Hyvät juhlavieraat
Kouluvuosi
on jälleen saatu onnellisesti päätökseen -yhdessä. Koulutyö on yhteispeliä,
johon tarvitaan meitä kaikkia: opettajia, ohjaajia, huoltajia ja tietenkin
ennen kaikkea oppilaita. Jos yhden palikan ketjusta ottaa pois, opetuksen
järjestäminen vaikeutuu. Jos yksi osapuoli edellä olevasta listasta heittäytyy
poikkiteloin, opetuksen järjestäminen voi muuttua lähes mahdottomaksi. Siksi
yhteistyö on niin tärkeää. Olen kymmeniä kertoja muistuttanut meitä kaikkia
niistä professori Hannele Niemen viisaista sanoista koulumme avajaisten
juhlapuheessa, että hyvä koulu syntyy yhteisestä työstä.
Miksi sitten
taas kerran otan esiin tuon jo moneen kertaan toistetun ajatuksen? Siksi, että
tämän lukuvuoden aikana koulusta on puhuttu enemmän kuin pitkiin aikoihin. On
väitetty, että suomalainen peruskoulu on rikki. Syitä on etsitty monesta
suunnasta, mutta eniten minuun on sattunut se, että viimeaikaisessa
keskustelussa on jälleen kerran lietsottu vastakkainasettelua kodin ja koulun
välille. Tähän asti sitä ovat tehneet iltapäivälehdet aina säännöllisesti
koulujen alkaessa, mutta nyt myös valtakuntamme ykkösehti Hesari.
On
vaarallista, jos kodin ja koulun välinen yhteistyö kaventuu vain satunnaisten
Wilma-viestien lähettelyyn. En ole ennustaja, mutta veikkaan, että kohta sitä
tehtävää saattaa hyvinkin hoitaa tekoäly. Nyt jo monen meistä sähköpostin
tekoäly ehdottaa erilaisia toinen toistaan nasevampia viestin aloituksia.
Itsekin olen niitä käyttänyt.
Ihmisten
väliseen kommunikaatioon kuuluu kuitenkin kasvotusten kohtaaminen. Me kaipaamme
ymmärrystä ja myötätuntoa. Me janoamme hyväksyntää ja kehuja. Jos joskus on
jotain kriittistä sanottavaa, me haluamme kuulla sen kasvotusten, emme
kirjoitettuna. Koska me olemme edelleen ihmisiä: vanhempia, lapsia, opettajia,
kuraattoreita ja koulun keittäjiä.
Siksi meillä
Vuorenmäen koulussa edelleenkin istutaan syksyisin yhdessä alas miettimään
luokan asioita. Kuullaan niin oppilaita kuin huoltajiakin. Pohditaan, mitä
kivaa voisimme yhdessä tehdä luokan hyväksi. Kirjataan suunnitelmat luokan
hyvinvointisuunnitelmaan. Jaetaan vastuut tasaisesti. Ja toteutetaan hyvää
koulua yhdessä.
Tällaisia
kohtaamisia ei tekoäly korvaa. Vai, miltä teistä hyvät kuudesluokkalaiset
tuntuisi, jos se ainoa asia, jonka sanoisin teille olisi tekoälyn kirjoittama
ja kuuluisi näin:
”On suuri ilo ja kunnia seistä tässä edessänne tänä juhlallisena hetkenä. Käsissänne on nyt yksi elämänne merkittävimmistä hetkistä – siirtyminen alakoulun viimeiseltä luokalta kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia yläkoulussa. Haluan onnitella jokaista teistä tästä saavutuksesta.
Vuorenmäen koulu on ollut teille tärkeä koti kuluneiden vuosien aikana. Täällä olette oppineet ja kasvaneet, luoneet ystävyyssuhteita ja kokeneet onnistumisia. Te olette tämän koulun tulevaisuus ja ylpeyden aiheemme.
Kuluneiden vuosien aikana olette oppineet paljon enemmän kuin pelkästään oppikirjojen sivuilta. Olette oppineet yhteistyötä, vuorovaikutustaitoja ja empatiaa. Olette oppineet kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisianne, ja olette osoittaneet luovuutta ja rohkeutta eri tehtävissä ja projekteissa. Nämä taidot ovat arvokkaita elämässä, ja ne auttavat teitä menestymään jatkossakin.”
Ei ihan
huonosti sanottu, vaikka olikin ChatGPT:n kirjoittamaa tekstiä. Vaikka
allekirjoitankin tekoälyn teille antamat ohjeet, tuosta puuttui kuitenkin
jotain.
Siitä puuttuivat yhteiset kokemuksemme:
- se, kun istuin iltanuotiolla kanssanne seikkailuvalinnaisen retkellä
- se, kun pienten sääntöerimielisyyksien jälkeen pelasimme kuitenkin hyvällä fiiliksellä perinteisen opet vastaan oppilaat futismatsin
- se, kun opetin osalle teistä liikuntaa ykkösellä ja olimme hiihtämässä yleisurheilukenttää ympäri ja pari viikaria karkasi huomaamattani kilometrin ladulle
- entäs se, kun sain pari päivää sitten toteuttaa viiden tytön ykkösluokasta asti olleen haaveen kokeilla koulun hissiä
Tällaisissa
muistoissa on elämän maku. Niitä ei tekoäly korvaa. Eikä niitä vie meiltä
yksikään Hesarin artikkeli. Me olemme tehneet ne yhdessä.
Toivotan
teille kuutosille hyvää matkaa 7. luokalle ja ihan kaikille meille hyvää kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti