Pisa -menestys -siunaus vai kirous?

Suomi on 2000 -luvun alusta saanut paistatella kansainvälisten Pisa -mittausten mallimaana. Suomen rakettimainen nousu kärkimaiden joukkoon jo ensimmäisessä Pisa -mittauksessa, johon Suomi osallistui, toi kansainväliset "Pisa -turistit" Suomeen. Ympäri maailmaa alettiin kiinnostua ilmiöstä Suomen Pisa -menestyksen takana. Mikä on tämä pieni pohjoinen maa, jossa kouluun mennään vasta 7 vuotiaana, koulupäivät ovat poikkeuksellisen lyhyitä, standardoituja testejä ei käytetä ja kotitehtäviä ei anneta melkein ollenkaan? Miten tällainen maa voi menestyä lähes kaikilla osa-alueilla Pisa -testeissä?

Suomalaisen Pisa -menestyksen syitä on vuosien varrella selitetty yliopistotasoisella opetajankoulutuksella, opettajien pedagogisella autonomialla, hyvin laaditulla opetussuunnitelmalla, kaikille yhdenvertaista opetusta antavalla peruskoululla jne. Selittäviä syitä onkin varmasti monia. Suomi ei ole lähtenyt kansainvälisesti yleiseen testauskilpaan. Monet maat vannovat standardoitujen testien nimeen. Suomi ei koskaan ole laajamittaisesti testannut kokonaisia ikäluokkia. Ainoa laaja standardoitu testimme on vasta toisella asteella ylioppilaskokeen muodossa.

Tutkimuksissa on myös todettu, että eriarvoisuus ja suuret tuloerot korreloivat positiivisesti heikkojen oppimistulosten kanssa. Suomen yksi menestystekijä onkin ehdottomasti ollut ilmainen, kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoava peruskoulu. Suomen vahvuus on ollut siinä, että meillä ei ole koulupudokkaita. Pystymme vuodesta toiseen antamaan kokonaisille ikäluokille riittävän tasoisen koulutuksen. Tasaisuus onkin ollut varmasti yksi valtti Suomen Pisa -menestyksen takana.

Viimeisten kahden mittauksen tulokset ovat kuitenkin antaneet jo pieniä viitteitä siitä, että Suomen menestys ei kenties olekaan ikuista. Erityisesti Aasian valtiot (mm. Shanghai ja Hong Kong) ovat tehneet kovan nousun Pisa -mittausten kärkeen. Aluksi ilmiötä selitettiin aasialaisella työmoraalilla ja pitkillä koulupäivillä. Uskottiin, että menestys perustuu lähinnä kovaan työntekoon. Tunnettua oli, että monissa Aasian maissa koulupäivä jatkui yksityisopetuksella ja pitkällä läksysessiolla. Moni ei uskonut tämän tien olevan pysyvä tie menestykseen.

Em. seikat eivät kuitenkaan olleet ainoita selittäviä tekijöitä. Useissa Aasian maissa tehtiin laajamittaisia remontteja koulutusjärjestelmiin ja opettajankoulutukseen. Aasialaiset kävivät tekemässä Pisa -matkojaan Suomeen. He kirjasivat näkemänsä pieniin muistivihkoihin ja kuvasivat kaiken kameroilleen ja videolle. He palasivat kotimaahansa, analysoivat tulokset ja paransivat meidän luomaamme tuotetta. Ja menestyivät!

Kun Pisa -tulokset jälleen kerran julkaistaan tiistaina 3.12.2013 klo 11 Pariisin aikaa, on oletettavaa, että Suomen sijoitus on edelleen jonkin verran pudonnut ja Aasian valtiot pitävät kärkisijoja. Muutamat viimeaikaiset peruskoululaisten osaamista kartoittaneet tutkimukset ovat jopa antaneet viitteitä siitä, että Suomen sijoitus voisi pudota merkittävästikin. Lehdet ovat kirjoittaneet laiskoista suomalaislapsista ja pohtineet syitä Suomen kehnoon sijoittumiseen jo ennen tulosten julkistusta.

On muistettava, että jo sijoittuminen kansainväliseen kärkikymmenikköön on kova suoritus. Itse en pitäisi ollenkaan suurena katastrofina sitä, jos Suomi olisikin vaikka sijoilla 7.-10. Pisa -huuma on kieltämättä antanut nostetta suomalaiselle opettajuudelle. On ollut hienoa olla suomalainen opettaja ja suomalaisen koulun rehtori. Samalla Pisa -huuma on kuitenkin jäädyttänyt meidät paikoillemme. Olemme halunneet pysyä kärjessä vanhoin reseptein. Kaikki muistavat, mitä kävi Nokialle vanhoin reseptein. Ensin tyrittiin simpukkapuhelinmarkkinat ja sitten kosketusnäytöt ja lopulta ei enää ollut kansainvälisesti menestyvää suomalaisyritystä. Suomalaiselle peruskoululle voi käydä samalla tavalla jos emme ole valmiita myöntämään, että Pisa -menestys on voinut olla meille enemmän kirous kuin siunaus. Se on pysähdyttänyt kehityksen. Maailma muuttuu ympärillämme, mutta me pidämme tiukasti vuoden 2000 seiniä pystyssä.

Nyt jos tiistaina nuo tulokset jälleen pudottavat meitä kauemmas kansainvälisestä kärjestä, voi tuon kehityksen hyvänä puolena olla se, että vihdoin päästään avoimesti keskustelemaan siitä, mihin suomalaista peruskoulua tässä muuttuvassa maailmassa tulisi viedä. Se ainakin on tutkimuksin osoitettu todeksi, että meillä on maailman ehkä parhaat tietotekniset laitteet, joita me emme juurikaan käytä. Olisiko jo vihdoin aika kumota suomalaisten koulujen rakastamat kännykkäkiellot ja tuoda suomalainen koulu 2020 -luvulle? Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on rohkeasti mietittävä, millaiseen maailmaan olemme lapsiamme kasvattamassa? Mitä on se tulevaisuuden osaaminen, jota tarvitsemme vuonna 2030? Entä 2050?

Minä en osaa kaikkiin kysymyksiini antaa vastausta, mutta sen tiedän, että ratkaisu Pisa -kärkeen nousemiselle ei löydy koulun aloituksen varhentamisesta tai testaamisen ja kontrollin lisäämisestä. Jostain muualta ratkaisut on löydyttävä. Haastan meidät kaikki suomalaiset opetusalan ammattilaiset pohtimaan tätä yhdessä kotien ja lastemme kanssa.

Mahtava aloitus Robottiviikolle

Tänään oli kauan odotettu päivä. Saimme viime keväänä kutsun mukaan Euroopan Robottiviikon viettoon viikon suomalaisilta järjestäjiltä. Tartuin tietysti heti tilaisuuteen. Robotiikka on yksi vahva tämän ajan megatrendi ja Suomelle tärkeä uusi vientituote. Ajattelin sen myös innostavan erityisesti niitä poikia, jotka kaipaavat kouluun edes joskus vähän toimintaa ;-)

Koulumme Robottiviikon suunnittelutiimi on ollut pieni, mutta tehokas. Istuimme Noora Malkavaaran kanssa yhden iltapäivän opettajainhuoneessa ja löimme lukkoon viikon teemat. Niistä kirjoitin jo aiemmin. Tänään saimme nauttia tuloksista. Suomen yhden johtavan robotiikkastartupin yksi omistajista, Jufo Peltomaa, oli luvannut puhua koulumme Robottiviikon avajaisissa.

Koko koulu oli kokoontunut juhlasaliimme. Noora ja minä nousimme ensin lavalle ja kerroimme, mistä on kyse. On kyse koko Eurooppaa käsittävästä teemaviikosta, jossa saamme olla mukana! Esittelin aamun pääpuhujan: mies, joka on saanut tehtävänsä tasavallan presidentiltä! Jufo Peltomaa!

Jufo astui lavalle aloittamaan oman esityksensä raivoisien aplodien saattelemana.

Jufo aloitti oman esityksensä kertomalla hieman itsestään: koulukiusattu, hakattu, hieman erikoinen hippi. Myöhemmin Raptorin räppäri ja teollisuusrobotteja valmistavan yrityksen johtaja. Jufo painotti hienosti omassa puheessaan, kuinka koskaan ei saa uskoa kiusaajia. Pitää uskoa itseensä ja "jos tulee kiusatuksi, mennä kertomaan rehtorille."

Varsinaisesta esityksestä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. ZenRoboticsin trailerit on taidolla tehty. Koska trailerit ovat englanninkielisiä, Jufo ystävällisesti käänsi pienimmille tärkeimmät kohdat.



Trailereissa puhuttiin paljon menestyksestä, rahasta ja asiakkaista. Jufon viimeisen dian sanoma oli kuitenkin hyvin selkeä: tärkeää elämässä ei ole raha ja menestys vaan se, että pidämme huolta toisistamme.

Kiitos, Jufo! Aivan mahtava aloitus Robottiviikolle! Aalto yliopiston automaatio- ja systeemitekniikan laitokselta saimme lainaksi pari Lego -robottia ja yhden Wii -ohjaimella ohjattavan saippuakotelon ;-) Uskon, että luvassa on upea viikko. Huomenna pohditaan, mitä robotiikka voisi tuoda tulevaisuudessa koululaisen arkeen. Hyviä ehdotuksia voit kirjata vaikka blogini kommentteihin.

Verkostoitumassa

Jokin aika sitten sain mielenkiintoisen kutsun sähköpostilla. Helsingin yliopiston opettajainkouluttaja ja professori Leena Krokfors kutsui minut ja neljä muuta rehtoria pohtimaan koulun ja oppimisympäristöjen muutosta. Kutsuttujen rehtorien joukko oli jo sinänsä mielenkiintoinen. Etukäteen tunsin hyvin Mikko Jordmanin ja Martti Hellströmin lisäksi tunsin hyvin Koulumestarin koulun Espoosta, josta paikalle oli kutsuttu apulaisrehtori Tiina Korhonen. Oli hauska päästä keskeustelemaan itselle tärkeistä teemoista ihmisten kanssa, joiden ammatillisuutta kunnioittaa suuresti.

Itse iltaan oli tullut myös suuri joukko tuttuja. Vihtiläisiä kollegoita oli useita -olimmehan Mikko Jordmanin kanssa entisiä vihtiläisreksejä. Vihdin rehtoreilla on aivan erityinen yhteys keskenään. Kannustuksen henki on käsin kosketeltava. Paikalla oli myös muita tuttuja reksejä vuosien varrelta. Olipa paikalla yksi kirkkonummelainenkin rehtori -Marjo Rantanen Kartanonrannan koulusta.

Prof. Krokfors avasi tilaisuuden lyhyellä esittelyllä. Hän puhui siitä, miten koulun tulisi muuttua yhteiskunnan muutoksen mukana ja pohti sitä, voisiko koulu jopa muuttaa yhteiskuntaa, kuten yhteiskunta haastaa koulun muuttumaan. Hyvä kysymys!

Jokainen rehtoreista oli saanut lähettää etukäteen prof. Krokforsille teemoja, jotka ovat pinnalla omassa koulussa tällä hetkellä. Olin itsekin lähettänyt listan, jonka teemat liikkuivat aina robotisaatiosta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön ja pelillisyyden kautta opettajien yhteistyöhön, koulun toimintakulttuurin muutokseen ja käynnissä oleviin YT -neuvotteluihin. Koulun arjessa pohditaan monenlaisia teemoja.

Mikko Jordman aloitti reksien vastaukset. Hän maalaili visioita maailmasta, jossa me koulussa pohdimme matematiikan oppimistulosten paranemista samaan aikaan kun nuoret ovat aidosti huolissaan maailman tilasta. Hän haastoi meitä koulujen johtajia ja opettajia maalaamaan nuortemme eteen tulevaisuuden kuvan, joka olisi houkutteleva, jonka eteen kannattaisi tehdä töitä.

Vastausvuoron tullessa omalle kohdalleni puheenjohtajan kysymys liittyi jotenkin juuri robotisaatioon, toimintakulttuurin muuttumiseen ja pelillisyyteen. Yritin ottaa koppia omista ajatuksistani, jotka joku muu oli pureksinut minulle tuntemattomaan muotoon. Toisaalta, viikossa oli ehtinyt maailma mennä jo niin paljon eteenpäin, että jos olisin nyt tehnyt listan se olisi näyttänyt ihan toiselta. Nyt päällimmäisenä olisi varmaankin ollut opettajan työaika ja yhteistyö opettajien välillä.

Kuittasin vastauksessani robotisaation lähinnä sillä, että olemme yhtenä kouluna mukana Euroopan Robottiviikon vietossa. Vierelläni seisonut apulaisrehtori Tiina Korhonen ja Koulumestarin koulu ovat myös mukana hankkeessa. Pohdin hetken keinoälyä ja robotiikan mahdollisuuksia koulumaailmassa tai, mitä jos yksi opettajatiimin jäsen olisikin robotti? Myönsin itsekin, että nämä ovat kaukaisia visioita, mutta meidän on hyvä olla tietoisia siitä, mitä koulu voi olla 20 vuoden päästä.

Pääosan vastauksestani omistin tieto- ja viestintätekniikan käytölle koulussa ja pelillisyydelle. Olen usein blogissanikin kirjoittanut pelillisyydestä. Meidän tulee ottaa vakavasti se, että peleissä tehdään monia asioita oikein. Eivät ne muuten koukuttaisi lapsia viettämään niiden parissa tunteja ja pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja päästä pelissä eteenpäin. Miksei oppiminenkin voisi olla houkuttelevaa, jopa koukuttavaa?

Pelien koukuttavat elementit ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Peleissä on selkeitä tavoitteita, osatavoitteita ja tasoja. Pelit antavat koko ajan pelaajalle kannustavaa palautetta. Pelien maailmassa ongemat ovat myös mielenkiintoisia. Ne haastavat pelaajan aidosti. Haasteen voittaminen on palkitsevaa.

Tiina Korhonen esitteli omassa puheenvuorossaan Koulumestarin koulun Oppimiskeskus Innokkaan toimintaa ja muistutti, että hyvät hankkeet eivät saa jäädä vain hankkeiksi. On keksittävä keinoja, joilla hyvät käytänteet jäävät elämään koulun kulttuuriin.

Martti Hellström puhui koulun hengestä ja yhdessä tekemisen meiningistä, josta Auroran koulu on tunnettu. Auroran koulussa on 25 vuotta toteutettu joka vuosi opettajien ja oppilaiden yhteinen suuri näytelmällinen produktio, joka luo yhdessä tekemisen kulttuuria ja tekee siitä näkyvää koulun arjessa.

Rehtori Ethel Mattila Fiskarin koulusta kertoi, miten koulu on ottanut paikallisen taiteilijayhteisön koulun arkeen mukaan siten, että vuosittain toteutetaan yhteisiä hankkeita eri vuosiluokilla. Nämä hankkeet ylittävät rohkeasti oppiainerajoja ja sitovat erilaisia aihepiirejä kokonaisuuksiksi.

Puheenvuorojen jälkeen syötiin hyvän salaattipöydän antimia ja käytiin vilkasta keskustelua pöydissä päivän aiheista. Lopuksi pöytäkeskustelujen saldoa koottiin vielä yhteiselle näytölle Flinga -järjestelmän avulla. Kukin sai esittää kysymyksiä, teesejä tai ratkaisuja kysymyksiin. Yhteisen tuottamisen kautta syntyi hyviä ajatuksia, jotka toivottavasti jäivät elämään vielä tilaisuudesta lähdettäessäkin.

Ilta oli mukava. Kiitos siitä Leena Krokforsille ja Olli Vesteriselle ja kaikille muille järjestäjille sekä ennen kaikkea aktiivisille rehtoreille, jotka jakoivat kanssamme ajatuksiaan.

Pelillisyys oppimisen tukena

Pelillisyys on yksi opetuksen ja oppimisen suuria megatrendejä. Pelillisyys nousee esille vahvasti myös tänään eduskunnalle luovutetussa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa (8/2013) Uusi oppiminen. FT, tutkija Lauri Järvilehto kirjoittaa raportin opetusteknologiaa koskevassa luvussa alaluvun oppimispeleistä. Järvilehto nostaa selkeästi esille motivaation oppimisen edllytyksenä. Hän viittaa Ryanin ja Decin tutkimuksiin, joissa he nostavat oppimisen kolmeksi keskeiseksi motivaatiotekijäksi
1) vapauden,
2) kompetenssin eli kyvykkyyden ja
3) relationaalisuuden eli suhteen toisiin ihmisiin.

"Deci et. al. esittävät, että sisäisesti motivoituneet oppijat oppivat paremmin ja kehittävät syvällisempää käsitteellistä ymmärrystä kuin oppijat, joiden päämääränä on pärjätä kokeessa. Kirsti Lonka ja Elina Ketonen puolestaan osoittavat tutkimuksessaan, että innostus, kyvykkyyden tunne ja itseopiskeluun käytetty aika korreloivat positiivisesti yliopistokurssin arvosanan kanssa."

"Vapaus, kyvykkyys ja yhteys toisiin ovat keskeiset inhimillisen toiminnan motivaattorit. Ne ovat myös avainrooleissa kestävälle oppimiselle. Kaikkein olennaisin tekijä oppimisen kannalta on näistä kolmesta kyvykkyys, ja siinä vielä erityisesti oppimisen ja tekemisen optimitila, flow- eli virtauskokemus."

Hyvin suunniteltu peli pitää pelaajan tehokkaasti flow -tilassa. Pelien koukuttavuuden mekanismeihin viittasin jo aiemmassa postauksessani "Tulevaisuuden koulu", jossa kerroin tulevaisuustutkija Ilkka Halavan ajatuksia siitä, mitä peleistä voitaisiin suoraan siirtää työelämään.

Omassa koulussamme on viimeisten viikkojen aikana myös nostettu pelillisyyttä esille. Puhuimme asiasta mm. viime tiistain vesossa. Monet luokat ovat kokeilleet innolla KuumaTVT -hankkeen yhteydessä tuotettua oppimispeliä Saarella, jonka tarkoituksena on kehittää pelaajien yhteistyötaitoja. Noora Malkavaaran 4C -luokassa on menestyksellä kokeiltu luokan omaa rahayksikköä, masua. Nooran postauksen aiheesta löydät täältä. Olen lisäksi monistanut opettajainhuoneen pöydälle muutaman nipun Sonja Ängeslevän erinomaista julkaisua Oppimispelit, pelimäiset rakenteet ja kaupalliset pelit opetuksessa. Kaiken kukkuraksi tein eilen vielä pienen opetusvideon Kahootista. Olen käyttänyt hyvällä menestyksellä Kahootia monen luokan kanssa. Eilen myös Eeva Tanttinen(2B) kertoi kokeilleensa Kahootia oppilaiden kanssa. Jos kiinnostuksesi heräsi, katso oheinen video ja vie oppilaasi pelimaailmaan ja flow -tilaan.

Visiota pohtimassa

Pidimme tänään opettajien kanssa ns. puolikkaan veson (=3h virkaehtosopimukseen kirjattu koulutus). Veson aiheena oli koulun visio. Olemme nyt toimineet kaksi vuotta. Olemme käyneet hyvän arvokeskustelun ja koulumme arvot löytyvätkin jokaisen luokan ja opettajainhuoneenkin seinältä. Olemme myös kirjanneet toiminta-ajatuksemme.

Tänään pohdimme visiota. Aloitin yhteisen iltapäivämme Kirsti Longan viisailla sanoilla seuraavan videon avulla:



Videon jälkeen kävin melko tiukkaan tahtiin muutamia viimeaikaisia julkaisuja ja tutkimuksia läpi, jotka jollain tavalla viittaavat siihen, mihin maailma on menossa. Kaikkia tutkimuksia en edes yrittänyt referoida tarkasti vaan olin tehnyt selkeää valintaa, jotta kaikki aika ei kulu siihen, että minä puhun. Oheiset diat tein esitykseni tueksi.

Mihin olemme menossa from Esa Kukkasniemi

Sitten oli vuorossa pieni yllätys. Halusin ravistella ajatteluamme. Halusin karistaa työpäivän tomut niskasta ja viedä aivot uudelle tasolle ;-) Olin varannut vesomme piristykseksi näyttelijä Anna Rannan vetämään meille improvisaatioharjoituksia. Ranta tiesi vesokoulutuksemme aiheen ja oli valmistanut harjoitukset sen mukaan. Kaikkeen improvisaatioon kuuluu ensin muutamia "lämmittelyjä", helppoja improvisaatioharjoituksia, jolla porukka saadaan rentoutumaan. Niin nytkin. Olimme aluksi samuraita, joiden tuli toimia tietyn kaavan mukaan ja päästää tiettyjä ääniä kun vuoro osui omalle kohdalle.

Varsinaiset työskentelyt olivat hyvinkin herätteleviä. Teimme stillkuva -patsaita esim. siitä, millainen olisi kauhuskenaario tulevaisuuden koulusta. Samoin pohdimme sitä, millainen olisi unelma tulevaisuuden koulusta. Esille nousi erittäin hyviä ajatuksia. Kauhuskenaarioissa korostuikin esim. välinpitämättömyys, innottomuus oppimista kohtaan, resurssien sijaan. Samoin unelmien koulussa korostuivat loputtomien resurssien sijaan mm. joustavat ratkaisut, muunneltavat opetustilat ja etäoppiminen.

Improvisaation jälkeen kokosimme muutamia havaintojamme muistiin. Kävimme erittäin hyvän keskustelun siitä, millaista koulua kohti haluamme olla menossa. Lähes poikkeuksetta noissa unelmissa korostui yhteistyö sen kaikissa muodoissa: luokkien välillä, oppilaiden välillä, opettajien välillä, opettajien ja oppilaiden välinen yhteistyö, kodin ja koulun välinen yhteistyö jne. Monesti nostettiin esille myös ympäröivän yhteiskunnan pitäminen mukana, jotta koulu ei jää erilliseksi saarekkeeksi, joka ei linkity todelliseen elämään.

Iltapäivä oli hyvä aloitus visiotyölle. Visio ei ole vielä valmis. Sen sanoin jo heti aluksi, että se ei ole edes tavoite. Kaikkein hirvittävin tilanne olisi jos visio pitäisi väkisin keksiä kolmessa tunnissa ja sitten siihen pitäisi sitoutua, vaikka kukaan ei olisi siihen tyytyväinen.

Uskon vahvasti siihen, että visiomme kirkastuu vielä. Uskon myös siihen, että visioon sitoutuminen on huomattavasti vahvempaa kun kaikki ovat sitä olleet työstämässä kuin silloin jos olisin kertonut opettajille, mikä on koulumme visio. Kävimme hyvän keskustelun, jota jatkamme tiimeissä. Visio tullaan esittelemään tällä foorumilla, kun se on valmis. Sinäkin voit osallistua visiotyöhön ja kertoa, millaisessa koulussa toivoisit, että lapsesi opiskelee. Ideoita ja ajatuksia voit kirjata tämän blogin kommentteihin -nimellä tai nimettömänä.

Päätimme yhteisen iltapäivämme käyttämällä kaikki koulumme uusia iPadeja. Olin tehnyt pienen tietovisan Kahoot -sivustolla. Olimme puhuneet myös pelillisyyden nousevasta trendistä opetuksessa. Halusin antaa yhden esimerkin siitä, mitä se voisi olla läksyjen kuulusteluna, kertauksena tai ihan vaan päivän piristyksenä. Olin yrittänyt keksiä kysymyksiä monipuolisesti eri aihealueilta, jotta opettajat näkisivät, mihin kaikkeen Kahoot taipuu. Kyselyn voit pelata vaikka oman perheen kesken täältä.

Socrative vs. Kahoot!

My endless resource of new ideas for the last five years has been Twitter. There are so many brilliant teachers, principals, other school administratives and companys sharing their best links, ideas, blog posts etc. And because Twitter is global, it goes on 24/7. Every morning I wake up I check my Twitter feed. Many times it gives me something new to try out at school.

Last week I found a new, interesting site called GetKahoot.com. Kahoot is a student response system much like the Socrative is. Teacher can make quizzes, start web discussions or make surveys. This far these two are almost identical.

The main difference between these two platforms is that the gamification element of Kahoot is much stronger. The solution is really simple. They've added points to the game. After each question you'll get the scoreboard on the whiteboard and you'll also recieve personal feedback like: "Congratulations Joe! You have 5230 points. You're at the 5th place right after Jill at the 4th place." So simple and yet so clever!

It's incredible how the pupils' engagement grows 200% when there is this competition element included. I didn't believe my eyes when there was this sports-like celebration after every question "Yes", "Wohooo", "Ooooh my my". The kids where having a PlayStation-moment during a normal history lesson. They actually wanted to play the game THREE times. I've never seen this happen in a classroom.

This class of 5th graders is really good in history. We are doing a project on ancient Greece history at the moment. They are doing it in groups. Each group has to produce some kind of media production. Some groups use Prezi, some do Padlet and some do a quiz with Socrative. I like Socrative too. It's great. But just like the children I'm a little sorry I found Kahoot only a week ago and didn't introduce it to the class before today.

In every good game there are three basic elements that make the game so engaging that you don't want to quit playing. First, there has to be a goal to achieve, something to go for. Second, the game usually gives you instant positive feedback. And finally third, it has to give you enough of a challenge to keep the motivation strong.

Kahoot pretty much has these all. The goal is to be the winner of your class. Kahoot gives you instant feedback after every single question. It even gives you personal instant feedback. It was so funny to look at these children smile when they saw their name and points on the screen of their own mobile device or school laptop.

Kahoot doesn't give the price for free for teacher. Teachers are still needed to produce the right questions for the class... or are they? Why can't you just let your pupils log in and start producing their own Kahoots. Because "great learning starts by asking great questions".

ps. I have to say that I don't get any profit from Kahoot for this blog or myself but I suggest you try it yourself and you'll understand why am I so enthusiastic about it. And I'm not saying that a simple quiz machine solves the problems of learning. No! It's just that every now and then you'll have to have some fun in the classroom. Today we definately had lots of fun. I'm really sorry that I can't publish the great video of the class today. I want to respect the will of the parents of these children and not to show their faces on a public internet site, like my blog is. But I promise you'll get the exact same results if you just give Kahoot a shot. It was amazingly easy to do the quiz.

ps2. If you want to play my first Kahoot, you'll find it here. Unfortunately it's in Finnish.

The Mexican

Last week we had a pleasure to host prof. Eduardo Andere from Mexico City in our school. Mr. Andere is a famous author and a scientist. He is currently gathering material for a new book that will be about Finnish education system. His next book will be out in a few weeks, right before Christmas.

Prof. Andere is a good friend with former principal of Kirkkoharju School, Ms. Maarit Rossi. Ms. Rossi called me a few weeks ago and asked a permission to bring prof. Andere to our school. He had asked to show "the most amazing school in Finland". I told my collegue Ms. Rossi that you have promised quite a lot to this Mexican professor. She just laughed and said that you have to set your goals high.

Prof. Andere wanted to ask 16 questions about school, learning environments, learning in general, ICT in schools etc. He wanted to discuss with the principal and one teacher. I asked the teachers, who would like to attend the discussion. No hands were risen ;-) Fortunately during the day I had a chance to chat with a few teachers and one of our 2nd grade teachers answered "yes".

The questions were not easy at all. Actually they would have been difficult even in Finnish. Now we had to discuss about these issues with a foreign language. But sometimes you have to challenge yourself. It was really interesting to talk with a person who knew exactly the right questions to ask. Every question challenged you to think and re-think your own views. Or what would you have answered to a question: "Should you have to describe your job/work with a metaphor, what would you say you are?"

Ps. There was a famous Hollywood movie back in 2001 called The Mexican (starring Brad Pitt and Julia Roberts). I borrowed my topic from the movie ;-)

Huikea kiinnitys Robottiviikolle

Vuorenmäen koulu sai viime keväänä kutsun osallistua European Robotics Week:iin, johon Suomi osallistuu nyt ensimmäistä kertaa. Olimme ensimmäisiä kouluja, joita pyydettiin mukaan. Twitter -tuttuni Christina Andersson on Robottiviikon järjestäjiä ja heitti haasteen, johon heti tartuin.

Koulussamme on nyt hyvä "pöhinä" tieto- ja viestintätekniikan ympärillä. Onnistuneilla rekrytoinneilla, olemme saaneet vahvistettua alan osaamista. Noora ja Sami ovat ottaneet eturivin paikat koulumme tieto- ja viestintätekniikan kehitystyössä. Löfgrenin Sami on nimetty koulumme tvt:n opetuskäytön pedagogiseksi vastaavaksi ja Noora Malkavaara taas on jo legenda sosiaalisessa mediassa. Nooran osaaminen ja kyky ottaa haltuun uusia sovelluksia on ilmiömäinen.

Koulumme jaetun johtamisen malli ei ole kovin byrokraattinen. Koulussamme toimii selkeä työnjako rehtorin ja apulaisrehtorin välillä. Meillä on kehitetty tiimirakennetta kahden ensimmäisen vuoden aikana ja nyt kolmantena vuonna on selkiytetty tiimien toimenkuvia ja tavoitteita. En silti näe jaettua johtajuutta kovin rakenteelliseksi jaoksi. Jakelen vastuita ja tehtäviä pitkälti osaamisen mukaan ja sen mukaan, kuka pystyy ja haluaa ottaa vastuuta. Noora on selkeästi osoittanut kykyä ja halua ottaa vastuuta asioista, niinpä Noora vastaa koulumme Robottiviikon ohjelmasta. Nooran ydinosaaminen ja kiinnostus osuu juuri tälle alueelle.

Pidimme tänään lyhyen mutta tehokkaan palaverin Nooran kanssa aiheesta ja löimme perusrakenteen kuntoon. Avaamme viikon maanantaina 25.11. huikealla aloitustapahtumalla. Halusin mukaan jonkun kovan nimen. Niinpä tartuin tänään kesken palaverin puhelimeen ja soitin Suomen johtavan robotiikkayrityksen ZenRoboticsin Jufo Peltomaalle (ex-Raptori -muusikko). Jufo kertoi, että itse asiassa presidentti on toivonut hänen tekevän koulukeikkoja. Niinpä tämä pyyntö osui suoraan kohteeseen. Jufo suostui empimättä ja jopa perui yhden palaverin, jotta saimme aloitustapahtuman haluamaamme aikaan. Tunne oli kieltämättä kuin voittajalla. Olimme saaneet juuri sen jota olimme tavoitelleetkin -kovan nimen, joka on lisäksi katu-uskottava lasten silmissä. Ei mikään robotiikkainsinööri vaan aito rasta!

Robottiviikolle päätimme ottaa joka päivälle oman yläotsikon, jonka puitteissa luokissa työskennellään. Perusrunko noudattaa seuraavaa kaavaa:

maanantai

• klo 10 Aloitustapahtuma, äänessä Jufo Peltomaa, mahdollisuus oppilaiden kysymyksille.

tiistai

• Miten robotiikka voisi olla apuna koulussa/opiskelussa?

keskiviikko

• Robotiikan edut

torstai

• Robotiikan haitat/uhat

perjantai

• Hupipäivä

Vielä on paljon tekemistä. Haluamme koululle ihan aitoja robotteja. ZenRoboticsin kierrätysmateriaaleja erottelevat teollisuusrobotit painavat kuulemma 25 000 kiloa/kpl. Niiden tuominen koululle on paitsi raskasta, myös mahdotonta ;-) Emme silti ole heittäneet toivoamme. Aiomme vielä saada aitoja robotteja Robottiviikolle. Jos Sinulla on ideoita, kirjoita ne blogini kommentteihin.

Monenlaista olen ollut tekemässä, mutta tämä on aika kova juttu. On erittäin hienoa, että meidät on kutsuttu mukaan. Jatkamme Robottiviikon puitteissa yhteistyötä myös Aalto -yliopiston kanssa. Heidänkin MIND! -tutkimusryhmänsä on mukana viikon tapahtumissa. Verkot ovat vesillä. Uskomme Pietarin kalansaaliiseen.

Ryhmätyö 2.0

Intohimoisena pedagogina ja rehtorina usein tuntuu, että opetus jää hallinnon jalkoihin. Minulla on 10 tuntia opetusta viikossa. Aina lukuvuoden alussa mietin, että "voi niitä ryhmiä, jotka joutuvat minun oppilaikseni". Tämä ei johdu siitä, että pitäisin itseäni huonona opettajana. Rehtorin arki vaan on sellaista, että tuntien suunnitteluun ei jää ihan hirveästi aikaa ja toisaalta rehtori on poissa TODELLA paljon. Tänä vuonna koen, että erityisesti 6C:n historian ryhmä on joutunut jälkimmäisestä kärsimään.

Vaikka aika suunnittelulle on rajallista, voi silti joskus pienessäkin ajassa saada hyviä ideoita. Tänään koin jonkinasteisen "HEUREKAN" leikatessani nurmikkoa kotipihassani. Viime viikolla ehdin jo 5A:n historian ryhmälle kertoa, että teemme antiikin Kreikkaan liittyvän jakson aikana ryhmissä töitä. Ajatus oli tehdä ihan perinteisiä ryhmätöitä, niitä samoja joita sinäkin olet koulussa tehnyt.

Ruohonleikkuu kuitenkin stimuloi pedagogista aivolohkoani siihen malliin, että pistin koko paketin uusiksi. Onneksi emme vielä ehtineet aloittaa ;-) Ensi viikolla aloitamme siis ryhmissä antiikin Kreikan tutkimisen. Jo viime viikon ryhmätöiden "kick-offissa" kävimme läpi tiedonhankinnan tapoja. Yllytin oppilaita ylittämään rajoja ja käyttämään esim. apuna asiantuntijoita. Sanoin, ettei nykyteknologiaa hyödyntäen ole mikään juttu ottaa yhteyttä sähköpostilla, Skypellä tms. vaikka yliopiston tutkijaan. Kävimme läpi myös eri tiedonhankintakeinojen sudenkuoppia. Oppilaat osasivat todella hyvin pohtia sitä, missä voi mennä vikaan wikien, kirjojen tai vaikkapa asiantuntijoiden käytössä.

Mutta ensi viikolla siis aloitamme antiikin Kreikan ihmeelliseen maailmaan tutustumisen. Tarkoitus on, että kukin ryhmä hakee aiheeseen oman näkökulmansa. Ryhmä etsii tietoa tuosta omasta näkökulmastaan (vaikkapa antiikin Kreikan taide) ja lopulta raportoi löydöksensä käyttäen jotain mediavälinettä. Ryhmän tuotos voi olla esim. video, animaatio, Power Point, Prezi tai vaikkapa Socrativella toteutettu tietokilpailu. Oleellista on, että tuotoksesta löytyy hyviä, ehkä uusiakin, näkökulmia ryhmän valitsemaan aiheeseen. Tekninen toteutus on sivuseikka. Tärkeintä on, että ryhmä löytää oleellisia näkökulmia, käyttää uusia, luovia tapoja käyttää ja etsiä tietoa ja lopulta raportoi ajatuksensa käyttäen jotain mediavälinettä.

Ainakin nyt ajattelen, että jaksosta ei pidetä perinteistä koetta, vaan arvioin ryhmien tuotokset. Ryhmät saavat myös arvioida toinen toistensa tuotokset. Koska jokainen ryhmä perehtyy vain hyvin kapeaan näkökulmaan aiheesta, teemme kotitehtävinä kirjan tehtäviä jakson aikana.

Toivon ryhmän vilpitöntä innostusta ja uusia, luovia tapoja toteuttaa varsin vapaa tehtävänanto. Lupaan raportoida lopputuloksista tässä blogissa. Katsotaan, mitä syntyy kun oppilaille antaa vapaat kädet ;-)

Ritarit videolla

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, meitä rehtoreita kiikutetaan vähän väliä jos jonkinlaisiin koulutuksiin ja kokouksiin. Toiset ovat ihan hyödyllisiäkin. Osan jättäisi suosiolla väliin. Hankalaksi valinnan tekee, kun koskaan ei etukäteen tiedä, mikä koulutuksen/kokouksen anti on. Tänä syksynä on tuntunut siltä, että näitä koulutusvelvoitteita on ollut ennätysmäisen paljon.

Turhien koulutusten ja kokousten ongelmana ei ole ainoastaan se, että omat hallinnolliset työt kasautuvat, vaan myös se, että olen melko usein poissa opetuksesta. Minulla on kuitenkin 10 tuntia viikossa opetusta. Tänä syksynä jostakin syystä monet menot ovat sijoittuneet loppuviikkoon. Usein ovat jääneet pitämätää samojen luokkien tunnit. Onhan siellä sijainen luokassa, mutta ei se ole sama, vaikka hyvä sijainen yleensä onkin.

Eilen illalla sain päähäni, että jotain kivaa pitäisi keksiä 6C:n historian ryhmälle, jolle en ole montaa tuntia ehtinyt tänä syksynä pitää. Koin huonoa omaa tuntoa ja päätin keksiä jotain kivaa tälle päivälle. Aiheena oli ritarit. Mahtava teema, ajattelin. Kävin ryöstöretkellä poikani huoneessa ja vein IKEA -kassillisen hänen lelujaan ja kirjojaan. Isovanhemmat ovat aikanaan keränneet hänelle mielettömän hienoa Schleich -merkkistä linnaa. Tuon linnan pakkasin kassiin ja ritarit myös hevosineen ja tykötarpeineen.

Ideani oli, että teemme iPadin EduCreations -työkalulla videon ritareista. Oikeastaan ideani ei ollut Power Pointia kummempi, mutta iPad houkutti yksinkertaisuudellaan. Samalla työkalulla saisi sekä kuvat, että tekstin ja tuon kaiken videoksi. Kuutoset ostivat ideani muitta mutkitta ja ryhdyimme toimeen. Tein pikaisen luokan jakamisen ryhmiin ja annoin ryhmille tehtävät. Jokainen ryhmä teki ranskalaisin viiruin pienet muistiinpanot jostain aiheesta. Yhdessä nuo muistiinpanot muodostivat oheisen videon pohjan.

Hauskinta oppilaista oli tietysti linnalla ja ritareilla leikkiminen. Poikia ei meinannut saada irti leluista millään. Kumin palaset lentelivät katapulteilla, kun videota tehtiin. Lopputulos on kuitenkin mielestäni varsin hyvä, ottaen huomioon, että aikaa kului n. 60 minuuttia! Oppilaat toimivat ryhmissä hyvin ja saivat kaikki omat tehtävänsä hoidettua. Ilman heidän kovaa työtään video ei olisi valmistunut. Itse nimittäin toimin lähinnä teknisenä neuvonantajana. Video on pakko "äänittää" EduCreationsilla, sikäli äänetön video olisi kannattanut tehdä Power Pointtina, mutta nyt säästimme kuvien lataamiseen kuluvan ajan, siksi video hieman suhisee ;-)

Tulevaisuuden koulu

Olin tänään pitkästä aikaa aivan erinomaisessa koulutuksessa. Meitä rehtoreita koulutetaan aika paljon, mikä on tietysti lähtökohtaisesti hyvä asia. Juuri rehtorin pitäisi koulussa olla perillä siitä, missä koulutuksen saralla mennään. Eikä riitä, että rehtori tietää tämän hetken muotivirtaukset. Koulussa kasvatetaan tulevaisuuden yhteiskunnan osaajia ja rehtorin pitäisi olla selvillä myös siitä, mitä tietoja ja taitoja tulevaisuuden yhteiskunnassa selviytyminen vaatii.

Tämän päivän koulutus (Osaava -verkoston tarjoama) Tulevaisuuden koulu -oppimisen murros, vahvistuva opettajuus, oli erittäin ajatuksia herättävä. Silloin koulutus on mielestäni onnistunut (ja tämä koskee myös hyvää oppituntia)kun jotain liikahtaa omassa päässä. Tänään liikahti niin moni asia, että olisi ollut mukava jutella aiheesta koko ilta, mutta onneksi arkivelvoitteet kutsuivat ;-)

Kouluttajana toimi tulevaisuuden tutkija ja yritysvalmentaja Ilkka Halava. Hän aloitti ravistelemalla tukkua myyttejä, joihin me ihmiset sinnikkäästi uskomme. Uskomme siihen, että tulevaisuuden työpaikat ovat Kiinassa ja Intiassa. Uskomme myös siihen, että ennen oli kaikki paljon vaikeampaa -nykylapsilla kaikki on niin helppoa. Uskomme sankarimyytteihin jne.

Halava todisteli, kuinka tuore Etlan selvitys todistaa, että Latviassa on paljon halvempi tuottaa polkupyöriä, kuin Intiassa ja vielä Latviaakin halvempaa niitä on tuottaa Hangossa. Kun kaikki työvoiman sivukulut, logistiset kustannukset yms. lasketaan, näyttäisi siltä, että Hanko on oikein kilpailukykyinen paikka kahteen aiemmin mainittuun verrattuna. Ei kaikki työ suinkaan ulkomaille karkaa.

Toisen myytin purku alkoi siitä, kuinka me usein kerromme lapsillemme kuinka ennen kouluun kuljettiin 10 kilometrin matka, talvella umpihangessa susien ulvoessa kovassa pakkasessa -ja vain harva selvisi perille. Näillä tarinoillamme siitä, kuinka ennen kaikki oli niin raskasta, itse asiassa vahvistamme nykynuorten passiivisuutta. Mitä ajattelee nuori, joka kuulee tuollaisia tarinoita: "Jos kerran olet noin tottunut tekemään kovasti hommia, niin voisitko laittaa mulle yhden leivän kun katson sillä aikaa vähän telkkaria."

Ei nykylapsilla ole helppoa. Ennen muinoin työ oli sellaista, että kun menit töihin, tiesit mitä teet. Nykylapset eivät edes tiedä, millaisia uusia ammatteja taas aamulla on syntynyt. Suuri osa nyt kouluaan käyvistä tulee päätymään työhön, JOTA EI VIELÄ OLE. Kilpailu työmarkknoilla, opiskelussa yms. on yhä tiukempaa.

Työelämä on muuttunut purskeiseksi. Mitä sitten tarkoittaa työn purskeisuus? Kun entinen aikakäsitys oli lineaarinen -tietyt työt tehtiin tietyllä aikataululla ja tietyssä järjestyksessä, niin nykyinen aikakäsitys on purskeinen. Työt tehdään purskeisessa maailmassa siinä tahdissa kun hyvältä tuntuu. Jos on tiukkaa tehdään vähän enemmän ja pidempään jos ei ole kiirettä, voidaan ottaa iisimmin. Syödään silloin kun on nälkä, ei lounasta lounasaikaan, vaan ateria silloin kun tuntuu siltä, että tarvitsee energiaa.

Halava esitti, että ihmisen luontainen tapa tehdä töitä on purskeinen. Eihän kukaan meistä kotitöitä tehdessään tee lukujärjestyksiä siitä, miten ja missä järjestyksessä kotityöt tehdään. Me teemme joitakin töitä, sitten katsomme televisiota ja jatkamme kun jaksamme tai huvittaa. Työt tulevat kyllä hoidettua.

Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa meidän tuottajakansalaisten lapset alkavat olla työelämässä. Nämä kuluttajakansalaiset vaativat joustavuutta työpaikoille. Kuluttajakansalaisuuteen kuuluu myös se, että työ tulee vapaa-aikaan (kännykät, tabletit, sähköposti jne.)"Hankalaksi homma menee siinä vaiheessa kun on tuottajakansalainen esimiehenä ja kuluttajakansalainen työntekijänä", sanoi Halava. Tämä kuluttajakansalainen ehdottaa, että voisi tehdä osan töistään etänä kotoa, saisi tehdä töitä joustavin työajoin, saisi vuorotteluvapaan tuohon ja opintovapaan tuohon ja lisäksi pitäisi saada kesäksi pitkä kesäloma, koska pitäisi päästä Tenolle kalaan. Tässä vaiheessa tuottajakansalaisuutta edustava esimies on vielä suu auki ensimmäisestä ehdotuksesta.

Näin rehtorin kannalta on ikävä todeta, että koulu edustaa instituutiona rakenteiltaan mitä suurimmassa määrin tuottajakansalaisuutta. Kuitenkin me ihmiset edustamme usein kuluttajakansalaisuutta. Me odotamme koululta sitä, että lapseni saa yksilöllistä opetusta, voimme pitää lomamme silloin kuin huvittaa tai saamme sellaista ja sellaista palvelua koululta. Ihan hyviä asioita, mutta pystyykö koulu instituutiona taipumaan tämän purskeisen maailman vaatimuksiin. Vaikka opettajat pystyisivätkin, koulun rakenteet tulevat monesti vastaan: lukujärjestys, 45 minuutin oppitunnit, lukuvuoden jaksotus jne. Halava kehottikin reippaasti designaamaan oppitunnin uusiksi. Millainen olisi purskeisen koulun oppitunti?

Halava puhui myös paljon pelioppimisesta. Pelillisyys (gamification) onkin yksi 2020 -luvun koulun suuria megatrendejä. Hän korosti, että pelaaminen ei ole työn vastakohta vaan tavoitteelista toimintaa. Hän ottikin muutamia esimerkkejä siitä, mitä peleissä on tehty oikein ja työelämässä väärin:

PALAUTE

1) Palautevirta peleissä on jatkuvaa.
2) Palaute on pääosin positiivista tai vähintään neutraalia, harvoin negatiivista.
3) Tuoreen tutkimuksen mukaan:

-saamme positiivista palautetta 365 päivän aikana reaalielämässä 10 minuuttia.
-negatiivista palautetta saamme noin 2000-3000 minuuttia vuodessa. Pahimmillan 5000 min.

TAVOITE

Peleissä on olemassa tasohyppelymalli, jolloin jos teet virheen, et joudu alkuun vaan voit tallentaa pelin sille tasolle jossa olet. Ikävä kyllä 3/4 suomalaisista ei ole koskaan saanut työlleen tavoitetta!

RISKINOTTOKYKY

Pelaamalla oppii, että a ja b -vaihtoehdot eivät välttämättä toimi. Joskus siis kannattaa kokeilla c tai d -vaihtoehtoja -tai rohkeasti jopa k -vaihtoehtoa.

En vielä osaa sanoa, mitä asioita illan koulutus tulee muuttamaan koulussamme. Olen kuitenkin iloinen siitä, että myös kaksi muuta koulumme opettajaa oli koulutuksessa paikalla. Uskon, että koulutus antoi ainakin hyviä eväitä vuoden 2016 opetussuunnitelmauudistuksen pohdintaan. Keskustelu tulee varmasti jatkumaan Vuorenmäen koulussa muodossa tai toisessa. Yritän pitää Sinut ajan tasalla.

EduCreations -pientä kokeilua

Tein ensimmäiset EduCreations -kokeiluni viime keväänä. Tein videon 5. -luokkalaisille helpottamaan kokeisiin kertaamista. Tänä vuonna jatkoin kokeiluani ja vein jutun uudelle tasolle. Kokeilin tällä kertaa nimittäin EduCreationsia englannin opetuksen tukena.

Tein pienen videopätkän, jolla voi harjoitella juuri oppimiamme lemmikkieläinsanoja. Idea on yksinkertainen. Minä piirrän ja oppilaan tehtävä on kirjoittaa eläimen nimi vihkoon heti kun arvaa sen. Lopuksi tietysti annan myös oikean vastauksen ja oppilas näkee myös oikean kirjoitusasun sekä kuulee myös (osapuilleen) oikean ääntämisen ;-)



Kun kerran pääsin alkuun en malttanut lopettaa vaan tein toisenkin videon: tällä kertaa historian opetukseen. Ideana on opettaa perusasioita käsitteestä korkeakulttuuri. Videon suurin haaste oli varmasti löytää luvallisesti käytettävä kartta alueesta. Creative Commons lisenssillä varustettujen kuvien joukosta löytyi myös yksi kartta, jota uskalsin käyttää.



Sitten vaan äänittämään. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että täytyi melkein kuiskata, etteivät lapset herää, mutta video tuli tehtyä. Omana ideanani toin korkeakulttuurit myös nykyaikaan ottamalla videolle yhden lomakuvani New Yorkin Rockefeller Centerin Top of the Rockista. Kuvassa näkyy hyvin, miten nykyaikaisetkin suurkaupungit usein sijoittuvat vesistöjen (esim. jokien) äärelle -aivan samalla tavalla kuin Kaksoisvirran maassakin aikanaan. Eikä Manhattankaan aina ole ollut täynnä pilvenpiirtäjiä. Varmasti ensimmäiset asukkaat myös löysivät alueelta hyvän viljelysmaan. Manhattanista on muuten tehty aivan huikea historiallinen projekti The Mannahatta Project, joka tarjoaa näkymiä muinaiseen Manhattaniin.

Lopuksi hyödynsin kirjantekijän (Historian tuulet I, Otava) tehtäväideaa. Annoin oppilaille tehtäväksi pohtia korkeakulttuureille ominaisten keksintöjen tärkeysjärjestystä. Perustelut ovat tietysti tärkeä osa tehtävää.

Toiminnallinen vanhempainilta

Viime maanantaina pidimme koululla perinteisen lukuvuoden aloitukseen liittyvän vanhempainillan -tai ei ihan perinteisen. Ilta oli tällä kertaa suunniteltu teemalla "pönötyksen aika on ohi" ;-) Toteutimme illan sitten, että vanhempainilta oli kuin messutapahtuma. Kouluun oli rakennettu erilaisia pisteitä, joissa sai tutustua koulun eri toimintoihin, ottaa kantaa, pohtia omaa suhdettaan kouluun tms.

Koska koulussamme on 383 oppilasta ja noin tuplamäärä huoltajia, kukaan ei oikein osannut varmaksi sanoa, kuinka suuri yleisöryntäys on tulossa, vai tuleeko ketään? Lopulta ilta veti koululle suunnilleen normaalin vanhempainillan verran ihmisiä. Lukuvuoden ensimmäinen vanhempainilta on nykyään lähes ainoa ilta joka vetää tuvan täyteen. Monissa teemallisissa illoissa (koulun arvot tai lasten netin käyttö) ihmisiä on ollut kourallinen vaikka illassa olisi ollut vieraileva asiantuntijakin.

Muuten pisteet oli toteutettu omin voimin, mutta vanhempainyhdistyksen ja kirjaston pisteellä oli "vierastyövoimaa". Yksi illan hienoja puolia olikin, että se loi hyvät mahdollisuudet verkostoitumiselle ja luonnolliselle yhteistyölle yhteistyötahojen kanssa. Vanhempainyhdistyksen pisteellä sai mm. täyttää käynnissä olevan kyselyn kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä ja kirjaston pisteellä kirjaston johtaja antoi hyviä lukuvinkkejä lapsille.

Kunkin pisteen oli toteuttanut noin 2-3 opettajaa yhdessä. Yhdessä pisteistä pohdittiin sitä, millaisia erilaisia oppijoita on. Joku oppii näkemällä, toinen kuulemalla ja kolmas tekemällä. Pisteellä soi linnunlaulua samalla kun opettajien kanssa käytiin keskustelua teemasta. Tällä pisteellä toiminnallinen osuus oli se, että seinälle sai lapuilla laittaa vinkkejä kahdesta teemasta 1) tämä toimii meillä kokeisiin valmistautuessa 2) tämä toimii meillä kotitehtäviä tehdessä.

Yhdellä pisteellä pohdittiin perheen yhteistä aikaa. Pisteellä sai täyttää oman ajankäytön arvion ja tutkia sitä, mihin perheen aika oikein kuluu? Paljonko jää yhteistä aikaa? Olisiko jostain hyvää löysätä tai toisaalta kiristää? Toisella pisteellä huoltajat saivat kirjoittaa suurille pahveille ideoitaan siitä, mistä syntyy hyvinvoiva koulu tai mitä tarvitaan siihen, että lapsi voi hyvin?

Erityisopettajat ja esi- ja alkuopetuksen tiimivastaava olivat yläkerran aulassa esittelemässä erilaisia oppimispelejä ja -välineitä. Pisteellä pohdittiin oppimisvaikeuksia ja sitä, mikä avuksi jos oppiminen ei suju? Erilaisia välineitä ja pelejä sai kokeilla ja pisteellä olikin jonoa koko ajan.

Oppimisen vaikeuksiin keskityttiin myös osaltaan oppilashuollon pisteellä, jossa koulupsykologi, koulukuraattori ja terveydenhoitaja olivat tavattavissa. Kynnys ottaa yhteyttä madaltui varmasti kun kasvot ja ihminen tulivat tutuksi leppoisassa ilmapiirissä.

Muutamalla pisteellä nähtiin myös oppilaita. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä olivat esittelemässä koulumme uunituoreet digiassarit. Digiassareista voit lukea lisää myös heinäkuun MB -lehdestä. Lehti teki kahdeksan sivun upean jutun koulumme tieto- ja viestintätekniikan käytöstä. 

Toinen piste, jossa oli mukana oppilaita oli turvallinen koulu -piste. Tällä pisteellä esiteltiin koulumme kiusaamisen vastaista työtä ja paikalla olikin koulumme vertaissovittelijoita sekä KiVa -tiimiläisiä.

Myös kieltenopetuksella oli oma pisteensä, jossa englannin opettajat ja A2 -kielen opettaja olivat esittelemässä materiaaleja ja kertomassa kielen opiskelun erityispiirteistä.

Päällimmäisenä illasta jäi erittäin hyvä mieli. Kohtaamisia tuli aivan eri tavalla kuin perinteisissä rehtorin kalvosulkeisissa. Asiat tuli kuitenkin esiteltyä ja kaupan päälle huoltajat saivat konkreettisesti kokeilla monia asioita itse. Positiivista palautetta onkin tullut ennätysmäärä. Siitä olemme tavattoman kiitollisia!

Korjaavaakin palautetta on tullut ja sekin on huomioitu. Mm. opastuksiin on puututtu, yhteistä aloitusta toivoi joku, opettajille selkeämpää yhtenäistä ilmettä, jotta opettajan erottaa, puffettiakin toivottiin jne. Yritämme seuraavalla kerralla vielä parantaa. Alku oli kuitenkin kannustava.

Toiminnallinen osuus kesti tunnin. Illan päätteeksi pidettiin luokissa vielä ihan perinteiset luokkakohtaiset vanhempainillat.

TVT tuhoaa syvällisen lukemisen taidon?

YLE:n tuoreen uutisen mukaan OAJ on huolissaan siitä, että lasten kyky syventyä tekstiin heikkenee kun hakukoneet sylkevät vastaukset kysymyksiin sekunneissa. Uutisessa on tosin haastateltu vain yhtä OAJ:n erityisasiantuntijaa, joten on vaikea sanoa, onko uutinen toimittajan keksimä vai OAJ:n mobilisoima. OAJ:n tuoreimmista tiedotteista en ainakaan tällaista löytänyt.

Ensimmäisenä uutisesta nousee kysymys, mitä on se tieto, jonka saa sekunneissa googlaamaalla. Ei välttämättä kovin syvällistä. Syvällisen tiedon saaminen, googlaamallakin, vaatii usein useiden eri lähteiden tietojen yhdistämistä kokonaisuudeksi, joka onkin ihan eri asia kuin pintatiedon googlaaminen. Googlata voi vuosiluvun, maan presidentin tai hallitusmuodon, mutta vähänkin laajemman kokonaisuuden googlaaminen vaatiikin usein jo enemmän töitä ja kykyä yhdistellä eri lähteitä. Ensimmäinen oivallus pitäisikin olla, että kysymys on väärin aseteltu, jos vastauksen voi googlata sekunneissa.

Hyvän tieto- ja viestintätekniikan käytön pitäisikin tukea juuri tutkivaa otetta oppimiseen. Hakukoneiden ja yleensä tieto- ja viestintätekniikan tulo jokaisen taskuun on muuttanut mielekkään tiedon luonnetta. Tieto- ja viestintätekniikka on oivallinen apu pyrittäessä yhä syvällisempään ilmiöiden ymmärtämiseen. Osaava opettaja osaa johdatella oppimisprosessia niin, että muutaman sekunnin googlailu muuttuukin parhaimmillaan elämän mittaiseksi tutkimusretkeksi tiedon maailmaan. Tässä maailmassa on paljon oleellisempaa osata asettaa oikeanlaisia kysymyksiä kuin osata vastata kysymyksiin, joiden vastaukset löytyvät sekunneissa googlaamalla.

Onko OAJ:n huoli sitten turha? Ei välttämättä! Mind the gap -tutkimushanke kartoittaa parhaillaan mm. tämän ns. diginatiivisukupolven aivojen kehitystä neljän vuoden pitkittäistutkimuksella. Näitä em. uutisen kaltaisia arvailuja onkin esitetty aiemminkin. Ongelmana on, ettei meillä ole vielä riittävän syvällistä tutkimustietoa aiheesta.

Oli niin tai näin, nykynuorten nopeatempoiseen kulttuuriin voidaan hyvällä kouluopetuksella puuttua. Nuoria voidaan ohjata heidän oppimisessaan. Se vaan vaatii sen, että olemme valmiita luopumaan siitä ajattelusta, että se, mikä meidän aikanamme koulussa oli oleellista, olisi sitä tänäkin päivänä.

Koulu on yhä yleissivistävä koulu. Koulun tehtävänä on tiedon lisäksi antaa myös riittävät taidot, joilla pärjätä tulevaisuuden yhteiskunnassa. Ja kun sanon tulevaisuuden yhteiskunnassa, tarkoitan juuri sitä. Meidän tulee aina muistaa se, että näiden nyt alakoulua käyvien nuorten täytyy koulusta saada taidot siihen, että he pärjäävät ehkä 15-20 vuoden päästä työelämässä. Meidän on hyvin vaikea ennustaa, millainen yhteiskunta on 15-20 vuoden päästä. Mutta siitä olen melko varma -me emme ole menossa taaksepäin ja palaamassa siihen, jolloin merkittävää oli osata Sebedeuksen poikien nimet tai Suomenlahteen laskevien jokien nimet järjestyksessä.

Tulevaisuuden taitoja on tutkittu useassa eri hankkeessa ympäri maailman. Oman tulevan opetussuunnitelmamme (2016) pohjana toimivat ATC21S -hankeen määrittämät 2000 -luvun taidot. Näitä ovat:

1. TAPA AJATELLA
• luovuus ja innovatiivisuus
• kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu
• oppimaan oppiminen
2. TAPA TEHDÄ TYÖTÄ
• kommunikaatio
• yhteistyö
3. TYÖVÄLINEIDEN HALLINTA
• informaation lukutaito
• tvt -taidot ja verkko-oppiminen
4. KANSALAISENA MAAILMASSA
• globaali ja paikallinen kansalaisuus
• elämä ja työura
• kulttuuritietoisuus ja sosiaalinen vastuu

Jos näemme tulevaisuuden tästä näkökulmasta, on tuskin kovinkaan suuri ongelma, pystyykö oppilas googlaamaan vastauksen sekunneissa. Intohimoisena lukemisen harrastajana, pidän tietenkin tärkeänä myös sitä, että koulu johdattaa lapsia hyvän kirjallisuuden pariin. Se vaatii myös keskittynyttä lukemista. Mutta hyvään kirjallisuuteenkin pitäisi johdatella niin, että se olisi tutkimusretki. Jokaisen tulisi itse saada löytää kirjasta se, mikä siinä on merkityksellistä.

Yksi hyvän opettajan kriteeri voisikin olla seuraava:

"The best teachers are those who show you where to look, but don't tell you what to see." 

-Alexandra K. Trenfor

Kirjastosta kahdeksi luokaksi osa II - lähes valmista

Koulumme oppilasmäärän huiman kasvun myötä koulun entinen kirjasto on nyt kesän aikana muutettu kahdeksi kauniiksi luokaksi. Näin kaikille opetusryhmille on nyt saatu oma kotiluokka. Lukkoseppä kävi tänään laittamassa oviin lukot. Esitystekniikka odottaa vielä asentajia, muuten alkaa olla valmista.

Mitäs pidätte?

Lukujärjestys 2013-2014 - hyvä kompromissi

Kirjoitin viime keväänä blogiini lukujärjestyksen tekemisestä edelleen mielestäni varsin oivan postauksen otsikolla Shakkimestari (kannattaa kesälukemiseksi vähintäänkin käydä hakemassa postauksen kirjavinkki ;-)

Tänä vuonna lukujärjestystä tehdessäni twiittasin päivittäin hashtagilla #lukujärjestys. Tuota hashtagia seuraamalla saa varsin hyvän kuvan siitä, miten prosessi eteni. On siellä toki muidenkin lukujärjestystwiittejä samassa jonossa ;-)

Tänä vuonna olen erityisen tyytyväinen lukujärjestykseen. Aina joutuu tekemään isoja kompromisseja, jotta koko paletin saa toimimaan, mutta nyt mielestäni lukujärjestystä ohjaa pedagogiikka paremmin kuin aiemmin. Olen yrittänyt entistä rohkeammin käyttää opettajien vahvuuksia hyödyksi. Tämä näkyy erityisesti liikunnan, käsityön ja musiikin kohdalla. Viime vuonna saimme erittäin paljon kannustavaa palautetta siitä, että pienessä määrin tätä ryhmittelyä oli tehty jo viime vuonna. Ensi lukuvuonna kaikki 3-6 luokkien liikunnat ovat alan huippuosaajilla. 5-6 luokkien musiikit on laitettu niille opettajille, joilla on osaamista bändisoitosta ja muut musiikit muuten vaan hyville soittajille.

Käsityön opetus oli tänä vuonna erityisen haasteellinen sijoitettava. Koulussamme on jo 12 käsityön ryhmää sekä tekstiilityössä, että teknisessä työssä. Se tarkoittaa sitä, että helpoimmat sijoituspaikat eli päivien alut ja loput eivät riitä koska kouluviikossa on vain 5 aamua ja 5 iltapäivää. Kun tilojakin on vain yhdet kumpaakin, täytyy väkisin käyttää myös keskipäiviä. Keskipäivällä taas kaikki opettajat ovat tunneilla, mutta koska tn ja ts vaativat kummatkin samaan aikaan yhden opettajan eli yhteensä kaksi opettajaa, tarvitaan yksi ylimääräinen opettaja. Käytännössä Vuorenmäessä tuo ylimääräinen opettaja, joka vapauttaa jonkun muun opettajan oman luokan opetuksesta siksi aikaa kun opettaa käsityötä jollekin muulle, on joko rehtori tai englannin lehtori. Englannin lehtorikin voi vapauttaa opettajan ainoastaan silloin kun hän opettaa koko ryhmää, ei puolta luokkaa. Sijoittelu menee monesti haastavaksi, kuten tänäkin vuonna.

Viime vuoden lukujärjestyksen sijoittelua helpotti suuresti se, että saimme POP -rahalla palkattua ns. resurssiopettajan, joka pystyi muutamalla tunnilla olemaan apuna noissa hankalissa sijoituksissa. Tulevana lukuvuonna meillä on rahoitus resurssiopettajaan vain tammikuun loppuun asti. Näin ollen resurssiopettajan varaan ei voi laskea, koska resurssi loppuu kesken lukuvuoden.

Yhtään tuota lukujärjestystyötä ei helpota se, että palkkarahoja on budjetissa laskettu vain opettajan opetusvelvollisuuden mukaan. Ylitunnit siis venyttävät budjetin melkein väkisinkin yli. Tein tänä vuonna laskelmia ja laskin, että oman koulumme opetuksen järjestäminen vaatii 532 tuntia viikossa, jotta kaikkien opettajien opetusvelvollisuus saadaan täyteen. Tuo on siis laskennallinen minimi. Minimillä lukujärjestyksen tekeminen ei aina ole mahdollista, koska jokainen palanen ei vaan osu ihan mihin vaan kohtaan tuossa palapelissä. Oman kouluni lukujärjestyksessäni noita ylitunteja tuli yhteensä kaikkiaan 16. Suurin osa selittyy sillä, että koulussamme on vain yksi englannin lehtori, jonka opetusvelvollisuus kattaa noin puolet tarpeesta. Ylitunteja tulee siis englannin opetuksen takia väkisin. Opetusta on pakko jakaa myös luokanopettajille, koska yksi lehtori ei pysty kaikkea opettamaan. Koska opettajien palkat on kuitenkin laskettu opetusvelvollisuuden mukaan, yhtälö on hyvin haastava. Em. seikat saavat minut väkisinkin kaipaamaan monien kuntien käyttämää tuntikehysmallia, jolloin koulu saa tietyn laskennallisen määrän tunteja ja sillä on pärjättävä.

Kokonaan oma lukunsa lukujärjestystyössä ovat kuljetusten aiheuttamat raja-arvot. Koulumme 395 oppilaasta yli kolmannes (140 lasta) kulkee bussilla tai taksilla koulumatkansa.Näiden lasten koulupäivä täytyy aina alkaa viimeistään klo 9.00. Koulupäivän loppumisessa on enemmän pelivaraa. Aamulla bussit ja taksit eivät kulje kuitenkaan enää klo 10. Oman koulumme kuljetusoppilaat on pyritty sijoittamaan keskitetysti tietyille luokille, jotta hallinnointi ja lukujärjestystyö olisi helpompaa. Vuosien varrella uusia muuttajia on tullut, eikä kuljetusluokkia voi kasvattaa loputtomasti, niinpä meillä on myös luokkatasoja, joilla on kaikilla kolmella rinnakkaisella luokalla kuljetettavia.

Lukujärjestyksen kiemuroista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Nyt on kuitenkin juhlan aika! Lukujärjestys on jälleen kerran valmis! Kun viikon pakertaa vain yhtä asiaa, tekee ylipitkiä päiviä ja joskus öitäkin, aloittaa muutaman kerran alusta jonkun umpikujan takia ja kuitenkin vihdoin saa viimeisen palan sijoitettua, tunne on kieltämättä hyvä. Lukujärjestys kun on kuin käänteinen palapeli. Yleensä palapelit helpottuvat loppua kohden, kun palat vähenevät. Lukujärjestyksen tekeminen taas vaikeutuu koko ajan, mitä vähemmän paloja on jäljellä. Monesti sen yhden viimeisen tunnin sijoitus kestää saman verran kun kolmen ensimmäisen luokkatason sijoitukset yhteensä.

Nyt lukujärjestys on kuitenkin jo lähtenyt eteenpäin kunnan kuljetusvastaavalle kuljetusten järjestämistä varten. Se onkin oma shownsa, mutta sen hoitavat sen alan osaajat. Minä saan nyt keskittyä niihin muihin rehtorin kesätöihin ja hiljalleen alkaa siivota mennyttä lukuvuotta pois pöydältä ja laskeutua kohti viikon päästä alkavaa lomaa ;-)

Ps. Lopuksi haluan vielä lausua kiitokset. Tänä vuonna kiitokset menevät erityisesti Nurmijärven yhteiskoulun rehtori Mikko Jordmanille, joka jälleen sparrasi alkuun Kissi -ohjelman käytössä. Toiset kiitokset menevät loistavalle lounasseuralleni, Leilalle, naapurikoulun erinomaiselle rehtorille ja hyvälle kollegalle. Kollegiaalinen tuki on tärkeää kun tekee sitä vuoden kovinta rypistystä -rehtorin vuoden "lopputyötä".

Ps2. Myös Auroran koulun rehtori Martti Hellström on kirjoittanut tänä keväänä omasta lukujärjestystyöstään. Löydät postauksen täältä.

Kirjastosta kahdeksi luokaksi

Jo alusta asti on ollut selvää, että kaksi vuotta sitten valmistunut kaunis koulumme on alunperinkin tehty liian pieneksi. Ensi lukuvuonna luokkatilojen puute olisi jo vaatinut ns. paviljonkien (lue: parakkien) tuomisen pihaan ellei nyt parhaillaan käynnissä olevaa remonttia olisi aloitettu.

Koulumme ns. kirjasto, jota ei koskaan ehditty ottaa kirjastokäyttöön, remontoidaan nyt kahdeksi erilliseksi luokkatilaksi. Tilojen välille tulee tilat yhdistävä väliovi turvallisuuden ja yhteistyön lisäämiseksi. Olisin mielelläni nähnyt tuon tilan yhtenäisenä suuropetustilanakin, mutta tuntui siltä, että yleinen toive oli enemmänkin jakaa kuin säilyttää. Koska ratkaisun kanssa täytyy elää pitkään, päädyin kuitenkin tähän konservatiiviseen malliin, jossa yhdestä isosta tilasta tehtiin kaksi ns. OT3 -kokoista tilaa (á 55m2).

Tilojen aulan puoleinen sinä jää edelleen lasiseinäksi. Tilana nuo kaksi luokkaa ovat todella kivan näköiset juuri tuon lasiseinän takia. Hieman se saattaa olla haaste niille lapsille, joiden keskittyminen häiriytyy helposti. Pystylamelliverhoja harkitaan parhaillaan. Kaikessa on tietenkin kyse myös rahasta.

Koska tuo tila on jo kaksi vuotta (=alusta asti) toiminut opetustilana, on remontti enemmän kuin toivottu. Nyt tilan sähkö- ja vesijärjestelyt tehdään asianmukaisiksi. Luokkiin tulee kiinteät kaapistot ja lavuaarit. Interaktiivinen tekniikka tulee kumpaankin luokkaan samanlaisena kuin muissakin luokissa.

Upouusiin luokkatiloihin siirtyvät syksyllä luokat 4B ja 4C. On mielenkiintoista nähdä, miten tilojen käytettävyys käytännössä toimii. Suunnitelmat ainakin ovat hyvät. Käytäntö osoittaa, ovatko suunnitelmat oikeasti toimivat.

Puhe

Ohessa tänään pitämäni kevätjuhlapuhe koulumme kevätjuhlassa:

Hyvät juhlavieraat

Vuorenmäen koulun toinen toimintavuosi on saatettu onnellisesti päätökseen. Koulun tehtävä on valmentaa elämää varten –antaa juuret ja siivet, joilla nousta kerran lentoon kuin tuolla taustalla näkyvä 6. –luokkalaisen Piian piirtämä hieno joutsen.

Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti myös kotien apua. Meidän tehtävämme on yhdessä tukea näiden hienojen lasten ja nuorten kasvua kohti sitä hetkeä, kun he ensimmäistä kertaa kokeilevat sitä, miten omat siivet kantavat. Sitä on kasvatuskumppanuus.

Tänä vuonna koulustamme lähtevät ensimmäiset kuudennet luokat Veikkolan yhtenäiskouluun. Toivon, että ne matkaeväät, joita he ovat mukaansa saaneet niin nykyisiltä, kuin edellisiltäkin opettajiltaan, kantavat heitä taas askeleen lähemmäs itsenäisyyttä. Aineopetusjärjestelmässä ei ole enää turvallista luokanopettajaa muistuttamassa aina uudestaan samoista asioista. Vastuu omasta koulutyöstä kasvaa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että vastuullisuus on myös noussut yhdeksi koulumme arvoista.

Vuorenmäen oppimiskeskuksen nyt julkistettava logo ja siihen sisältyvä slogan –huipulle on monta tietä –kertovat osaltaan myös arvoistamme. Näemme jokaisen oppijan erilaisena, omine vahvuuksineen ja haasteineen. Logon on suunnitellut koulumme neljäsluokkalainen Jenni. Mielestäni Jenni on hyvin tavoittanut meille niin keskeisen yhdessä tekemisen meiningin.

Olemme halunneet vahvasti sitoutua myös siihen, että kokeileminen, ja sen kautta myös epäonnistuminen, on sallittua –jopa toivottua. Jos emme koskaan elämässä epäonnistuisi, kertoisi se siitä, että emme olisi asettaneet tavoitteita riittävän korkealle. Omalla mukavuusalueella on helppo onnistua. Huippusuoritukset vaativat kuitenkin paljon harjoittelua ja epäonnistumisiakin. Mikael Granlund ei tehnyt kuuluisaa ilmaveiviään Bratislavassa sattumalta, vaan yksi onnistunut nappisuoritus oli vaatinut vuosien harjoittelun –ja paljon epäonnistumisia. En toivota teille epäonnistumisia, mutta toivon, että kannatte Vuorenmäestä mukananne kokeilun hengen -asenteen, jossa ei pelätä epäonnistumista.

Lopuksi haluan vielä lausua muutaman kiitoksen:

Kiitän Teitä huoltajia siitä, että olette antaneet oman panoksenne koulutyöhön huolehtimalla lasten perustarpeista. Kannustan edelleen matalalla kynnyksellä olemaan yhteydessä kouluun.

Kiitän opettajia ja avustajia heidän huikeasta ammattitaidostaan ja lämpimästä asenteestaan, jossa lapsi on pidetty aina keskiössä.

Lapsen hyvinvoinnin eteen tekevät myös työtään laitoshuoltajat, keittiöhenkilökunta, vahtimestari ja huoltomiehet, jotka huolehtivat omasta alueestaan. Kiitos myös Teille!

Ja lopuksi se kaikkein tärkein kiitos. Kiitos kaikille koulumme oppilaille. Olette tehneet pitkän ja ehkä raskaankin vuoden. Olette menestyneet hienosti. Ihan kohta on loman aika.

Hyvää kesälomaa kaikille!

(Puheesta olen lasten nimet lyhentänyt vain etunimiksi. Muuten puhe on sanasta sanaan sama kuin kevätjuhlassa.)

Kännykät ja oppiminen

Alppilan koulun tapaus on kirvoittanut keskustelua kännyköiden käytöstä koulussa. Opettaja -lehden lukijapalstalla on nyt jo muutamana viikkona ollut kirjoituksia siitä, kuinka kännykät tulisi koulussa kieltää. Keskustelun aloitti ylivieskalainen luokanopettaja Timo Karjalainen, joka kertoi Kiviojan koulun kieltäneen kännyköiden päällä pitämisen koulussa. Perusteena oli mm. oppilaiden suojaaminen langattomien verkkojen säteilyltä. Viime perjantain lehdessä nurmijärveläinen kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) komppasi Karjalaista ja kannatti kännykät koulussa kieltävän lain kirjaamista. Perusteena Niinistöllä oli kännykkäkiusaaminen ja työrauha. Kummallakin herralla perusteena on oppilaiden (ja opettajienkin) suojaaminen. Perusteet ovat oikein hyviä ja tärkeitä.

Twiittasin Twitterissä eilen Niinistön kirjoitukseen vievän linkin. Tuo yksittäinen twiitti kirvoitti erittäin vilkkaan keskustelun verkossa aiheesta. Mielipiteitä oli puolesta ja vastaan. Pääasiassa kannatettiin Niinistön näkemystä, jossa ehdotettiin lakiin kirjaamista muodossa "tarpeen niin vaatiessa". Katri Kytöpuu jatkoi keskustelua vielä omassa blogissaan.

Ylen uutisten verkkosivuilla julkaistiin pari päivää sitten myös uutinen aiheesta: Älypuhelin muuttuu kielletystä lelusta oppimisvälineeksi kouluissa. Maailma muuttuu kovaa vauhtia, halusimme sitä tai emme. Ratkaisu ei voi olla se, että koulu rimpuilee vastaan väistämätöntä ja työntää päänsä pensaaseen. Koulun tulisi tässä tilanteessa mielestäni elää ajassa ja nähdä kehitys mahdollisuutena. Minun on vaikea ajatella kovin montaa perustelua sille, miksi se ei olisi mahdollisuus. Jos lähes jokaisella alakoululaisellakin on taskussaan pääsy kaikkeen maailman tietoon, onko se paha asia?

Oppiminen on uusien opetussuunnitelmien kautta muuttumassa yhä enemmän kohti taitoja, erilaisia kompetensseja. Tällaisia ovat mm. 1) ajattelun taidot 2) työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot 3) käden ja ilmaisun taidot 4) osallistumisen ja vaikuttamisen taidot ja 5) itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Melbourne yliopiston ACT21S -hankkeessa nuo taidot on tiivistetty neljään luokkaan 1) Ways of Thinking 2) Ways of Working 3) Tools for Working ja 4) Skills for Living in the World.

Tuo ihmeellinen älypuhelin ja muu mobiiliteknologia on vienyt maailman tilanteeseen, jossa on aivan turha opetella ulkoa Suomenlahteen laskevien jokien nimiä jos ne on saatavissa muutamassa sekunnissa selville puhelimella. Olennaisempaa on ymmärtää esim. se, mikä merkitys noilla samoilla joilla on suomalaisille vaikkapa energiateollisuuden kannalta tai miten jokien valjastaminen vaikuttaa ympäristöön tai miten yleensä jatkuva taloudellinen kasvu ja energiantarve vaikuttaa jne. Opettajan on turha kysyä asioita, jotka voi googlata hetkessä. Nykymaailmassa oikeiden/oleellisten kysymysten tekeminen nouseekin jo merkittävämmäksi taidoksi kuin oikeiden vastausten antaminen.

Edellä kuvaamieni kompetenssien saavuttaminen voi hyvinkin mahdollistua puhelimen avulla. Jos opettaja ei kysykään enää googlattavia asioita, ajattelun taidot kehittyvät varmasti. Parhaimmillaan myös työskentelyn, yhteistyön ja vuorovaikutuksen taidot kehittyvät jos oikeita vastauksia voidaan tuottaa yhteisöllisesti esim. tutkivan verkko-oppimisen kautta. Englannin kielinen "tools for working" on usein käännetty myös työvälineiden käyttötaidot. Muuttuvassa maailmassa on tärkeää, että osataan käyttää niitä välineitä, jotka mahdollistavat parhaan lopputuloksen. Joskus se voi olla älypuhelin.

Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja voidaan myös opiskella helposti puhelimen ja erilaisten sosiaalisten yhteisöjen avulla. Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa niin, että maailmaa muutetaan, ja jopa hallituksia kaadetaan, verkossa. Ja mm. edellisen lauseeni takia myös nuo itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot ovat verkossa tärkeitä.

Puhelimen käyttö opetuksessa voi myös parhaimmillaan lisätä motivaatiota, oppilaan sitoutumista opittavaan asiaan, oppilaan osallisuuden kokemusta ja vuorovaikutusta oppimistapahtumaan. Tärkeimpänä kaikesta älypuhelin voi mahdollistaa menetelmät, jotka vievät fokuksen opettamisesta oppimiseen. Me opettajat (minä mukaan lukien), liian usein uskomme omaan kaikkivoipaisuuteemme ja kykyymme opettaa oppilaat fiksuiksi. Opettajajohtoisen opetuksen sijaan, älypuhelimen järkevä käyttö voi viedä opetusta oppijalähtöisiin menetelmiin.

Nykylasten tapa oppia ei enää välttämättä ole sama kuin se oli 70 -luvulla -kirjasta lukemalla. En tiedä oliko se silloinkaan tehokasta, mutta nykylasten lukutaito ei enää ole lineaarista. Nykylapset ovat tottuneet erilaisiin mediateksteihin, jollaiseksi lasketaan myös videot. Lastemme yleisimmin käytetty hakukone ei enää ole Google vaan You Tube. Kun halutaan oppia joku taito, etsitään video, jonka avulla sen voi oppia.

Olen ylpeä koulumme opettajista, joista moni on jo rohkeasti ottanut kännykät osaksi oppimista. Yksi on käyttänyt Todaysmeetia, toinen tehnyt oppimisvideoita puhelimella, kolmas keksinyt innovatiivisen tavan kerätä rasteja suunnistuksessa ottamalla kuva suunnistusparista rastilla ja neljäs on pyytänyt oppilaita kuvaamaan kevään merkkejä puhelimella ja lataamaan kuvat luokan kevätseurantablogiin.

Ymmärrän myös kriittiset kommentit. Ketä tahansa ärsyttää puhelimen käyttö väärässä tilanteessa tai se jos puhelin on taukoamatta käsissä. Tiedän, että tämä on äärimmäistä provosointia, enkä itsekään ole varma ajatuksen viisaudesta, mutta olen valmis myös pohtimaan sitä, voisiko tuo puhelimen räplääminen jopa edistää oppimista. Nykylapset ovat jatkuvasti online. Maailma vain on sellainen. Heidän aivonsa ovat tottuneet "moniajoon". Monelle oppilaalle on jo vuosia annettu joku "stressilelu" räplättäväksi, koska paikallaan istuminen on niin tuskallista ja tarve toiminnalle purkautuu "häiriökäyttäytymisenä". Jos puhelin voisikin korvata tuon "stressilelun" tai vielä paremmin, jos koulu voisikin muuttua siihen suuntaan, että oppimistapahtuma ei olisikaan niin staattinen ja yhdensuuntainen vaan puhelin voisi lisätä interaktiivisuutta Socrativen, Flingan jne. kaltaisten välineiden kautta.

Tiedän, että provosoin. Tiedän myös, että moneen kirjoitukseni asiaan on helppo lausua kritiikkiä. On helppo sanoa, että nykylasten levottomuus johtuu juuri em. asioista. Mutta jos rohkeutta on, pyytäisin kuitenkin uhraamaan hetken ihan aidolle pohdinnalle siitä, mitä älypuhelimen käyttö oppimisessa voisi mahdollistaa. On väistämätön tosiasia, että ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät vuonna 2016. On väistämätöntä, että töitä tehdään yhä enemmän yhteisöllisesti verkossa. On väistämätöntä, että maailma on päivä päivältä mobiilimpi. Onko koululla varaa jättäytyä ulos? Vuorenmäen koululla ei ole! Siksi olemme kirjanneet järjestyssääntöihin mahdollisuuden opettajan luvalla käyttää puhelinta opiskeluvälineenä. Jos puhelin häiritsee oppimistilannetta, kehotan opettajiamme kieltämään puhelimen käytön siinä tilanteessa. Luotan sekä opettajiimme että oppilaisiimme ja uskon, että hyvällä yhteistyöllä selviämme näin mitättömästä asiasta ilman mitään uutta lakia.

jk: Aiheesta löytyy myös tuore Minna Cowellin pro gradu -tutkielma Opettajien käsityksiä mobiiliteknologian hyödyntämisestä perusopetuksessa.

jk2: Aihe jatkui myös pari päivää myöhemmin Jussi Niinistön Uuden Suomen blogissa.

Arviointia, yhteistyötä ja työn imua

Opettajien virka- ja työehtosopimus OVTES velvoittaa opettajat osallistumaan "opinto- ja suunnittelutyöhön" vuosittain työajan ulkopuolella kolmen päivän ajan (ns. opettajatyöpäivät tai opettajaslangissa "vesot"). Kunnista riippuen, joku osa tuosta ajasta käytetään yleensä työnantajan osoittamaan koulutukseen jostain tärkeästä aiheesta (esim. tietosuoja ja salassapito opetustoimessa tai vaikkapa viime päivinä puhututtanut opettajan oikeudet ja vastuut). Yksi näistä päivistä käytetään useissa kouluissa lukuvuoden yhteiseen suunnitteluun. Jäljelle jäävät päivät/tunnit käytetään usein koulun sisäiseen kehittämiseen tms. Yhden näistä päivistä voi puolittaa käytäväksi esim. kahtena iltapäivänä ja pääsääntöisesti nämä vesopäivät eivät saisi sijoittua lauantaille. Meillä yksi näistä päivistä sijoittui syksyllä lauantaille, muut on pidetty arkena.

Someopettelua - Todaysmeet ja Socrative

Vuorenmäen koulussa pidettiin viime perjantaina puolikas tällainen ns. "vesopäivä". Teimme mm. kuluneen lukuvuoden arviointia. Aloitimme jakaantumalla ryhmiin ja muistelemalla kuluneen lukuvuoden henkilökohtaisesti kunkin opettajan parasta muistoa. Kukin jakoi muistonsa ryhmässä muille ryhmän jäsenille. Tämän ryhmässä jakamisen jälkeen otimme käyttöön todaysmeet.com:in ja jaoimme muistomme näkyville kaikille. Jokainen opettaja kirjautui perustamaani virtuaaliseen tilaan joko tabletilla, älypuhelimella tai tietokoneen selaimella. Jokainen opettaja sai samalla kokemuksen siitä, miten kyseinen palvelu toimii. Samalla syntyi ideoita myös siitä, miten sitä voisi hyödyntää opetuksessa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Vuoden parhaiden hetkien kirjo oli valtava. Jollekin se oli yhteinen rauhallinen kahvihetki työkavereiden kanssa, jollekin taas yhdessä toteutettu juhla, koulun tähtilava tai vaikkapa erityisen onnistunut oppitunti. Kaiken kiireen keskellä on joskus tärkeää pysähtyä miettimään, kuinka paljon hyviä asioita koko ajan tapahtuu.

Tämän jälkeen kirjauduimme kaikki erityisesti opetuskäyttöön suunniteltuun oppilaan vastauspalveluun Socrativeen. Otimme käyttöön yksinkertaisimmat toiminnot palvelusta: totta/tarua, monivalintakysymykset (A,B,C,D tai E) ja lyhyet vapaasti kirjoitettavat vastaukset. Olin jakanut arvioitavat alueet seuraavasti koulussamme tärkeinä pidettyjen teemojen ympärille: 1) työhyvinvointi 2) kokeileminen ja riskit 3) kasvatuskumppanuus 4) osaamisen jakaminen 5) sitoutuminen yhteisiin arvoihin 6) osallisuus 7) yhteistyö. Ihan kaikkia alueita ei ehditty suunnitelman mukaan arvioida, mutta voimme vielä jatkaa, kun menetelmäkin on nyt opeteltu ;-)

Työhyvinvoinnin teemana: kehu kaveria

Työhyvinvoinnin osalta huomasimme viime vuonna toteutetusta työhyvinvointiselvityksestä, että lähes jokainen oli kokenut saaneensa kannustavaa palautetta esimieheltään, mutta harva kollegaltaan. Päätimme ottaa työhyvinvoinnin teemaksi tälle lukuvuodelle "kehu kaveria". Teema oli selvästi toiminut sillä kaikki olivat kokeneet saaneensa hyvää palautetta kollegalta. En kuitenkaan päästänyt opettajia näin helpolla, vaan seuraavaksi tuo hyvä palaute piti kirjoittaa Socrativen short answer -työkalulla. Näin saimme jälleen kaikki nähdä huikean määrän myönteisiä asioita.

Kokeilukulttuuria ja riskinottoa

Seuraavaksi arvioimme aihealueen "Kokeileminen ja riskit". Aalto -yliopiston kanssa tehdyn yhteistyön myötä olemme nostaneet yhdeksi koulumme arvoista kokeilemisen. Alusta asti olen puhunut opettajille epäonnistumisen hienoudesta. Epäonnistuminen parhaimmillaan vain kertoo, että olemme yrittäneet jotain uutta ja astuneet pois mukavuusalueeltamme. Jos aina tekisimme vain sitä, mitä jo osaamme, emme koskaan oppisi mitään. Ja jälleen saimme huikeita tuloksia! Kaikki olivat ylittäneet mukavuusalueensa jossain. Aika monelle se oli tvt:n käyttö opetuksessa (vajaavaisista taidoista huolimatta) ja toiselle taas joku muu asia. Jokaisella oli taas oma vuorensa, jonka oli ylittänyt. Ja nyt on muistettava, ettei koulussa tieto- ja viestintätekniikan käytössä puhuta vain Wordista tai perustiedonhausta. Moni oli jo käyttänyt jotain uutta sovellusta, ottanut Skype -puhelun naapuriluokkaan ;-), perustanut luokalle blogin tai jotain muuta vähän rohkeampaa.

Pientä kehitettävää

Kasvatuskumppanuus oli aihealue, jossa saimme jossain määrin merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Suurin osa opettajista halusi edelleen säilyttää toimintakulttuurissamme sen, että tarjoamme lukuvuoden aikana kahta mahdollisuutta henkilökohtaisiin tapaamisiin huoltajien kanssa. Toinen on ns. vanhempainvartti, jossa kohtaavat opettaja ja oppilaan huoltaja/t. Toinen tapaamisista on ns. tavoitekeskustelu, jossa kuullaan ensisijaisesti lapsen ääntä, vaikka myös opettaja ja huoltaja/t ovat paikalla. Lapsi pohtii tuossa keskustelussa omia vahvuuksiaan, haasteitaan ja nimeää keinoja itse muokkaamiinsa tavoitteisiin pääsemiseksi.

Yllättävintä kyselyssä oli se, että koulussamme oli useita luokkia, joiden huoltajista vain noin puolet oli käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta keskustella opettajan ja lapsen kanssa yhdessä lapsensa koulunkäynnistä. Tämä tulos siitäkin huolimatta, että opettajat olivat tarjonneet useita eri vaihtoehtoja ja yrittäneet räätälöidä sopivia aikoja. En ole huolissani aikuisista, enkä tiedonkulusta. Kyllä tieto saadaan huoltajille perille vaikka yksisuuntaisesti. Toivoisin enemmänkin, että nämä keskustelut nähtäisiin mahdollisuutena viestiä lapselle hänen koulunkäyntinsä olevan merkittävää. Toisaalta nämä keskustelut myös viestivät lapselle sitä, että hänelle tärkeät aikuiset toimivat yhdessä samaan suuntaan. Siksi haluamme edelleen tarjota mahdollisuutta kahteen (tai pyydettäessä jopa useampaan) keskusteluun. Tässä meillä on ensi lukuvuodelle iso yhteinen haaste. Nostetaan näiden keskustelujen käyntimäärät uudelle tasolle ja lapsen oikeus puhua hänelle tärkeistä asioista kaiken keskiöön. Hyvä on myös muistaa, että muutamalla luokalla käyntimäärät olivat jo nyt täydet 100%. Iso kiitos tästä!

Yhteistyöllä työn imua

Tässä vaiheessa päätimme siirtyä eteenpäin uusiin asioihin ja valitsimme lopuista teemoista yhdessä vielä yhden arvioinnin kohteeksi. Kuvaan prosessin nopeasti, jotta saat kuvan, miten helppoa näiden työkalujen käyttö on. Kun sanoin, että valitaan yksi näistä neljästä jäljellä olevasta teemasta, alkoi opettajien joukosta kuulua ehdotuksia -syntyi perinteinen huutoäänestys ;-) Noora ehdotti, että miksei äänestetä, kun kerran on välineet valmiina. Tämä vaati yhden hiiren klikkauksen ja valitsin Socrativesta monivalintatyökalun. Sitten vain nimesin aihealueet A-D ja äänestimme kännyköillä, tableteilla ja läppäreillä. Tulos oli selvä. Suurin osa halusi arvioida yhteistyötä.

Yhteistyön akilleen kantapäänä tuntuu aina olevan yhteisen ajan puute. Näin tietenkin onkin jos näemme opettajan työajan kovin teknisesti virkaehtosopimuksen kautta -vaikka tiimirakenteessamme yhteistyöllekin on osoitettu työaikaa. Työn imu syntyy kuitenkin jostain muusta kuin kellosta, kalenterista tms. Työn imu syntyy työstä itsestään ja vaikkapa hyvästä ja voimaannuttavasta työyhteisöstä, arvostavasta vuorovaikutuksesta ja yhteisestä tekemisen meiningistä. Jos kaiken yrittää tehdä tietyssä kalenteroidussa ajassa, ei koskaan pääse tekemään sitä, mikä oikeasti on innostavaa ja inspiroivaa. Silloin tekee vain "pakolliset". Pakollinen harvoin on kovin innostavaa.

Onneksi hyviä esimerkkejä on paljon. Työn imua osoittavat sitoutuminen oppimiskeskuksen yhteiseen Digiajan opettaja -koulutukseen, työn imua osoittaa esi- ja alkuopetuksen innokas yhteistyö ja oppimisryhmien kehittäminen, työn imua osoittavat monien luokkien keskinäiset projektit, joita on alkanut syntyä, työn imua osoittaa moniammatillinen yhteistyö (englannin opettajan, erityisopettajan ja luokanopettajien yhteistyö) jne. Työn imua tulee kuitenkin koko ajan ruokkia ja kasvattaa. Se ei tarkoita sitä, että töitä pitäisi tehdä vuorokauden ympäri, vaan sitä, että töistä saisi voimia ja voisi iloita siitä, mitä tekee kolmasosan vuorokaudesta.

Salaisuuksia kaverin selän takana

Päätimme yhteisen iltapäivän vanhaan kunnon rippikoulutyöskentelyyn ;-) Selkäpahvit toimivat aina! Jaoin jokaiselle opettajalle n. A3 -kokoisen pahvin, joka laitettiin selkäpuolelle roikkumaan kunkin opettajan kaulaan. Sitten annoin tehtäväksi kirjoittaa jokaiselle työtoverille pahviin jotain myönteistä hänestä/hänen työstään. Sai kerrankin puhua (tai kirjoittaa) toisen selän takana ;-) Kirjoittelimme puolisen tuntia niin, ettei kukaan saanut kurkistaa omaa pahviaan välillä. Kun pahvit lopulta käännettiin, hymyn määrä ei meinannut mahtua huoneeseen. On aina yhtä mukava kuulla itsestään jotain myönteistä. Moni kommentoikin lopuksi, että olipa mukava perjantai. Uskon, että lisäsimme samalla myös toinen toistemme työn imua. Opettajien välinen arvostus, luottamus ja hyvä yhteishenki ovat omiaan näkymään lopulta myös sille kaikkein tärkeimmälle koulun tekijälle -oppilaalle!