Tulevia reksejä kouluttamassa

Pidin edelleen hurjia tuntimääriäni pois tänään aamupäivällä puolen päivän virkavapaalla. Kävin Helsingissä kouluttamassa tulevia reksejä Helsingin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen, Palmenian, rehtorin työhön valmistavassa koulutuksessa. Sain kutsun todella tiukalla aikataululla, toisen luennoitsijan sairastuttua.

Sain tehtäväkseni puhua uuden koulun perustamisesta. Aihe tuntui aluksi hieman triviaalilta. Kun hieman perehdyin asiaan (muutenkin kun käytännön tasolla ;-), opin mm. että keskimäärin jokaisen rehtorin uralle osuu yksi uudisrakennus tai laaja saneeraus uran aikana. Aihe alkoi tuntua huomattavasti tärkeämmältä. Kun vielä totesin, että uuden koulun perustamisesta ei koskaan missään puhuta ja jokainen joutuu aina keksimään pyörän uudelleen, aihe alkoi tuntua erittäin tärkeältä.

Koska uuden koulun perustamisen tilanne on lähes aina erilainen, mitään yleispäteviä ohjeita toiminnasta on vaikea antaa. Riippuu täysin siitä, missä vaiheessa mukaan pääsee. Päätin haastatella kollegaani Vihdistä, Mikko Jordmania, joka on ollut perustamassa rehtorina kahta koulua (Kartanonkosken koulu, Vantaa ja Otalammen koulu, Vihti).

Havaitsimme, että tilanteita on karkeasti kolmenlaisia.

1) Parhaassa tapauksessa jo ennen hankesuunnitelmaa, kuntaan perustetaan pedagoginen ryhmä, johon tuleva rehtori kuuluu, pohtimaan tulevan koulun pedagogisia tilaratkaisuja. Silloin kärjessä on pedagogia. Kouluhan ei ole mikä tahansa talo. Koulun hankesuunnitelma ja kilpailutus tehdään pedagogisen suunnittelun pohjalta.

2) Toiseksi parhaassa tilanteessa, rehtori pääsee aloittamaan urakkavaiheessa, jossa moniin tilaratkaisuihin voi vielä vaikuttaa. Samoin kaikki investoinnit tehdään rehtorin näkemyksen mukaan. Tai ainakin rehtori pääsee niihin vaikuttamaan.

3) Yleisin tilanne on kuitenkin se, jolloin rehtori pääsee aloittamaan vasta koulun valmistuttua, jolloin myös suurin osa investoinneistakin on yleensä jo vähintäänkin kilpailutettu.

Oli kunnan ratkaisu mikä tahansa, koulun perustaminen on aina rehtorille "tuhannen taalan paikka". Seinien paikka ei määrittele pedagogiaa. Sen tekevät ihmiset. Harvoin pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Uuden koulun aloittamisen yhteydessä luodaan kaikki tyhjästä: arvot, visio, strategia, toiminta-ajatus, toimintakulttuuri jne.

Em. asiat ovat johtamisen keskeisintä aluetta. Vaikka työ tehdäänkin yhdessä, on rehtori kuitenkin viime kädessä se, joka näyttää suuntaa. Ja vaikka suunta päätettäisiinkin täysin yhdessä, rehtorin tehtävä on pitää koulu yhdessä sovitulla tiellä myös jatkossa. Rehtorin tehtävä on kirkastaa arvot, visio, strategia jne. niin, ettei kenellekään ole epäselvää, mihin suuntaan tätä koulua viedään.

Oli erittäin terveellistä pohtia omankin kouluni vaiheita. Mitä on tehty ja mitä vielä tekemättä? Samalla kävimme erittäin hyviä ja virkistäviä keskusteluja koulutuksen innokkaiden opiskelijoiden kanssa. Antaessaan saa. Kouluttaessaan, löytää aina itsekin uusia näkökulmia.

Kiitos Palmenian aktiiviselle ryhmälle.

Someilua ja pedagogista johtamista Oulussa

Sain ennen joulua kutsun kouluttamaan oululaisia rehtoreita. Tarkoitus oli puhua otsikolla "TVT:n käyttö pedagogisen johtamisen välineenä". Muutin hieman otsikointia, koska 1) TVT ei ole yksi väline ja 2) jotenkin itse miellän pedagogisen johtamisen ja sosiaalisen median (TVT:n osa-alueena) linkittyvän enemmän yhteen, kuin tieto- ja viestintätekniikka ihan noin yleensä.

Pidin siis kertyneitä vapaitani ja lensin Ouluun. Tilaisuus oli äärimmäisen kauniissa Oulun lyseossa, jota Martti Ahtisaarikin on aikoinaan käynyt. Puitteet olivat siis mahtavat ja harmittaa, etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa.

Myös porukka oli mahtavaa. Oulussa oli selvästi kehittämisen ja kehittymisen meininki. Tilaisuuden aluksi saimme kaikki kuulla muutamien rehtoreiden ja opetustoimen suunnittelijan kertomuksia BETT -messuilta Lontoosta. Messukävijät olivat selvästi oivaltaneet oleellisen: mikään tekniikka ei yksistään tee mitään opetusta sen paremmaksi tai huonommaksi kuin toinen. Tärkeää on, että kaikesta hienosta tekniikastakin huolimatta, opettaja käyttää pedagogista harkintaa.

Oman osuuteni tueksi olin valmistanut oheisen diaesityksen, jonka turvin etenimme asiassa:

Tvt koulun pedagogisen johtamisen välineenä

View more presentations from Esa Kukkasniemi.

Itse näen, että pedagogisen johtamisen näkökulmasta joskus "vähemmän on enemmän". En itse edes yritä huseerata joka paikassa sosiaalisen median kentällä, vaan olen keskittynyt muutamien välineiden aktiiviseen käyttöön. Pedagogisen johtamisen näkökulmasta omat tärkeimmät palveluni ovat Twitter ja blogi (jota juuri luet). Twitterin kautta opin itse jatkuvasti, luon uusia kontakteja ja saan aineksia omien pedagogisten näkemysteni rakennusaineiksi.

Blogin kautta taas pyrin ensisijaisesti välittämään jotakin omasta pedagogisesta ajattelustani. Monesti myös testaan ideoitani. Heitän jonkun ajatuksen ilmoille ja kokeilen, millaista vastakaikua se saa. Viimeisten viikkojen hiljaisuutta lukuunottamatta keskustelu tässä blogissa on monesti melko vilkasta. Parhaimmillaan kommentteja on ollut pitkästi toistakymmentä. Kiitos kaikista niistä.

Kuten eilenkin totesimme yhdessä, lähes kaikki merkittävä oppiminen tapahtuu ryhmissä -yhteisöissä. Yksinoppimisen aika on ohi. Myös blogi voi toimia oppimiskokemuksena.

Eräs oululainen rehtori tiivisti ajatuksiaan hienosti, kun hän sanoi: "Minusta on vaikea ajatella, miksi me kyselemme edelleen, täytyykö sosiaalista mediaa käyttää oppimisen tukena. Sehänon kiinteä osa nykypäivää. Emmehän me kysele sitäkään, täytyykö luonnontietoa opettaa, tai matematiikkaa." Saattoi olla jopa sama rehtori, joka muistutti BETT -messuilla opittua: "Opettaja saa kyllä halutessaan asua luolassa, mutta ei hänellä ole mitään oikeutta väkisin viedä oppilaitakin sinne."

Suuret kiitokset oululaisille kollegoilleni kutsusta. Pidetään yhteyttä!

Laatutyö käyntiin

Kirkkonummen opetustoimen ohjaustiimi, johon minulla on ilo kuulua, kokoontui tänään Helsinkiin Hotelli Arthuriin pohtimaan opetustoimen laadunarviointia. Alustajana päivän aiheeseen oli lead auditor Eija Säilä Vantaalta, entinen rehtori itsekin. Rehtorina Oulunkylän ala-asteella toimiessaan hän sai mm. ylipormestari Pajusen myöntämän laatupalkinnon.

Eija Säilä esitteli ohjaustiimille erilaisia laadunarvioinnin työkaluja, joista pääasiassa perehdyttiin kahteen EFQM:ään (Euroopan laatupalkinto) ja CAF:iin (Common Assessment Framework). Kummankin työkalun pohja on hyvin samantyyppinen. CAF on kehitetty erityisesti julkiselle sektorille ja soveltuu sikäli kunnan laadunarviointiin paremmin. Lisäksi CAF on selkeästi kevyempi rakenteeltaan ja sitä kautta työmäärältään.

Laadunarvioinnin keskiössä on tietysti aina johtamisen arviointi, sikäli asia kiinnostaa rehtorina ihan erityisesti. Toisaalta laadunarviointi pitää nähdä nimenomaan mahdollisuutena kehittyä. Organisaatio, joka ei jatkuvasti arvioi omaa toimintaansa, ei yleensä juurikaan kehity tai jos kehittyy se on monesti sattumanvaraista. Ongelmia ja haasteita on jokaisessa organisaatiossa. "Hyviä ja huonoja organisaatiota ei erota ongelmien määrä, vaan kyky ratkaista ongelmia", valisti Eija Säilä.

CAF arviointimallilla saadaan tuloksia yhdeksältä eri organisaation osa-alueelta 1) johtajuus 2) henkilöstö 3) strategiat ja toiminnan suunnittelu 4) kumppanuudet ja resurssit 5) prosessit 6) henkilöstötulokset 7) asiakas- ja kansalaistulokset 8) yhteiskunnalliset tulokset ja 9) keskeiset suorituskykytulokset.

Laadun käsite on tietysti monimutkainen. Mitä sitten on laatu kuntaorganisaatiossa? Sillä voitaisiin tarkoittaa esim. kykyä vastata asetettuihin tavoitteisiin ja tarpeisiin annetuilla resursseilla. Laatuarviointi CAF -mallilla on itsearviointia. Organisaatio siis arvioi siinä omaa toimintaansa. Oman koulumme kohdalla kun kaikki kehitystyö on vielä alkuvaiheessa, ei tietysti voisi heti odottaa huippupisteitä. CAF -mallia onkin kritisoitu siitä, että se ei ole kovin palkitseva. Pisteytys on kuusiportainen 0-5. Kahteen pisteeseen vaaditaan, että "toimintatapa on suunniteltu ja täysin käytössä". Kolmeen pisteeseen vaaditaan vielä lisäksi, että toimintatapa on arvioitu, neljään, että toimintatapa on arvioinnin avulla parannettu jne. On siis selvää, että ensimmäisenä vuotena pisteet painottuisivat 0 ja 2 pisteen välille.

Mitä systemaattisella laadunarvioinnilla sitten voitaisiin saavuttaa? Hyvin paljon. Mm. johtamisen ja arvioinnin kehittymistä, toimintatapojen ja prosessien kehittymistä, tuottavuuden parantumista jne.

Kun nyt tämän päivän jälkeen katson taaksepäin, olemme tehneet paljon oikeita asioita. Olemme luoneet yhteistä arvopohjaa huoltajien, henkilöstön ja oppilaiden kanssa, olemme määrittäneet visiotamme, strategiaamme ja toiminta-ajatustamme, olemme jo suunnitelleet ja osittain kuvanneetkin monia keskeisiä prosessejamme jne. Paljon on tehty, mutta valtava määrä työtä on tietysti myös edessä. Jotenkin helpottava ajatus on, ettei kaiken tarvitsekaan olla heti valmista. Laatutyö on luonteeltaan sellaista, että sitä täytyy tehdä, vaikka luulisikin olevansa valmis. Nokian ex -johtaja Jorma Ollila on todennut viisaasti: "Pahin vihollinen on talon sisällä: sokaistuminen omaan toimintaan." Kun katsoo Nokian viimeistä 10 vuotta, tietää, mistä Ollila puhuu.

Suomalaisella supertuotteella, peruskoululla, on myös vaarana sokaistua omaan erinomaisuuteensa ja PISA -menestykseen. Nyt tarvitaan rohkeaa itsearviointia ja rohkeita johtopäätöksiä, jotta olemme kärjessä vielä 2020 -luvulla.

Oleellisen äärellä

Tänään oli kevään ensimmäinen opekokous ja tiimitkin pääsivät jälleen kokoontumaan. Opekokous kaikessa perinteisyydessään toi kaivattua rakennetta ja rytmiä taas syksyn hektisyyden jälkeen. Muutostilanteessa (kuten uuden koulun perustamisvaiheessa) tutut ja pysyvät rakenteet tuovat jämäkkyyttä ja tuttuutta arkeen.

Päivällä pidimme pienen yhteisen aloitustilaisuuden myös oppilaiden kanssa. Kertailimme syksyn onnistuneita juhlia ja kiittelin syksyn työstä. Samalla kerrattiin myös oppilaiden kannalta tärkeitä yhteisiä asioita, jotka nousivat suoraan arvoistamme: turvallisuus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus. Puhuimme kiusaamisen vastaisesta työstä koululla, yhteisten tilojen siistinä pitämisestä, välituntileikkien turvallisuudesta talvella ja monesta muusta tärkeästä asiasta. Haastoin koko koulun myös leikkimieliseen kisaan ruokalan saattamisesta entistä viihtyisämmäksi: rauhallinen käytös, hyvät ruokatavat, hiljainen keskustelu jne.

Iltapäivällä myös luokka-astetiimit pääsivät töihin. Opettajat pohtivat koulumme visiota, strategiaa ja toiminta-ajatusta. Ei ihan pieniä asioita päivän päätteeksi. Porukka oli kuitenkin tehokasta ja sai paljon aikaan. Valmista ei ollut tarkoituskaan saada vaan päästä hyvään alkuun.

Samalla sain kirkastettua keskeisimpiä arvojamme taas mieliin (edellä mainittujen lisäksi mm. kasvatuskumppanuus, kokeileminen ja elämyksellisyys). Olemme paljon tehneet tätä pohdintaa, mutta siitäkin huolimatta focus joskus katoaa arjessa. Vaikka itse koen tekeväni melko paljonkin tätä arvotyötä koulussamme, silti joudun välillä palaamaan "lähtöpisteeseen" ja palauttamaan mieleeni, mikä meille on keskeistä. Jos tämä on minulle vielä työlästä, kuinka selvää se sitten voisi olla opettajille. Huomasin, että näitä asioita ei voi liikaa korostaa. Koulumme arvot viitoittavat meille tien. Ne ovat kuin merimerkkejä, ettemme eksy reitiltä.

Kasvatuskumppanuuden hengessä laitoin vielä illalla opettajille ohjeet tammi-helmikuun arviointikeskustelujen järjestämisestä. En pidä arviointikeskustelusanasta, mutta emme ole vielä käyneet keskustelua siitä, miksi noita keskusteluja tulisi kutsua. Lapselle sana arviointikeskustelu viestittää helposti, että kaksi tai kolme aikuista arvioi häntä. Ei varmasti tunnu kovin miellyttävältä. Korostin ohjeistuksessani sitä, että keskiössä pitää olla lapsen kuuleminen. Jos lapsi on mukana keskustelussa, aikuiset eivät saa puhua hänen ohitseen. Tätä varten laadimme apulaisrehtorimme kanssa keskusteluihin tavoitepohjan, jota apuna käyttäen, pienikin lapsi osaa kertoa omia ajatuksiaan koulunkäytniinsä liittyen. Se toimii "karttana", jonka avulla keskustelua on helppo käydä lapsen tasolla, lapsen kanssa.

Toinen asia, jota korostin on se, että keskustelujen tulee suuntautua tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Tästä syystä, näemme nämä keskustelut enemmän tavoitekeskusteluina kuin arviointikeskusteluina. En näe mitään järkeä siinä, että keskustelussa pohdittaisiin vain kulunutta syksyä. Katse täytyy olla jo tulevaisuuteen päin. Opettajillekin tekemäni esityksen otsikko oli "uusi vuosi, uusi mahdollisuus". Sama oikeus täytyy olla myös oppilailla.

Toivotan kaikille menestyksellistä alkanutta vuotta 2012!

Kevätlukukausi käyntiin

Onpas vierähtänytkin aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin. Kelpaisiko joulukiireet selitykseksi...? Toivottavasti niitä ei tällä kertaa "pääsiäiseen asti" riitä.

Tänään aloiteltiin Kirkkonummella uutta kevätlukukautta, kuten niin monessa muussakin Suomen kunnassa. Vuorenmäen koululla arki pääsi taas hyvään vauhtiin ammattitaitoisten opettajiemme käsissä. Erityisesti suurta iloa monelle tuotti se, että Janne (5A) oli edelleen opettajavahvuudessamme. Päätös 5A:n opettajasta venyi ihan joulun kynnykselle, eivätkä ihan kaikki opettajatkaan olleet sitä sairaslomien takia kuulleet. Iloitsemme kaikki Jannen jatkosta, vaikka se tarkoittikin sitä, että opinnot miehellä hieman siirtyvät.

Toinen suuri ilonaihe oli se, että vuoden alussa sain palkattua meille loistavan jatkajan Lauran työlle ip -kerhoon. Suvi on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo paljon mm. hankkimaan hyvän koulutuksen alalle. Tervetuloa Team Vuorenmäkeen, Suvi!

Näiden lisäksi tänään valmisteltiin Vuorenmäen 30 oppilasläppäriä verkkokuntoisiksi. Onhan tämä kestänyt, mutta toisaalta jos nyt saadaan asiat kuntoon, on tässä vielä vuosiakin. Toinen asia, jonka kuntoon saattaminen on kestänyt luvattoman kauan, on Helmi -oppilashallinnon ja reissuvihkon käyttöönotto. Nyt näyttää jo hyvältä ja lähipäivinä jaetaan salasanoja. Toivomme, että ne tulevat ahkeraan käyttöön.

Iltapäivällä oli vielä reksikokous uudessa kunnantalossa. Olipahan palatsi! Upea kertakaikkiaan. Kuntahan ei rakennusta omista vaan kyseessä on eräänlainen leasing -sopimus. Kyllä siellä kelpaa päätöksiä tehdä. Viisaita päätöksiä vaaditaankin näinä taloudellisina aikoina. Myös rehtorikokouksessa käsiteltiin tämän vuoden taloutta. Elämme kovia aikoja, vaikka budjetti onkin nimetty "lasten ja nuorten budjetiksi". Kaikesta huolimatta suomalainen vientituote, opetus, jatkuu entiseen malliin koulullamme ja kuten tänäänkin, myös huomenna, opettajat ja oppilaat tekevät ahkerasti töitä. Ei hyvän opetuksen järjestäminen pelkästään euroja kysy. Se vaatii myös osaamista, tahtoa, sinnikkyyttä, yhteistyötä, vuorovaikutusta, rohkeutta kokeilla ja epäonnistuakin -vuorenmäkeläisiä arvoja.