Tänä keväänä jaetaan viimeistä kertaa tämänmuotoiset todistukset. Ensi elokuussa käyttöön otettavat uudet opetussuunnitelmat muuttavat myös oppilasarviointia merkittävästi. Arvioinnissa otetaan askel yksilöllisempään ja myönteisempään suuntaan. Vähän karrikoidusti voisi sanoa, että jos tähän asti ollaan osaamisesta etsitty aukkoja, ensi syksystä meidän opettajien tulisi keskittyä enemmän oppilaan vahvuuksiin. Nämä erilaiset luonteenvahvuudet on otettu tänä keväänä myös kevätjuhlaamme teemaksi. Rohkeus, auttavaisuus, sinnikkyys tai ahkeruus ovat näkyneet esityksissä.
Arvioinnissa korostuu tulevaisuudessa myös oppilaan oma arvio itsestään oppijana lisääntyvän itsearvioinnin muodossa. Rinnalle tuodaan myös vertaisarviointi eli opettelemme antamaan palautetta toinen toisillemme. Erilaiset arviointikeskustelut ovat jo pitkään olleet koulujen arkipäivää. Tulevaisuudessa tällaisten keskusteluiden ja kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys kasvaa entisestään.
Aloitin puheeni tunteista. Myös tällaiset keskustelut ovat monesti vahvasti latautuneita erilaisilla tunteilla. Lasta saattaa jännittää, mitä minusta siellä puhutaan? Ja samalla tavalla äitiä tai isää voi jännittää, mitä minun lapsestani sanotaan? Opettajaakin voi hermostuttaa. Miten osaan tuoda asiat oikein ja rakentavasti esille? Miten luon hyvän keskusteluyhteyden?
On hyvä näiden kysymysten keskellä miettiä, kuka on näiden keskusteluiden päätähti? Meidän aikuisten tehtävä on saada tunnelma sellaiseksi, että oppimisesta on helppo puhua. Meidän tehtävämme on opastaa ja ohjata lasta löytämään omat vahvuutensa. On myös tärkeää, että lapsi osaa asettaa tavoitteita omalle koulutyölleen. Mutta kaikkein tärkeintä on, että me vanhemmat näytämme, että sinä olet meille rakas ja tärkeä ja me olemme kiinnostuneita sinun oppimisestasi.
Tänään on juhlan aika. Minä kehotan juhlistamaan sitä, että yksi kouluvuosi on taas hienosti tehty töitä. Joillakin se on ollut ihan ensimmäinen. Miettikää, mitä kivaa tekisitte yhdessä tänään? Sinun työsi ansaitsee tulla huomioiduksi.
