota tuntia maailmalle. Tämä vain vinkkinä ja kannustuksena sinne koteihin.

Tällä viikolla on saatu alkuun myös Vuorenmäen koulun kestävän kehityksen suunnitelma. Olemme saaneet työhön mukaan hankekoordinaattoriksi vanhempainyhdistyksen aktiivin Niina Rossin, joka tekee suunnitelmaa yhdessä koulun keke -tiimin kanssa. Earth Hour on pieni, mutta tärkeä osa koulumme kestävän kehityksen suunnitelmaa.

Oppilaan osallisuutta edistävä koulu

Olen alkavan viikon maanantain ja tiistain puhumassa Kansallisilla peruskoulupäivillä hotelli Scandic Continentalissa osallisuutta tukevan toimintakulttuurin rakentamisesta. Kaikenlainen toimintakulttuurin rakentaminen on hidasta. Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin rekentaminen ei tee tässä poikkeusta. Oleellista kuitenkin on, että luodaan rakenteet ja henki, jossa osallisuuden toteutumiselle on hyvä maaperä. Rehtori on tässä varmasti avainroolissa.

Omalla koulullani olen pyrkinyt alusta asti tukemaan kaikkea sitä, mikä lisää oppilaan osallisuuden tunnetta. Olemme heti aloittaneet oppilaskuntatoiminnan ja vertaissovittelun. Kaksi opettajaamme kävi syksyllä Opetushallituksen koulutuksessa, joka painottui osallisuuden tukemiseen alaluokilla.

Tulevaisuudessa tulemme varmaankin aloittamaan myös ns. TUKEVA -toiminnan, josta myös huomenna puhun. TUKEVA on Vihdin yhteiskoulun luoma malli, jolla tuodaan kaikki oppilaan osallisuutta tukevat toiminnot samaan kokoukseen. Ohessa olevista dioista näkee, keitä kaikkia on VYK:in TUKEVA -kokouksissa. Oleellista on myös se, että vanhempainyhdistys on mukana. Monesti koulun moniammatillisissa ryhmissä on kyllä paljon koulun yhteistyökumppaneita, mutta huoltajat, yhteys kotiin, jää pienelle huomiolle.

Oppilaan osallisuutta edistävä koulu

View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi

Toinen loistava toimintamuoto, johon tutustuimme apulaisrehtorin kanssa, on Renkomäen koululla aloitettu assaritoiminta. Assarit ovat koulun oppilaita, joilla joko on joku erityistaito tai heidät koulutetaan jonkin alan eksperteiksi. Kun joku muu oppilas tarvitsee apua vaikkapa digikameran käytössä, kuvan muokkauksessa, bändisoittimien kanssa, koululehden toimittamisessa jne. assarioppilaat ovat valmiita auttamaan. Näin opettajan resurssia säästyy johonkin muualle. Renkomäen koulu rehtori, Jukka Manninen, kutsuikin assareita nimityksellä järjestäjät 2.0 -eräänlainen päivitetty versio vanhoista kunnon järjestäjistä.

Esittelen peruskoulupäivillä myös osallisuuden portaat. Niiden avulla koulun on hyvä tutkiskella omaa toimintaansa ja miettiä, miten pitkälle voisimme osallisuutta viedä? Aika moni koulu on ja myös usein jää, portaalle 2. Tällöin aikuiset ovat vielä hyvin kiinteästi toimintaa ohjaavina mukana. Mitä kaikkea koulussa voitaisiinkaan saada aikaiseksi, jos me aikuiset yhä rohkeammin olisimme valmiita luottamaan lapsiin?

Kuten sanoin, toimintakulttuurin muutokset ovat hitaita prosesseja. Annetaan itsellemme aikaa. Uskon ainakin oman kouluni kohdalla, että ihan vilpitön halu on viedä toimintoja siihen suuntaan, että oppilas voisi kokea yhä syvempää osallisuutta kouluyhteisöömme. Ja muistutan vielä, että osallisuus ei tarkoita samaa kuin osallistuminen. Osallisuutta voi kokea, vaikkei kovin aktiivinen toimija olisikaan. Se on tärkeä huomioida tai muuten jätetään melko suuri osa koulun oppilaista osattomiksi. Sitä tuskin kukaan toivoo. Ei anneta sen tapahtua myöskään vahingossa. Kun eron tiedostaa, on hyvät mahdollisuudet onnistua!

Pedagogista johtajuutta

Olin eilisen päivän jälleen henkilökohtaisella vapaalla ja pitämässä koulutusta. Tällä kertaa olin kouluttamassa tulevia rehtoreita Palmenian rehtorin työhön valmistavassa koulutuksessa (6 op). Aihe oli tällä kertaa erityisen innostava ja rehtorin työn kannalta keskeinen -pedagoginen johtaminen.

Tällä omalla 7 vuoden rehtorikokemuksellani koin aluksi pientä alamittaisuutta puhua näin painavasta aiheesta, mutta päätin ottaa haasteen vastaan. Rakensin koulutuksen hyvin pitkälle yhteisen keskustelun varaan. Jaoin jotain keskeisimpiä asioita omasta osaamisestani ja oppimastani ja haastoin ryhmän pohtimaan omia koulujaan ja niiden johtamista.

Dioista löytyy päivän rakenne:

Pedagoginen johtaminen

View more PowerPoint from Esa Kukkasniemi

Valinta yhteisen keskustelun suuntaan osoittautui hyväksi. Koulutusohjelma oli jo lopuillaan. Nyt oli kyseessä toiseksi viimeinen lähipäivä pitkästä koulutuksesta ja tarvetta omalle pohdinnalle selvästi oli.

Aloitin yleisesti johtajuudesta ja ennen kaikkea uudesta johtajuudesta. Uudella johtajuudella tarkoitan sitä, jossa johtajuuden kenttään kuuluu (myös julkisella sektorilla) yrittäjälähtöinen asenne. Tällainen sisäinen yrittäjyys on sitä osaa johtajuudesta, johon kuuluu uuden luominen, innovatiivisuus, muutos jne. Nämä teemat nousevat yhä kiihtyvästi muuttuvassa maailmassa entistä keskeisempään asemaan. Johtajalta edellytetään kykyä reagoida yhteiskunnan muutoksiin.

Ryhmä oli saanut ennakkotehtäväksi pohtia sitä, mitä tuo mystinen pedagoginen johtajuus oikein tarkoittaa. Kysymystä oli pyydetty lähestymään kysymällä näkemyksiä omasta työyhteisöstä. Moni rehtori olikin antanut oppikirjamaisia vastauksia siitä, miten siihen kuuluu opetussuunnitelmatyön johtaminen, oppilashuollon kehittäminen jne. jne. Kaikki ihan totta!

Varsinainen helmi löytyi kuitenkin Lahdesta. En kerro koulua, enkä rehtoria, koska hän oli niin itse toivonut, mutta tämän loistavan ajattelijan määritelmä kuului seuraavasti:

Ohjata mahdottomat tekemään mahdollista,
ohjaamalla ilman ohjausta.

Määritelmässä on tietysti ehkä hieman huumorinpilke silmäkulmassa. Eivät kai opettajat niin mahdottomia ole ;-) Hienoa siinä on kuitenkin se, että ohjattaisiin ilman ohjausta. Jos rehtori voi johtaa työyhteisöään sillä tavalla, että asioita tapahtuu ilman sen suurempaa ohjausta, hän on varmasti onnistunut tehtävässään. Suuresti kunnioittamani emeritus-rehtori, Pekka Mattila, (entinen Nummelan koulun rehtori) kerran kertoi minulle jossain keskustelussa, että hänestä oli viimeisinä työvuosina hauska huomata, kuinka koulussa tapahtui hienoja asioita, joista hän ei ollut kuullut mitään. Koulu pyöri silloin selvästi sisäisen yrittäjyyden hengessä ja koulussa oli "tekemisen meininki".

Kouluttaessa on erittäin hauskaa myös se, että jakaessaan muille omaa osaamistaan, oppii myös itse aina uutta. Tälläkin kerralla kävi niin. Ryhmä antoi valtavan hyviä ajatuksia yhteiseksi pääomaksi. Voidaan varmasti puhua "jaetusta asiantuntijuudesta", josta olen myös Vuorenmäen koulussa puhunut heti alusta asti. Osaamisen jakamisesta käyn puhumassa huhtikuussa SYK:n veso-koulutuksessa Haikon kartanossa. Sekin on hieno aihe. Ja tärkeä!

Kysyntää on -onko sanottavaa?

Viime päivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyjä puhumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Viimeinen pyyntö tuli tänään Opetushallituksesta, josta opetusneuvos Kristina Kaihari pyysi puhumaan 19.-20.3. Kansallisille peruskoulupäiville aiheesta Osallisuutta tukevan toimintakulttuurin luominen. Aihe on tärkeä. Pidän osallisuuden kokemusta koulussa tärkeänä. Omassakin koulussamme on jo heti perustettu oppilaskunta, aloitettu verso -toiminta ja ainakin puhuttu osallisuudesta. Kovin alussa vielä olemme ja paljon on varmasti vielä töitä.

Osallisuudesta olen kirjoittanut aiemminkin mm. Opetushallituksen julkaisuun. Tuon kirjoituksen keskeisin sanoma oli siinä, että osallisuus toteutuu vasta silloin kun me koulun aikuiset alamme aidosti luottaa siihen, että lapsissa on voima:

"Suurin este osallisuutta luovalle toimintakulttuurille on se, että asiassa edetään liian opettajajohtoisesti ja että oppilaisiin ei luoteta. Vain luottamusta osoittamalla, koulun aikuiset voivat saada aikaiseksi luottamusta tukevaa kulttuuria. On hyväksyttävä, että lapset ovat lapsia ja että toimintakulttuurin muutos vie aikansa. Meillä opettajilla on usein niin suuri tarve pitää kaikki langat omissa käsissämme, että unohdamme sen, miksi osallisuutta tukevaa toimintaa järjestetään. Siinä lapsi on toiminnan keskiössä, keskeneräisenäkin."

Edellinen puhujakysely tuli yllättävästä suunnasta. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu pitää Haikon kartanossa 20.4. perusopetuksen opettajille seminaarin, jossa pohditaan osaamisen jakamista. Olen omassa koulussamme alusta asti pitänyt ääntä siitä, että kaikki osaaminen täytyy olla kaikkien käytössä. Mielestäni omassa koulussamme onkin hyvä jakamisen ilmapiiri. Usein opettajainhuoneen pöydille kertyykin jonkun opettajan aloitteesta materiaalia erilaisista teemoista: sanomalehtiviikko, osallisuuden tukeminen, yhteistoiminnallinen oppiminen jne.

Erityisopetuksen tiimimme on myös ansiokkaasti laittanut osaamisensa yhteiseen jakoon. Neuvoja on aina ollut tarjolla kun niitä on kysynyt. Kummatkin erityisopettajat ovat myös osallistuneet monenlaisiin neuvotteluihin ja asiakirjojen laadintaan ihan yli omien toimenkuviensa. Samoin koulumme oppimisryhmät toimivat hyvin avoimesti ja joustavasti jne. jne. Kaikki tämä kertoo siitä, että yhdessä halutaan toimia lapsen parhaaksi parhaalla mahdollisella tavalla. Olen siitä tavattoman ylpeä.

Ensi viikolla olen menossa 15.3. puhumaan Palmenian rehtorin työhön valmistavaan koulutukseen pedagogisesta johtamisesta. Tai ehkei pitäisi puhua puhumisesta. Menen ennemminkin alustamaan keskustelua ja pitämään eräänlaista työpajaa aiheesta. Aihe on erityisen tärkeä ja innostava. Nykykoulussa kun pedagogiselle johtamiselle jää yhä vain vähemmän aikaa kaiken ylimääräisen työn keskellä. Rehtorien kalenterit täyttyvät mitä moninaisimmista tehtävistä aina kiinteistönhuollosta erilaisiin hallintoasioihin. Monesti tuntuu, että sille kaikkein keskeisimmälle asialle, pedagogialle, jää aivan liian vähän aikaa.

Lopulta vielä huhtikuun ITK -päiville pitäisi mennä puhumaan mediakasvatuksen mahdollisuuksista osallisuuden tukemisessa. Osallistuin syksyllä Opetushallituksen aihetta käsittelevään työryhmään. Kirjoitin aiheesta tässä blogissakin.

Monenlaista asiaa pitäisi suoltaa. Eräs kollegani kysyikin minulta tänään, onko minulla oikeasti noista kaikista aiheista jotain annettavaa? Se jää nähtäväksi. Toivottavasti on. Mikään ei ole niin piinallista kuin istua seminaarissa, jossa joku puhuu jostain aiheesta lämpimikseen. Yritän välttää sitä.