Rehtorin kevätjuhlapuhe 2024

Arvoisat juhlavieraat, rakkaat oppilaat, opettajat ja muu koulun henkilökunta,

Maailman kenties kaikkien aikojen tunnetuimman yhtyeen The Beatlesin toiselta kitaristilta, George Harrisonilta, kysyttiin kerran, miten hän päätyi sanoittamaan ja säveltämään yhtyeelle lauluja. Harrison vastasi: ”Ajattelin, että kai minä osaan, jos kerran John ja Paul osaavat.” Kun puhutaan Johnista ja Paulista, puhutaan Sir Paul McCartneystä ja John Lennonista, joiden veroisia lauluntekijöitä syntyy harvoin.

George Harrisonin vastaus on hyvä esimerkki vertaisryhmän merkityksestä. Jos ympärillä on lahjakkaita ihmisiä, myös muut ryhmän jäsenet pyrkivät yleensä parhaimpaansa. 

Tämän lukuvuoden puolessa välissä, joulukuun alussa, esiteltiin uudet PISA-tulokset eli OECD-maiden yhteiset oppimista mittaavat testitulokset. Suomi oli jälleen pudonnut edellisen mittauksen tasosta ja lukutaidon kohdalla puhuttiin jopa romahtamisesta. Jo heti koulujen alkaessa samaisen talousjärjestö OECD:n sosioemotionaalisessa mittauksessa todettiin, että suomalaisnuorten sisukkuus oli alhaisin kaikista vertailumaista. Siis suomalainen sisu, jota me olemme tottuneet pitämään kansallisomaisuutena, jonka jokainen lapsi saa jo äidinmaidossa.

Te, nykyiset kuudesluokkalaiset, olette koulu-uranne aikana osallistuneet Kansallisen arviointikeskus KARVI:n pitkittäismittaukseen -viimeksi juuri huhtikuussa. Aiemmat mittauskerrat olivat 1. ja 3. luokalla. Viimeisiä tuloksia ei tietenkään vielä ole saatu, mutta aiemmissa mittauksissa olette aina olleet muuta Suomea hieman edellä niin matematiikassa kuin äidinkielessäkin.

Menestys ei tule ilmaiseksi. Varmistaakseen sen, että saavuttaa hyviä tuloksia pitää olla ainakin hyvät sosiaaliset taidot. Täytyy olla utelias mieli. Pitää olla hyvä selviytymiskyky eli resilienssi. Ja sitten se sisu. Ei saa luovuttaa, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Vanha sanonta kertoo, että timantit syntyvät kovassa paineessa. Myös me ihmiset saamme monesti parhaan osaamisemme irti itsestämme, kun joudumme ponnistelemaan -olemme siis paineen alla. 

Koulumme logosta löytyvässä sloganissa sanotaan, että huipulle on monta tietä. Tällainen kahvimuki on muuten nyt tasavallan presidentilläkin, koska 5A:n Matias ystävällisesti toimitti sen perille lahjaksi presidentille. Logon sanoma julistaa, että jokainen voi päästä huipulle, kun jaksaa yrittää, näkee vaivaa asioiden eteen ja luottaa itseensä. Ja jos jostakin tuntuu, ettei meinaa mitenkään huipulle päästä niin vertaisryhmän tuki auttaa.

Muistat varmaan, että aloitin puheeni The Beatlesin George Harrisonista. Älä siis vertaa itseäsi muhin ja ajattele, että he ovat parempia. Katso muita ympärilläsi ja ajattele, että sinä pystyt täsmälleen samaan kuin muutkin -ja vielä parempaankin.

Englannin kielen koulutusta merkitsevä sana education on osittain sukua latinankieliselle termille educere, johdattaa ulos. Hyvät kuudesluokkalaiset, nyt on tullut se päivä, jolloin meidän muiden on tullut kohta aika johdattaa teidät ulos Vuorenmäen koulusta. Toivon, että olette saaneet alakouluvuosinanne kaikkia edellä luettelemiani taitoja, lähdette Vuorenmäen koulusta selkä suorana itseenne luottaen ja muistaen, että sinullekin on varattu reitti huipulle, sillä huipulle on monta tietä.

Rehtorin kevätjuhlapuhe 2023

Hyvät juhlavieraat

Kouluvuosi on jälleen saatu onnellisesti päätökseen -yhdessä. Koulutyö on yhteispeliä, johon tarvitaan meitä kaikkia: opettajia, ohjaajia, huoltajia ja tietenkin ennen kaikkea oppilaita. Jos yhden palikan ketjusta ottaa pois, opetuksen järjestäminen vaikeutuu. Jos yksi osapuoli edellä olevasta listasta heittäytyy poikkiteloin, opetuksen järjestäminen voi muuttua lähes mahdottomaksi. Siksi yhteistyö on niin tärkeää. Olen kymmeniä kertoja muistuttanut meitä kaikkia niistä professori Hannele Niemen viisaista sanoista koulumme avajaisten juhlapuheessa, että hyvä koulu syntyy yhteisestä työstä.

Miksi sitten taas kerran otan esiin tuon jo moneen kertaan toistetun ajatuksen? Siksi, että tämän lukuvuoden aikana koulusta on puhuttu enemmän kuin pitkiin aikoihin. On väitetty, että suomalainen peruskoulu on rikki. Syitä on etsitty monesta suunnasta, mutta eniten minuun on sattunut se, että viimeaikaisessa keskustelussa on jälleen kerran lietsottu vastakkainasettelua kodin ja koulun välille. Tähän asti sitä ovat tehneet iltapäivälehdet aina säännöllisesti koulujen alkaessa, mutta nyt myös valtakuntamme ykkösehti Hesari.

On vaarallista, jos kodin ja koulun välinen yhteistyö kaventuu vain satunnaisten Wilma-viestien lähettelyyn. En ole ennustaja, mutta veikkaan, että kohta sitä tehtävää saattaa hyvinkin hoitaa tekoäly. Nyt jo monen meistä sähköpostin tekoäly ehdottaa erilaisia toinen toistaan nasevampia viestin aloituksia. Itsekin olen niitä käyttänyt.

Ihmisten väliseen kommunikaatioon kuuluu kuitenkin kasvotusten kohtaaminen. Me kaipaamme ymmärrystä ja myötätuntoa. Me janoamme hyväksyntää ja kehuja. Jos joskus on jotain kriittistä sanottavaa, me haluamme kuulla sen kasvotusten, emme kirjoitettuna. Koska me olemme edelleen ihmisiä: vanhempia, lapsia, opettajia, kuraattoreita ja koulun keittäjiä.

Siksi meillä Vuorenmäen koulussa edelleenkin istutaan syksyisin yhdessä alas miettimään luokan asioita. Kuullaan niin oppilaita kuin huoltajiakin. Pohditaan, mitä kivaa voisimme yhdessä tehdä luokan hyväksi. Kirjataan suunnitelmat luokan hyvinvointisuunnitelmaan. Jaetaan vastuut tasaisesti. Ja toteutetaan hyvää koulua yhdessä.

Tällaisia kohtaamisia ei tekoäly korvaa. Vai, miltä teistä hyvät kuudesluokkalaiset tuntuisi, jos se ainoa asia, jonka sanoisin teille olisi tekoälyn kirjoittama ja kuuluisi näin:

”On suuri ilo ja kunnia seistä tässä edessänne tänä juhlallisena hetkenä. Käsissänne on nyt yksi elämänne merkittävimmistä hetkistä – siirtyminen alakoulun viimeiseltä luokalta kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia yläkoulussa. Haluan onnitella jokaista teistä tästä saavutuksesta.

Vuorenmäen koulu on ollut teille tärkeä koti kuluneiden vuosien aikana. Täällä olette oppineet ja kasvaneet, luoneet ystävyyssuhteita ja kokeneet onnistumisia. Te olette tämän koulun tulevaisuus ja ylpeyden aiheemme.

Kuluneiden vuosien aikana olette oppineet paljon enemmän kuin pelkästään oppikirjojen sivuilta. Olette oppineet yhteistyötä, vuorovaikutustaitoja ja empatiaa. Olette oppineet kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisianne, ja olette osoittaneet luovuutta ja rohkeutta eri tehtävissä ja projekteissa. Nämä taidot ovat arvokkaita elämässä, ja ne auttavat teitä menestymään jatkossakin.”

Ei ihan huonosti sanottu, vaikka olikin ChatGPT:n kirjoittamaa tekstiä. Vaikka allekirjoitankin tekoälyn teille antamat ohjeet, tuosta puuttui kuitenkin jotain.

Siitä puuttuivat yhteiset kokemuksemme:

• se, kun istuin iltanuotiolla kanssanne seikkailuvalinnaisen retkellä
• se, kun pienten sääntöerimielisyyksien jälkeen pelasimme kuitenkin hyvällä fiiliksellä perinteisen opet vastaan oppilaat futismatsin
• se, kun opetin osalle teistä liikuntaa ykkösellä ja olimme hiihtämässä yleisurheilukenttää ympäri ja pari viikaria karkasi huomaamattani kilometrin ladulle
• entäs se, kun sain pari päivää sitten toteuttaa viiden tytön ykkösluokasta asti olleen haaveen kokeilla koulun hissiä

Tällaisissa muistoissa on elämän maku. Niitä ei tekoäly korvaa. Eikä niitä vie meiltä yksikään Hesarin artikkeli. Me olemme tehneet ne yhdessä.

Toivotan teille kuutosille hyvää matkaa 7. luokalle ja ihan kaikille meille hyvää kesää!

Kevätjuhlapuhe 2022

Hyvät juhlavieraat,

Muutama viikko sitten luokseni tuli neljä kuudesluokkalaista ja heillä oli idea. He halusivat jotenkin konkreettisesti jättää pysyvän jälkensä Vuorenmäen koululle. Näille neljälle lapselle oli jäänyt mieleen, että muutama vuosi sitten koulumme yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä ideoitiin kouluun sisälle muraalia -seinämaalausta. Voisimmeko me tehdä sellaisen yhdessä? Jokainen saisi maalata siihen jotakin itselleen tärkeää.

Monesti sanotaan, että meidän aikuisten tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä. Pettymysten kautta opitaan hiljalleen sietämään sitä, että kaikki ei aina mene niin kuin minä haluan. Ei varmasti mennyt nytkään. Minun rehtorin mieleni alkoi heti keksiä erilaisia syitä, mitä haasteita idean toteuttamiselle on. Emme voi joka vuosi tarjota kaikille muille kuudensille luokille samaa mahdollisuutta. Seinät loppuisivat äkkiä kesken. Mitähän tilahallintokin sanoisi? Mehän olemme vain vuokralla tilahallinnon tiloissa.

Koulun tehtävä on kuitenkin kannustaa ja rohkaista. Nostaa onnistumisia esille. Vahvistaa itsetuntoa ja antaa luottoa omiin kykyihin. Teinkö niin? En tainnut tehdä. Toimin kuten kunnon byrokraatti toimii -torpedoin hyvän idean.

Onneksi pysyvät jäljet, joista nämä mahtavat kuudesluokkalaisetkin haaveilivat, eivät ole ainoastaan konkreettisia. Seinät voi maalata uudestaan tai niitä voi jopa kaataa. Seinälle maalattu jälki häipyy silloin historiaan ja pian sitä ei kukaan muista. Sen sijaan sydämeen jätetty jälki säilyy.

Jokainen teistä on jättänyt jäljen minun, ja varmasti muidenkin opettajien, sydämeen. Muistan sen, kun A ja N opettivat minulle, miten heidät (kaksoset) erottaa toisistaan. (En taida vieläkään olla siinä kovin hyvä). Muistan sen, kun E edusti meitä upeasti Educa-messuilla. Muistan sen, kun M:n kanssa liikuntatunnilla lankutettiin kilpaa ja M taisi voittaa minut lähes kahdella minuutilla.

Vastaavia muistoja minulla on ihan teistä jokaisesta. Ja kuudesluokkalaisista ennen teitä. Ja varmasti syntyy lisää vielä tulevinakin vuosina. Se juuri on tässä työssä parasta. Lähtemättömiä muistoja syntyy joka ainut päivä. Harva tätä työtä hallintotöiden takia tekee. Ei. Tärkein syy olla opettaja, rehtori tai koulunkäynninohjaaja olette te, hyvät oppilaat. Te, jotka päivittäin tatuoitte itsenne meidän sydämiimme.

Ja hyvät kuudesluokkalaiset, kun te täältä nyt lähdette tuonne suureen maailmaan, älkää tekään täysin unohtako meitä. Minulla on tapana tuossa Eerikinkartanontiellä aina tervehtiä entisiä oppilaitamme aamuisin. Jotkut tervehtivät takaisin. Toiset katsovat muualle tai näyttävät siltä, kuin eivät lainkaan tunnistaisi, kuka tuo pappa on.

Jos todella haluatte jättää pysyvän jäljen tänne Vuorenmäkeen, teette sen omalla käytöksellänne. Olkaa te se ikäluokka, joka vielä myöhemminkin tavatessamme, tervehtii aina iloisesti ja vastaa hymyyn hymyllä. Sellainen muraali ei haalistu, eikä se häviä, vaikka koko seinä kaadettaisiin.

Haluan kiittää teitä lämpimästi näistä vuosista, hyvät kuudesluokkalaiset, ja toivottaa teille hyvää matkaa tästä eteenpäin.

Huom. Oppilaiden nimet on blogissa muutettu kirjaimiksi oppilaiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.

S******n tunarit

Näytölleni ilmestyi juuri MTV3:n uutissyöte, jossa luki: "Suomessa 355 uutta koronatartuntaa." Tähän asti olen ollut huolissani ainoastaan siitä, että kesälomani oli suunniteltu Pohjois-Norjaan. Norja nostaa 5.7.2021 omia rajojaan yleiseurooppalaiselle tasolle eli ilmaantuvuusluku saa olla korkeintaan 50/100 000 ihmistä kohti ja uusia tartuntoja viimeisen kahden viikon ajalta max. 4% testatuista. Vaihtoehtoisesti luvut saavat olla 75/100 000 asukasta kohden ja uudet tartunnat alle 1% viimeisen kahden viikon ajalta. Lisäksi Norja vaatii negatiivisen koronatestin rajalla ja maahantuloilmoituksen. Vielä tämänkin aamun luvuilla olisimme päässeet Norjaan maanantaina kun lomani vihdoin alkaa. Tuo äskeinen uutinen uusista tartunnoista taisi kuitenkin varmistaa sen, ettei se tule onnistumaan -kiitos Venäjältä palanneiden vastuuttomien potkupalloturistien.

Nyt en ole enää huolissani omasta tai muidenkaan suomalaisten lomista. Se juna meni jo. Kuten THL:n Mika Salminen aamun Hesarissa sanoi, mahdollisia tulevia uusia rajoituksia on kohdennettava siihen "mikä on kaikista isoin riski." Salminen selventää lausuntoaan jatkamalla: "Ja kun tässä ovat kyseessä nuoret aikuiset, niin kyllä se iltaelämään osuu." Iltaelämästä viis minun puolestani, mutta tämä kommentti herätti minut miettimään yhteiskunnan kannalta monia tärkeitä ja kriittisiä toimintoja, jotka ovat koronapandemian aikana aina vain venyneet ja venyneet.

Olisin suonut sairaanhoitajille ja lääkäreille loman, jonka aikana ei tarvitsisi pohtia nousevia lukuja joidenkin yksittäisten hölmöilijöiden tempausten seurauksena, tai jopa pelätä kutsua töihin kesken loman. Olisin suonut palvelualan työntekijöiden pääsevän vähitellen takaisin töihin ja lomalaisten saavan istua terassilla turvallisesti. Olisin suonut karmealla tavalla kärsineen tapahtuma-alan saavan näyttää, miten tapahtumia voidaan järjestää koronaturvallisesti. Tämä kaikki olisi kuitenkin vaatinut vastuullisuutta meiltä kansalaisilta.Ihan kaikilta meiltä.

Myös päiväkodit ja koulut ovat lähes puolitoista lukuvuotta toimineet erittäin tiukoilla koronaohjeilla. Työntekijät ovat olleet todella tiukilla yrittäessään pitää kouluja toiminnassa ilman tartuntaketjuja. Olemme onnistuneet tässä suorastaan erinomaisesti. Tuntuu hieman kohtuuttomalta, että me esim. kouluilla vuoden teemme paljon töitä, jotta korona ei leviäisi ja sitten kun seuraava lukuvuosi näyttäisi jo asteen verran helpommalta, kaikki romahtaakin siihen, että muutama sata vastuutonta kisaturistia nostaa luvut taas sille tasolle, että edes aletaan puhua uusista rajoituksista. 

Mitään uusia rajoituksia ei käsittääkseni vielä ole tullut tätä kirjoittaessani, mutta on selvää, että jos/kun ilmaantuvuusluku ainakin HUS-alueella vielä nousee, niitä on jälleen pakko harkita. Koulujen joutumisesta etäopetukseenkaan en ole huolissani, sillä se kokeiltiin jo kerran ja todettiin huonoksi vaihtoehdoksi -ainakin perusopetuksessa. Olen huolissani siitä, että joudumme edelleen porrastamaan ruokailuja ja välitunteja, pitämään oppilasryhmiä erillään, tekemään erilaisia varautumissuunnitelmia, käyttämään kasvomaskeja ja taipumaan milloin mihinkin Opetushallituksen ja -ministeriön antamaan uuteen ohjeeseen jo kolmannen lukuvuoden peräkkäin! Ensi lukuvuodesta on tätä menoa tulossa koronavuosi 3.0.

Jälkiviisas on helppo olla ja antaa nyt neuvoja viranomaisille siitä, miten kisaturistien tuloon olisi pitänyt voida varautua. Tiedän, ettei se auta enää. Ei myöskään auta enää parjata noita potkupalloturisteja, jotka tämän sopan keittivät. Mutta silti mieleeni hiipii Kekkosen kuuluisa lausahdus vuodelta 1975 kansleri Veli Merikoskelle ja hänen ryhmälleen: "S******n tunarit!"

Kevätjuhlapuhe 2021

 Hyvät juhlavieraat. Arvoisat alakoulun päättävät kuudesluokkalaiset.

Me seisomme nyt täällä koulun kentällä: etäällä toisistamme, luokittain ja turvavälein. Kuitenkin minulla on vahva tunne siitä, että olemme täällä yhdessä, yhtenä kouluna - Vuorenmäen kouluna.

Moni huoltaja ja osa teistä kuudesluokkalaisista on kysynyt minulta viime päivinä: ”Saammeko me kevätjuhlan? Kukitetaanhan meidät, kuten kaikki aiemmatkin kuutoset?” Kun katselette nyt ympärillenne, tässä on teille vastaus.

Tämä vastaus on kaikkien oppilaiden ja kaikkien opettajien ja ohjaajien yhteinen vastaus siihen yhdessä olemisen kaipuuseen, jota olemme kaikki koko lukuvuoden tunteneet. Mutta hyvät kuudesluokkalaiset, ennen kaikkea me halusimme tämän juhlan teitä varten!

Erilaisia vaihtuvia kieltoja ja rajoituksia olemme tämän vuoden aikana saaneet useaan otteeseen. Niitä on luokissa noudatettu hienosti ja sen seurauksena koulumme onkin selvinnyt tästä pandemiasta varsin vähällä. Tästä haluankin kiittää teitä ihan kaikkia. Myös tänä juhlapäivänä halusimme edelleen pitää ohjeistuksista kiinni. Siksi olemme täällä pihalla, väljästi ja luokat erillään.

Me emme voi yksin pysäyttää koronaa. Me emme voi päättää rajoituksista tai siitä, missä järjestyksessä rokotuksia annetaan. Me voimme ainoastaan päättää siitä, miten valitsemme itse toimia.

Elämässä on monesti näin -ihan ilman koronaakin. Meidän omat valintamme ja asenteemme vaikuttavat siihen, millaisena maailman näemme ja osittain myös siihen, miten maailma näkee meidät.

Hyvät kuudesluokkalaiset, te olette nyt siirtymässä 7. luokalle toiseen kouluun, vaikkakin vain tuohon tien toiselle puolelle. Tässä kohtaa moni saattaa pohtia, miten minut siellä otetaan vastaan? Katoanko massaan?

Kirjoititte opettajillenne viestejä kuluneella viikolla. Niistä välittyy haikeus ja jopa suru siitä, että kuusi vuotta arkenne täyttänyt koulu vaihtuu. Moni lupasi viesteissään tulla käymään myöhemmin. Ovi on teille aina auki.

Vuorenmäen koulu on nuori koulu. Juhlimme tänä vuonna vasta 10. toimintavuottamme. Syksyllä meille on suunnitteilla kymmenvuotisjuhlat. Toivomme kaikki, että silloin saamme juhlia kunnolla: kokoontua yhteen, laulaa yhdessä, kutsua vanhemmat ja monet muutkin mukaan.

Vuorenmäen koulun logossa on koulumme slogan: ”Huipulle on monta tietä.” Toivon, että muistatte sen koko elämänne ajan. Kaikki eivät kulje huipulle samaa reittiä, mutta kaikille tie huipulle on auki. Valitse reittisi viisaasti, pidä tavoite kirkkaana mielessäsi ja tee sinnikkäästi töitä tavoittesi eteen. Sillä sanakirja on ainoa paikka, missä menestyminen tulee ennen työtä.

Kevätjuhlapuhe 2020

Hyvät kuulijani, arvoisat oppilaat ja huoltajat,

Kun aloitimme tämän lukuvuoden elokuussa ensimmäisen kerran, maailma oli kovin toisenlainen kuin nyt. Teimme tavalliseen tapaan suunnitelmia lukuvuotta varten yhdessä. Vietimme opettajien ja koulunkäynnin ohjaajien kanssa yhden päivän Nuuksiossa ihan vain tutustumassa toisiimme. Halasimme toisiamme, kun tapasimme toisemme taas pitkästä aikaa. Istuimme ringissä nuotiolla lähekkäin.  Söimme Haltiassa upeasta seisovasta pöydästä. 

Kirjoitimme myös jokainen itsellemme kirjeen, jonka olemme eilen saaneet avata. Kirjeeseen kirjoitimme tavoitteita juuri alkavalle lukuvuodelle. Haaveita, joita kukin meistä halusi toteuttaa. Unelmia yhteisistä projekteista ja yhteistyöstä.

Jälleennäkemisen riemu oli suuri myös, kun oppilaat tulivat kouluun. Monella oli ollut ikävä kavereita ja joillakin varmasti myös opettajaa. Osalla oli uusi opettaja, johon sai tutustua. Yhteiset jutut alkoivat vähitellen taas kehittyä. Koulun yksi tärkeimpiä kasvatuksellisia tehtäviä onkin kasvattaa tekemään yhteistyötä.

Teimme kaikki koko syksyn kovasti töitä ja yhdessä valmistimme meille myös upean syksyn päätöksen -yhteisen joulujuhlan. Sali täyttyi iloisista juhlijoista -niin pienistä kuin vähän suuremmistakin. Juhlan teemana oli valo. Elimme vuoden pimeintä aikaa, mutta yhdessä suureen ääneen lauletut joululaulut ja joulunodotus täyttivät mielemme toivosta. Vaikka syksy oli ollut pitkä ja raskas, valo löysi tiensä jokaisen juhlijan sydämeen. Onhan joulu perheiden ja yhdessäolon aikaa.

Joulun jälkeen tammikuussa aloitimme innolla kevätlukukauden. Joulujuhla oli enää muisto, mutta valo, juhlan teema, lisääntyi nyt konkreettisesti ympärillämme. Pitkä syksy ja kaamos alkoi väistyä. Vaikka lunta ei juuri ollut, valo lisääntyi päivä päivältä. Aamuisin oli joka kerta helpompi lähteä kouluun. Pimeys oli väistymässä. Lapissa oli havaittu Suomen ensimmäinen koronavirukseen sairastunut ihminen - ulkomainen turisti.

Hiihtoloma meni iloisissa merkeissä, vaikka lunta ei ollut, lapset, ja aikuisetkin, saivat hetken hengähtää ja levätä. Elämä oli kuitenkin melko tavallista. Leikittiin ja pelattiin. Tavattiin kavereita ja ulkoiltiin. Käytiin tapaamassa isovanhempia ja ehkä muitakin sukulaisia. Elämä oli mallillaan.

Kun aloitimme lukuvuoden toisen kerran, koronavirus oli levinnyt jo Etelä-Suomeen. Muutamasta koulustakin oli jo tavattu koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneita. Valtioneuvosto oli ottanut valmiuslait käyttöön ja julistanut, että koulut siirtyvät etäopetukseen. Maailma oli muuttunut melkein yhdessä yössä.

Opettajat ja koulunkäynnin ohjaajat koulutettiin nopeasti erilaisten digitaalisten alustojen ja etäopetuksen ja -ohjauksen asiantuntijoiksi. Tilanne jännitti ja ehkä ahdistikin. Myös oppilaille tilanne oli täysin uusi, vaikka heille erilaiset laitteet ja vempaimet ovatkin enemmän arkipäivää, kuin meille vanhemmille. Ehkä kaikkein haastavin tilanne oli kotona työtään tekeville vanhemmille, jotka samalla yrittivät neuvoa lapsiaan koulutehtävissä. Ja olihan niitä lapsia opettajillakin… Toisten lapsia opetettiin ruudun takaa ja omia toisella kädellä siinä sivussa.

Nopeasti kuitenkin arki saatiin pyörimään ja Meetit ja Hang Outit tulivat tutuiksi. Luokka tapasi nyt toisiaan uudella tavalla. Kavereita oli silti kiva nähdä -vaikka sitten ruudulta, kun ei kerran muuten saanut tavata. Etäkoulussa löytyi uusia menestyjiä. Osalla koulu saattoi jopa sujua paremmin kuin luokkahuoneessa. Mutta toisenlaisiakin tarinoita oli.

Ja siksi lukuvuosi aloitettiin kolmannen kerran toukokuussa. Koulut oli päätetty avata kahdeksi viikoksi. Nyt paine oli meillä rehtoreilla. Etäisyyksistä kiinni pitäminen jo muutenkin ahtaissa tiloissa tuntui aluksi utopialta. Kovalla suunnittelulla ja ohjeistuksella kaikki saatiin kuitenkin toimimaan. Käsienpesusta joka käänteessä tuli uusi normaali. Ja kevätjuhlakin järjestettiin ensimmäistä kertaa ihan uudella tavalla.

Olisin valtavasti halunnut tavata teidät kaikki vielä lukuvuoden päätteeksi. Olisin halunnut kiittää teitä jokaista ihan erikseen, kätellä ja toivottaa teidät tervetulleeksi yhteiseen juhlaamme. Se ei nyt tässä tilanteessa ole mahdollista ja joudun lausumaan kiitokseni teille kaikille – niin juuri, etänä.

Professori Hannele Niemi lausui Vuorenmäen koulun avajaisissa kuolemattomat sanat: ”Hyvä koulu syntyy yhteisestä työstä”. Tämä lause on tullut lihaksi ja vereksi tänä keväänä. Olemme selviytyneet tästä kaikesta hyvällä yhteistyöllä -yhdessä. Siksi en halua erikseen luetella kiitoksia kenellekään vaan haluan sanoa, että me teimme tämän yhdessä. Me selvisimme. Me pidimme yllä toivoa. Me ymmärsimme, annoimme anteeksi sen, että kaikki ei mennyt täydellisesti. Me tuimme toinen toistamme. Koti ja koulu yhdessä.

Ja juuri siksi me onnistuimme.

Hyvää kesää meille kaikille!