Pidimme tänään opettajien kanssa perinteisen lukuvuoden suunnittelupäivän. Päivän ohjelmassa oli mm. viime kevään huoltajakyselyn tuloksien läpikäynti, tutustumista tuoreimpiin opetusalan julkaisuihin ja trendeihin, koulun jaetun johtajuuden ja tiimirakenteen läpikäymistä sekä paljon muuta oleellista ja tärkeää, jotta kaikilla on sama käsitys siitä, millaista koulua olemme tavoittelemassa.
Aloitimme huoltajakyselyllä. Kunnassa tehtiin viime keväänä 12 kohdan kysely huoltajille, jossa kyseltiin huoltajien käsityksiä mm. koulun opetusmenetelmien monipuolisuudesta, siitä kuinka yksilöllisesti lapsi huomioidaan koulussa, miten turvallinen koulu on jne. Saimme pääsääntöisesti oikein hyvää palautetta. Verrokkina kyselyssä olivat muut Kirkkonummen koulut. Monen väittämän kohdalla niiden huoltajien määrä, jotka olivat väittämän kanssa täysin samaa mieltä, oli merkittävä. Yleisesti voisi sanoa, että koulumme huoltajat olivat käyttäneet rohkeasti myös kaikkein parasta kriteeriä.
Erityisen hyvät pisteet saimme siitä, että koulumme huoltajien mukaan kodin ja koulun yhteistyötä suunnitellaan, kehitetään ja arvioidaan yhdessä huoltajien ja lasten/oppilaiden kanssa. Tässä olimme selvästi Kirkkonummen koulujen keskiarvoa korkeammalla. Kiitos siitä myös Teille hyvät huoltajat, jotka olette tehneet kanssamme aktiivista yhteistyötä! Uusi koulurakennus sai myös hyvät pisteet kun kysyttiin tilojen muunneltavuudesta ja fyysisestä oppimisympäristöstä. Myös kestävän kehityksen periaatteita noudatetaan koulussamme huoltajien mielestä hyvin.
Kehitettävää löytyi lähinnä lapsen yksilöllisestä huomioimisesta. Tässä totesimme yhdessä, että moni asia ei välttämättä myöskään välity kotiin. Yksilöllisyys näkyy koteihin jos lapsen tuen taso on tehostettu tuki tai erityinen tuki, mutta yksilöllinen huomioiminen yleisessä tuessa ei välttämättä näy. Päätimmekin entisestään pyrkiä parantamaan ja samalla myös tehdä arjessa tapahtuvaa työtä näkyväksi.
Huoltajakyselyn jälkeen tutustuimme laatimaani tiivistelmään viimeaikaisista opetusalan uusista julkaisuista ja niistä erityisesti niihin, jotka nostavat jollakin lailla uutta ajattelua esille. Ohessa laatimani diat:
Tämän jälkeen pohdimme lyhyesti, millaista opettajauutta tai johtajuutta koulussa vaaditaan, jotta kyseisiin tavoitteisiin päästään käytännössä? Mitä meidän tulee tehdä toisin? Keskustelu oli antoisaa ja oli ilo huomata, kuinka sitoutunutta uuteen koulutusajatteluun henkilökuntamme on.
Kerroin opettajille, että uudessa OPS:issa sanapari opettaja opettaa esiintyy noin parikymmentä kertaa ja sanapari opettaja ohjaa yli 1000 kertaa. Kun sitten etenimme hallitusohjelmaan, yksi tarkkasilmäisistä opettajistamme kiinnitti huomiota siihen, että hallitusohjelmassa puhutaan siitä, että opettajan tulee saada keskittyä perustehtäväänsä eli opettamiseen. Uskon, että hallitusohjelman tavoite on kuitenkin ihan samoilla linjoilla uuden opetussuunnitelman kanssa. Uskoakseni myös hallitusohjelman opettaminen tarkoittaa uutta tapaa opettaa, jossa oppijalla itsellään on keskeinen rooli. Puhumme oppimisen omistajuudesta.
Päivän lopuksi käytiin läpi tietysti ihan perusasioita vuodesta: sovittiin vanhempainiltoja, vanhempain tapaamisten aikatauluja, nivelvaiheaikatauluja jne.
Kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä maku. Opettajat olivat innoissaan tulossa töihin ja uusia yhteisiä tapahtumia oppilaiden kanssa odotettiin innolla.
Hyvä lukuvuosi syntyy yhteistyöstä. Toivonkin, että tänäkin lukuvuonna saamme tehdä aktiivista ja dialogista yhteistyötä kotien kanssa. Kaikesta ei tarvitse aina olla samaa mieltä. Pääasia on, että meillä on yhteinen suunta ja tavoite ja suhtaudumme erimielisyyksiinkin rakentavasti. Teemme työtämme lasten parhaaksi -niin kotona kuin koulussakin.
Hyvää lukuvuoden alkua kaikille!
Esa Kukkasniemi on kirkkonummelaisen Vuorenmäen koulun rehtori, sosiaalisen median opetuskäytön kouluttaja ja entinen radiotoimittaja. Esa Kukkasniemi works as a principal at the Vuorenmäki School in Kirkkonummi and teaches the use of social media in education. He has also worked as an on-air-personality in Finnish commercial radios.
keskiviikko 12. elokuuta 2015
perjantai 7. elokuuta 2015
"No niin" ICP2015LED evaluation
Have you ever experienced a happening (scout camp, festival, hike or whatever) that you would want to last for ever. I have. I've been to a numerous camps and other overnight trips that have been emotionally so strong that it has been a little hard to get back to your normal routines.
This week has been one of those experiences. I was not camping with a great team that got so close that it was hard to say goodbye. I was in a convention! Yes! ICP2015LED convention in Helsinki. I understand your surprise. How can that be emotionally touching? I'll explain.
The structure of the convention was pretty simple. Everyday we had two keynotes and two parallel sessions (workshops). The keynote speakers were top of the line: Andre Nöel Chaker, Pasi Sahlberg, Alf Rehn, Vanessa de Oliveira Andreotti, Eduardo Andere, Andrew Cole, Olive Muganda and Pekka Hyysalo. The topics were about the Finnish Miracle, Invisible Learning, Creativity, Global Citizenship, Motivation just to name a few.

ICP2015LED was a huge convention for principals held at the Finlandia Hall in Helsinki earlier this week. ICP is the International Confederation of Principals and LED means Leading Educational Design. ICP was last in Helsinki 16 years ago in 1999. So, it is not an everyday event.
This year 1200 principals from numerous countries (Australia, USA, Uganda, Kenya, South Africa, Canada, New Zealand, China, Japan etc.) from all over the world travelled to Helsinki to discuss about leading the educational design.
The structure of the convention was pretty simple. Everyday we had two keynotes and two parallel sessions (workshops). The keynote speakers were top of the line: Andre Nöel Chaker, Pasi Sahlberg, Alf Rehn, Vanessa de Oliveira Andreotti, Eduardo Andere, Andrew Cole, Olive Muganda and Pekka Hyysalo. The topics were about the Finnish Miracle, Invisible Learning, Creativity, Global Citizenship, Motivation just to name a few.
I took the whole menu. I saw everything I possibly could. This was once in a lifetime opportunity to hear world class keynotes and experience real international atmosphere BIG TIME.
Why I think it is important for a principal to spend four days in a convention like this? I believe that we as principals need to have a clear picture of what is going on in the field of education. We need to know why we are here and where the world of education is going. We, as the topic of the convention says, are educational designers. We lead the change in the education. In Finland at the moment it means eg. the curriculum 2016 project, the use of ICT, fighting against sitting etc. Sitting is the new smoking, said Sahlberg ;-) This is a topic that has been raised by the curriculum 2016, Finnish government, Ministry of Health etc. etc.
During those four days at the Finlandia Hall I had wonderful discussions with people from all over the world. I discussed about the school system of Kenya with a Kenyan principal and got a better vision why they are organizing their schools like they are. I talked with the Australians and learned from them. I had a nice conversation with a principal from Uganda. He was leading a school of 2000 pupils. I also talked to Finnish experts and numerous other Finnish principals.
In the evenings we had a ceremony at the Helsinki City Hall and a gala dinner at Hotel Kalastajatorppa. That was a less formal way of connecting with these wonderful people. We all felt we are doing an important work. The children were on focus all of the time. The wonderful pupils of Finnish schools were also performing at the convention and the gala and other ceremonies. What a talent we have in our children. The future is theirs'.
The keynote of all the keynotes was the last one. It was held by a Finnish free skier Pekka Hyysalo who had a major injury in April 2010. He paralyzed but has fought his life back ever since. He didn't give up and believed in his dreams. He dreamed of walking, running, skiing, running a marathon etc. He and his wonderful, positive personality made a huge impact on the convention guests. At the end of his speech the audience gave a long standing ovation to this young man.
For four days (and almost the nights too) we as principals lived and breath the same air of our dream of the better world through a better education. We learned from each other, we laughed and talked and shared our knowledge and vision of the better education. For four days we were united. I hope we all carry the spirit of Helsinki back to our home towns and our schools.
I want to thank the Finnish ICP2015LED committee for their 2,5 years work. It was definitely worth it! I wish to thank all my colleagues from all over the world for sharing your thoughts. What a great time we had!
ps. Why is there "no niin" in the topic? At the convention quite a few keynote speakers had learned a few words of Finnish - of course. Mr. Chaker who is married to a Finnish woman taught the audience two ways of saying "nonsense" in Finnish: "höpö höpö" or "hölö hölö" and an other speaker had learned why the Finns always start with a phrase "no niin" ("well"). It means that something is about to begin. It is the first phrase many people say when they are about to say something ;-)
No niin, I wish this convention was a start of something BIG. A revolution of education!
perjantai 29. toukokuuta 2015
Kevätjuhlapuhe 2015
Suomalainen
koulu elää tällä hetkellä vahvassa murroksessa. Kaikissa Suomen kouluissa
otetaan vuoden päästä käyttöön uusi opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma eli
OPS määrittää ne aiheet ja asiat, joita kouluissa opetellaan.
OPS2016
velvoittaa hyvin selvästi ottamaan oppilaat ja huoltajat mukaan
opetussuunnitelmatyöhön. Tällä kuluneella viikolla lähes kaikissa luokissa
onkin jo ehditty OPS:iin pureutua. Oppilaat ovat yhteistyössä toisten luokkien
kanssa pohtineet mm. sitä, miten kunkin meistä tulisi toimia, jotta kukin saa
tuntea koulussa olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi tai sitä, että mistä
tiedän, onnistuneeni koulutyössä?
Teidät
huoltajat otamme mukaan tähän työhön syksyllä. Ja koska pyrimme kulkemaan
etulinjassa, mehän olemme jo kahtena viime vuonna osallistaneet teitä tähän
prosessiin. Olemme toiminnallisissa vanhempainilloissamme pohtineet mm. sitä,
mistä syntyy hyvinvoiva koulu tai hyvä yhteistyö kodin ja koulun välille.
Uuden
opetussuunnitelman näkökulma muuttuu vahvasti opettamisesta oppimiseen.
Opettajan rooli muuttuu yhä enemmän oppimisen ohjaajaksi ja kukin oppilas on
itse aktiivinen oppija. Yhä tärkeämmäksi taidoksi nyky-yhteiskunnassa nouseekin
oppimaan oppiminen. Emme enää opettele koulussa pelkästään tietoja vaan entistä
enemmän myös taitoja.
Tulevaisuuden
koulussa tarvitaan oman elämänsä Lokki Joonataneja. Sellaisia, jotka eivät
ajattele, mitä muut minusta ajattelevat tai onko näin toimittu aina ennenkin.
Tarvitaan sellaisia oppilaita ja opettajia, jotka uskaltavat etsiä omaa
intohimoaan. Sellaisia, jotka uskaltavat toteuttaa itseään, mutta kuten
Joonatankin, silti ajatella myös yhteistä, koko yhteisön, hyvää. Kirjassa
Joonatan karkoitettiin laumasta, mutta hän uskoi, että rakastamalla laumaansa
ja antamalla anteeksi, hän voisi tuoda hyvää myös muiden lokkien elämään.
Hyvät
kuudesluokkalaiset, te olette mahtava osoitus siitä, mitä kaikki tämä edellä
kuvattu voi olla käytännössä. Te olette tämän vuoden aikana yhdessä
opettajienne ja apulaisrehtorin kanssa toteuttaneet uskomattoman hienon
projektin, jossa rakensitte ensin omat digitaaliset mikroskooppinne, otitte
niillä kuvia käyttäen omia puhelimianne ja järjestitte töistä hienon näyttelyn
sekä Veikkolan koululle, että tänne Vuorenmäkeen ja sen jälkeen vielä
kirjastolle.
Osa teistä
on löytänyt oman intohimonsa näyttelemisestä. Ilmaisutaidon ryhmä on itse
kirjoittanut äsken nähdyn näytelmän. Upeaa työtä!
Olette
osoittaneet ennakkoluulottomuutta myös uuden oppimisen suhteen. Olen itse
saanut opettaa kahdelle näistä luokista mm. historiaa. Olemme tehneet töitä
hyvin vahvasti jo nyt uuden opetussuunnitelman hengessä. Olemme työskennelleet
tehden pitkäkestoisia projektitöitä. Osaatte hallita ajankäyttöänne,
suunnitella projektinne etenemistä ja lopputulokset ovat kerrassaan upeita.
En
tiedä, mitä teistä tulee, kun kasvatte aikuiseksi. Mutta toivon, että
säilytätte uteliaisuutenne ja kiinnostuksenne uusia asioita kohtaan.
Todennäköisesti osaa niistä ammateista, joihin te päädytte ei ole vielä
olemassa. Uuden äärellä pärjää kuitenkin aina kun luottaa itseensä, kun on kyky
oppia uutta ja kun ei lannistu, vaikka muut olisivatkin kanssasi eri mieltä.
”Joonatan kaarteli hitaasti uloimpien luotojen
yläpuolella ja odotti. Tämä hiomaton nuori lokki Fletcher oli lähes täydellinen
lento-oppilas. Se oli voimakas ja kevyt ja nopea ilmassa, mutta suunnattomasti
enemmän merkitsi, että sitä poltti palava halu oppia lentämään.”
Toivon,
että nämä vuodet Vuorenmäen koulussa ovat vahvistaneet siipiänne ja antaneet
teille palavan halun oppia uutta.
Haluan
kiittää ihan jokaista teistä oppilaista tästä hienosta kouluvuodesta ja samalla
haluan kiittää myös teitä kodin tukijoukkoja siitä, että olette tehneet
kanssamme hyvää yhteistyötä. Iso kiitos kuuluu myös koulumme henkilökunnalle,
joka on rohkeasti lähtenyt uusille oppimisen poluille.
Toivotan
kaikille meille, hyvää kesää!
perjantai 21. marraskuuta 2014
Johtoryhmä toimii
Tänään esittelin opettajakunnalle koulumme uusimman johtoryhmän edustajan - Jonna Kojon. Jonna seuraa Tarjaa 3.-4- -luokan tiimivastaavana kun Tarja jää virkavapaalle joulukuussa. Jonnan astuttua riviin, koko johtoryhmämme apulaisrehtoria ja rehtoria lukuun ottamatta on nyt vaihtunut reilun kolmen vuoden aikana. Vaihtoväli ei ole ollut nopea vaan pikemminkin suhteellisen hidas. Jonna astuu remmiin mielenkiintoisessa vaiheessa, sillä tiimien ryhmäkehityskeskustelut ovat edessä joulukuun alussa tiiminvetäjien johdolla.
Viime keväänä päätin, että johtoryhmätyötä uudistetaan siten, että se ei ole enää yksi pedagogisista aihetiimeistämme vaan oma tiiminsä, joka kokoontuu ihan oman aikataulunsa mukaan joka viikko. Ihan joka viikko emme ole kokoontuneet mutta muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta kyllä. Halu sitoutua jokaviikkoiseen kokoontumistahtiin oli yksi kriteeri myös sille, keitä johtoryhmään valittiin. Elämäntilanteet tai muut työt voivat vaikuttaa siihen, ettei omaa innostusta johtoryhmätyöhön kaikilla ole. Opettajan työaika on myös niin kummallinen reliikki jostain menneiltä ajoilta, että jos siitä aikoo pitää kiinni ei kannata sitoutua mihinkään mihin ei ole pakko. Johtoryhmäläisen intohimo täytyy kuitenkin olla jossain muualla kuin työajan minimoinnin ja oman vapaa-ajan maksimoinnin välimaastossa. Innostava työtehtäväkin voi olla intohimon kohde.
Tänä syksynä minulta on useasti kysytty, mikä sinulle antaa voimaa ja innostusta työssäsi. Vastaukseni on ollut joka kerta sama: toimiva johtoryhmä. Meillä on nyt johtoryhmän koostumus ja johtoryhmätyön aikataulutus saatu kohdilleen niin, että työ on alkanut tuottaa hedelmää. Johtoryhmä on nyt aidosti koulun kehittämisessä rehtorin apuna ja jaetun johtajuuden merkittävä osa.
Eräs tuntemani rehtori tiivisti hyvin hänen oman kokemuksensa koulun johtoryhmätyöstä kertomalla, kuinka kehitystä kyllä johtoryhmässä tapahtuu, mutta kaiken kehityksen edellytys on se, että rehtori hoitaa. Rehtorien työtaakka on nykykoulussa jo muutenkin niin suuri, ettei sitä pidä johtoryhmän ainakaan lisätä. Toiseksi, harva rehtorivetoinen idea tai hanke menestyy kovin pitkään. Innostus pitää nousta opettajista itsestään, jotta uusia hankkeita kannattaa aloittaa.
Meillä toimii tällä hetkellä johtoryhmä, joka on valmis ottamaan vastuuta. Tällä viikolla kävimme läpi koulun turvallisuuteen liittyvää omavalvontaa. Oli ilo huomata, että suurin osa asioista oli hyvällä mallilla. Muutamia kehittämisalueita löysimme. Kun tuli aika nimetä vastuuhenkilöt näiden kehittämisalueiden kuntoon saattamiseksi, heti nousi käsiä pystyyn "minä voin hoitaa tämän, minä voin hoitaa tuon." Koulun turvallisuusvastuu kuuluu ilman muuta leimallisesti rehtorille. Silti se, kuka tekee poistumisalueiden kartat tai kuka tarkistaa poistumisreitit ennen juhlia on tehtävä, joka voidaan jakaa kenelle vaan. Ei rehtorin tarvitse jokaista asiaa hoitaa. On tärkeää, että rehtorin aika riittää niihin tärkeimpiin asioihin: siihen, että ilmapiiri työyhteisössä on hyvä, siihen, että kaikilla on yhteinen ymmärrys organisaation suunnasta, siihen, että jokaisella opettajalla on mahdollisuus onnistua työssään jne.
Kiitokset koulumme upealle johtoryhmälle siitä, että koulullamme on aidosti jaettu johtamiskulttuuri. Kiitos siitä, että jokainen on valmis kantamaan vastuunsa. Tästä on hienoa jatkaa kohti yhä kehittyvää koulua -oppilaiden parhaaksi.

perjantai 31. lokakuuta 2014
Johtamisjärjestelmän tuunausta
Kirkkonummen kouluissa on parhaillaan käynnissä auditointi. Tämä tarkoittaa lyhyesti sitä, että kouluille on tehty auditointipareja, jotka käyvät tutustumassa toistensa toimintaan ja antavat siitä palautetta rakentavassa hengessä. Auditoinnit aloitettiin viime lukuvuonna ja palaute oli niin positiivista, että päätimme yhteistuumin jatkaa hyvää käytäntöä.
Auditoinneissa sovitaan aina jotkut teemat, joihin perehdytään erityisesti. Nämä teemat on nostettu perusopetuksen laatukriteereistä. Tämän vuoden teemat ovat johtaminen ja arviointi.
Auditointi on pääasiassa apulaisrehtorien heiniä. He valitsevat koulusta itselleen auditointipariksi jonkun opettajan ja lähtevät tutustumaan johonkin muuhun ennalta sovittuun kouluun. Rehtorien rooli on toimia lähinnä fasilitaattorina. Me huolehdimme sijaisjärjestelyistä kun opettajat ovat auditoimassa, järjestämme omiin kouluihimme tuleville auditoijille tilat auditointia varten ja ajan YT -kokouksesta auditoinnin palautetta varten.
Ehkä kaikkein suurimpana työnä rehtori esitäyttää laatukriteerien pohjalta tehdyn auditointilomakkeen, jossa kerrotaan auditoijille taustatietoa kulloinkin auditoitavista aiheista. Me myös tallennamme monia auditointia varten tarvittavia taustamateriaaleja tiettyyn yhteiseen kansioon, josta auditoijat ne löytävät. Tällaisia dokumentteja ovat mm. koulun OPS, lukuvuosisuunnitelma ym. kirjallisia dokumentteja.
Auditoinnin teemat päätettiin vasta nyt syksyllä, mutta jo kesällä, sattumalta, tein muutamia uudelleenjärjestelyjä oman koulumme johtamisjärjestelmään. Meillä on aina ollut hyvin vahva pyrkimys jaetun johtajuuden suuntaan. Olen aina korostanut, että innovaatiot syntyvät sellaisessa ilmapiirissä, jossa hierarkiat ovat matalia ja epäonnistuminen on luvallista. Pelon ilmapiirissä ei kukaan uskalla kokeilla.
Meillä on alusta saakka ollut suhteellisen samalainen tiimirakenne. Meillä on 1) pedagogisia aihetiimeja ja 2) luokka-astetiimejä. Tässä ei vielä ole mitään uutta.
Aihetiimit on rakennettu tiettyjen laajempien teemojen varaan. Meillä on aihetiimeja vain neljä. Ne ovat:
Luokka-astetiimit ovat kyllä myös pedagogisia tiimejä, mutta niillä ei ole kuin yksi tavoite. Niiden tehtävänä on kaikella tavalla keksiä uusia keinoja tehdä yhteistyötä luokka-asteittain ja luokka-asteiden välillä ja raivata esteitä jotka estävät yhteistyön tekemistä.
Myös aihetiimeille on kullekin kirjattu omat sitovat tavoitteensa. Kullekin tiimille tavoitteita on vain kolme. Kaikki tavoitteet liittyvät pedagogiseen työhön. Yksi oleellinen linjaus onkin, että koulussamme on vain pedagogisia tiimejä. Meillä ei ole erikseen esim. tyky- tai juhlatiimiä. Nämä asiat hoidetaan muulla tavoin.
Kolme vuotta yritimme saada asioita hoidettua niin, että tiimien kokoontumisajat oli palkitettu lukujärjestykseen. Aihetiimit kokoontuivat tiistaisin klo 14-15 ja luokka-astetiimit torstaisin klo 8-9. Koska ajat olivat kiinteät, tiimit alkoivat odottaa, että heille annetaan kullekin kerralle joku tehtävä. Yksi opettajista kiteytti asian loistavasti: "Keskiviikkona ei vielä tiedetty, mitä torstaiaamuna piti tehdä." Tästä voi tietysti syyttää vain rehtoria, joka ei ollut aiheita antanut ajoissa. Rehtorin työmäärä nykykoulussa on kuitenkin niin valtaisa, että ihan jokaista juttua ei aina ehdi ajoissa suunnitella. Siksi tällainen passivoiva järjestelmä ei toimi -tai ei ainakaan Vuorenmäessä toiminut.
Kesällä aloin pohtia asioita uusiksi. Olin jo aiemmin ymmärtänyt ongelman: ei kukaan voi olla luova joka viikko tiistaisin kahdesta kolmeen ja torstaisin kahdeksasta yhdeksään. En vaan ollut uskaltanut päästää ohjista irti. Opettajan työaikajärjestelmä (opetusvelvollisuus + 3 ns. yt -tuntia/vko) on aina ollut mielestäni pahin koulutusjärjestelmäämme rapauttava syöpä. Se ohjaa sellaiseen ajatteluun, että kaikki opetuksen ulkopuolinen työ olisi tehtävissä kolmen yt -tunnin puitteissa. Tämä taas ei hirveästi kannusta tekemään mitään yhdessä, kun omiakin hommia on jokaisella ihan riittävästi. Yhteistyö on yleensä kuitenkin avain näihin ongelmiin, kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
Loimme mallin, jossa purimme lähes kaiken TUNTIMÄÄRIIN kohdistuvan kontrollin. Kerroin heti vuoden alussa, että ainoa, mitä seurataan ovat tavoitteet. En ole kiinnostunut päästäänkö tavoitteisiin 10 tunnissa vai 100 tunnissa. Oleellista on, että tapahtuu tavoitteiden mukaista toimintaa.
Luokka-astetiimien vetäjien roolia kehitettiin myös entistä enemmän johtamisen suuntaan. Ennen heidän tehtävänsä oli enemmän kokoonkutsuja kuin johtaja, vaikka he olivatkin osa koulun johtoryhmää (meillä rehtori, apulaisrehtori ja luokka-astetiimien vetäjät). Kesällä kävimme Uudenmaan reksien kanssa vierailulla Microsoftilla, jossa tiimien vetäjät käyvät kehityskeskustelut kerran kuussa tiimiensä kanssa. Toin täältä idean myös meille, tosin hieman laimennettuna. Meillä luokka-astetiimien vetäjät käyvät nyt ryhmäkehityskeskustelut kaksi kertaa syksyllä ja kaksi kertaa keväällä tiimiensä kanssa. Näissä keskusteluissa keskitytään lähinnä kolmeen kysymykseen 1) missä olemme onnistuneet 2) missä meillä on vielä parannettavaa ja 3) mitä minä itse olisin valmis tekemään, jotta pääsisimme paremmin tavoitteisiimme?
Ensimmäiset keket on käyty ja palaute on ollut todella hyvää. Kukaan ei enää palaisi vanhaan. Kaikki pitävät uutta, vapaampaa systeemiä hyvänä. Nyt tiimit voivat niputtaa yt -aikaa suuremmiksi kokonaisuuksiksi niin, että työskentelylle jää kunnolla aikaa. Kokoontumisajat voi valita sen mukaan, etteivät muut kiireet puske samaan aikaan päälle. Kun kokoonnutaan kerran pidempään ja saadaan kunnolla asioita tehtyä, voidaan välillä pitää vapaata ja olla kokoontumatta. Ja mikä parasta, nyt tiimien työ on itseohjautuvaa, eikä kukaan odota tehtäviä koulun johdolta. Tehtävät on annettu vuoden alussa isompina tavoitteina ja joka kerta kun kokoonnutaan, pyritään tekemään niiden tavoitteiden mukaista toimintaa. Passiivinen tehtävien odottaminen on muuttunut aktiiviseksi toiminnaksi oikeiden asioiden eteen. Näin myös jokainen opettaja johtaa itse itseään, eikä jättäydy johdettavaksi.
Emme ole myöskään unohtaneet pedagogisia aihetiimejä oman onnensa nojaan. Nyt kun johtoryhmä kokoontuu eri aikaan kuin aihetiimit (viime vuonna oli toisin), jää johtoryhmän jäsenille aikaa käydä sparraamassa myös aihetiimejä. Heitäkin kuullaan kehityskeskusteluissa ja pyritään tarjoamaan kaikki heidän tarvitsemansa tuki sille arvokkaalle työlle, mitä he tekevät koulumme eteen. Yritetään yhdessä löytää ratkaisuja niin resurssiongelmille kuin koulun joskus jäykille rakenteillekin, jotka voivat estää oikeita asioita toteutumasta.
En tiedä, onko tässä mitään täysin uutta tai omaperäistä. Laajemmat pedagogiset aihetiimit meille tuotiin jo aiemmin benchmarkkauskäynniltä Koulumestarin koulusta Espoosta ja tiimivetäjien pitämät ryhmäkeket parastin Microsoftilta. Aina ei tarvitsekaan keksiä pyörää uudelleen. Joskus riittää, että tuunaa vanhoista osista uuden kokonaisuuden. Meillä tämä malli on ainakin toiminut.

1) OPS -tiimiNimet kertovat jo melko paljon toimenkuvasta. OPS -tiimi kirjoittaa ja kehittää koulun OPS:ia. Digitiimi etsii uusia keinoja käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa ja tuoda uusia digitaalisia oppimisympäristöjä muun työyhteisön tietoisuuteen. Heillä on siis vahvasti myös koulutuksellinen missio. Osallisuustiimi kehittää koulumme toimintaa yhä enemmän oppilaita kuulevaan suuntaan ja Keke -tiimi huolehtii kestävän kehityksen periaatteiden toteutumisesta ja ulkona oppimisen pedagogiikasta.
2) Digitiimi
3) Osallisuustiimi
4) Keke -tiimi
Luokka-astetiimit ovat kyllä myös pedagogisia tiimejä, mutta niillä ei ole kuin yksi tavoite. Niiden tehtävänä on kaikella tavalla keksiä uusia keinoja tehdä yhteistyötä luokka-asteittain ja luokka-asteiden välillä ja raivata esteitä jotka estävät yhteistyön tekemistä.
Myös aihetiimeille on kullekin kirjattu omat sitovat tavoitteensa. Kullekin tiimille tavoitteita on vain kolme. Kaikki tavoitteet liittyvät pedagogiseen työhön. Yksi oleellinen linjaus onkin, että koulussamme on vain pedagogisia tiimejä. Meillä ei ole erikseen esim. tyky- tai juhlatiimiä. Nämä asiat hoidetaan muulla tavoin.
Kolme vuotta yritimme saada asioita hoidettua niin, että tiimien kokoontumisajat oli palkitettu lukujärjestykseen. Aihetiimit kokoontuivat tiistaisin klo 14-15 ja luokka-astetiimit torstaisin klo 8-9. Koska ajat olivat kiinteät, tiimit alkoivat odottaa, että heille annetaan kullekin kerralle joku tehtävä. Yksi opettajista kiteytti asian loistavasti: "Keskiviikkona ei vielä tiedetty, mitä torstaiaamuna piti tehdä." Tästä voi tietysti syyttää vain rehtoria, joka ei ollut aiheita antanut ajoissa. Rehtorin työmäärä nykykoulussa on kuitenkin niin valtaisa, että ihan jokaista juttua ei aina ehdi ajoissa suunnitella. Siksi tällainen passivoiva järjestelmä ei toimi -tai ei ainakaan Vuorenmäessä toiminut.
Kesällä aloin pohtia asioita uusiksi. Olin jo aiemmin ymmärtänyt ongelman: ei kukaan voi olla luova joka viikko tiistaisin kahdesta kolmeen ja torstaisin kahdeksasta yhdeksään. En vaan ollut uskaltanut päästää ohjista irti. Opettajan työaikajärjestelmä (opetusvelvollisuus + 3 ns. yt -tuntia/vko) on aina ollut mielestäni pahin koulutusjärjestelmäämme rapauttava syöpä. Se ohjaa sellaiseen ajatteluun, että kaikki opetuksen ulkopuolinen työ olisi tehtävissä kolmen yt -tunnin puitteissa. Tämä taas ei hirveästi kannusta tekemään mitään yhdessä, kun omiakin hommia on jokaisella ihan riittävästi. Yhteistyö on yleensä kuitenkin avain näihin ongelmiin, kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
Loimme mallin, jossa purimme lähes kaiken TUNTIMÄÄRIIN kohdistuvan kontrollin. Kerroin heti vuoden alussa, että ainoa, mitä seurataan ovat tavoitteet. En ole kiinnostunut päästäänkö tavoitteisiin 10 tunnissa vai 100 tunnissa. Oleellista on, että tapahtuu tavoitteiden mukaista toimintaa.
Luokka-astetiimien vetäjien roolia kehitettiin myös entistä enemmän johtamisen suuntaan. Ennen heidän tehtävänsä oli enemmän kokoonkutsuja kuin johtaja, vaikka he olivatkin osa koulun johtoryhmää (meillä rehtori, apulaisrehtori ja luokka-astetiimien vetäjät). Kesällä kävimme Uudenmaan reksien kanssa vierailulla Microsoftilla, jossa tiimien vetäjät käyvät kehityskeskustelut kerran kuussa tiimiensä kanssa. Toin täältä idean myös meille, tosin hieman laimennettuna. Meillä luokka-astetiimien vetäjät käyvät nyt ryhmäkehityskeskustelut kaksi kertaa syksyllä ja kaksi kertaa keväällä tiimiensä kanssa. Näissä keskusteluissa keskitytään lähinnä kolmeen kysymykseen 1) missä olemme onnistuneet 2) missä meillä on vielä parannettavaa ja 3) mitä minä itse olisin valmis tekemään, jotta pääsisimme paremmin tavoitteisiimme?
Ensimmäiset keket on käyty ja palaute on ollut todella hyvää. Kukaan ei enää palaisi vanhaan. Kaikki pitävät uutta, vapaampaa systeemiä hyvänä. Nyt tiimit voivat niputtaa yt -aikaa suuremmiksi kokonaisuuksiksi niin, että työskentelylle jää kunnolla aikaa. Kokoontumisajat voi valita sen mukaan, etteivät muut kiireet puske samaan aikaan päälle. Kun kokoonnutaan kerran pidempään ja saadaan kunnolla asioita tehtyä, voidaan välillä pitää vapaata ja olla kokoontumatta. Ja mikä parasta, nyt tiimien työ on itseohjautuvaa, eikä kukaan odota tehtäviä koulun johdolta. Tehtävät on annettu vuoden alussa isompina tavoitteina ja joka kerta kun kokoonnutaan, pyritään tekemään niiden tavoitteiden mukaista toimintaa. Passiivinen tehtävien odottaminen on muuttunut aktiiviseksi toiminnaksi oikeiden asioiden eteen. Näin myös jokainen opettaja johtaa itse itseään, eikä jättäydy johdettavaksi.
Emme ole myöskään unohtaneet pedagogisia aihetiimejä oman onnensa nojaan. Nyt kun johtoryhmä kokoontuu eri aikaan kuin aihetiimit (viime vuonna oli toisin), jää johtoryhmän jäsenille aikaa käydä sparraamassa myös aihetiimejä. Heitäkin kuullaan kehityskeskusteluissa ja pyritään tarjoamaan kaikki heidän tarvitsemansa tuki sille arvokkaalle työlle, mitä he tekevät koulumme eteen. Yritetään yhdessä löytää ratkaisuja niin resurssiongelmille kuin koulun joskus jäykille rakenteillekin, jotka voivat estää oikeita asioita toteutumasta.
En tiedä, onko tässä mitään täysin uutta tai omaperäistä. Laajemmat pedagogiset aihetiimit meille tuotiin jo aiemmin benchmarkkauskäynniltä Koulumestarin koulusta Espoosta ja tiimivetäjien pitämät ryhmäkeket parastin Microsoftilta. Aina ei tarvitsekaan keksiä pyörää uudelleen. Joskus riittää, että tuunaa vanhoista osista uuden kokonaisuuden. Meillä tämä malli on ainakin toiminut.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Kännykät ja oppiminen -tasa-arvokysymys?
Tämän blogin selkeästi luetuin teksti (tällä hetkellä n. 1800 lukukertaa) on ollut vuoden takainen postaus Kännykät ja oppiminen. Syykin on varmaan selvä -otsikossa on kaksi koulumaailmassa paljon tunteita herättävää sanaa yhdessä otsikossa. Suuri osa opettajista pitää kännyköitä edelleen lähinnä häiriötekijänä luokassa. Kännykät koetaan jopa niin uhkaavaksi, että piti säätää oikein laki, jonka nojalla opettaja saa ottaa oppilaalta opetusta häiritsevän kännykän pois.
Tässä postauksessa en pureudu ensisijaisesti sen enempää opetukseen kuin kännyköiden häiritsevyyteenkään. Edellisen kännyköihin liittyvän postaukseni kommenteissa nousi kuitenkin esiin usein lausuttu argumentti siitä, kuinka oppilaiden omien kännyköiden käyttäminen opetuksessa aiheuttaa tasa-arvo-ongelman. Espoolaisen Auroran koulun rehtori Martti Hellström kommentoi:
Olen ehdottomasti maksuttoman perusopetuksen kannattaja ja pidän tärkeänä sitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Tämä on yksi suomalaisen koululaitoksen ehdottomia vahvuuksia suhteessa muihin maihin. Koulun tulee pääsääntöisesti tarjota ne välineet, joilla koulussa opitaan. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut kun tarkemmin ajatellaan.
Koulu ei millään voi tarjota esim. suksia, monoja ja luistimia jokaiselle oppilaalle. Tämähän vaatisi, että koululla olisi suunnattoman suuri varasto, jossa olisi useita samaa kokoa olevia monoja ja luistimia niin tytöille kuin pojillekin. Sama juttu suksien kanssa jne. Ei! Kouluun on perinteisesti tuotu omat sukset, monot ja luistimet BYOD -periaatteella. Jos jollakin ei sellaisia ole, koulu ei voi velvoittaa niitä hankkimaan vaan koulun tulisi tarjota varusteet niile, joilta ne puuttuvat. Vaan, kuinka usein tarjoaa?
Kuinka monella koululla on niin paljon lainasuksia, -monoja ja -luistimia kuin nykyään on tarvetta. Nykypäivän lapset hiihtävät niin vähän, että yhä useampi perhe jättää kalliit varusteet hankkimatta. Koulujen varastot eivät pysy perässä tässä kehityksessä. Em. urheilulajit ovat kuitenkin suomalaisille hyvin perinteisiä talviurheilulajeja, joiden opetuksesta mainitaan myös opetussuunnitelmassa.
Kännykän käytöstä varmaan aika harvan koulun opetussuunnitelmassa mitään mainitaan -järjestyssäännöissä sen sijaan sitäkin useammin. Kuitenkin kouluilla on useimmiten huomattavasti paremmat mobiililaitteet antaa lainaksi niille, joilta kännykkä, tabletti tai muu mobiililaite puuttuu, kuin esim. sukset tai monot. Eikö huomattavasti karmaisevampi vääryys ole se, kuinka heikosti kouluilla on tarjota suksia lainaksi kuin se, millaisen mobiililaitteen oppilas saa koulusta?
Mielestäni enemmän kuin tähän melko näennäiseen tasa-arvokysymykseen, tulisi meidän opetuksen ammattilaisten keskittyä siihen, kuinka kännykkää voisi opetuksessa hyödyntää. Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka oman kouluni innovatiiviset opettajat ovat ottaneet haasteen vastaan ja keksineet järkevää käyttöä noille lähes jokaisen taskusta löytyville päätelaitteille. On ladattu pdf -lukijaohjelmia ja e -kirjoja, käytetty QR -koodeja, tehty videoita, käyetty karttasovellusta suunnistuksessa ja otettu suunnistusparista kuvaa rastilla jne. Lista on ihan loputon.
Oppilaan elämän ja elinikäisen oppimisen kannalta on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että koulu voi opettaa älypuhelimen hyötykäyttöä oppilaille kaiken tuon viihdekäytön rinnalle, jonka he kyllä osaavat. Älypuhelin on kuitenkin niin uskomaton kapistus, että harva käyttää sen ominaisuuksista puoliakaan. Onhan työvälineiden käyttötaidot mainittu myös yhtenä 2000 -luvun kansalaistaitona.
Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien tulisi nyt varustaa pilttinsä älypuhelimella jo pienestä pitäen. Kuten sanoin, koulu kyllä tarjoaa välineet niille, joilta ne puuttuvat. Sen sijaan, jos jotain haluaa lapselleen ostaa koulua varten, ehdotan, että syksyllä hankitaan taas sopivat monot, sukset ja luistimet. Niille toivottavasti tulee jo ensi vuonna käyttöä. Tänä vuonna jäi aika vähälle ;-) sattuneesta syystä.

"Toivotaan, että löytyy ratkaisu, jolla jokaiselle oppilaalle voidaan järjestää älypuhelin, jos se valitaan keskeiseksi opetusvälineeksi.Kommentoin jo lyhyesti asiaa jo heti postauksen kommenttiosioon, mutta ajattelin hieman vielä laajentaa näkökulmaa. Rehtori Hellströmin kommenttihan kohdistui suoraan nykyään niin paljon puhuttuun BYOD -periaatteeseen (Bring Your Own Device).
Yhteisessä peruskoulussa ei voida sallia, että osalla opetus on luxusta ja osalla karvalakkimallista."
Olen ehdottomasti maksuttoman perusopetuksen kannattaja ja pidän tärkeänä sitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Tämä on yksi suomalaisen koululaitoksen ehdottomia vahvuuksia suhteessa muihin maihin. Koulun tulee pääsääntöisesti tarjota ne välineet, joilla koulussa opitaan. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut kun tarkemmin ajatellaan.
Koulu ei millään voi tarjota esim. suksia, monoja ja luistimia jokaiselle oppilaalle. Tämähän vaatisi, että koululla olisi suunnattoman suuri varasto, jossa olisi useita samaa kokoa olevia monoja ja luistimia niin tytöille kuin pojillekin. Sama juttu suksien kanssa jne. Ei! Kouluun on perinteisesti tuotu omat sukset, monot ja luistimet BYOD -periaatteella. Jos jollakin ei sellaisia ole, koulu ei voi velvoittaa niitä hankkimaan vaan koulun tulisi tarjota varusteet niile, joilta ne puuttuvat. Vaan, kuinka usein tarjoaa?
Kuinka monella koululla on niin paljon lainasuksia, -monoja ja -luistimia kuin nykyään on tarvetta. Nykypäivän lapset hiihtävät niin vähän, että yhä useampi perhe jättää kalliit varusteet hankkimatta. Koulujen varastot eivät pysy perässä tässä kehityksessä. Em. urheilulajit ovat kuitenkin suomalaisille hyvin perinteisiä talviurheilulajeja, joiden opetuksesta mainitaan myös opetussuunnitelmassa.
Kännykän käytöstä varmaan aika harvan koulun opetussuunnitelmassa mitään mainitaan -järjestyssäännöissä sen sijaan sitäkin useammin. Kuitenkin kouluilla on useimmiten huomattavasti paremmat mobiililaitteet antaa lainaksi niille, joilta kännykkä, tabletti tai muu mobiililaite puuttuu, kuin esim. sukset tai monot. Eikö huomattavasti karmaisevampi vääryys ole se, kuinka heikosti kouluilla on tarjota suksia lainaksi kuin se, millaisen mobiililaitteen oppilas saa koulusta?
Mielestäni enemmän kuin tähän melko näennäiseen tasa-arvokysymykseen, tulisi meidän opetuksen ammattilaisten keskittyä siihen, kuinka kännykkää voisi opetuksessa hyödyntää. Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka oman kouluni innovatiiviset opettajat ovat ottaneet haasteen vastaan ja keksineet järkevää käyttöä noille lähes jokaisen taskusta löytyville päätelaitteille. On ladattu pdf -lukijaohjelmia ja e -kirjoja, käytetty QR -koodeja, tehty videoita, käyetty karttasovellusta suunnistuksessa ja otettu suunnistusparista kuvaa rastilla jne. Lista on ihan loputon.
Oppilaan elämän ja elinikäisen oppimisen kannalta on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että koulu voi opettaa älypuhelimen hyötykäyttöä oppilaille kaiken tuon viihdekäytön rinnalle, jonka he kyllä osaavat. Älypuhelin on kuitenkin niin uskomaton kapistus, että harva käyttää sen ominaisuuksista puoliakaan. Onhan työvälineiden käyttötaidot mainittu myös yhtenä 2000 -luvun kansalaistaitona.
Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien tulisi nyt varustaa pilttinsä älypuhelimella jo pienestä pitäen. Kuten sanoin, koulu kyllä tarjoaa välineet niille, joilta ne puuttuvat. Sen sijaan, jos jotain haluaa lapselleen ostaa koulua varten, ehdotan, että syksyllä hankitaan taas sopivat monot, sukset ja luistimet. Niille toivottavasti tulee jo ensi vuonna käyttöä. Tänä vuonna jäi aika vähälle ;-) sattuneesta syystä.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Anna valta pois
Kulunut kevät on kulunut kuin siivillä, enkä juuri ole bloggaillut. Paljon kirjoittamisen arvoista on kuitenkin tapahtunut, joten tartun kevään aiheisiin vaikka sitten jälkeen päin.
Keväällä sain kutsun puhumaan huhtikuussa Seinäjoella järjestettyyn Liikkuva koulu -seminaariin. Tapahtuman järjestäjät etsivät puhujaa liittyen oppilaan osallisuuteen liittyviin asioihin koulussa. He olivat kuulemma törmänneet dioihini aiheesta netissä. Olin muutama vuosi sitten puhumassa aiheesta OPH:n Kristina Kaiharin pyynnöstä kansallisilla perusopetuspäivillä. Jotain valmista ajatusta minulla siis oli aiheesta.
Aihe on tärkeä ja ajankohtainen myös omassa koulussani. Päätin tarttua haasteeseen ja lähdin Seinäjoelle. Minulle oli varattu aikaa 40 minuuttia. Tein lyhyen setin dioja, jotta pysyn aikataulussa, koska tarkoitus oli ehtiä myös keskustella aiheesta.
Tärkein viestini oli se, että jos ihan oikeasti halutaan lisätä oppilaan vaikuttamisen mahdollisuuksia ja osallisuuden tunnetta koulussa, on meidän aikuisten annettava lapsille myös todellista valtaa päättää asioista. On näennäisdemokratiaa, että aikuiset määrittelevät aiheet, joista lapset saavat puhua aikuisten määrittelemissä rajoissa ja ainakin siinä vaiheessa kun lapset jostain innostuvat, nousee jonkun sormi pystyyn ja "mutta..."
Postaukseni otsikko on tietoisesti provosoiva, mutta on taivaan tosi, että suurin osa suomalaisissa kouluissa tapahtuvasta oppilaan osallisuudesta on opettajajohtoista ja lasten todellinen mahdollisuus vaikuttaa on melko näennäistä. En kannata sitä, että annetaan homman lähteä täysin lapasesta, mutta melko paljon siitä meille opettajille niin rakkaasta hallinnan tunteesta on pakko menettää, jotta jotain oikeasti voi tapahtua oppilasjohtoisesti. Lapset ovat paljon viisaampia, kuin me aikuiset monesti uskomme. Jos pidämme kiinni tuosta hallinnasta, saavutamme vain niitä asioita, joita opettaja osaa. Kun annamme pallon oppilaille ja hyödynnämme ryhmän potentiaalia, alkaa syntyä uusia asioita.
Hyvänä esimerkkinä tästä on esim. yrittäjyyskasvatus. Kun oppilaisiin oikeasti luotetaan ja annetaan heidän toteuttaa omia visioitaan, voi syntyä vaikka sellaista jälkeä kuin naapurikoulullamme Veikkolassa. Siellä yrittäjyyskurssilaiset ovat oikeasti perustaneet yrityksiä ja pyörittävät nyt omaa liiketoimintaansa -itsenäisesti.
Myös meillä Vuorenmäessä on tietenkin edistetty oppilaan osallisuuden kokemusta ja pyritty mahdollistamaan kaikkea sitä, mikä edistää oppilaan osallistumista koulun toiminnassa. Ohessa linkki niihin kirjoituksiin tässä blogissa, jotka jollakin tavoin sivuavat osallisuuden teemaa. Lisäksi julkaisen tässä myös videon, jossa nuori, innovatiivinen ja innokas opettajamme Noora Malkavaara kertoo koulumme digiassaritoiminnasta.
Haastan tulevana lukuvuonna kaikki meidät opettajat edes kerran antamaan vallan pois, oppilaille. Kokeile, mitä tapahtuu. Jos homma lähtee täysin lapasesta, muista, että sinä olet aikuinen ja voit koska tahansa viheltää pelin poikki. Uskon kuitenkin ennemmin siihen, että yllätyt. Vastuullista toimintaa syntyy vain sitä kautta, että luotetaan.
Oman esitykseni jälkeen minua haastateltiin myös hetken Liikkuvan koulun You Tube -kanavalle. Video on ohessa:
Myös mediamoguli Pauli Aalto -Setälä puhui osittain aihetta sivuten muutama vuosi sitten opettajille tehdyssä Campus -seminaarissa Savoy -teatterissa. Tuo video löytyy täältä:

Campus: Pauli Aalto-Setälä from Campus on Vimeo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)