Kirkkonummen kuntalähettiläät

Toukokuun 15. päivä sain kunnan sivistystoimen toimistosihteeriltä postia (kuten muutkin Kirkkonummen rehtorit), että kunnassa aloitetaan uusi mielenkiintoinen kokeilu, kuntalähettiläät. Kuntalähettiläiksi haettiin 4-6 alle 30 -vuotiasta nuorta, jotka olisivat menestyneet jollakin elämän alalla ja olisivat halukkaita edustamaan kuntaansa ns. kuntalähettiläänä. Kuntalähettiläille maksetaan kohtuullinen korvaustkin työstä joka kuukausi.

Jaoin postin kaikille koulumme opettajille ja esittelin idean myös omille 5. luokan yhteiskuntaopin ryhmilleni, joiden kanssa juuri sopivasti harjoittelimme CV:n ja työjakemuksen tekemistä. Myös yksi koulumme opettajista näki hakemuksessa jotain kiinnostavaa oman lapsensa, koulumme 6. luokan oppilaan, näkökulmasta. Hän esitteli idean tyttärelleen ja tytär teki hakemuksen.

Pyysin Venla Pajukangasta (joka nyt on jo siirtynyt 7. luokalle Veikkolan kouluun)  kertomaan, millaista on toimia kuntalähettiläänä. Ohessa Venlan vieraspostaus blogissani, olkaa hyvät. Kiitokset Venlalle ja tsemppiä edustustehtäviin!

"Vähän aikaa sitten, istuskellessani aamutakissa sohvalla tietokone sylissä, isäni tuli innostuneena luokseni kännykkä kädessä. “Hei katso. Tässä ois tällänen kuntajuttu johon ne hakee nuoria. Tää vois olla hyvä sulle. Kiinnostaako?” Tutkin isän näyttämää nettisivua pitkään. “Joo. Mä kirjotan hakemuksen.”

Ja niin, muutaman sähköpostiviestin sekä tapaamisen jälkeen minusta tuli kuntalähettiläs.

Meidän kuntalähettiläiden - minun, sekä neljän kollegani, tehtäviin kuuluu niin somettaminen  kuin tilaisuuksissa edustaminenkin. Ensimmäinen edustustehtävämme koittaakin vajaan kuukauden päästä, kun juonnamme PopUp Kirkkonummi- ruoka ja musiikkitapahtumassa. (Tulkaa paikalle, torilla tavataan!)

Me kuntalähettiläät edustamme kaikki omaa osaamisen aluettamme, ja päätehtävämme on kehittyä siinä. Oma aiheeni on bloggaaminen, sillä olen viime maalliskuusta asti pitänyt yhdessä äitini kanssa Sulassa Sovussa- blogia Kodin Kuvalehdessä. Muiden lähettiläiden aloina ovat musiikki, yrittäminen ja urheilu.

Kuntalähettiläs- projekti jatkuu aina vuoden 2018 loppuun saakka. Odotan innolla uusia asioita, tapahtumia, ihmisiä ja tilaisuuksia. Mitähän kaikkea työ tuokaan tullessaan?

Jos sinulle heräsi kysymyksiä blogiini tai kuntalähettilyyteen (Huh, olipas pitkä sana!) liittyen, ota ihmeessä yhteyttä! Vastaan erittäin mielelläni."

Ohessa vielä Venlan linkit:

Linkki blogiini.

Linkki kuntalähettiläiden Facebook- sivulle.

Linkki kuntalähettiläiden Twitter- sivulle.

Linkki kuntalähettiläiden Instagram- sivulle.

Kevätjuhlapuheet 2017

Syy siihen, miksi postaukseni otsikko on monikossa, juontaa juurensa muutaman kuukauden taakse, kun Kirkkonummen oppilaskuntien oppilasedustajat ohjaavine opettajineen oli kutsuttu kunnantalolle tapaamaan valtuutettuja. Joukosta erottui myönteisesti yksi vuorenmäkeläinen poika, joka pisti valtuutettuja nasevilla kysymyksillään ja kommenteillaan ahtaalle. Moni ihmetteli näitä nerokkaita oivalluksia ja letkautuksia.

Minulla syntyi silloin idea. Usein ylioppilasjuhlissa on uuden ylioppilaan puhe ylioppilaille. Miksei siis yhtä hyvin meillä voisi olla kuudesluokkalaisen puhe kuutosille? Kysyin Ilmarin kiinnostusta asiaan ja tänään saimme kuulla ensimmäisen kuudesluokkalaisen puheen kuudesluokkalaisille. Uskon, että tästä syntyy meille perinne. Alku oli ainakin lupaava.

Vuorenmäen koulussa on perinteisesti kaksi juhlaa, jotta kaikki mahtuvat mukaan. Ensimmäisessä juhlassa oli pääasiassa huoltajia ja toisessa juhlassa pääosa oppilaita ja vain kuutosten huoltajat, koska kuutoset kukitettiin tässä juhlassa.

Julkaisen siis järjestyksessä nyt ensin oman puheeni ensimmäisessä juhlassa, sitten Ilmarin puheen kuutosille ja viimeisenä oman puheeni kuutosille.

KEVÄTJUHLAPUHE 3.6.2017

Vuorenmäen koulu

1.-5. luokkien juhla

Hyvät juhlavieraat,

”En ihmettelisi, vaikka huomenna sataisi rakeita”, sanoi Ihaa. ”Tai kukaties saamme lumimyrskyn tai ties mitä. Se, että tänään on kaunista Ei Merkitse Mitään. Säätä ei voi enteillä, vai miten sitä sanotaan? Ei voi kuitenkaan. Se on pelkkää ilmaa.”

Kesäloma on pian alkamassa –vaikkei uskoisi. Ennen kesälomaa on hyvä vielä hetkeksi suunnata katse menneeseen ja tutkiskella mennyttä lukuvuotta.

Ensimmäinen lukuvuosi uuden opetussuunnitelman mukaista opetusta on nyt takana. Muuttuiko mikään? Itselläni on sellainen käsitys, että kyllä muuttui. Konkreettisesti se näkyy nyt tänään jaettavissa lukuvuositodistuksissa. Sanallisen arvioinnin tuomisella myös 5. luokille on haettu kannustavuutta, joka on yksi keskeinen uuden opetussuunnitelman johtolankoja. Tänään koulunsa meillä päättävät kuudesluokkalaiset saavat vielä perinteiset numerotodistukset. Näin Kirkkonummella linjattiin, vaikka opetussuunnitelman perusteet olisi antanut mahdollisuuksia jatkaa sanallista arviointia jopa seitsemännelle luokalle.

Vuosi on myös osoittanut, että uusi opetussuunnitelma vaatii ehkä kuitenkin enemmän totuttelemista oppilailta kuin opettajilta. Monialaisuus on jäänyt osalle hieman hämäräksi. Aika usein on kuultu kysyttävän ”siis minkä aineen tunti meillä nyt oikein on”. Ja pakko on myös meidän opettajien osalta myöntää, että tämä ensimmäinen vuosi on ollut jonkinlainen askel uuden opetussuunnitelman suuntaan, mutta paljon voimme mekin vielä oppia uutta ja syventää ymmärrystämme siitä, mitä uusi opetussuunnitelma syvimmiltään on.

Jos jotain voisin toivoa niin toivoisin, että nuo paljon puhutut vahvuudet nostettaisiin vielä entistä enemmän pinnalle niin, että jokainen lapsi osaisi jo ensimmäisen kouluvuoden jälkeen kertoa, missä minä olen hyvä. Osa käyttää näistä ns. luonteenvahvuuksista nimitystä hyveet. Suomalainen teologi Jaakko Heinimäki on usein puhunut yhden hyveen puolesta, jota ei löydy näistä koulujen käyttämistä listoista. Kyseessä on kuitenkin hyve, jota tarvitsette erityisesti nyt kesällä. Puhun nimittäin joutilaisuuden hyveestä.

Kesällä on hyvä joskus laittaa aivot narikkaan ja olla tekemättä yhtään mitään. Tiedätkö, miten tehdään ”ei mitään?” Minäpä kerron. Joudun pyytämään apua yhdeltä viisaalta pikkupojalta, Risto Reippaalta.

”Mukavinta on Ei Mikään”, Risto Reipas sanoi.

”Miten tehdään Ei Mitään?” kysyi Puh pohdittuaan aikansa.

”No kun on juuri menossa ja joku tulee kysymään ’Mitäs Risto Reipas?’ ja minä vastaan ’En mitään’ ja sitten menen”

”Ai jaa”, sanoi Puh.

”Tämä mitä nyt teemme on sitä Ei Mitään”

”Ai jaa”, sanoi Puh taas.

”Me vain kuljeksimme ja kuuntelemme kaikkea mitä kuuluu tekemättä mitään.”

”Ai”, sanoi Puh.

Toivon sinun kesääsi paljon tällaisia hetkiä, jolloin vain kuljeksit ja kuuntelet kaikkea, mitä kuuluu tekemättä mitään. Silloin aivosi lepäävät ja kaikki vuoden aikana oppimasi vähitellen kuin itsestään jäsentyy mielessäsi. Ja mikä parasta, jaksat taas jatkaa opintojasi ensi elokuussa.

Mutta siihen on vielä niin pitkä aika, että ensin on paljon aikaa tehdä Ei Mitään.

Hyvää kesää kaikille!

KUUDESLUOKKALAISEN PUHE KUUDESLUOKKALAISILLE

Vuorenmäen koulu

Ilmari Orenius 6B 

Hyvät koulutoverit, opettajat ja vanhemmat!

Vuonna 1916 naparetkeilijä Ernest Shackleton oli mahdottoman tehtävän edessä. Hänen tuli purjehtia maailman myrskyisimmällä merellä miehistönsä tähden. Schackletonin retkikunta oli haaksirikkoutunut epäonnistuneella tutkimusmatkalla. Miehistöä odotti varma kuolema autiolla Elefanttisaarella. Lähin apu oli yli tuhannen kilometrin päässä valaanpyyntiasemalla. Matka oli lähes mahdoton pienellä pelastusveneellä. 

Kannattiko Schackletonin edes yrittää? Kannatti. Vuodet, jotka olen Vuorenmäen koulussa viettänyt ovat vaatineet samanlaista tahdonvoimaa kuin tämän miehen matka vaati yli sata vuotta sitten. Nämä kuusi vuotta on kenties elämäni tärkein kokemus myötä- ja vastoinkäymisistä.

Näinä vuosina me kaikki olemme joutuneet osoittamaan taitomme, mutta myös luottamuksemme ja reiluutemme. Joka arkipäivä me kuuden vuoden ajan olemme tulleet tänne oppimaan, koska se, että me saimme käydä koulua, on etuoikeus, jota ei kaikilla maailmassa ole. Koulu on maailmalla tie pois rikoksista ja slummeista.

Me olemme kuuden vuoden aikana päässeet nauttimaan ainakin 11 oman luokkamme opettajasta. Näiden lisäksi meitä ovat opettaneet kielten, käsitöiden ja liikunnan opettajat. Valtava määrä tietoa ja taitoa on heidän ansiostaan karttunut.

Koulussa on tietyt säännöt ja rajat, joita ei saisi ylittää. Ajoittain olemme olleet eri mieltä siitä, missä raja kulkee. Mitään ei ole kuitenkaan jäänyt hampaankoloon. Kaikenlaista on näiden kuuden vuoden ajan sattunut. Olemme oppineet paljon maailmasta, toisistamme ja itsestämme.

Nyt vielä hetkeksi Etelämantereen hyisille vesille. Schackleton pääsi kuin pääsikin Etelä-Georgian saarelle, jossa apu odotti. Mutta hänellä oli edessään vielä rankka matka yli vuorten. Hän selvitti senkin ja saapui valaanpyyntiasemalle. Schackleton sai laivan ja pelasti miehistönsä. Sinnikkyys ja rohkeus oli palkittu. 

Nyt myös meidän kuusivuotinen yhteinen matkamme on saapunut päätökseen. Haluan lopuksi vielä kiittää Vuorenmäen koulun opettajia, henkilökuntaa ja oppilastovereitani. Omasta puolestani haluan sanoa: "I did it my way."

REHTORIN PUHE KUUTOSILLE

Vuorenmäen koulu 

6. luokkien juhla

Hyvät juhlavieraat,

Keväällä 2017 rehtori Esa Kukkasniemi oli mahdottoman tehtävän edessä. Hänen tuli pitää puhe juhlavieraille kuudesluokkalaisen Ilmari Oreniuksen nerokkaan puheen jälkeen. Kannattiko rehtorin edes yrittää? Kannatti.

Vuorenmäen koulu aloitti toimintansa elokuussa 2011. Ensimmäisenä koulupäivänä uuden koulumme pihalla odotteli n. 60 koulunsa aloittavaa ekaluokkalaista ja suuri joukko muita oppilaita ja heidän vanhempiaan. Minua jännitti ihan yhtä paljon kuin noita vasta noin metrin pituisia ykkösluokkalaisia. Olihan Vuorenmäen koulu aloittamassa ensimmäistä toimintavuottaan.

Jo heti toisena koulumme toimintavuotena pääsin itse tutustumaan lähemmin kahteen näistä luokista, koska opetin koko lukuvuoden uskontoa silloiselle 2A:lle ja liikuntaa 2C:lle. Tänä vuonna ympyrä sulkeutui kun sain koko vuoden opettaa historiaa nykyiselle 6A:lle, jossa on siis oppilaita alkuperäisiltä A ja B luokilta. Tämän vuoden kuudensista luokista olen kuullut tämän kuuden vuoden aikana monenlaista palautetta. Aika usein olemme joutuneet vähän harjoittelemaan elämän perusasioita. Olen kuitenkin iloinen siitä, että ”mitään ei ole jäänyt hampaankoloon” –ainakaan Ilmarille. Voin vilpittömästi sanoa, ettei minullekaan ole jäänyt. Tämä on hieno porukka, jonka voi ihan ylpeänä päästää täältä jatkamaan matkaansa kohti uusia haasteita.

Tämän joukon erityispiirteenä on kyky käydä keskustelua meidän aikuisten kanssa. Jos jotain on joskus hölmöilty, on myös kannettu vastuu. Sillä lailla elämässä pärjää. Päällimmäisenä minulle jää kuitenkin mieleen huumori ja loistava työmoraali. Jouduin oikeasti miettimään, voiko näin montaa kiitettävää antaa historiasta. Onneksi Gaussin käyrä on jo aikoja sitten hylätty ja totesin, että ”kyllä voi”.

Joka ikinen kerta on ollut kiva mennä opettamaan näitä nuoria. Yhdessä on naurettu monet jutut. Sokerina pohjalla oli kuudensien ja opettajien välinen jalkapallo-ottelu, jonka kuutoset niukasti voittivat. Edes armottomalla filmaamisella en saanut meille rankkaria. Tästä on tosin protesti jo vireillä.

Rakkaat kuutoset, en aio päättää puhettani mihinkään latteaan aforismiin vaan tällä kertaa aion siteerata todellista suurta suomalaista filosofia, Matti Nykästä, ja muistutan teille vain, että ”elämä on ihmisen parasta aikaa.”

Hyvää kesää kaikille!

Vierailubloggaajana TAT:in Opetin.fi -blogissa

Sain ennen joulua pyynnön TAT:ista, josko olisin innokas bloggaamaan heidän upeaan Opetin.fihttp://www.opetin.fi/blogi/ -blogiinsa. Tietysti olin. Ainoa ongelma oli se, mistä löytää kirjoittamiselle rauhallinen aika kun edes omaa blogia ei enää saa päivitettyä. Milloin elämä muuttui tällaiseksi?

Nyt tammikuussa puristin eräänä viikonloppuna itsestäni väkisin kirjoituksen aiheesta Kännykkä -koulun pahin vihollinen? Kännykän käyttö on puhuttanut paljon myös omassa koulussani. Siitä puhuvat sekä oppilaat, huoltajat että opettajatkin. Se tunnutaan näkevän vain hyvin negatiivisena asiana; se vähentää liikkumista, aiheuttaa niska-hartia -vaivoja, häiritsee keskittymistä, se on koko ajan esillä jne.

Postausta kirjoittaessani tein myös aikamatkan omiin kouluaikoihini, jolloin tietokoneet olivat talon kokoisia ja niistä tuli ulos reikänauhaa. Mietin, miten 70 -luvun koulussa olisi suhtauduttu jos yhtäkkiä ne talon kokoiset tietokoneet olisivat mahtuneet taskuun ja niihin olisi tullut kaikki nykypäivän herkut. Olisiko Niittykummun koulussa käsketty minua pitämään tietokoneeni repussa? Vai olisiko silloin nähty kännykän suomat mahdollisuudet opetukselle?

Ajatusleikkiin emme tietysti enää saa oikeaa vastausta, koska nuo ajat on jo eletty ja takaisin ei päästä. Tässä nykypäivän kännykän demonisoinnissa voisi kuitenkin joskus yrittää nähdä myös niitä mahdollisuuksia, mitä se tarjoaa. Omassa koulussamme eivät tietokoneet riittäisi millään uuden OPS:in toteuttamiseen, jollei välillä käytettäisi myös oppilaan omia puhelimia. Ja, kuinka kätevän kokoinen puhelin on luontoretkellä? Sillä taltioidaan kevään ensimmäinen leskenlehti luokan kevätseurantablogiin tai kansioon.

Taistellaan yhdessä positiivisessa hengessä liiallista puhelimen käyttöä vastaan. Annetaan lapsille vaihtoehtoja. Tarjotaan itse mallia liikkuvasta elämäntyylistä. Laitetaan koulussa välituntiliikuttajat hommiin, pidetään taukojumppia, rakennetaan seisomatyöpisteitä tai kiipeilyseinä koulun käytävälle, kuten omassa koulussani. Ja annetaan kännykälle mahdollisuus. Annetaan mahdollisuus näyttää, mihin kaikkeen se koulussa taipuu.