lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tunnustusta blogilleni

Vaikka alkuvuosi on mennyt blogin suhteen varsin hiljaisesti ja bloggaava kollegani Martti Hellström kuittasikin jo kerran Twitterissä, että "Vuorenmäen koulussa on edelleen joulu", blogini on kuitenkin saanut myös mukavaa tunnustusta. Tuoreessa Opetus2000 -sarjan kirjassa Verkosto vahvaksi, blogini mainitaan yhtenä kolmesta rehtorien pitämistä blogeista. Olen tästä huomiosta luonnollisesti kiitollinen. Se myös osittain sai minut taas aktivoitumaan ja kirjoittamaan.



Tämän alkaneen vuoden kuluessa bloggaavien rehtoreiden määrä on myös kasvanut ja olenkin lisännyt omaan reksiblogien luettelooni, blogini kylkeen, Mäntsälän Riihenmäen rehtorin Saija Hellströmin blogin. Kannattaa tutustua Saijan ensimmäiseen bloggaukseen. Rehtorin työ on luonteeltaan sellaista, että moni meistä törmää vuorokauden sisällä olevien tuntien (toistaiseksi vielä 24) tuomaan rajoitteeseen. Kaikkea ei vaan aina ehdi. Saijakin on vasta päässyt alkuun, mutta odotamme jo nyt mielenkiinnolla jatkoa.

Mikä meitä reksejä sitten oikein pitää kiireisenä? Itselläni tämä alkuvuosi on mennyt hyvin pitkälle ihmisten parissa. Olen irrottanut enemmän aikaa oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön kohtaamiseen. Tosiasiassa, henkilöstö on varmasti se, joka on välillä joustanut näiden kahden muun kustannuksella. Olen kuitenkin yrittänyt tarjota työpanostani perheiden moninaisiin tarpeisiin käydä keskustelua lasten koulunkäynnistä, olen istunut oppilaiden kanssa pohtimassa ystävyyssuhteita, koulun sääntöjä jne. Hallinto on sitten hoitunut siinä sivussa -iltaisin. Olen kuitenkin nähnyt tärkeäksi sen, että ihminen kohdataan sillä hetkellä kun siihen on tarvetta, eikä parin viikon päästä. Heti on pakko myöntää, että n. 400 oppilaan koulussa tämä ei täysin ole mahdollista. Varmasti on myös karuja epäonnistumisia siinä, että aikatauluja ei ole saatu sopimaan. Yritystä kuitenkin on ollut.

Alkuvuonna on myös ollut monenlaista kivaa yhteistä, joka on osaltaan vienyt aikaa, mutta toisaalta myös luonut tunnelmaa. Yksi tällainen hauska tapahtuma oli koulumme talviliikuntapäivä juuri ennen hiihtolomaa. Päivän aikana jokainen oppilas pääsi osallistumaan ja hauskaa taisi olla kaikilla. Lajit oli valittu niin, että valmiita mestareita ei ollut. Oli mm. tandemhiihtoa, lumenkeruukisaa, tarkkuusheittoa ja hankisalibandya. Yksi kaikkein hauskimmista jutuista oli jälleen opettajien ja oppilaiden välinen ottelu -tänä vuonna norsupalloa. Viime vuonna pelasimme harjapalloa. Kukaan ei enää muista lopputulosta, mutta hauskaa oli kaikilla. Sekä opettajat että oppilaat tuulettivat näyttäviä tuuletuksia. Tuomaripeliltäkään ei täysin vältytty, mutta kentältä poistuttiin hymyssä suin ja kättelyiden kautta.



Pidin itsekin pitkästä aikaa hiihtoloman ja heittäydyinkin lomille oikein kunnolla. En lukenut sähköpostia tai ammattikirjallisuutta. Puhelinkin oli poissa päältä. Kun tällaiselta lomalta palaa, töitä tietysti riittää. Tämän viikon olen ottanut kertynyttä sumaa kiinni. Viikossa sain kiinni sähköpostin, hallintopäätösten ja henkilöstöpäätösten suman (=henkilöstön lyhyet virkavapaat > opettajahan on sairaanakin virkavapaalla, josta tehdään päätös), Helmi -viestit ja sain maksettua jopa kertyneet laskut. Siinä sivussa pidin useita oppilaspalavereita, tapasin huoltajia, pidin 10 oppituntia jne. Ainoa, jossa en vielä päässyt lomaa edeltävään tilaan, oli lomakilot. Niitä pudotetaan vielä muutama viikko ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti