Jaoin postin kaikille koulumme opettajille ja esittelin idean myös omille 5. luokan yhteiskuntaopin ryhmilleni, joiden kanssa juuri sopivasti harjoittelimme CV:n ja työjakemuksen tekemistä. Myös yksi koulumme opettajista näki hakemuksessa jotain kiinnostavaa oman lapsensa, koulumme 6. luokan oppilaan, näkökulmasta. Hän esitteli idean tyttärelleen ja tytär teki hakemuksen.
Pyysin Venla Pajukangasta (joka nyt on jo siirtynyt 7. luokalle Veikkolan kouluun) kertomaan, millaista on toimia kuntalähettiläänä. Ohessa Venlan vieraspostaus blogissani, olkaa hyvät. Kiitokset Venlalle ja tsemppiä edustustehtäviin!
Ohessa vielä Venlan linkit:"Vähän aikaa sitten, istuskellessani aamutakissa sohvalla tietokone sylissä, isäni tuli innostuneena luokseni kännykkä kädessä. “Hei katso. Tässä ois tällänen kuntajuttu johon ne hakee nuoria. Tää vois olla hyvä sulle. Kiinnostaako?” Tutkin isän näyttämää nettisivua pitkään. “Joo. Mä kirjotan hakemuksen.”Ja niin, muutaman sähköpostiviestin sekä tapaamisen jälkeen minusta tuli kuntalähettiläs.Meidän kuntalähettiläiden - minun, sekä neljän kollegani, tehtäviin kuuluu niin somettaminen kuin tilaisuuksissa edustaminenkin. Ensimmäinen edustustehtävämme koittaakin vajaan kuukauden päästä, kun juonnamme PopUp Kirkkonummi- ruoka ja musiikkitapahtumassa. (Tulkaa paikalle, torilla tavataan!)Me kuntalähettiläät edustamme kaikki omaa osaamisen aluettamme, ja päätehtävämme on kehittyä siinä. Oma aiheeni on bloggaaminen, sillä olen viime maalliskuusta asti pitänyt yhdessä äitini kanssa Sulassa Sovussa- blogia Kodin Kuvalehdessä. Muiden lähettiläiden aloina ovat musiikki, yrittäminen ja urheilu.Kuntalähettiläs- projekti jatkuu aina vuoden 2018 loppuun saakka. Odotan innolla uusia asioita, tapahtumia, ihmisiä ja tilaisuuksia. Mitähän kaikkea työ tuokaan tullessaan?Jos sinulle heräsi kysymyksiä blogiini tai kuntalähettilyyteen (Huh, olipas pitkä sana!) liittyen, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan erittäin mielelläni."