tiistai 10. tammikuuta 2012

Oleellisen äärellä

Tänään oli kevään ensimmäinen opekokous ja tiimitkin pääsivät jälleen kokoontumaan. Opekokous kaikessa perinteisyydessään toi kaivattua rakennetta ja rytmiä taas syksyn hektisyyden jälkeen. Muutostilanteessa (kuten uuden koulun perustamisvaiheessa) tutut ja pysyvät rakenteet tuovat jämäkkyyttä ja tuttuutta arkeen.

Päivällä pidimme pienen yhteisen aloitustilaisuuden myös oppilaiden kanssa. Kertailimme syksyn onnistuneita juhlia ja kiittelin syksyn työstä. Samalla kerrattiin myös oppilaiden kannalta tärkeitä yhteisiä asioita, jotka nousivat suoraan arvoistamme: turvallisuus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus. Puhuimme kiusaamisen vastaisesta työstä koululla, yhteisten tilojen siistinä pitämisestä, välituntileikkien turvallisuudesta talvella ja monesta muusta tärkeästä asiasta. Haastoin koko koulun myös leikkimieliseen kisaan ruokalan saattamisesta entistä viihtyisämmäksi: rauhallinen käytös, hyvät ruokatavat, hiljainen keskustelu jne.

Iltapäivällä myös luokka-astetiimit pääsivät töihin. Opettajat pohtivat koulumme visiota, strategiaa ja toiminta-ajatusta. Ei ihan pieniä asioita päivän päätteeksi. Porukka oli kuitenkin tehokasta ja sai paljon aikaan. Valmista ei ollut tarkoituskaan saada vaan päästä hyvään alkuun.

Samalla sain kirkastettua keskeisimpiä arvojamme taas mieliin (edellä mainittujen lisäksi mm. kasvatuskumppanuus, kokeileminen ja elämyksellisyys). Olemme paljon tehneet tätä pohdintaa, mutta siitäkin huolimatta focus joskus katoaa arjessa. Vaikka itse koen tekeväni melko paljonkin tätä arvotyötä koulussamme, silti joudun välillä palaamaan "lähtöpisteeseen" ja palauttamaan mieleeni, mikä meille on keskeistä. Jos tämä on minulle vielä työlästä, kuinka selvää se sitten voisi olla opettajille. Huomasin, että näitä asioita ei voi liikaa korostaa. Koulumme arvot viitoittavat meille tien. Ne ovat kuin merimerkkejä, ettemme eksy reitiltä.

Kasvatuskumppanuuden hengessä laitoin vielä illalla opettajille ohjeet tammi-helmikuun arviointikeskustelujen järjestämisestä. En pidä arviointikeskustelusanasta, mutta emme ole vielä käyneet keskustelua siitä, miksi noita keskusteluja tulisi kutsua. Lapselle sana arviointikeskustelu viestittää helposti, että kaksi tai kolme aikuista arvioi häntä. Ei varmasti tunnu kovin miellyttävältä. Korostin ohjeistuksessani sitä, että keskiössä pitää olla lapsen kuuleminen. Jos lapsi on mukana keskustelussa, aikuiset eivät saa puhua hänen ohitseen. Tätä varten laadimme apulaisrehtorimme kanssa keskusteluihin tavoitepohjan, jota apuna käyttäen, pienikin lapsi osaa kertoa omia ajatuksiaan koulunkäytniinsä liittyen. Se toimii "karttana", jonka avulla keskustelua on helppo käydä lapsen tasolla, lapsen kanssa.

Toinen asia, jota korostin on se, että keskustelujen tulee suuntautua tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Tästä syystä, näemme nämä keskustelut enemmän tavoitekeskusteluina kuin arviointikeskusteluina. En näe mitään järkeä siinä, että keskustelussa pohdittaisiin vain kulunutta syksyä. Katse täytyy olla jo tulevaisuuteen päin. Opettajillekin tekemäni esityksen otsikko oli "uusi vuosi, uusi mahdollisuus". Sama oikeus täytyy olla myös oppilailla.

Toivotan kaikille menestyksellistä alkanutta vuotta 2012!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti