lauantai 24. marraskuuta 2012

Älykästä vai älytöntä?

Ostin tänään koululle uusia älypelejä. Oman kokemukseni mukaan pelit ovat mielenkiintoisia, innovatiivisia ja oppilaita innostavia. Ne haastavat ajattelua uusille urille. Pelien ohjekirjoissa on monen tasoisia haasteita, joten sopivia haasteita löytyy niin ekaluokkalaisille kuin isommillekin - miksei myös opettajalle?

Hyvin nopeat, lahjakkaat oppilaat ovat suuri haaste opettajalle. Uusia, haastavia tehtäviä pitäisi olla koko ajan varastossa. Kaikissa luokissa on myös niitä, joiden oppiminen vaatii enemmän töitä ja ohjausta. Opettajan pitäisi pystyä tarjoamaan kummallekin ryhmälle oman tasoistaan haastetta. Ei mikään helppo tehtävä.

Oppimispelit haastavat kehittämään ajattelua kuin itsestään. Lapset motivoituvat niistä yleensä ilman sen suurempaa motivointia. Pelaaminen on lapselle luontaista ja kiinnostaa suurinta osaa lapsista. Oppimispeli ei tietysti voi olla patenttiratkaisu kaikkeen, mutta se voi olla esim. yksi eriyttämisen muoto, palkinto saavutetuista tavoitteista tai arkisten tehtävien lisä.

Nyt hankkimani pelit ovat logiikkapelit BendIt ja IQ Fit. Idea kummassakin on suunnilleen sama. Eri muotoiset tai väriset palaset täytyy saada aseteltua mallin antamaan muotoon. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta suosittelen kokeilemaan. Koululle ostin kumpaakin peliä kolme kappaletta. Pelejä saa lähes kaikista hyvin varustelluista kirjakaupoista.

Ihmettelen vaan, miksi Smart Games ei ole vielä tuonut peleistä tablettiversioita?

Tableteista puheen ollen, hankin myös koululle kirjan iPad - käyttäjän opas. Koululla on jo kaksi iPadia ja lisää on näillä näkymin tulossa ensi vuonna. Rehtorit saavat omansa vielä jouluun mennessä. Tabletti on se juttu, josta opetuksen saralla nyt kohkataan. Aina on joku uusi vimpain, joka "mullistaa" opetuksen. Nyt se on iPad.

Mikään tekninen laite tai sovellus ei kuitenkaan vielä ole mullistanut opetusta niin, etteikö edelleen kaivattaisi myös opettajaa ohjaamaan oppimisprosessia. Tabletit ovat tuoneet paljon uusia mahdollisuuksia, joiden soveltamisessa olemme vasta alussa. On kuitenkin muitakin mahdollisuuksia kuin iPad. Ihan pelkästään verkon kautta löytyvä opetukseen soveltuvan materiaalin kirjo on niin valtava, että moni jättää mahdollisuuden käyttämättä, koska ei jaksa tutustua siihen.

Jotta uusia, innovatiivisia sovelluksia saataisiin käyttöön, tarvitaan innokkaita, yrittäjähenkisiä opettajia, jotka eivät ajattele työtään ainoastaan velvollisuuksien näkökulmasta vaan myös kehittymisen ja oman oppimisen näkökulmasta. Siitä näkökulmasta, josta yrittäjä katsoo oman alansa uusia markkinoita, innovoi ja ideoi, jotta tuoton saisi maksimoitua. Opettajan "tuotto" on oppiminen. Jotta opettaja motivoituisi kehittämään se ei voi olla kokonaan ulkoa ohjattua. Palkitsemistakin tarvitaan. Mielessäni onkin jo muutama ajatus myös siitä, miten koulussamme palkitaan niitä, jotka tuovat uusia ideoita yhteiseen käyttöön. Nyt tarvitaan niitä, jotka uskaltavat astua epämukavuusalueelle ja kokeilemaan rohkeasti uutta.

Ensi vuoden alusta ajattelin aloittaa jokaisen opettajain kokouksen sillä, että joku esittelisi jonkun uuden oppimansa tai löytämänsä sovelluksen käyttöä muille. Näin opettajien tietämys lisääntyisi, kynnys käyttöön madaltuisi ja oppilaan näkökulmasta uudenlaiset tavat oppia saisivat jalansijaa luokassa, motivaatio oppimiseen kasvaisi ja oppiminen sen kautta lisääntyisi.

Älykästä vai älytöntä -sinä päätät.

3 kommenttia:

  1. Kiitos Esa jälleen ajankohtaisesta ja moniakin ajatuksia herättäneestä postauksestasi. Minua tuli lähelle ajatuksesi yrittäjähenkisistä opettajista. Sitä ajatusta haluan kanssasi olla edistämässä.

    Tuohon ja mainitsemaasi hyödyntämättömään verkkomateriaaliin liittyen haluan kertoa omasta "opeyritysideastani", jonka toteuttamisen aloitin äskettäin ja toivon "yritykselleni" "yhtiökumppaneita" muista opettajista. "Tuotteeni" on Pearltree-ympäristöön koottava perusopetuksen OPS:aa tukeva suomenkielisten nettivideoiden kokoelma, joka löytyy osoitteella http://www.pearltrees.com/artolohi/tree/id6898266

    Tuopa ideaani esille parhaaksi näkemälläsi tavalla, jos näet "yritykselläni" menestysedellyksiä tuloksen eli oppimisen tuottamisessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi kollega! On arvokasta, että toimit juuri noin kuten toimit. Niitä opettajia tarvitaan, jotka jaksavat innostua uudesta, uskoa unelmiin ja siihen, että maailma muuttuu. Pienet kokeilut ja suuret unelmat -siihen uskomme myös täällä Vuorenmäessä. Käyn katsastamassa sivustosi.

    VastaaPoista
  3. Heti täytyy korjata yksi virhe omasta postauksesta. Laitoin saman tien postia myös Smart Gamesille ja sain vastauksen tosi pian.

    Smart Games on tehnyt appsin myös iPadille ja Android tableteille. Smart Gamesin legendaarinen Titanic -logiikkapeli löytyy myös iTunes Storesta.

    Tämän lisäksi vastauksessa kerrottiin, että lähes kaikkia Smart Gamesin pelejä voi pelata myös nettiversiona osoitteessa http://www.smartgameslive.com/

    Sivusto vaatii rekisteröitymisen, mutta se totisesti kannattaa. Huikea määrä mahtavia pelejä ilmaiseksi. Homma on tehty sikäli vielä pedagogisesti koukuttavaksi, että sovellus antaa aina neljä seuraavaa tasoa pelattavaksi. Kun olet suoriutunut niistä, pääset eteenpäin.

    Suurin osa oppilaistani on aina valinnut ensin vaikeimman tehtävän ja jos he ovat tuntien yrityksen jälkeen siitä suoriutuneet, he ovat olleet sitä mieltä, että "tämä oli nyt tässä". Nettiversio ei mahdollista oikaisua.

    VastaaPoista