maanantai 13. kesäkuuta 2022

Kevätjuhlapuhe 2022

Hyvät juhlavieraat,

Muutama viikko sitten luokseni tuli neljä kuudesluokkalaista ja heillä oli idea. He halusivat jotenkin konkreettisesti jättää pysyvän jälkensä Vuorenmäen koululle. Näille neljälle lapselle oli jäänyt mieleen, että muutama vuosi sitten koulumme yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä ideoitiin kouluun sisälle muraalia -seinämaalausta. Voisimmeko me tehdä sellaisen yhdessä? Jokainen saisi maalata siihen jotakin itselleen tärkeää.

Monesti sanotaan, että meidän aikuisten tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä. Pettymysten kautta opitaan hiljalleen sietämään sitä, että kaikki ei aina mene niin kuin minä haluan. Ei varmasti mennyt nytkään. Minun rehtorin mieleni alkoi heti keksiä erilaisia syitä, mitä haasteita idean toteuttamiselle on. Emme voi joka vuosi tarjota kaikille muille kuudensille luokille samaa mahdollisuutta. Seinät loppuisivat äkkiä kesken. Mitähän tilahallintokin sanoisi? Mehän olemme vain vuokralla tilahallinnon tiloissa.

Koulun tehtävä on kuitenkin kannustaa ja rohkaista. Nostaa onnistumisia esille. Vahvistaa itsetuntoa ja antaa luottoa omiin kykyihin. Teinkö niin? En tainnut tehdä. Toimin kuten kunnon byrokraatti toimii -torpedoin hyvän idean.

Onneksi pysyvät jäljet, joista nämä mahtavat kuudesluokkalaisetkin haaveilivat, eivät ole ainoastaan konkreettisia. Seinät voi maalata uudestaan tai niitä voi jopa kaataa. Seinälle maalattu jälki häipyy silloin historiaan ja pian sitä ei kukaan muista. Sen sijaan sydämeen jätetty jälki säilyy.

Jokainen teistä on jättänyt jäljen minun, ja varmasti muidenkin opettajien, sydämeen. Muistan sen, kun A ja N opettivat minulle, miten heidät (kaksoset) erottaa toisistaan. (En taida vieläkään olla siinä kovin hyvä). Muistan sen, kun E edusti meitä upeasti Educa-messuilla. Muistan sen, kun M:n kanssa liikuntatunnilla lankutettiin kilpaa ja M taisi voittaa minut lähes kahdella minuutilla.

Vastaavia muistoja minulla on ihan teistä jokaisesta. Ja kuudesluokkalaisista ennen teitä. Ja varmasti syntyy lisää vielä tulevinakin vuosina. Se juuri on tässä työssä parasta. Lähtemättömiä muistoja syntyy joka ainut päivä. Harva tätä työtä hallintotöiden takia tekee. Ei. Tärkein syy olla opettaja, rehtori tai koulunkäynninohjaaja olette te, hyvät oppilaat. Te, jotka päivittäin tatuoitte itsenne meidän sydämiimme.

Ja hyvät kuudesluokkalaiset, kun te täältä nyt lähdette tuonne suureen maailmaan, älkää tekään täysin unohtako meitä. Minulla on tapana tuossa Eerikinkartanontiellä aina tervehtiä entisiä oppilaitamme aamuisin. Jotkut tervehtivät takaisin. Toiset katsovat muualle tai näyttävät siltä, kuin eivät lainkaan tunnistaisi, kuka tuo pappa on.

Jos todella haluatte jättää pysyvän jäljen tänne Vuorenmäkeen, teette sen omalla käytöksellänne. Olkaa te se ikäluokka, joka vielä myöhemminkin tavatessamme, tervehtii aina iloisesti ja vastaa hymyyn hymyllä. Sellainen muraali ei haalistu, eikä se häviä, vaikka koko seinä kaadettaisiin.

Haluan kiittää teitä lämpimästi näistä vuosista, hyvät kuudesluokkalaiset, ja toivottaa teille hyvää matkaa tästä eteenpäin.


Huom. Oppilaiden nimet on blogissa muutettu kirjaimiksi oppilaiden henkilöllisyyden suojaamiseksi.