Työelämän muutos haasteena koululle

Aloittaessani Vuorenmäen koulun rehtorina lähes päivälleen kaksi vuotta sitten (1.4.2011), kuvittelin uuden toimintakulttuurin tällaisessa uudessa tilanteessa uivan koulun rakenteisiin kuin itsestään. Ehkä kärjistän hieman. Tottakai ymmärsin, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä, mutta hätäisestä ihmisestä hidas muutos joskus tuntuu liiankin hitaalta. Toisaalta olen huomannut, että hidas muutos tuottaa pysyvää muutosta. Ja sitähän me haemme.

Kahden vuoden rajapyykin lähestyessä, olen jälleen lukenut niitä samoja julkaisuja, joista ammensin näkökulmia muutokseen alussa. Olen lueskellut mm. EK:n OIVALLUS -hankkeen loppuraporttia ja Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisua Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa.

Kummankin raportin taustalla on työelämän muutos. Ja koulussahan opiskellaan "elämää, eikä koulua varten". Oivallus -hankkeen loppuraportin tiivistelmässä hahmotellaan työelämän muutosta mm. seuraavasti:

"Koulutusjärjestelmän yhtenä tavoitteena on ollut valmistaa ihmisiä teollisen yhteis­kunnan palvelukseen eli töihin, joissa täsmällisesti määritellyt tehtävät oli jaettu etukäteen. Teollisen yhteiskunnan työntekijät työskentelivät pitkälti erillään toisistaan ja yhden taidon oppiminen riitti pitkäksi aikaa. 

Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty kohti tietoyhteiskuntaa tai kokeiluyhteis­kuntaa. Keskeiseksi on noussut se, osataanko työskennellä uudella tavalla ja siten saada aikaan uudistettuja tai uusia ratkaisuja. Haasteeseen vastatakseen yritykset muuttavat työn tekemisen tapojaan. Mekaaninen ajattelu, ”by the book”, on valttia yhä harvemmin. Tarkat ohjeet korvautuvat suuntaviivoilla ja tavoitteiden abstraktiotaso kasvaa. Työn sisällöt ja säännöt määritellään usein itse tai yhdessä muiden kanssa."

Myös koulussa olen pyrkinyt vahvistamaan yhteistä visiota, yhteisiä arvoja ja yhteistä näkemystä työn tekemisestä Vuorenmäen oppimiskeskuksessa. Emme ole useinkaan lähteneet antamaan tiukkoja ohjeita siitä, miten yksittäisen opettajan tulisi toimia. Samaan tavoitteeseen voidaan päästä monella tavalla. "Huipulle on monta tietä", kuten koulumme slogan kuuluu.

Olemme pyrkineet vahvistamaan yhteistyötä ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Opetussuunnitelmamme valmistuu parhaillaan Google Drivessa yhteisöllisesti siten, että osa kirjoittaa ja osa kommentoi. Tiimirakenteemme tarkoitus on tukea yhteistä tekemistä. Digiajan opettaja -koulutukseen lähetettiin 8 ihmistä koko talosta, jotta yhteinen tekeminen vahvistuisi ja toimintakulttuurin muutokselle olisi riittävän vakaa pohja.

Parhaillaan käydään kehityskeskusteluja ja tehdään samalla myös työsuorituksen arviointia. Koulussamme on monenlaisia erityistaitoja. Ne pitää kaikki saada yhteiseen käyttöön, kuten yksi innovatiivisen työyhteisön peruspilareista kuuluu: "Anna jokaiselle kaikki työssä tarvittava tieto" (Opetuksen innovaatiot ja innovatiivisuus opetuksessa, TEM, 2009).

Meillä on edelleen paljon tekemistä siinä, että rakenteet saadaan toimiviksi ja innovatiivisuutta ja osaamisen jakamista tukeviksi. Suunta on kuitenkin hyvä. Yhteistyö on lisääntynyt luokkien ja opettajien välillä. Tulevaisuudessa yritämme luoda edelleen sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka tukevat tätä kehitystä: työaikajärjestelyt, tiimiorganisaatio, työtehtävien kierto, mentorointi jne.

Tärkeää on muistaa myös se, että pelkät toimivat rakenteet eivät varmista oikeanlaista kehitystä. Em. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa puhutaan myös jaetusta johtajuudesta ja avataan käsitettä huomattavasti laajemmaksi kuin pelkät jaetun johtajuuden rakenteet.

Usein näemme jaetun johtajuuden vain muodollisena järjestelynä (distribution formally), jossa toimenkuvat on jaettu siten, että johtajuus jakaantuu (rehtori, apulaisrehtori, tiimien vetäjät jne.) Jaettu johtajuus voi toimia myös käytäntönä (distribution as pragmatic), jolloin jakamisen tilapäinen rooli korostuu. Johtamista jaetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi oman koulumme kohdalla mm. oppilashuoltoa koskeva lainsäädäntö muuttui samoihin aikoihin kun koulu perustettiin. Oli oleellista, että juuri oppilashuollon ammattilaiset olivat luomassa koulumme toimintatapoja tuossa tilanteessa -ei yksin rehtori. Jakaminen strategiana (distribution as strategic) toteutuu koulun pitkäaikaisessa kehittämisessä esim. sijoittamalla tiettyjä ihmisiä tiettyihin tarkkaan valittuihin tehtäviin. Myös rekrytoinnilla tehdään strategisia valintoja. Jakaminen vähittäin (distribution as incrementally) tarkoittaa johtamisvastuun jakamista sitä mukaa kun yksilö osoittaa pystyvänsä sitä ottamaan.

Koulussamme jaettu johtajuus ei siis toteudu pelkkinä muodollisina rakenteina vaan vastuuta jaetaan hyvin monin eri perustein. Koulumme kaikkein nuorimmillakin ja virkavuosiltaan kokemattomimmillakin opettajilla on erittäin tärkeitä taitoja koulumme kokonaisuuden kannalta. Osittain heidät on rekrytoitukin juuri tästä pitkän linjan strategisesta näkökulmasta. Tarvitsemme kouluumme juuri tietynlaista osaamista toimintakulttuurin muutoksen vahvistamiseksi.

EK:n raportti näkeekin rekrytoinnin yhdeksi kaikkein tärkeimmäksi toivotun muutoksen edistäjäksi. Näitä muutosta edistäviä tekijöitä ovat raportin mukaan:

1) rekrytoidaan uudenlaisia työntekijöitä
2) työkiertoa käytetään systemaattisesti
3) yrityksen johto ohjaa muutosta esimerkillään
4) yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa lisääntyy
5) muutosta vauhditetaan kannustimilla

1. Oman koulumme kohdalla rekrytointi luo muutosta hitaasti sillä suurin osa viroista siirrettiin suoraan Veikkolan koulusta kun Vuorenmäen oppimiskeskus aloitti toimintansa. Rekrytointia oli siis suhteellisen vähän.

2. Työtehtävien kiertoa tehdään varmasti tulevaisuudessa eri vastuutehtävissä. Koulumme on vasta niin uusi, että kiertoa ei vielä ole ollut mielekästä tehdä. Sen sijaan edellä kuvaamaani johtamisen jakamista teemme kyllä monin tavoin. Apulaisrehtori ja tiimien vetäjät eivät suinkaan ole ainoita, joilla olisi merkittäviä vastuutehtäviä johtajuuden näkökulmasta. Viimeksi viime viikolla Sami Löfgren otti vastuun koulumme tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen käytön edistämisestä. Siinä hänellä on vahvana tukenaan digitiimimme, jonka alueelle uusien toimintatapojen levittäminen myös kuuluu.

3. Rehtorina pyrin toimimaan esimerkkinä muille. Olen mukana niissä keskeisissä hankkeissa, joissa minun läsnäolollani on merkitystä. Digiajan opettaja -koulutus on yksi tällaisista. Toimin itsekin vastaavissa koulutustehtävissä mm. KuumaTVT -hankkeen puitteissa, mutta silti pidän tärkeänä, että olen mukana juuri niissä hankkeissa, jotka ovat viemässä kouluamme 2020 -luvulle. Se ei voi olla yksin yksittäisten opettajien tehtävä. Oma verkostoitumiseni sosiaalisen median kautta voidaan nähdä myös tällaisena esimerkkinä toimimisena.

4. Toistaiseksi meillä on ollut yhteistyöhankkeita mm. Aalto -yliopiston (kokeilukulttuuri) ja Helsingin yliopiston kanssa (Finnable). Näitä hankkeita on tarjolla koko ajan, mutta lähdemme toistaiseksi niihin melko harkiten sillä uuden koulun käytänteiden luominen ei saa häiriintyä siitä, että ollaan liian monessa mukana. Tulevana syksynä olemme kuitenkin mukana viettämässä Euroopan robottiviikkoa. Tästä myöhemmin lisää.

5. Julkisen talouden kannustimet ovat suhteellisen maltillisia, mutta niillä on kuitenkin tunnustuksellinen merkitys. Vaikka rahasumma ei päätä huimaisikaan, työpanoksen huomioiminen pienelläkin kannustimella voi olla merkityksellinen. Toisaalta monesti oikeassa paikassa, oikeaan aikaan annettu suullinen tunnustus voi myös olla tärkeä kannustin. Työn imu ei voi syntyä vain ulkoisista kannustimista -se syntyy parhaimmillaan juuri sisältä käsin, työstä itsestään.

Miksi sitten puhun muutoksesta? Suomalainen kouluhan pärjää mainiosti kansainvälisissä vertailuissa. On totta, että olemme menestyneet viimeiset kymmenen vuotta PISA -testeissä ja muissakin vertailuissa. Viime vuosina olemme kuitenkin joutuneet luovuttamaan kirkkaimmat sijat Aasiaan ja toisaalta tällä hetkellä varsin yleisesti jaetaan huoli siitä, että suomalainen koululaitos on putoamassa tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kelkasta. Jos mitään ei tehdä, voimme pudota pysyvästi.

En ole siis puhumassa muutoksesta muutoksen takia, vaan olen puhumassa muutoksesta sen takia, että pysymme edelleen maailman koulutuksen esimerkkimaana tulevina vuosikymmeninä. Meidän täytyy olla perillä siitä, mihin maailma on menossa, jotta voimme viedä koulun kulttuuria siihen suuntaan, mikä on välttämätöntä. Siltikään emme voi unohtaa sitä kaikkein tärkeintä: koulun tehtävä on myös kasvattaa. Kaiken edellä kuvatun keskiössä on oppilas, lapsi, joka harjoittelee elämäntaitoja, jotta jonain päivänä hän nostaa siipensä ja nousee ilmaan niillä tiedoin ja taidoin, jotka hän on ammentanut siihen astisesta elämästään. Onneksi elämästä ei tule koskaan valmista, vaan oppiminen on elinikäinen prosessi. Voimme jokainen kehittyä päivittäin.

Visuaalisuus vahvisti oppimista

Kirjoitin edellisen postauksen siitä, kuinka kokeilin iPadin valkotauluappsin mahdollisuuksia historian kokeeseen kertaamisessa. Tein yksinkertaisen kertausvideon, johon olin koonnut reiluun kahdeksaan minuuttiin koealueen keskeisimmät asiat. Videosta voi olla montaa mieltä. Sitä voisi varmasti vielä paljonkin kehittää erityisesti visuaalisuuden osalta, mutta temppu selvästi toimi.

5. luokan historia on aina jokseenkin haasteellinen oppilaille. Historia on oppiaineena uusi, melko työläs luettava ja aineksessa on paljon sellaisia asioita, joita ei muissa aineissa tule vastaan. Historia edellyttää myös kausaalisuhteiden ymmärtämistä. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.

Olemme tämän vuoden aikana opiskelleet historiaa monella eri tavalla. Teimme aluksi pienimuotoisen historiallisen tutkimuksen ja pyrimme selvittämään Tollundin miehen arvoituksen. Oppilaat saivat vihjeitä pienissä erissä ja joutuivat tekemään niistä päätelmiä. Mitä suoruumiille oli tapahtunut? Työ lähenteli televisiosarja CSI:n legendaaristen rikospaikkatutkijoiden työtä. Oppilaat pitivät tehtävästä.

Sen jälkeen tutustuimme antiikin Kreikkaan varsin perinteisin menetelmin. Opetus oli välillä liiankin opettajakeskeistä, muistiinpanoja tehtiin ja oppilaat saivat perinteisiä kotitehtäviä. Koe ei mennyt erityisen hyvin juuri keneltäkään. Syitä voi olla monia. Oppiaine ja opiskelutekniikka oli tietenkin uusi. Oli vaikea hahmottaa, mikä on keskeistä ja mikä ei.

En lannistunut, vaan muutin suunnitelmaa. Kokeilin seuraavaksi itsenäistä projektityötä. Aiheena oli antiikin Rooma. Annoin tarkat ohjeet oman projektin sisällölle sisällysluetteloa myöten. Myös työn ulkoasusta, lähdemerkinnöistä jne. annettiin tarkat ohjeet. Kuvat piti piirtää itse. Valmiita nettikuvia ei saanut käyttää tekijänoikeussyistä. Suorat lainaukset piti merkitä lainausmerkeillä. Tarkoitus oli muokata tietoa ja tuottaa omaa tekstiä. Työ oli vaativa ja siihen olikin varattu 1½ kuukautta. Työn tulokset yllättivät. Suurin osa paransi menestystään edelliseen kokeeseen verrattuna huimasti. Oppilaat myös kokivat oppineensa paljon tekiessään tutkielmiaan. En pitänyt erillistä koetta. Se olisi ollut tarpeetonta. Tosin olisi ollut erittäin kiinnostavaa tietää, mitä oppilaat olisivat saaneet numeroiksi kokeesta ihan pelkän projektin tekemisen perusteella. Uskon, että arvosanat olisivat olleet parempia kuin edellisessä kokeessa.

Seuraava jakso käsitteli aikaa Rooman hajoamisesta keskiajan alkuun. Jakso oli melko lyhyt, mutta asiaa oli silti melko paljon. Olin muutaman tunnin poissa ja opetuksesta vastasi sijainen. Olin hieman epävarma, mitä oppilaille oli jäänyt mieleen, koska en ollut itse ollut opettamassa koko jaksoa. Päätin tehdä pienen kertausvideon. Korjasin kokeet viikonloppuna. Tulokset olivat erittäin rohkaisevia. Visuaalisuus oli selvästi vahvistanut oppimista. Oppilaat osasivat erittäin hyvin kuvata jopa haasteelisia syy - seuraussuhteita esim. koskien kansainvaelluksia.

Tämä ei varmasti jäänyt viimeiseksi videoksi. Videosukupolvi on tottunut oppimaan asioita televisiosta, You Tubesta jne. Video näytti voimansa. Oppilaat antoivat varauksetta hyvää palautetta videon kautta opiskelusta. Se on heidän tapansa. Visuaalisuus. Video. Liikkuva kuva. Itsekin opin melkoisesti videota tehdessäni. Videon voit katsoa edellisestä postauksestani.

Kokeilua valkotauluappsilla -mitä opin?

Olen tämän vuoden opettanut mm. 5A luokalle historiaa. 5. luokan historian opinnoissa usein käy niin (kuten nytkin), että alkuun oppilaiden on vaikea mieltää sitä, miten uutta oppiainetta tulisi opiskella. Historia on luonteeltaan kovin toisenlaista, kuin mihin 4. luokkaan mennessä on totuttu. Koealueetkin ovat monesti pitkiä ja vaativia. Käsitteet eivät ole tuttuja, eikä kausaalisuhteiden muodostaminen ole vielä tuttua.

Olemme viimeisten kuukausien aikana tutustuneet antiikin Roomaan omaehtoisen projektityön kautta. Tuo projektityö piti palauttaa ennen hiihtolomaa (osalle annettiin viikko lisäaikaa). Nyt hiihtoloman jälkeen olemme siirtyneet aikaan Rooman valtakauden ja keskiajan alun välillä (kansainvaellukset, Bysantti ja islamilaisen maailman synty).

Nyt tulevana perjantaina on aiheesta tulossa koe. Yritin miettiä sopivaa tapaa kerrata aluetta. Päädyin ajatukseen kertausvideosta, jonka toteutin iPadin Educreations -appsilla. Educreations on hyvin yksinkertainen "interaktiivinen valkotaulu", jolle voi tuoda kuvia oman kameran rullalta tai netistä, ottaa kuvia itse, kirjoittaa tekstiä näppäimistöllä, lisätä esitykseen sivuja, piirtää tai kirjoittaa (eri värein) sormella tai iPadin stylus -kynällä. Sitten voi vielä äänittää omaa puhettaan esitykseen. Ei oikeastaan muuta. On olemassa kehittyneempiäkin versioita, kuten Explain everything ja muutama muu. Päädyin kuitenkin käyttämään Educreationsia juuri sen yksinkertaisuuden takia. Sen ominaisuudet riittivät tähän ja ensimmäiseksi kokeiluksi (oikeastaan toiseksi) tämä helpompi versio sai riittää.



Mitä opin tehdessäni tätä? Ainakin sen, että hyvä käsikirjoitus nopeuttaisi prosessia. Nyt jätin tahallani kaikki sanoissa sekoamiset mukaan. Halusin saada valmista, en täydellistä. Toiseksi opin sen, että kannattaa aloittaa helpolla appsilla. Liikkuvia osia on tuossakin appsissa ihan riittävästi. Vaikka olen työskennellyt radioissa ja tehnyt suoraa lähetystä, johon tuota voi verrata, tuhansia tunteja, ei uuden tekniikan opettelu koskaan aluksi suju, vaikka sovellus olisi kuinka helppo tahansa. Kolmanneksi opin, että siitä, mitä sanoin edellisissä lauseissa ei kannata pelästyä, koska Educreationsin tallenne on vain tallenne. Se ei tule julkiseksi, ennen kuin julkaiset sen. Jos siis aikaa on ja hermot kestävät, voit tehdä täydellisen oppitunnin jos haluat. Neljänneksi opin, että juuri em. syystä, kannattaa tehdä tunti paloissa. Itse tein ensin kaikki sivut mahdollisimman valmiiksi. Hain kuvat valmiiksi ja kirjoitin tekstit. Periaatteessa vain puhuin näiden kalvojen päälle, vaihdoin kalvoa ja piirsin muutaman nuolen. Hyvä suunnittelu siis auttaa, tai auttaisi ;-)

Tämän tyyppiset appsit ovat oiva tapa toteuttaa Flipped Classroomia, joka on nyt kuuminta hottia. Ideana on kääntää luokkahuoneen vuorovaikutussuhteet toisin päin eli opettaja siirtyy luennoitsijasta työskentelyn ohjaajaksi tai coachiksi. Tämän nyt voi tietenkin toteuttaa muullakin tavoin kuin videon avulla, eikä kai nykykoulu ole muutenkaan enää yksi-puhuu-ja-muut-kuuntelevat -tyyppistä. Flipped Classroomissa oppilaat opiskelevat opiskeltavan asian ensin kotona esim. videon avulla ja koulussa jää sitten aikaa opitun työstämiselle, keskusteluille ja opettajan henkilökohtaiselle ohjaukselle.

Tämä on nyt kokeilu. En tiedä, mitä tästä seuraa. On mielenkiintoista kuulla, miten oppilaat ovat videokertauksen kokeneet ja vaikuttaako se esim. kokeen tuloksiin parantavasti. Toisaalta kokeilukulttuuriin kuuluu se ajatus, että joku juttu voi mennä myös pieleen. Sitten korjataan ja kehitetään "tuotetta" seuraavaksi paremmaksi. Kenenkään koko historian jakso ei kuitenkaan seiso tämän videon varassa. Tämä on vain kertaus kokeeseen. Itse opiskelu on tehty jo edellisten viikkojen aikana. Miksen siis kokeilisi nyt jotain uutta?

ps. Videon tekeminen vei aikaa n. 45 minuuttia. Tein sen siinä ajassa kahteen kertaan kun tajusin jossain vaiheessa, että ääniraitaa ei voi korjata tai poistaa edellistä ottoa, vaan työ täytyy aloittaa alusta, jos haluaa korjata. Tuon videon olisi tehnyt puolessa ajassa, kun olisi tehnyt pienemmissä pätkissä. Pitkiä pätkiä tehdessä ajatus karkaa (kuten joskus tunnillakin) ja tallenteella sellainen omien puheiden korjailu, joka ei tunnilla tunnu missään, vaikuttaa typerältä.

Johtamisopissa

Johtaminen on luonteeltaan sellaista, että siihen ei oikein koskaan valmistu -parhaimmillaankin vain kypsyy johtajana. Maailma muuttuu koko ajan ja myös johtamisen on reagoitava tähän muutokseen. Toisaalta hyvä johtaja myös tunnistaa (ja tunnustaa) oman keskeneräisyytensä, oppii olemaan sinut sen kanssa ja oppii, miten omat heikkoudet, eivät liikaa vaikuta johtamistyöhön. Yksi tärkeä keino reflektoida omaa johtamistaan ja päivittää osaamistaan, on kouluttautuminen.

Olen itse nyt 8 vuotta rehtorina toimittuani vihdoin päässyt JEAT (tai JET) -koulutukseen (Johtamisen erikoisammattitutkinto). Tämän koulutuksen järjestää Omnia oppisopimuskoulutuksena ja kouluttavana yhteistyökumppanina on Haaga-Helia. Viime viikon torstai ja perjantai olivat ensimmäiset ns. lähipäivät, jolloin tapasimme ensimmäistä kertaa tuon Kauniaisten ja Kirkkonummen esimiehistä koostuvan ryhmän.

JEAT -koulutukseen pääsemisen ehtona on periaatteessa useiden vuosien johtamiskokemus, mutta sain perusteltua meillä myös apulaisrehtorin kouluttautumisen. Apulaisrehtori on niin keskeinen osa koulun johtamisjärjestelmää, että pidän erittäin tärkeänä sitä, että myös apulaisrehtoreiden johtamisosaamiseen panostetaan. Niinpä siis aloitamme 1½ vuoden urakan Mervin kanssa yhdessä.

Kun esimiehiä koulutetaan, otetaan koko työyhteisö prosessiin mukaan. Ensi viikkojen aikana työyhteisömme arvioi meidän kahden johtamista ja antaa siitä palautetta kirjallisesti. Tuo palaute on osaltaan vaikuttamassa siihen, mitä johtamisen osa-alueita erityisesti lähdetään kehittämään. Ne, joille ei kuulu suoraa esimiesvastuuta, eivät voi valita kehittymisalueekseen henkilöstöjohtamista, mutta muut vaihtoehdot ovat käytettävissä. Näitä ovat mm. asiakkuuksien johtaminen, tuotannon johtaminen tai toiminnan (prosessien) johtaminen ja organisointi.

Jo ensimmäiset päivät tuntuivat antoisilta vaikka olen aika monta pidempääkin koulutusta käynyt (viimeisenä Palmenian Kehittyvä rehtori 30 op.). Koulutuksissa aina tärkeimmäksi ei nousekaan itse opetus, vaan vertaiskeskustelut ja yhteinen jakaminen kollegoiden kanssa. Myös viime viikon lopulla nautin erityisesti siitä, että sai tavata ja vaihtaa ajatuksia muiden esimiesten kanssa. Tulee tuuletettua omaa ajatteluaan.

Omalla koulullamme tapahtuu nyt monella saralla. Olen itsekin mukana myös Digiajan opettaja -koulutuksessa, jonka tavoitteena on viedä koulun toimintakulttuuria 2020 -luvun tieto- ja viestintätekniikan käytön suuntaan, antaa tvt -valmiuksia koko työyhteisölle ja ennen kaikkea luoda innostavaa ilmapiiriä, jotta asioita tapahtuu. Toisaalta tämä oma JEATini nivoutuu varmasti myös osaksi tuota Digiajan opettaja -koulutusta. Myös toimintakulttuurin muutos kun vaatii johtamista. Näin siis, en koe käyväni kahta erillistä koulutusta, vaan kaikki liittyy kaikkeen.

JEAT on kova rutistus. Varmasti tulee vielä hetkiä, jolloin usko meinaa loppua, mutta noita hetkiä varten onkin hyvä, että meitä on kaksi tuossa koulutuksessa. Toisaalta jokaisella on myös oma ns. työpaikkaohjaaja omasta kunnasta. Omana ohjaajanani on kokenut rehtori ja juuri nimityksen ruotsinkielisen puolen opetustoimenjohtajaksi saanut Mikael Flemmich. Uskon, että tuo yhteistyö myös tuo paljon uutta omaan ajatteluuni.

Vielä ei ole mitään suurta ja mullistavaa päivitettävää, mutta on lupa odottaa suuriakin. Yritän välillä aina ehtiä päivittää myös opintokuulumisiani tähän blogiin. Jää seuraamaan.

TVT -pöhinää

"Kun on alkuun päässyt niin antaa mennä vaan", lauletaan vanhassa iskelmässä. Siispä minäkin pitkän kirjoittamattoman kauden jälkeen näpytän nyt oikein kunnolla.



Koulumme on tämän lukuvuoden aluksi osallistunut Cicero Learning Centerin koordinoimaan kansainväliseen FinnABLE 2020 -hankkeeseen. Hanketta johtaa professori Hannele Niemi, joka piti reilu vuosi sitten koulumme avajaispuheen. Hankkeen oppilastyöt tehtiin jo syksyllä. Oppilaat tekivät digitaalista tarinankerrontaa jakamalla videoita hankkeeseen kehitetyn MoViE (MOtivating VIdeo Experience) -videoalustan avulla. Tuon syksyn kuukauden jakson jälkeen, FinnABLE 2020 -hankkeen kotimaiset ja ulkomaiset tutkijat ovat käyneet haastattelemassa niin opettajia kuin oppilaitakin.



Viime viikolla saatiin ensimmäisiä, alustavia, tuloksia hankkeesta. Olin Helsingissä kuuntelemassa tuloksia ja tapaamassa hankkeen tutkijoita ja vetäjiä. Saimme hyvin myönteistä palautetta siitä, että hanke vedettiin kunnialla loppuun saakka ja siitä, että hankkeen vaikutukset ovat hienosti uineet koulumme toimintaan.

Itse näen FinnABLE 2020 -hankkeen vaikutukset koulullamme mm. seuraavalla tavalla:

-hanke madalsi uuden tekniikan käyttöönoton kynnystä
-hanke toi tvt -terminologiaa tutuksi
-toimintakulttuurin muutos saatiin alkuun, moni opettaja innostui ja rohkaistui
-em. seurauksena nyt 6 opettajaa on mukana Digiajan opettaja -koulutuksessa
-hanke on ollut vaikuttamassa siihen, että oppimisen kaikkiallisuus tulee nyt kirjattua myös koulumme opetussuunnitelmaan

KuumaTVT -hankkeen tarjoama Digiajan opettaja -koulutus on ollut todella virkistävä ja voimaannuttava kokemus. On ollut hienoa nähdä se into, jolla opettajamme ovat tähän muutokseen lähteneet. Nyt täytyy muistaa, että muutos ei vielä koske kuin kolmasosaa opettajista, mutta ajatuksena on, että nämä 6 mukana olevaa opettajaa vievät nyt uutta ajattelua koulussa eteenpäin. Koulussamme on nyt myös tvt -opetusta kehittävä tiimi, jonka pääasiallisena tehtävänä on kehittää, etsiä ja jalkauttaa käytäntöön uusia käytänteitä ja ideoita.



Toistaiseksi voimme vasta sanoa, olevamme alussa, mutta olemme HYVÄSSÄ alussa. Digiajan opettaja -koulutukseen kuuluu myös se, että jokainen opettaja kehittää oman opettajuutensa rinnalla myös koko koulun hanketta. Oman koulumme hankkeen ajatuksena on osallistaa oppilaat mukaan muutokseen. Alamme kouluttaa digitutoreita, joita opettajat voisivat sitten pyytää avukseen luokkaan, kun on tarvetta saada lisää osaamista. Malli on vielä alkutekijöissään, mutta siinä on paljon niitä ajatuksia, joita saimme apulaisrehtorin kanssa jo vuosi sitten vieraillessamme Lahden Renkomäen koulussa. Kiitos siis teille, Jukka ja Karoliina. Nyt alkaa tapahtua!

Tunnustusta blogilleni

Vaikka alkuvuosi on mennyt blogin suhteen varsin hiljaisesti ja bloggaava kollegani Martti Hellström kuittasikin jo kerran Twitterissä, että "Vuorenmäen koulussa on edelleen joulu", blogini on kuitenkin saanut myös mukavaa tunnustusta. Tuoreessa Opetus2000 -sarjan kirjassa Verkosto vahvaksi, blogini mainitaan yhtenä kolmesta rehtorien pitämistä blogeista. Olen tästä huomiosta luonnollisesti kiitollinen. Se myös osittain sai minut taas aktivoitumaan ja kirjoittamaan.



Tämän alkaneen vuoden kuluessa bloggaavien rehtoreiden määrä on myös kasvanut ja olenkin lisännyt omaan reksiblogien luettelooni, blogini kylkeen, Mäntsälän Riihenmäen rehtorin Saija Hellströmin blogin. Kannattaa tutustua Saijan ensimmäiseen bloggaukseen. Rehtorin työ on luonteeltaan sellaista, että moni meistä törmää vuorokauden sisällä olevien tuntien (toistaiseksi vielä 24) tuomaan rajoitteeseen. Kaikkea ei vaan aina ehdi. Saijakin on vasta päässyt alkuun, mutta odotamme jo nyt mielenkiinnolla jatkoa.

Mikä meitä reksejä sitten oikein pitää kiireisenä? Itselläni tämä alkuvuosi on mennyt hyvin pitkälle ihmisten parissa. Olen irrottanut enemmän aikaa oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön kohtaamiseen. Tosiasiassa, henkilöstö on varmasti se, joka on välillä joustanut näiden kahden muun kustannuksella. Olen kuitenkin yrittänyt tarjota työpanostani perheiden moninaisiin tarpeisiin käydä keskustelua lasten koulunkäynnistä, olen istunut oppilaiden kanssa pohtimassa ystävyyssuhteita, koulun sääntöjä jne. Hallinto on sitten hoitunut siinä sivussa -iltaisin. Olen kuitenkin nähnyt tärkeäksi sen, että ihminen kohdataan sillä hetkellä kun siihen on tarvetta, eikä parin viikon päästä. Heti on pakko myöntää, että n. 400 oppilaan koulussa tämä ei täysin ole mahdollista. Varmasti on myös karuja epäonnistumisia siinä, että aikatauluja ei ole saatu sopimaan. Yritystä kuitenkin on ollut.

Alkuvuonna on myös ollut monenlaista kivaa yhteistä, joka on osaltaan vienyt aikaa, mutta toisaalta myös luonut tunnelmaa. Yksi tällainen hauska tapahtuma oli koulumme talviliikuntapäivä juuri ennen hiihtolomaa. Päivän aikana jokainen oppilas pääsi osallistumaan ja hauskaa taisi olla kaikilla. Lajit oli valittu niin, että valmiita mestareita ei ollut. Oli mm. tandemhiihtoa, lumenkeruukisaa, tarkkuusheittoa ja hankisalibandya. Yksi kaikkein hauskimmista jutuista oli jälleen opettajien ja oppilaiden välinen ottelu -tänä vuonna norsupalloa. Viime vuonna pelasimme harjapalloa. Kukaan ei enää muista lopputulosta, mutta hauskaa oli kaikilla. Sekä opettajat että oppilaat tuulettivat näyttäviä tuuletuksia. Tuomaripeliltäkään ei täysin vältytty, mutta kentältä poistuttiin hymyssä suin ja kättelyiden kautta.



Pidin itsekin pitkästä aikaa hiihtoloman ja heittäydyinkin lomille oikein kunnolla. En lukenut sähköpostia tai ammattikirjallisuutta. Puhelinkin oli poissa päältä. Kun tällaiselta lomalta palaa, töitä tietysti riittää. Tämän viikon olen ottanut kertynyttä sumaa kiinni. Viikossa sain kiinni sähköpostin, hallintopäätösten ja henkilöstöpäätösten suman (=henkilöstön lyhyet virkavapaat > opettajahan on sairaanakin virkavapaalla, josta tehdään päätös), Helmi -viestit ja sain maksettua jopa kertyneet laskut. Siinä sivussa pidin useita oppilaspalavereita, tapasin huoltajia, pidin 10 oppituntia jne. Ainoa, jossa en vielä päässyt lomaa edeltävään tilaan, oli lomakilot. Niitä pudotetaan vielä muutama viikko ;-)

Takaisin blogin ääreen

Nyt on jälleen ollut sellainen aika, että kirjoittaminen on ollut se viimeinen asia, joka on tullut mieleen illalla kun on tullut kotiin. Alkuvuosi on alkanut melkoisella sairausepidemialla ja pahimmillaan koulussa onkin ollut jopa 7 opettajaa yhtäaikaa poissa. Olen yrittänyt paikata puuttuvia sijaisia sitten itse ja ollutkin huomattavasti enemmän oppitunneilla. Se taas tarkoittaa sitä, että omat työt siirtyvät koulupäivän jälkeiseen aikaan ja illat venyvät.

Tammikuussa pari iltaa venyi budjettia laskiessa. Koulujen budjetit olivat tänä vuonna käyneet läpi melkoisen leikkurin. Oman koulumme kohdalla käyttömäärärahat olivat pudonneet lähes 40% viime vuodesta. Rahamääränä se tarkoittaa koko sitä summaa, joka budjetistamme on jäänyt kirjatilausten jälkeen. Jos siis kirjoja tilattaisiin saman verran kuin viime vuonna, ei voitaisi ottaa yhtään kopiota, ei soitettaisi yhtään puhelua, ei ostettaisi wc -paperia tai käsipyyhkeitä, ei kyniä, kumeja, viivottimia jne. Tämä on tietysti mahdotonta, joten leikkauksia täytyy tehdä sieltä, mistä voi. Koska wc -paperia, pesuaineita, käsipyyhkeitä jne. täytyy joka tapauksessa ostaa, leikkaus kohdistuu ilman muuta suurimpiin menoeriin, kirjoihin ja koulutarvikkeisiin. Säästäminen on sikäli hankalaa, että ensi vuonna koulussamme on jo kolme kuudetta luokkaa ja yhdellä niistä ei ole ainuttakaan kirjaa, koska kirjoja on tähän asti tilattu vain kahdelle luokalle. Jostain nuo puuttuvat oppikirjat täytyy siis tilata. Toisaalta suurin osa niistä kirjoista, joilla aloitimme oli Veikkolan koulun poistoja ja jo valmiiksi huonossa kunnossa. Niitäkin pitäisi pystyä uusimaan. Yhtälö ei ole helppo.

Vuoden vaihteessa myös koulujen johtokunnat lakkasivat olemasta. Byrokratian väheneminen on tietenkin aina hyvä asia, mutta johtokunnilla oli myös oma tärkeä tehtävänsä kaiken tuon virallisen hallinnon ulkopuolellakin. Johtokunnat koostuivat luottamushenkilöistä, joista suuri osa vaikutti myös muualla kunnan päätöksenteossa. Johtokuntien jäsenet tunsivat koulujen asiat melko hyvin. Näin keskusteluyhteys päätöksenteon ja koulujen välillä säilyi. Tässä tilanteessa kaipaisin kovasti tuota keskusteluyhteyttä. Nyt budjettiin tehdyt leikkaukset ovat niin merkittäviä, että koulun pyörittäminen tuolla rahasummalla on äärimmäisen vaikeaa, jos ollenkaan mahdollista.

Alkuvuodessa on kuitenkin ollut erittäin hyviäkin asioita. Olemme saaneet 2 uutta luokanopettajan virkaa, yhden englannin lehtorin viran ja Veikkolan alueelle saatiin myös yksi uusi alueellinen erityisluokanopettajan virka. Näillä resurssein saamme paikattua pahasti vinoutuneen virkarakenteemme kohtuulliseen kuntoon. Meillehän tuli aloitusvaiheessa virkoja sen oppilasmäärän mukaan, millä aloitimme. Kun oppilaita nyt toisena toimintavuonna on 70 enemmän kuin edellisenä, eikä virkoja tätä ennen tullut, tarkoitti se sitä, että puuttuvat virat on tehty erilaisin määräaikaisjärjestelyin. Eikä siinäkään mitään kummallista ole, mutta pysyvä ratkaisuhan se ei voi olla. Sen kieltää jo lakikin. Turha määräaikaisuuksien ketjuttaminen kun on kiellettyä. Nyt ketjua ei pääse syntymään, kun virat saadaan auki ensi elokuun alusta.

Uusien virkojen hakuaika on jo ohi ja kiinnostus kouluamme kohtaan on ollut entisen laista. Hakemuksia on tullut mielettömästi. Rekrytointi on aina mielenkiintoista, mutta se myös työllistää melkoisesti. Viran täyttö ei ole mikään läpihuutojuttu vaan prosessi täytyy mennä oikein.

Virkojen lisäksi toisena suurena ilonaiheena opetustoimessa on ollut merkittävä 650 000 euron tvt -investointimääräraha koulujen tvt -hankintojen saattamiseksi ajan tasalle. Oman koulumme tilanne on tietenkin moneen muuhun verrattuna varsin hyvä, vaikka missään 1:1 tilanteessa emme todellakaan ole. Laitekantamme on kuitenkin uutta ja nykyaikaista. Jännityksellä odotamme, tuoko tuo raha meille mahdollisuutta johonkin uuteen vai meneekö raha kokonaan antiikin uusimiseen muilla kouluilla.

Mobiililaitteita (lähinnä tabletteja) meillä on toivottu erittäin paljon. Tällä hetkellä meillä on vain kaksi iPadia, jotka alunperin hankittiin erityisopetuksen tarpeisiin pilottina, mutta nykyään nuo koneet harvoin ovat opettajainhuoneen pöydällä. Niitä käyttävät nyt jo lähes kaikki. Alkuvuodesta teimme 4. ja 5. luokan oppilaiden kanssa croquis'ta kuvistunnilla iPadin Paper by FiftyThree -appsilla. Kun muut piirsivät hiilellä paperille, kaksi kerrallaan sai kokeilla tabletilla piirtämistä.

Yhtenä keskustelunaiheena tällä hetkellä on myös BYOD (Bring Your Own Device) ajattelun tuominen kouluihin. Koulut eivät pysty 1:1 periaatteeseen (1 kone / 1 oppilas) ja ratkaisuksi on esitetty BYODia. Ajatus on erittäin oikean suuntainen, vaikkakin haasteitakin on. Sopimusten kodin ja koulun välillä täytyy olla kunnossa, tietoturva-asiat ja verkkojen kantokyky täytyy varmistaa, opettajien osaamista tulee vahvistaa, jotta pärjätään yhä monimuotoistuvan laitekannan kanssa, oppilaiden yhdenvertaisuudesta täytyy pystyä huolehtimaan jne.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö kouluissa törmää myös aina uusiin lupakysymyksiin: lisenssit, tekijänoikeudet jne. Aika erikoinen tilanne esim. on, että koululaisten yleisimmin käyttämän hakukoneen, videopalvelu You Tuben, opetuskäyttö kaatuu jatkuvasti tekijänoikeuskysymyksiin. Videosukupolven tapa oppia ei enää suinkaan perustu pelkkään luettuun tietoon vaan videot ovat merkittävä oppimisen lähde. Kouluihin ei kuitenkaan tunnuta saavan asiallista lisenssiä, joka kattaisi You Tuben käytön. Kysymys on monisäikeinen, enkä aio siihen tässä sen enempää perehtyä. Ihmettelen vain sitä, miltä nuorista näyttää se, että koulu ei voi käyttää niitä välineitä, jotka ovat nuorille arkipäivää ja kaikkein ominta.


Hyvää, jo kauan sitten, alkanutta vuotta 2013 kaikille blogini lukijoille ja tervetuloa takaisin blogini pariin!