Suomi on 2000 -luvun alusta saanut paistatella kansainvälisten Pisa -mittausten mallimaana. Suomen rakettimainen nousu kärkimaiden joukkoon jo ensimmäisessä Pisa -mittauksessa, johon Suomi osallistui, toi kansainväliset "Pisa -turistit" Suomeen. Ympäri maailmaa alettiin kiinnostua ilmiöstä Suomen Pisa -menestyksen takana. Mikä on tämä pieni pohjoinen maa, jossa kouluun mennään vasta 7 vuotiaana, koulupäivät ovat poikkeuksellisen lyhyitä, standardoituja testejä ei käytetä ja kotitehtäviä ei anneta melkein ollenkaan? Miten tällainen maa voi menestyä lähes kaikilla osa-alueilla Pisa -testeissä?
Suomalaisen Pisa -menestyksen syitä on vuosien varrella selitetty yliopistotasoisella opetajankoulutuksella, opettajien pedagogisella autonomialla, hyvin laaditulla opetussuunnitelmalla, kaikille yhdenvertaista opetusta antavalla peruskoululla jne. Selittäviä syitä onkin varmasti monia. Suomi ei ole lähtenyt kansainvälisesti yleiseen testauskilpaan. Monet maat vannovat standardoitujen testien nimeen. Suomi ei koskaan ole laajamittaisesti testannut kokonaisia ikäluokkia. Ainoa laaja standardoitu testimme on vasta toisella asteella ylioppilaskokeen muodossa.
Tutkimuksissa on myös todettu, että eriarvoisuus ja suuret tuloerot korreloivat positiivisesti heikkojen oppimistulosten kanssa. Suomen yksi menestystekijä onkin ehdottomasti ollut ilmainen, kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoava peruskoulu. Suomen vahvuus on ollut siinä, että meillä ei ole koulupudokkaita. Pystymme vuodesta toiseen antamaan kokonaisille ikäluokille riittävän tasoisen koulutuksen. Tasaisuus onkin ollut varmasti yksi valtti Suomen Pisa -menestyksen takana.
Viimeisten kahden mittauksen tulokset ovat kuitenkin antaneet jo pieniä viitteitä siitä, että Suomen menestys ei kenties olekaan ikuista. Erityisesti Aasian valtiot (mm. Shanghai ja Hong Kong) ovat tehneet kovan nousun Pisa -mittausten kärkeen. Aluksi ilmiötä selitettiin aasialaisella työmoraalilla ja pitkillä koulupäivillä. Uskottiin, että menestys perustuu lähinnä kovaan työntekoon. Tunnettua oli, että monissa Aasian maissa koulupäivä jatkui yksityisopetuksella ja pitkällä läksysessiolla. Moni ei uskonut tämän tien olevan pysyvä tie menestykseen.
Em. seikat eivät kuitenkaan olleet ainoita selittäviä tekijöitä. Useissa Aasian maissa tehtiin laajamittaisia remontteja koulutusjärjestelmiin ja opettajankoulutukseen. Aasialaiset kävivät tekemässä Pisa -matkojaan Suomeen. He kirjasivat näkemänsä pieniin muistivihkoihin ja kuvasivat kaiken kameroilleen ja videolle. He palasivat kotimaahansa, analysoivat tulokset ja paransivat meidän luomaamme tuotetta. Ja menestyivät!
Kun Pisa -tulokset jälleen kerran julkaistaan tiistaina 3.12.2013 klo 11 Pariisin aikaa, on oletettavaa, että Suomen sijoitus on edelleen jonkin verran pudonnut ja Aasian valtiot pitävät kärkisijoja. Muutamat viimeaikaiset peruskoululaisten osaamista kartoittaneet tutkimukset ovat jopa antaneet viitteitä siitä, että Suomen sijoitus voisi pudota merkittävästikin. Lehdet ovat kirjoittaneet laiskoista suomalaislapsista ja pohtineet syitä Suomen kehnoon sijoittumiseen jo ennen tulosten julkistusta.
On muistettava, että jo sijoittuminen kansainväliseen kärkikymmenikköön on kova suoritus. Itse en pitäisi ollenkaan suurena katastrofina sitä, jos Suomi olisikin vaikka sijoilla 7.-10. Pisa -huuma on kieltämättä antanut nostetta suomalaiselle opettajuudelle. On ollut hienoa olla suomalainen opettaja ja suomalaisen koulun rehtori. Samalla Pisa -huuma on kuitenkin jäädyttänyt meidät paikoillemme. Olemme halunneet pysyä kärjessä vanhoin reseptein. Kaikki muistavat, mitä kävi Nokialle vanhoin reseptein. Ensin tyrittiin simpukkapuhelinmarkkinat ja sitten kosketusnäytöt ja lopulta ei enää ollut kansainvälisesti menestyvää suomalaisyritystä. Suomalaiselle peruskoululle voi käydä samalla tavalla jos emme ole valmiita myöntämään, että Pisa -menestys on voinut olla meille enemmän kirous kuin siunaus. Se on pysähdyttänyt kehityksen. Maailma muuttuu ympärillämme, mutta me pidämme tiukasti vuoden 2000 seiniä pystyssä.
Nyt jos tiistaina nuo tulokset jälleen pudottavat meitä kauemmas kansainvälisestä kärjestä, voi tuon kehityksen hyvänä puolena olla se, että vihdoin päästään avoimesti keskustelemaan siitä, mihin suomalaista peruskoulua tässä muuttuvassa maailmassa tulisi viedä. Se ainakin on tutkimuksin osoitettu todeksi, että meillä on maailman ehkä parhaat tietotekniset laitteet, joita me emme juurikaan käytä. Olisiko jo vihdoin aika kumota suomalaisten koulujen rakastamat kännykkäkiellot ja tuoda suomalainen koulu 2020 -luvulle? Tämä ei kuitenkaan riitä. Meidän on rohkeasti mietittävä, millaiseen maailmaan olemme lapsiamme kasvattamassa? Mitä on se tulevaisuuden osaaminen, jota tarvitsemme vuonna 2030? Entä 2050?
Minä en osaa kaikkiin kysymyksiini antaa vastausta, mutta sen tiedän, että ratkaisu Pisa -kärkeen nousemiselle ei löydy koulun aloituksen varhentamisesta tai testaamisen ja kontrollin lisäämisestä. Jostain muualta ratkaisut on löydyttävä. Haastan meidät kaikki suomalaiset opetusalan ammattilaiset pohtimaan tätä yhdessä kotien ja lastemme kanssa.
