Kännykät ja oppiminen -tasa-arvokysymys?

Tämän blogin selkeästi luetuin teksti (tällä hetkellä n. 1800 lukukertaa) on ollut vuoden takainen postaus Kännykät ja oppiminen. Syykin on varmaan selvä -otsikossa on kaksi koulumaailmassa paljon tunteita herättävää sanaa yhdessä otsikossa. Suuri osa opettajista pitää kännyköitä edelleen lähinnä häiriötekijänä luokassa. Kännykät koetaan jopa niin uhkaavaksi, että piti säätää oikein laki, jonka nojalla opettaja saa ottaa oppilaalta opetusta häiritsevän kännykän pois.

Tässä postauksessa en pureudu ensisijaisesti sen enempää opetukseen kuin kännyköiden häiritsevyyteenkään. Edellisen kännyköihin liittyvän postaukseni kommenteissa nousi kuitenkin esiin usein lausuttu argumentti siitä, kuinka oppilaiden omien kännyköiden käyttäminen opetuksessa aiheuttaa tasa-arvo-ongelman. Espoolaisen Auroran koulun rehtori Martti Hellström kommentoi:

"Toivotaan, että löytyy ratkaisu, jolla jokaiselle oppilaalle voidaan järjestää älypuhelin, jos se valitaan keskeiseksi opetusvälineeksi.

Yhteisessä peruskoulussa ei voida sallia, että osalla opetus on luxusta ja osalla karvalakkimallista."

Kommentoin jo lyhyesti asiaa jo heti postauksen kommenttiosioon, mutta ajattelin hieman vielä laajentaa näkökulmaa. Rehtori Hellströmin kommenttihan kohdistui suoraan nykyään niin paljon puhuttuun BYOD -periaatteeseen (Bring Your Own Device).

Olen ehdottomasti maksuttoman perusopetuksen kannattaja ja pidän tärkeänä sitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Tämä on yksi suomalaisen koululaitoksen ehdottomia vahvuuksia suhteessa muihin maihin. Koulun tulee pääsääntöisesti tarjota ne välineet, joilla koulussa opitaan. Näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut kun tarkemmin ajatellaan.

Koulu ei millään voi tarjota esim. suksia, monoja ja luistimia jokaiselle oppilaalle. Tämähän vaatisi, että koululla olisi suunnattoman suuri varasto, jossa olisi useita samaa kokoa olevia monoja ja luistimia niin tytöille kuin pojillekin. Sama juttu suksien kanssa jne. Ei! Kouluun on perinteisesti tuotu omat sukset, monot ja luistimet BYOD -periaatteella. Jos jollakin ei sellaisia ole, koulu ei voi velvoittaa niitä hankkimaan vaan koulun tulisi tarjota varusteet niile, joilta ne puuttuvat. Vaan, kuinka usein tarjoaa?

Kuinka monella koululla on niin paljon lainasuksia, -monoja ja -luistimia kuin nykyään on tarvetta. Nykypäivän lapset hiihtävät niin vähän, että yhä useampi perhe jättää kalliit varusteet hankkimatta. Koulujen varastot eivät pysy perässä tässä kehityksessä. Em. urheilulajit ovat kuitenkin suomalaisille hyvin perinteisiä talviurheilulajeja, joiden opetuksesta mainitaan myös opetussuunnitelmassa.

Kännykän käytöstä varmaan aika harvan koulun opetussuunnitelmassa mitään mainitaan -järjestyssäännöissä sen sijaan sitäkin useammin. Kuitenkin kouluilla on useimmiten huomattavasti paremmat mobiililaitteet antaa lainaksi niille, joilta kännykkä, tabletti tai muu mobiililaite puuttuu, kuin esim. sukset tai monot. Eikö huomattavasti karmaisevampi vääryys ole se, kuinka heikosti kouluilla on tarjota suksia lainaksi kuin se, millaisen mobiililaitteen oppilas saa koulusta?

Mielestäni enemmän kuin tähän melko näennäiseen tasa-arvokysymykseen, tulisi meidän opetuksen ammattilaisten keskittyä siihen, kuinka kännykkää voisi opetuksessa hyödyntää. Olen erittäin ylpeä siitä, kuinka oman kouluni innovatiiviset opettajat ovat ottaneet haasteen vastaan ja keksineet järkevää käyttöä noille lähes jokaisen taskusta löytyville päätelaitteille. On ladattu pdf -lukijaohjelmia ja e -kirjoja, käytetty QR -koodeja, tehty videoita, käyetty karttasovellusta suunnistuksessa ja otettu suunnistusparista kuvaa rastilla jne. Lista on ihan loputon.

Oppilaan elämän ja elinikäisen oppimisen kannalta on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että koulu voi opettaa älypuhelimen hyötykäyttöä oppilaille kaiken tuon viihdekäytön rinnalle, jonka he kyllä osaavat. Älypuhelin on kuitenkin niin uskomaton kapistus, että harva käyttää sen ominaisuuksista puoliakaan. Onhan työvälineiden käyttötaidot mainittu myös yhtenä 2000 -luvun kansalaistaitona.

Kaikki edellä mainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien tulisi nyt varustaa pilttinsä älypuhelimella jo pienestä pitäen. Kuten sanoin, koulu kyllä tarjoaa välineet niille, joilta ne puuttuvat. Sen sijaan, jos jotain haluaa lapselleen ostaa koulua varten, ehdotan, että syksyllä hankitaan taas sopivat monot, sukset ja luistimet. Niille toivottavasti tulee jo ensi vuonna käyttöä. Tänä vuonna jäi aika vähälle ;-) sattuneesta syystä.