Koulujen TVT -hypeä Heurekassa

Kirkkonummi on päässyt mukaan ns. KUUMA -kuntien laajaan TVT -hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään paitsi uusia oppimisympäristöjä, myös opettajien tvt -osaamista. Kirkkonummi (ja muut ns. kuntaneloset) sekä em. KUUMA -kunnat muodostavat ydinmetropolia ympäröivän 10 kunnan renkaan. Tänään kokoonnuttiin yhteen Tiedekeskus Heurekaan innostavaan aloitusseminaariin.

Tilaisuuden ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä. Hän pohti mm. sitä, missä piilee suomalaisen koulujärjestelmän vahvuus? Perinteinen (ja varmasti osittain ihan oikeakin) vastaus on, osaavissa opettajissa. Suomalainen opettajankoulutusjärjestelmä hakee maailmalla vertaistaan. Opettajat suorittavat laajat yliopisto-opinnot, jotka tähtäävät myös siihen, että opettaja on myös oman työnsä tutkija. Tämän lisäksi opetusneuvos Vähähyyppä luetteli suomalaisen koulun vahvuuksiksi kolme tekijää: yhteistyö, luottamus ja tasa-arvo. Yhteistyötä tehdään koulun sisällä, kotien kanssa sekä tietysti erilaisten sidosryhmien kanssa. Suomalaisen koulun yksi menestystekijöitä on myös ollut se, että opettajaa arvostetaan ja häneen luotetaan. Suomi on kansainvälisesti mitattuna myös yksi tasa-arvoisimmista valtioista. Vai onko?

Kun tarkastellaan tieto- ja viestintätekniikkaa, vastaus ei ole ihan niin selvä. Suomessa on perusopetuksessa 5,44 oppilasta tietokonetta kohden ja lukiossa 4,75. Luvut voisivat olla huonompiakin. Mutta tasa-arvon näkökulmasta keskiarvot eivät kerro kaikkea. Kun suomalaisittain huippukaupungeissa, Oulussa ja Kokkolassa on 4,7 perusopetuksen oppilasta konetta kohden, on vastaavasti esim. Kotkassa 7 oppilasta yhtä konetta kohden. Vähähyyppä kertoi löytyvän jopa kouluja, joissa yhtä konetta kohden on n. 100 oppilasta. (Omassa UUDESSA koulussani on n. 10 oppilasta konetta kohden). Kun tähän vielä vertaillaan Suomea kansainvälisesti niin ulkomailla on keskimäärin hieman yli 2 oppilasta yhtä konetta kohden. Ehkä meillä on sittenkin hieman syytä huoleen. Enkä malta olla kysymättä tässä sitä, miksi Suomi ei osallistu PISA -testien tvt -taitoja mittaavaan osioon? Me kyllä menestymme lukutaidossa ja luonnontieteissä, mutta entä TVT -taitomme?

Seuraavana puhujana lavalle asteli seminaarin ns. juhlapuhujaksi kutsuttu professori Kirsti Lonka. Lonka vetää Helsingin yliopistolla Engaging Learning Environments (ELE) -tutkimushanketta. Hankkeessa yritetään hahmottaa innostavan oppimisympäristön kysymystä. Millainen oppimisympäristö tukee, tai jopa saa aikaan, oppimista?

Itselleni jäi professori Longan esityksestä erityisesti kaksi, ehkä kokonaisuuden kannalta epäoleellistakin, asiaa mieleen. Ensinnäkin hän painotti sitä, että usein keskitymme liikaa laitteisiin ja liian vähän pedagogiaan. Yksin laitteet eivät tuota hyvää oppimista. Toisaalta laitteet vanhenevat tavattoman nopeasti. Se on pelin henki. Laitteisiin keskittymisen sijaan, meidän tulisi luoda uutta pedagogiaa. Miten hyödynnämme uusinta teknologiaa niin, että se tuottaa hyvää oppimista?

Toiseksi ilahduin siitä, että Kirsti Lonka puhui sen puolesta, että Sisäistä motivaatiota voi tukea. Ihmisen sisäinen motivaatio ei ole jokin sisäsyntyinen ominaisuus, joka ihmisellä joko on tai sitten ei ole. Opettajan on liian helppo paeta sen taakse, että "oppilaalta puuttuu sisäinen motivaatio". Herätä se, hyvänen aika! Voisitko kenties itse tehdä jotain toisin, jotta oppilaan uinuva sisäinen motivaatio heräisi? Lonka toivoi, ettei oppilaita kategorisoida, vaan nähdään oppiminen prosessina, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittää itseään. Tärkeä näkökulma!

Välissä hankkeen vetäjä, Sipoon opetusjohtaja, Jari Alasmäki esitteli hanketta hirveällä energialla. On hienoa, että hanketta vetää ihminen, joka on noin täysillä asiansa takana. Viimeisenä puhujana kuulimme Aalto yliopiston yli-innovaatioaktivistia Anssi Tuulenmäkeä. Olen kuullut Anssi Tuulenmäen esityksen muutamaan kertaan, sekä lukenut hänen kirjansa Lupa toimia eri tavalla, ja yhä edelleen tuo mies jaksaa innostaa. Anssi Tuulenmäki puhuu siitä, että jotta ihminen voisi innostaa muita, hänellä tulee olla agenda. Tuulenmäki puhuu strategisista innovaatioista. Hänen oma MIND! -tutkimusryhmänsä (joka on tehnyt tämän vuoden yhteistyötä myös oman Vuorenmäen koulumme kanssa) on kehittänyt kokeilemisen kulttuuria. Tuulenmäki puhuu innostavasti sen puolesta, että ennen kuin sanotaan "ei se toimi", tulisi aina kokeilla. Ja sitten kun "se ei toimi", korjata ja kokeilla uudestaan. Näin päästään vähitellen oikeaan suuntaan. Toisaalta Tuulenmäki muistutti, että kokeiluilla saadaan erilaisille hankkeille julkisuutta. Kirjoittamalla komiteamietintö, kukaan ei koskaan kuule siitä. Sen sijaan tekemällä, rohkea kokeilu, voi päätyä ykkösuutiseksi, kuten kävi MIND! -ryhmän hitaille kassoille. Haitaat kassat kehitettiin vanhuksille ja kehitysvammaisille helpottamaan heidän arkeaan. Jäin itse miettimään, voisiko toimia "hidas luokka". Tai kuten hitaan kassan kohdalla kävi, syntyi uusi yhdyssana hidaskassa, voisi syntyä siis myös hidasluokka!

Hitaan luokan idea voisi olla samantyyppinen kuin hitaan kassankin, helpottaa ihmisen arkea. Kaikki eivät opi samassa tahdissa. Hitaalla luokalla voisi olla mahdollisuus opiskella kolmessa vuodessa samat asiat kuin muut opiskelevat kahdessa. Tätähän käytännössä jo tehdään, kun suunnitellaan ns. kolmivuotista alkuopetusta. Kirkkonummella Kirkonkylän koululla on hyvällä menestyksellä kokeiltu ns. alkuluokkaa, jossa samassa luokassa on ollut eskareita ja ekaluokkalaisia. Alkuluokka laajennettuna tokaluokkalaisilla, voisi olla juuri tällainen hidasluokka. Voi olla, että nykypäivän kilpailuyhteiskunnassa sille ei olisi juuri tilausta, mutta monelle lapselle siitä voisi kiistatta olla hyötyä.

Konkreettisena antina itselleni jäi ajatus siitä, että kokeileminen tullaan varmaankin kirjaamaan myös Vuorenmäen koulun ensi lukuvuoden lukuvuosisuunnitelmaan. Seminaarista jäi innostava olo. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita.

ps. Lopuksi haluan vielä kiittää Kaisa Vähähyyppää blogini maininnasta ja Anssi Tuulenmäkeä siitä, että hän esitteli erään oman koulumme oppilaan innovatiivisen idean. Oma kokeilukulttuurin edistämisen hankkeemme sijoittui syksyyn. Silloin mm. pohdittiin, miten sisälle kulkeutuvan hiekan määrää voisi koulussamme vähentää. Eräs oppilaamme ehdotti köysirataa yli tuon hiekka-alueen. Tuota köysirataa pitkin oppilaat pääsisivät kouluun koskettamatta hiekkaa. Innovatiivista, eikö?