Näytölleni ilmestyi juuri MTV3:n uutissyöte, jossa luki: "Suomessa 355 uutta koronatartuntaa." Tähän asti olen ollut huolissani ainoastaan siitä, että kesälomani oli suunniteltu Pohjois-Norjaan. Norja nostaa 5.7.2021 omia rajojaan yleiseurooppalaiselle tasolle eli ilmaantuvuusluku saa olla korkeintaan 50/100 000 ihmistä kohti ja uusia tartuntoja viimeisen kahden viikon ajalta max. 4% testatuista. Vaihtoehtoisesti luvut saavat olla 75/100 000 asukasta kohden ja uudet tartunnat alle 1% viimeisen kahden viikon ajalta. Lisäksi Norja vaatii negatiivisen koronatestin rajalla ja maahantuloilmoituksen. Vielä tämänkin aamun luvuilla olisimme päässeet Norjaan maanantaina kun lomani vihdoin alkaa. Tuo äskeinen uutinen uusista tartunnoista taisi kuitenkin varmistaa sen, ettei se tule onnistumaan -kiitos Venäjältä palanneiden vastuuttomien potkupalloturistien.
Nyt en ole enää huolissani omasta tai muidenkaan suomalaisten lomista. Se juna meni jo. Kuten THL:n Mika Salminen aamun Hesarissa sanoi, mahdollisia tulevia uusia rajoituksia on kohdennettava siihen "mikä on kaikista isoin riski." Salminen selventää lausuntoaan jatkamalla: "Ja kun tässä ovat kyseessä nuoret aikuiset, niin kyllä se iltaelämään osuu." Iltaelämästä viis minun puolestani, mutta tämä kommentti herätti minut miettimään yhteiskunnan kannalta monia tärkeitä ja kriittisiä toimintoja, jotka ovat koronapandemian aikana aina vain venyneet ja venyneet.
Olisin suonut sairaanhoitajille ja lääkäreille loman, jonka aikana ei tarvitsisi pohtia nousevia lukuja joidenkin yksittäisten hölmöilijöiden tempausten seurauksena, tai jopa pelätä kutsua töihin kesken loman. Olisin suonut palvelualan työntekijöiden pääsevän vähitellen takaisin töihin ja lomalaisten saavan istua terassilla turvallisesti. Olisin suonut karmealla tavalla kärsineen tapahtuma-alan saavan näyttää, miten tapahtumia voidaan järjestää koronaturvallisesti. Tämä kaikki olisi kuitenkin vaatinut vastuullisuutta meiltä kansalaisilta.Ihan kaikilta meiltä.
Myös päiväkodit ja koulut ovat lähes puolitoista lukuvuotta toimineet erittäin tiukoilla koronaohjeilla. Työntekijät ovat olleet todella tiukilla yrittäessään pitää kouluja toiminnassa ilman tartuntaketjuja. Olemme onnistuneet tässä suorastaan erinomaisesti. Tuntuu hieman kohtuuttomalta, että me esim. kouluilla vuoden teemme paljon töitä, jotta korona ei leviäisi ja sitten kun seuraava lukuvuosi näyttäisi jo asteen verran helpommalta, kaikki romahtaakin siihen, että muutama sata vastuutonta kisaturistia nostaa luvut taas sille tasolle, että edes aletaan puhua uusista rajoituksista.
Mitään uusia rajoituksia ei käsittääkseni vielä ole tullut tätä kirjoittaessani, mutta on selvää, että jos/kun ilmaantuvuusluku ainakin HUS-alueella vielä nousee, niitä on jälleen pakko harkita. Koulujen joutumisesta etäopetukseenkaan en ole huolissani, sillä se kokeiltiin jo kerran ja todettiin huonoksi vaihtoehdoksi -ainakin perusopetuksessa. Olen huolissani siitä, että joudumme edelleen porrastamaan ruokailuja ja välitunteja, pitämään oppilasryhmiä erillään, tekemään erilaisia varautumissuunnitelmia, käyttämään kasvomaskeja ja taipumaan milloin mihinkin Opetushallituksen ja -ministeriön antamaan uuteen ohjeeseen jo kolmannen lukuvuoden peräkkäin! Ensi lukuvuodesta on tätä menoa tulossa koronavuosi 3.0.
Jälkiviisas on helppo olla ja antaa nyt neuvoja viranomaisille siitä, miten kisaturistien tuloon olisi pitänyt voida varautua. Tiedän, ettei se auta enää. Ei myöskään auta enää parjata noita potkupalloturisteja, jotka tämän sopan keittivät. Mutta silti mieleeni hiipii Kekkosen kuuluisa lausahdus vuodelta 1975 kansleri Veli Merikoskelle ja hänen ryhmälleen: "S******n tunarit!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti